SAARISELÄN KANSAINVÄLINEN MATKAILUKESKUKSEN IDEAKILPAILU



Samankaltaiset tiedostot
KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu

Fredikanterassin taidekilpailu

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU Julkisivuyhdistys r.y. Aalto yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

Tampere, Ratina vuonna Mikko Järvi

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

ALVAR AALTO -MUSEON JA KESKI-SUOMEN MUSEON NIVELOSAN YLEINEN SUUNNITTELUKILPAILU

Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU

Kevyen kutsukilpailun mallit

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

ARKKITEHTUURIKILPAILUJA 2010

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Heidi Burjam, maisema-arkkitehti, varajäsen Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

Vuoden valaistuskohde kilpailu järjestettiin nyt kolmannentoista kerran.

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta)

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu

RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA

äijälänranta-aidan ideakilpailu

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN


OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

AMIRAALINTIE 4 TONTINLUOVUTUSKILPAILU

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1: KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

arkkitehtuurikilpailuja

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

Pöytäkirja 2/2016 :t Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista Ryhmätyöt

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa!

Paras Paikka Oulussa postikorttikilpailu ARVIOINTIRAADIN KOMMENTTEJA

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS MA-ARKKITEHDIT

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun.

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

LUMINORD Seminaarin ohjelma

arkkitehtuuri -kilpailut

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ

LAPINLAHDEN KUNTA 1. Onkiveden ja Nerkoonjärven rantaosayleiskaavan muutos

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

Täydellinen loma Lapissa

Suomi-Espoo: Arkkitehtipalvelut 2017/S Suunnittelukilpailua koskeva ilmoitus

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE

Author FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

KILPISJÄRVEN KYLÄALUE

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

Jankan liikekeskus IVä

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kilpailuohjeet. 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN

Kalajoen kaupunki Kalajoen keskustan osayleiskaava. konseptiluonnos LUONNOS

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11)

Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Transkriptio:

TEDOTE 22.11.8 NARN KUNTA SAARSELÄN KANSANVÄLNEN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU Joukkoviestimet GASSA LUO ARKKTEHTUURLLAAN UUTTA SUUNTAA LAN MATKALUKESKUSTEN RAKENTAMSELLE, HENKEN HENOLLA TAVALLA ERÄOHJALASEN UURAKENTAMSEN JATKUMOA MODERNLLA, TÄMÄN AJAN TYYLLLÄ. narin kunta on yhdessä Suomen Arkkitehtiliiton kanssa ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamana järjestänyt kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, joka on koskenut Saariselän matkailukeskusta ulottuen Kaunispäältä Laanilaan. Saariselkä on Suomen pohjoisin matkailukeskus, joka sijaitsee Euroopan ainoan alkuperäiskansan saamelaisten - kotiseudulla keskellä valon paliskunnan poronhoitoaluetta. Kilpailu on ollut aatekilpailu, jossa tehtävänä oli ideoida kilpailuohjelmassa esitetyille toiminta-, majoitus- ja palvelutarpeille sijoitus- ja maankäyttöratkaisuja osittain täydentämällä jo rakennettuja alueita ja osittain ottaen käyttöön vielä rakentamattomia alueita. Kilpailuehdotuksissa oli huomioitava poronhoidon, UKkansallispuiston ja muun luonnonympäristön asettamat lähtökohdat ja rajoitukset. Kilpailun tulosten pohjalta kilpailun järjestäjä tarkistaa ja täydentää aluetta koskevan kaavoituksen ja rakentamisen ohjauksen. Kilpailuehdotuksissa olevia parhaita ideoita on myös tarkoitus eri yhteistyötahojen kanssa jatkokehittää. Kilpailuaika oli 9.5.-14.8.8. Kilpailuun on osallistunut neljätoista (14) arvosteltavaksi hyväksyttyä ehdotusta, joista noin puolet on ulkomailta. deakilpailun hengen mukaisesti kilpailuun saapui varsin laaja kirjo erityyppisiä ehdotuksia, jotka valottavat Saariselän matkailukeskuksen tulevaisuutta ja vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia. Yksikään ehdotus ei yksinään ja sellaisenaan tuottanut yleispätevää ratkaisua alueen rakentamiseen. Kilpailun parhaimmat ehdotukset esittelivät arkkitehtonisesti korkeatasoisia tulkintoja loma-asumisen eri muodoista. Rohkeimmissa ehdotuksissa rakennusten arkkitehtuuri on jo sinänsä matkan arvoinen kokemus. Osassa ehdotuksissa suomalaisen rakentamisen ja puukaupunkirakentamisen perinteen uudelleentulkinta on tuottanut tulevaisuuteen uskovaa ja kestävän kehityksen periaatteita kunnioittavaa ympäristöä. Kilpailutöitä vertailtaessa palkintolautakunta päätti yksimielisesti valita 1.sijalle ehdotuksen 7 nimimerkki Gaissa. Ehdotuksessa maankäytöllinen lähestymistapa ja ideointi on ansiokasta koko kilpailualueella. Lomakeskusta on tiivistetty kauttaaltaan. Tehokkain täydennysrakentaminen on osoitettu nykyiseen palvelukeskustaan, Tunturihotellin ja Kelolampien lähelle. Keskustaa on jatkettu Luttojoen varrella kohti laskettelurinteitä, muodostaen kylämäisen raitin, alppikylämäisen pörräyspaikan ravintoloineen, baareineen, putiikkeineen ja majoitustiloineen. Laskettelurinteiden länsipuolelle esitetty uusi rinnekeskus parantaisi laskettelijoiden pääsyä matkailukeskuksesta suoraan rinnekeskukseen.

TEDOTE 22.11.8 Kaunispään lakialueelle rakentaminen on maisemallisesti erittäin haastavaa, mutta ehdotuksen tekijä on onnistunut. Ehdotettu matala, ravintolan ja palveluja sisältävään ylärakennukseen ja erillisiin huoneistosiipiin jakautuva, rinteeseen upotettu ja sen muotoja polveillen seuraileva maisemahotelli on taidokkaasti sovitettu, käytännössä melkeinpä ainoa oikea ratkaisu. Hotellin ylimmät osat samoin kuin Kaunispään rinteiden yläosille sijoitetut loma-asunnot edellyttävät tietysti tarkempaa maisemallista suunnittelua. Ehdotuksen liikennejärjestelyt ovat toimivia. Tiivis rakenne vähentäisi auton käyttöä, lomailijoita palvelisi alueen sisäinen bussilinja ja laskettelijoita ilmainen suksibussi. Nelostielle esitetyt kiertoliittymät ovat toimivia ratkaisuja taajamassa mutta Saariselän kohdalla ne edellyttävät lisäsuunnittelua, jossa tulisi huomioida koko alueen jatkorakentaminen. Loma-asuntoalueet on suunniteltu hyvin toimiviksi Ne muodostavat selkeää, rytmiikaltaan kaunista kylärakennetta. Voittaneen ehdotuksen Gaissa on laatinut työryhmä, johon ovat kuuluneet tekijöinä: Asmo Jaaksi, arkkitehti SAFA Teemu Kurkela, arkkitehti SAFA Samuli Miettinen, arkkitehti SAFA Juha Mäki-Jyllilä, arkkitehti SAFA ja avustajina: Eero Kontuniemi, arkkitehti SAFA Sini Kukkonen, arkkitehti yo Johanna Raukko, arkkitehti SAFA Tekijänoikeudet: Arkkitehtitoimisto JKMM Oy, Helsinki, Suomi alkintolautakunta päätyi lisäksi jakamaan kaksi kolmatta palkintoa ja kolme lunastusta. Jaetulle 3.palkinnolle sijoittuivat ehdotukset 12 nimimerkki alko ja 13 nimimerkki Kiehisiä sekä lunastuksille seuraavat kolme kilpailutyötä: ehdotus 3 nimimerkki Saarimekko, ehdotus 5 nimimerkki Aura ja ehdotus 14 nimimerkki Kiepit. alkintolautakuntaan ovat kuuluneet kunnanjohtaja Reijo Timperi, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Teuvo Katajamaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Terho Kinisjärvi, tekninen johtaja D Arto Leppälä, Metsähallituksesta johtaja D Antero Luhtio, Lapin ympäristökeskuksesta alueidenkäyttöpäällikkö Tkt, arkkitehti SAFA Tarja Outila, valon paliskunnan poroisäntä Viljo Huru, Suomen Arkkitehtiliiton nimeäminä Tkl, arkkitehti SAFA Harri Hautajärvi ja arkkitehti SAFA Teemu alo. alkintolautakunnan sihteerinä on toiminut arkkitehti SAFA Jorma Teppo. Lisäksi kunnan valitsemina asiantuntijoina ovat olleet Anu ietikäinen, Kati-Susanna Lompolojärvi ja Sisko-Mirja Jefremoff. alkintolautakunta on pyytänyt asiantuntijalausuntoa Vt 4:n tiejärjestelyistä Lapin tiepiiriltä. EU-rahoituksen osalta palkintolautakunta on toiminut kunnan eli tuensaajan ohjausryhmänä, jonka asiantuntijana on ollut aluesuunnittelija arkkitehti Riitta Lönnström Lapin liitosta. Kilpailun tulos julkistetaan lauantaina 22.11.8 klo 14:00 Tunturihotellin araspaikan auditoriossa Saariselällä. Tämän jälkeen palkitut ja lunastetut työt ovat nähtävillä kunnanvirastossa iiskuntie 2, 99800 valo. Sähköinen materiaali: http://www.inari.fi/saariselankilpailu Lisätietoja: palkintolautakunnan sihteeri arkkitehti Jorma Teppo p. 08-5354400, gsm. 0400-682345 sp. toimisto@jteppo.fi Liitteet: alkitut ja lunastetut työryhmät 1.palkinnon kuvamateriaali

SAARSELÄN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU alkittujen ja lunastettujen kilpailuehdotusten työryhmät 1. palkinto ehdotukselle 7 nimimerkki GASSA Tekijät: Asmo Jaaksi, arkkitehti SAFA Teemu Kurkela, arkkitehti SAFA Samuli Miettinen, arkkitehti SAFA Juha Mäki-Jyllilä, arkkitehti SAFA Avustajat: Eero Kontuniemi, arkkitehti SAFA Sini Kukkonen, arkkitehti yo Johanna Raukko, arkkitehti SAFA Tekijänoikeudet: Arkkitehtitoimisto JKMM Oy Helsinki, SUOM jaettu 3. palkinto ehdotukselle 12 nimimerkki ALKO Tekijät (tekijänoikeuden haltijat): Marjaana Yläjääski, arkkitehti SAFA Aki Hiltunen, arkkitehti SAFA, TaM Helsinki, SUOM jaettu 3. palkinto ehdotukselle 13 nimimerkki KEHSÄ Tekijät: Janne ihlajaniemi, arkkitehti SAFA Henrika ihlajaniemi, arkkitehti SAFA Arkkitehdit m3 Oy Avustaja: Janne Laukka, arkkitehti SAFA Oulu, SUOM lunastus ehdotukselle 3 nimimerkki SAARMEKKO Tekijä: UNTERCO C.B. Tekijänoikeudet: Miguel Herraiz Gómez Micheal Becker Marina del Mármol eces Mauro Bravo Hernández Daniel Bergman Vázquez Madrid, ESANJA

lunastus ehdotukselle 5 nimimerkki AURA Tekijät: SERUM arkkitehdit Oy Sami Heikkinen, arkkitehti SAFA Vesa Humalisto, arkkitehti SAFA Antti Lehto, arkkitehti SAFA Helsinki, SUOM lunastus ehdotukselle 14 nimimerkki KET Tekijä (tekijänoikeuden haltija): Kari Nykänen, arkkitehti SAFA Arkkitehdit m3 Oy Avustajat: Jaakko Kallio-Koski, arkkitehti SAFA Janne Laukka, arkkitehti SAFA Oulu, SUOM

1. ALKNTO GASSA Tekijät: Asmo Jaaksi, arkkitehti SAFA Teemu Kurkela, arkkitehti SAFA Samuli Miettinen, arkkitehti SAFA Juha Mäki-Jyllilä, arkkitehti SAFA Avustajat: Eero Kontuniemi, arkkitehti SAFA Sini Kukkonen, arkkitehti yo Johanna Raukko, arkkitehti SAFA Tekijänoikeudet: Arkkitehtitoimisto JKMM Oy Helsinki, SUOM

SAARSELÄN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU Tavoitteet Suunnitelman keskeinen tavoite on kehittää Saariselästä moderni ja yhtenäinen matkailukeskus, jossa luontoarvot ja kestävän kehityksen vaatimukset otetaan huomioon. Nykyinen haja-asutusmainen ja oman auton käyttöön perustuva yhdyskuntarakenne tiivistetään. Rakentamalla paikoin tiiviisti luontoa jää kokonaisuudessaan mahdollisimman paljon koskemattomaksi. Uudella rakentamisella Saariselälle luodaan keskeiset palvelut yhdistävä keskus, jossa eri toiminnat ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Uudet mökkialueet sijoitetaan ulkoilureittien varrelle siten, että alueelle on mahdollista järjestää lomailijoita palveleva bussireitti. Tärkeät maisemat, kuten paljaana pohjoiseen näkyvä Kaunispään laki jätetään rakentamatta. Tavoitteena on yhdistää perinteinen ja imagoltaan vahva Saariselän erämaaluonne ja uuden nykyaikaisen matkailukeskuksen vaatimukset. alvelurakenne ja asuminen Nykyinen taajama tiivistetään ja laskettelurinteiden alaosaan luodaan uusi keskus. Ratkaisu liittää nykyisin hieman erillään olevat laskettelurinteet tiiviimmin nykyiseen keskustaan. Uuden rinnekeskuksen välittömään läheisyyteen rakennetaan maastohiihto- ja vaelluskeskus sekä lasten puuhakeskus. Uusi gondolihissi yhdistää rinnekeskuksen ja Kaunispään laen. Rinnekeskuksesta luodaan Saariselälle uusi alppikylämäinen nuorekas osa, jossa tunnelmaa luovat lukuisat ravintolat, baarit ja putiikit. Rinnekeskukseen rakennetaan runsaasti majoitusta. Valtatien länsipuoli varataan moottorisafarikeskukselle sekä kylmätekniikan testausradoille ja tukikohtarakennuksille. Kaunispään laelle ja etelärinteelle gondolihissirinteen viereen rakennetaan uudenlainen maisemahotelli, joka koostuu ylärakennuksesta sekä rinteeseen ja maastoon sovitetuista huoneistosiivistä. Omaan huoneistoon olisi mahdollista laskea suoraan rinteestä. Alueen eteläosaan rakennetaan lomamökkikortteleita. Korttelit voidaan tehdä joko yhtiömuotoisina tai mökit voivat olla omilla tonteillaan. Jäte- ja kierrätyspisteet tehdään kortteleittain. Korttelit sijoitetaan latuverkoston ja bussireitin varrelle. Kortteleissa on mahdollisuus myös yhteiseen pihaan ja keskitettyihin huoltorakennuksiin. Kortteleiden väliin jätetään sopivasti luontoa, jotta ympäristön yleisilme säilyy metsäisenä. Loma-asumisen monimuotoisuuden turvaamiseksi osa alueesta varataan isoille tonteille ja yksittäismökeille. MAANKÄYTÖN YLESSUUNNTELMA 1:10 000 Liikenne Liikenteellisenä tavoitteena on turvallisuus ja mahdollisuus autottomaan lomanviettoon. Valtatie E4:n liittymät muutetaan turvallisiksi kiertoliittymiksi. ääliikenteen ja kevyen liikenteen sekä latuverkoston risteykset tehdään eritasoliittyminä. Saariselän sisäisen liikenteen ytimeksi luodaan kattava lenkkimäinen bussireitti, joka yhdistää asuinalueet ja palvelut. ysäköinti sijoitetaan uudis- ja täydennysrakennusaluilla kortteleiden lomaan. Teiden ja katujen laajentumista leveillä pysäköintikentillä vältetään. Uusilla tiiviisti rakennetuilla alueilla isojen rakennusten kellarit varataan pysäköintiin. Julkisivut ja arkkitehtuuri Arkkitehtuurin päälinjat lähtevät perinteisestä suomalaisesta selkeästä puuarkkitehtuurista. Väriskaala ja mittakaava sopeutetaan herkkään luontoon ja maisemaan ja uusista kokonaisuuksista pyritään saamaan aikaan eheitä ja harmonisia. Yksityiskohtien huolellisella suunnittelulla rakennuksille pyritään kuitenkin antamaan oma selkeästi tunnistettava moderni ilme, joka antaa Saariselän matkailukeskukselle tulevaisuuteen katsovan imagon. Suunnitelman lisärakentamisen määrä: Hotellit, perhehotellit, majatalot 290 000 kem2 Kaupalliset 90 000 kem2 Yksityiset loma-asunnot 60 000 kem2 Yhteensä 440 000 kem2 Kaupalliset palvelut Julkiset palvelut ysyvä asuminen 45 000 kem2 5 000 kem2 35 000 kem2 SAARSELÄN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU gaissa

1 134,0 m 2 1650 YKSTTÄSMÖKT 900 LASKETTELURNNE 1 1650 NÄKÖALAHOTELLN MAJOTUSRAKENNUKSET - MATALA 1-2 KERROSTA KORKETA HUONETA JA HUONESTOJA - OMA SSÄÄNKÄYNT - OMA TERASS MASEMAAN JA OMA VARASTO VARUSTELLE - SOVTETTU TARKAST MAASTOON JA UUSTOON - MAHDOLLSUUS KÄYTTÄÄ SUORAAN GONDOLHSSRNTEESTÄ - NÄKYMÄT MASEMAAN YL ALAUOLSTEN RAKENNUSTEN - TUNTURN HUULLA HOTELLN RAVNTOLA- JA ALVELURAKENNUS NÄKÖALAHOTELL RNTEESSÄ 1:0 NÄKYMÄT MASEMAAN TUNTURKESKUKSEN TOR - YHDSTÄÄ GONDOLHSSN, HHTOSTADONN JA LASTEN UUHAMAAHAN - TALVSN HHDETTÄVÄ ALUE - AUKON KOHDALLA AUTOT TUNNELSSA - YMÄRLLÄ KESKESET RAVNTOLAT JA UTKT - TORMYYNTÄ - TAAHTUMA - TAVOTTEENA TVS ALKYLÄMÄNEN KESKUS LUTTOJOKLAAKSO - RAKENTAMNEN VÄSTÄÄ ALUEEN - LUONTOOLUT - NÄKYMÄT HOTELLESTA TUNTURKESKUKSEN RAKENNUKSET - 3-4 KERROSTA - ALAKERRASSA RAVNTOLOTA JA UTKKEJA - YLEMMSSÄ KERROKSSSA MAJOTUSTA JA ALVELUTA - TERASSEJA, ARVEKKETA - TAVOTTEENA NUOREKAS JA RENTO LME - KELLARESSA YSÄKÖNTÄ GONDOLHSS V 4800 1 V 3800 RATT 3000 3000 1 V 4000 3000 V 4800 TOR UUHAKESKUS HHTOSTADON KATSOMO VAELLUSRETT LASTEN UUHAKESKUS - ULKKAMÄET JA ULKKAHSS - ENTEN LASTEN HSS JA HHDON OETUS - KAHVLA JA EVÄSAKKA - KESÄLEKKAKAT UUS RNNEKESKUS 1:0 - MAJATALOT, HOTELLT - KYLYLÄHOTELL - RUNSAAST RAVNTOLOTA, AFTER SK, "ÖRRÄYSAKKA" - KKUUTKKEJA - TAVOTTEENA TVS ALKYLÄTUNNELMA MAASTOHHTO- JA VAELLUSKESKUS - HHTOSTADON - ALVELURAKENNUKSET - OASTUSKESKUS - KESÄLLÄ URHELUAKKOJA - LAM KESÄSN KESKUKSEN YDN TEVERKOSTO / HHTOBUSSRETT 260 LOMAMÖKKKORTTELT - TVT YKSTTÄSSTÄ MÖKESTÄ KOOSTUVAT KORTTELT - YHTÖMUOTOSTA KORTTELSTOA TA MÖKT OMLLA TONTELLAAN - SUORA YHTEYS SUKSBUSSLLE JA LATUVERKOSTOON - KESKTETTY KERRÄTYS- JA JÄTEHUOLTO - MONUOLSTA UURAKENTAMSTA SUKSBUSSYSÄKT - JOKASESTA KORTTELSTA LYHYT YHTEYS ETELÄOSAN LOMAMÖKKKORTTELT 1:0 HAVANNEKUVA 1:0 SAARSELÄN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU gaissa

SUKSBUSSKATOS HOLTA SUORA YHTEYS LATU- JA OLKUVERKOSTOON ASUNTO KATOS YHTESHA - LASTEN ULKKAMÄET JA LEKKVÄLNEET SAUNATLAT HAKOTA YSÄKÖNT KERRÄTYS- JA JÄTESTE - KORTTELKOHTANEN MAAHAN UOTETTU JÄRJESTELMÄ - JOKASEN KORTTELN LÄHESYYDESSÄ KORTTELSUUNNTELMA 1:500 SAARSELÄN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU gaissa

KAUNSÄÄN ETELÄRNTEEN MASEMAHOTELL UUS RNNEKESKUS SAARSELÄN MATKALUKESKUKSEN DEAKLALU gaissa