1. Arkeen Voimaa projektin tavoitteet Valtakunnalliset, pidemmän aikavälin tavoitteet: Arkeen voimaa -ohjelman päätavoite on näyttöön perustuvan Chronic Disease Self- Management Programme -ohjelman testaaminen, käyttöönotto ja levittäminen Suomessa. Tavoite 1 Itsehoito-ohjelmaan osallistuneen asiakkaan terveyskäyttäytyminen (Health Behaviours), terveyden tila (Health Status) kohenee, kyvykkyys (Self-efficacy) lisääntyy ja terveydenhuollon palveluiden käyttö (Health Care Utilization) vähenee. Tavoite 2 Perusterveydenhuollon lääkärit ja hoitohenkilökunta sitoutuvat uuden näyttöön perustuvan mallin käyttöönottoon mukana olevissa kaupungeissa. Tavoite 3 Vapaaehtoiset vertaisohjaajat ohjaavat itsehoitoryhmiä ja integroituvat osaksi itsehoitoohjelman käyttöönottoa mukana olevissa kaupungeissa. Tavoite 4 Itsehoito-ohjelma leviää tasa-arvoisesti ja systemaattisesti mukana olevissa kaupungeissa. Alueellisen toiminnan tavoitteet: Tavoite 1 Alueelliselle toiminnalle luodaan rakenne, toiminnalle nimetään seuranta/ ohjausryhmä sekä toiminnan toteuttamisesta vastaava aluekoordinaattori. Tavoite 2 Arkeen Voimaa -ryhmätoiminta käynnistyy kevään ja syksyn 2012 aikana pilottikaupungeissa (Espoo, Kuopio, Jyväskylä, Turku), joissa kussakin toteutetaan vähintään yksi Arkeen Voimaa- ryhmä. Muissa hankkeessa mukana olevissa kaupungeissa ryhmät käynnistyvät vuosina 2013-2014. Tavoite 3 Pilottialueilla toteutetaan vapaaehtoisten vertaisohjaajien koulutuksia, joiden kautta vapaaehtoiset siirtyvät ohjaamaan ryhmiä. Tavoite 4 Toiminnasta kerätään asiakaspalautetta ja arviointitietoa toiminnassa mukana olevalta henkilöstöltä.
2. Hallinto Yhteistyösopimukset Mukana olevien kaupunkien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävät sopimukset saatiin valmiiksi syksyllä 2012. Projektista jäivät pois Lahden ja Kouvolan kaupungit. Mukana ovat Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Turku, Espoo, Vantaa, Helsinki ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote.Näiden lisäksi yhteistyösopimus on laadittu Sosiaali- ja terveysministeriön, ja Kuntaliiton. Ohjausryhmä Arkeen Voimaa projekti asetettiin maaliskuussa 2012. Ohjausryhmään kuuluu mukana olevien kaupunkien ja Eksoten terveysjohtajat sekä edustajat Suomen Kuntaliitosta, STM:stä ja THL:stä., Ohjausryhmän kokoontumiset toteutetaan suurten kaupunkien terveysjohtajien kokousten yhteydessä, joten kokouksissa voivat olla mukana myös muiden kaupunkien terveysjohtajat. Vuoden 2012 aikana ohjausryhmä kokoontui kerran, 4.5.2012. Johtoryhmä Arkeen Voimaa -projektin johtoryhmään kuuluvat mukana olevien alueiden yhteys- ja yhdyshenkilöt sekä projektitiimi. (Liitteenä nimilista) Projektitiimissä ovat mukana projektijohtaja ja suunnittelija Kuntaliitosta sekä Arkeen Voimaa master-trainerit, joita on neljä; Rikka Korhonen Tursta, Marjo Kurki Vantaalta, Heli Norja Kuopiosta ja Sari Välimäki Jyväskylästä. Johtoryhmä kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Projektiryhmä Projektiryhmän tapaamiset pyrittiin keskittämään samoille päiville kuin johtoryhmän tapaamisetkin. Näiden tapaamisten lisäksi projektitiimi kokoontui suunnittelemaan ja kehittämään toimintaa kahden päivän tapaamiseen Kuopioon kesäkuussa. 3. Projektin toteutus Työntekijäresurssit Vuoden 2012 maaliskuusta Sari Välimäki Jyväskylän kaupungista on toiminut Arkeen Voimaa projektin koordinaattorina 50% työajalla. Turun kaupungin aluekoordinaattori Riikka Korhonen 50% on myös käyttänyt työajastaan projektiin, hän on myös yksi master trainereista. Heli Norja Kuopiosta ja Marjo Kurki Vantaalta ovat käyttäneet työaikaa projektiin noin kuukauden ja toimivat master trainereina. Kuntaliiton työntekijöistä Soile Paahtama toimii projektijohtajana ja Oscar Ohlis suunnittelijana xxx työajalla. Alueellinen organisoituminen Arkeen Voimaa projektissa mukana olevista kaupungeista Oulussa, Jyväskylässä ja Eksoten alueelle on perustettu seurantaryhmät. Espoossa, Kuopiossa Kaupungin hyvinvointiryhmä ja Helsingissä projektissa toimii nimettyjä yhdys- ja vastuuhenkilöitä tai toiminta on osana muiden hallinnollisten ryhmien toimintaa (esim. Helsinki Tasku-työryhmä ). Turussa toiminnasta vastaa aluekoordinaattori ja terveysjohtaja. Vantaalla alueellinen organisoituminen siirtyy vuodelle 2013.Alueelliset seurantaryhmät ovat kokoontuneet 1-2 kertaa vuoden aikana.
Aluekoordinaattorit Projektissa mukana oleville alueille on nimetty Vantaata lukuun ottamatta toiminnan alueellisesta toteuttamisesta vastaava aluekoordinaattori tai aluekoordinaattoripari. Aluekoordinaattoreille järjestettiin yhteinen koulutuspäivä joulukuussa 2012. Mukana oli kahdeksan aluekoordinaattoria. Koulutuksen aihe oli aluekoordinaattorin tehtävät. Päivän aikana tuotettua materiaalia hyödynnetään vuoden 2013 aikana tehtävään aluekoordinaattorin käsikirjaan. Arkeen Voimaa -ryhmät Kuluneen vuoden aikana on pilottikaupungeissa Turku, Kuopio, Jyväskylä ja Espoo, toteutettu ensimmäiset Arkeen Voimaa ryhmät. Ryhmissä oli yhteensä X osallistujaa. Turun ryhmä toteutettiin keväällä 2012, Jyväskylä ja Kuopio alkusyksystä ja Espoo loppusyksystä 2012. Ohjaajakoulutus Ensimmäinen Arkeen Voimaa ohjaajakoulutus järjestettiin Kuopiossa marraskuussa 2012. Ensimmäinen koulutusjakso pidettiin Kuopion keskustassa hotelli Puijon sarven tiloissa. Toinen koulutusjakso toteutettiin hotelli Rauhalahden tiloissa. Koulutuksessa oli mukana osallistujia Kuopiosta, Jyväskylästä, Espoosta ja Helsingistä yhteensä 12 osallistujaa. Koulutus kesti 2x2 päivää, yhteensä 32 tuntia ja ohjaajina toimivat Heli Norja ja Sari Välimäki. Eurooppalainen yhteistyö Arkeen Voimaa master-trainerit osallistuivat ENOPE-verkoston ( European Nework of Patient Empoverment) organisoimaan potilasosallisuussymposiumiin Tanskassa huhtikuussa 2012. Tämä oli ensimmäinen eurooppalainen symposium liittyen tähän aihealueeseen. Tilaisuudessa oli mukana osallistujia ympäri Eurooppaa sekä Pohjois-Amerikasta (ohjelma liitteenä). Projektikoordinaattori ja Kuntaliiton suunnittelija osallistuivat lisäksi ENOPE-verkoston kokoukseen Sveitsissä 12. - 13. marraskuuta. Kokoontumisen aiheen oli käydä läpi potilasosallisuuteen liittyvän toiminnan nykytilaa mukana olevissa maissa, ENOPE-veroston virallistaminen ja mm. jäsenyyteen liittyvät asiat sekä vuonna 2014 toteutettava seuraava eurooppalainen potilasosallisuus symposium ja siihen liittyvät järjestelyt. ENOPE on tällä hetkellä avoin verkosto, jolla ei ole omaa hallintoa tai rahoitusta. Mukana olevat organisaatiot rahoittavat yhteiset tapaamiset oman rahoituksensa kautta. Tällä hetkellä käydään keskustelua mahdollisen EU-rahoituksen hankkimisesta ja jäsenyyksien virallistamisesta. Verkoston vetureina toimivat Englanti, Sveitsi ja Tanska, joista siis vain Tanska on EU jäsenmaa. Seuranta Toteutuneista Arkeen Voimaa ryhmistä on kerätty sekä Stanfordin lisenssiin kuuluva kyselyaineisto että palautekyselyt. Lisäksi ryhmien toteuttamisesta raportoidaan Stanfordiin. Lisenssiin kuuluva kyselyaineisto toimitetaan suoraan Kuntaliiton arkistoon odottamaan myöhempää käsittelyä. Palautekyselyistä kukin alue on tehnyt omat yhteenvetonsa. Valtakunnallisesti palautetieto kerätään yhteen kevään 2013 aikana. Pääsääntöisesti näyttää siltä, että suurin osa ryhmiin osallistuneita ovat joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä ryhmän toimintaan. Vähiten tyytyväisiä ovat olleet osallistujat, jotka ovat kaivanneet enemmän keskustelua ja omien kokemusten jakamista.
Tiedotus Arkeen Voimaa projektille on laadittu esitteitä ja juliste sekä. Tietoa projektista löytyy myös Kuntaliiton sivuilta 2013 alusta osoite www.arkeenvoimaa.fi avaa suoraan tuon projektisivun. Projektista on ollut lehtijuttuja paikallisissa tiedotuslehdissä. Tiedotustilaisuuksia on järjestetty projektikaupungeissa sekä yksi valtakunnallinen tiedotustilaisuus Helsingissä 31.8.2012. Valtakunnallinen tiedotustilaisuus oli tarkoitettu erityisesti kaupunkien ja järjestöjen edustajille. Kukin alue voi tehdä myös oman viestintäsuunnitelmansa tarpeen mukaan. Alueellisen viestintäsuunnitelman on tehnyt tähän mennessä Kuopio. Alueilla on vuoden 2012 tiedotettu Arkeen Voimaa toiminnasta mm. sosiaali- ja terveystoimen johdolle, terveydenhuollon henkilöstölle sekä järjestöille. Projektissa mukana olevilta alueilta on yleensä valittu yksi tai kaksi terveysasemaa, joilla Arkeen Voimaa toimintaa on lähdetty kokeilemaan. Tutkimus Arkeen Voimaa projektilla ei tällä hetkellä ole omaa tutkimusorganisaatiota. Tutkimusaineistoa kerätään kuitenkin ryhmäläisiltä. Arkeen Voimaa toimintaan liittyvästä tutkimustoiminnasta keskusteltiin erityisesti joulukuun johtoryhmän tapaamisessa, jossa mukana oli Tapani Kauppinen THL:lta. Keskustelujen tuloksena päätettiin käynnistää ns. pieni pyörä yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Pienellä pyörällä tarkoitetaan melko nopealla aikataululla toteutettavia opiskelijatöitä. Opiskelijat voivat mm. haastatella ryhmään osallistuneita heidän kokemuksistaan jne. Myöhemmin on tarkoitus käynnistää ns. suuri pyörä, jolla puolestaan tarkoitetaan laajempaa terveysvaikutusten arviointia. Tapani Kauppinen on lupautunut olemaan asiantuntija-apuna tutkimustoimintaa suunniteltaessa. Materiaalit Arkeen Voimaa toimintaan kuuluu seuraavat materiaalit: - Asiakkaan kirja - Ohjaajan manuaali - Taitajakouluttajan (master trainer) manuaali - Kyselylomake Vuoden 2012 aikana käännettiin sekä ohjaajan että taitajakouluttajan manuaalit ja kyselylomake. Asiakkaan kirjan käännöstyö aloitettiin joulukuussa 2012. Käännöstöitä on hidastanut alkuperäisiin materiaaleihin liittyvä päivitystyö. Päivitetty asiakkaan kirja ilmestyi vasta syksyllä 2012 ja manuaalien päivitykset saatiin joulukuussa. Päivityksessä tapahtuneet muutokset olivat oletettua suuremmat ja edellyttivät myös kahden master trainerin osallistumista Stanfordin järjestämään päivityskoulutukseen. Koulutus järjestettiin verkossa. Aikataulullisista syistä vasta toinen vaadituista päivittäjistä on tehnyt päivityksen ja toinen tekee sen helmikuussa 2012. Päivityksiin liittyy vielä lisäksi jo koulutettujen ohjaajien päivityskoulutus, joka kestää yhden päivän. Tätä päivitysohjeistusta ei käännetä suomeksi.
4. Haasteita ja onnistumisia Materiaalit Merkittävä hidaste Arkeen Voimaa toiminnan käynnistymiselle on ollut materiaalien viivästyminen. Sen lisäksi, että olemme joutuneet odottelemaan materiaaleja, niissä tapahtuneet muutokset ovat olleet hyvin merkittäviä. Joidenkin materiaalien kohdalla olemme joutuneet tekemään koko käännöstyön uudelleen. Tämä on vaikuttanut myös projektin budjettiin. Käännöksistä aiheutuneet kulut ovat olleet oletettua suuremmat. Voimme odottaa materiaalien olevan kunnossa ja painettuna vuoden 2013 elokuussa. Käytettävissä olevat resurssit Kun Arkeen Voimaa projektia käynnistettiin. laadittiin budjetti hyvin pitkälti arvioinnin varaan. Kuten jo aiemmin mainittiin, käännökset ovat vieneet suuren osan budjetin käyttömenoista. Tämän takia muusta toiminnasta kuten markkinoinnista on jouduttu tinkimään. Toinen resursseihin liittyvä haaste on nykyisten master-trainereiden työtilanteissa tapahtuneet muutokset. Kahdella master-trainerilla on virallisesti Arkeen Voimaa työaikaa. Toisella 100% ja toisella 50%. Toiset kaksi tekevät Arkeen Voimaa työtä oman työn ohella ja erityisesti toisen työtilanne on muuttunut niin, että hän voi osallistua vain 10 työpäivän verran toimintaan. Projektissa on mukana tällä hetkellä kahdeksan aluetta ja syksyn 2013 aikana mukaan on vielä mahdollisesti tulossa yksi alue lisää. Ohjaajakoulutuksia, joissa master-trainerit toimivat kouluttajina on vuodessa vähintään 6 eli 24 koulutuspäivää, todennäköisesti enemmän. Lisäksi maantieteelliset etäisyydet ovat suuret. Jos yksikin kouluttajista putoaa pois pelistä, tulee ohjaajakoulutusten järjestäminen olemaan vaikeaa. Uusien master-trainereiden kouluttaminen on asia, josta on syytä keskustella vakavasti. Rekrytointi Asiakkaiden rekrytointi ryhmiin on tuottanut melko suuria vaikeuksia lähes kaikilla Arkeen Voimaa alueilla. Terveydenhuollon henkilökunnalla on kädet täynnä työtä ja meneillään on useita erilaisia projekteja ja uudistuksia. Henkilöstö voi myös kokea, että heillä ei ole tarpeeksi tietoa ryhmän toiminnasta eikä siitä, kenelle ryhmä parhaiten soveltuisi. Lisähaastetta on tuonut toive löytää sellaisia ryhmäläisiä, jotka voisivat jatkossa toimia vertaisohjaajina. Rekrytoinnin haasteellisuus näkyy myös ryhmien kokoonpanoissa. Se, että ryhmät ovat hyvin heterogeenisiä, on tämän ryhmätoiminnan rikkaus ja osa sen erityisyyttä. Mitään sairausryhmää ei olla rajattu pois. Pääsyvaatimuksena on ollut kyky toimia ryhmässä. Nyt on kuitenkin huomattu, että jos ryhmässä on useita henkilöitä, joiden ensisijainen diagnoosi on psykiatrinen, on ryhmä ohjaajalle haastava. Toisaalta nämä henkilöt ovat kokeneet ryhmän hyvin antoisaksi. He ovat voineet olla ryhmässä ilman ryhmän leimautumista mielenterveysryhmäksi. Rekrytointiin liittyvää koulutusta ja keskustelua tarvitaan jatkossa. Henkilöstön sitouttamiseksi tarvitaan myös lisäponnistuksia. Muutamissa Arkeen Voimaa ryhmissä on ollut mukana terveydenhuollon ammattilaisia. Tällä tavalla he saavat hyvän käsityksen siitä, miten ryhmä toimii ja voivat toimia ns. avainhenkilöinä omilla työpaikoillaan. Heiltä saamamme palaute on myös ollut positiivista.
Alueelliset erot Arkeen Voimaa toimintaa kokeillaan tällä hetkellä kahdeksalla eri alueella. Alueiden väliset erot ovat suuria monessakin mielessä. Pääkaupunkiseudulla on ylivoimaisesti eniten asukkaita, terveyskeskuksia, henkilöstöä jne. organisaatiot ovat suuria ja toimintaa on paljon. Tällaisia suuria kokonaisuuksia on vaikeampi ottaa haltuun, kuin pienempiä. Vaikka Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Turku ja Eksoten alue ovat väkiluvultaan pienempiä, on niissäkin omat haasteensa. Esimerkiksi välimatkat ovat pitkät. Eri alueiden toimintakulttuurit poikkeavat myös toisistaan. Ajatuksena on, että jokainen alue voisi muokata Arkeen Voimaa toiminnan rakenteita omalle alueelleen sopivaksi. Joissakin asioissa kuitenkin tarvitaan yhteisiä toimintaperiaatteita ja käytäntöjä. Näiden käytäntöjen yhteensovittaminen ei aina ole ihan helppoa. Organisoitumisen lisäksi haastetta tuo ryhmien toteuttamiseen liittyvien käytäntöjen järjestäminen. Tällaisia käytäntöjä ovat vapaaehtoisten ohjaus, ryhmiin liittyvien materiaalien hankinta, vapaaehtoisten palkitseminen jne. Arkeen Voimaa toimintaa järjestävien organisaatioiden sisäisten erojen lisäksi alueilla on hyvin erilaisia verkostoja ja yhteistyökäytäntöjä eri toimijoiden, kuten järjestöjen kesken. Alueellisten erojen näkeminen, ymmärtäminen ja hyödyntäminen vaatii jonkin verran työtä ja neuvottelua. Arkeen Voimaa rakenteiden saaminen osaksi terveydenhuollon organisaatiota on tärkeää toiminnan jatkuvuuden kannalta. Jos toiminta jää muutaman aktiivisen toimijan varaan, käy helposti niin, että kun väki vaihtuu, ei jatkajaa löydy. Vaikka Arkeen Voimaa toiminnassa on ollut haasteita, ovat onnistumisen kokemuksen siitä huolimatta haasteita suurempia. Onnistumisia voidaan tarkastella useammasta näkökulmasta. Näkökulmina tässä ovat ohjaajan/ kouluttajan näkökulma, ryhmäläisen näkökulma ja terveydenhuollon ammattilaisen näkökulma. Ohjaajan onnistumisia Kaikkein henkilökohtaisin näkökulma onnistumisiin on syntynyt Arkeen Voimaa ryhmien ohjaajana toimimisesta. Projektin alkuvaiheessa meillä ei vielä ole ollut vapaaehtoisia vertaisohjaajia, vaan master trainerit ovat ohjanneet ensimmäiset pilottiryhmät. Kaikilla meillä on paljon kokemusta ohjaamisesta ja ryhmätoiminnasta. Arkeen Voimaa ryhmät ovat poikenneet ainakin kirjoittajan mielestä siinä, että vaikka ryhmä olisikin ollut työpäivän jälkeen, ei ryhmästä ole koskaan lähtenyt uupuneena pois. Ryhmä on antanut nimensä mukaisesti myös ohjaajan arkeen voimaa. Vertaisuuden voima ja ryhmän vuorovaikutus on kerta toisensa jälkeen mykistävää. Vaikka ryhmäläisten sairaudet ovat hyvin erilaisia, samoin kuin heidän sosioekonominen taustansa, ikänsä jne. ryhmissä on syntynyt hyvin luottamuksellinen ilmapiiri. Osallistujat ovat jakaneet vaikeitakin asioita toisilleen ja saaneet tukea ryhmästä. Yksittäisten ryhmäläisten kohdalla tapahtuvat heräämiset ovat myös vaikuttavia. Esimerkkinä nuori nainen, joka lähti ryhmän jälkeen ohjaajakoulutukseen. Hän tuli ohjaajakoulutuksen jälkeen kouluttajan luo, halasi snoi: Kiitos, että saan olla mukana tässä. Nyt minullakin on joku merkitys. Arkeen Voimaa ryhmään tullessaan hän oli toipumassa vakavasta masennuksesta ja ohjaa nyt hyvin aktiivisesti Arkeen Voimaa ryhmiä. Erityisenä vahvuutena ryhmissä on niiden heterogeenisuus. Perinteisessä vertaisryhmässä keskustelu kääntyy helposti kyseiseen sairauteen ja siihen liittyvään hoitoon tai lääkitykseen. Myös ongelmanratkaisukeinot ovat helposti samankaltaisia. Kun ryhmäläiset tulevat hyvin erilaisista elämäntilanteista ja ympyröistä, saavat kaikki toisiltaan uusia näkökulmia ja keskustelu ei muutu niin helposti vatvomiseksi.
Ryhmäläisen onnistumisia Ryhmäläisiltä on kerätty palautetta ryhmän onnistumisesta. Pääsääntöisesti nämä palautteet ovat olleet positiivisia. Kirjallisen palautteen lisäksi ryhmäläisiltä saatu suullinen palaute on ollut hyvin kannustavaa. Esimerkiksi 40-vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut mies totesi ryhmän päättyessä: Olen sairastanut pitkää ja osallistunut monenlaisiin ryhmiin, terapiaan ja hoitoihin. Tämä on kuitenkin parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Olen itse voinut päättää, mikä on minulle tärkeää ja mitä minä haluan elämässäni muuttaa. tai On kuin olisin saanut peräsimen veneeseeni. Nyt pysytyn ohjaamaan venettäni paremmin elämän virrassa, kun elämä oli ennen vain kiveltä kivelle törmäilyä. Se kuinka pysyviä vaikutuksia ryhmään osallistumisella on ryhmäläisten elämään, selviää vasta pidemmän ajan kuluttua. Terveydenhuollon ammattilaisen onnistumisia Arkeen Voimaa ryhmissä mukana olevat ammattilaiset ovat kokeneet, että ryhmään osallistuminen on vaikuttanut asiakaskohtaamiseen. Eräs pitkän linjan ammattilainen totesi: Ihan tässä seisoo kuin uusissa saappaissa, ei ole juuri tullut ajatelleeksi aikaisemmin millaisissa tilanteissa ihmiset voivat oikeasti olla. Mitä he ajattelevat ja miten he toimivat. Sen lisäksi, että Arkeen Voimaa ryhmä on hyvä lisäpalvelu terveydenhuollon asiakkaille, se voi parhaimmillaan parantaa keskinäistä kommunikaatiota ja aktiivisuutta itsehoidossa. On myös tärkeä huomata, että vaikka itse asia ja tieto on monessa asiassa tärkeä, sillä ei ole mitään merkitystä, jos ei se muutu toiminnaksi. Toiminnan puute ei aina ole laiskuutta tai välinpitämättömyyttä. Se voi johtua elämän muista haasteista tai resurssien puutteesta. Lopuksi Arkeen Voimaa toiminta on kaikista esteistä ja hidasteista huolimatta lähtenyt liikkeelle kaikilla projektialueilla. Vaikka Lahti ja Kouvola jäivätkin tässä vaiheessa pois projektista, on toiminnasta tullut jonkin verran kyselyjä muista kaupungeista. Toiminnan käytännön organisoiminen hioutuu pikkuhiljaa ja materiaalitkin saadaan aikanaan valmiiksi. Tutkimustoiminta käynnistyy myös ensin pienellä pyörällä ja myöhemmin toivottavasti suurella pyörällä. Asia kiinnostaa monia. Yksi keskeisistä pohdinnan aiheista on tässä vaiheessa Arkeen Voimaa toiminnan tulevan kotipesän miettiminen. Vaikka toiminta onkin osa kunkin alueen omaa toimintaa, tarvitaan myös valtakunnallista koordinaatiota. Valtakunnallisesti yhteisiä aiheita ovat: Ohjaajakoulutusten organisoiminen, aluekoordinaattoreiden tuki, valtakunnallisten tapaamisten organisointi, raportointi, laadunvarmistus, kehittäminen, tutkimus ja toiminnan liittäminen laajemmin potilasosallisuuden kysymyksiin.