4.8.2008 Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! Kesäloma reissuineen, mökkeilyineen ja rentoutumisineen on takana ja akut ladattu syksyn ja talven toimiin. Uuden lukuvuoden käynnistyessä käynnistyy myös tukioppilastoiminnan vuosi. Syyslukukauden alku on tukioppilaiden toiminnan tärkeintä aikaa uusien 7-luokkalaisten tullessa kouluun. Kummiluokkatoiminta, välituntipäivystys ja syksyn tapahtumien suunnittelu käynnistyvät. Monissa kouluissa myös tukioppilaiden koulutus starttaa heti lukuvuoden alussa. Myös teille ohjaajille on tarjolla koulutusta. Toivottavasti tapaamme syksyllä mahdollisimman monen kanssa. Hienoa, että olet mukana tekemässä tärkeää työtä! Uusi nuorisotyön suunnittelija esittäytyy Olen Kirsi Pihlaja 28-vuotias sosionomi ja uusi MLL:n nuorisotyön suunnittelija. Työskentelin aikaisemmin tukioppilastoiminnan parissa toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Jatkan nyt työtä, jota tukioppilastoiminnasta vastannut Reija Salovaara on tehnyt viimeisten kuuden vuoden aikana. Reija kiittää teitä kaikkia yhteistyöstä on ollut ilo tutustua teihin ja tehdä yhteistyötä kanssanne. Hän kertoo. Reija siirtyi elokuun alussa uusien haasteiden pariin Suomen nuorisoyhteistyö Allianssin viestintäpäälliköksi. Odotan innolla yhteistyötä kanssanne ja ottakaa rohkeasti yhteyttä! ettei kukaan jää yksin, viisi videota ja keskusteluaineisto kiusaamisesta Saat tämän kirjeen liitteenä MLL:n ja Folkhälsanin toteuttaman koulukiusaamista käsittelevän dvd:n koulunne kiusaamisen vastaisen työn tueksi. Viisi lyhyttä videota johdattavat käsittelemään kiusaamista monesta eri näkökulmasta ja haastavat pohtimaan, miten itse toimii tai toimisi samantapaisissa tilanteissa. Videoiden esittäminen ja niistä keskusteleminen on oppilaille, vanhemmille ja opettajille viesti siitä, että meidän koulussa ei sallita kiusaamista. Dvd:t ja niihin liittyvä keskusteluaineisto on tehty ensi sijassa 5. 9.-luokkalaisia oppilaita silmälläpitäen. Videot voi katsoa ja käsitellä myös opettajanhuoneessa tai vanhempainilloissa. Luokassa keskustelun voi vetää esimerkiksi oma opettaja, luokanvalvoja, terveystiedon opettaja tai tukioppilaat. Videoiden katsominen edellyttää aina niistä keskustelemista. Kiusaamisen ehkäisy ja huomaaminen on tukioppilastoiminnan keskeinen osa-alue. MLL haastaa koulut entistä varhemmin toimimaan, ettei kukaan jäisi yksin. Ei riitä, että luokassa on muiden oppilaiden kesken hyvä henki ja mukava ilmapiiri, jos siellä toistuvasti yksi jää ulkopuolelle ja yhtä kiusataan. Tukioppilastoiminta ei ole vain tapahtumia, teemapäiviä ja tempauksia, vaan se on jokapäiväistä toimintaa koulun arjessa. Yksin olevien moikkaaminen ja huomaaminen on yksi tapa tehdä sitä. Miten teidän koulunne tukarit huomaavat ja huomioivat yksinäiset tänä syksynä? Koulurauha 2008 2009 Koulurauhan julistus on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Opetushallituksen, Poliisin ja Folkhälsanin yhteistyössä järjestämä tapahtuma. Tänä vuonna Koulurauha julistetaan 20.8. Espoossa. Julistuksen voi myös kuunnella aamunavauksen yhteydessä YleX-kanavalta alkaen klo 9:03. Lisäksi koulut järjestävät omia tapahtumiaan ympäri Suomea. Koulurauhan rakentaminen tapahtuu pitkin lukuvuotta yhteisten teemapäivien ym. toiminnan kautta koulujen oman valinnan mukaisesti. Pilottikoulujen tuottama materiaali löytyy osoitteista www.koulurauha.fi tai www.skolfreden.fi. Sivuilta löytyy myös muuta Koulurauhaan liittyvää asiaa. Lisätietoja: Riikka Mannelin p. 075 324 5456. Vuoden tukioppilaskoulu MLL hakee vuoden tukioppilaskoulua. Ehdotuksia vuoden tukioppilaskouluksi otetaan vastaan 31.8.2008 saakka. Tunnustuksen saa koulu, joka toteuttaa hyvää ja laadukasta tukioppilastoimintaa. Yksi keskeinen kriteeri on koulun tukioppilastoiminnan tekemä työ koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja huomaamiseksi. Vuoden tukioppilaskoulu palkitaan kunniakirjalla ja 300 stipendillä tukioppilastoiminnan kehittämiseen. Lue lisää www.mll.fi/tukioppilastoiminta. MLL haastaa viettämään Lapsen oikeuksien päivää 20.11. Lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokouksessa 20.11.1989. Vuosi 2009 on siten lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotisjuhlavuosi. Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain marraskuun 20. päivänä. Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Vaikka lapsen oikeuksien yleissopimus on ollut voimassa kohta jo 20 vuotta, sopimusta ja sen sisältöä ei edelleenkään tunneta kovin hyvin. Lapsen oikeuksien päivän viettäminen koulussa tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden lisätä lapsen oikeuksien tunnettuutta lasten ja nuorten keskuudessa. Suomi on hyväksyessään lapsen oikeuksien sopimuksen sitoutunut saattamaan sopimuksen periaatteet ja määräykset sekä aikuisten että lasten tietoon. Lapsella on oikeus tietää oikeutensa. Aikuisten velvollisuutena on toteuttaa lapsen oikeudet myös tältä osin.
Tervetuloa mukaan uudet tukioppilasohjaajat Monissa kouluissa vaihtuu tänä syksynä tukioppilasohjaaja. Jos olet juuri aloittelemassa ohjaajan taivaltasi, et ole tilanteessasi yksin. MLL on tukenut ja kehittänyt tukioppilastoimintaa jo 36 vuoden ajan. Olipa sinulla mitä tahansa kysyttävää, voit olla yhteydessä MLL:n piirijärjestössä tukioppilastoiminnasta vastaavaan henkilöön. Oman piirisi yhteystiedot löydät tämän kirjeen sivulta 3. MLL:lla on runsaasti materiaalia tukioppilasohjaajan työn tueksi. Listauksen materiaaleista löydät tämän kirjeen takasivulta. Valtaosa materiaaleista on maksuttomia ja ne on lähetetty koulullesi, joten edellisen tukioppilasohjaajan jättämiin kansioihin ja papereihin kannattaa tutustua. MLL järjestää uusille tukioppilasohjaajille peruskoulutusta ja osa MLL:n piireistä perehdytystilaisuuksia. Olet myös tervetullut ohjaajapäiville. Onnea ja intoa uuteen tehtävään! MLL tarjoaa koulutusta, kouluttajia ja tapaamispaikkoja MLL järjestää syksyllä 2008 kolme samansisältöistä tukioppilasohjaajien peruskoulutusta. Koulutukset järjestetään 11. 12.9. Tampereella, 18. 19.9. Espoossa ja 29. 30.9. Helsingissä. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti juuri aloittaneille ja lyhyen aikaa toimineille ohjaajille. Koulutus antaa välineitä nuorten ohjaamiseen ja opastaa tukioppilastoiminnan perusja käytännön asioiden äärelle. Koulutus myös antaa ideoita toimintaan. Koulutuksen kesto on 16 tuntia. Katso koulutuksen ohjelma ja ilmoittautumisohjeet www.mll.fi/tukioppilastoiminta. Kannattaa ilmoittautua pian, sillä koulutukset alkavat täyttyä! Tänä vuonna tukioppilasohjaajien valtakunnallisilla ohjaajapäivillä puhutaan koulukiusaamisesta ja osallisuudesta. Tutkija Virpi Pöyhönen puhuu kiusatun puolustamisesta ja statuksesta, jota se vaatii. Koulukiusaamisen pureudutaan myös katsomalla MLL:n ja Folkhälsanin tuottaman koulukiusaamista käsittelevä dvd ja keskustelemalla siitä. Päivän toisena teemana on osallisuus, nuorten mahdollisuus itse ideoida, suunnitella, toteuttaa ja arvioida toimintaa. Osio liittyy tukioppilastoimintaan lokakuussa 2008 julkaistavaan uuteen osallisuusmateriaaliin ja sen aikana puhutaan osallisuuden mahdollisuuksista omassa koulussa. Syksyllä järjestetään kolme samansisältöistä valtakunnallista ohjaajapäivää. Ohjaajapäivät ovat 6.11. Espoossa, 14.11. Jyväskylässä ja 21.11. Oulussa. Lisää tietoa ja ilmoittautumisohjeet löydät tämän kirjeen liitteestä ja tukioppilastoiminnan nettisivuilta www.mll.fi/tukioppilastoiminta. Tervetuloa mukaan! Tukioppilaiden koulutukset ja MLL:n kouluttajaverkosto On tärkeää, että jokainen tukioppilas saa riittävän koulutuksen. MLL suosittaa, että tukioppilaiden peruskoulutuksen laajuuden tulisi olla vähintään 16 tuntia. Lisäksi tukioppilaille voidaan järjestää erilaisia jatkokoulutuksia. Tällä hetkellä osa tukioppilaista jää vaille koulutusta tai saa vain hyvin lyhyen koulutuksen. Jotta tukioppilaalle voi antaa vastuuta ja tehtäviä koulun hyvinvoinnin ja viihtyvyyden lisäämiseksi, hänelle tulee myös antaa tietoa ja työkaluja tehtäväänsä. Tukioppilasohjaaja voi kouluttaa tukioppilaansa itse tai käyttää apuna MLL:n kouluttajia. Tukioppilastoiminnan tukena toimii 80 kouluttajan verkosto. He voivat kouluttaa tukioppilaiden peruskoulutuksen joko kokonaan tai joitakin osioita siitä, jolloin tukioppilasohjaaja kouluttaa loput koulutussisällöistä. MLL:n kouluttajat pitävät myös tukioppilaiden jatkokoulutuksia. Näiden teeman voi sopia kouluttajan kanssa. Kaikki MLL:n nuorisotyön kouluttajat kouluttavat koulukiusaamisen huomaamisesta ja ehkäisystä, erilaisuuden arvostamisesta, ehkäisevästä päihdetyöstä ja itsetuntemuksesta. Lisäksi kouluttajasta riippuen mahdollisia teemoja voivat olla esimerkiksi turvallinen netinkäyttö, tunnetaidot, ryhmä- ja tiimitoiminta, ryhmädynamiikka, viestintä ja vuorovaikutus ja erilaiset leikit. Oman alueesi tukioppilaskouluttajien yhteystiedot saat piiristä, piirien tiedot ovat sivulla 3. Välituntiviikko Mannerheimin Lastensuojeluliiton syksyllä 2007 tekemään kiusaamiskyselyyn vastanneista peruskoululaisista 72 prosenttia kertoo, että kiusaamista tapahtuu eniten välitunneilla. Marraskuussa 2008 Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää valtakunnallisen välituntiviikon (viikko 45), jonka aikana kouluja kannustetaan järjestämään yhteisöllisyyttä edistävää välituntitoimintaa. Kouluissa voidaan toteuttaa monenlaista toimintaa välituntien aikana. Tärkeää on, että toiminnan avulla saadaan oppilaat aktivoitua ja että kaikilla on hauskaa. Toimintaa voidaan järjestää monella eri tavalla esimerkiksi tukioppilaiden vetämänä. Tukioppilaat voivat vetää pelejä ja leikkejä alakoulun oppilaille tai oman yläkoulunsa oppilaille. Viikko 45 on myös Nuoren Suomen kampanjaviikko, jonka tavoitteena on aktivoida lapset ja nuoret liikkumaan välituntien aikana. Torstaina 6.11. järjestetään jälleen ME-välkkä, jonka aikana tehtiin viime vuonna välituntiliikkumisen maailmanennätys. Vuosi 2008 on Vihervuosi, jonka puitteissa järjestetään Koulupihakilpailu. Oppilaat voivat välituntitoimintana suunnitella koulupihan viihtyisämmäksi ja mikäli mahdollista myös toteuttaa suunnitelmansa sekä osallistua kilpailuun, jossa voittajaa odottaa rahapalkinto ja muita sijoittuneita tavarapalkinnot. Lisätietoja ja vinkkejä välituntitoimintaan osoitteesta www.mll.fi/valituntiviikko.
Toimintakartoitus piirtää kuvaa aktiivisesta ja kehittyvästä tukioppilastoiminnasta Tukioppilastoiminnan kartoitukseen vastasi 407 koulua. Kiitos kaikille vastanneille. Saat tämän kirjeen liitteenä vastausten perusteella kootun raportin. Siinä on paljon kiinnostavaa tietoa tukioppilastoiminnasta kannattaa lukea. Kartoitukseen vastanneiden kesken arvottiin kolme S-ryhmän 50 : lahjakorttia. Lahjakortit voittivat Sari Welin Kerimäen yläasteelta, Katja Näsänen Kosken seudun yläasteelta ja Mari Lyyra Liperin koulusta. Onnea voittajille! Vertaistukea verkossa MLL on käynnistänyt verkkonuorisotyötä ja mediakasvatusta yhdistelevän hankkeen. Toiminnan pohja ja periaatteet kumpuavat koulujen tukioppilastoiminnasta, osallisuudesta ja vertaistuesta. Hankkeessa nuoret pääsevät ideoimaan ja toteuttamaan sisältöjä MLL:n Nuortennettiin (www.mll.fi/nuortennetti) sekä nuorten käyttämiin verkkoyhteisöihin (esimerkiksi IRC-Galleriaan). Nuoret nostavat aiheiksi sellaisia sosiaaliseen kasvuun liittyviä asioita, joiden kokevat kiinnostavan omanikäisiään. Sisällön muodon nuoret saavat päättää itse. Lisäksi nuoret vapaaehtoiset toimivat keskustelun herättelijöinä ja ylläpitäjinä keskustelupalstoilla ja chateissa, joita järjestetään ajoittain. Nuoret vapaaehtoiset kokoontuvat MLL:n keskustoimistolla kuukausittain ideoimaan toimintaa. Aluksi hanke kerää mukaan pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria. Jatkossa toimintaa on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi. Olisiko joku sinun oppilaistasi kiinnostunut tulemaan mukaan? Ota yhteyttä ja kysy lisää: suvi.tuominen@mll.fi, 075 3245 441. Muistathan ilmoittaa ohjaajamuutoksen Muistathan päivittää muuttuneet ohjaajatiedot omaan piiritoimistoosi. Piirien yhteystiedot löytyvät sivun lopusta. Loppukesän ja alkavan syksyn terveisin! Kirsi Ulla Kirsi Pihlaja Ulla Tanttu Nuorisotyön suunnittelija Nuorisotyön assistentti p. 075 3245 618, kirsi.pihlaja@mll.fi p. 075 3245 613, ulla.tanttu@mll.fi Liitteet: ettei kukaan jää yksin dvd, ohjaajapäivien kutsu, Tukioppilastoiminnan kartoituksen raportti, Tukioppilastoiminnan juliste, juliste koulukiusaamisesta ja piirikohtaiset tiedotteet. Jakelu: Suomenkielisten yläkoulujen tukioppilasohjaajat/rehtorit. Tiedoksi: MLL:n yhdistykset ja piirien tukioppilastoiminnan vastaavat, tukioppilastoiminnan kouluttajat. Ota yhteyttä! Keskustoimisto PL 141, 00531 Helsinki (Toinen Linja 17) fax. 075 324 5406 tukioppilastoiminta@mll.fi www.mll.fi/tukioppilastoiminta Kirsi Pihlaja nuorisotyön suunnittelija p. 075 324 5618 kirsi.pihlaja@mll.fi Riikka Mannelin Koulurauhan suunnittelija p. 075 324 5456, 040-5284 706 riikka.mannelin@mll.fi Juuso Peura nuorisotyön päällikkö p. 075 324 5513, 040-728 5070 juuso.peura@mll.fi Ulla Tanttu nuorisotyön assistentti p. 075 324 5613, 040-7669 197 ulla.tanttu@mll.fi Etelä-Savon piiri: Irma Turunen p. 050-560 6380 f. (015) 411 1221 irma.turunen@mll.fi Hämeen piiri: Suvi Dunder p. 040-5400 487 f. (03) 254 54 19 suvi.dunder@mll.fi Kainuun piiri: Tanja Alaraatikka p. (08) 622 193, 044-0454 616 f. (08) 6121 273 tanja.alaraatikka@mll.fi Keski-Suomen piiri: Aniina Kuikka 040-5838 452 aniina.kuikka@mll.fi Kymen piiri: Liisa Hasanen (05) 3781 400 liisa.hasanen@mll.fi Lapin piiri: Arja Harju 040-500 2984 arja.harju@mll.fi Pohjanmaan piiri: Satu Haapsaari p. 050 301 6003 f. (06) 319 7910 satu.haapsaari@mll.fi Pohjois-Karjalan piiri: Teppo Laukkanen p. 040-5587 647 f. (013) 228 389 teppo.laukkanen@mll.fi Pohjois-Pohjanmaan piiri: Anni Näyhä p. 050-567 3297, p. (08) 3121 037 f. (08) 374 267 anni.nayha@suomi24.fi Pohjois-Savon piiri: Anitta Pykäläinen p. (017) 2621 152 f. (017) 2621 152 anitta.pykalainen@mll.fi Satakunnan piiri: Eeva-Liisa Koskinen p. 044-3566 500 f. (02) 6306 420 eeva-liisa.koskinen@mll.fi Uudenmaan piiri: Liisa Toukonen p. 044-3110431 liisa.toukonen@mll.fi Varsinais-Suomen piiri: Ina Vahalahti 040-5187 212 f. (02) 2313 936 ina.vahalahti@mll.fi
Tukioppilastoiminnan aineistot Tukioppilastoiminnan opas Tukioppilastoiminnan opas (2003) on tukioppilasohjaajan perusmateriaali. Oppaasta löytyy ohjeet toiminnan käynnistämiseen ja neuvoja ideointiin ja vinkkejä toimintaan. Tukioppilastoiminnan opas pitää sisällään tukioppilaiden peruskoulutuksen käsikirjoituksen (16 tuntia). Oppaan hinta on 40 euroa. Koulujen kummitoiminnan opas Koulujen kummitoiminnan opas (2006) on perusmateriaali, joka antaa alakouluissa ja yhtenäiskouluissa kummitoimintaa ohjaaville opettajille työvälineitä. Se on muistilista ja ideapankki toiminnan käynnistämiseen, ideoinnin apuväline, joka antaa runsaasti vinkkejä toimintaan. Koulujen kummitoiminnan oppaasta löytyy myös kummien valmennuksen käsikirjoitus. Oppaan tavoitteena on innostaa ja kannustaa kouluja toteuttamaan ja kehittämään oman näköistä kummitoimintaa. Oppaan hinta on 25 euroa ettei kukaan jää yksin DVD Uusi MLL:n ja Folkhälsanin tekemä DVD joka sisältää viisi videota ja keskusteluaineiston koulukiusaamisen vastaisen työn tueksi. Hinta 20 euroa. Maksuttomat aineistot Tunteella, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali tunteista ja niiden ilmaisemisesta. Aineistossa on taustatietoa tunteista ja niiden ilmaisemisesta sekä tukioppilaiden jatkokoulutus. Aineisto löytyy myös pdf-tiedostona osoitteesta www.mll.fi/tukioppilastoiminta. Huomaan, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali koulukiusaamisen ehkäisyyn. Tukioppilasohjaajan aineistosta löytyy tietoa koulukiusaamisen ehkäisystä ja tukioppilaiden jatkokoulutusrunko. Materiaali on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Uusi painos Selvä elämä -ohjelman aineistot Lapselle selvä elämä on ehkäisevän päihdetyön ohjelma, joka toimii tukioppilaiden jatkokoulutuksena ja toimintamallina 6.-luokkalaisille suunnattavassa päihdekasvatuksessa. Tukioppilasohjaajan opas on painettu aineisto. Muut ohjelman materiaalit, kuten sarjakuvat, löytyvät MLL:n internetsivuilta. Viisaasti verkossa, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali Aineisto auttaa ohjaajaa ymmärtämään ja käsittelemään internetiä nuorten temmellyskenttänä. Materiaalissa on teoriaa, tukioppilaiden jatkokoulutus ja vinkkejä teeman käsittelyyn koulussa. Aineisto löytyy myös pdf-tiedostona osoitteesta www.mll.fi/tukioppilastoiminta. Tukari välittää, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali erilaisuuden arvostamisesta. Aineistossa on teoriaa, koulutusmalli ja toimintaideoita erilaisuuden arvostamisen käsittelyyn. Aineisto löytyy myös pdftiedostona osoitteesta www.mll.fi/tukioppilastoiminta. Terve minä, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali itsetuntemuksesta. Terve minä on tukioppilasohjaajan aineisto, joka pitää sisällään taustatietoa, jatkokoulutusrungon ja tuhdin harjoituspaketin. Aineisto löytyy myös pdf-tiedostona osoitteesta www.mll.fi/tukioppilastoiminta. Tukioppilastoiminnan todistuspohjat Todistus on tärkeä tunnustus ja kiitos tukioppilaana toimimisesta. MLL on painattanut todistuspohjia tukioppilaana toimimisesta ja tukioppilaan peruskoulutuksesta. Maksuttomia todistuspohjia voit tiedustella omasta piiritoimistostasi. Todistuspohja löytyy myös Tukioppilastoiminnan oppaasta ja tukioppilastoiminnan nettisivuilta. Tukioppilastoiminnan internetaineistot: ww.mll.fi/toiminta/tukioppilastoiminta/aineistot/ Tukioppilaan materiaali. Tukioppilaan materiaali on tukiaineisto erityisesti uusien tukioppilaiden toimintaan ja koulutuksiin. Materiaali on printattavissa joko kokonaan tai osittain tukioppilastoiminnan sivuilla. Materiaalissa on tehtäviä niin tukioppilaiden itsenäiseen pohdintaan kuin koko tukioppilasryhmänkin toimintaan. Huomaan, vanhempainiltamalli koulukiusaamisen ehkäisyyn Valmis testattu vanhempainiltamalli, joka haastaa kiusaamisen ehkäisyyn koko kouluyhteisön. Valintojen viidakossa, tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali ehkäisevään päihdetyöhön. Valintojen viidakossa on tukioppilasohjaajan aineisto, joka pitää sisällään tukioppilaiden jatkokoulutusrungon, tietoa ehkäisevästä päihdetyöstä ja tukioppilaiden roolista siinä. Materiaali on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja viroksi. Koulurauha-aineisto Koulurauha-ohjelma tuottaa vuosittain eri teemoihin liittyviä aineistoja. Leikkipaikka Leikkipaikka on satojen leikkien aarrearkku.
Tukioppilaspaita Tukioppilastoiminnan paidat ovat tukioppilaille hyvä keino näkyä ja erottua koulun arjessa. Tukioppilaspaidan väreinä ovat musta ja punainen. Paitaa on saatavilla tavallisena T- paitana ja stretch-paitana. Paidassa on teksti: TUKIOPPILAS ja hihassa tämänkin kirjeen yläkulmassa oleva logo. T-paidan hinta on 12 ja stretch-paidan 16. Huom. T-paidan koot ovat reiluja. Musta T-paita: S 91564, M 91565, L 91566, XL 91567, XXL 91568 Punainen T-paita: S 91570, M 91571, L 91572, XL 91573, XXL 91574 Musta stretchpaita: XS 91575, S 91576, M 91577, L 91578, XL 91579 Punainen stretchpaita: XS 91580, S 91581, M 91582, L 91583, XL 91584 Katso muut nuorisotuotteet http://www.mll.fi/nuortennetti/tukarit/tukarituotteet/ Kaikki tilaukset: MLL:n tilauspalvelusta tilauspalvelu@mll.fi, p. 075 324 5480. Alle 160 euron tilauksista peritään posti- ja käsittelykuluja 8 euroa. Yli 160 euron tilaukset toimitetaan maksutta. Muistathan mainita paitatilauksen yhteydessä tuotteen nimen, tuotenumeron, koon ja värin. Kun tilaat maksuttomia aineistoja, mainitse jos olet tukioppilasohjaaja, MLL maksaa silloin postimaksun puolestasi!