Maailman aids-päivä 1.12.2008 Puhutaan hivistä
Maailman aids-päivän erikoisjulkaisu 1.12.2008 Henkirievun erikoisnumero Julkaisija Positiiviset ry Positiiviset ry on hiv-tartunnan saaneiden, aidsia sairastavien ja heidän läheistensä potilasjärjestö. Erikoisnumeroa tukee: Sosiaali- ja terveysministeriö tukee Maailman aids-päivän toimintoja. Henkiriepu ON POSITIIVISET RY:N JÄSENTIEDOTE Positiiviset ry Paciuksenkaari 27 00270 Helsinki puh. (09) 692 5441 fax (09) 692 5447 toimisto@positiiviset.fi www.positiiviset.fi Pankkiyhteys: Handelsbanken 313130-1159334 Toimitus Sini Pasanen ja Positiiviset ry:n tiedotusryhmä Paino Painotalo Casper Oy
Puhutaan hivistä Sini Pasanen Järjestöpäällikkö Positiiviset ry Hiljaisuus hivin ympärillä ei poista virusta maailmasta eikä Suomesta. Toisaalta pelkästään hivistä puhuminenkaan ei sitä tee. Hiviin liittyy monia eri asioita, joista pitäisi puhua, pitäisi pystyä puhumaan ja pitäisi muistaa puhua. Suomessa Maailman aids-päivää 1.12. koordinoi Maailman aidspäivän toimikunta. Tänä vuonna toimikunta valitsi teemaksi Puhutaan hivistä. Kaikkien mielestä hivistä pitää puhua. Kohderyhmästä riippuen viesti voi olla erilainen ja tapa puhua myös vaihtelee. Teemalla halutaan viestiä sitä, että meidän kaikkien tulee puhua hivistä. Ei vain niiden, jotka päivittäisessä elämässään joko oman tai läheisen hiv-tartunnan takia kohtaavat asian tai esimerkiksi työnsä kautta. Hivistä ja siihen liittyvistä asioista puhuminen on hyvin monelle varmasti yhtä hankalaa kuin tärkeääkin. Kaikissa maissa pelkkä puhuminen ja kirjallinen viestiminen eivät välttämättä ole paras ratkaisu, jo lukutaidottomuuden takia. Silloin on ratkaisu löydetty muun muassa kuvista, sarjakuvista, näytelmistä ja lauluista. Ajatus, mikä meillä oli slogania suunnitellessa tarkoittaa siis enemminkin hivin esillä pitämistä. Ehkä meille suomalaisille myös muut ilmaisutavat kuin puhuminen sopisivat paremmin. Kuten tässäkin julkaisussa tulee ilmi, meillä suomalaisilla on taipumus arvostaa tuota vanhaa kansanviisautta vaikeneminen on kultaa. Meille on myös äärimmäisen hankalaa puhua seksistä aidosti ja asiallisesti. Voiko hivistä puhua, jos ei puhu samalla seksistä tai piikkihuumeista? Hiv on helppo asia unohtaa ja ulkoistaa omasta elämästä, jos se ei suoranaisesti kosketa. Maailmassa on kuitenkin 33 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta ja jos jokaisella heistä on yksi läheinen, hiv koskettaa 66 miljoonaa ihmistä. Vaikeneminen ei ehkäise uusia hiv-tartuntoja Yksi asia, mistä varmaan kaikki voivat olla samaa mieltä on se, että hiv-tartunnat eivät vähene eikä hiv-positiivisten elämänlaatu parane vaikenemalla. Puhumattomuus johtaa leimaamiseen, uusiin hiv-tartuntoihin ja hiv-tartunnan saaneiden syrjintään. Ehkä meistä jokainen voi miettiä onko minulla riittävät tiedot hivistä? Tiedänkö miten voin suojata omaa seksuaaliterveyttäni? Tiedänkö miten hiv tarttuu? Ja hyvin tärkeänä myös, mitä minä sanon, jos läheiseni kertoo olevansa hiv-positiivinen? Hyvää Maailman aids-päivää puhutaanhan hivistä muulloinkin kuin vain 1.12. Tarkemmat tiedot Maailman aids-päivän tapahtumista: maailmanaidspaiva.fi 3
Hiv ja aids maailmalla yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen ongelma Hiv-tartuntojen määrä maailmalla on tasaantunut, tosin valitettavan korkealle tasolle. Vuonna 2007 maailmassa oli arviolta 33 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Uusien tartuntojen lukumäärä on laskenut vuoden 2001 noin 3 miljoonasta 2,7 miljoonaan uuteen tartuntaan vuodessa. Monissa maissa, joissa hivin esiintyvyys on ollut suurta, uusien hiv-tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun. Tilastot näyttävät melko vakiintuneilta myös monissa korkean elintason maissa. Venäjällä ja monissa entisissä Itä-Euroopan maissa uusien tartuntojen määrä ei ole kuitenkaan kääntynyt laskuun ja esimerkiksi Aasiassa miestenvälisessä seksissä saadut uudet tartunnat ovat kasvussa. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa hiv-tartunnan saaneiden määrä on edelleen suurin, noin 67 % kaikista maailman hiv-tartunnoista. Hiv ja aids koskettavat tai ovat koskettaneet lähes jokaista perhettä Afrikassa. Hiv ja aids lisäävät köyhyyttä ja ehkäisevät talouskasvua. Sairaus saattaa vaikuttaa tuhoisasti perhe-elämään. Ihmisoikeuksien turvaaminen ja sukupuolten välisen tasa-arvon varmistaminen on pitkällä aikavälillä edellytys hivin ja aidsin ehkäisyyn ja hoitoon. Stigman ja diskriminoinnin vähentämisen merkitystä ei voida myöskään vähätellä. Hivistä puhuminen ja tartuntatavoista kertominen on tärkeää. Kaikilla ei ole riittäviä tietoja hivin tarttumiseen liittyen. Yhtä olennaista on tieto siitä, miten hiv-tartunnalta voi suojautua. MIKSI HIVISTÄ PITÄÄ PUHUA JA MIKSI PELKÄSTÄÄN VALISTUS EI AINA RIITÄ? 15-vuotias tyttö saattaa joutua huolehtimaan koko perheestä. Tänään hänen on pakko saada ostetuksi kaloja kalastajalta myydäkseen niitä edelleen markkinoilla, jotta saisi edes jotain ruokaa perheelle. Kalastajat tulevat satamaan ja niitä nuoria tyttöjä on paljon, joiden on pakko saada ostettua kaloja halvalla edelleen myytäväksi. Kalastajat päättävät myydä kalat halvimmalla sille, joka suostuu suojaamattomaan seksiin kalastajan kanssa. Mihin perustuvat näiden nuorten tyttöjen päätökset? Esimerkki on keksitty, mutta kuvaa hyvin sitä, miten haastavasta tilanteesta on kysymys. Maailmalla pidätetään aids-aktivisteja ja kaikista laeista huolimatta hiv-tartunnan saaneita syrjitään. Monissa maissa, muun muassa Venäjällä, metadonikorvaushoito on lailla kielletty. Myöskään hiv-positiivisilla huumeiden käyttäjillä ei ole läheskään kaikissa maissa mahdollisuutta saada hiv-lääkitystä. Hivistä täytyy puhua kaikissa maissa tiedon lisäämiseksi. Hiv ja aids tulee huomioida kaikilla politiikan osa-alueilla. Hiv ei ole pelkästään terveyskysymys. 4
FIGURE 3 A global view of HIV infection, 2007 33 million people [30.3 36.1 million] living with HIV, 2007 Adult prevalence (%) 15.0% 28.0% 5.0% <15.0% 1.0% <5.0% 0.5% <1.0% 0.1% <0.5% <0.1% No data available Lähde: http://www.unaids.org/en/knowledgecentre/hivdata/globalreport/2008/ Suomen tilanne? Ulkomailta saatujen hiv-tartuntojen määrä on lisääntynyt suomalaisten matkailijoiden keskuudessa matkailun lisääntymisen myötä. Kansanterveyslaitoksen hiv-seurantatietojen mukaan vuonna 2007 suomalaisten hiv-tartunnoista noin kolmannes on saatu ulkomaan matkoilta. Suomessa on KTL:n (www.ktl.fi) tilastojen mukaan todettu yhteensä 2385 hiv-tartuntaa. Tartunnoista 1765 on todettu miehillä ja 620 naisilla. Seksiteitse saatuja tartuntoja on raportoitu 1693 ja ruiskuhuumetartuntoja 336. Tapauksia joissa tartuntatapaa ei ole ilmoitettu, on todettu 329. Tänä vuonna tartuntoja on 26.10. mennessä todettu 121. Näistä seksiteitse saatuja on 75 ja ruiskuhuumetartuntoja 4. Tartuntatapaa ei ole ilmoitettu 42 tapauksessa. 5
Puhu minulle Sadutus on yksinkertainen ja voimakas tapa avata sielumme lukkoja, se houkuttelee meidät jakamaan tunnelmia ja tunteita. Sanonta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on helpompi kantaa tulee sadutuksen kautta todeksi. MAIJA HYLE Kirjoittaja toimii kansainvälisen diakonian ohjelmakoordinaattorina Helsingin Diakonissalaitoksella ja koordinoi muun muassa CUAHA-hanketta. Sanonta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on helpompi kantaa tulee sadutuksen kautta todeksi. Jakaminen ja kuunteleminen, saduttajan ja sadutettavan yhteinen hetki samalla aaltopituudella yhdistää ja hoitaa. Sadutuksen välineiksi tarvitaan vain kynä ja paperia, ja sadutuksen ohje on hyvin yksinkertainen "Puhu minulle. Kerro minulle satu, juuri sellainen kuin haluat. Minä kirjoitan sen ylös sanasta sanaan kertomasi mukaan. Kun olet kertonut sadun loppuun, minä luen sen sinulle, ja voit korjata sitä, mikäli haluat." Tänä päivänä maailmassa on 12 miljoonaa lasta, jotka ovat menettäneet jommankumman vanhempansa aidsiin. Nämä lapset kantavat suurta 6
surua sisällään, yrittävät käsitellä kuolemaa, vaikka eivät vielä ole kykeneviä abstraktiin ajatteluun. Suuren surun, menetyksen ja liian aikaisen aikuistumisen keskellä näihin lapsiin kohdistuu kaksoisleima: orpous ja aids. Vanhemman menettäminen aiheuttaa väistämättä lapseen trauman. Omista vanhemmista huolehtiminen tai kykenemättömyys auttaa vanhempaa jättää pysyvän jäljen lapsen mieleen. Liika vastuu liian nuorena tekee lapsesta aikuisen silloin, kun sen aika ei olisi vielä ollut. Yhdenkään lapsen ei pitöisi joutua kysymään itseltään: kuka välittää minusta? Suhtautuminen lasten hätään on ristiriitaista. Kukaan ei väitä, etteikö lapsissa olisi tulevaisuus ja toivo, mutta miksi vasta viime vuosina lapset ja erityisesti haavoittuvat lapset ovat siirtyneet mediakuvista hallitusten ohjelmiin ja poliittiselle agendalle, mikä on johtanut lasten aseman huomioimiseen? Haavoittuvassa asemassa olevat lapset ovat ylin kolmenkertaisessa riskissä saada hivtartunnan verrattuna muihin lapsiin. Tunneköyhä lapsuus, vanhempien menettäminen sekä materiaalinen köyhyys haavoittavat lapsen. Koulun aloittaminen ja koulunkäynti ovat usein näille lapsille lähes mahdotonta. Puhuminen, itsensä ilmaiseminen ja kokemukset siitä, että joku oikeasti kuuntelee ja on kiinnostunut heistä, on näille lapsille usein tuntematonta. Lapset tarvitsevat kuuntelijaa. Hiv ja aids kirkkojen yhteisenä haasteena hankkeessa 1 on käytetty sadutusta traumatisoituneiden lasten trauman hoidossa. Yhteistyökirkot ovat pitäneet työpajoja orvoille ja haavoittuville lapsille, lapsista monet ovat orpoutuneet juuri aidsin takia. Työpajoissa lapset saavat mahdollisuuden kertoa tarinoitaan sanoin, liikkein ja kuvin. Sadutus ei paranna traumaa, mutta se pysäyttää kiireen ja auttaa keskittymään olennaiseen kuvien, liikkeen ja sanojen välissä olevaan hiljaisen puheen viesteihin. Lasten kuvat ja tarinat ovat hauskoja, surullisia, oivaltavia, toisaalta sydäntä raastavia. Tarinoista kumpuaa elämä, sen kipu ja riemu. Sadutus on vain yksi osa trauman hoitoa ja käsittelyä, lasten sylinkaipuu on kuitenkin tarpeista suurin. Sadutusta on käytetty erityisesti lasten trauman hoidossa, muun muassa tsunamilasten kanssa. Sadutuksesta voi siirtyä myös muuhun taiteeseen - sanat voivat saada monenlaisia ilmaisun muotoja, maalaamista, tanssia, sarjakuvia. Puhuminen antaa meille mahdollisuuden yhdistää sanat traumaa koskeviin sanattomiin muistikuviin. Traumatilanteessa aistimukset tallentuvat tilannemuistiin ilman sanoja, mutta piirtämisen, kertomisen ja tapahtuman uudelleen rakentamisen avulla aistimukset, tunteet ja ajatukset yhdistyvät ja saavat muodon. Kuulemiseen ei aina tarvita sanoja. Eri menetelmät tuovat uusia ulottuvuuksia suhteessa omaan itseensä avaten uusia tunnekanavia. Sadutuksessa tärkeintä on lapsen kanssa oleminen ja lapsen kuunteleminen aikuisen jakamaton huomio ja ehdoton kiinnostus on kuin hunajaa lapselle. Saduttaja on prosessissa vain kuuntelija tai katselija. Yksi sadutuksen suuria oivalluksia on vapaus - vapaus kertoa mitä vain, vapaus purkaa suoranaisesti traumaa tai olla purkamatta sitä, vapaus olla analysoimatta, kaiken tämän kautta saduttaja viestii kunnioitusta lasta kohtaan, hänet ja hänen tarinansa hyväksytään sellaisenaan. Mielikuvituksen virralle annetaan tilaa, jonka avulla käsitellään suuriakin tunteita ilman perinpohjaista tulkintaa. Puhumisen parantava voima on ihmeellinen, tunnemme helpotusta puhuessamme vaikka itse puhuminen ei olisikaan helppoa. Sadutusta on käytetty eniten lasten kanssa, mutta menetelmä sopii kaiken ikäisille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille. Muutama sana puhu minulle kerro minulle tarina, voi aloittaa suuremman prosessin kuin arvaammekaan. Lähteet: Epstein, Helen (2007). Invisible Cure. Olipa kerran Etiopiassa dokumenttivideo sadutuksesta CUAHA-hankkeessa (2006). Road movies. Poijula, Soili (2007). Lapsi ja kriisi: Selviytymisen tukeminen. Lapset kertovat sivusto. http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat UNAIDS Global report 2008. 1 CUAHA - Churches United Against HIV and AIDS in Southern and Eastern Africa) 7
Puhutaanko hiv:stä nuorten kanssa? Sari Valoaho, SPR SUOMALAISTEN NUORTEN SEKSUAALI- TERVEYS HEIKENTYNYT Suomalaisten nuorten seksuaaliterveys oli vielä 1990-luvun alussa kansainvälisesti arvioiden huippuluokkaa. Vuodesta 1994 lähtien tilanne on kuitenkin nuorten kohdalla merkittävästi huonontunut. Tästä ovat osoituksena muun muassa raskauden keskeytysten ja klamydiatartuntojen lisääntyminen. Nuorten, 15-19 - vuotiaiden, osuus klamydiapotilaista on kasvanut 1990-luvun alun 17 19%:sta 2000-luvulle tultaessa 27%:iin. 1 Hiv-tartuntojen osuus nuorissa ikäryhmissä on Suomessa vielä alhainen. 15 19 -vuotiailla on kaiken kaikkiaan todettu 49 hiv-tartuntaa. Siitä hieman vanhemmassa ikäryhmässä, 20 24 -vuotiaiden ryhmässä, sen sijaan esiintyvyys on kasvanut 267 tapaukseen. 2 Edellä mainitut luvut ovat vain osoitus siitä, että nuorilla ei kuitenkaan ole riittäviä tietoja ja taitoja siihen, kuinka vaikuttaa omaan seksuaaliterveyteensä tekemällä oikeita valintoja. Jos nuorten klamydiatilastot nousevat, on se osoitus siitä, että seksitaudille altistutaan. Se voi kesäkuussa olla klamydia, joulukuussa hiv tai joku muu tauti. Kaikille seksiteitse tarttuville taudeille on yksi yhteinen nimittäjä - suojaamaton seksi. Huolestuttavaa tässä ikäryhmässä on seksitauteihin suhtautumisessa havaittava asennemuutos. Vaikka tautiriski tiedetään, siitä ei välitetä. Tai osata välittää. Tämä on kysymys, johon myös tämän vuoden Maailman aids-päivä pureutuu. Olipa kyseessä sitten nuorille hieman todennäköisempi klamydia kuin hiv, on osattava ottaa se puheeksi nuorten kanssa pelottelematta, moralisoimatta mutta realistisesti ja avoimesti. Hiv-tartunta on asia, joka ei ehkä tämän päivän suomalaisteinille tunnu kovin läheiseltä, mutta jonain päivänä se voi tulla hyvinkin lähelle tai sattua jopa omalle kohdalle. PUHUTAANKO HIV:STÄ? Kun nuorten kanssa puhutaan hiv:stä tai jostakin muusta seksitaudista, ei aiheen käsittelyä voi irrottaa kokonaisuudesta eli seksuaalisuuden ja seksuaalisen kehityksen käsittelystä. Pelkkä taudeista puhuminen ei yleensä lisää tietoisuutta omasta käyttäytymisestä tai varmuutta ja taitoja toimia omaa seksuaaliterveyttä edistävästi. Hiv:n ehkäisy on osa nuoren seksuaaliterveyden edistämistä ja sen vuoksi nuori tulee huomioida itsenäisenä valintoja tekevänä yksilönä, jota aikuinen voi tukea oikeanlaisissa valinnoissa. Sen vuoksi tässäkin artikkelissa hiv:n puheeksi ottaminen kulkee osana nuorten kokonaisvaltaista seksuaaliterveyden edistämistä. Koko nuoruus on erityistä ja herkkää aikaa ihmisen seksuaalisen kehityksen kannalta. Nuoren käsitys seksuaalisuudesta ja omasta seksuaaliidentiteetistä on vasta kehittymässä. Aikuisen velvollisuus on tukea nuorta tässä kehityksessä ja rohkaista häntä tekemään itsenäisiä, vastuullisia päätöksiä oman seksuaaliterveyden säilyttämiseksi. Tilanteessa, jolloin seksi on ajankohtaista, ihmisellä tulisi olla riittävä tieto ja taito, jotta hän voisi tehdä oikeita valintoja. Se on jokaisen nuoren perusoikeus. Nuori tarvitsee tuekseen ennen kaikkea omia vanhempiaan/kasvattajiaan, mutta myös muita läheisiä aikuisia ja koulun opettajia, kun tulee ajankohtaiseksi käsitellä omaa seksuaalisuutta, seksitautien ehkäisyä ja turvaseksiä. Seksitautien, kuten hiv:n puheeksi ottamisessa, tulee huomioida nuoren ikä ja kehitystaso, sukupuoli sekä uskonnolliset ja kulttuuriset näkökulmat. 8
Vastuu seksitautien ehkäisyn ja koko seksuaalisuusteeman puheeksi ottamisessa on kaikilla nuoren läheisillä aikuisilla. Aiheen käsittelyä ei myöskään voi ulkoistaa esimerkiksi vain koulujen opettajille tai terveydenhoitajille. Syyllisten etsiminen koulukirjoista tai koulun opetussuunnitelmista on turhaa. Kyllä opetussuunnitelmassakin asia on tiedostettu ja peruskoulun 8. 9. luokilla seksuaaliterveyden käsittely ja seksitautien ehkäisy tulevat esille tavalla tai toisella. Tietoa on kyllä tarjolla ja saatavilla, joten sen puutteesta nuorten seksuaaliterveyden heikkenemisessä tuskin on kyse. KUINKA VAIKUTTAA NUORTEN SEKSI- KÄYTTÄYTYMISEEN? Hiv:n puheeksi ottaminen on ensimmäinen askel uusien hiv-tartuntojen ja hiv-tartunnan saaneisiin kohdistuvan syrjinnän ehkäisyssä. Mitä enemmän yhteisöllä ja varsinkin kasvavalla sukupolvella on faktaan perustuvaa, realistista tietoa sitä vähemmän ennakkoluuloja ja pelkoja. Puheesta on vielä matkaa siihen, kuinka vaikuttaa nuorten seksikäyttäytymiseen ja riskin ottoon. Riskien kokeilu kuuluu nuoruuteen, mutta aikuisten on hyvä tunnistaa tekijöitä, jotka eivät kuulu normaaliin kehitykseen. Jos tiettyjä seksuaaliseen kehitykseen liittyviä vaiheita harpotaan liian rivakasti, saattaa tärkeiden kehitysvaiheiden puuttuminen heikentää nuoren itse itsetuntoa ja omaa seksuaali-identiteettiä. Hän ei ehkä ole oppinut riittävästi omia rajojaan ja niiden puolustamista ja näin ollen saatetaan joutua kaltoin kohdelluksi tai nuori yrittää pönkittää itsetuntoaan uskaliaalla rajojen kokeilulla ja riskikäyttäytymisellä. 3 Seksikäyttäytymiseen vaikuttamiseksi tarvitaan kosketusta eri tasoilla: järjen, tunteen ja asenteiden tasolla. Aivan kuten nuoren seksuaalinen kehityskin tapahtuu biologian, tunteen ja järjen tasolla. Pelkkä tietoiseksi tuleminen ei riitä. Nuori tarvitsee tuekseen vahvan itsetunnon, kykyä tunnistaa omia rajojaan sekä rohkeutta päättää ja tehdä itsenäisiä valintoja. Erilaiset kokemukselliset ja nuoren itsenäisiä valintoja korostavat menetelmät ja tavat ottaa asia puheeksi vahvistavat usein myös nuorten kiinnostusta asiaa kohtaan ja näin ollen tekevät todennäköisemmäksi myönteisen kehityksen. KUINKA PUHUA HIV:STÄ NUOREN KANSSA? Seksin ja esimerkiksi hiv:n puheeksi ottamista nuoren kanssa kannattaa etukäteen valmistella. Puheeksi ottamista helpottavat itselle selkeät perustelut asioiden käsittelemiselle ja luonnollisten omaan suuhun sopivien käsitteiden löytäminen. Näitä kannattaa pohtia jo etukäteen, kun seksistä ja seksitaudeista puhuminen nuoren kanssa tulee ajankohtaiseksi. Punaisen Ristin työssä olen usein huomannut, että nuorten käsitykset hiv:stä ja sen tartuntatavoista ovat usein hajanaiseen mediatietoon perustuvia ja vertaisryhmän vääristyneen tiedon värittämiä - näin ollen yllättävän puutteellisia. Internetistä googlataan hajanaisista tiedon palasista muka oikeaa tietoa, joka ei välttämättä perustu faktaan tai median välittämä kuva "kaukaisen Afrikan" taudista ei kosketa nuoria. Tällöin on tärkeää korjata nuorten virheellisiä käsityksiä ja antaa realistista ja paikkansa pitävää tietoa, joka tuo asian lähemmäksi nuoren omaa maailmaa. Hiv:stä kuten muistakin seksitaudeista ja niiden ehkäisystä on tärkeää puhua nuorta kunnioittavalla ja arvostavalla tavalla. Vanhempien saattaa olla vaikea ottaa asia puheeksi omien lasten kanssa ja aihe kuitataan liian helposti pikaisella kysymyksellä kondomien tai e-pillerien käytöstä. Nuoren kanssa olisi kuitenkin tärkeää käsitellä asiaa sellaisten kysymysten kautta, joka herättää hänessä ajatuksia myös asenteiden tasolla. Hiv:n kohdalla on hyvä nostaa esiin kysymyksiä paitsi tartuntatavoista mutta myös suhtautumisesta tartunnan saaneisiin. Jos nuorella on faktaan perustuvaa tietoa tartuntatavoista ja tartunnan ehkäisystä, hänen on todennäköisesti helpompi suhtautua myös hiv-tartunnan saaneisiin ilman suurempaa pelkoa hiv:n tarttumisesta. Tämä asennemuutos vähentäisi selkeästi myös hiv:hen liittyvää stigmaa. Nuorten keskuudessa tehtävän työn on oltava pitkäjänteistä. Punainen Risti on aloittanut erityisesti nuorisolle kohdentuvan ennaltaehkäisevän työn jo 1980-luvun lopulla ja nuoret itse kutsuttiin alusta saakka toimintaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan sitä, miten Suomen nuorisolle tulee puhua hiv:stä. Vuosien saatossa on toteutettu monenlaista kampanjointia ja edelleen aihetta käsitellään rohkeasti heidän kanssa erilaisten koulutusten, kampanjoiden ja tempausten kautta. Nuorten osallistaminen itse toimintaan mukaan vaikuttaa myös asenteisiin ja seksikäyttäytymiseen. Haasteet eivät ole edelleenkään loppuneet. Yhä uudelleen ja uudelleen kasvaa sukupolvia, jotka tarvitsevat tukeamme siinä, että ymmärtäisivät, miten suhtautua hiv-tartuntojen (ja muiden seksiteitse tarttuvien tautien) ja syrjinnän ehkäisyyn vastuullisesti ja realistisesti. 1 Sukupuolitaudit, 2.uudistettu painos 2003. (Toim.) Reunala, Paavonen & Rostila. Duodecim. 2 KTL. Hiv Suomessa ikäryhmittäin. 12.10.2008 3 Puhutaan seksuaalisuudesta nuori vastaanotolla. Aho, Kotiranta, Pelander, Rinkinen. (Toim.) Alkio. Väestöliitto. 2008. 9
Asiallista puhetta seksistä, kiitos Tiedättehän ne kuuluisat kolme apinaa, joista yksi ei näe, toinen ei kuule ja kolmas vaikenee kaikilla kielillä? Minna Sirnö Eduskunnan Väestö- ja kehitysryhmän pj. Usein nuo kolme apinaa ovat mielessäni, kun kuuntelen olematonta keskustelua seksistä. Kun kyse on aikuisten välisestä seksuaalisuudesta, on vähintäänkin keskiaikaista, että Suomessa edelleen seksuaalisuus muokataan vain tiettyyn "normaaliuden" muottiin siten, että seksi kuuluu vain "normaaleille" eli terveille ja heteroille. Vähintään yhtä keskiaikaista on ummistaa silmänsä siltä, että hiv on keskuudessamme pitkään. Muutamia vuosia sitten työvierailullani Baltiaan törmäsin paikalliseen, nyt jo entiseen terveysministeriin, jonka mukaan hiv-tartuntojen lisääntyminen johtuu C-vitamiinin puutteesta. Sittemmin samaisen maan toinen ministeri vähätteli seksuaalikasvatuksen merkitystä nuorille. Sillä seurauksella, että erilaiset seksitaudit lisääntyivät maassa, jossa ehkäisyvälineitä on helposti ja kohtuullisen halvalla saatavissa. Valitettavasti ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, törmätäkseen tietämättömyyteen, vähättelyyn tai vääriin asenteisiin, kun kyse on ihmisten seksuaalisuudesta, siihen liittyvistä oikeuksista tai sairauksista. Vuosien varrella olenkin oppinut, ettei seksi yksinkertaisesti ole seksikäs aihe politiikan areenoilla. Sitä ovat vielä vähemmän seksuaalioikeudet tai seksiperäiset sairaudet. Mieluummin seksistä vaietaan täysin. Tai sitten seksistä puhutaan tavalla, joka ei imartele puhujia. Esimerkiksi taannoin pari "alapäälakia" eli seksinoston kriminalisointiesitys ja hedelmöityslaki taannuttivat eduskunnan päiväkotitasolle. Keskustelukulttuuriin, jossa joku sanoo "kakka" ja kaikki hihittelevät hämmentyneenä. Vertaus tosin on osin ontuva. Väittäisin nimittäin, että alle kouluikäisetkin ovat enemmän sinuja oman seksuaalisuutensa kanssa kuin keskivertokansanedustajat. Ja puhuvat pimpeistään ja pippeleistään luonnollisena osana itseään. Seksistä, seksuaalioikeuksista ja -terveydestä pitäisi kuitenkin uskaltaa puhua myös aikuisten oikeesti. Onhan seksi olennainen osa nuoruuttamme ja aikuisuuttamme. Politiikan perusyksikkö ovat yksilöt. Päättäjänä, valmistelijana ja päätösten kohteena. On kovin yksisilmäistä politikointia olettaa, että kaikki yksilöt ovat samanlaisia tai muokattavissa yhteen muottiin. Jokapoliitikon velvollisuus onkin tutustua itseensä ja ihmisiin, joiden puolesta päätöksiä tekee. Jos ja kun tämä tutustuminen tapahtuu avoimin silmin, ei voi olla törmäämättä seksiin. Sillä seksuaalisuus tai aseksuaalisuushan määrittää pitkälti sitä, mitä olemme. Naisia tai miehiä, jotka rakastavat miehiä. Naisia tai miehiä, jotka rakastavat naisia. Tai ihmisiä, joihin perinteiset sukupuolisuudet eivät sovellu. Ihmisiä, joista osa ei ole kiinnostunut seksistä. Jos ja kun tulemme päättäjinä sinuiksi seksuaalisuuden kanssa, ymmärrämme myös, miten tärkeätä on vaalia seksuaalioikeuksia ja herätä huolehtimaan jatkuvasta tutkimustietoon perustuvasta seksuaalikasvatuksesta ja -tiedotuksesta. Lisäksi meidän on muistutettava itseämme joka käänteessä siitä, ettei seksi ole riskitöntä. Syystä tai toisesta suojattomaan seksiin ajautuminen sisältää mahdollisuuden sairastua. Hiviin, klamydiaan, tippuriin,. Hiv ei kuitenkaan ole yksioikoinen sairaus, joka kertoo ihmisestä kaiken. Pelkästään hivin tartuntatapa vaihtelee heterosuhteesta, miesten väliseen seksiin tai suonen sisäiseen huumeiden käyttöön. Tartuntatavasta riippumatta hiv ei poista ihmisen perusoikeuksia. Oikeutta arvokkaaseen ihmisyyteen, oikeaan hoivaan ja hoitoon, ihmissuhteisiin. Hiv ei myöskään poista oikeutta olla kokonaisvaltainen ihminen. Ihminen ei ole yhtä kuin hänen sairautensa, vaan paljon, paljon enemmän. Hiv ei tee kenestäkään yhtään vähemmän seksuaalista. Siksi meidän on avoimesti myös puhuttava tartunnan saaneiden seksuaalioikeuksista. Kiitos tehostuneen hoidon, hiv-tartunta ei ole tappotuomio. Se ei tee kyvyttömäksi elää, ajatella ja tuntea. Ainakaan silloin, kun siihen ei liity murskaavaa stigmatisointia. Meidän poliitikkojen on yksinkertaisesti muutettava tapaamme ajatella hivistä. Hiv-tartunnan saaneillakin on oltava täysi kansalaisuus, yhtäläiset eväät hyvään elämään ja oikeus rakastaa ja olla rakastettu. 10
Puhutaan minun hivistäni S.m.u Minulla on tarve puhua hivistä, mutta vain anonyymisti. Sanotaan että hiv tarvitsee kasvoja julkisuuteen. Varmasti hiv-infektio normalisoituisikin arkipuheessa tavalliseksi sairaudeksi, jos jokaisella olisi positiivinen ystävä. Itse koen sellaisen ajattelun painostuksena. En myöskään ole esimerkiksi esiintyvä taiteilija, jolle julkisuus olisi osa normaalia elämää. Haluan pysyä näkymättömissä painostuksesta huolimatta. Aluksi puhuin sairaudestani aika avoimesti. Opin nopeasti pitämään suuni soukemmalla. Kuvittelin ihmisten tartuntapelkojen pysyvän realistisissa rajoissa, kunnes huomasin jopa kättelyn olevan toisille ylivoimaisen pelottavaa. En ollut myöskään ymmärtänyt hävetä tartuntaani, ennen kuin ystäväni asian minulle selvensi. Hän alkoi itse pelkäämään tartuntaa ja kauhisteli kuinka joutuisi häpeämään sitä. Häpeänpelko sai hänet kieltäytymään vasta-ainetestistä kymmeneksi vuodeksi. Näin ollen en puhu tartunnasta, koska en halua ottaa vastaan toisten negatiivisia tunteita. Myös työpaikalla asiasta puhuminen oli virhe. Jokaisella ihmisellä vaikuttaa olevan tarve kertoa sairaudestani eteenpäin; aviopuolisolle, työkaverille tai jollekulle muulle. Työkavereideni reaktiot vaihtelivat inhosta sääliin. Tukea tuli yllättävältä taholta, vihaa sen sijaan lähimmältä työkaveriltani. Tieto infektiostani levisi nopeasti ja työnteko kävi hankalaksi. Näin kuinka vastustamaton juoruilun aihe hiv on. Nykyään puhumattomuuteni suojaa perhettäni. En halua lapsiani syrjittävän tai kiusattavan hiv:n takia. En myöskään halua heidän pelkäävän sairastumistani. Mielessäni on kysymys, milloin on sopiva aika kertoa tartunnasta lapsilleni? En tiedä. Itse siirrän sitä aina pidemmälle tulevaisuuteen. Joskus juttelen voinnistani ystävilleni. Haluan paitsi säästää heidän tunteitaan, niin myös suojella itseäni siltä, etteivät he täysin ymmärrä kuinka kipeä asia hiv on minulle. Esimerkiksi yksi fiksu, tavallisesti huolellinen, ystäväni valitteli unohtaneensa kondomin käytön yhtenä hauskana yönä ulkomaalaisen kaupparatsun kanssa. Otan se henkilökohtaisena loukkauksena. Itselleni hiv on raskas asia, mutta siitä huolimatta ystäväni leikkii riskillä näin kevein mielin. Puheeni hivistä eivät siis valista edes läheisiäni. Olenko sitten puhumaton? Sydäntäni lähellä ovat toiset hiv-positiiviset. Meitä on monenlaisia ja jokaisen pää on täynnä ajatuksia. Omat ajatukseni selkiintyvät väitellessäni toisten positiivisten kanssa. He myös ymmärtävät erikoiset ilonaiheeni tai pelkoni. Heidän kanssaan asioista voi puhua suoraan ja oikeilla nimillä, ehkä. Vaikka puheenaiheena ei olisikaan hiv, lääkitys tai oireet, niin koen toisen positiivisen ymmärtävän näkökulmiani, näkökulmiani jotka ovat muodostuneet positiivisten lasien läpi vuosia katsoen. Jatkan puhumista ja vaikenemista itselleni sopivimmalla tavalla. Toivottavasti puhun vielä monia vuosia. 11
Hiv-tartuntojen määrä pysynyt Suomessa ennätystasolla Helsingin Sanomat 10.2. 2008 Hiv-tartunta voi estää työnsaannin Helsingin Sanomat 5.6.2008 Moni unohtanut hiv-riskin Ilta-Sanomat 30.5.2008 HIV - Tauti joka unohtui City 7/2008 Moni maa estää hiv-positiivisen maahantulon Iltalehti 1.7.2008 Suomi sai sakot sairaalan tietovuodosta Helsingin Sanomat 17.7.2008 Hiv-positiiviset saamassa oikeuden matkustaa Yhdysvaltoihin Ilkka 20.7.2008 12
Uusi hiv-lääke pelasti kymmeniä potilaita Helsingin sanomat 24.7.2008 Nainen salasi hivin miesystävältään Iltalehti 22.8.2008 Hiv-mies saa tuomion tänään Helsingin Sanomat 24.8.2008 Rovaniemen hiv-juttu jatkuu hovissa Ilta-Sanomat 5.9. 2008 Joka viides piikkihuumeen käyttäjä hiv-positiivinen Iltalehti 24.9. 2008 HIV saattoi siirtyä ihmisiin jo yli sata vuotta sitten Helsingin Sanomat 1.10.2008 Ruotsalaisviranomaiset: HI-viruksen levittämisestä tehtävä laillista Iltalehti 22.10.2008 13
Positiivinen preventio Ehkäisyä ja rohkaisua Sini Pasanen, järjestöpäällikkö Positiiviset ry Positiivisesta preventiosta (engl. Positive Prevention) on puhuttu pitkään. Positiivinen preventio on yhtä moninaista kuin toteuttajiakin. Täyttä yhteisymmärrystä sen merkityksestä ei ole. Toisaalta hiv ja sen vaikutukset ovat hyvin erilaisia eri alueilla ja eri maissa. Joten voidaan myös kysyä, onko täysin yhteinen määritelmä edes tarpeen? Tässä yritetään muutamien esimerkkien kautta selventää sitä, miksi positiivinen preventio on tärkeää. Miksi meistä jokaisen olisi syytä miettiä, millaista viestiä välitämme ja olisiko ajatuksissamme päivittämisen varaa? PRIMAARI, SEKUNDAARI JA TERTIÄÄRI PREVENTIO Hivin ennaltaehkäisy voidaan jakaa primaari, sekundaari ja tertiääri preventioon. Preventiolla tarkoitetaan yleisesti sairauksien ennaltaehkäisyä ja sairauksien seurausten pienentämistä. Primaari preventio on puhtaasti ennalta ehkäisevää toimintaa ja se on esimerkiksi suurelle yleisölle suunnattua terveyskasvatusta. Primaari preventiossa hivin ennaltaehkäisy kohdistuu niihin, joilla ei ole tartuntaa. Sekundaari preventiossa pyritään ensisijaisesti ehkäisemään sairauden etenemistä. Sekundaari preventiota on myös prevention suuntaaminen niille ihmisille, joilla on kohonnut riski saada hiv-tartunta tai välittää sitä eteenpäin. Sekundaari prevention puitteissa pyritään tunnistamaan ja vähentämään hiv-tartuntojen leviämiseen liittyvää riskikäyttäytymistä. Tertiäärisessä preventiossa pyritään estämään sairauden negatiivisia vaikutuksia ja sen aiheuttamien haittojen pahenemista. Tarkoituksena on helpottaa hiv-positiivisten ja aidsia sairastavien sairauteen liittyviä ongelmia ja toiminatarajoitteita sekä parantaa elämisen laatua. Mitä on positiivinen preventio? Edellä mainituista positiivinen preventio on sekundaari ja tertiääri preventiota. Positiivisella preventiolla tarkoitetaan hiv-positiivisille suunnattuja ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Maailmassa on paljon erilaisia ehkäisystrategioita, mutta hyvin harvat niistä ovat suunnattu hiv-positiivisille. Uusien hiv-tartuntojen tehokas ehkäiseminen edellyttää, että jokaisella on käytössään riittävästi tarvitsemaansa tietoa ja tukea suojatakseen omaa terveyttään ja yleistä hyvinvointiaan. Kuten edellä jo mainittiin, täyttä yksimielisyyttä positiivisen prevention määritelmästä ei ole. Täysi yksimielisyys vallitsee kuitenkin siihen liittyen, että se ei ole pelkästään hiv-positiivisille suunnattua uusien hiv-tartuntojen ehkäisyyn tähtäävää toimintaa. Täytyy muistaa, että vastuu hiv-tartuntojen vähentämisessä on meillä kaikilla. Hiv-positiivisten aktivistien keskuudessa vallitsee erimielisyyttä myös siitä, pitäisikö hiv-positiivisille suunnata lainkaan pelkästään hiviä ennalta ehkäiseviä interventioita. Toisaalta on myös esitetty, että ennalta ehkäisevät ohjelmat, jotka eivät huomio hivtartunnan saaneiden tarpeita ja haluja, eivät voi onnistua. Positiivinen preventio perustuu hiv-positiivisten näkemyksiin ja lähtökohtiin. Positiivinen preventio on hiv-positiivisten rohkaisemista osallistua eri terveyden edistämisen osa-alueisiin. Samalla tulee edistää ihmisten omaa osallistumista heitä koskevaan terveyden edistämiseen ja erilaisiin ennalta ehkäiseviin strategioihin. Hiv-tartunnan saaneille suunnatut hiv-tartuntojen ehkäisystrategiat. Tunnistaa eri ihmisten erilaiset tarpeet ja vahvistaa hiv-positiivisten seksuaalisuutta. Jokaisella on oikeus päättää haluaako harrastaa seksiä vai ei. Tunnustaa sen tosiasian, että hiv-positiiviset ovat osa ratkaisua ehkäistäessä uusia hiv-tartuntoja. Ottaa huomioon hiv-positiiviset hiv-tartuntojen ehkäisystrategioissa. Tekee tunnetuksi riskejä vähentäviä käyttäytymismalleja niin seksiin liittyen kuin neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmien kautta sekä terveysneuvonnassa piikkihuumeita käyttäville. Suojelee ja edistää ihmisoikeuksia sekä huomioi hiv-tartunnan saaneiden ihmisarvon: oikeus terveydenhuoltoon, yksityisyyteen, luottamuksellisuuteen, olla tietoinen itseä koskevista asioista ja vapauteen diskriminoinnista. 14
TURVASEKSI, TURVALLINEN SEKSI, TURVALLISEMMAT SEKSITAVAT Positiivista preventiota ei ole kehotus käyttää kondomia. Kävin juuri äskettäin keskustelun ihmisen kanssa, joka ei ole koskaan tietääkseen tavannut hiv-positiivista henkilöä eikä ole oikeastaan koskaan joutunut sen pitemmälle miettimään hivin olemassaoloa ja sen vaikutuksia ihmisten elämään. Hän kuitenkin esitti kysymyksen: Sanotaanko hiv-positiivisille sitten, että he eivät voi enää harrastaa seksiä? Ja jatkokysymyksenä: Sanotaanko sitten, että täytyy käyttää kondomia? Molempiin kysymyksiin vastaukseni oli periaatteessa sama. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle sanottaisiin, ettet voi enää harrastaa seksiä tai että sinun täytyy nyt sitten käyttää kondomia. Kysyjä oli samaa mieltä kanssani, että täysin seksitön elämä sopii hyvin harvoille ja pelkkä kehotus käyttää kondomia ei tunnu kovin järkevältä. Turvaseksistä ja turvallisemmista seksitavoista puhuttaessa tulee viesti kohdentaa hiv-tartunnan saaneille. On hyvä pitää myös mielessä se, että turvalliset seksitavat sekä ehkäisevät uusia hiv-tartuntoja että suojaavat hivtartunnan saaneiden omaa seksuaaliterveyttä. Maailmalla ja Suomessa hiv-tartunnan saaneet harrastavat suojaamatonta seksiä. Tähän on etsitty erinäsiä syitä. Maailman aids-konferenssissa elokuussa Meksikossa kerrottiin tuloksista 1, joiden mukaan hyvin strukturoidut ja teorioihin perustuvat hiv-positiivisille suunnatut strategiat voivat olla hyvin tehokkaita hiv-tartuntojen vähentämiseksi. Muun muassa yksi ohjelma arvioi riskin vähenevän 67 prosentilla vertaiskoulutuksen seurauksena. Etelä-Afrikassa tehdyn tutkimuksen tuloksena syyt hiv-positiivisten suojaamattoman seksin harrastaminen eivät liity suoranaiseen tiedon puutteeseen. Syitä olivat muun muassa sosiaalinen haavoittuvuus (erityisesti naisilla), työttömyys ja alkoholin sekä muiden päihteiden käyttäminen (ennen seksiä). Kondomeihin ei myöskään luoteta. Niiden ei uskota olevan riittävän vahvoja suojaaman hiviltä. Jotkut olettivat myös hallituksen jakamien ilmaisten kondomien sisältävän hi-virusta. Euroopassa tehdyssä tutkimuksessa tulokset olivat erilaiset. Suojaamattoman seksin harrastaminen liittyi pääasiallisesti hiv-positiivisen kumppaniin. Eli seksikumppanin valinta kerrotun hiv-statuksen perusteella (engl. serosorting). Serosortingissa hiv-positiivinen valitse seksi kumppanikseen hiv-positiivisen ja hiv-negatiivinen hiv-negatiivisen. Tutkimuksessa tuli myös ilmi, että hiv-positiiviset homomiehet (37 %) harrastavat todennäköisemmin suojaamatonta seksiä hiv-negatiivisten kanssa kuin naiset (31 %) tai heteromiehet (25 %). Naisilla syyt harrastaa suojaamatonta seksiä olivat: vanhempi ikä, halu saada lapsia ja kannabiksen käyttö. Homomiehillä taas nuorempi ikä, päihteiden tai päihdyttävien aineiden käyttö (myös satunnaisesti) sekä oletus paremmasta seksielämästä korreloivat suojaamattoman seksin harrastamisen kanssa. TARVITAANKO POSITIIVISTA PREVENTIO- TA PITÄÄKÖ HIV-TARTUNNAN SAANEET HUOMIOIDA ENNALTA EHKÄISEVIÄ TOIMENPITEITÄ SUUNNITELTAESSA Samoin kuin suojaamattoman seksin harrastaminen, hiv-testiin hakeutuminen tai hakeutumatta jättäminen ei johdu pelkästään tiedon puutteesta. Kerrottuja syitä on muun muassa: pelko positiivisesta testituloksesta, pelko hiviin ja hiv-positiivisiin kohdistuvasta stigmasta sekä pelko siitä, että muut saavat selville testituloksen. 2 Olennaisena asiana esiin nousee siis Stigman ja diskriminoinnin vähentäminen. On ehkä mainitsemattakin selvää, että positiivinen preventio ei ole yksiselitteinen asia. Positiivisen preventioon kuuluu olennaisena itsetunnon kohottaminen ja hiv-positiivisten rohkaiseminen myös hiv-tartunnan saaneilla on oikeus hyvään seksuaali- ja lisääntymisterveyteen. Heillä on yhtäläinen oikeus hyvän seksielämään kuin kaikilla muillakin. Hiv-positiivisilla tulee olla käytössään riittävät tiedot ja taidot suojata itseään ja muita seksiteitse tarttuvilta taudeilta. Ja kaikessa toiminnassa tulee huomioida eettinen viitekehys ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Positiivista preventiota on myös psykososiaalisen hyvinvoinnin parantaminen ja lisääminen. Olennaista myös positiivisen prevention onnistumisessa on se, että sitä toteutetaan tartunnan saaneilta toisille tartunnan saaneille. Hoidetaanko hiv-positiivisten ihmisten terveyttä vai sairautta? Millaista on se puhe, joka lisää terveyttä? : 1 Gus Cairns: Who defines Positive prevention? August 05, 2008. www.aidsmap.com/en /news 2 Gus Cairns: Positive Prevention by Positive Men. 2005.www.ukcoalition.org http://www.icw.org/files/positive_prevention.pdf 15
Onko vaikeneminen kultaa? Jarmo Supponen psykiatrian erikoissairaanhoitaja, kriisityöntekijä Omista asioistaan puhuminen on sitten ongelmallista. Yhtäältä kaikki rakastavat omista asioistaan puhumista silloin, kun saa revitellä onnistumisillaan ja saavutuksillaan ja ylipäätään asioilla, joista voi kohtuudella olettaa muiden saavan kadehtimiskohtauksia. Toisaalta silloin, kun on möhlitty oikein kunnolla niin Suomalaiset kansanviisaudet nousevat arvoon arvaamattomaan; vaikeneminen on kultaa tyylisten sananparsien merkitys lisääntyy siinä siunaamassa 1000 %. Nykyisin on ihan hyvä varoa sanojaan. Vallalla oleva viihdekulttuuri on mielestäni äärimmäisen vinoutunutta. Vahingonilo ja varsinkin julkkisten (tai sellaisiksi haluavien) törppöilyjen retostelu on suurta kansanhuvia ainakin jos on erilaisten viikkolehtien kyltymättömään tarjontaan uskominen. Samoin television ohjelmistossa parhaiten menestyvät ne formaatit, jotka perustuvat osanottajien pilkkaamiseen, pettämiseen, hyväksikäyttöön ja monipuoliseen häpäisyyn, varsinkin jos joku onneton on mennyt avaa-maan suunsa väärässä paikassa. Ellei kaikki tämä joka suunnasta tuleva propaganda vaikuttaisi meihin jollakin tavalla, niin epäilisin itsesuojeluvaistossa olevan jotain pielessä. Lehdistön ja/tai television välittämä tietohan on jossain julistettu aina ja iankaikkisesti oikeassa olevaksi... Amerikkalainen psykiatri Maxie Maultsby, joka on jäänyt pahasti Freudin jalkoihin (ehkä siitä syystä, että elää edelleen ja saattaa puolustaa näkemyksiään aktiivisesti, jonka lisäksi hylkäsi freudilaisen ajattelun koska ei usko mutkikkaaseen ja suurimmalta osin hämäriksi kielikuviksi jäävään psykoanalyysiin parantavana hoitona) korostaa asioiden pitämistä yksinkertaisina. Tunteet syntyvät niitä edeltävistä ajatuksista joiden kriittiseen tarkasteluun vain harva on valmis lähtemään. Ajatusten systemaattinen muuttaminen vaikuttaa aluksi jopa teeskentelyltä, lisäksi monet pitävät jääräpäisesti kiinni uskomuksistaan olivatpa nämä miten vahingollisia tahansa. Lisäksi illuusio omasta erehtymättömyydestä on varsin tavallista, sen huomaa helposti siitä miten kaksi eri mieltä jostain asiasta olevaa ihmistä automaattisesti olettaa toisen olevan väärässä ja itsensä oikeassa... Toisaalta silloin, kun oma henki ja terveys on vaarassa, ellei suostu muuttamaan omaa ajatustaan, sujuu mielipiteen uudelleenmuodostus kerrassaan näppärästi. Esimerkiksi brittiläisen kansainyhteisön maissa autolla ajaminen tien vasemmalla puolella on hengen säilymisen kannalta sangen suositeltavaa. Tuntuipa se sitten miten väärältä tahansa. Ihmisen aivot ovat sellaiset, että ne vapautuvat tehokkaaseen toimintaan, kun ne päästetään vatvomasta hyödyttömiä ja sairastuttavia olisi pitänyt, pitäisi, ei olisi pitänyt, entä jos... ajatuksia. Ajatusten, omista poikkeavienkin avulla ihminen tajuaa, ettei kukaan ulkopuolinen vastaa hänen ajatuksistaan eikä tunteistaan eikä kärsimys ratkaise asioita. Miten edellä oleva sitten liittyy tämän erikoisjulkaisun teemaan? Sairauskeskeisessä ajattelussa olemme automaattisesti negatiivisten tunteiden vankeina joista tunnetusti ei seuraa mitään hyvää. Ylenmääräinen sairauden korosta- 16
minen ja sairauden kokemus pysyy mukavasti yllä laboratoriokokeiden ja lääkärissä-käyntien jatkuessa vuodesta toiseen. Ellei missään välissä kykene edes näillä käynneillä aktivoituneista tunteistaan kenellekään puhumaan ei burn out ole kuin ajan kysymys. Sairaalaslangissa sitä kutsutaan hoitoväsymykseksi, tosin suurin osa sairaaloissa työskentelevistäkään ei ole kuuna päivänä tästä termistä kuullut tai sitten ei ole ollut siitä kuulevinaan. Kaikki aikanaan, kuten sanotaan. Uskon vahvasti vertaistuen merkitykseen oikeastaan kaikissa ihmiselon käänteissä. Myös hiv-infektion tullessa elämään mukaan, se kun tulee siihen pyytämättä ja kutsumatta. Vertaistuella on oma vuoronsa, joka tulee sitten, kun suurin tunnekuohu on asettunut henkilökohtaisella tasolla. Peruspersoonalliseen varianssiin myös kuuluu se, että osa tarvitsee vertaistukea heti, toinen myöhemmin ja kolmas ei koskaan. Kaikki ovat yhtä oikeita tapoja, kyse ei ole mistään suoritteesta. Meille ihmisille on sisäsyntyistä kuulluksi tulemisen tarve. Eikä meitä voi pahemmin loukata, kuin jättää tämä tarve huomioimatta. Vauvoina osaamme ottaa kuulijakuntamme vaivattomasti haltuumme mutta minne tämä taito katoaa kun kasvamme pikkuisen suuremmiksi? Kohdentamattomasta pahanolon-tunteesta johtuvat raivonpurkaukset sitten kulminoituvat esim. suosituiksi tulleilla tekstiviestipalstoilla. Oman kiukuttelun lukeminen lehdestä aiheuttaa iloisen tunteen, koska silloin ainakin on tullut kuulluksi edes hetken. Toisaalta myös anonyymi myrkynsylkeminen yltympäriinsä on pikkuisen epäreilua koska siinä herjauksen kohteella ei ole mahdollisuutta puolustautua kuin viiveellä jolloin alkuperäinen tunne on jo laimentunut. Tästä taas seuraa hedelmätön juupaseipäs-onpas-eipäs jankuttaminen joka tietysti saattaa olla joillekin varsin hedelmällistäkin. Taisin innostua jaarittelemaan oikein kunnolla, mikä on minulle melko usein tyypillistä, koska pidän asioiden ihmettelemisestä. Vastaanotollani käyneet epäilemättä tunnistivat tämän joskus ärsyttävänkin luonteenpiirteeni. Enkä edes päässyt yhtään lähemmäksi alkuperäistä tämän erikoisnumeron teemaa. Ehkä se kertoo siitä, etten halua kallistua hiv-sairaudesta puhumisen suhteen millekään ehdottomalle kannalle vaan jätän sen oikeuden jokaisen itsensä päätettäväksi. Toivottavasti se päätös johtaa lopputulokseen, minkä kanssa itse kullakin on hyvä elää. Tervetuloa saamaan uskonvahvistusta päätökselle Auroran Infektiopoliklinikalle, huoneeseen 10. Kannustaa Jarmo Supponen, psykiatrian erikoissairaanhoitaja, kriisityöntekijä 17
Homojen hiv-tie: leimaamisesta unohtamiseen TEPPO HEIKKINEN, Aids-tukikeskus Kun ensimmäiset hiv-tartunnat todettiin 1980-luvun alkupuolella, oli homo- ja biseksuaalisten miesten tilanne Suomessa melko toisenlainen kuin nyt: homoseksuaalisuuden sairausluokitus poistettiin vasta 1981, syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei ollut vielä laissa kiellettyä ja tunnistettava tai suhteellisen avoin homoyhteisö oli selvästi pienempi kuin nykyisin. Esimerkiksi ensimmäinen päivittäin auki oleva homoravintola, Gay Gambrini, avattiin vasta vuonna 1984. Toki 80-luvulla ja aikaisemminkin oli ollut ravintoloita, joissa miesten välisiä intiimejä suhteita hakevat miehet tapasivat toisiaan. Nämä paikat eivät kuitenkaan olleet avoimesti homoravintoloita eikä niitä mainostettu esimerkiksi lehdissä homoravintoloina. Tuossa nykypäivään verrattuna hyvin erilaisessa 1980-luvun ilmapiirissä ja tilanteessa, jossa hiv-tartuntoja todettiin heti aluksi selvästi eniten homoseksuaalisten miesten keskuudessa, joutuivat homo- ja bimiehet eri tahoilla leimatuiksi. Voi vain arvailla miten paljon pahempi tilanne olisi saattanut olla, jos homoseksuaalisuuden sairausluokitus olisi vielä ollut voimassa. Kun mediassa annettu kuva homoseksuaalisuudesta oli hyvin puutteellinen ja marginalisoiva, antoi hiv-tilanne entistäkin suuremman mahdollisuuden skandaaliotsikoihin ja kohujuttuihin. VALTAMEDIOISSA HOMOT JA HIV MARGINAALISSA Nyt tilanne on kuitenkin leimaamisen suhteen aivan toisenlainen. Valtamedia tai mikään muukaan merkittävä taho ei ole enää pitkään aikaan esittänyt hiv-tartuntaa homojen sairautena. Ongelmaksi on sen sijaan tullut, että useimmat tahot, media mukaan lukien, unohtavat tai sivuuttavat miesten välistä seksiä harjoittavat miehet hiv:stä puhuttaessa. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa, jota varmaankin yleisesti pidetään suhteellisen asiallisena homoseksuaalisuuskuvan välittäjänä, ei turvaseksiohjeita miesten väliseen seksiin anneta. Muunlaiseen seksiin riittävistä turvaseksiohjeista kyllä kirjoitetaan. Tämän olen havainnut, kun olen lukenut kaikki hiv-sanan sisältävät artikkelit Helsingin Sanomista vuodesta 1990 lähtien. Hivsanan sisältävissä, lähes tuhannessa artikkelissa, on 18 vuoden aikana vain yhden kerran mainittu riittävä turvaseksiohje anaaliyhdyntään (kondomi liukuvoiteen kanssa). Kuitenkin, kun eri väestöryhmien suhteelliset määrät huomioidaan, on KTL:n tilastojen mukaan Suomessa homoseksin kautta saatuja hivtartuntoja todettu monikymmenkertaisesti heteroseksin kautta saatuihin tartuntoihin verrattuna. Vuonna 2007 miesten välisessä seksissä saatuja tartuntoja todettiin ennätykselliset 71 kappaletta, mikä on selvästi korkein vuosittainen luku kautta aikojen. KTL:n ja Aids-tukikeskuksen vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan myös hiv:n esiintyvyys on miesten välistä seksiä harjoittavien keskuudessa erittäin selvästi korkeammalla tasolla kuin heteroväestön keskuudessa. 18
HOMOYHTEISÖISSÄKIN ASENTEITA SYY- TÄ PARANTAA Mediassa tuotettu käsitys, että hiv koskettaa yhtä paljon ja samalla tavalla kaikkia, niin heteroja kuin homojakin, voi vaikuttaa siihen, että homoyhteisössä ei ymmärretä miten merkittävää osaa hiv-positiivisuus homoyhteisössä koskettaa. Vääränlainen käsitys voi myös johtaa monet ajattelemaan hiv-positiivisten olevan jonkinlaisia kummajaisia ja samalla lisätä syrjintää ja stigmatisointia. Turvaseksistäkin hiv-positiivisen kanssa saatetaan kieltäytyä ehdottomasti, vaikka toisaalla, kun ei tiedetä kumppanin hiv-statusta, ollaan valmiita suojaamattomaan seksiin. On varmasti kohtuullista toivoa ja vaatiakin, että yhteisössä, jossa on poikkeuksellisen paljon hiv-positiivisia, heitä kohdeltaisiin asiallisesti. TURVASEKSIOHJEET PUUTTEELLISIA OPPIKIRJOISSA Jos riittäviä turvaseksiohjeita miesten välistä seksiä harjoittaville ei mediassa anneta, ovat asiat vähintään yhtä huonosti perusopetuksen oppikirjojen suhteen. Esimerkiksi terveystiedon oppikirjoissa (otoksena kuusi peruskouluissa tai lukioissa käytettävää terveystiedon oppikirjasarjaa) ei tuoda kertaakaan esille riittävää turvaseksiohjetta anaaliyhdyntään. Vain yhdessä kirjassa on mainittu anaaliyhdynnässä tarvittavasta kondomista, mutta liukuvoide on siinäkin jätetty mainitsematta. Oletettavasti vanhemmatkaan eivät vielä kovin estottomasti esittele pojalleen anaaliyhdyntään liittyviä turvaseksiohjeita, jolloin asia olisi entistäkin tärkeämpi muistaa käsitellä riittävästi koulun turvaseksiopetuksessa. Toisaalta, kun suojaamaton anaaliyhdyntä on suurin seksitauteihin liittyvä riski, pitäisi siihen liittyvät yksinkertaisimmat turvaseksiohjeet tulla oppikirjoissa mainituksi ilman edellä mainittuja perustelujakin. SYRJINTÄÄN ON SYYTÄ PUUTTUA Vaikka hiv-infektiota käsittelevissä lehtijutuissa onkin siirrytty homojen leimaamisesta homojen elämään ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista vaikenemiseen, ei tämä kuitenkaan tietenkään tarkoita sitä, ettei hiv-positiivisia enää leimattaisi, stigmatisoitaisi tai syrjittäisi. Kaikki nämä suhtautumistavat ovat edelleen valitettavan yleisiä, mikä tuli esille mm. Positiiviset ry:n viime keväänä tekemässä kyselyssä hiv-positiivisuudesta työpaikoilla. Työpaikkojen lisäksi hiv-positiivisten syrjintään on syytä yhteiskunnassamme puuttua monella muullakin tasolla. Olisi kuitenkin melko yksinkertaista ajatella, että hiv:stä ja miesten väliseen seksiin ja monien homo- ja bimiesten elämään keskeisesti liittyvistä asioista pitäisi välttää puhumasta leimaamisen pelossa. Kaikista asioista voidaan keskustella asiallisesti ilman leimaamista. Asioista vaikeneminen ei ole homoja puolustavaa. Monenlaiset ihmiset harrastavat anaaliyhdyntää www.global-campaign.org 19
Puhutaanko hivistä? Kari Tuhkanen Miksi hivistä pitäisi puhua? En minä ystävieni kanssa ainakaan puhu minun hivistä, kun ei sillä ole suurtakaan osuutta minun arkisessa aherruksessani. Ehkä hivistä tulisikin puhua enemmän juuri niiden ihmisten kanssa, joita hiv ei tunnu koskettavan millään lailla? Mielestäni tärkeintä olisi puhua nuorille, joilla on oikeus saada kaikki se olemassa oleva tieto elämään liittyvistä asioista, joiden pohjalta he sitten tekevät omia henkilökohtaisia päätöksiään, kuinka toimia esimerkiksi oman seksuaalisuutensa toteuttamisessa. Ehkä hivistä pitäisikin puhua ihan samalla tavalla kuin muistakin terveyteemme vaikuttavista asioista tekemättä siitä sen suurempaa numeroa tai asiaa. Nuorella ihmisellä on oikeus saada faktatietoa asioista, joilla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia heidän elämäänsä. Hiv on niitä harvoja sairauksia, jotka tarttuvat seksikontaktissa, mutta joita ei pystytä kokonaan parantamaan. Seksiin liittyy paljon sellaisia tabuja vieläkin, joista ei osata tai uskalleta puhua. Seksin kuolemaa tuottava vaikutus liittyi sata vuotta sitten synnytykseen kuolemiseen, mikä oli joskus varsin yleistä. Hiv on tuonut tuon vanhan pelon takaisin nykypäivään. Lapsia saadakseen altistuu siihen vaaraan, että henki saattaa mennä. Toisaalta kyllä ennen vanhaankin kuoltiin sukupuolitauteihin, jotka olivat vähintäänkin yhtä yleisiä kuin nykyäänkin. Sitä mukaan kun ei toivottuja raskauksia opittiin ehkäisemään e-pillereillä, jäi suojautuminen sukupuolitaudeilta jotenkin unholaan. Toisaalta kaikkia siihen aikaan tunnettuja sukupuolitauteja opittiin hoitamaan niin tehokkaasti, että niistä aiheutuva haitta oli varsin väliaikainen. Hiv ei ole väliaikainen ainakaan toistaiseksi. Ehkä toinen luonteva paikka puhua hivistä olisi parisuhteen perustamisen alussa. Monet tekevätkin jo nykyään niin. Kun suhteessa päätetään ottaa askel vakavampaan suuntaan, mennään yhdessä hiv testiin. Se on hyvä kohta harjoitella sitä tulevaisuuden myötä ja vastamäessä rakastamista testitulosta odotellessa. Missä muualla hivistä pitäisi sitten nykyään puhua? Mielestäni matkatoimistojen esitteissä voisi aivan hyvin olla asiallisia informatiivisia osioita. Jos matkanjärjestäjä todella lupaa huolehtia matkalle lähtijöistä, niin kyllä tuokin informaatio voisi aivan hyvin tulla esille siinä tervetuloa Bankokiin, Torremolinokseen tai Leville kohdassa. Vielä parempi tietysti olisi, jos se sanottaisiin ääneen siinä tervetulotilaisuudessa. Ei olisi pahitteeksi sekään, jos muutama uusi tartunnan saanut puhuisi avoimesti omasta tartunnastaan medioissa. Taas me samat vanhat naamat ollaan höpisemässä näistä asioista telkkarissa ja lehtien palstoilla tänäkin syksynä. Sillä olisi varmasti positiivista vaikutusta monellakin tapaa, kun tulee näkyväksi, että tämä ei ole vain noiden yksien ja samojen marginaali tyyppien kantama sairaus. Tuon jatkuvan salailun sisällään pitäminen vaikuttaa varmasti myös yksilön mielenterveyteen. Tulla näkyväksi sellaisena kuin on, tulisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Puhu hivistäsi voisikin olla se seuraava slogan. Ei siksi, että sinun täytyisi kertoa kantavasi tällaista tarttuvaa tappavaa sairautta vaan siksi, että sinä saat ja voit siitä kertoa. Kertoa siitä niin, että sinua ei sen vuoksi hylätä tai syrjitä. Kertoa siitä siksi, että se on olennainen osa sinun terveyttäsi. Kertoa myös se, että sinä voit aivan hyvin, etkä tunne itseäsi mitenkään sairaaksi. Kertoa, että tänään minua väsyttää ja että nämä lääkkeet joskus väsyttää aika paljon. Kertoa, että minulla on tällainen sairaus, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Kertoa kuinka hyvin sitä osataan nykyään hoitaa. Jos sinulla on tarve puhu hivistäsi. Se on sallittua. 20