Alkiolaista perusturvaa etsimässä Keskustan Opiskelijaliiton keskustelunavaus sosiaaliturvan yksinkertaistamiseksi Keskustan Opiskelijaliiton keskustelunavaus 1/2008
A. Tiivistelmä Keskustan Opiskelijaliitto asetti alkuvuodesta 2008 työryhmän selvittämään opiskelevien keskustalaisten suhtautumista meneillään olevaan perusturvauudistukseen ja toisaalta perusturvaan läheisesti linkittyvän verojärjestelmän oikeudenmukaistamiseen. Työryhmä selvitti alkajaisiksi mahdollisuuksia siirtyä suoraan perustulon käyttöönottamiseen. Perustulolle läheisenä vaihtoehtona työryhmä sivuaa työssään negatiivisen tuloveron mallia, joka lienee aatteellisesti perustuloa paremmin keskustalaiseen arvomaailmaan sopiva. Perustulon lähtökohtana on, että jokainen saa tietyn määrän vastikkeetonta etuutta kuukautta kohden tuloistaan riippumatta. Perustulomallissa oikeudenmukainen tulonjako toteutetaan korkeamman veroprosentin avulla. Sen sijaan negatiivinen tulovero paikkaa jälkikäteen sellaisten henkilöiden etuustasoa, jotka eivät ole onnistuneet hankkimaan syystä tai toisesta työmarkkinoilta riittävää perusturvaa Työmarkkinoiden muutoksen johdosta Suomessa tulee ottaa käyttöön hyvin yksinkertainen sosiaaliturvamalli, joka huomioi nopeasti ihmisen elämässä tapahtuvat muutokset. Tällöin vaikkapa työttömyyden yllättäessä sosiaaliturvan saisi jo samana päivänä tililleen hakemusta vastaan. Vastaavasti tukea voisi hakea joustavasti myös jälkikäteen, kun muut omat tulot ovat tiedossa. Ihmiselle itselleen jäisi vastuu siitä, että käyttää tukia oikein, mutta tuet voitaisiin tarvittaessa väärinkäytösten paljastuttua periä takaisin korotuksen kera. Tuen perusosa vastaisi suunnilleen toimeentulotuen perusosaa ja eläkeläisillä kansaneläkettä. Tällainen tuki myönnettäisiin automaattisesti pyynnöstä. Perusosan ohella säilyisi syyperusteinen järjestelmä. Tämä toteutettaisiin lisäosien kautta, jotka saataisiin erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Järjestelmää kutsutaan syyperusteiseksi lisäturvaksi. Perusosa ja lisäosa leikkautuisivat tulojen kasvaessa siten, että yhdistettynä verotukseen leikkuri olisi enintään 60 prosenttia työtuloista. Tämä toteutuisi esimerkiksi siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittua euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä ja syyperusteisen lisäturvan jälkeen jokainen itse ansaittu euro lisäisi käteen jääviä tuloja 65 senttiä. Käytännössä kyse olisi negatiivisesta tuloverosta, mutta toteutettuna siten, että valtiolta tuleva veroetuus maksettaisiin etukäteen. Kutsumme mallia ennakkoon saatavaksi veroetuudeksi. Luvut ovat puhtaasti esimerkin omaisia ja lopullinen tarkka malli tulee harkita jatkoselvitysten jälkeen. Sosiaaliturvajärjestelmän ohella verotus kaipaa selvästi uudistamista. Nykyisen näennäisesti progressiivisen verotuksen oikeutus on tullut tiensä päähän. Todellisuudessa ainoastaan keskituloiset, tavalliset palkansaajat, maksavat progressiivista veroa. Tarvitsemme käyttöön mallin, joka on yksinkertainen, selkeä ja oikeudenmukainen. Keskustan Opiskelijaliitto on valmis harkitsemaan ansiotulojen osalta tasaveroa, joka olisi suuruudeltaan noin 35 prosenttia. Mikäli samaan tasaverokantaan siirrytään myös muiden tulojen osalta, tulee veroprosenttia tarkistaa. Verokertymästä osa käytettäisiin kunnalliseen verotukseen, mutta kunnilla olisi edelleen oikeus vaikuttaa kuntatalouteen käyttämällä ansiotulojen verotuksessa yleistä verokannasta poikkeavaa veroprosenttia. Kunnittain tasavero voisi tällöin vaihdella 33,5 36,5 prosentin välillä. Keskustelunavauksessa kuitenkin vain sivuamme veroreformia. Pääpaino selvityksessä on sosiaaliturvan uudistamisen pohtimisessa. 2
"Ongelman asettaminen on olennaisempaa kuin sen ratkaiseminen" - Albert Einstein Kukaan ei voi pakottaa minua olemaan onnellinen hänen tavallaan, vaan jokainen etsiköön oman tiensä onneen, kunhan hän ei loukkaa toisten vapautta. - Immanuel Kant 3
Sisällysluettelo A. Tiivistelmä... 2 B. Johdanto... 5 C. Perustulo... 7 D. Vapaus, Valinta ja oikeus... 12 E. Feministit rakastavat perustuloa?... 18 F. Suomessa esitettyjä perustulomalleja... 21 G. Passivoiva vaikutus - harhainen uskomus?... 24 H. Byrokratialoukot... 26 I. Jokaiselle tarpeensa mukaan... 29 J. Sivistys, hallinto ja ihmisyys... 35 K. Verolojaalisuuden breaking point... 38 L. Politiikkasuositukset... 39 Lähdeluettelo... 47 Lisämateriaali... 49 4
B. Johdanto Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) liittokokouksessa joulukuussa 2007 asetettiin tavoitteeksi, että KOL tulee vuoden 2008 aikana muodostamaan nuoren opiskelevan keskustalaisen sukupolven näkökulmasta oman ratkaisuehdotuksensa sosiaaliturvajärjestelmän selkeyttämiseksi. KOL:n liittohallitus asettikin heti vuoden 2008 alkajaisiksi työryhmän selvittämään mahdollisuutta varsin radikaaliin sosiaaliturvanmuutokseen: Voidaanko Suomessa ottaa käyttöön niin kutsuttu perustulomalli? Suomessa tähänastista perustulokeskustelua on julkisuudessa harjoittanut lähinnä Vihreän Liiton edustajat ja heistä näkyvimmin Osmo Soininvaara, joka on jo vuosikausien ajan profiloitunut perustulon vahvaksi kannattajaksi ( 1 2 ). Halusimme lähteä kuitenkin ilman ennakkoasenteita tarkastelemaan olisiko perustulosta tulevaisuuden sosiaaliturvamalliksi. Olisiko siinä vastaus samanaikaisesti nykyjärjestelmän kannustinongelmaan kuin myös oikeudenmukaiseen tapaan järjestää sosiaaliturva? Vaikka tässä keskustelunavauksessa esitetään joitakin numeerisia arvioita yhdenlaisen perusturvamallinnuksen ja siihen mahdollisesti kytkeytyvän tasaveron suuruusluokista, niin haluamme korostaa niiden olevan vain suuntaa antavia. Emme ole suorittaneet mikrosimulointia arvioillemme, joten emme tiedä tarkkaan miten esittämämme malli vaikuttaisi valtiontalouden budjettineutraalisuuteen tai miten malli muuttaisi yksittäisten ihmisten nettotuloja. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole syytä kiinnittää huomiota mallin täydelliseen toimivuuteen arkitodellisuudessa, vaan käydä periaatteellista arvokeskustelua oikeudenmukaisesta sosiaaliturvamallista. Olemme valmiita jatkamaan keskustelua sosiaaliturva- ja verojärjestelmien yksinkertaistamisesta nyt esittämämme mallin pohjalta. Toivomme, että myös Keskustalta löytyy rohkeutta osallistua kaipaamaamme ideologiseen keskusteluun. Keskustelun jatkumiseksi KOL on jättänyt Joensuun puoluekokouksen 2008 hyväksyttäväksi seuraavan aloitteen: Keskustan Opiskelijaliitto vaatii puoluetta perustamaan politiikkaryhmän, joka selvittää keskustalaisista lähtökohdista ratkaisun toimivaksi perusturvajärjestelmäksi. Matti Vanhasen toinen hallitus on käynnistänyt mittavan uudistuksen sosiaaliturvan 1 (Soininvaara, Hahmotelma perustulomallista, 1994) 2 (Soininvaara, Lineaarinen verojärjestelmä ja perustulo, 2004) 5
kannustavuuden parantamiseksi ja tukijärjestelmän selkeyttämiseksi. Ohjelman tavoitteet ovat tärkeitä ja kannatettavia, mutta Keskustan Opiskelijaliiton mielestä puolueen tulisi vahvemmin kuulla jäsenistönsä mielipiteitä toimivaa järjestelmää pohdittaessa. Uudistuksia tehtäessä on oleellista, että ministeriöiden virkamiesten ja etujärjestöjen lisäksi myös puolueen mielipide vaikuttaa lopputulokseen. Keskustan täytyy muodostaa ensin oman arvomaailmamme pohjalta kantamme uudistukseen, jonka jälkeen voimme päästä muiden puolueiden kanssa keskustelemalla hyvään ratkaisuun. Miettimällä omat tavoitteemme etukäteen selkeiksi, voimme parantaa mahdollisuuksiamme vaikuttaa lopputulokseen. Sosiaaliturvan uudistusta valmistelevan SATA komitean työ on jo hyvässä vaiheessa. Keskustan on kuitenkin tulevia tarpeita varten perustettava arvomaailmastamme käsin ihanteellista perusturvaa selvittävä politiikkaryhmä. Keskustan Opiskelijaliitto tulee esittämään oman keskustelunavauksensa tulevaisuuden perusturvamalliksi. Keskustan opiskelijaliiton työryhmätyöskentelyn yleisiin periaatteisiin kuuluu, että osallistujat edustavat vain itseään, eivät taustaorganisaatioitansa eivätkä suoraan Keskustan opiskelijaliiton näkemyksiä. Näin on toimittu tässäkin tapauksessa. Työryhmä on kuullut KOL:n liittohallitusta jo työskentelynsä aikana. Liittohallitus käsitteli kokouksessaan 15. maaliskuuta 2008 työryhmän väliraportin ja antoi työryhmälle arvokasta palautetta. Työryhmä on tavannut ja kuullut työskentelynsä aikana keskustalaisia vaikuttajia tai muutoin perusturvan parissa ansioituneita henkilöitä, joilta saatu palaute on ollut merkittävässä roolissa jäsentelemässä työryhmän työskentelyä. Työryhmä kiittää lämpimästi kaikkia keskustelunavauksen valmistumiseen panoksensa antaneita henkilöitä. Keskustan Opiskelijaliitto on hyväksynyt kesäkokouksessaan Sauvossa 23-25.5.2008 tämän keskustelunavauksen kannakseen. Sauvossa 25.5.2008 Keskustan Opiskelijaliiton ja Keskustan Opiskelijaliiton perustulotyöryhmän puolesta, Juha Iso-Aho; Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Tuomas Vanhanen; Keskustan Opiskelijaliiton perustulotyöryhmän puheenjohtaja Tuomo Järvelä; Keskustan Opiskelijaliiton perustulotyöryhmän varapuheenjohtaja 6
C. Perustulo Perustulo voidaan määritellä monin tavoin, mutta varsin täsmällisenä voidaan pitää Suomen johtavan perustulotutkija VTL Osmo Soininvaaran luonnehdintaa : Perustulo on kaikille kansalaisille automaattisesti ja ehdoitta kuukausittain tilille maksettavaa rahaa, joka muodostaa tulojen perustan. ( 3 4 ). Vastaavalla tavalla filosofi Philippe Van Parijs, joka on maailmanlaajuisen perustulokeskustelun yksi keskeisimmistä hahmoista, on katsonut, että perustulo on automaattinen, henkilökohtainen, ehdoton, universaali tulo, joka maksetaan kaikille (valtion) asukkaille ( 5 ). Tässä kohtaa Van Parijs rajaa saantiperusteen asumisperusteisuuteen kansalaisuuden sijaan. Ajatus sotii jossain määrin sosiaaliberaalia valtiokäsitystä vastaan, jossa kansalaisuus muodostaa ihmisen oikeuden toimeentuloturvaan ja joihinkin siihen verrattaviin positiivisiin vapausoikeuksiin. Perustulosta tai sitä lähellä olevista malleista on käytetty suomalaisessa keskustelussa muitakin nimityksiä, kuten kansalaistulo, kansalaisosinko, kansalaislisä, sosiaalinen tulo, sosiaalinen osinko, perustoimeentulomaksu, kansalaispalkka ja negatiivinen tulovero ( 6 ). Negatiivinen tulovero on filosofisesti perustulosta poikkeava, mutta johtaa pitkälti samaan lopputulokseen. Kaikki edellä mainitut mallit edellyttävät reformia perusturvaan sekä verotukseen. Yleensä mallien lähtökohtana on progressiivisen verotuksen sijaan suhteellinen verotus. Perustulon ehdoitta kuukausittain maksettava korvaus tarkoittaa sitä, että jokaiselle kansalaiselle maksetaan tietty kuukausittainen summa, jonka saa pitää riippumatta muista tuloista. Tämän jälkeisiä tuloja verotetaan tasaverokannalla. Tulon ja tasaveron yhdistelmästä syntyy suhteellinen verotus, joka muistuttaa progressiota. Periaatteessa perustulo muodostaa jo verottoman pohjatulon, joten sitä kautta verotukseen syntyy laskennallinen progressio, vaikka perustulon ulkopuolisia tuloja verotettaisiinkin tasaverolla. Keskimääräinen veroprosentti esimerkiksi 1000 euroa tai 10 000 euroa kuukaudessa ansaitsevien välillä on tasaverosta huolimatta erisuuruinen, sillä tulojen kasvaessa keskimääräinen veroprosentti lähestyy tasaveron suuruutta. Verottoman perustulo-osan merkitys henkilön kaikista tuloista nimittäin pienenee tulojen kasvaessa. Taulukossa 1 kuvataan käteen jääviä nettotuloja ja keskimääräistä veroastetta, kun perustulo on 440 euroa ja omia tuloja verotetaan 35 prosentin tasaveron mukaisesti. 3 (Honkanen;Soininvaara;& Ylikahri, Perustulo kohti toimivaa perusturvaa, 2007b) 4 (Ikkala;Jaskari;Kokko;& Kaukainen, 2007) 5 (Van Parijs, 2006) 6 (Ikkala;Jaskari;Kokko;& Kaukainen, 2007) 7
Taulukko 1: Perustulo (perustulo on 440 ja tuloja verotetaan 35 %:n verokannalla.) Perustulo Ansiotulot Nettotulot Keskimääräinen veroprosentti 440 0 440 440 250 602,5-141,0 440 500 765-53,0 440 1000 1090-9,0 440 2000 1740 13,0 440 3000 2390 20,3 440 5000 3690 26,2 440 10000 6940 30,6 Negatiivinen tulovero Negatiivinen tulovero tuottaa periaatteessa lopputulokseltaan identtisen ratkaisun perustulon kanssa. Mallit poikkeavat kuitenkin filosofisesti toisistaan: Perustulomallissa kaikille annetaan vastikkeetta tietty etuus, kun taas negatiivisessa tuloveron -mallissa tietyn tulorajan alittava henkilö saa valtiolta tukea ikään kuin käänteisenä verotuksena. Negatiivinen tulovero yhdistetään yleensä amerikkalaiseen taloustieteen nobelistiin Milton Friedmaniin, joka esitti mallia vuonna 1962 kirjassaan Capitalism and Freedom. Perusideana on yhdistää tulovero ja sosiaaliturva. 8
Kuvio 1: Negatiivinen tulovero Negatiivinen tulovero toimii yksinkertaisimmillaan kuten tasavero, joka kääntyy tietyn tulorajan jälkeen valtion maksamaksi sosiaalietuudeksi (Kuvio 1). Työntekijälle tämä näyttäytyy niin, että valtio (yhteisö) takaa hänelle perusturvan, jonka päälle hän saa tietyn osan jokaisesta tienaamastaan eurosta. Pieniä tuloja saava henkilö tai tuloton henkilö ei näin ollen maksa lainkaan veroja, vaan saa valtiolta laskennallista veroetuutta, negatiivista tuloveroa, jolla on tarkoitus kattaa henkilön perusturva. Omien tulojen kasvaessa veroetuus pienenee ja tietyn tulotason ylittyessä henkilö muuttuu nettoveronmaksajaksi. Vertaillaan esimerkkinä kahta henkilöä järjestelmässä, jossa veroprosentti on asetettu 44 prosenttiin ja valtion takaama perustulo 400 euroon, jolloin tulojen käännekohta asettuu noin 910 euroon. Henkilö A tienaa työstään 2000 euroa kuukaudessa. Hän on oikeutettu saamaan valtion perustulo-osan osan 400 euroa, sekä 56 % tienaamistaan rahoista - yhteensä 1520 euroa. Hän siis maksaa 480 euroa veroa. Henkilö B puolestaan tienaa 500 euroa. Myös hän tienaa 400 euron lisäksi 56 % tuloistaan eli yhteensä 680 euroa. Valtio siis maksaa hänelle 180 euroa sosiaaliturvaa. Yhdysvalloissa suoritettiin laaja kokeilu negatiivisesta tuloverosta vuonna 1968 University of Wisconsinin ja Mathematica Inc.:in toimesta. New Jerseyn alueella valittiin lukuisia testiryhmiä, jotka saivat normaalin sosiaaliturvan sijasta negatiivista tuloveroa eri perustulo-osilla osilla ja veroprosenteilla. Kokeilun tulokset eivät olleet rohkaisevia. Siinä todettiin, että negatiivisella tuloverolla olisi vaikeaa turvata yhtä hyvä toimeentulo kuin syyperusteisella sosiaaliturvalla säilyttäen samalla työntekijöiden motivaatio. Myöhemmin Denverissä ja Seattlessa tehdyissä kokeiluissa työmotivaatio säilytettiin huomattavasti ti pienemmällä perustulolla ( 7 ). Ongelman ratkaisuksi voisi toimia osittainen perustulo. Tässä mallissa perustulo-osan osan lisäksi, kansalaisilla olisi mahdollisuus anoa 7 (Allen & Humphreys) 9
syyperusteisia lisäosia sosiaaliturvaansa Yhdysvaltain testeissä tulojen ilmoitusväli oli yksi vuosi. Se todettiin aivan liian pitkäksi. Tiedot olivat vanhentuneet ja joissain tapauksissa avuntarvitsijoilta jopa evättiin apu, koska heidän koko vuoden tulonsa ylittivät rajat. Lyhyempi aikaväli olisi vaatinut huomattavia sijoituksia hallinnointikoneistoon. Tämä on kuitenkin vahvasti sidoksissa Yhdysvaltain käytössä olevaan järjestelmään. Esimerkiksi John Humphreys Australiasta arvelee omassa tekstissään, että negatiivinen tulovero vähentäisi hallinnon tarvetta ( 8 ). Huomionarvoista on, että Yhdysvaltain kokeet tehtiin 1960-luvulla. Nykyään käsittely olisi huomattavasti nopeampaa ja yksinkertaisempaa tietokoneistettuna. Yksi keskeisistä kysymyksistä hallinnon suhteen on sosiaaliturvamenojen ja verotulojen summa. Negatiivinen tulovero lisäisi jossain määrin valtion menoja, mikäli työllisyystilanne pysyisi entisellään. Kuitenkin talousdynaamisten vaikutusten kautta voidaan olettaa, että valtio säästäisi sosiaaliturvassa, kun keskimääräiset korvaustasot alenisivat. Lisäksi lisääntynyt työllisyys edistäisi yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä. Tällä on luontaisesti positiivinen korrelaatio verotuloihin ( 9 ). Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) väittää negatiivisen tuloveron hävittävän työn ja toimeentulon yhteyden Keskustan työreformia arvostelevassa tekstissään ( 10 ). Tämä johdattaa jälleen kysymykseen: lisääkö perustulo haluttomuutta työntekoon. Yhdysvaltojen kokeiluissa pienituloisen työn kannattavuus laski negatiivisen tuloveron alueilla. Se vähensi merkittävästi työhalukkuutta. Aiemmin sosiaaliturvan varassa eläneiden työnteko lisääntyi, kun taasen naisten ja nuorten väheni ( 11 ). On tosin hyvä huomata, että Yhdysvaltojen työmarkkinat eivät sen paremmin kuin sen sosiaaliturvajärjestelmä ole suoraan vertailukelpoisia Pohjoismaihin. Nuorten työnteon väheneminen saattaa liittyä osaltaan maan olemattomaan opintotukijärjestelmään. Maissa jossa on vahva sosiaaliturva tai minimipalkkajärjestelmä vaikutus lienee toinen. Näissä pienempien töiden teettäminen palkatulla henkilökunnalla tulisi mahdolliseksi työnantajille ja yksityisille, mikä vähentäisi työttömyyttä sekä veronkiertoa. Osittainen perustulo vai täysi perustulo? Käytännössä kaikki poliittisten puolueiden Suomessa esittämät perustulomallinnukset pohjautuvat osittaiseen perustuloon, joka muodostaa rungon perusturvalle, eli tulojen perustan. Tämän oheen yleensä esitetään säilytettäväksi syyperusteisia etuuksia, 8 (Allen & Humphreys) 9 (Allen & Humphreys) 10 (Kiljunen, 1998) 11 (Ikkala;Jaskari;Kokko;& Kaukainen, 2007) 10
haittakorvauksia tai muita automaattisia etuuksia, jotka täydentävät perusturvaa. Esitetyissä osittaisissa malleissa tulonsiirtomekaniikan kompleksisuus syö osittain perustulon hyötyjä, nostaen työttömän efektiivistä rajaveroastetta ja ylläpitäen työllistymiseen liittyvää byrokratiakitkaa, jota perustulomaisilla ratkaisuilla pyritään vähentämään. Perustulomallinnuksia on tehty myös laajan turvan mukaisesti, jolloin muu perusturva muuttuu tarpeettomaksi. Kansaneläkelaitoksen tutkija Pertti Honkanen, joka teki Vihreää Sivistysliittoa varten mikrosimulaatiomallinnukset perusturvan vaikutuksista, totesi perusturvan minimitason olevan yksinasuvalla tosiasiallisesti 620 790 euron tasolla. Suomen Yrittäjien raportin mukaan nelihenkisen perheen sosiaaliturvan eri osista koostuva vähimmäistulo on ollut n. 1500 2100 euroa riippuen mm. asuinpaikasta ja asunnon valmistumisvuodesta ( 12 ). Edellä mainittujen tasojen turvaaminen suoraan perustulolla johtaisi huomattavan korkeaan veroasteeseen, eikä siitä saisi tulonjaollisesti likimainkaan neutraalia suhteessa nykytilanteeseen. Laajan turvan perustuloratkaisua voidaan pitää nykymaailmanjärjestyksessä epärealistisena ratkaisuna. Tällaista mallia Keskustan Opiskelijaliitto ei ole valmis kannattamaan. Alaskan esimerkki perustulon kaltaisesta etuudesta Ainoa perustuloa lähellä oleva mallinnus on Alaskassa käytössä oleva öljyvaroista kaikille asukkaille jaettava vuosittainen haittakorvaus. Tämä on vaihdellut 331,29 1963,86 USD/vuosi ( 13 ) pörssitilanteesta riippuen. Nimellisesti korvaus oli korkeimmillaan vuonna 2000, jolloin korvauksen suuruus oli 1963,86 USD ( 14 15 ). Alun perin malli tosin oli sidottu henkilön asumisvuosiin, mutta liittovaltion korkeimman oikeuden todettua sen perustuslain vastaiseksi, malli muutettiin nykyisenkaltaiseksi kaikille asukkaille jaettavaksi korvaukseksi ( 16 ). Alaskan malli ei kuitenkaan varsinaisesti ole perustuloa. Sitä ole tarkoitettu korvaamaan sosiaaliturvaa tai sosiaaliturvan osaksi vaan se on luonteeltaan haittakorvaus. Samantyyppinen malli perusturvassa voisi olla hiilidioksidin verotukseen pohjautuva kansalaisosinko. 12 (Vanhanen & Hietala, 2007) 13 (Alaska) 14 (Pateman, 2001) 15 (Alaska) 16 (Pateman, 2001) 11
D. Vapaus, Valinta ja oikeus Politiikassa tulee aina olla päämäärä: miten asioiden tulee olla. Politiikka ei voi olla reagointia ja maltillinen eteneminen on aina hyvä lähtökohta kaikella kestävälle. Toisaalta ikuisesti emme voi siirtää muutoksia ja reformeja eteenpäin: maailma on jatkuvassa muutosprosessissa. On aika keskustella ja on aika toimia. Aloittakaamme siis keskustelu. On reformin aika. Perustulon aatteellisen pohjan määrittely poliittisella kartalla on haastavaa. Perustuloa ovat kannattaneet Suomessa ja muualla niin kommunistit, konservatiivit kuin liberaalitkin. Tämä asettaa haasteen filosofisille perusteluille - reformienhan tulisi lähteä aatteesta ja maailmantilan analyysista. Yleensä perustulon perusteina eurooppalaisessa dialogissa on käytetty sosiaaliturvan yksinkertaistamista, työmarkkinoiden joustavoittamista, byrokratian ja tuloloukkojen poistamista sekä työn käsitteen laajentamista. Puheenvuoroissa kuitenkin harvemmin sivutaan tavoitetta suoraan: minkälaista yhteiskuntaa viime kädessä tavoitellaan? Kuinka tyystin erilaiset toimijat löytävät toisensa samaan nimeen vannomassa? Toinen tärkeä kysymys, joka edellyttää vastausta on: mikä on se kantava ihmiskäsitys, johon reformi nojaa? Suurin osa perustuloa koskevasta kirjallisuudesta ohittaa kysymyksen kepeästi tai vastaa siihen ohuelti. Tämä lienee tarkoituksellista - mutta hyvin ongelmallista reformin oikeutuksen kannalta. Tarkoitus onkin tässä luvussa asettaa kysymyksiä sekä hahmotella vastauksia, joiden pohjalta lukija haastaa itsensä keskusteluun kanssamme. Jatkokysymykset ovat aina mielenkiintoisempia kuin asetetut tai kuten Albert Einstein sanoi: ongelman asettaminen on olennaisempaa kuin sen ratkaiseminen. Lähtökohtana on vapaus Vapauden rajojen määrittely on aina ollut filosofien, kirkonmiesten, intellektuellien ja vapaa-ajattelijoiden haaste. Siirrämme, sinulle arvoisa lukijamme kysymyksen: mikä on aitoa vapautta? Miten takaamme ihmisille vapauden pitäen huolen siitä, että he kantavat vastuun siitä? Lähdemme ajatuksesta, että vapautta ei ole annettu, vaan se on luonnontila eli lähtökohta. Tähän pohjaa ajatus, että ihmisen vapauden rajoittaminen edellyttää aina erityisen painavaa syytä. Kaiken yhteiskunnallisen uudistamisen pohjana tulee näin ollen olla se, että saavutetaan lisää aitoa ja loukkaamatonta vapautta. Lähinnä aatehistoriaamme pohjaten meidän tulee tarkastella sitä, miten kaikille taataan yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään: tavoitella onneaan, sillä rajoituksella, etteivät 12
he loukkaa toisen vastaavaa oikeutta. Toisaalta aiheellisesti voimme kysyä, mikä on yhteisön rooli tämän takaamisessa? Mikä onkaan yksilön vastuu omasta vapaudestaan? Voidaanko yhteisön avun edellytyksenä odottaa vastavuoroista toimintaa? Mikäli voidaan: minkälaiseen ihmiskuvaan tämän tulee perustua? Toisaalta on hyvä muistaa, että perustuslakimme takaa ihmiselle toimeentulon, kun hän ei sitä itse voi taata itselle. Mikäli ihminen velvoitetaan sosiaaliturvan vastineeksi tekemään jotain, eikä hän halua tai kykene mitä teemmekään? Laitamme yksilön vankilaan? Muutamme perustuslakia ja jätämme heitteille? Lienee siis järkevintä, ettemme liian paljon paneudu pakkoon, vaan mahdollisuuksiin. Pakkokeinoilla on nimittäin taipumus johtaa vain huonoihin lopputulemiin. Relevantein kysymys kuuluukin: vastaako nykyjärjestelmämme ihmiskuvaamme? Vastaako nykyinen tilanne sitä kantavaa käsitystä, jonka perusteella yhteisö rakentaa keskinäisen luottamuksensa? Mikä siis onkaan ihmisten välisen luottamuksen syvin taso? Yhtenä vaihtoehtona voimme tarkastella antautumista asialle tai ihmiselle. Tanskalainen filosofi Søren Kirkegaard esitti, että autenttisen olemassaolon edellytys on uskon hyppy, täydellinen antautuminen jollekin. Tämä lähenee absoluuttista rakkautta, jossa ihminen syvimmillään antautuu toisen armoille ilman vaadetta: jättää kaiken jos toinen pyytää ja seuraa. Toisaalta: onko tämä luottamusta vai heittäytymistä? Onko luottamuksen syvin taso jossain toisaalla? Löytyykö se varmennetuista keskusrekisteritiedoista, lehtien kirjoituksista, ystäväpiiristä vai niistä, jotka elävät tavallasi tai puhuvat sanoillasi? On niin, että suurinta osaa ihmisistä ei autenttisesti ole olemassa, mikäli Kirkegaardilta kysytään. Näin ollen ihmiskuvaa ei voida perustaa hyppyyn tuntemattomaan, vaan kysymme, varmennamme ja todennamme itsemme. Miten tämä tehdään ja ovatko nämä tavat oikeita? Todistuksilla, keskusrekisteritiedoilla, muiden sanoilla vai vuorovaikutuksen kautta? Missä kohtaavat luottamus ja vapauden rajat? Ovatko ne kaikki säällisesti asetettuja? Muistammeko vielä, että ihmisyyteen kuuluu myös haavoittuvaisuus, virheiden tekeminen ja niiden anteeksiantaminen? Määrittääkö yhteisöä enemmän miten sanotaan, kuin mitä sanotaan? Onko yhteiskunnan kuva rakentunut sen pohjalle, miten ihmisyys jatkuvassa muutosprosessi edistyy vai sen, miten se yksittäistä arvoa mittauttaa suhteessa toiseen? Kysymys luottamuksesta kiinnittyy vastavuoroisuuteen. Onko vaateena hyötysuhde vai onko se vain osa arvonmäärittämisprosessia, jatkumoa pitkästä illuusiosta? Onko ihmisen ainoa henkinen elementti tavoitella omaa arvollista hyötyään? Miten tässä palapelissä määrittyvät onnellisuus ja aika arvoina suhteessa työpanoksen tuloksena syntyvään varallisuuteen? Mielenkiintoinen kysymys edelliseen suhteessa on; mikä on yhteisön oikeus ja velvollisuus 13
määrittää toisen vapautta? Onko sillä edes oikeutta määritellä sitä jollei hän loukkaa toisen vastaavaa? Tuleeko yhteisön tarjota ihmisille ainoastaan aineelliset perustarpeet? Mikä on yhteisön vastuu sivistyksestä? Yhteisöt, työ ja yksilöllisyys Suomen Keskustan periaateohjelma linjaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Eikö tämän edellytyksenä ole se, että jokaiselle on asetettu samat mahdollisuudet, oikeudet sekä velvollisuudet? Onko tämä nykytila? Väitämme, että nuoren sukupolven elämässä juontumat eri roolien, perhemuotojen, parisuhteiden sekä ansaintamuotojen välillä ovat muuttuneet peruuttamattomasti; ei ole enää yksinkertaista määritellä sääntöä. Ihminen voi olla yrittäjä, tutkija, työntekijä, taiteilija, opiskelija - jotain niiden väliltä tai jatkuvassa liikkeessä niiden välillä. Yhtälailla perhemuodot ovat monimuotoistuneet: nykyperhe on muodoltaan sui generis, ja rooliasettelut kovin vastakkaiset. Eikö tämän muutoksen tueksi tule yhteisön tarjota oikeuksia sekä rakentaa mahdollisuuksia? Vapautta valita. Kokevatko ihmiset olevansa yksilöitä vai perheyksikköjen jäseniä, joiden yksilöllisyys on poistunut alttaritaulun edessä? Mikä tekee toisesta parisuhteen muodosta paremman oikeuksien suhteen, mutta yhtäläisen velvollisuuksien suhteen? Onko kahdella ihmisellä yhtäläinen velvollisuus elättää toisiaan, riippumatta suhteen laadusta? Mikäli ihminen on vastuussa itsestään muutoin, mikä onkaan syy olla toimeentulossa sidottuna toiseen? Voidaanko tätä pitää lainkaan tasa-arvoisena? Eikö tämä edellyttäisi myös yhteisiä velvollisuuksia? Mikä arvo tulee laskea kotityölle? Toisaalta, ihminen voi tarvita joustavuutta työn ja perheen tarpeiden yhteensovittamiseen: hänen elämäänsä ei välttämättä määritä enää patriarkaaliset ansaintamallit; vapauden takeeksi tulee löytää uusia innovaatioita. Tämä kohtaa niin perusturvassa kuin muussa. Tulisiko lainsäädäntötasolla rakentaa mahdollisuuksia toisenlaisiin sitoutumismuotoihin? Mitä nämä voisivat olla? Pienyhteisöjen välisiä? Uusia, kevyempiä välimalleja? Yhteisöjen pulverisoituminen, työn monimuotoistuminen sekä niiden muotojen pirstaloituminen ovat vuosituhantemme todellisuutta. Joustavuuden, hajanaisuuden sekä jatkuvan muutoksen tueksi tarvitaan joustavaa perusturvaa, uusia ratkaisuja sekä luovaa lainsäädäntöä. 14
Ihmisyys talouden armoilla? Teollisen yhteiskunnan historia, sen perinteisessä muodossa, on hitaasti mutta varmasti, kulkemassa kohti vääjäämätöntä auringonlaskuaan. On hyvä kysymys, onko muutos vain matemaattisen todennäköisyyslaskelman lopputulema: selviytymistarina, jossa selkeästi mitattavat arvot ovat syrjäyttäneet hienojakoisemmat. Onko aikamme rakennemuutos muokannut ihmiskäsitystä peruuttamattomasti? Avautuvatko taivaan portin Naomi Kleinin globalisaatiokritiikin perusteella vai itävaltalaisen koulukunnan talousmalleista? Vai onko niin, että vastausta emme löydä kummastakaan laidasta? Puhummeko me ainoastaan tendensseistä, kun meidän pitäisi keskittyä ihmiseen: sivistyksen perusyksikköön, ei numeraaliseen tilastoarvoon suuresta joukosta. Sivistyksestä keskusteltaessa emme puhu ainoastaan rakennemuutoksesta talouden suuresta kehikosta vaan arkielämään vaikuttavista asioista. Silppuuntuvan työn määrällinen kasvu on ollut voimakasta koko laman jälkeisen ajan. Haluavatko ihmiset todellakin tätä? Muutammeko me taloutta vai muuttaako talous meitä? Ovatko taloustieteilijät muodostuneet tämän aikakauden sivistyksellisyyden profeetoiksi? Missä piilevätkään aikakautemme merkittävät liberaalit sekä sivistysfilosofit? Olemmeko me hukanneet ihmisyyden ja korvanneet sen tilastojen ja todennäköisyyslaskelmien täyttämällä kylmällä hallintokoneistolla? Santeri Alkio sanoi, että ihmisyys ja sen kehitystarve on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi. Sivistystä ei voi pitää rahan tavoitteluna: se on jotain paljon syvemmissä vesissä olevaa. Historiaamme emme voi unohtaa, mutta emme siihen nukahtaakaan. On kuitenkin muistettava, että taloudellinen menestys ei tee ihmisestä toista parempaa, toisaalta ei myöskään huonompaa. On kuitenkin hyvä kysymys, olemmeko asettuneet priorisoimaan materiaa yli henkisen hyvinvoinnin? Jokainen etsiköön oman tiensä onneen? Immanuel Kant katsoi, että Kukaan ei voi pakottaa minua olemaan onnellinen hänen tavallaan, vaan jokainen etsiköön oman tiensä onneen, kunhan hän ei loukkaa toisten vapautta. Lauseen merkitystä voi hyödyntää niin residuaalisen perusturvan puolustamisessa kuin toisaalta katsomaan, että yhteiskunnan rakenteiden vaikutus edellyttää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Residuaalinen malli on perusteltavissa siitä, että kaikki veronkanto on yhteisön vaadetta ihmiseltä pakkovaltaa. Mahdollisuuksien tasa-arvo siten, että yhteisön vaikutus ihmiseen ja hänen arvottumisensa yhteisössä on aina olemassa. Geenejämme emme valitse. Jokaiselle täytyy myöntää oikeus ansaita arvonsa. Heikommalla onnella tähän maailmaan syntynyt 15
joutuu ponnistelemaan enemmän edes saavuttaakseen häntä vahvemman, puhumattakaan, että ahkeruudella voittaisi. Vapaudesta puhuttaessa ollaan liki yhtä liukuvalla pinnalla kuin vankeudestakin. Yhden tunne voi olla toisen todellisuus. Juuri tämän takia lähtökohtana tulisi olla se, että ymmärtäisimme mitä vapaudella tarkoitamme. Onko kyse viimekädessä riippumattomuudesta? Onko kyse viime kädessä mahdollisuuksista toimia? Ehkä kyse onkin vapaudesta aikaan, rakkaisiin, sivistykseen tai vaikkapa nautintoon? Filosofi Philippe Van Parijs perusteli perustuloa vasemmistoliberaalilla ajatuksella jotta ihminen voi tehdä mitä ikinä hän haluaa. Toisaalta, mitä kaikkea me haluammekaan? Ovatko kaikki halumme viisaita? Entä jos emme loukkaa toisen vapautta, onko sillä oikeastaan merkitystä? Mikä on yhteisön velvollisuus tämän vapauden takaamisessa? Missä siis kulkee ihmisen vastuu omasta vapaudestaan? Mitä vastuu on ja miten se realisoituu arjessa? Kulkeeko raja hengissä pysymisessä vai sivistyksessä? Mikäli kaikki kantavat veroa tuoden yhteisölle osansa, eikö heille kuulu oikeus myös yhteisön turvaan? Millaista tämän turvan tulee olla? Miten varmennetaan, että se on riittävää, mutta ei omaaloitteisuutta vievää? Perustulon liberaali perustelu on hyvin yksinkertainen: kysymys on vaihtoehdosta, jossa ihmiselle taataan tietyt perusedellytykset automaattisesti. Ne eivät ole sidottuja hänen toimiinsa vaan hänen olemassaoloonsa, kansalaisena tai asukkaana. Näin ollen ihmisen arvoa ei määritetä sukupuolen, aseman, iän, geeniperimän tai muun piirteen myötä. Häntä arvostetaan yhteisön täysivaltaisena jäsenenä ja hänelle myönnetään vapaus. Hänen suvereniteettinsa todennetaan. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo? Taloudellisesti perustulo on kylmän tasa-arvoinen ja helppo ratkaisu - mutta toisaalta se synnyttää kysymyksen, jätetäänkö yksilö heitteille? Hylkääkö yhteisö jäsenensä? Unohtaako heimo soturinsa, kun hänelle on keihäs annettu käteen? Mene ja metsästä leijona! Käytännön tasolla voimme kysyä: teemmekö me näin jo? Sosiaaliberalismin moraalikäsitystä muokannut John Rawls aikanaan pyrki käymään sivistyksen määrettä läpi oikeudenmukaisuusteorian (Theory of Justice) kautta. Teoreettisen tilanteen muodostamien vapausnormien kautta syntyvän lopputuloksen eriarvoisuudet (eroteoria) ovat hyväksyttäviä, mikäli myös yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat hyötyvät sitä, että jollakulla muulla menee heitä paremmin. Rajauksena kuitenkin, että eriarvoisuus perustuu sellaisiin asemiin tai virkoihin, jotka ovat kaikille 16
avoimia. Viime kädessä kysymys palaa juurilleen: mikä on perusturvan moraalisäädösten tavoite? Miksi toisen tulee moraalisten perusteiden myötä saada enemmän turvaa kuin toisen? Onko arvollisesti olemassa aitoa syytä sille, että sairastava tai päihteisiin langennut joutuu luopumaan osasta yksityisyyttään perusturvaa anoessaan? Tuleeko perusturvaa käsitellä sukupuolittuneesti, ohjaako perusturva toden teolla vinoon? Voisiko olla niin, että sukupuoliroolitutuneisuus pysyttää nykytilaa, epätasa-arvoa. Eikö vain purkamalla nämä rakenteet voida päästä todelliseen tavoitteeseen: samanarvoisuuteen? Kun yhteisö luo sääntöjä heikompiosaisille, rankaiseeko se heitä huono-onnisuudestaan? Mikä onkaan onnen osuus valinnoissa? Mikä onkaan oman taidon, yrittämisen ja halun osuus? Kun ihminen menettää omaisuutensa, tuleeko häntä häpeän lisäksi rankaista määrittelemällä hänen vapautensa? Onko tämä oikeutetumpaa, kuin rangaista sitä, joka ei edes yrittänyt? Oikeus vapauteen yhdentyy velvollisuuksiin: yhteisön jäsenenä toimimiseen ja lain, eli yhteisön tahdon kunnioittamiseen. Tämän vuoksi on selvää, että vain vapaa ihminen voi saada oikeudet, jolloin häntä koskevat myös velvollisuudet. Epäämällä ihmiseltä oikeuden vapauteensa, ilmaistaan hänelle kuinka täysivaltaisena yhteisö hänet näkee. Perustulon tai yhtenäistasoisen perusturvan filosofinen pohja on aina vapaudessa. Pragmaattinen syy on sen luomassa dynamiikassa ja sosiaalisessa vakaudessa. Jokaiselle tarpeensa mukaan - niin kutsuttu syyperusteinen sosiaaliturvamalli - on yhdistettävissä tähän. Kysymys on lähtökohdasta, joka pitää myöntää: ihmisen itsenäisyyden ja täysivaltaisuuden todentamisesta perusturvan vakauden kautta. Yhteisön jäsenyydestä. Määrittelemällä vapaus, myös tunnustetaan jokaisen ihmisarvo. 17
E. Feministit rakastavat perustuloa? On syytä korostaa, että kuten millä tahansa tieteenalalla, ei naistutkimuksen saralla ole yhtenevää näkökulmaa kysymykseen. Tässä yhteydessä on todettava naistutkimuskappaleen olevan tulkintaamme naistutkimuksen näkökulmasta perustuloon. Yhteiskunnassa on paljon järjestelmiä, rajoja ja asenteita, jotka vaikuttavat meille jokseenkin itsestään selvyyksiltä. Suurin syy tähän on, että olemme jo syntymästämme asti kasvaneet tämän yhteiskunnan normistoon, emmekä tästä johtuen aina näe metsää puilta. Asetelma on hankala ja asenteet koko naistutkimuksen alaa kohtaan ovat kovin kriittisiä. Feminismi ei tarkoita yksioikoisesti rintsikat roviolle liikettä, saati ajatusta, että miehissä piilee kaiken pahan alku tai loppu. Päämäärä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet toteuttaa kansalaisuuttaan synnyinlahjana saadusta tai myöhemmin muutetusta sukupuolestaan huolimatta. Mitä naistutkimus korostaa palkkatuloissa Naistutkimus pitää suurena sukupuolisen tasa-arvon edistyksenä naisten mahdollisuutta palkkaansioihin. Erityisesti päivähoitojärjestelmä, kouluruokailu ja äitiysloma ovat sukupuolten tasaarvon suuria edistysaskeleita työelämässä ja naisten palkka-ansioissa. Edistysaskeleina pidetään myös miesten kohdalla isyyslomaa. Perustulo yksinkertaisesti tulkittuna mahdollistaisi kaikille kansalaisille perustoimeentulon jossakin muodossa. Kuitenkin tämän vaikutus palkkaeroihin ei ole välttämättä suotavaa. Palkkaero on keskeinen syy siihen, että miehen työssäkäynti on perheille kannattavampaa kuin naisen. Jos isä saisi huonompaa palkkaa kuin perheen äiti, perheessä mietittäisiin takuulla uudestaan, kumman kannattaa hoitaa lapsia kotona. Perustulon vaikutus voidaankin nähdä naista syrjivänä. On muistettava tässä kohti asetelman näkökulma. Näkökulmana on nainen, yksilö ja yksilön oikeudet. Pohjaoletuksena on siis että nainen on pienituloisempi, miehen kanssa parisuhteessa elävä ja lapsia haluava, hankkiva tai päävastuullinen. Tämä näkökulma on toki varsin stereotyyppinen. Luontaisesti on tärkeää purkaa palkkaeroja valtaväestön näkökulmasta, mutta pelkästään asetelmalla voidaan vahvistaa tietynlaisia asenteita ja vaatimuksia. Kuten Keskustan kansanedustaja Risto Autio totesi eräässä tasa-arvoiltamassa, tasa-arvon työelämässä ja tuloerojen purku sukupuolten välillä paras keino ovat: asenteet, asenteet, asenteet. Ihminen on inhimillinen, oli kyse sitten työhön otettavasta, palkkavaatimuksista, työn arvostuksesta tai toisen ihmisen kohtelusta. Pohjalla on aina toimijan omat asenteet ja arvostuksen, näkökulmasta puhumattakaan. Rajoilla ja rajoituksilla ei voi mahdollistaa ja samaan aikaan turvata kaikkea. Keskeiseksi naistutkimuksen näkökulman ajatuksiksi perustulossa nousee työ- ja perhe-elämän 18
yhteensovittaminen: 1. Mahdollisuudet osallistua työ- ja perhe-elämään ovat jo lähtökohtaisesti sukupuolitettu siten, että lapsiin liittyvä työ ja vastuu ovat kuuluneet vain toiselle sukupuolelle. 2. Perheen ja lasten liittäminen yksityiselämän alueeseen, kun julkisen ja yksityisen erkaneminen alkoi terävöityä ja laajentua työn siirtyessä pois kotitalouden piiristä. Paradoksaalista on, että työn ja elämän yhteensovittamista on pyritty ratkaisemaan sosiaalipolitiikan keinoin, mutta koska yhteensovittamisen on katsottu olevan vain naisten asia, joka käytännön arkielämässä onkin naisten vastuulla, on saatu aikaan kehä, jossa naisten tueksi tarkoitetut järjestelmät voivat heikentää heidän asemaansa. Nykyaikana keskustelua on pyritty kääntämään uuteen suuntaan pohtimalla, että millä tavoilla työelämä asettaa ehtoja ihmisten elämän kokonaisuudelle tai missä määrin työelämässä työntekijöiden nähdään olevan ihmisiä? Esiin on noussut työelämän ja perhe-elämän vuorovaikutus, joka kulkee molempiin suuntiin, niin että myös työnteko hyötyy niistä kompetensseista ja kokemuksista joita ihminen saa perhe-elämässä. Lapset eivät ole vain naisten lapsia ja miehetkään eivät ole vain työntekijöitä vaan myös lasten isiä. Myös miehille tulisi luoda aiempaa paremmat mahdollisuudet hoitaa lapsia kotona. Sukupuolien palkkatasa-arvon näkökulmasta tämä olisi tasoittava tekijä, mutta nykyisessä järjestelmässä isotuloisemman pitkäaikaisen kotiin jäämisen seurauksena perhe yksikkönä kärsisi taloudellisesti. Toisaalta nykyisessä tilanteessa perheissä on vääriin oletuksiin perustuvia mielikuvia siitä, että isän ei kannata jäädä lainkaan isyysvapaalle, koska perheen tulot laskisivat. Näin ei suinkaan aina todellisuudessa kävisi, vaan pikemminkin päinvastoin. Isien lyhyehkö vanhempainrahakausi lisäisi perheen käyttävissä olevia tuloja, jos äiti vastaavasti samanaikaisesti kävisi töissä, jolloin perhe voisi hyödyntää molempien vanhempien osalta mahdollisuuden ansiotulojen verovähennysoikeuteen. Kysymys työstä, toimeentulosta ja sukupuolesta onkin laajempi kuin kysymys naisten oikeudesta työhön ja tasavertaiseen toimeentuloon. Kysymys on kaikkien työntekijöiden mahdollisuudesta elää kokonaisina ihmisinä, niin työntekijöinä, vanhempina kuin yksilöinäkin. Myös yhteiskunnassamme vallitsevat arvot voidaan kyseenalaistaa. Näemme usein tasaarvokysymykset, perustulokysymyksestä lähtien, näkökulmanamme yksilö ja yksilön oikeudet. Jokainen näkökulma on arvokas lisä, mutta parhaan mahdollisen tulokseen päädytään vain kyseenalaistamalla omat arvot ja näkemykset. Näkökulmien painotuksissa on taustalla aina koko yhteiskunnassamme vallitsevat arvot: yksilö ja yksilöityminen (sukupuoli, ikä). Mielekästä voisi olla ottaa näkökulmaksi laajempi yksikkö kuten perhe, pienyhteisö ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Kaikkea ei voi mitata rahassa, ihmisarvoa, onnellisuutta ja toisen ihmisen tärkeyttä. Toivottavasti keltään ei mennyt ohitse kansanedustaja Tommy Tabermanin (sd.) lakialoite rakkauslomasta ( 17 ). Kaikessa kummallisuudessaan, juonikkaana tapana pidentää työntekijöiden vuosilomaa, siinä piilee suuri viisaus: näkökulmana on yksilön hyvinvoinnille ja koko yhteiskunnan tuottavuudelle henkinen hyvinvointi, parisuhde, perhe ja toinen ihminen. 17 (Tabermann, 2008) 19
Tasa-arvo näkökulmassa on kyse pitkälti hankalasti purettavista asenteista. Jos asenteet muuttuisivat, olisi kysymyksenasettelu sukupuolikriittisestä näkökulmasta turha, jopa naurettava. Voiko rahalla mitata sitä, että nainen haluaa toteuttaa äitiyttään jäämällä kotiin? Entä onko isällä samanlainen mahdollisuus oman työuransa kannalta? Voiko jälkikasvua, siis ihmistä, mitata rahalla: kuinka kannattavaa on hankkia lapsia? 20
F. Suomessa esitettyjä perustulomalleja Suomalaisessa perustulokeskustelussa on esiintynyt erilaisia malleja. Yhteistä niille on kovin usein vain nimi. Toisinaan malliin on liitetty työvelvoitteita tai ajatuksia "kansalaistyöstä". Opiskelijoiden parista on aiemminkin vauhditettu perustulokeskustelua, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) sosiaalipoliittisena sihteerinä toiminut Ilpo Lahtinen julkaisi perustuloaiheisen artikkelikokoelman vuonna 1988 ( 18 ). Näihin aikoihin toimi myös keskustalaisen Olli Rehnin ja David Pemberton (Vihr.) aloitteesta työryhmä, jonka pyrkimyksenä oli esittää vakavasti otettava aloite kansalaispalkasta. Monen puolueen edustajista koottu ryhmä toimi Vaihtoehtoisen yhteiskuntapolitiikka seuran (VYPS) yhteydessä. Työryhmän lopputulemana oli ryhmän sihteerin Ilpo Lahtisen julkaisema kirja Perustulo Kansalaisen palkka ( 19 ), jossa hän ehdotti osittaiseen 419 euron [ostovoimakorjattu 2007 tasolle] perustuloon siirtymistä. Siinä veroaste olisi 40 %. Lahtinen käytti esityksensä pohjana britti Hermione Parkerin laskelmia. Vuonna 2007 julkaistu 15 nuorkeskustalaisen pamfletti Vapautta ja vakautta sisältää ehdotuksen perustuloon siirtymisestä 2012 mennessä. Kirjassa mainitut siirtymän askeleet ovat selkeät, sisältäen kokeiluja perustulosta sekä esiaskeleita siihen siirtymiseen. Ryhmiksi ehdotetaan mm. yksinhuoltajatalouksia, eläkeläisiä sekä vajaakuntoisia ( 20 ). Puolueiden esittämiä perustulomalleja Perustuloa puolueista ovat esittäneet Nuorsuomalaiset, Liberaali puolue, Vihreä Liitto, SKDL ja Suomen Keskusta. Kaikki ovat olleet osittaisia perustulomallinnuksia. Tällä tarkoitetaan, että perustulo muodostaisi perusturvan rungon. Esitysten rahallinen taso on vaihdellut esityksissä n. 250 440 euron* välillä täysikäiselle ilman lisiä. Perustulon suuruusluokka on ollut: * Vihreillä 440 euroa* ( 21 ) * Liberaaleilla 316 421 euroa* ( 22 ) * Nuorsuomalaisilla 62,5 625 euroa* ( 23 ) 18 (Lahtinen I. (., 1988) 19 (Lahtinen I., 1992) 20 (Keskustan 30+ sukupolvi, 2007) 21 (Vihreä liitto, 2007) 22 (Liberaalit) 23 (Nuorsuomalaiset, 1999) 21
Nuorsuomalaisten mallissa perustulo on iän mukaan porrastettu välille 62,5 350 euroa ja työkyvyttömillä se on 625 euroa täysikäisen perustulon ollessa 250 euroa. Malli alkaa lapsuuden perustulosta, jota voidaan pitää muista malleista poikkeavana ratkaisuna. Vihreiden 2007 eduskuntavaaleja varten laatima ohjelma ( 24 ) on kotimaisista malleista täsmällisin ja testatuin. Sen vaikutuksia sosiaaliturvajärjestelmään on testattu Kansaneläkelaitoksen JUTTA -mikrosimulaatiomallilla, jossa on 30 000 kotitalouden otos pohjana, joista on tiedossa ansiotulot, tulonsiirrot ja verot ( 25 ). Sillä voidaan mallintaa koko väestön tulonsiirtoja ja välittömiä veroja tietyn otosaineiston perusteella. Lisäksi tulonsiirtojen ja verojen yksityiskohtaisten mallintaminen on mahdollista, tietokoneohjelmaan rakennettujen laskukaavojen avulla. Mallissa käytetyt tiedot ovat vuodelta 2004, jonka vuoksi Vihreä liitto inflaatiokorjasi perustulomallissaan luvut sekä verotuksessa, että perustulon tasossa vuoden 2008 hintatasoon ja taloudelliseen tilanteeseen. Vihreän liiton esitykseksi muodostui malli, jossa kaikki kansalaiset saisivat 440 euron verottoman perustulon, jonka jälkeisistä tuloista perittäisiin veroa 44 % aina 60 000 euron tuloihin asti, jonka ylittävistä tuloista vero olisi 54 %. Pääomatulojen verotus nostettaisiin 32 %:n tasolle. Koska perustulo käytännössä verotettaisiin pois, esityksellä ei olisi kovin suuria vaikutuksia tulonjakoon, vaikkakin tulonjaon epätasaisuutta kuvaava gini-kerroin laskisi 26:sta 25:een ja efektiivinen rajaveroaste alentuisi 65 prosentista 44 prosenttiin ( 26 ). Efektiivisellä rajaveroasteella kuvataan työn tekemisestä syntyvää verojen ja perusturvan yhdistettyä vähenemää tuloon nähtynä. Vihreiden mallissa ei kosketa ansiosidonnaisiin etuuksiin tai verovähennyksiin ja se edellyttää myös energiaverotukseen tehtäviä korotuksia, mittasuhteeltaan miljardin euron verran. Keskustan 1999 julkaisema ohjelma Perustulon hengessä kohti toimivaa perusturvaa ehdottaa perusturvan yhdentämistä kohti perustuloa. Ohjelmassa todetaan työryhmän suhtautuvan kriittisesti perinteisiin perustulomalleihin, pitäen realistisempana Osmo Soininvaaran esittämää mallia 327 euron perustulosta. Tämän oheen työryhmä katsoi tarvittava syyperusteisia ja tarveharkintaankin perustuvia lisäjärjestelyjä ( 27 ). Myös Vasemmistoliitto esitti eduskuntavaaleja 2007 varten luomassa ohjelmassaan, että perusturvan minimitasot tulisi yhdistää syyperusteiseksi perustuloksi, jonka suuruus olisi 530 euroa ja opiskelijoille 300 euroa. Kyseessä ei nimestään huolimatta ole varsinainen perustuloesitys, vaan sosiaaliturvan vähimmäisturvan yhtenäistämiseen tähtäävä esitys. Luullaksemme opiskelijoiden turva jätettiin alemmaksi osittain puolueen poliittisen kohderyhmän vähäisen hyödyn takia ja toisaalta, turvan taso oli yhtenevä 24 (Vihreä liitto, 2007) 25 (Honkanen;Soininvaara;& Ylikahri, Perustulo kohti toimivaa perusturvaa, 2007b) 26 (Honkanen;Soininvaara;& Ylikahri, Perustulo kohti toimivaa perusturvaa, 2007b) * Ostovoimakorjattu 2007 rahan arvolle, paitsi Vihreän Liiton 2008. 27 (Keskusta rp, 1998) 22
opiskelijajärjestöjen silloisen 15 prosentin korotukseen tähtäävä Nouse Jo kampanjan kanssa. Varsin kattavan kuvan Suomessa 1980 1990-luvilla käydystä perustulokeskustelusta saa perehtymällä Anita Mattilan väitöskirjaan ( 28 ), jossa hän käy läpi monipuolisen aineiston avulla erityisesti Suomessa käytyä perustulokeskustelua. 28 (Mattila, 2001) 23
G. Passivoiva vaikutus - harhainen uskomus? Yleisimpänä väitteenä perustulon käyttöönottoa vastaan on käytetty teesiä, jonka mukaan perustulo passivoisi ihmisiä pois työnteosta. Näin esittää esimerkiksi VTM Ville Kopra raportissa Perustulo kova vai pehmeä paketti?( 29 ). Samaa epäilivät myös Rauno Vanhanen ja Harri Hietala Suomen Yrittäjille tekemässään Kannustinloukko-muistiossa ( 30 ). Väite on siitä erikoinen, että käytännössä perusturvan taso on yhtenevä riskiryhmillä jo nyt. Perusturvaan liittyy nykyisellään toki monimuotoinen byrokratia, joka ei jousta elämäntilanteen mukaan. Ottaen huomioon, että työmarkkinoilla ihmiset joustavat, on vähintäänkin erikoista, ettei myös perusturvan tulisi joustaa heidän tarpeidensa ja eri elämäntilanteidensa mukaan. Perustulon tai negatiivisen tuloveron käyttöönotto on laskettu alentavan selvästi perustoimeentulolla olevan työttömän efektiivistä rajaveroastetta. Keskimääräinen efektiivinen rajaveroaste on nykyään 44 prosenttia ja suurella osalla kansasta 40 60 prosentin välissä. Sen sijaan perusturvalla elävien efektiivinen rajaveroaste nousee varsin usein korkeaksi: 70 prosentista aina jopa 90 prosenttiin, suurella joukolla 80 % tienoilla. Joissakin tilanteissa palvelumaksujen nousun myötä efektiivinen rajaveroaste voi nousta jopa yli 100 prosentin, jolloin työtulot pienentävät käytettävissä olevia tuloja. Tämä tarkoittaa, ettei lisätulojen hankkiminen käytännössä kannata kaikissa tilanteissa ( 31 ). Toimeentulotukiasiakkaiden passivoituminen on erittäin epätodennäköistä, koska viranomaiskontakti säilyy lisätuen hakemisessa. Tämä edellyttää osittaista perustulomallinnusta, johon liitetään syyperusteisia lisäosia. On myös huomioitava, että Suomessa vajaakuntoisten työllistämiseen panostetaan selvästi muita Pohjoismaita vähemmän ( 32 ). Näin ollen perustulon myötä sellaiset asiakkaat, jotka nykyisellään saavat toimeentulotuen perusosaa esimerkiksi asumiskustannustensa kattamiseen siirtyisivät pois sosiaalitoimistojen asiakaskunnasta. Tämä vapauttaisi sosiaalityöntekijät keskittymään sellaiseen ihmisten auttamiseen johon heidät on koulutettukin. Samaan lopputulokseen päästäisiin tältä osin myös siirtämällä nykyinen toimeentulotuen perusosa Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi. Syyperusteisuuden murtuminen tulee arvioissa ja kritiikissä ottaa kuitenkin huomioon. Sen poistumisen myötä työhallinnon mahdollisuudet aktivointitoimenpiteisiin vähenevät. Käytännössä tämä tarkoittaa työttömän tilanteen kartoittamista niin työ- kuin 29 (Kopra, 2007) 30 (Vanhanen & Hietala, 2007) 31 (Honkanen;Jäntti;& Pirttilä, Työn tarjonnan kannustimet Suomessa 1995-2004: Rekrytointiongelmat, työvoiman tarjonta ja liikkuvuus, 2007a) 32 (Särkelä & Eronen, 2007) 24
opiskelutodistusten osalta, ohjausta työnhakuun, oppisopimus-, yrittäjyys- ja työkoulutusvaihtoehtojen läpikäymistä ja kursseille osoittamista. Asian voisi ratkaista esimerkiksi työttömyysturvaan liitetyllä aktivointirahalla tai korottamalla sen tasoa yli perustulon tai alentamalla perustulon tason sen alle. Toisaalta vaihtoehtona on luottaa myös yksilön omaan aktiivisuuteen. Perustulomalliin voidaan halutessa sisällyttää mahdollisuus saada perustuloa korotettuna kansalaispalkkana, jos esimerkiksi työllistää itsensä kolmannelle sektorille tai perustamalla yrityksen. 25
H. Byrokratialoukot Perinteisen kannustinloukkuanalyysin mukaan ihminen ei hakeudu työhön, jos siitä ei ole hänelle taloudellista hyötyä. Empiiriset havainnot eivät kuitenkaan ole käyneet yhteen periteisen kannustinloukkuväitteiden kanssa, vaan monet käyvät töissä tai hakevat töitä vaikka se ei olisikaan välittömästi taloudellisessa mielessä kannustavaa vaikutusta ( 33 34 ). Myöskään työhaluttomuus ei ole merkittävä työttömyyden selittäjä ( 35 ). Työllä koetaan olevan muutakin merkitystä kuin siitä saatava rahallinen korvaus. Ihmiset eivät näin ollen käyttäydy välttämättä niin kuin heidän talousteorian mukaan olisi järkevintä toimia, joten suoraviivaisella taloudellisen kannustavuuden mittaamisella päädytään helposti vääriin johtopäätöksiin. Työ antaa muutakin kuin taloudellista sisältöä ihmisen elämään ja työskentely vaikuttaa taloudelliseen asemaan nykytilanteen lisäksi positiivisesti myös myöhemmin elinkaaren aikana. Työkokemuksen myötä mahdollisuudet palkankorotuksiin ja uralla etenemiseen paranevat. Samalla myös tuleva eläketurva karttuu, minkä merkitys yksilön talouteen ei ole aivan vähäistä. Yksilö kuitenkin joutuu nykyisin haastavaan tilanteeseen joutuessaan työelämästä laajempien sosiaalietuuksien piiriin. Ongelmana ei niinkään ole sosiaaliturvan liian korkea taso, jolloin kannustinta työmarkkinoille ei olisi. Kyse ei myöskään välttämättä aina ole siitä, että työtulojen sosiaaliturvaa leikkaava vaikutus nostaisi lisätuloista maksettavan marginaaliveron niin korkeaksi, että kannustavuus työskentelyyn katoaisi. Monesti murheenkryyniksi muodostuu päällekkäisten etuuksien yhteensovittamisen säännöt ja monimutkaiset käytänteet. Työhön siirtyessään henkilö saa vielä eri tukimuotoja vanhan tulotasonsa mukaisesti, jolloin tuet ovat aluksi liian korkeat, mutta myöhemmin liikaa maksetut tuet peritään takaisin. Tällöin tulot vaihtelevat voimakkaasti useamman kuukauden ajan jo lyhyenkin työllisyysjakson seurauksena ( 36 ). Kotitaloudet jotka muutoinkin ovat eläneet taloudellisessa niukkuudessa, eivät osaa tai kykene varautumaan siihen, että ylimääräiset tuet tullaan myöhemmin perimään takaisin. Kun tuet vieläpä myönnetään eri paikoista, niin välttämättä ei ole edes tarjolla tietoa siitä, kuinka suuriin takaisinperintöihin on syytä varautua. Lyhytaikaisen työn vastaanottaminen on tällöin riski, koska lopputulos on epävarma. Etuuksien päällekkäisyyden aiheuttama kitka vaikeuttaakin useassa tapauksessa lyhytaikaiseen työntekoon siirtymistä. Suurimpia ongelmia ovat etuuksien katkeaminen työtulojen vuoksi, päätösten odottaminen ja maksujen viivästyminen ( 37 ). Työmahdollisuuden jättäminen väliin voi olla helpompi ratkaisu kuin paperisodan 33 (Forssén & Hakovirta, 1998) 34 (Holm & Kyyrä, 1997) 35 (Martikainen, 2003) 36 (Hiilamo, 2003) 37 (Hiilamo, 2003) 26