-Uusi lastensuojelulaki (417/2007) voimaan 1.1.2008 mikä muuttuu?



Samankaltaiset tiedostot
Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Lain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.

Uusi lastensuojelulaki

Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen

Lastensuojelu Suomessa

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. lastensuojelulain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

LASTENSUOJELUN LAKIKINKERIT IV

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta Lakimies Kati Saastamoinen 1

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulaki (417/2007) Sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000)

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta Kotka Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo Janne Pajaniemi

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

Lastensuojelulain kokonaisuudistus - asiaa valmistelleen työryhmän näkökulmia

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Uusi lastensuojelulaki

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT

Tilastoja. kanteluja sosiaalihuolto 2291; lastensuojelua 348

MERIKRATOS lastensuojelu oy PIA LAHTINEN Puhelin Kivääritehtaankatu 8 F JYVÄSKYLÄ

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

LASTENSUOJELULAKI 2008 Ja siihen voimaan tulleet muutokset

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Uusimisen lähtökohdat:

Päihdehuoltolaki /41

Muutokset lastensuojeluun 2016

Lastensuojelulaki. 3. Lapsi ja nuori. Tässä laissa pidetään lapsena alle 18-vuotiasta ja nuorena alle 21-vuotiasta henkilöä.

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio

LASTENSUOJELULAKI Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta ja Lakimies Kati Saastamoinen 1

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2009 vp

LASTENSUOJELULAKI Yhteistyötahojen näkökulmasta. Marraskuu 2014 Lakimies Kati Saastamoinen 1

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

Julkisen vallan käyttö lastensuojelussa Lakimies Maarit Karjalainen Valvira, yksityiset luvat ja sosiaalihuollon valvonta -osasto

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

SISÄLLYS. iii. 1 Johdanto 1

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa?

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

SUOJELE LASTA. Lastensuojelulain 25 :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden noudattaminen

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

LASTENSUOJELULAKI Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta Lakimies Kati Saastamoinen 1

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

MÄNTSÄLÄN KUNTA Mustijoen perusturva Laadittu sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja MÄNTSÄLÄ

UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI JA VIRANOMAISTEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTA täysi-ikäiset asiakkaat

LASTENSUOJELULAKI 2008

Valomerkki toimintamalli

Lastensuojelu 2013 tietojen toimittaminen

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito. Päihdelääketieteen kurssi

LASTENSUOJELUN TIETOPAKETTI 2008 LASTENSUOJELUSTA LYHYESTI

Lastensuojelu tutuksi

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Päätös Soveltamisala Toteutus ja päätöksenteko Muutoksenhaku ja tiedoksianto

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere Hanna Heinonen 1

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten tiedot vuodelta 2012 kerätään sähköisesti Lasu- Netti-sovelluksen kautta osoitteessa

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

LAPSEN SUOJELU VIRANOMAISTEN VÄLISENÄ YHTEISTYÖNÄ

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

Lisäksi asian esittelijä on hankkinut puhelimitse selvitystä sosiaalityöntekijältä.

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

Lasten suojelu yhteistyössä lapsen hyväksi. Lasten suojelu. Lasten ja perheiden palvelut. Ehkäisevä lastensuojelu

HALLINTO-OIKEUSKÄSITTELY

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelu 2014 tietojen toimittaminen

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

ESIPUHE... LYHENNELUETTELO...

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Lastensuojelun edunvalvonta

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2010 N:o Laki. N:o 88. lastensuojelulain muuttamisesta

LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen

KIRJAAMISEN TAVAT VAIKUTTAVAT LAPSEN ASIAN KÄSITTELYYN. Taina Niiranen Sosiaalijohtaja, HTM Hämeenlinna Tampere 22.9.

Valomerkki toimintamalli

Lastensuojelulaki /683. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU. Yleiset säännökset. Lapsen oikeus

Transkriptio:

-Uusi lastensuojelulaki (417/2007) voimaan 1.1.2008 mikä muuttuu? Pia Lahtinen Kehittäjäsosiaalityöntekijä Keski-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikkö (KEHYS) Riitta Siekkinen Kehittäjäsosiaalityöntekijä Keski-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikkö (KEHYS) 25.10.2007

Lastensuojelu tilastojen valossa (2006) Lähde: Stakes/tilastot, tilastotiedotteet 2006 ja Tilastokeskus. Koko lapsiväestö Suomessa 1 099 713 (100 %) Avohuollon piirissä lapsi ja nuoria 59 069 (5,4 %) Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret 15 628 (1,2 %) Huostassa olleet lapset ja nuoret 9 532 (0,8 %) Jälkihuollossa olleita lapsia ja nuoria 3 181 (0,2 %)

Lastensuojelun avohuollon asiakkaana olleet lapset ja nuoret 1996 2006 Lähde: Stakes, tilastot, Lastensuojelu 2006

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret sijoitusmuodon mukaan vuosina 1991-2006, % Lähde: Stakes, tilastot, Lastensuojelu 2006

LASTENSUOJELULAKI 417/2007 voimaan 1.1.2008 Lakiuudistuksen tavoitteena selkiyttää ja uudistaa lastensuojelulakia siten, että 1) lastensuojelu toimii asiakaslähtöisesti 2) vältetään tilanteet, joissa lapsen etu jää huomioon ottamatta 3) ongelmiin puututaan entistä varhaisemmin 4) viranomaisten välinen yhteistyö paranee 5) työskentelyn suunnitelmallisuus lisääntyy 6) kaikkien osapuolten oikeusturva paranee 7) lastensuojelulain toimeenpanossa esiintyy mahdollisimman vähän ristiriitoja ja tulkintaongelmia 8) päätöksenteko siirtyy tuomioistuimeen

Lastensuojelun painopisteen muutos? The Three P:s kolme kovaa p:tä

1 LUKU Yleiset säännökset Lastensuojelua ohjaavat periaatteet 1 Lain tarkoitus 2 Vastuu lapsen hyvinvoinnista ensisijainen vastuu vanhemmilla ja huoltajilla viranomaisilla tukemisvelvollisuus lastensuojelun järjestettävä palveluja ja tukitoimia 3 Lastensuojelu a) lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu b) ehkäisevä lastensuojelu (mm. kunnan muut palvelut: erityinen tuki, ei ls-asiakkuutta) 4 Lastensuojelun keskeiset periaatteet 5 Lapsen ja nuoren mielipide ja toivomukset 6 Lapsi ja nuori lapsi alle 18-vuotias, nuori 18-20-vuotias

Lastensuojelun kokonaisuus Lastensuojelun kokonaisuuden muodostavat uuden lain mukaan Peruspalvelut Neuvola, päivähoito, koulu, terveydenhuolto, mielenterveys-, päihdepalvelut, nuorisotyö, liikunta-, kulttuuritoimi ym. Lapsi- ja perhe- kohtainen lastensuojelu Mitä ehkäisev isevä lastensuojelu on? Kuka sitä tekee?

2 LUKU Kasvuolojen kehittäminen ja kasvatuksen tukeminen 7 Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuraaminen o sosiaalihuollon ja muiden kunnan viranomaisten yhteistyön edistämisvelvollisuus o sosiaalihuollon tiedonantovastuu muille tahoille 8 Palvelujen kehittäminen kasvatuksen tukemiseksi o kunnan vastuu kehittää palveluja o erityisen tuen tarpeessa olevat lapset (esim. koulun tukimuodot) 9 Tuki koulunkäyntiin o kunnan vastuu kehittää koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluja o koulun ja kodin yhteistyön kehittäminen 10 Lapsen huomioon ottaminen aikuisille suunnatuissa palveluissa o Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen antamisen yhteydessä (erityisesti päihdehuolto- ja mielenterveyspalvelut) selvitettävä ja turvattava lapsen hoidon ja tuen tarve o tarvittaessa välttämättömät palvelut raskaana olevien naisten ja syntyvien lasten erityiseksi suojaamiseksi

3 LUKU Lastensuojelun järjestäminen 11 Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen o kunnan huolehdittava lastensuojelun sisällöstä ja laajuudesta tarpeen mukaan (mm. kaikkina vrk:n aikoina) ja laadusta 12 : Suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä! o kunta yksin tai useampi kunta, vähintään kerran valtuustokaudessa 13 : Lastensuojelusta päättävä viranhaltija o huostaanotto (päätös ja hakemus) + sijaishuolto + huostassapidon lopettaminen + erit. huolenpito + lapsen tutkimus => johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija o kiireellinen sijoitus => kelpoisuuden omaava sos.tt o lapsen asioista vastaava sos.tt => kelpoisuuden omaava sos.tt 14 : Moniammatillisen asiantuntemuksen turvaaminen o Kunnan huolehdittava: moniammatillinen asiantuntijaryhmä sosiaalityöntekijän tueksi 15 : Terveydenhuoltoviranomaisten erityiset velvollisuudet o Asiantuntija-apu, lapsen ja nuoren hoito, terapiapalvelut, lapsen tutkimus 16 : Lastensuojelun järjestämisestä vastuussa oleva kunta o o o Sijoituskunta = kunta, jossa lapsi tai nuori avohuollon tukitoimena, sijoitettuna tai jälkihuollossa Sijoittajakunta = vastaa lapsen sijais- ja jälkihuollon kustannuksista Yhteistyö!

4 LUKU Lapsen osallisuus Lapsen osallisuuden vahvistaminen 20 : Lapsen mielipiteen selvittäminen ja kuuleminen o o lapsen oman osallisuuden vahvistaminen; toivomukset ja mielipide 12 vuotta täyttäneellä on oikeus tulla kuulluksi 21 Lapsen puhevallan käyttö o 12 v täyttäneen oikeus käyttää puhevaltaa itseään koskevassa lastensuojeluasiassa 22 : Edunvalvojan määrääminen huoltajan sijaiseksi 23 Edunvalvojan palkkio ja kustannukset 24 Vastuu lapsen edun turvaamisesta

5 LUKU Lastensuojeluasiakkuuden alkaminen Lastensuojeluprosessi/-rakenne lakiin: 25 : Ilmoitusvelvollisuus selkiytynyt, ilmoitusvelvollisten piiri laajentunut (mm. nuorisotoimi, aamu- ja iltapäivätoiminta, palvelun tuottajat) Lastensuojeluilmoitusrekisteri Rikoslain (39/1889) säädökset 26 : Vireille tulo ja asiakkuuden alkaminen kiireellinen lastensuojelun tarve arvioitava välittömästi ratkaistava, ryhdytäänkö lastensuojelutarpeen selvittämiseen (7 arkipäivän aikana, ti-to-sääntö ) lastensuojeluasiakkuus alkaa, kun a) ryhdytään kiireellisesti lastensuojelutoimenpiteisiin b) päätetään tehdä lastensuojelutarpeen selvitys kirjattava lasta koskeviin asiakirjoihin 27 : Lastensuojelutarpeen selvitys Selvitys: a) lapsen kasvuolosuhteista (suora työskentely!) b) vanhempien mahdollisuudesta huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta (lapsen tarpeista) c) lastensuojelutoimenpiteiden tarpeesta Valmistuttava viim. 3 kk:n kuluessa vireilletulosta-> yhteenveto 28 : Tuomioistuimen lupa lapsen tutkimiseen

Lastensuojelulaki (417/2007) 25 : Ilmoitusvelvollisuus 1 mom. Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. 2 mom. Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä.

Lastensuojelulaki (417/2007) 25 : Ilmoitusvelvollisuus 3 mom. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, on voimassa, mitä rippiin tai muuhun sielunhoitoon liittyvästä salassapitovelvollisuudesta erikseen säädetään tai määrätään (so. Papin rippisalaisuus) 4 mom. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on pidettävä rekisteriä lastensuojeluilmoituksista ja niiden sisällöstä. 5 mom. Jos lapsi muuttaa pois kunnasta 27 :ssä tarkoitetun lastensuojelutarpeen selvityksen aikana tai ollessaan muutoin lastensuojelun asiakkaana, sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoitettava muutosta lapsen uudelle asuinkunnalle. Uudelle asuinkunnalle on tarvittaessa toimitettava viipymättä myös ne asiaan liittyvät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä lastensuojelutarpeen arvioimiseksi tai lastensuojelutoimenpiteiden järjestämiseksi. Lapsen uuden asuinkunnan on jatkettava selvityksen tekemistä tai muita lastensuojelutoimenpiteitä.

Lastensuojelulaki (417/2007) 25 : Ilmoitusvelvollisuus 6 mom. Sen lisäksi, mitä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 18 :n 3 momentissa säädetään oikeudesta antaa oma aloitteisesti tietoja poliisille, lastensuojeluviranomaisen on salassapitoa koskevien säännösten estämättä ilmoitettava poliisille, jos on perusteltua syytä epäillä, että lapseen on kasvuympäristössään kohdistettu rikoslain (39/1889) 20 tai 21 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Hmm.täyttyvätkö lastensuojeluilmoituksen kriteerit? Ilmoittajan ei tarvitse arvioida, vaatiiko lapsen tilanne lastensuojelutarpeen selvitystä huolen syntyminen, sen ilmoittaminen ja tarpeen mukainen yhteistyö riittävät! Lastensuojelutarpeen arviointi on uuden lain mukaan sosiaalityöntekijän vastuulla (26 ) Sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus tutkia jokainen lastensuojelua koskeva ilmoitus, mutta varsinaisiin lastensuojelutoimenpiteisiin ei koskaan ryhdytä ilman lapsen ja perheen tilanteen selvittelyä. Tavoitteena on riittävän varhainen puuttuminen ja erilaisten tukiverkostojen mukaan saaminen

Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojeluprosessi uuden lastensuojelulain mukaan Lastensuojeluasiakkuus alkaa (26 ) Hakemus Lsilmoitus Muu tapa Vireilletulo 26 Asiakkuutta ei synny Arvio toimenpiteiden tarpeesta 7 arkipäivää tai välittömästi Päätös selvityksestä Asiakkuus kirjattava Lastensuojelutarpeen selvitys 27 max 3 kk Asiakkuus päättyy Avohuollon tukitoimet 34-37 Asiakkuus päättyy Huostaanotto 40-46 Sijoitusvaiheen työskentely Avohuollon työskentely Asiakassuunnitelma Asiakassuunnitelma Sijaishuolto 49-60 Jälkihuolto 75-77 Asiakkuus päättyy Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet Kiireellinen sijoitus 38 Huostassapidon lakkaaminen 47 Dokumentointi 33

6 LUKU: Menettelysäännöksiä 29 Lapsen tapaaminen Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijä tai muun ls:n työntekijän tulee tavata lasta riittävän usein henkilökohtaisesti 30 Asiakassuunnitelma (ei huoltosuunnitelma!) tehtävä lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle tarkistettava vähintään kerran vuodessa laadittava erillinen asiakassuunnitelma vanhemmuuden tukemiseksi huostaan otetun lapsen vanhemmille! 31 Asiakkaan kanssa pidettävä neuvottelu tulee järjestää lapsen, läheisten ja viranomaistahojen yms. kesken salapitovelvollisuuden murtamisoikeus 32 Lapsen läheisverkoston kartoittaminen ennen sijoittamista selvitettävä läheisten mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muuten osallistua lapsen tukemiseen 33 Asioiden kirjaaminen

7 LUKU: Avohuolto 34 : Velvollisuus ryhtyä avohuollon tukitoimiin 35 : Toimeentulon ja asumisen turvaaminen (kunnan velvollisuus turvata) 36 : Muut lastensuojelun avohuollon tukitoimet sosiaalipalvelut, kuten päivähoito ja kotipalvelu toimeentulotuki ja ehkäisevä toimeentulotuki lisäksi järjestettävä asiakassuunnitelman mukaisesti 1) lapsen ja nuoren sekä perheen ongelmatilanteen selvittäminen 2) lapsen tai nuoren taloudellinen tukeminen tukeminen koulunkäynnissä, ammatin ja asunnon hankinnassa, työhön sijoittumisessa, harrastuksissa sekä muiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisessä; 3) tukihenkilö tai -perhe 4) hoito- ja terapiapalvelut 5) perhetyö 6) koko perheen sijoitus perhe- tai laitoshoitoon 7) vertaisryhmätoiminta 8) loma- ja virkistystoiminta 9) muut lasta ja perhettä tukevat palvelut ja tukitoimet 37 : Sijoitus avohuollon tukitoimena arvioiva tai kuntouttava perhehoito tai laitoshuolto koko perheelle yli 12-vuotias yksin, jos suostumus + lapsen tuen tarpeen arviointi, kuntouttaminen tai huoltajan sairaus tai muu syy

8 LUKU Lapsen kiireellinen sijoitus 38 : Lapsen kiireellinen sijoitus (ei enää kiireellinen huostaanotto!) lasta uhkaa välitön vaara tai lapsi muuten kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa kelpoisuuden omaava sosiaalityöntekijä päättää 39 : Kiireellisen sijoituksen lakkaaminen tehtävä päätös välittömästi, jos peruste lakannut! raukeaa, ellei hakemusta hallinto-oikeudelle 30 päivässä suostumus -> raukeaa 45 päivässä ilman hakemusta HO:lle hallinto-oikeus voi jatkaa hakemuksesta sijoitusta enintään 60 päivää + väliaikainen määräys tuomioistuinkäsittelyn ajaksi (83 )

9 LUKU Huostaanotto 40 : Velvollisuus huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen o PERUSTEET: 1) puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet (ei kodin olosuhteet!) uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä; tai 2) lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään. o Edellytykset: aina täytyttävä 1) avohuollon tukitoimet eivät ole tarkoituksenmukaisia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi; ja 2) sijaishuollon arvioidaan olevan 4 :n mukaisesti lapsen edun mukaista.

9 LUKU Huostaanotto 41 : Huostaanoton ja sijaishuollon valmistelu parityöskentely: sos.tt. + toinen sos.tt / muu lastensuojeluun perehtynyt Oikeus saada asiantuntija-apua ja lausuntoja korostuu 42 : Asiaan osallisten kuuleminen (huostaanotossa, sijaishuoltoon sijoittamisessa ja huostassapidon lakkaamisessa) lapsen mielipide selvitettävä ja lasta kuultava: 12v. vastustus vie asian hallinto-oikeuteen huoltajalle, vanhemmalle et. al tilaisuus tulla kuulluksi Sijaishuoltopaikalla oikeus tulla kuulluksi kuuleminen voidaan jättää suorittamatta o puuttuva yhteydenpito lapsen ja kuultavan välillä eikä kuulemisen oleteta olevan tarpeen asian selvittämiseksi tai o kuultavan asuin- tai olinpaikkaa ei voida kohtuullisin toimenpitein selvittää

9 LUKU Huostaanotto 43 : Päätöksenteko huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta Suostumukseen perustuva (huoltaja ja yli 12 v. eivät vastusta) 1. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä valmistelee 2. Sosiaalihuollon johtava/vastaava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija päättää Tahdonvastainen (huoltaja tai yli 12 vuotias vastustaa) 1. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä valmistelee 2. Johtava/vastaava viranhaltija laatii hakemuksen 3. Hallinto-oikeus ratkaisee Sijaishuoltopaikan myöh. päätöksen voi tehdä lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä

9 LUKU Huostaanotto 44 : Hakemus hallinto-oikeudelle, sis. vaatimus huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta (sosiaalityön selvitys) (sijaishuollon) asiakassuunnitelma selvitys tarjotuista tai annetuista avohuollon tukitoimista selvitys lähiverkoston kartoittamisesta selvitys sijaishuoltopaikasta, jos jo tiedossa, kuvattava lapsen edun ja tarpeiden kannalta, jos ei tiedossa; kuvattava lapsen tarpeet ja eri vaihtoehdot. Jos arviota ei tehdä> syyt siihen suunnitelma lapsen ja läheisten yhteydenpidosta, lapsen ja läheisten käsityksin Suunnitelma perheen jälleen yhdistämisestä, jos sellainen on tehty suunnitelma tai selvitys lapsen terveydentilan tutkimisesta selvitys mielipiteen selvittämisestä ja kuulemisesta asiantuntijoiden lausunnot (tarvittaessa) muut päätöksentekoon mahdoll. vaikuttavat selvitykset 45 : Huostaanotetun lapsen huolto Sos.ltk: oikeus päättää o Lapsen olinpaikasta, hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta, muusta huolenpidosta, em. Toteuttamiseksi tarpeellisesta opetuksesta ja terveydenhuollon järjestämistä Sosiaalityöntekijä päättää: yhteydenpidon rajoittaminen Ensisijaista: yhteistoiminta ja lapsen etu 46 : Lapsen huollosta päättäminen huostassapidon aikana

9 LUKU Huostaanotto 47 : Huostassapidon kesto ja lakkaaminen Huostaanotto voimassa toistaiseksi Huostaanotto raukeaa (48 ), jos täytäntöönpanoon ei ole ryhdytty 3kk voimassa toistaiseksi => lakkaa viimeistään 18 vuoden iässä (ei enää naimisiin mentäessä) Arvioitava edellytysten voimassa olo asiakassuunnitelman tarkistamisen yhteydessä vuosittain Lopetettava, kun huostassapidon ja sijaishuollon tarvetta ei enää ole ei saa kuitenkaan lopettaa, jos on selvästi vastoin lapsen etua Huomioitava kesto ja kiintymyssuhteen laatu, vanhempien ja lapsen välinen kanssa käyminen ja lapsen mielipide PERUSTELUT! Ei saa toistuvasti rasittaa. Johtava/vastaava viranhaltija tai hänen määräämänsä tekee päätöksen sosiaalityöntekijän valmistelusta Viranomaisaloitteinen, lapsen tai huoltajan hakemuksesta Asiaan osallisten kuuleminen, lapsi, vhmat, huoltaja, muut kasvatuksesta vastaavat vastanneet 42, kirjattava syyt jos ei kuultu 48 : Huostaanottopäätöksen raukeaminen, 3kk kuluessa ellei ryhdytty toimenpiteisiin lainvoimaisesta päätöksestä

10 LUKU: Sijaishuolto Sijaishuoltoa koskevat yleiset säännökset 49 : Sijaishuolto, huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestäminen kodin ulkopuolella Perhehoito, laitoshoito tai muulla lapsen tarpeiden edellyttävällä tavalla huostaanotetun lapsen sijoittaminen väliaikaisesti enintään 6 kuukaudeksi vanhempien tai muiden huoltajien hoidettavaksi ja kasvatettavaksi valmisteltaessa lapsen palauttamista kotiin tai lapsen edun kannalta muista syistä perusteltua 50 : Sijaishuoltopaikan valinta huostaanoton perusteet, lapsen tarpeet, hoidon jatkuvuus sisaruussuhteet, kielellinen, kulttuurillinen ja uskonnollinen tausta

10 LUKU: Sijaishuolto Sijaishuoltoa koskevat yleiset säännökset 51 Lapsen terveyden tilan tutkiminen, ellei ho:n syyt huomioiden ole pidettävä tarpeettomana >>kansanterveyslaki 66/1972, sijoituskunnan on järjestettävä kansanterveystyöhön kuuluvat palvelut yhteistyössä sijoittajakunnan kanssa >> Erikoissairaanhoitolaki (1062/1989) 30 a sijoituskunnan sairaanhoitopiirin on järjestettävä erikoissairaanhoitopalvelut yhteistyössä sijoittajakunnan kanssa 52 Yhteistyö sijaishuollon aikana eri osapuolten kesken 53 : Tietojen antaminen lapselle ja mahdollisuus keskusteluun, ikä- ja kehitystason mukaisesti selvitettävä lapselle miksi ho 54 : Ihmissuhteet ja yhteydenpito Sosiaalityöntekijän tuettava ja edistettävä yhteydenpitoa Sijaishuoltopaikan etäisyys ei saa olla este yhteydenpidolle

10 LUKU: Sijaishuolto 55 : Käyttövarat 56 : Sijaishuollon järjestäminen perhehoitona Ks. ShL 25, 26 ja 26 a ja perhehoitajalaki > uudistuu 2009 57 : Lastensuojelulaitokset Lastenkodit, koulukodit ja muut niihin rinnastettavat ls-laitokset 58 : Kasvuolot ja toimitilat, yksityisyyttä kunnioittavat 59 : Yhdessä hoidettavien lasten ja nuorten lukumäärä asuinyksikkö enintään 7 lasta tai nuorta, sama rakennus: enintään 24 asuinyksikkö enintään 7 hoito- ja kasvatustehtävissä toimivaa tjää (useampi asuinyksikkö: 6) yhdessä asuminen -> poikkeuksia 60 : Henkilöstö riittävä määrä johtajalla kelpoisuus, muu hlöstö yksikön asiakaskunnan erityistarpeet ja toiminnan luonne

11 LUKU: Rajoitukset sijaishuollossa 61 : Säännösten soveltamisala 62 : Yhteydenpidon rajoittaminen 63 : Yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös 64 : Rajoitustoimenpiteiden käyttämisen yleiset edellytykset 65 : Aineiden ja esineiden haltuunotto 66 : Henkilötarkastus ja henkilönkatsastus 67 : Omaisuuden ja lähetysten tarkastaminen. Lähetysten luovuttamatta jättäminen 68 : Kiinnipitäminen 69 : Liikkumisvapauden rajoittaminen 70 : Eristäminen 71 : Erityinen huolenpito 72 : Erityisen huolenpidon järjestäminen 73 : Erityisen huolenpidon toimeenpano 74 : Rajoitustoimenpiteiden kirjaaminen. Vaikutus asiakassuunnitelmaan sekä hoito- ja kasvatussuunnitelmaan

12 LUKU: Jälkihuolto 75 Lapsen ja nuoren oikeus jälkihuoltoon o sijaishuolto tai vähintään puoli vuotta kestänyt, yksin lapseen kohdistunut sijoitus avohuollon tukitoimena o jälkihuoltovelvollisuus päättyy, kun ulkopuolisen sijoituksen päättymisestä on kulunut 5 vuotta, jos lastensuojelun tarve ei ole tuona aikana jatkunut => viimeistään kun nuori täyttää 21 vuotta 76 Jälkihuollon sisältö o Jälkihuoltosuunnitelma yhdessä nuoren kanssa. Suunnitelma tarvittaessa jälkihuollon päättymisen jälk. palveluista ja tukitoimet. 77 : Itsenäistymisvarat o tarpeelliset varat: väh. 40 % juoksevista etuuksista (ei lapsilisä) (ks. Asiakasmaksulaki 14 ) o jollei tuloja: enimmillään 2358 (v. 2006) o Varojen käytöstä suunnitelma ja selvitys o henkivakuutus tai perintö tuloa ei hoitokulujen korvaamiseen vaan varattava itsenäistymisvaroihin kokonaisuudessaan

13 LUKU: Valvonta 78 : Kunnan ilmoitus sijoitettavasta lapsesta Rekisteri kunnan alueelle sijoitettavista lapsista Sijoittavan kunnan ilmoitusvelvollisuus sijoituskunnan varautuminen palvelujen järjestämiseen 79 : Sijaishuollon valvonta Sijoittavan kunnan velvollisuus, Myös sijoituskunta ja lääninhallitus valvovat, yhteistyö korostuu Ilmoitusvelvollisuus ohi salassapitovelvollisuuksien 80 : Lääninhallituksen suorittama muu valvonta 81 : Yksityisesti sijoitettujen lasten hoidon valvonta Ilmoitusvelvollisuus huoltajalla ja hoitavalla henkilöllä Selvitettävä sopivuus, kykenevyys ja lapsen etu>tehtävä päätös. Selvitettävä oikeudet ja velvollisuudet sekä oikeus tukeen

Hallintomenettely- ja voimaantulosäännöksiä 14 luku: Asian käsittely hallintotuomioistuimessa 82 Asian käsittelyä koskevat yleiset säännökset 83 Väliaikainen määräys 84 Valmisteleva suullinen käsittely hallinto-oikeudessa 85 Hallinto-oikeuden päätösvaltaisuus 86 Lapsen kuuleminen hallintotuomioistuimessa 87 Avustajan määrääminen lapselle 88 Käsittelyn kiireellisyys 15 luku Muutoksenhaku 89 Muutoksenhakuoikeus 90 Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen 91 Lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpano 92 Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen 16 luku Erityiset säännökset 17 luku Voimaantulosäännökset

Lopuksi Ensimmäinen tehtävä lastensuojelun alkaessa on varmistaa, että lapsi on turvassa. Ja viimeinen tehtävä lastensuojelun päättyessä on varmistaa, että lapsi on turvassa.

Lähteet Hallituksen esitys lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 252/2006 http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2006/20060252 Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 59/2006 vp Jukarainen, Heikki (2006) Lastensuojelulain kokonaisuudistus. Diaesitys. Julkaisematon. Kangasniemi, Eeva (2006) Lastensuojelun kehittämisohjelman alueseminaari Rovaniemi 3.3.2006. Kansallisen lastensuojelun kehittämisohjelman eri osioiden raportit. Ks. http://www.sosiaaliportti.fi -> Sosiaalihanke -> Lastensuojelun kehittämisohjelma Laiho, Kristiina (2006) Lastensuojelun kehittämisohjelman alueseminaari Kuopio 18.1.2006. Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän muistio (2006) Sosiaali- ja Terveysministeriön selvityksiä 2006: 25. Lastensuojelulaki 417/2007; Finlex ajantasainen laki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417 Lastensuojelun käsikirja www.lastensuojelunkasikirja.fi Mahkonen, Sami (2007) Lastensuojelu ja laki. Helsinki: Edita Publishing Oy. Taskinen, Sirpa (2007) Lastensuojelulaki (417/2007) Soveltamisopas. Helsinki: Stakes. Räty, Tapio (2007) Uusi lastensuojelulaki. Helsinki: Edita Publishing Oy. Sinko, Päivi (2004) Laki ja lastensuojelu. Juridisoituvat käytännöt sosiaalityön arjessaja asiantuntijuuden määrittelyssä. Helsinki: Palmenia-kustannus. Sinko, Päivi (2005) Sosiaalityön näkökulma lastensuojelulain uudistamiseen. Substanssiryhmänraportti 31.3.2005 Sinko, Päivi (2005) Lastensuojelun juridisoituminen ja lastensuojelun muutostarve Suomessa. Kuopio: Luento 9.9.2005. Taskinen, Sirpa (2006) Lastensuojelulain uudistus. Tampere: Lastensuojelun kehittämisohjelman alueseminaari 31.1.2006.