Naudan sorkkakuume. kirjallisuuskatsaus ja tutkimus väkirehuvaltaisen. ruokinnan vaikutuksesta lihasonnien sorkkaterveyteen.

Naudan sorkkakuume kirjallisuuskatsaus ja tutkimus väkirehuvaltaisen ruokinnan vaikutuksesta lihasonnien sorkkaterveyteen ELK Tia Glad Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Sisätautioppi Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin Yliopisto 2008

Tiedekunta - Fakultet Faculty ELTDK Tekijä - Författare Author Laitos - Institution Department Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos Elk Tia Glad Työn nimi - Arbetets titel Title Naudan sorkkakuume- kirjallisuuskatsaus ja tutkimus väkirehuvaltaisen ruokinnan vaikutuksesta lihasonnien sorkkaterveyteen Oppiaine - Läroämne Subject Sisätautioppi Työn laji - Arbetets art Level Syventävät opinnot Tiivistelmä - Referat Abstract Aika - Datum Month and year 27.5.2008 Sivumäärä - Sidoantal Number of pages 29 Naudan sorkkakuume aiheuttaa karjatiloille suuria tappioita vuosittain. Suomessa sorkkahoitajien raporteista käy ilmi, että jopa 48,5 % hoidetuista naudoista oli yksi tai useampi sorkkasairaus. Tuotannon tehostuessa ja karjakokojen kasvaessa täytyy nautojen sorkkaterveyteen kiinnittää yhä enemmän huomiota. Sorkkakuume on monisyinen sairaus, jonka altistavia tekijöitä ovat vääränlainen ruokinta, huonot olosuhteet, naudan rakenneviat, geneettinen alttius ja huono hygienia. Sorkkakuume ilmenee akuuttina, piilevänä tai kroonisena muotona. Piilevä sorkkakuume on yleisin muoto, ja se aiheuttaa myös eniten tappioita karjatiloille. Ontumista ja kipuilua aiheuttava akuutti muoto on harvinainen, ja sorkan ulkoista rakennetta huomattavasti muuttavaa kroonista muotoa esiintyy yhä vähemmän, tilojen poistaessa kroonikot nopeasti karjasta. Sorkkakuumeen syntymekanismi on vieläkin osittain epäselvä. Uusi teoria esittää, että sorkkakuumeen aiheuttama sorkkaluun laskeutuminen johtuisi tiettyjen metalloproteaasien aiheuttamasta kollageenipunosten rappeumasta sorkkaluun pinnalla, jolloin sorkkaluun kannatinmekanismi löystyy. Vanhassa teoriassa uskottiin sorkkaverenkierron häiriöiden ja tulehdusmuutosten vaikuttavan sorkan kiinnitysrakenteita irrottavasti. Uudet tutkimukset ovat myös osoittaneet muutoksia sorkan päkiäispatjan rasvan rakenteessa etenkin korkeatuottoisilla eläimillä. Päkiäispatja heikkenee, jolloin se ei kestä rasitusta, ja altistaa sorkan pohjan vaurioille. Naudalla etenkin hapan pötsi voi aiheuttaa sorkkavaurioita. Pötsi voi happamoitua liian nopean ruokinnan muutoksen, vähäisen kuidun saannin, harvojen ruokintakertojen ja liiallisen väkirehun saannin yhteydessä. Pötsi tarvitsee jopa 3 viikkoa aikaa ruokintamuutoksiin sopeutumiseen, jotta sen happamia aineenvaihduntatuotteita, esimerkiksi laktaattia, hyväkseen käyttävät bakteerit ehtivät lisääntyä tarpeeksi. Uusi tutkimus on myös osoittanut, että suuret määrät suoraan fermentoitavaksi kelpaavaa hiilihydraattia aiheuttaa akuuttia sorkkakuumetta. Eli hiilihydraatin laatukin voi vaikuttaa sorkkakuumeen syntyyn. Sorkkaterveyden ylläpitämiseksi naudan tulee saada liikkua säännöllisesti, levätä tarpeeksi ja elinympäristön tulee olla mahdollisimman puhdas. Lisäksi säännöllinen sorkkahoito auttaa ylläpitämään sorkkaterveyttä ja estämään mahdollisia sorkkaongelmia. Etenkin hiehot ovat alttiita sorkkakuumeelle. Niiden päkiäispatjat eivät ole ehtineet kehittyä ja synnytyksen aiheuttamat hormonaalimuutokset, muun muassa estrogeeni ja relaksiini, löysyttävät sidekudoksia ja sitä kautta sorkan tukirakennetta. Kun tähän yhtälöön lisää ruokinnan muutoksen lypsykauden alussa, laktaation aiheuttamat muutokset eläimelle ja yleensä vielä siirron nuorkarjapuolelta lypsykarjan joukkoon, niin altistus sorkkakuumeelle on erittäin suuri. Tutkimusosiossa selvitimme vaikuttaako vapaa väkirehun saanti haitallisesti lihasonnien sorkkaterveyteen. Tutkimus oli 2*2 faktoriaalinen. Faktoreina olivat rehu ja rehun määrä. Tutkimus suoritettiin 32 sonnilla, jotka oli jaettu neljään ryhmään. Viimeisen kolmen kuukauden ajan kahdelle ryhmistä annettiin väkirehua vapaasti. Ristikkäiset etu ja takasorkat jäädytettiin ja leikattiin halki sekä toinen puoli sorkasta haudutettiin irti. Poikkileikkauksesta mitattiin sorkkaluun etäisyys sarveiseen neljästä eri kohdasta. Lisäksi haudutetut sorkat arvioitiin silmämääräisesti muutosten varalta. Tutkimuksessa ei todettu vapaan väkirehun syötön vaikuttavan lihasonnien sorkkaterveyteen. Haudutetuissa sorkissa ei voitu todeta normaalia enempää vertymämuutoksia. Tutkimuksen perusteella vapaan väkirehun syöttö ei vaikuttaisi sonnien sorkkaterveyttä huonontavasti. Eläinten iän olisi pitänyt altistaa anturahaavaumille korkeaenergisellä ruokinnalla. Tutkimuksesta poistui yksi eläin jatkuvien puhaltumisien vuoksi ja kuuden eläimen sorkat, koska patolgian laitoksen pakastin suli. Tästä johtuen otoskoot jäivät tilastollisesti katsoen pieniksi. Tutkimusaika oli myös suhteellisen lyhyt, eläimet kasvoivat hyvissä olosuhteissa, ne saivat riittävästi säilörehua pötsin toiminnan ylläpitoon, ja lisäksi sonneilla ei ole samoja hormonaalisia altistavia tekijöitä kuin hiehoilla. Avainsanat Nyckelord Keywords Lameness, acidosis, ruminant, laminitis, Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Viikin tiedekirjasto Työn valvoja (professori tai dosentti) ja ohjaaja(t) Instruktör och ledare Director and Supervisor(s) Johtaja: prof. Timo Soveri, työn ohjaajat: prof. Timo Soveri, ELL Jouni Niemi, prof. Antti Sukura II

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 KIRJALLISUUSKATSAUS... 3 2.1 Kliiniset oireet... 3 2.2 Etiologia... 4 2.3 Sorkan anatomia... 5 2.4 Ruokinta... 8 2.5 Biotiini... 10 2.6 Altistavat fysiologiset tekijät... 11 2.7 Olosuhteet... 12 2.8 Sorkkahoito... 14 3 TUTKIMUSOSIO... 17 3.1 Tutkimusasetelma... 17 3.2 Tulokset... 19 3.3 Pohdinta... 21 4 KIITOKSET... 24 5 KIRJALLISUUS... 25 III

1 JOHDANTO Nautojen sorkkaongelmat ovat merkittävä tekijä nautakarjan tuotannon heikkenemiselle ympäri maailman. Sorkkavaivat aiheuttavat mm. maidontuotannon merkittävää alenemista, hedelmällisyyshäiriöitä ja yleiskunnon heikkenemistä. Lisäksi niiden hoitamiseen kuluu aikaa ja rahaa. Sorkkaongelmat on todettu kolmanneksi yleisimmäksi karsimisen syyksi lypsykarjoissa (Momcilovic ym. 2000). Yleisin sorkkaongelma on piilevä sorkkakuume, joka voi altistaa muille sorkkaongelmille. Britanniassa jopa 38,3-55% lypsylehmistä on tutkittu kärsivän sorkkaongelmista (Galbraith ym. 2006, Vermunt 1999), kun taas Yhdysvaltojen Minnesotassa ja Dakotassa 13,7-16,7 % eläimistä todettiin sorkkaongelmaisiksi (Midla ym. 1998). Suomessa 2003-2004 toteutetussa Terveet Sorkat projektissa löydettiin yksi tai useampi sorkkasairaus 45,8 % hoidetuista eläimistä (Laakso ym. 2006, Kujala ym. 2004). Ruotsissa 72 % naudoista on todettu yksi tai useampi sorkkasairaus (Manske ym. 2002b). Karjakoon kasvun ja tuotannon tehostamisen myötä herätty huomaamaan sorkkien merkitys lypsykarjoissa. Nautojen elinolosuhteita ja ruokintaa on pyritty muuttamaan vastaamaan eläinten luonnollisia tarpeita. Etenkin maidontuotannossa sorkkaongelmat näkyvät tuotoksessa nopeasti, mutta lihapuolella siihen ei ole niinkään kiinnitetty huomiota, sillä eläinten elinikä on siellä niin lyhyt. Lisäksi on todettu, että sorkkien kunnolla ja lihan laadulla ei ole mitään merkittävää yhteyttä (Stanek ym. 2002). Tässä kirjallisuuskatsauksessa syvennytään sorkkakuumeen etiologiaan, naudan anatomisiin ja fysiologisiin altistaviin tekijöihin, sekä olosuhteiden, ruokinnan ja sorkkahoidon vaikutukseen naudan sorkkaterveydelle. Lisäksi tutustutaan uusimpiin teorioihin sorkkakuumeen syistä. 1

Tutkimusosassa on selvitetty väkirehuvaltaisen ruokinnan vaikutusta lihasonnien sorkkien terveyteen. Koska ruokinnan merkitystä sorkkakuumeen esiintymiseen on pidetty huomattavana, ja etenkin väkirehujen annostelutiheyttä ja sen määrän äkillistä nostamista on pidetään altistavina tekijöinä, halusin tutkia loppukasvatuksessa tapahtuvan vapaan väkirehun syötön vaikutusta lihasonnien sorkkaterveyteen. 2

2 KIRJALLISUUSKATSAUS 2.1 Kliiniset oireet Sorkkakuume eli laminiitti määritellään sorkan laminaarikerroksen aseptisena tulehduksena. Sorkkakuume voi ilmetä akuuttina, kroonisena tai piilevänä eli subakuuttina muotona. Akuutti laminiitti on sorkkakuumeen muodoista harvinaisin ja sitä esiintyy yleensä juuri poikineilla hiehoilla lypsykauden alussa. Akuutissa laminiitissa oireet ovat selvät. Nauta kävelee varovaisesti selkä köyryssä, ja taudille tyypillisesti saattaa pyrkiä helpottamaan etujalkojen ulkosorkkien kipua seisomalla etujalat ristissä. Sorkat ja vuohiset ovat lämpimät ja distaalipulssi on korostunut. Eläin saattaa kivun takia jäädä myös makaamaan. Piilevässä sorkkakuumeessa nauta ei onnu, vaan muutokset tulevat näkyviin vasta 6-8 viikon kuluttua, kun vahingoittunut sarveinen kasvaa verisorkasta anturan ulkopintaan (Mülling & Lischer 2002). Tällöin sorkan pohjasta löytyy kellertäviä alueita, vertymiä tai haavaumia, ja sarveisen laatu on näillä alueilla heikentynyt, eli sarveinen on vahamaista ja pehmeää (Vermunt & Greenough 1994). Kun anturahaavauma saavuttaa anturan pintakerroksen, alkaa nauta ontua. Samassa yhteydessä on myös todettu tulehdusta osoittavan seerumin amyloidi A:n (SAA) pitoisuuden selvä nousu naudan veressä (Kuronen 2008). Anturahaavaumat altistavat muille sorkkasairauksille mm. valepohjalle ja valkoviivan pilaantumalle. Valepohjassa sorkkaa vuoltaessa voi löytyä anturasta ontto kohta, jonka synnylle on esitetty seuraavanlainen teoria: Anturahaavaumaan on päässyt anaerobi bakteeri, joka on kehittänyt kaasua ja eksudaattia. Ne poistuvat paineen alla heikoimman vastustuksen 3

suuntaan, eli yleensä anturan ja kannan rajalle, jättäen jälkeensä onton rakenteen (Nocek 1997). Kroonisessa laminiitissa sorkkaluu on laskenut normaalia alemmas sorkan sisällä aiheuttaen painetta sorkan tukirakenteisiin. Tällöin sorkan ulkonäkö muuttuu siten, että kasvu-uurteet alkavat näkyä selvästi, eivätkä ne enää ole samasuuntaiset ruununrajan kanssa. Lisäksi sorkka leviää. Sarveista tuotetaan paljon normaalia enemmän, mutta se on huonolaatuista. Kroonisia sorkkamuutoksia on havaittavissa eniten takajaloissa (Thoefner ym. 2005, Manske ym. 2002b). Tila ei aiheuta ontumista, mutta naudan liikkuminen huonontuu sorkan epänormaalin muodon ja asennon vuoksi (Mülling & Lischer 2002). Kroonikot poistetaan nykyään nopeasti karjasta, joten kroonisen sorkkakuumeen esiintyminen on vähentynyt. 2.2 Etiologia Aiemmin sorkkakuumetta pidettiin sorkan lamellien tulehduksena, josta johdettiin nimi laminiitti, mutta myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että siitä ei ole kyse. Kontrolliryhmän ja sorkkien, joissa oli selviä anturahaavoja, välillä ei ole pystytty osoittamaan eroa sorkkien lamelleissa (Ossent ym. 2000). Aikaisempi teoria esitti, että laminiitin muutokset aiheutuvat verenkierron häiriöistä dermiksen valtimo-laskimo-anastomoosien (AVA) alueella (Vermunt & Greenough 1994). Lisäksi on esitetty että dermo-epidermaalirajalla tapahtuu rappeumaja tulehdusmuutoksia, jonka seurauksena tapahtuisi kudosten irtoamista ja sitä kautta sorkkaluun (Ph III) laskeutumista (Ossent & Lischer 1998). Uusi teoria esittää, että sorkkaluun ja sarveisen välissä sijaitseva kannatinmekanismi löystyisi ja aiheuttaisi sorkkaluun laskeutumisen (Mülling 2003). Tämä saattaa johtua tiettyjen metalloproteaasi-entsyymien aiheuttamasta 4

kollageenirappeumasta sorkkaluun pinnassa (Mülling & Lischer 2002). Lisäksi on huomattu, että kannatinmekanismin epidermaalisen osan venyminen aiheuttaa sorkkamekanismin heikentymisen. Samassa tutkimuksessa todettiin histologisissa näytteissä lamellojen venymistä ja tyvikalvon irtoamista, sekä lisääntynyt määrä valkosoluja ja verenvuotoja (Thoefner ym. 2005). Yhtenä teoriana pidetään myös, että muutokset päkiäispatjan iskunkestävyydessä altistaisivat vertymille ja mustelmille anturan pohjassa. Etenkin korkeatuottoisen lehmän rasvametabolia voisi muuttaa päkiäispatjan koostumusta ja sitä kautta vaikuttaa se iskunkestävyyteen (Mülling 2003). 2.3 Sorkan anatomia Sorkat ovat rakentuneet kannattelemaan naudan painoa. Niistä voidaan löytää tiettyjä vakioita, jotka esiintyvät kaikilla naudoilla. Mediaaliset sorkat ovat pidemmät ja kapeammat kuin lateraaliset sorkat (Nüske ym. 2003). Valkoviiva on sorkkien heikoin anatominen rakenne, ja takasorkissa sen on todettu olevan vahvempi sisäsorkassa (Collis ym. 2004). Sorkkien koko ja laatu vaihtelevat runsaasti jo rodunkin sisällä ja lisäksi on voitu todeta selviä eroja rotujen välillä. Erot tulevat esiin jo 3-5 kuukautisilla vasikoilla (Huth ym. 2004). Nuorilla naudoilla sorkan tukirakenteet ovat heikommat kuin vanhemmilla. Sidekudosta on vähemmän, päkiäispatja on ohuempi ja histologisesti voidaan todeta sorkan lamellien olevan vielä lyhyempiä ja epäjärjestyneempiä kuin vanhoilla naudoilla (Kallio 2008). Hiehoilla päkiäispatja kehittyy vasta ensimmäisen lypsykauden jälkeen (Räber ym. 2004). Myös sukupuolien välillä on eroja. Urosten sorkat ovat mineraalipitoisuudeltaan ja tiheydeltään naaraita vahvemmat (Nüske ym. 2005). Uroksilla nopeammin kasvavat 5

sorkat sisältävät enemmän mineraaleja kuin hitaammin kasvavat (Sugg ym. 1996). Onkin suositeltu, että siitossonnien sorkkien mineraalipitoisuudet ja muoto tarkastettaisiin ennen siitoskäyttöä, ja vain hyvät sorkat omaavat eläimet hyväksyttäisiin jatkoon. Hyvällä sonnilla on yleensä myös hyvät sorkat (Sugg ym. 1996). Etusorkissa suurin painorasitus on sisäsorkilla ja takana ulkosorkilla. 80 % kaikista muutoksista sijaitseekin takajalkojen ulkosorkissa (Greenough & Vermunt 1991). Kaikissa sorkissa sisempien sorkkien luupitoisuus on kuitenkin korkeampi kuin ulkosorkkien ja etusorkkien luuntiheys taas on suurempi kuin takasorkkien (Nüske ym. 2005). Takasorkkien heikommat luuntiheydet ja luupitoisuudet voivat osaksi olla syynä siihen, että ontumia aiheuttavia muutoksia tavataan eniten takasorkissa (Collard ym. 2000). Tämän lisäksi naudoilla suurin painorasitus neliösenttimetriä kohden syntyy sisäsorkan takaosaan (Huth ym. 2005). Samassa kohdassa on myös sorkkaluussa kohouma. Tämä voi edesauttaa sitä, että subkliinisessä laminiitissa huomattava osa vertymistä ja värimuutoksista sijaitsee juuri tällä alueella (Vermunt & Greenough 1994) (kuva 1). Sorkan kovuuden on tutkittu olevan suoraan verrannollinen keratiiniputkiloiden määrään tutkittavalla alueella. Tämä putkirakenne vastaa kosteuden säätelystä naudan sorkassa (Higuchi & Nagahata 2001). Sairas sorkka tuottaa heikompaa sorkka-ainesta, jolloin sorkan pohja pehmenee ja saattaa värjäytyä. Tällöin sorkka-aines on heikompaa ja kosteampaa (Higuchi & Nagahata 2001). 6

Kuva 1. Piirroksessa oikea takasorkka, johon on keltaisella ovaalikuviolla merkitty alue. Tällä alueella esiintyy suurin osa piilevän laminiitin värimuutoksista ja vertymistä. Sorkan heikkeneminen lisää sen kulumista ja se osaltaan edesauttaa anturahaavaumien ja kantasyöpymien syntyä (Collard ym. 2000). On myös huomattu, että kellertävät värjäymät anturan sorkka-aineksessa altistavat anturahaavaumia enemmän sorkkakuumeelle (Nocek 1997). Tosin Manske ym. (2002b) eivät löytäneet yhteyttä sorkan pehmenemisen ja ontumia-aiheuttavien muutosten syntyyn tutkiessaan ruotsalaisien lypsylehmien ontumien ja sorkkamuutosten yhteyttä ja esiintyvyyttä. Anturahaavaumille altistaa myös mm. kroonistuneen sorkkakuumeen aiheuttama muutos sorkkaluun asennossa. Sorkkaluu kiertyy alaspäin ja aiheuttaa kasvavaa painetta sorkanpohjaan (Bass & Whittier 1996, Mülling & Lischer 2002). 7

2.4 Ruokinta Yksi merkittävimmistä laminiitin syntyyn vaikuttavista tekijöistä on ruokinta ja sen muutokset nautakarjatiloilla. Pötsi on massiivinen kokonaisuus bakteereja, alkueläimiä, ruokamassaa ja sylkeä. Suuresta koostaan huolimatta se on herkkä muutoksille. Jo pienikin heilahdus pötsin ph-tasapainossa aiheuttaa laajaa mikrobiston tuhoa ja sitä kautta suuren muutoksen lehmän energiatasapainossa. Energiatasapainon muutosten on todettu altistavan naudan sorkkakuumeelle (Collard ym. 2000). Säilörehu on ruokinnan perusta. Sen tulee olla hyvälaatuista, tarpeeksi karkeaa (yli 7 mm pituista) ja tarpeeksi kuivaa. Vähintään kolmannes päivän rehuista tulee olla säilörehua tai kuivaa heinää, jotta pötsin toiminta on optimalista (Vermunt & Greenough 1994). Liian märkä ruohopohjainen säilörehu huonontaa sorkkaterveyttä (Leach ym. 2005). Liian vähäinen kuidun määrä rehuissa aiheuttaa ontumista ja patologisia muutoksia sorkissa (Bass & Whittier 1996). Riittävän kuidunsaannin varmistamiseksi, kuivaa heinää suositellaan annettavaksi pieniä määriä päivittäin, sillä on todettu, että kuivan heinän puuttuminen voi altistaa ontumiselle (Østergaard & Sørensen 1998). Suuri ongelma ruokinnassa on kuitenkin väkirehu, sen optimaalisen määrän ja tason saavuttaminen ilman haitallisia muutoksia pötsin ph-tasapainossa. Laminiittia voi esiintyä jos tottumattomat eläimet siirretään suoraan paljon väkirehua saavien ryhmään tai vapaalle väkirehulle (Bargai 1998, Bass & Whittier 1996, Greenough ym. 1990). Joskin on esitetty, että ongelma ei olisi totutuksen aikataulussa, vaan siinä, että karkean rehun määrä ei olisi riittävä (Vermunt & Greenough 1994). Korkeaenergisen ruokinnan on huomattu aiheuttavan vertymiä, sorkkaluun rotaatiota ja luukatoa (Greenough ym. 1990). Väkirehun hiilihydraattikoostumuksellakin saattaa olla merkitystä sorkkakuumeen esiintymiseen. Thoefner ym. (2005) saivat aikaan kliinisen laminiitin 8

antamalla koe-eläimille suuren kerta-annoksen oligofruktaasia. Oligofruktaasi on hiilihydraatti, jonka pötsin mikrobit kykenevät fermentoimaan suoraan käyttöönsä. Myös eläimen iällä saattaa olla merkitystä kun rehujen energiamäärää aletaan nostamaan. Erityisesti nuoret alle 14 kuukautiset eläimet kärsivät liian korkeasta energiasta, sillä jos niille syötetään runsasenergisiä rehuja, niin niillä voidaan todeta normaalia enemmän anturahaavaumia (Greenough ym. 1990). Tosin Soveri ym. (2004) totesivat että vapaa säilörehuruokinta noin vuoden ikäisille eläimille kolmen kuukauden ajan ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia sorkkaterveyteen, eikä tutkimuseläimiltä löydetty lähes lainkaan anturahaavaumia. Proteiinin määrä ja sen pitoisuuden nostaminen voivat altistaa laminiitille. Nopea proteiinipitoisuuden nosto aiheutti subkliinisen laminiitin muutoksia lehmillä Israelissa tehdyssä tutkimuksessa (Bargai 1998). Korkeaproteiinisella ruokinnalla olleilla eläimillä todettiin teurastuksen yhteydessä ohuemmat anturat kuin matalaproteiinisella ruokinnalla olleilla (Greenough ym. 1990). Kuitenkin Offer ym. tutkivat proteiinin lähteen merkitystä laminiittimuutosten syntyyn, ja totesivat, että sillä ei ole merkitystä ontumisiin tai anturamuutoksien esiintymiseen lypsylehmillä (Offer ym. 1997). 9

2.5 Biotiini Nautojen sorkkaterveyttä on pyritty parantamaan syöttämällä niille biotiini-lisää. Biotiini on B-ryhmän vitamiini ja mukana edesauttamassa mm. keratiinin muodostumista. Naudat saavat tarvitsemansa biotiinin paitsi rehusta, niin myös mikrobifermentaatiolla. Sorkkakuumeisilla naudoilla veren biotiinitason on todettu olevan alhaisempi kuin terveillä naudoilla. Lisäksi pötsin happamoituminen saattaa alentaa mikrobien tuottaman biotiinin määrää. Jos biotiinia ei ole tarpeeksi käytössä, niin sarveisen keratinisaatio häirintyy ja sarveisen laatu heikkenee. (Higuchi & Nagahata 2001) Kun kerran poikineille naudoille syötettiin poikimisen jälkeen seitsemän kuukauden ajan 20 mg biotiinia päivässä Lowell ym. (1998) suorittamassa tutkimuksessa, niin tutkijat totesivat, että biotiini paransi sorkkaterveyttä. Myös valkoviivan on huomattu vahvistuneen, ja sorkan sarveisen laadun parantuneen merkittävästi jo 5 kuukauden biotiinin syöttämisen jälkeen (Schmid & Geyer 1994). Toisaalta Collis ym. (2004) suorittamassa tutkimuksessa ei voitu todeta valkoviivan vahvistumista lähes 1-2 kertaa poikineilla lypsylehmillä kuuden kuukauden koejaksolla 20mg/pv annoksella. Biotiinin lisäksi on tutkittu myös metioniinin ja melatoniinin vaikutusta sorkkien rakenteeseen. Kuitenkaan ei ole voitu todistaa ainakaan sorkan painovahvuuden paranemista tai sen rikkiaminohappo-koostumuksen muutosta hiehoilla, jotka saivat tiineyden ajan metioniini ja melatoniini lisää (Galbraith ym. 2006). 10

2.6 Altistavat fysiologiset tekijät Naudan hyvinvoinnin tärkein tekijä on hyvinvoiva ruuansulatuselimistö. On huomattu, että jos lypsylehmillä oli pitkiä ja rankkoja negatiivisen energian kausia, niin niiden liikuntaelin- ja ruoansulatushäiriöt lisääntyivät merkittävästi (Collard ym. 2000). Goff ja Horst (1997) esittivät, että sairauksien välttämiseksi poikimisen jälkeen seuraavien kolmen kriteerin on täytyttävä: Pötsin totuttaminen laktaatiokauden korkeaenergiseen ruokintaan, lehmän kalsiumtasapainon säilyttäminen ja vahvan immuunijärjestelmän ylläpitäminen. Ruokinnan nopeat muutokset altistavat pötsin happamoitumiselle. Pötsin ph:n laskua pidetään yhtenä kriittisistä tekijöistä sorkkakuumeen synnyssä. PH:n laskun aiheuttamat patologiset muutokset pötsille, maksalle ja koko mahasuolikanavalle johtavat sorkkakuumeelle altistaviin muutoksiin veressä. (Nocek 1997). Pötsin ph:n laskiessa, se alkaa tuottamaan happamia aineenvaihduntatuotteita, joista merkittävin on maitohappo. Normaalisti pötsissä on bakteereita, jotka pystyvät käyttämään maitohappoa hyväkseen. Niiden määrä on kuitenkin rajallinen, joten äkillisissä ruokinnan muutoksissa ne eivät kykene käyttämään kaikkea syntyvää maitohappoa hyväkseen. Ne ovat hitaita reagoimaan muutokseen ja kannan kasvaminen optimaaliseksi kestää jopa 2-3 viikkoa (Goff ym. 1997). Ylenmääräinen maitohappo alkaa vapautua pötsistä vereen, jolloin myös veren ph laskee. Tämä käynnistää elimistössä vasoaktiivisen mekanismin ja se alkaa tuottaa vereen histamiineja ja muita vasoaktiivisia aineita (Bass & Whittier 1996, Vermunt & Greenough 1994, Collard ym. 2000). Lisäksi pötsin motiliteetti heikentyy sen sisällön hapantuessa, jolloin bakteerien endotoksiineja pääsee diffuntoitumaan verenkiertoon. Nämä aineet ovat vahingollisia sorkan kudoksille (Bass & Whittier 1996). Kun niitä tulee verenkiertoon suuressa määrin, niin ne saavat aikaan paikallisia häiriöitä sorkan 11

mikroverenkierrossa (Vermunt & Greenough 1994). Momcilovic ym. (2000) tosin esittivät tutkimuksessaan, että akuuttia sorkkakuumetta ei välttämättä synny, vaikka naudalla olisikin akuutti hapan pötsi ja kohonneet D-laktaatti- pitoisuudet veressä. Vasoaktiivisen mekanismin aktivoituminen lisää verenkiertoa sorkissa, ja samalla myös digitaalipulssia (Nocek 1997). Etenkin histamiini ja bakteerien endotoksiinit aiheuttavat verisuonissa samanaikaisesti supistumis- ja laajenemismuutoksia, jotka yhdessä lisäävät sorkan verenpainetta, aiheuttavat sorkkaan iskeemisiä alueita sekä tuhoavat sen herkän AVA-järjestelmän verisuonistoa (Collard ym. 2000). Laktaatin on esitetty myös aiheuttavan allergisia reaktioita sorkan mikroverenkierrossa, joko suoraan, endotoksiinien kanssa tai vasoaktiivisten aineiden välityksellä (Vermunt & Greenough 1994). Lypsylehmillä tähän happamoitumis-laminiitti-kaskadiin vaikuttaa negatiivisesti vielä poikimisen jälkeiset hormonaaliset muutokset (mm. estrogeeni ja relaxiini) (Thoefner ym. 2005). Estrogeeni lisää perifeeristä dilataatiota ja voimistaa katekoliamiinien aiheuttamaa verisuonien supistumista, joka merkittävästi vaikuttaa sorkan verenkierron dynamiikkaan (Nocek 1997). Lisäksi oletetaan, että estrogeeni yhdessä mm. relaksiinin kanssa löysyttää kudoksia altistaen sorkkavertymille (Thoefner ym. 2005). 2.7 Olosuhteet Tämänpäivän koventuneet tuotantovaatimukset ovat saaneet insinöörit keksimään mitä moninaisempia navettaratkaisuja. Yleensä tiloissa on kiinnitetty huomiota vain tehokkuuteen ja ihmisten työympäristöön, ja tuotantoyksikkö, eli nauta, on unohdettu lähes täysin. Kuitenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana on herätty huomaamaan, 12

että naudan hyvinvointi navetassa korreloi suoraan tuotannon määrään etenkin maitotiloilla. Naudalla on tiettyjä perustarpeita, joita sen tulee saada toteuttaa päivän aikana. Ne ovat liikunta, makaaminen, ruokailu ja märehtiminen. Kaikki nämä toiminnot ovat tärkeitä myös sorkkaterveydelle. Lehmän tulee saada maata ja märehtiä rauhassa 14-16 tuntia päivässä. Pehmeä alusta houkuttaa lehmät lepäämään pidempiä jaksoja ja sen on todettu vähentävän sorkkakuumeen aiheuttamaa ontumista (Vermunt & Greenough 1994). Myös kumimattojen käyttäminen makuuparsissa vähentää anturahaavaumien riskiä sisällä kasvaneilla lypsylehmillä (Bergsten 1994). Koska märät ja likaiset sorkat altistavat ontumille, niin mukavat ja kuivat makuupaikat pitävät lehmät myös poissa märästä lietteestä, jota aina syntyy kulkukäytäville, täten edesauttaen sorkkaterveyttä (Leach ym. 2005). Parsinavetoissa eläneillä sonneilla esiintyi enemmän kantasyöpymää kuin vapaana laitumella eläneillä sonneilla, vaikka niiltä puhdistettiin lannat alta useita kertoja päivässä (Stanek ym. 2002). Naudat tarvitsevat myös jonkinverran liikuntaa joka päivä. Tällöin sorkkien verenkierto vilkastuu, aineenvaihdunta lisääntyy ja tukiliikuntaelimet voimistuvat vahvistaen sorkkien kestävyyttä. Liikunnan määrän huomattava rajoittaminen vähentää verenkiertoa sorkassa merkittävästi altistaen sorkan vaurioille (Vermunt & Greenough 1994). Parsinavettaan kasvatuksen puolivälissä siirretyillä sonneilla voitiin todeta loppukasvatuksen aikana huomattavaa heikkenemistä sorkkien kunnossa (Stanek ym. 2002). Kuitenkin Suomessa Laakso ym. löysivät parsinavetoissa eläneiltä naudoilta vähemmän sorkkasairauksia kuin pihatossa eläneiltä (2006). Liikunnasta ei kuitenkaan ole merkittävää hyötyä, jos alusta ei ole kunnossa. Luonnontilassa naudat liikkuvat pääasiallisesti pehmeähköillä ruoholaitumilla ja ne 13

valitsevatkin mieluummin kulkualustakseen pehmeämmän kumimaton kuin betonin. Lisäksi on todettu, että ontuvat, anturahaavaumasta kärsivät naudat liikkuvat paremmin pehmeällä kumipohjamatolla, kuin pelkällä betonilla (Flower ym. 2007). Kovaa alustaa tarvitaan kuitenkin jonkin verran. De Campeneere ym. (2002) totesivat tutkimuksessaan, että pelkällä purupohjalla olleilla sonneilla esiintyi enemmän subakuuttia laminiittia kuin puru-betonipohjaisella alustalla kasvaneilla sonneilla. He totesivat myös, että navetan pohjaratkaisulla oli enemmän vaikutusta sonnien sorkkaterveyteen kuin ruokinnalla. On myös huomattu, että olkipohjalla eläineillä eläimillä oli enemmän kantasyöpymiä kuin kumimatto-purupohjalla eläneillä eläimillä (Livesey ym. 1998). Äkillinen pohjamateriaalin vaihto altistaa etenkin hiehoja ongelmille. Sorkkaterveyttä voi tosin huonontaa samanaikainen ruokinnan voimallinen muutos, kasvurasitus ja maidontuotannon alkamisen aiheuttama rasitus (Laakso ym. 2006). Marraskuussa laitumelta betonipohjalle siirretyillä hiehoilla on todettu huomattavasti enemmän anturahaavaumia tammikuussa kuin toukokuussa (Bergsten ym. 1996). Lisäksi hiehoilla anturahaavaumien esiintyminen kohoaa kasvatusolosuhteista riippumatta noin neljä kuukautta ennen poikimista, tosin haavaumat paranevat nopeasti (Greenough & Vermunt 1991, Livesey ym. 1998). Anturahaavaumien lisääntymistä ennen poikimista esiintyy myös vanhemmilla lehmillä, mutta niillä paraneminen on huomattavasti hitaampaa (Greenough & Vermunt 1991). Samassa tutkimuksessa esitettiin, että martosorkan arpeutuminen hidastaisi paranemista vanhemmilla lehmillä. 2.8 Sorkkahoito Sorkkahoito on aina kannattava tapahtuma maanviljelijälle. Sorkka- ja jalkavaivat aiheuttavat taloudellisia tappioita eläinlääkäripalkkioiden, ylimääräisten sorkkahoitojen, 14

alentuneen maidontuotannon ja hedelmällisyyden, sekä ennenaikaisten poistojen muodossa. Myös lehmien hyvinvointi kärsii ja viljelijällä kuluu arvokasta työaikaa sairaan eläimen hoitamiseen (Laakso ym. 2006). Säännöllinen sorkkahoito pyrkii palauttamaan ja säilyttämään sorkan oikean muodon, symmetrian ja painorasituksen sekä parantamaan liikkuvuutta samalla pyrkien estämään sorkkavaurioiden syntyä (Manske ym. 2002a). Ylikasvanut sorkka lisää martosorkan puristumista ja sitä kautta altistaa anturahaavaumille, koska sorkan painopiste siirtyy taaemmaksi (Manske ym. 2002a). Vääränlaiset sorkka-asennot yhdessä heikon sorkka-aineksen ja muuttuneen sorkan verenkierron kanssa saattavat aiheuttaa vertymiä (Bass & Whittier 1996). Säännöllinen sorkkahoito stimuloi myös terveen sorkan kasvua ja siten auttaa ontumien ehkäisyssä (Vermunt 1999). Leach ym. huomauttivat, että nuorkarjan huono sorkkaterveys aiheuttaa suuremmalla todennäköisyydellä ongelmia vanhemmille, laktoiville eläimille (2005). Sorkkahoitoja suoritetaan Suomessa edelleenkin suhteellisen vähän. Vuonna 2001 vain 20-30% tiloista hoidatti eläintensä sorkat säännöllisesti (Kujala ym. 2004). Esimerkiksi Tanskassa vuonna 1988 tehdyssä tutkimuksessa todettiin 49% tiloista hoitavan sorkat säännöllisesti (Alban & Agger 1996). Vaikka ontuvia lehmiä on Suomessa keskimäärin 19% karjasta (Dredge ym. 2006) verrattuna esimerkiksi Tanskan noin 30% (Alban & Agger 1996), niin se ei tarkoita etteikö sorkkahoitoa täälläkin tarvita. Uusia menetelmiä lievienkin ontumamuutosten havaitsemiseen on kehitelty. Suomen ja Eestin yhteistyönä kehittämä nelivaakajärjestelmä mittaa painonvaihtelut ym. lehmän ollessa automaattilypsimessä. Sen avulla voidaan siis automaattisesti seurata lehmän jalkapainoja ja siten jalkaterveyttä. Järjestelmä hälyttää huomatessaan 15

poikkeavuutta (Pastell ym. 2006). Vaikka kone ei korvaakaan ihmistä, niin se voi auttaa suurissa karjayksiköissä lievien ongelmien havaitsemista. 16

3 TUTKIMUSOSIO 3.1 Tutkimusasetelma Tohmajärven emolehmänavetalla toteutettiin tutkimus väkirehun koostumuksen ja loppukasvatuksen intensiteetin vaikutuksesta hereford-sonnien kasvuun, hyvinvointiin sekä ruhon ja lihan laatuun. Tutkimus oli 2*2 faktoriaalinen. Faktoreina oli väkirehu ja sen syötön intensiteetti (vapaa/rajoitettu väkirehu) kokeen viimeisessä vaiheessa. Väkirehuina oli kaupallinen väkirehuseos ja ohra-kaurarypsirouheseos. Koe-eläiminä oli 34 MTT:n emolehmänavetalla keväällä 2001 välillä 24.2-27.5 syntynyttä sonnivasikkaa. Alkupunnituksen (10-11.10.2001) jälkeen kokeeseen valittiin 32 sonnia, jotka jaettiin elopainon, isän, kasvukäyrän ja iän mukaan ensin kahteen 16 eläimen ryhmään (isot ja pienet). Sonnit arvottiin kahdeksaan karsinaan (1A, 1B, 2A, 2B, 3A, 3B, 4A, 4B) neljän sonnin ryhmiin. Ruokintana sonnit saivat koko kasvatuskauden ajan säilörehua vapaasti (D-arvot välillä 67-70). Väkirehua kontrolloitiin siten että ensimmäiset kaksi kasvatuskuukautta määrä oli 2,00 kg kuiva-ainetta (ka) per eläin päivässä. Seuraavat 3 kuukautta 2,50 kg ka per eläin päivässä. Karsinoilla 2 ja 4 oli rajoitettu väkirehun saanti (3,0 kg/eläin) ja karsinoilla 1 ja 3 vapaa väkirehu kokeen viimeisessä vaiheessa noin 100 päivän ajan. Teuraspaino oli noin 350 kiloa vastaten 650 elopainokiloa. Lihasonneista otettiin teurastuksen yhteydessä talteen yksi etusorkka ja yksi takasorkka per eläin ja ne pakastettiin. Kyseessä oli vasen etusorkka ja oikea takasorkka, sillä oletettiin että mahdolliset muutokset näkyisivät parhaiten ristikkäisissä jaloissa. Pakastetuista sorkista halkaistiin toinen sorkka sekä etu- että takajalasta. Etusorkista halkaistiin ulkosorkka ja takasorkasta sisäsorkka. Halkaistusta sorkasta mitattiin sorkkaluun etäisyys sarveiseen neljästä eri kohdasta. Kohdat valittiin siten että ne oli mahdollisimman helppo toistaa. Kuvassa 2 on mittauspisteet ja mittausteknikka selostettu yksityiskohtaisemmin. Etujalkojen sisäsorkkien ja takajalkojen ulkosorkkien sarveissorkka haudutettiin irti martosorkasta vesihauteessa. Haudeveden lämpötila oli 60-65, ja haudutusaika 40-45 minuuttia. Sarveissorkka irroitettiin martosorkasta siten että sarveissorkka kiristettiin kiinni ruuvipenkkiin ja martosorkka väännettiin käsivoimin irti sarveisesta. 17

Martosorkan mahdolliset makroskooppiset muutokset arvioitiin silmämääräisesti ja kaikki sorkat kuvattiin. Kaikkien neljän eläinryhmän erot analysoitiin yksisuuntaisella varianssianalyysilla ja Tukey s testillä. Arvoina käytettiin jokaisen yksittäisen eläimen omia mittaustulosten keskiarvoja. Yksisuuntaiset varianssinalyysit tehtiin erikseen jokaisesta karsinasta eli ryhmästä ja jokaisesta eri mittauspisteestä (I, II, III, IV), sekä kahdesta kahden mittauspisteen välisestä erotuksesta (I & II ja II & IV). Arvoja verrattiin karsinakohtaisesti ristiin Tukeyn testillä. Lisäksi verrattiin vapaalla väkirehulla olleiden eläinten (karsinat 1 ja 3) mittaustuloksia rajoitetulla väkirehulla olleiden eläinten (karsinat 2 ja 4) tuloksiin. Kuva 2 Sorkan poikkileikkaukseen on merkitty tutkimuksessa käytetyt mittauspisteet (I, II, III, IV). Mittaukset suoritettiin aina suorassa kulmassa sorkkaluuhun nähden. Mittausarvo on sorkkaluun pinnan etäisyys sarveisen sisäpinnasta. 18

3.2 Tulokset Yksi sonneista hylättiin jo kasvatuskaudella vapaan väkirehun ryhmästä toistuvien puhaltumisten takia. Osa tutkimusmateriaalista (6 sonnin sorkat) oli tuhoutunut, koska patologian laitoksen pakastin, jossa sorkat olivat pääsi sulamaan. Vapaalla väkirehulla olleita eläimiä oli kadonnut tutkimuksesta yhteensä viisi kappaletta, kun taas rajoitetun väkirehun ryhmistä oli hävinnyt vain 2 eläintä. Tämän vuoksi tulokset saatiin vain 25 eläimestä. Haudutuksen jälkeen tarkastelluista martosorkista voitiin yhteensä kahdeksalla (25%) sonnilla voitiin todeta lieviä vertymiä martosorkissa (kuva 3). Kahdella vertymät olivat takasorkissa ja kuudella etusorkissa. Muita makroskooppisia muutoksia ei todettu. Kuva 3: Nuoli osoittaa laajahkoa vertymämuutosta vasemman etusorkan ulkoreunamassa. Kyseessä on vasemman etusorkan sisäsorkka. Mittauspisteestä III (p-arvo= 0,059) löydettiin lähes tilastollinen eroavuus eri ryhmien välillä yksisuuntaista varianssianalyysi- menetelmää käyttäen. (taulukko 1). Muissa mittauspisteissä ei havaittu tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä (taulukko 1). 19

Taulukko 1. Yksisuuntainen varianssianalyysi sorkan mittauspisteille eri sonniryhmien välillä. Mittauspisteet esitetty kuvassa 1. Taulukossa on esitetty kaikkien mittauspisteiden, sekä mittauspisteiden I ja II sekä II ja IV välisten pisteiden erotusten, keskiarvot ja keskivirheet. Lisäksi on esitetty kaikkien mittauspisteiden erojen merkittävyydet ryhmien välillä eli p-arvot. Lähes merkitsevä p-arvo on korostettu taulukkoon. Sonniryhmäpisteet I II III IV I & II II & IV Mittaus- 1 Keskiarvo 4,2143 4,214 4,286 6,571 4E-18-2,3571 2 3 4 Keskivirhe 0,1844 0,264 0,149 0,202 0,1543 0,30305 Otoskoko (N) 7 7 7 7 7 7 Keskiarvo 4,8571 5,071 5,143 7,143-0,214-2,0714 Keskivirhe 0,2827 0,297 0,21 0,18 0,3247 0,46839 Otoskoko (N) 7 7 7 7 7 7 Keskiarvo 4,75 4,5 4,75 7,5 0,25-3 Keskivirhe 0,3227 0,204 0,323 0,204 0,3227 0,28868 Otoskoko (N) 4 4 4 4 4 4 Keskiarvo 4,7143 4,857 4,429 7,214-0,143-2,3571 Keskivirhe 0,2641 0,404 0,277 0,343 0,3221 0,64286 Otoskoko (N) 7 7 7 7 7 7 p-arvo 0,298 0,251 0,059 0,119 0,757 0,691 Mittauspisteen III tarkempi tutkimus Tukeyn testillä ryhmien välillä paljasti, että ryhmän 2 ja ryhmän 1 välillä oli lähes tilastollinen ero (p=0,056) (taulukko 2). Suhteessa muihin ryhmiin, ei ryhmällä 2 ollut eroa. Myöskään muilla ryhmillä ei ollut keskenään merkittävää eroa (taulukko 2). Mitään merkittäviä tilastollisia eroja mittaustulosten välillä ei siis voitu osoittaa minkään ryhmän tai yhdistettyjen ryhmien osalta. 20

Taulukko 2. Tukeyn testi eri sonniryhmien välille mittauskohdalle III. Taulukossa esitetty myös ryhmien Mp III:sen keskiarvojen erotukset. Merkitsevät p-arvot lihavoitu. Tukeyn testi mittauskohdalle III Ryhmä 1 2 3 4 verrattuna erotuksen ryhmään keskiarvo p-arvo 2-0,857 0,056 3-0,464 0,597 4-0,143 0,968 1 0,857 0,056 3 0,393 0,713 4 0,714 0,136 1 0,464 0,597 2-0,393 0,713 4 0,321 0,819 1 0,143 0,968 2-0,714 0,136 3-0,321 0,819 3.3 Pohdinta Tässä tutkimuksessa ei voitu todeta, että vapaa väkirehun syöttäminen vaikuttaisi lihasonnien sorkkaterveyttä alentavasti. Tutkimuksesta oli poistunut eri syistä seitsemän eläintä (21,88 %). Ryhmästä 1 puuttui yksi, ryhmästä 2 yksi, ryhmästä 3 neljä ja ryhmästä 4 yksi eläin. Ryhmä 3 oli saanut vapaasti väkirehua viimeisen kolmen tutkimuskuukauden aikana. Koska siitä puuttui eniten eläimiä, niin voidaan olettaa, että niiden puuttuminen on voinut vaikuttaa tutkimustulokseen. Eläinten puuttuminen laski ryhmän 3 otoskoon 4 kappaleeseen, joka on tilastollisesti erittäin pieni. Myös muissa ryhmissä otoskoko laski 7 kappaleeseen. Tutkimuksessa ei todettu merkittävää heikentymistä sorkkaterveydessä vapaan väkirehun syötöllä. Mittauspisteessä III voitiin tosin todeta lähes tilastollinen muutos, joka olisi saattanut olla merkittävä, jos olisimme saaneet tulokset kaikilta eläimiltä. Myös Momcilovic ym. (2000) huomasivat lihamulleille suorittamassaan tutkimuksessa, että korkeaenerginen ruokinta ei välttämättä aiheuta akuuttia sorkkakuumetta, mutta 21

kolme kuukautta korkean ruokinnan aloittamisesta lieviä piilevän sorkkakuumeen muutoksia oli todettavissa. Seitsemän kuukauden jälkeen vaurioita ei ollut enää havaittavissa. Momcilovic ym. (2000) tutkimuksen mullit olivat nuorempia kokeen alkaessa kuin tämän tutkimuksen sonnit. Molemmissa tutkimuksissa eläimet olivat kuitenki alle 14 kuukauden ikäisiä, joten anturahaavaumien riski oli kohonnut (Greenough ym. 1990). Heidän tutkimuksessaan huomattavaa on myös otoskoon pienuus, sillä jokaisessa tutkimusryhmässä oli vain 4 vasikkaa. Tilastollisesti merkittävien muutosten esiinsaaminen näin pienillä otoskoilla on vaikeaa. Vaikkain Momcilovic ym. (2000) tutkimuksen tulokset tukevat tämän tutkimuksen tuloksia, niin mielestäni molemmat tulokset ovat vain mahdollisesti suuntaa-antavia, ja siten tämä sorkkaterveyden osa-alue vaatii lisätutkimuksia isommilla ryhmillä. Tuloksissa täytyy ottaa myös huomioon, että sonneilla ei ollut muita altistavia tekijöitä sorkkakuumeelle. Sorkkakuume ei ole yhden tekijän aiheuttama sairaus, vaan vaatii syntyäkseen yleensä useamman seuraavista tekijöistä: väärä ruokinta, huonot kasvatusolosuhteet, naudan huono rakenne, huono hygienia ja geneettinen heikkous (Vermunt 1999). Tutkimuksen sonneja kasvatettiin kuivitetuissa karsinoissa, ja niillä oli säännöllisesti mahdollisuus jaloitella ulkotarhoissa. Sorkan verenkierto vähenee merkittävästi, jos liikuntaa rajoitetaan, jolloin sorkka on alttiimpi vaurioille (Vermunt & Greenough 1994). Eläimet huomioonottaen en näkisi varteenotettavana tutkimusta, jossa eläinten hyvinvoinnista tingittäisi tulosten saavuttamiseksi. Toisaalta tutkimusasetelmaksi voitaisiin valita ryhmäkarsinasonnien lisäksi parressa olevia sonneja. Vapaan väkirehun lisäksi ne saivat säilörehua siten, että päivittäinen kuitu-% oli 35-40%. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että kuidun määrän tulee olla yli 30%, jotta pötsi toimii normaalisti (Vermunt & Greenough 1994). Vapaata väkirehun syöttöä ei myöskään aloitettu suoraan, vaan sonnit olivat tottuneet väkirehuun kahden kuukauden ajan pienemmässä määrin. Vapaalla väkirehulla olleiden sonnien syömää väkirehun määrää ei myöskään tarkkailtu eläinkohtaisesti, joten epäselväksi jää paljonko, jos lainkaan, enemmän ne söivät väkirehua kontrolliryhmään verrattuna. Myös sukupuoli voi vaikuttaa sorkkamuutosten vähäisyyteen. Hiehoilla tiineys ja siihen liittyvät hormonaaliset muutokset, kuten kudosten löystyminen ja laktaatio, vaikuttavat sorkkaterveyttä alentavasti. Estrogeeni ja relaksiini löystyttävät 22

tukikudoksia (Thoefner ym. 2005, Mülling 2003). Lisäksi hiehoilla on todetty anturahaavaumien lisääntymistä olosuhteista riippumatta noin neljä kuukautta ennen poikimista (Greenough & Vermunt 1991). Tällainen tutkimus olisi mielenkiintoista toteuttaa hiehoryhmillä. 23

4 KIITOKSET Haluan kiittää professori Timo Soveria kärsivällisyydestä tämän venyneen projektin aikana. Lisäksi haluan kiittää ohjaajaani ELL Jouni Niemeä kirjojen pitkäaikaisesta lainasta ja haudutusaltaasta, jota ilman työstä ei olisi tullut mitään. Suuri kiitos menee myös patologian laitoksen obduktiosalin henkilökunnalle kuvien ottamisesta ja kaikesta avusta tutkimusmateriaalin kanssa. Erityisesti haluan kiittää Ipiä, joka vaaroja uhmaten halkoi sorkkia kanssani. Lopuksi haluan kiittää Anna Lainetta. Ilman hänen tilastotietämystään ja hänen tutkijankammiotaan istusin vieläkin keittiönpöydän ääressä tätä kirjoitusta väkertämässä. Ja kiitos Pauli-hiirelle, että annoit äidin istua rauhassa kirjoittamassa. 24

5 KIRJALLISUUS Alban L, Agger JF. Welfare in Danish Dairy Herds 1. Disease Management Routines in 1983 and 1994. Acta vet. Scand. 1996, 37: 49-63. Bargai U. Risk factors for subclinical laminitis (SL): a study of 32 kibbutz herds in Israel. Israel Journal on Veterinary Medicine. 1998, 53: 80-82. Bass II RT, Whittier WD. A laminitis outbreak ia a dairy herd striving for increased milk production. Vet. Med. 1996, 1033-1041. Bergsten C, Frank B. Sole Haemorrhages in Tied Heifers in Early Gestation as an Indicator of Laminitis: Effects of Diet and Flooring. Acta vet. Scand. 1996, 37: 375-382. Bergsten C. Haemorrhages of the sole horn of dairy cows as a retrospective indicator of laminits: An epidemiological study. Acta vet. Scand. 1994, 35: 55-66. Collard BL, Boetcher PJ, Dekkers JCM, Petitclerc D, Schaeffer LR. Relationship Between Energy Balance and Health Traits of Dairy Cattle in Early Lactation. J. Dairy Sci. 2000, 83: 2683-2690 Collis VJ, Green LE, Blowey RW, Packington AJ, Bonser RHC. Testing White Line Strength in the Dairy Cow. J. Dairy Sci. 2004, 87: 2874-2880. De Campeneere S, Fiems LO, De Bosschere H, De Boever JL, Ducatelle R. The effect of physical structure in maize silage-based diets for beef bulls. J. Anim. Physiol. A. Anim. Nutr. 2002, 86: 174-184. Dredge K, Siltasalmi S, Ryhänen V, Suomensaari S, Eloranta N, Peltoniemi O, Rajala- Schulz P. Ontumisen prevalenssi ja altistavat tekijät lypsylehmillä suomalaisissa makuuparsipihatoissa. Maataloustieteen päivät 2006 [verkkojulkaisu] Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja no. 21. 2006. 25

Flower FC, de Passillé AM, Weary DM, Sanderson DJ, Sogstad AM. Softer, higherfriction flooring improves gait of cows with and without sole ulcers. J. Dairy Sci 2007, 90: 1235-1242. Galbraith H, Rae M, Omand T, Hendry K, Knight C, Wilde C. Effects of Supplementing Pregnant Heifers with Melatonin on the Anatomy and Other Characteristics ot Their Lateral Hind Claws. Vet. Rec. 2006, 158: 21-25. Goff JP, Horst RL. Physiological Changes at Parturition and Their Relationship to Metabolic Disorders. J. Dairy Sci. 1997, 80: 1260-1268. Greenough PR, Vermunt JJ, McKinnon JJ, Fathy FA, Berg PA, Cohen RDH. Laminitislike changes n the claws of feedlot cattle. Can. Vet Journal. 1990, 31: 202-208. Greenough PR, Vermunt JJ. Evaluation of subclinical laminitis in a dairy herd and observations on associated nutritional and management factors. Vet. Rec. 1991, 128: 11-17. Higuchi H, Nagahata H. Relationship between serum biotin concentration and moisture content of the sole horn in cows with clinical laminitis or sound hooves. Vet. Rec. 2001, 148: 209-210. Huth C, Russke A, Alsleben B, Harmann H, Distl O. Körper- und Klauenmaße sowie Druckverteilung unter den Klauen bei Kälbern verschiedener Rinderrassen. Berl. Münch. Tierärztl. Wschr. 2004, 117: 316-326. Huth C, Russke A, Alsleben B, Harmann H, Distl O. Körper- und Klauenmaße sowie Druckverteilung unter den Klauen bei Färsen verschiedener Rinderrassen. Berl. Münch. Tierärztl. Wschr. 2005, 118: 150-159. Kallio S. Ontumaa aiheuttavat sorkkasairaudet lypsykarjalla Suomessa. Kirjallisuuskatsaus. Eläinlääketieteellinen tdk, Helsingin Yliopisto. 2008. 26

Kujala M, Schnier C, Niemi J, Soveri T. Occurence of hoof diseases in dairy cattle in Finland. Proceedings of 13 th International Symposium and 5 th Conference on Lameness in Ruminants. 2004: 45-47. Kuronen J. Akuutin faasin proteiinien yhteys nautojen sorkkasairauksiin. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Eläinlääketieteellinen tdk, Helsingin Yliopisto. 2008. Laakso M, Kujala M, Ojala M. Lypsylehmien sorkkasairauksien perinnölliset tunnusluvut. Maataloustieteen päivät 2006 [verkkojulkaisu] Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja no. 21. 2006. Leach KA, Offer JE, Svoboda I, Logue D. Effects of type of forage fed to dairy heifers: Associations between claw characteristics, clinical lameness, environment and behaviour. Vet. J. 2005, 169: 427-436. Livesey CT, Harrington T, Johnston AM, May SA, Metcalf JA. The effect of diet and housing on the development of sole haemorrhages, white line haemorrhages and heel erosions on Holstein heifers. Anim. Sci. 1998, 67: 9-16. Manske T, Hultgren J, Bergsten C. The effect of claw trimming on the hoof health of Swedish dairy cattle. Prev. Vet. Med. 2002a, 54: 113-129. Manske T, Hultgren J, Bergsten C. Prevalence and interrelationship of hoof lesions and lameness in Swedish dairy cows. Prev. Vet. Med. 2002b, 54: 247-263. Midla LT, Hoblet KH, Weiss WP, Moeschberger ML. Supplemental dietary biotin for prevention of lesions associated eith aseptic subclinical laminitis (pododermatitis aseptica diffusa) in primiparous cows. Am. J. Vet. Res. 1998, 59: 733-738. Momcilovic D, Herbein JH, Whittier WD, Polan CE. Metabolic Alterations Associated with an Attempt to Induce Laminitis in Dairy Calves. J. Dairy Sci. 2000, 83: 518-523. 27

Mülling C, Lischer C. New aspects on etiology and pathogenesis of laminitis in cattle. Recent Development and perspectives in Bovine Medicine. Proc. 22th world buiatrics congress, Hannover, Germany. 2002: 236-237. Mülling C. Aetiology and pathogenesis of bovine laminitis. Tuotanto- ja kunnalliseläinlääkäripäivät luentolyhennelmät. Siilinjärvi. 2003: 45-53 Nocek JE. Bovine Acidosis: Implications on Laminitis. J. Dairy Sci. 1997, 80: 1005-1028. Nüske S, Hampe J, Scholz AM, Förster M. Studies on the develpoment of the claws in new born calves of different breeds and crossbreds using Dual Energy X-Ray Absorptiometry (DXA). Arch. Tierz. 2005, 48: 305-317. Nüske S, Scholz AM, Förster M. Studies on the growth and the development of the Claw capsule in new born calves of different breeding lines using linear measurments. Arch. Tierz. 2003, 46: 547-557. Offer JE, Logue DN, Roberts DJ. The effect of protein source on lameness and solear lesion formation in dairy cattle. Anim. Sci. 1997, 65: 143-149. Ossent P, Lischer CJ. Bovine laminits: the lesions and their pathogenesis. In Practice. 1998, 20: 415 427. Ossent, P, Lischer Ch. J, Räber M, Geyer H. The significance of the suspensory mechanism of the third phalanx in the pathogenesis of sole ulcers in cattle. Part II: Microscopic findings. XI International Conference on Bovine Lameness, Parma, Italy. 2000: 226-229. Østergaard S, Sørensen J. A Review of the Feeding-health-production Complex in a Dairy Herd. Prev. Vet. Med. 1998, 36: 109-129. Pastell M, Hautala M, Kujala M, Poikalainen V, Praks J, Veermäe I, Ahokas J. Reaaliaikainen lehmien jalkaterveyden seuranta. Maataloustieteen päivät 2006 [verkkojulkaisu] Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja no. 21. 2006. 28

Räber M, Lischer ChJ, Geyer H, Ossent P. The bovine digital cushion- a descriptive anatomical study. Vet. J. 2004, 167: 258-264. Schmid M, Geyer T.H. Effect of biotin on the quality of the claw horn in dairy cows. Proc. 20 th Congress of European Association of Veterinary Anatomists. Zurich, Switzerland. 1994. Soveri T, Glad T, Kujala M, Koho N, Pösö R, Manninen M. Väkirehun koostumus ja intensiteetti hereford-sonnien loppukasvatuksessa. Maataloustieteen päivät 2004 [verkkojulkaisu] Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja no. 19. 2004 Stanek Ch, Karall P, Frickh J, Keller M, Spergser J. Claw condition and prevalence of keratinopathogenic fungi in fattening bulls under various housing systems. Proc. World Vet. Confr., Tunis. 2002; 104-105. Sugg JL, Brown AH, Perkins JL, Phillips JM, Kellogg DW, Johnson ZB. Performance traits, hoof mineral composition, and hoof characteristics of bulls ia a 112-day postweaning feedlot performance test. Am. J. Vet. Res. 1996, 57: 291-295. Thoefner MB, Wattle O, Pollitt CC, French KR, Nielsen SS. Histopathology of Oligofructose-Induced Acute Laminitis in Heifers. J. Dairy Sci. 2005, 88: 2774-2782. Vermunt JJ, Greenough PR. Predisposing factors of laminitis in cattle. British Veterinary Journal. 1994, 150: 151-163. Vermunt JJ. Regular Claw Trimming for the Control of Lamness- Good or Bad?. Guest Editorial. Vet. J. 1999, 157: 109-110. 29