Taloudellinen tuki matkailuun ja kauppaan Suomessa



Samankaltaiset tiedostot
PARASTA VASTINETTA EUROOPAN UNIONIN RAHOILLE

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Kestävää kasvua ja työtä

EUROOPPA-PÄIVÄ

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku Pekka Rantala

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

Alue (Alueen nimi on ilmoitettava, jos tuen myöntää muu kuin keskusviranomainen.) Koko Suomi Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa

Rakennerahastokauden valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU MENNESSÄ

Rakennerahastojen ohjelmakausi

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA Hakijan ohje

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta Jouko Lankinen

Rakennerahastokausi Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari , Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

Alueraporttien 1/2002 yhteenveto Suomen Yrittäjät

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

Yritystukien ajankohtaiset. Neuvottelupäivät Reijo Martikainen

Rahoitusvaihtoehtoja Lappeenranta

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

EU-hankkeet - kehittämisen voimavara. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Laura Ahonen

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Kainuusta Eurooppaan EUROPE DIRECT KAINUU TIEDOTUSPISTE

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

Euroopan talouden elvytyssuunnitelman ensimmäinen soveltamisvuosi alueilla ja kunnissa Online-kyselyn paperiversio

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi Huippuvalmennuspäivät Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku

Liite 2 Ahvenanmaan lääninhallitus Kalatalousasioissa Hämeen TE-keskus 4 ja 5, Varsinais-Suomen TE-keskus 2 ja 3 Kainuun TE-keskus 13 ja 14

Naisten yrittäjyys Suomessa ja EU:n rooli kasvun tukijana Pia Siitonen, tiedotuspäällikkö Euroopan komission Suomen-edustusto

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin ( ) Työterveyslaitos

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

EU:n rajat ylittävän alueellisen yhteistyön ohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma Vesa Ijäs kehittämispäällikkö


EU:n rakennerahastokausi

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

HAVAINTOJA KAAKKOIS-SUOMEN KALATALOUDESTA

Maaseudun kehittämisohjelman toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kansainvälinen Pohjois Savo

Maaseutuverkosto vartissa

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

ELY-keskusten puheenvuoro

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Tietosivu

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

KARELIA ENPI CBC OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA Sisko Kaarto

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI ENSIMMÄINEN EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Talousarvioesitys 2017

Transkriptio:

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 1 Yritystoimintajulkaisut Taloudellinen tuki matkailuun ja kauppaan Suomessa PARASTA VASTINETTA EUROOPAN UNIONIN RAHOILLE EU:n rakennerahastot pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) sekä julkisyhteisöille Euroopan komissio

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 2 Johdanto Euroopan unioni hoitaa valtavia rahamääriä Euroopan talouden, julkisen sektorin ja kansalaisten hyväksi. Tässä asiakirjassa selvitetään lyhyesti, miten Suomen pienet ja keskisuuret yritykset, välittäjäorganisaatiot tai edustusjärjestöt sekä paikalliset ja alueelliset julkishallinnot voivat saada taloudellista tukea erilaisiin matkailu- ja kauppa-alan hankkeisiin ja aloitteisiin. Eri ohjelmia kuvataan erikseen julkaistavissa ohjelmaesitteissä. Ketkä hyötyvät tästä esitteestä? Suomen kauppa- ja matkailualan pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), jotka haluavat parantaa taloudellista suorituskykyään ja hakevat siihen taloudellista tukea Kauppa- ja matkailualan välittäjäorganisaatiot ja julkisyhteisöt, jotka haluavat osaltaan edistää alan kehittämistä ja antaa edustamilleen yrityksille tietoja rakennerahastojen tarjoamista mahdollisuuksista Kauppa- ja matkailualan hallintoviranomaiset ja päättäjät Mitä rakennerahastot ovat? Rakennerahastot ovat Euroopan unionin rahoitusväline, jonka avulla parannetaan yleistä taloustilannetta muita heikommin kehittyneillä tai epäsuotuisilla alueilla unionissa. Sekä julkishallinnot että yksityisyritykset voivat saada rakennerahastojen varoja. Rakennerahastoista rahoitetaan esimerkiksi perusrakenteisiin, koulutukseen ja pk-yritysten kehittämiseen liittyviä investointeja. Monenlaiset hankkeet ovat tukikelpoisia. EU:n seitsemän aluekehitysvälinettä: Tavoitteen 1 ohjelmat hankkeisiin vähiten kehittyneillä alueilla Tavoitteen 2 ohjelmat hankkeisiin vaikeuksissa olevilla teollisuus-, kaupunki- ja maaseutualueilla Tavoitteen 3 ohjelmat työmarkkinahankkeisiin Interreg III rajatylittäviin, valtioiden välisiin ja alueiden välisiin hankkeisiin Urban II innovatiivisiin kaupunkikehityshankkeisiin Equal innovatiivisiin työmarkkinahankkeisiin Leader+ innovatiivisiin maaseudun kehittämishankkeisiin Tarkempia tietoja ohjelmista ja siitä, miten ne voivat tukea kauppa- ja matkailualan yrityksiä ja julkista sektoria, saa tässä sarjassa julkaistuista seitsemästä ohjelmaesitteestä. Neljä rakennerahastoa: EAKR (Euroopan aluekehitysrahasto) perusrakenteisiin ja pk-yrityksiin tehtäviin investointeihin ESR (Euroopan sosiaalirahasto) työvoiman kouluttamiseen EMOTR (Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto) maatalouden ja maaseudun kehittämisen edistämiseen KOR (kalatalouden ohjauksen rahoitusväline) kalastuksesta riippuvaisten alueiden kehittämiseen ja jälleenrakennukseen Miksi rakennerahastoja tarvitaan? Rakennerahastojen varoilla ei ainoastaan paranneta palveluja, perusrakenteita ja tasoa, vaan niillä on myös yleisinhimillisiä tavoitteita. Niillä pyritään esimerkiksi parantamaan työllistymismahdollisuuksia, yleistä elämänlaatua, kansalaisten turvallisuutta, yhteiskunnan kestävää kehitystä sekä kaupan ja matkailun elvyttämistä kehityksessä jälkeenjääneillä alueilla. Painopisteenä ovat suurtyöttömyydestä kärsivät alueet, joilla on meneillään teollisuuden rakennemuutos, muuttotappioalueet, kaupunkiympäristön ongelmaalueet ja raja-alueet. Lisäksi rakennerahastojen varoilla autetaan nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä, syrjäytyneitä ja vähän koulutettuja. RAKENNERAHASTOISTA ANNETAAN TUKEA, EI LAINOJA. TUKI TÄYTYY KÄYTTÄÄ JÄRKEVÄSTI, SITÄ EI TARVITSE MAKSAA TAKAISIN.

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 3 Miten EU:n rakennerahastojen varoilla voidaan auttaa kauppa- ja matkailualan yrityksiä? EU:n rakennerahasto-ohjelmissa tuetaan monenlaisia toimia, joilla parannetaan kauppa- ja matkailualan yritysten suorituskykyä. Hotelli- ja vierasmajoituksen laadun parantaminen, paikallisten tuotteiden yhteiset markkinointialoitteet, yhteiset matkailunedistämistoimet, yrityksen henkilöstön taitoja parantavat koulutuskurssit ja uusien tuotteiden kehittäminen ovat vain muutamia esimerkkejä toimista, jotka voivat saada rakennerahastojen tukea. Interreg IIIA Urban II Rakennerahastot kauppaan ja matkailuun Suomessa Oheisista kartoista näkyy, mitkä Suomen alueet voivat saada rakennerahastojen tukea tavoitteissa 1 ja 2. Interreg IIIA toteutetaan yleensä valtion rajoilla. Urban II -aloitteen kohteena on Helsinki/Vantaa. Tavoite 3, Leader+ ja Equal ovat lähinnä koko maan kattavia. Tavoite 1 Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 2 Tavoite 2 (osittain) Siirtymäkauden alue (vuoteen 2005) Erityisohjelma

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 4 Rahoitus kauppa-alalle Rahoitus yrityksille Kauppa-alan pk-yrityksille ei juuri anneta rahoitusta rakennerahasto-ohjelmista Suomessa. Innovatiivisilla hankkeilla on parhaat mahdollisuudet saada tukea. EU:n rahoittamissa koulutusohjelmissa voidaan tukea kauppa-alan henkilöstön kouluttamista. Rakennerahastojen varoilla voidaan auttaa myös tuotteiden myyntiin Internetissä tarkoitettujen perusrakenteiden luomisessa, jolloin voidaan parantaa palvelua ja työn kustannustehokkuutta. Tukikelpoisia voivat lisäksi olla muut kauppa-alan hankkeet, joilla luodaan työpaikkoja, parannetaan elintasoa sekä helpotetaan yhteisöjen ja etenkin syrjäytyneiden ryhmien elämää. Rahoitus julkisyhteisöille Kauppa-alan yrityksille annettavan suoran tuen lisäksi rakennerahastoista rahoitetaan hankkeita, jotka hyödyttävät kauppaa epäsuorasti. Tällaisia hankkeita hoitavat usein paikallis- ja aluetason (puoli)julkiset yhteisöt. Julkisten tilojen kohentaminen Julkisten tilojen, kuten puistojen, laitakatujen ja teollisuusalueiden, kunnostaminen lisää kotiseutuylpeyttä, vähentää ilkivaltaa ja rikollisuutta sekä parantaa yritysten toimintaympäristöä. Turvallisuuden edistäminen Valaistusta parantamalla, kameroita asentamalla ja asukkaita kouluttamalla voidaan lisätä alueen elin- ja työolojen turvallisuutta. Konkreettiset mahdollisuudet saada taloudellista tukea kauppa-alan kehittämiseen Suomessa vaihtelevat ohjelman ja alueen mukaan. Lisätietoja oman alueen mahdollisuuksista saa oman maakunnan liitolta tai oman alueen Työvoima- ja elinkeinokeskukselta (TE-keskukselta). Tämän lehtisen takasivulla on lisää yhteystietoja. EUROOPAN UNIONIN RAHOJA ANNETAAN MONEEN TARKOITUKSEEN MUTTA NIITÄ TÄYTYY HAKEA

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 5 Tapaustutkimus: Saariston makuja Skärgårdssmak-hankkeen kohteena on Itämeren saariston Interreg IIIA -alue. Alueelliset ravintolat toimivat kehityksen vetureina raaka-ainetuottajien, paikallisten myymälöiden ja käsityötuottajien tukemina. Hankkeessa on osallistujia Tukholmasta Varsinais-Suomeen ja Ahvenanmaalle, ja mukana on 43 ravintolaa, 48 käsityöyritystä, 15 myymälää ja 9 raaka-ainetuottajaa. Ravintoloiden liikevaihto kasvoi ensimmäisessä vaiheessa noin 25 prosenttia. Kuitenkin myös paikallisten raaka-ainetoimittajien samoin kuin koko elintarviketuotantoketjun liikevaihto kasvoi myönteisesti. Toisessa vaiheessa (1.9.2000 30.4.2004) tavoitteina ovat työllisyyden parantaminen, asiantuntemuksen lisääminen alueella ja organisaation rekisteröity tavaramerkki. Kansallista yhteisrahoitusta tarjoavat erilaiset maakunta- tai läänitason viranomaiset, paikalliset elimet, Varsinais-Suomen TE-keskus ja Skärgårdssamarbetet, Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuudessa toimiva yhteistyöjärjestö. Hankkeen talousarvio on 1,8 miljoonaa euroa; kansallisella yhteisrahoituksella ja EU:n rahoituksella on yhtä suuri osuus, ja pieni osa on yksityistä yhteisrahoitusta. Kaikilla myymälöiden, käsitöiden, ravintoloiden ja raaka-aineiden erillisillä hankkeilla oli omat talousarvionsa. Tulokset ovat olleet erittäin tyydyttäviä. Tulevaisuuden yhteistyö on pohjustettu.

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 6 Rahoitus matkailualalle Rahoitus yrityksille Matkailu on nykymaailmassa tärkeä tulonlähde monilla alueilla. Se on aluekehityksen veturi, ja sen odotetaan lähivuosina aktiivisesti edistävän talousrakenteen monipuolistumista ja työllisyyttä koko Euroopassa. Monet matkailualan yritykset ovat kuitenkin pieniä, ja niiltä puuttuu taloudellisia voimavaroja. Laadun parantaminen, hotellihuoneiden lisääminen, tuotekehitys ja monipuolistaminen ovat vain muutamia esimerkkejä rahoitettavista toimista. Majoituksen laadun parantaminen Hotellihuoneiden, viemärijärjestelmien ja puistojen parantaminen lisää asiakkaiden tyytyväisyyttä ja ympäristön turvallisuutta sekä parantaa liiketoimintaa. Investoinnit nähtävyyksiin Uudet tai kunnostetut nähtävyydet lisäävät matkailijoiden määrää ja kohteen suosiota. Ihmismäärän kasvu lisää liikevaihtoa ja parantaa liiketoimintaa. Markkinointikoulutus matkailualan yrittäjille Markkinointitaidot ovat välttämättömiä nykypäivän liike-elämässä ja matkailussa. Matkailualalla annettava koulutus tehostaa liiketoimintaa. Markkinointituki Matkailutuotteiden ja -kohteiden markkinoinnin tukeminen etenkin muiden asianosaisten kanssa parantaa dynaamista imagoa ja suorituskykyä. Neuvonta uusille yrityksille Matkailualan uusia yrityksiä tukemalla lisätään menestyvien matkailualan yrittäjien määrää ja työllistymismahdollisuuksia. Rahoitus julkisyhteisöille Matkailualan yrityksille annettavan suoran tuen lisäksi rakennerahastoista rahoitetaan hankkeita, jotka hyödyttävät matkailua epäsuorasti. Tuensaajia ovat usein (puoli)julkiset yhteisöt, kuten kunnat, kuntayhtymät, edustusjärjestöt tai matkailutoimistot. Investoinneilla lisätään alueiden houkuttelevuutta matkailijoiden keskuudessa. Investoinnit turistinähtävyyksiin Luontopolkujen, pyöräteiden, kulkureittien ja tienviittojen parantaminen voi lisätä alueen houkuttelevuutta matkailijoiden keskuudessa. Investoinnit ympäristöä säästävään matkailuun Investoinnit ympäristön huomioonottaviin turistinähtävyyksiin luovat edellytyksiä sekä talouden että ympäristön kannalta kestävälle kasvulle. Investoinnit kulttuuriperintöön Kun kohennetaan museoita, vierailukeskuksia ja yleensä kulttuuriperintöä, matkailijalla on entistä enemmän nähtävää, ja hän on valmis myös maksamaan siitä. Verkottuminen ja yhteistyö Matkailutuotteiden monipuolistaminen ja tuotekehitys edellyttävät usein yritysten, matkailutoimistojen ja paikallisten julkisyhteisöjen verkottumista. Rakennerahasto-ohjelmissa tuetaankin aloitteita, joilla edistetään matkailuketjun yhdentymistä parantavia yritysten välisiä sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia. Kun kaikki matkailualan kehittämisen kannalta tärkeät julkisen sektorin kumppanit otetaan mukaan, voidaan tehostaa matkailunedistämispolitiikkaa. Samalla edistetään vaivatonta ja asiakasystävällistä lähestymistapaa matkailuhankkeiden rahoittamiseen. Konkreettiset mahdollisuudet saada taloudellista tukea matkailualan kehittämiseen Suomessa vaihtelevat ohjelman ja alueen mukaan. Lisätietoja oman alueen mahdollisuuksista saa oman maakunnan liitolta tai oman alueen Työvoima- ja elinkeinokeskukselta (TE-keskukselta). Tämän lehtisen takasivulla on lisää yhteystietoja. HYVILLÄ HANKEIDEOILLA, JOILLA EDISTETÄÄN TIETYN ALUEEN TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ JA OHJELMAN TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISTA, ON AINA MAHDOLLISUUS SAADA RAHOITUSTA.

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 7 Tapaustutkimus: Lapin matkailumarkkinointi Vuonna 1994 EU:n tavoitteesta 6 saaduin varoin perustettu Lapin Markkinointi Oy on matkailun asiantuntijaorganisaatio, joka edistää ja koordinoi alueen matkailua. Sen päämääränä ei ole tavoitella voittoa vaan tukea alueellisia yrityksiä, jotta ne voivat parantaa kannattavuuttaan. Tärkeimpiä kohderyhmiä ovat Lapin matkailualan yritykset ja niiden henkilöstö. Tavoitteina olivat matkailun liikevaihdon vuotuinen neljän prosentin kasvu, 150 uutta työpaikkaa, alueen matkailijamäärien lisääminen (400 000 yöpymisestä 485 000 yöpymiseen) ja 14,5 prosentin kansallinen markkinaosuus vuoteen 1999 mennessä. Hankkeen järjestämisestä vastasi viranomaisten ja alueellisten matkailualan yritysten muodostama ryhmä. Sitä johtivat asianomaiset EAKR:n ja ESR:n elimet. Lapin TE-keskus vastasi kansallisen yhteisrahoituksen kohdentamisesta. Ensimmäinen vaihe alkoi 1.1.1997 ja päättyi 30.6.2000. Rahoitusta oli 26 miljoonaa markkaa. Toisen vaiheen päämääränä oli kehittää kokonaisvaltainen markkinointistrategia ja hyödyntää mittakaavaetuja tuomalla yhteen matkailualan yritykset, keskukset ja yhteistyökumppanit. Rahoitusta oli 6 miljoonaa markkaa.

p08finlandefi 16/12/03 08:22 Page 8 Näin saadaan rakennerahastojen tukea NB-53-03-233-FI-D Rakennerahastojen tuen saaminen vaatii aikaa ja vaivaa. ENSIN pk-yritys tai välittäjäorganisaatio pohtii, miten voidaan parantaa yhteistyötä ja näin saavuttaa EU:n tavoitteet, kuten nostaa työllisyyttä, parantaa perusrakenteita tai lisätä matkailijoiden määrää tai liikevaihtoa. SITTEN otetaan yhteyttä johonkin seuraavista tahoista: oman maakunnan liitto oman alueen Työvoima- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) paikallinen euroneuvontakeskus (katso http://www.euroneuvontakeskus.com ja http://www.ostro.chamber.fi). Ne selvittävät, voidaanko ideaa tukea taloudellisesti. Ne selvittävät parhaansa mukaan, millaiset hankkeet ovat tukikelpoisia, miten hakemus on paras tehdä ja miten yleensä luovitaan rakennerahastojen tukiviidakossa. Menettelyistä on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertaisia ja hallinnollista työmäärää on pyritty vähentämään, mutta hakeminen vaatii aikaa ja vaivaa niin ohjelmavastaavalta kuin hakijaltakin. Ohjelmavastaavat ovat asiansa osaavia ja ammattitaitoisia, ja he ovat sitoutuneet EU:n kehittämiseen paitsi teoriassa myös käytännössä. He auttavat aina parhaansa mukaan. MAAKUNTIEN LIITOT Uusimaa/Helsinki: p. (358-9) 476 74 11 Varsinais-Suomi/Turku: p. (358-2) 210 09 00 Itä-Uusimaa/Porvoo: p. (358-19) 524 32 88 Satakunta/Pori: p. (358-2) 620 43 00 Häme/Hämeenlinna: p. (358-3) 64 74 01 Pirkanmaa/Tampere: p. (358-3) 248 11 11 Päijät-Häme/Lahti: p. (358-3) 87 19 40 Kymenlaakso/Karhula: p. (358-5) 230 89 00 Etelä-Karjala/Lappeenranta: p. (358-5) 61 30 01 Etelä-Savo/Mikkeli: p. (358-15) 32 11 30 Pohjois-Savo/Kuopio: p. (358-17) 550 14 00 Pohjois-Karjala/Joensuu: p. (358-13) 25 91 10 Keski-Suomi/Jyväskylä: p. (358-14) 65 22 00 Etelä-Pohjanmaa/Seinäjoki: p. (358-6) 412 52 00 Pohjanmaa/Vaasa: p. (358-6) 320 65 00 Keski-Pohjanmaa/Kokkola: p. (358-6) 860 57 00 Pohjois-Pohjanmaa/Oulu: p. (358-8) 321 40 00 Kainuu/Kajaani: p. (358-8) 71 71 11 Lappi/Rovaniemi: p. (358-16) 330 10 00 Ahvenanmaan maakuntahallitus: p. (358-18) 250 00 TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSET (TE-KESKUKSET) Uusimaa: p. (358-9) 25 34 21 11 Varsinais-Suomi: p. (358-2) 210 04 00 Satakunta: p. (358-2) 620 40 00 Häme: Lahti: p. (358-3) 851 52 22 Hämeenlinna: p. (358-3) 851 52 30 Pirkanmaa: p. (358-3) 256 53 00 Kaakkois-Suomi: Kouvola: p. (358-5) 211 71 Lappeenranta: p. (358-5) 211 74 00 Etelä-Savo: p. (358-15) 466 40 11 Pohjois-Savo: p. (358-17) 617 51 11 Pohjois-Karjala: p. (358-13) 24 61 11 Keski-Suomi: p. (358-14) 410 46 00 Etelä-Pohjanmaa: p. (358-6) 416 35 55 Pohjanmaa: Vaasa: p. (358-6) 329 63 00 Kokkola: p. (358-6) 832 65 00 Pohjois-Pohjanmaa: Oulu: p. (358-8) 536 80 00 Ylivieska: p. (358-8) 429 24 30 Kainuu: p. (358-8) 616 31 Lappi: Rovaniemi: p. (358-16) 368 70 00 Kemi: p. (358-16) 368 74 00 Oman maan ohjelmavastaavien yhteystiedot löytyvät myös Internetistä Euroopan komission aluepolitiikan pääosaston Inforegio-sivuston kautta seuraavasta osoitteesta: http://europa.eu.int/comm/regional_policy/manage/authority/authority_en.cfm. Hyödyllistä luettavaa ovat myös EU Support for tourism enterprises and tourist destinations, An Internet guide ja Taneli Kokkilan laatima opas Mahdollisia EU:n rahoitusmuotoja matkailun kehittämiseen, joka löytyy Matkailun edistämiskeskuksen sivuston kautta seuraavasta osoitteesta: http://www.mek.fi/web/mekfi.nsf/.