Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI
2 Hyvän elämän eväät käden ulottuvilla Lahti sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Salpausselän harjujen ja Vesijärven yhtymäkohdassa. Järvenrantakaupungissa kaikki on mukavasti lähellä. Tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta niin töihin kuin harrastuksiinkin on lyhyt matka ja Päijät-Hämeen suosituimmat urheilu- ja ulkoilumaisemat alkavat aivan keskustan tuntumasta. Kasvava Lahti on moni-ilmeisen luontonsa ansiosta myös elinvoimainen ympäristökaupunki.
3 Lahdessa myös luonto on lähellä. Kauniista maisemista, urheilusta ja kulttuurista tunnetun Lahden tunnetuimpia tapahtumia ovat mm. Finlandia hiihto, Salpausselän kisat ja Sibeliusfestivaali. Sibeliustalo ja lahtelaisten olohuoneeksi kehittynyt sataman alue kahviloineen ovat eläväisen kaupungin keskeisiä kohtaamispaikkoja. Lahdesta on hyvät yhteydet eri puolille maata. Matka Helsinki- Vantaan lentokentälle taittuu autolla vajaassa tunnissa ja Oikorataa pitkin pääsee Helsinkiin nopeimmillaan alle 50 minuutissa. VAPAATA RIVITALOELÄMÄÄ Ahtialan kaupunginosa on pientalovaltainen, järvien ja metsien ympäröimä luonnonläheinen alue, jossa asuu reilut 10 000 lahtelaista. Ahtiala tunnetaan myös Suomen lapsirikkaimpana asuinalueena. Willa Viljarinne rakennetaan omalle tontille, joka rajoittuu viereiseen Sepänniemenpuistoon. Ympärillä avautuvat ulkoilumaastot hiihtolatuineen ja lenkkipolkuineen. Alasenjärven uimaranta houkuttelee kävijöitä kesäisin. Ahtialassa on mm. terveyskeskus, apteekki ja kirjasto. Lähikauppaan ja bussipysäkille on vain puoli kilometriä, Ahtialan ala- ja yläasteelle kilometri. Leikkipuistoja on useampia. Lahden keskustaan on noin 8 km, jonka kuljet bussilla tai omalla autolla hetkessä. UUDEN ASUNNON HURMAA Willa Viljarinteessä on monipuolinen valikoima (61,² - 92,²) kaksioita, kolmioita ja neljän huoneen koteja erilaisiin elämäntilanteisiin. Uudessa kodissasi astelet tammilautaparketilla ja nautit ruuan laittamisesta keittiössä, jonka varusteluun kuuluvat mm. erillisuuni ja astianpesukone. Keittiö on osa avaraa olohuonetta, josta on suora yhteys pergolaterassille. Sinne on mukava mennä vilvoittelemaan oman saunan löylyjen jälkeen. ENERGIAA SÄÄSTÄVÄÄ ELÄMÄNMENOA Nykyaikainen talotekniikka säästää asumiskustannuksia ja lisää viihtyisyyttä. Asuntojen huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmön talteenotolla ja huoneistokohtainen vedenmittaus säästävät energiaa. Kosteissa tiloissa jalkojasi hellii mukavuuslattialämmitys. Asunnot varustetaan myös sähkökäyttöisellä palovaroittimella. Huolettoman asumisen täydentävät laajakaista ja kaapeli-tv.
Mal A 4 Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne Viljarinteenkatu 2, 15340 Lahti ASEMAKAAVA Lahden Kaupunki, lisätietoja puh. (03) 814 11 TONTTI Tontti sijaitsee Lahden Kaupungin Ahtialan alueella korttelissa 13464 tontilla 4. Tontti on taloyhtiön oma ja tontin pinta-ala on 8 736 m². HUONEISTOTYYPIT 2 h+k+s 61,² 4 kpl 3 h+k+s 75,0 m² 12 kpl 3 h+k+s 84,0 m² 3 kpl 4 h+k+s 92,² 3 kpl AUTOPAIKAT Tontille tehdään 10 kpl autokatospaikkoja sekä 16 kpl avopaikkoja, joista yksi on INVA-paikka. TEKNISET JA YHTEISET TILAT Tontille rakennetaan neljä 1-kerroksista rivitaloa sekä autokatos, jossa on yhteensä 10 autokatospaikkaa. Jätekatos sijaitsee autokatoksen päässä. A-talon yhteydessä on huoneistokohtaiset irtainvarastot, ulkoiluvälinevarasto ja tekniset tilat. ARKKITEHTISUUNNITTELU Vuorelma Arkkitehdit Oy Alasenjärvi Sepänniemi Ruotukatu Rekryytinkatu Pikarikivi Haar
Topinkuja 5 jakatu kkakatu htialanraitti Sepänniemenkuja Onkikatu Vapakatu Siima katu Kohokatu Kastekatu Onkipojankatu nkatu Sipura Papinkivi Loimukatu Pais Sipurantie Purorinne Ahtiala Ahtialantie Heikkerönkatu Rantakivenkatu Arvonkatu Sepänniemenkatu Vitakatu Arinakatu Purorinteenkatu Vähälänkatu Simonpellonkatu tu Pellavapel Peltokummunkatu Ahtolankatu Hyötilänkatu WILLA VILJARINNE Petterinkatu Lehikonkatu Kivipellonkatu Tyrninkatu Hal lontie ikanka Kartanonmaankatu Peltolankatu Välikatu Latosaarentie Pientarh Tenhonkatu Radanvarsikatu S ivakk Syyskatu Kiiskilänkatu Lumonkatu Suksikatu Som paka ankatu Kuoppam äenkatu Tenhonkuja tu Yrttikatu Kahinkatu Kiiskilänmäki Vilanderinkatu akatu Kartanonmaa Syrjäkatu Alakunnaankatu Varsikatu Pysäkkipolku Seitsentie Laaninkatu Kidekatu Lumikatu ikatu P ysäkk Nietoskatu Raekatu Kinoskatu H ank Pappilantie ikatu Sydänkank Kulmalankatu Opinkatu Ohitustie Karttakeskus Esk Ku atu Ruu
6 2 h+k+s 61, 2 Asunto A1
2 h+k+s 61, 2 Asunto B5 7
8 2 h+k+s 61, 2 Asunto B7
2 h+k+s 61, 2 Asunto B9 9
10 3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto A2
3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto A3 11
12 3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto A4
3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto B6 13
14 3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto B8
3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto B10 15
16 3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto C11
3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto C12 17
18 3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto C13
3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto C14 19
20 3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto C15
3 h+k+s 75,0 m 2 Asunto C16 21
22 3 h+k+s 84,0 m 2 Asunto D17
3 h+k+s 84,0 m 2 Asunto D19 23
24 3 h+k+s 84,0 m 2 Asunto D21
4 h+k+s 92, 2 Asunto D18 25
26 4 h+k+s 92, 2 Asunto D20
4 h+k+s 92, 2 Asunto D22 27
28 Rakennustapaselostus ALUSTAVA 23.2.2013 YLEISTÄ Yhtiö rakennetaan Lahden kaupungin kortteliin 13464 tontille 4. Tontille rakennetaan neljä rivitaloa ja auto/jätekatos. Asuntoja on 22 kpl. Autopaikkoja on yhteensä 26 kpl. Autopaikoista 10 kpl sijaitsee autokatoksessa ja loput ovat avopaikkoja. Kaikki autopaikat ovat varustettu lämmityspistorasioilla. Asuntojen sisääntulon yhteydessä on asuntokohtainen kylmä varasto. Kiinteistön yhteistiloja ovat vss/asuntokohtainen lämmin irtainvarasto, ulkoiluvälinevarasto, talovarasto sekä tekniset tilat. Kylmä jätekatos sijaitsee autokatoksen päässä. RAKENTEET Rakennukset perustetaan rakennesuunnitelmien mukaan perusanturoiden varaan. Anturat ja maanvarainen alapohja ovat paikalla valettuja. Sokkelit tehdään betonielementeistä. Huoneistojen väliset seinät ovat betonielementtiseiniä. Ulkoseinät ovat puuelementtejä, joissa ulkopuolen verhouksena on ulkoverhouspaneeli. Yläpohjien kantavana rakenteena ovat tehdasvalmisteiset puuristikot. Kattomuoto on rivitaloissa harjakatto ja vesikatteena on betonitiilikate. Asuntojen kevyet väliseinät ovat pääosin levyverhottuja teräsrunkoisia väliseiniä ja kostean tilan seinät ovat kiviaineisia. IKKUNAT JA OVET Ikkunat ovat kolmilasisia MSEL-ikkunoita, joiden ulkopuite ja karmin uloin pinta ovat alumiinia. Terassien ovet ovat ulosaukeavia lasiaukollisia ovia. Ulko-ovet ovat lämpöeristettyjä, tehdasmaalattuja puuovia. Asuntojen sisäovet ovat huullettuja valkoisia laakaovia. Löylyhuoneessa on lasiovi. KATTOPINNOITTEET Asuinhuoneiden, keittiön, eteisten, vaatehuoneiden ja tuulikaappien katot paneloidaan valmispintaisella sisäverhouslevyllä. Löyly-, pesuhuoneiden ja wc-tilojen katot verhoillaan kuusipaneelilla. LATTIAPINNOITTEET Kaikki asuinhuoneiden lattiat päällystetään tammilautaparketilla. Löyly-, pesuhuoneiden, tuulikaappien ja wc-tilojen lattiat laatoitetaan LVIS-TEKNIIKKA Rakennus liitetään vesi- ja viemäriverkostoon, sähkö- ja kaukolämpöverkostoon sekä kaapeli-tv -verkkoon. Asunnoissa on huoneistokohtainen tulo-/poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Asunnoissa on huoneistokohtainen vedenmittaus. Pesuhuoneissa, löylyhuoneissa ja wc-tiloissa on sähkötoiminen mukavuuslattialämmitys. Asunnot varustetaan sähkökäyttöisellä palovaroittimella. TIETOJÄRJESTELMÄT Yhtiön rakennuksissa on tietoliikennekaapelointi mm. kiinteää internetyhteyttä varten. ULKOALUEET Paikoitusalueet ja pihatiet ovat asfalttipintaisia. Pihapolut sekä leikkialueet ovat osin sorapintaisia. Piha-alueella olevat varusteet ovat piha suunnitelman mukaiset. KALUSTEET JA VARUSTEET Keittiökalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita. Keittiökalusteiden ovet ovat maalattuja mdf-ovia. Pesualtaat ovat ruostumatonta terästä upotettuna pöytätasoon, työtasot ovat laminaattipintaisia tasoja. Keittiökalustossa on tilavaraus mikroaaltouunille ja jätteiden lajittelua helpottava jätevaunukaappi. Eteisten ja huoneiden komerokalusteiden ovet ovat maalattuja mdf-ovia. Vaatenaulakko on komerorakenteen mukainen ovellinen sisältäen vaatetangon ja hattuhyllyn. LAITTEET JA KONEET Keittiöissä on erillisuuni, keraaminen liesitaso, liesikupu, astianpesukone ja jääkaappi ja pakastin, kaksioissa jää-pakastinkaappi. Kodinkoneet ovat valkoisia. Pesuhuoneessa on varaus pyykinpesukoneelle. Löylyhuoneissa on sähkökiuas. Kohteelle haettu rakennuslupa 11.4.2012. Kohde on rakennettu rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti. Tietoa rakentamismääräyksistä ja niiden muuttumisesta saa mm. Ympäristöministeriöstä (www.ymparisto.fi ) tai paikallisesta rakennusvalvonnasta. Rakennuttaja varaa oikeuden muutostöihin, jotka eivät alenna laatutasoa. Asuntoihin saatetaan joutua lisäämään rakentamisen aikana vähäisiä alaslaskettuja kattoja ja kotelointeja talotekniikan vuoksi. Kaavoitusta koskevia lisätietoja saa Lahden kaupungin Maankäytöstä, Vesijärvenkatu 11, Lahti, puhelin (03) 81411. SEINÄPINNOITTEET Asuinhuoneiden seinät maalataan. Keraamisilla laatoilla laatoitetaan keittiöissä ylä- ja alakaappien välit, pesuhuoneiden ja wc-tilojen seinät kokonaan. Löylyhuoneen seinät verhoillaan kuusipaneelilla.
29 Virtuoosimaisen kätevä arjen apuri etalo maksimoi asumisen mukavuuden virtuaalisin keinoin. Saatavillasi on kaikki YIT Kotisi tärkeät tiedot yhdessä ja samassa paikassa, missä ja milloin tahansa. YIT Kodin etalo -kotiportaali on taloyhtiön keskitetty tieto- ja palveluportaali. Saat henkilökohtaiset tunnuksesi etaloon heti kaupanteon yhteydessä ja aluksi voit seurata sieltä uuden YIT Kotisi valmistumista! etalo on pian vakiona kaikissa YIT Kodeissa uuteen kotiin asettumisen ja arjen helpotukseksi. etalo -kotiportaalissa nähtävilläsi on taloyhtiön, isännöitsijän ja palveluntarjoajien tiedotteita sekä omaan asumiseesi, lähiympäristöön ja -palveluihin liittyviä ajankohtaisia tietoja ja tarjouksia. Taloyhtiöstä riippuen saatavilla on myös muita arkea helpottavia edullisia palveluja, jotka olemme neuvotelleet jo valmiiksi käyttöösi. yitkoti.fi/etalo Klikkaa, niin tiedät! Asunnon ostajan opas Taloyhtiön tiedotteet, asiakirjat ja kuvagalleria YIT Kotisi suunnitelmat: pohjakuva, kuvaukset materiaaleista ja kalusteista Hyödylliset yhteystiedot ja pikalinkit Koneiden ja laitteiden huolto- ja käyttöohjeet Yhtiökokousten pöytäkirjat Taloyhtiön turvallisuusohjeet
Ecapaino 5 / 2013 YIT Asuntomyynti Jussilankatu 6 C 7 15680 Lahti p. 020 4334 325 www.yitkoti.fi * Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 senttiä/min.