TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS"

Transkriptio

1 TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

2 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat Tuusulan Sulan korttelissa no tontilla no. 1. Tontin pinta-ala on 9376 m². Yhtiö käsittää 30 asuntoa seitsemässä yksikerroksisessa rivitalossa. Yhtiötä koskevia kaavoitustietoja saa Tuusulan kunnan maankäytön asiakaspalvelusta. Kohteelle jätetään rakennuslupahakemus elokuussa Kohde rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti. Tietoa rakentamismääräyksistä ja niiden muuttumisesta saa mm. Ympäristöministeriöstä ( tai paikallisesta rakennusvalvonnasta. 1

3 RAKENTEET Perustukset Rakennukset perustetaan anturoiden varaan maanvaraisesti tai teräspaalujen välityksellä ns. kantavan pohjan varaan pohjarakenne- ja rakennesuunnitelmien mukaisesti. Alapohja Asuinrakennusten alapohjat ovat kantavia tuulettuvia betonisia ontelolaatta alapohjia. Yläpohja Asuinrakennukset ovat pulpettikattoisia. Yläpohjan kantavana rakenteena on kattoristikko. Vesikatteena on bitumihuopakate. Ulkopuolinen sadeveden poisto. Väliseinät Väliseinät ovat puurunkoisia kipsilevyseiniä. Ulkoseinät Asuinrakennusten ulkoseinät ovat puurakenteisia puuverhottuja. Ulkovarastot ovat puuverhoiltuja. Ikkunat Huoneistojen ikkunat ovat tehdasmaalattuja puu/alumiini -rakenteisia valmistajan vakioheloin. Ulko-ovet Kiinteistöjen ulko-ovet ovat tehdasvalmisteisia vakio-ovia. Ovet on varustettu valmistajan vakioheloin. Sisäovet Huoneistojen väliovet ovat tehdasmaalattuja vakiolaakaovia. Saunan ovi on kokolasinen. Kaikki ovet ovat vakiorakenteisia ja varustetut valmistajan vakioheloin. Terassit ja sisääntulon tasot Terassien pintamateriaali on puinen terassilaudoitus. Sisäänkäynnin pintamateriaali on betonilaatoitus. Pihan pintarakenteet ja pihavarusteet Tontin liikenne- ja kävelyalueet ovat osittain asfaltoituja ja osittain kivituhkapintaisia suunnitelmien mukaisesti. Pihavarusteet toteutetaan suunnitelmien mukaan. 2

4 HUONETILOJEN PINTAMATERIAALIT, LAITTEET JA VARUSTEET Eteinen Kalusteet Lautaparketti ja jalkalistat parketin sävyyn Maali Ruiskutasoitettu kipsilevykatto Suunnitelmien mukaiset, tehtaalla valmiiksi pintakäsitellyt liukuovelliset vakiokalusteet. Keittiö Kalusteet Laitteet Olohuone Lautaparketti ja jalkalistat parketin sävyyn Maali ja kalustevälissä keraaminen laatta Ruiskutasoitettu / tasoitettu ja maalattu kipsilevykatto Suunnitelmien mukaiset, tehtaalla valmiiksi pintakäsitellyt vakiokalusteet valmistajan vakioheloin. Työtasot laminaattipintaisia. Tasoon upotettu yksialtainen pesuallas ruostumatonta terästä. Kalusteiden alle ei asenneta lattianpäällystettä. Asunnoissa on liesituulettimella varustettu 60 cm leveä keraaminen tasoon upotettu liesitaso ja kalusteeseen asennettu erillisuuni, astianpesukone ja varaus mikroaaltouunille. Lisäksi asunnoissa on jääkaappipakastin ja varaus toiselle kylmälaitteelle. Kodinkoneet ovat valkoiset. Lautaparketti ja jalkalistat parketin sävyyn Maali Ruiskutasoitettu kipsilevykatto Makuuhuoneet Lautaparketti ja jalkalistat parketin sävyyn Maali Ruiskutasoitettu kipsilevykatto Kalusteet Suunnitelmien mukaiset, tehtaalla valmiiksi pintakäsitellyt liukuovelliset vakiokalusteet. Pesuhuone ja erillinen wc (suunnitelmien mukaisissa huoneistoissa) Keraaminen laatta Keraaminen laatta Tervaleppäpaneeli Varusteet Allas, allaskaappi, valaisin peili, pyykkikaappi (LTO koneen alla), pyyhekoukut ja wcpaperiteline. Tilavaraus ja liitännät pesukoneelle sekä kuivausrummulle (ns. pesutorni). Sauna Lauteet Varusteet Keraaminen laatta Tervaleppäpaneeli Tervaleppäpaneeli Tervaleppä Sähkökiuas 3

5 VARASTOTILAT Huoneistovarastot Huoneistokohtaiset irtaimistovarastot sijaitsevat asemapiirustuksen mukaisesti. Muut varastot, tekniset tilat ja väestönsuoja Taloyhtiön varasto, tekniset tilat ja väestönsuoja sijaitsevat piharakennuksissa. Autopaikoitus Autopaikkoja on yhteensä 45 kappaletta, joista autokatospaikkoja 30 kappaletta ja avopaikkoja 15 kappaletta. Autopaikkojen sähköistys sähkösuunnitelman mukaisesti. Yhtiön kaikki autopaikat varustetaan lämmityspistorasioin. TALOTEKNIIKKA Lämmöntuotanto Lämmitysjärjestelmänä on Fortumin kaukolämpöön perustuva vesikiertoinen patterilämmitykseen. Laatoitetulla lattialla varustetuissa tiloissa mukavuus lattialämmitys asunnon sähköstä. Vesi- ja viemärijärjestelmä Yhtiö liitetään Tuusulan vesi- ja viemäriverkostoon. Sekä kylmän että lämpimän veden kulutuksenmittaus on huoneistokohtainen. Ilmanvaihtojärjestelmä Huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla. Sähköjärjestelmä Yhtiö liitetään Fortumin sähköverkostoon. Antennijärjestelmät Yhtiö kytketään kaapeli-tv- ja valokuituverkkoon. Tele-tilaan tuodaan kaksi varausputkea kaapeliliittymille. Tietoliikennejärjestelmät Huoneistoihin asennetaan laajakaistaisen tiedonsiirron mahdollistava yleiskaapelointijärjestelmä. Yhtiöön tullaan ottamaan kiinteistölaajakaistaliittymä. 4

6 HUOMIOITAVAA Kohde on esimarkkinoinnissa. Tämän esitteen tiedot perustuvat alustavan suunnitteluvaiheen tietoihin. Rakennustapaselostus on tarkoitettu yleisluontoisen tiedon antamiseksi. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden perustellusta syystä vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita toisiin vastaaviin/samanarvoisiin materiaaleihin ja/tai rakenteisiin sekä soveltaa arkkitehdin antamia mittoja. Edellä mainitun lisäksi, rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, kohteen esitteessä ja pääpiirustuksissa esitetystä poikkeavalla tavalla. Yhtiö toteutetaan rakennusluvan hakupäivänä voimassaolevien energia- ja rakentamismääräysten mukaisesti. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiskohtien osalta toteutuvaa kohdetta. 5

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS

ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS ASUNTO OY HEIKUNANKUJA ESPOO RAKENNUSTAPA- JA ERIKOISTYÖSELOSTUS 24.10.2016 Asunto Oy Heikunankuja Espoo Heikunankuja 2, 02680 Espoo Asunto Oy Heikunankuja Espoo sijaitsee Espoon Lintuvaaran korttelissa

Lisätiedot

ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ASUNTO OY KANTTIINI ESPOO Kanttiinitie 2, 02680 Espoo Asunto Oy Kantiini Espoo sijaitsee Espoon kaupunginosassa 50, Lintuvaara Painiitty,

Lisätiedot

1(5) ASUNTO OY LOTANKALLIO ESPOO. RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS Lotankatu 4, Espoo

1(5) ASUNTO OY LOTANKALLIO ESPOO. RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS Lotankatu 4, Espoo 1(5) ASUNTO OY LOTANKALLIO ESPOO RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS Lotankatu 4, 02680 Espoo 25.5.2015 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Lotankallio Espoo sijaitsee Espoon kaupungissa Lintuvaaran kaupunginosassa

Lisätiedot

AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 1(5) AS OY HELSINGIN SOMPASAAREN POOKI RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS MYYNTIVAIHE 22.9.2017 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Sompasaaren Pooki sijaitsee Helsingin Sörnäisten kaupunginosassa, korttelissa

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS

ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 28.9.2018 ASUNTO OY HELSINGIN SOMPASAAREN PELAGIA Aallonhalkoja 9, 00540 Helsinki Asunto Oy Helsingin Sompasaaren Pelagia

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ENNAKKOMARKKINOINTIIN

Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ENNAKKOMARKKINOINTIIN Asunto Oy Helsingin Kruunuvuorenrannan Pilke RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS ENNAKKOMARKKINOINTIIN ASUNTO OY HELSINGIN KRUUNUVUORENRANNAN PILKE Saaristolaivastonkatu 6, 00590 Helsinki Asunto Oy

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin.

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin. RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 1.12.2014 Myyntivaihe YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO HUONEITOORTTI AUNTO A1 VEL ATONHINTA 395 000 Vanhalinnan HINTA Viisto 146 150 Huoneisto A1 Vanhalinnan Viisto h-m2 Huoneisto A1 h-m2 +34,48 +34,48 H H V Y A1 m2 +34,50 E T / A1 m2 A +34,50 E T / A M H

Lisätiedot

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU

HUONEISTOKORTIT AS OY TURUN RIMA VIRUSMÄENTIE 69, TURKU HUONEISTOKORTIT ASUNTO OY RIMA Virusmäentie 69, 203003H Turku + KT 3H + KT 67m² 67M 2 240 000 96 000 YYK liukuovet H JK+A käsijohde käsijohde ASUNTO 1, 4 TAI 7 N:160mm, E:250mm ASUNTO OY RIMA Virusmäentie

Lisätiedot

s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a

s u s t a i n a b l e l i v i n g T o w n h o u s e T u u s u l a s us t a ina b le li vin g Townhouse Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusula Kaupunginosa: Rykmentinpuisto Kortteli: 5708 Tontin omistus: Oma Tontin pinta-ala: 2354m2 rakennuttaja Trä Kronor Oy Ab Y-tunnus

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA www.aw-rakennus.fi AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA NÄKYMÄ HIIDENMAANKADULTA ARKKITEHTITOIMISTO TAPIO GRÖNLUND OY AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA Kohteessa on 13 kpl asuntoja asuntokoko 4 5 h + kt + s + var

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5)

ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5) 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Käpylän Panuntie sijaitsee vuokratontilla nro 6 Helsingin kaupungin

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki

As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun ko si, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 MARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Maakirjakartano Paritaloyhtiö Haapalehto, Oulu Kun etsit

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014

AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 3kpl paritaloja 1 autokatosta sekä jätekatos. RS uudiskohde. Oma tontti (3107m2).

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA Asemakaavaote 30.5.2012 Naistenmatka Tuohikorpi AS OY PIRKKALAN TUOHIKORPI Tuohivirsu 6 33960 Pirkkala HUONEISTOSELOSTUS Päivitetty 19.8.2013 OLOHUONE Katto koristeruiskutasoite Seinät

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1. RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO Osoite: 1. Kohde Sarvastonkaari 1A ja 1B 00840 HELSINKI 2. Tontti ja kaava 3. Rakenteet Perustukset Runko Julkisivut Asunto Oy Helsingin Sarvasto on

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan

Lisätiedot

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO

AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Rakennustapaseloste, asunnot

Rakennustapaseloste, asunnot RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat

Lisätiedot

ASUNTO OY Albergan Kartanon Rosavilla Espoo Hirsalantie 2, Espoo

ASUNTO OY Albergan Kartanon Rosavilla Espoo Hirsalantie 2, Espoo RAKENNUSTAPASELOSTUS MARKKINOINTI ASUNTO OY Albergan Kartanon Rosavilla Espoo 6.9.2017 Hirsalantie 2, 02600 Espoo YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Albergan Kartanon Rosavilla, Hirsalantie 2, 02600 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Antikkalantähti on RS-rahotteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu 2-kerroksisista rivitaloasunnoista ja luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 27 asuntoa. B-rakennuksen

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Nokian Virranvartija. Viholankatu 10, Nokia. Asunto Oy Nokian Virran vartija. VRP Länsi-Suomi Oy, Y

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Nokian Virranvartija. Viholankatu 10, Nokia. Asunto Oy Nokian Virran vartija. VRP Länsi-Suomi Oy, Y RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Nokian Virranvartija Viholankatu 10, 37120 Nokia Vihola Kortteli 14 / tontti 5, Vaihtoehtoinen vuokratontti, lunastusmahdollisuus.

Lisätiedot

1 As Oy Launonrinne Rakennustapaselostus 01.04.2013 ra Yleiskuvaus Asunto Oy Launonrinne rakennetaan rakennuslupaa haettaessa voimassa olevien kentamismääräysten mukaisesti. Yhtiöön kuuluu kaksi asuinrivitaloa

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto. Frans Emilin katu 24, 33870 Tampere. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto

RAKENNUSTAPASELOSTE. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto. Frans Emilin katu 24, 33870 Tampere. Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Tampereen Siljanpuisto Frans Emilin katu 24, 33870 Tampere Vuores 7655 / tontti 1, Tampereen kaupungin vuokratontti. Tontin pinta-ala

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kiulukangas Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna

As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN MILLANPIILO Kurjentie 24/Peurantie 23, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN MILLANPIILO Kurjentie 24/Peurantie 23, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN MILLANPIILO Kurjentie 24/Peurantie 23, 04320 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 11.11.2016 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: RS uudiskohde, jossa 4 kpl paritaloja, 7 asunnon rivitalo. 1 autokatos,

Lisätiedot

ROVANIEMEN WANHA KAUPPALA

ROVANIEMEN WANHA KAUPPALA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN WANHA KAUPPALA LAPINRM.FI Rakennamme luottamusta LAPIN RAKENNUSMESTA OY Korkein luottoluokitus Soliditet 2013 MH 10.0 MH 11.5 WC 2.0 PPK + KR KEITTIÖ 9.5 PY KH 5.5 ET 6.0 OLESKELU+R

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. As. Oy Sarfvikin Ranta Kirkkonummi /päivitys kursivoituna 1(5)

RAKENNUSTAPASELOSTE. As. Oy Sarfvikin Ranta Kirkkonummi /päivitys kursivoituna 1(5) 27.2.2019/päivitys 27.2.2019 kursivoituna 1(5) AS OY SARFVIKIN RANTA KIRKKONUMMI Osoite: Sarvvikintie 18 02450 Kirkkonummi 1. Kohde on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 12 asuntoa. Jokaisella

Lisätiedot

As Oy Oulun Soittoniekka Erillis- ja rivitaloyhtiö Soittajankangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty!

As Oy Oulun Soittoniekka Erillis- ja rivitaloyhtiö Soittajankangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Soittoniekka Erillis- ja rivitaloyhtiö Soittajankangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN PUROLANKARTANO

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN PUROLANKARTANO ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN PUROLANKARTANO RS-KOHDE HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Purolankartano Hyrrätie 10, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan

Lisätiedot

Asunto Oy Kontiolahden Kiviojantie 1B

Asunto Oy Kontiolahden Kiviojantie 1B LAATUASUNTOJA LEHMOON! Asunto Oy Kontiolahden Kiviojantie 1B Kiviojantie 1B, 80710 Lehmo Rauhalliselle alueelle rakennetaan yhdeksän tasokasta yksilöllistä kotia. Lehmon koulun läheisyydessä uudella Suutelan

Lisätiedot

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO

PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO PELLASLAAKSO RAKENNUSTAPASELOSTE JA MATERIAALILUETTELO RAKENNUSTAPASELOSTE 2 Alapohja Anturat paalutetaan kovaan maahan asti ja toteutetaan betonivaluna. Anturan päälle muurataan kevytsoraharkko-sokkeli,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI 16.04.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI YLEISTÄ As Oy Iin Kirjala on vapaarahoitteinen kerrostaloyhtiö. Yhtiö muodostuu yhdestä neljäkerroksisesta puukerrostalosta,

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen 050 567

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2. Viholankatu 8 B, Nokia. VRP Länsi-Suomi Oy, Y Eero Lahti, Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2. Viholankatu 8 B, Nokia. VRP Länsi-Suomi Oy, Y Eero Lahti, Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 Viholankatu 8 B, 37120 Nokia Vihola Kortteli 14 / määräosa (47/100) tontista 4, Vaihtoehtoinen vuokratontti,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli

As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli 31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /

Lisätiedot

As Oy Oulun Lumiukko Paritalotaloyhtiö Talvikangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty!

As Oy Oulun Lumiukko Paritalotaloyhtiö Talvikangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Lumiukko Paritalotaloyhtiö Talvikangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen 050 567 8884

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto Parolantie 15, 13720 PAROLA

Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto Parolantie 15, 13720 PAROLA Rakennustapaselostus myyntiin 16.3.2012 Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto Parolantie 15, 13720 PAROLA YLEISTÄ Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto on vapaarahoitteinen asuintaloyhtiö. Rakennus on 4 kerroksinen,

Lisätiedot

Paritalo Karhunmäessä

Paritalo Karhunmäessä Haapiokatu 7 Paritalo Karhunmäessä - unelmakoti kaikilla mukavuuksilla Huhtikuussa 2019 Karhunmäen Haapiokadulle valmistuu paritalo, jonka varustelu hakee vertaistaan. Rauhalliselle ja lapsiystävälliselle

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta As Oy Oulun Saunametsä Erillis-, Pari ja Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta As Oy Oulun Saunametsä Erillis-, Pari ja Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 As Oy Oulun Saunametsä Erillis-, Pari ja Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO ASEMAPIIRROS ERVASTINTIE 2 NÄKYMÄ VANTAANLAAKSONTIELLE KATUSIVU NÄKYMÄ SISÄPIHALLE HUONEISTOLUETTELO HUONEISTO TYYPPI PINTA-ALA m² A-TALO A1 4H+K+S 90,50

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin. 1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY. Asuntorakentaja vuodesta Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kotisi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 As Oy Oulun Vaskooli Erillistaloyhtiö Vaskikangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN AARNIHOVI

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN AARNIHOVI ENNAKKOMARKKINOINTI RS-KOHDE ASUNTO OY VAASAN AARNIHOVI HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Aarnihovi Aarnivalkeankatu 6-8, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky TupoksenƟe, 91900 LIMINKA MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky HankeƟedot ja karʃa Viisikerroksinen Asunto Oy Limingan Kyyhky sijaitsee HankeƟedot

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero 674455 2h, k, s, 53,0 m² Kov. 2016 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 68 650,00 Vh. 134 900,00 Lillukkapolku 2. Ennakkomarkkinoinnissa Pukkilan kirkonkylällä hyvän rakentajan

Lisätiedot

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00

Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero h, k, s, 73,5 m² Kov Energialuokka B 2018 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Pori, Uus-Aittaluoto Kohdenumero 627959 3h, k, s, 73,5 m² Kov. 2019 Energialuokka B 2018 Mh. 85 319,00 Vh. 213 297,00 Uus-Aittaluodontie 3. RAKENTEILLA. Valmiille, vehreälle asuinalueelle tulossa

Lisätiedot