ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen"

Transkriptio

1 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta, joihin myönnetty tuki oli yhteensä noin 9,0 miljoonaa euroa. Summasta Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman (MAKE) mukaisia avustuksia oli noin 2,9 miljoonaa euroa, Leader -toimintaryhmien rahoitusta yrityksille noin euroa ja loppu 5,8 miljoonaa euroa muuta yritystoiminnan rahoitusta. MAKE -ohjelmasta myönnettiin tukea myös erilaisiin maaseudun kehittämishankkeisiin 2,36 miljoonaa euroa neljääntoista hankkeeseen. Leaderohjelman kautta kehittämishankkeita rahoitettiin 2,27 miljoonalla eurolla. Satakunnan ELY-keskuksen panostus viime vuonna yritystoimintaan ja maaseudun kehittämiseen tähtäävään hanketoimintaan oli siten 13,6 miljoonaa euroa. MAKE-ohjelma Yritystuki Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta voidaan rahoittaa mm. maaseudulla toimivien, alle 10 hengen yritysten investointi- ja kehittämishankkeita sekä maatalouden jalostuksen ja markkinoinnin toimialan pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Alle 10 henkeä työllistävillä yrityksillä ei tarvitse olla maatilakytkentää, vaan avustuksia voidaan myöntää myös muille maaseutualueella toimiville mikroyrityksille. Satakunnan ELY-keskuksen rahoituslinjauksen mukaisesti alle 10 henkilöä työllistävien yritysten investointi- ja kehittämishankkeet pyritään rahoittamaan ensisijaisesti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta (MAKE) aina silloin, kun yritys sijaitsee maaseutualueella..

2 2/5 Vuonna 2012 jätettiin 93 uutta hakemusta ja hakemuksia käsiteltiin 84 kpl. Kappalemääräisesti yritystukia haettiin hieman enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta euromääräisesti noin 22 % vähemmän. Vuonna 2012 vireille tulleet hakemukset olivat jonkin verran edellisvuotisia pienempiä. Myönteisiä päätöksiä tehtiin viime vuonna 72 kpl ja kielteisiä 12 kpl. Uusia yrityksiä tuensaajista oli 6 kpl. Joitakin hakemuksia on myös peruttu tai siirretty. Yritysten avustushakemuksia on Satakunnan ELY-keskukselle jätetty tukien haun käynnistymisestä kesäkuusta 2007 lähtien vuoden 2012 loppuun 555 kpl. Maaseudun yritystukihakemuksia oli vireillä 8 kpl vuoden vaihteessa Yritystukea MAKE-ohjelmasta myönnettiin päättyneenä vuonna euroa. Summasta euroa on investointiavustuksia, euroa käynnistysavustuksia ja euroa kehittämisavustuksia. Seutukunnittain eniten avustuksia meni Pohjois-Satakuntaan ( euroa, 34,0 % myönnetystä tuesta) ja toiseksi eniten Porin seudulle ( euroa, 32,9 %). Tilastot myönnetystä rahoituksesta on katsauksen liitteenä (MAKE yritystuet 2012). Kehittämishankkeet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoitetaan yritystukihankkeiden ohella myös maaseudun kehittämishankkeita, joilla usein on yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja maaseudun elinvoimaisuutta yleisesti parantavia vaikutuksia. MAKE-ohjelmasta myönnettiin vuonna 2012 tukea 14 hankkeeseen Satakuntaan kohdistuvan tuen ollessa euroa. Yhteenveto rahoitetuista kehittämishankkeista on katsauksen liitteenä (MAKE hanketuet 2012). Leader-toimintaryhmien myöntämä tuki Satakunnan ELY-keskus hallinnoi neljän Leader toimintaryhmän tekemiä hanke- ja yritystukipäätöksiä. Nämä toimintaryhmät ovat Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry, Karhuseutu ry, Kehittämisyhdistys Pyhäjärviseutu ry ja Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka ry. Joidenkin toimintaryhmien toiminta-alueet ulottuvat Satakunnan rajojen ulkopuolelle. Avustushakemukset jätetään toimintaryhmille, joiden hallitukset käsittelevät hankkeet. Avustuspäätökset tehdään toimintaryhmien esitysten perusteella ELY-keskuksessa. Leader -toimintaryhmien yritystuki suunnataan pääsääntöisesti maaseudun pienille, korkeintaan 3 henkilöä työllistäville

3 3/5 yrityksille. Vuona 2012 toimintaryhmien kautta myönnettiin avustusta 35 hankkeelle ja avustusta myönnettiin yhteensä euroa. Uusia yrityksiä tuensaajista oli 9 kpl. Kehittämishankkeita rahoitettiin 83 kpl ja kehittämishankkeisiin myönnetty tuki oli yhteensä euroa. Tilasto myönnetystä Leader-tuesta on katsauksen liitteenä (LEADER yritystuet 2012, LEADER hanketuet 2012). Muu ELY-keskuksen myöntämä yritystuki Muun kuin maaseudun yritystukien myöntämisen osalta päättynyt vuosi oli rahoituksen kysynnän osalta lähes edellisvuoden kaltainen. Yritystoiminnan rahoitusta haettiin Satakunnan ELY-keskukselta yhteensä noin 9,6 miljoonaa euroa eli kolmisen prosenttia enemmän kuin vuonna Satakunnan ELY-keskus myönsi v muuta (kuin maaseudun) yritystoiminnan rahoitusta euroa 92 hankkeeseen. Myönnetystä tuesta yritysten kehittämisavustuksia oli 3,5 milj. euroa (61 %). Tukea yritysten toimintaympäristöä parantaviin hankkeisiin myönnettiin 1,3 milj. euroa ja energiatukia euroa. Hankkeita käsiteltiin 105 kpl ja kielteisten päätösten osuus oli 12,4 % (13 kpl). Käsittelyyn jäi vuodenvaihteessa 16 rahoitushakemusta. Seuduittain tarkasteltuna rahoitusta suuntautui eniten Porin seudulle (4,0 milj. euroa, 68,5 %) ja toiseksi eniten Rauman seudulle (1,4 milj. euroa, 24,4 %). Uusia työpaikkoja yritysrahoituksen myötävaikutuksella arvioidaan syntyvän 186. Uusia yrityksiä tuen saajista oli yksi. Tilastot myönnetystä rahoituksesta seutukunnittain ja yrityksittäin on katsauksen liitteenä (Muu yritystuki 2012_TEM). Valmistelurahoitus Valmistelurahoituksella autetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä valmistelemaan varsinaisia kehittämishankkeitaan ja selvittämään menestymismahdollisuuksiaan. Rahoituksen turvin yritys voi ostaa asiantuntijapalveluita, joilla selvitetään esim. liiketoiminnan käynnistymisedellytyksiä tai kansainvälistymismahdollisuuksia. Myönnettävä avustus voi kattaa enintään 70 % hyväksyttävistä kustannuksista ja tuen enimmäismäärä on euroa. Valmistelurahoituspäätöksiä Satakunnan ELY-keskus teki 15 kappaletta vuonna Myönnetty rahoitus oli yhteensä euroa. Tiedot valmistelurahoitusta saaneista yrityksistä löytyy katsauksen liitteestä Muu yritystuki 2012_TEM.

4 4/5 Euroopan aluekehitysrahaston osarahoitusta yritystukiin ja Tekes-tutkimushankkeisiin Merkittävä osa ELY-keskuksen myöntämästä yritystuesta on Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamaa. Yritysten saamista kehittämisavustuksista ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksista (4,872 milj. euroa ) noin 70 % (3,4 milj. euroa) on Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamia. Muita EUrahoituksen välittäjiä ELY-keskuksen ohella Satakunnassa ovat Tekes ja Finnvera Oyj:n Porin aluekonttori. Satakunnassa EU-osarahoitus on Tekesin osalta suunnattu kokonaisuudessaan julkisiin tutkimushankkeisiin. Vuonna 2012 EU-osarahoitteista tukea myönnettiin kolmelle tutkimushankkeelle avustusten yhteismäärän ollessa euroa. Yritysten toimintaympäristön kehittämishankkeita rahoitettiin yhdeksän kappaletta myönnetyn tuen ollessa yhteensä euroa. EU:n osarahoittamissa hankkeissa hankkeiden vaikuttavuuden seuranta on tärkeää ja sitä tehdään sekä hankkeita myönnettäessä että maksettaessa. Vuonna 2012 myönnetyn EAKR-rahoituksen vaikutukset tuettujen yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen arvioidaan merkittäviksi. Yritysten liikevaihtoa hankkeiden arvioidaan lisäävän pidemmällä aikavälillä noin 49 milj. euroa ja vientiä 27 milj. euroa. Uusia työpaikkoja EAKR-tukea saaneissa yrityksissä arvioidaan syntyvän 123 kpl. Ympäristömyönteisiä tukea saaneesta 37 hankkeesta oli 24 (65 %). Tukea saaneet hankkeet lyhyine kuvauksineen ovat katsauksen liitteenä (Tekes_EAKR_Tutkimushankkeet_2012 ja Toimintaympäristön kehittämisavustukset_2012).

5 5/5 Lisätietoja katsauksesta antavat: Paula Nordenswan, rahoituspäällikkö, puh Raija Wessman maaseudun kehittämisen asiantuntija, puh (Leader - toimintaryhmien rahoitus) Timo Pukkila, maaseudun kehittämisen asiantuntija, puh (MAKEn kehittämishankkeet) Markku Jokela, yksikön päällikkö, puh (Tekes-rahoitus, Valmistelurahoitus) LIITTEET (pdf-tiedostoina ladattavissa ELY-keskuksen verkkosivuilta Yhteenveto tuesta_2012 MAKE yritystuet 2012 MAKE hanketuet 2012 LEADER yritystuet 2012 Muu yritystuki 2012 TEM Tekes_EAKR_Tutkimushankkeet_2012 Toimintaympäristön kehittämisavustukset_2012 LEADER hanketuet2012

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSKATSAUS

YRITYSRAHOITUSKATSAUS YRITYSRAHOITUSKATSAUS Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Eija Pihlaja ELY-KESKUS Avustuksia pk-yritysten kehittämiseen Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014), asetus 716/2014

Lisätiedot

TUKENA JA RAHOITAJANA

TUKENA JA RAHOITAJANA ELY-KESKUS MATKAI LUYRI TTÄJÄN TUKENA JA RAHOITAJANA 22.09.2010 2010 Lisää viraston Paul a Nordenswan nimi, tekijän nimi ja osasto 21.9.2010 1 Avustusten myöntäminen yrityksille Kansalliset rahat EAKR-rahat=

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,

Lisätiedot

Maaseutujaoston kokous 17.9. Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Maaseutujaoston kokous 17.9. Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseutujaoston kokous 17.9 Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 22.9.2015 Maatalouden investointituet Myönnöt tehdään tukijaksoittain ja hankkeet kilpailevat keskenään

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia 12.3.2013 Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Kalevi Pölönen www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.3.2013 1 Taustaa Rahoitusstrategialla

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille Valtakunnallinen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari Kuusamossa Kukka Kukkonen & Johanna Ek Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Yritysrahoituskatsaus 1/ Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Yritysrahoituskatsaus 1/ Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Yritysrahoituskatsaus 1/2013 3.7.2013 Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 3.7.2013 Elinkeinoelämän odotukset keväälle 2014 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Yrityksille Joilla Venäjäperusasiat kunnossa

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 17.3.2015 ELY:n keskeisimmät tukijärjestelmät (elintarvikeala) Maataloustuotteet (jalostusprosessin

Lisätiedot

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.2.2015 Muutoksia 2014 à Säädösmuutokset Aluekehityslainsäädäntö Yritystukisäädökset Maaseudun

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Anne Pulkkinen 11.4.2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN

YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Pekka Pelkonen 8.11.2018 YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELUT Yli 300 asiantuntijaa käytettävissä Kevyt prosessi Yritysten tarpeen

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Kehittämisen ja kasvun rahoitus

Kehittämisen ja kasvun rahoitus Kehittämisen ja kasvun rahoitus ELY- keskuksen rahoituspalvelut pk- yrityksille Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 16.5.2017 Mistä suuntaa kasvulle? Kehittämiskartoitus Analyysi Yrityksen omatoimiseen kehittämistarpeiden

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

Sopimus yhteensovituksesta

Sopimus yhteensovituksesta Lapin E-ks s 1 1. 02. 2015 Sopimus yhteensovituksesta Lapin ELY- keskus ja Lapin Leader- ryhmät 4.2.2015 1 YHTEISTYÖSPIMUS 04.02.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020 toteutetaan koko

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Seuraavissa kappaleissa 1-6 esitettävät rahoituslinjaukset koskevat yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain mukaista kehittämisavustusta.

Seuraavissa kappaleissa 1-6 esitettävät rahoituslinjaukset koskevat yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain mukaista kehittämisavustusta. POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISLINJAUKSET YRITYSTUKIHANKKEISSA Yritystukien myöntämistä säätelevät valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annettu laki (1336/2006) ja siihen

Lisätiedot

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä

Lisätiedot

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella 1.1.2017 Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta 2014-2020 Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 mahdollistaa yritysten tukemista maaseudulla.

Lisätiedot

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Tulevaisuuden nautakarjatalous Keski- Suomessa seminaari 10.4.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maatalous ja maidon- ja lihantuotanto on tärkeä painopiste Keski-Suomen

Lisätiedot

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN

MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN YRITTÄJYYS 2020 Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka, Tikkurila 18.3.2011 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Valmistelurahoitus. Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001

Valmistelurahoitus. Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001 Valmistelurahoitus Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001 VALMISTELURAHOITUKSEN TARKOITUS Valmistelurahoituksella autetaan pk-yrityksiä valmistelemaan

Lisätiedot

Sulkeminen ja myöntö. Sulkemisseminaari , Lahti. Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto

Sulkeminen ja myöntö. Sulkemisseminaari , Lahti. Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto Sulkeminen ja myöntö Sulkemisseminaari 28.10.2014, Lahti Miska Kaihlamäki, Maaseutuvirasto Myöntäminen Myöntäminen päättynyt 31.12.2013 Joidenkin rahoituskohteiden osalta 30.6.2014 Jos vielä vireillä olevia

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus / Eija Tabell-Jokelainen Yleisiä periaatteita Taustalla kansallinen lainsäädäntö, EU:n rakennerahastoohjelma,

Lisätiedot

Kehitä kilpailukykyäsi!

Kehitä kilpailukykyäsi! Kehitä kilpailukykyäsi! TE-keskuksen palvelut yrityksille Kimmo Puolitaival Työllisyys- ja yrittäjyys vastuualue Varsinais-Suomen TE-keskus 1 Työkaluja taantuman ylittämiseen ja paremman kilpailukyvyn

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Maaseudun rahoitustilastot 2015

Maaseudun rahoitustilastot 2015 Maaseudun rahoitustilastot 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunta Pohjanmaalla tehtiin maan eniten investointitukipäätöksiä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi Maaseutuohjelman yritystuet KEUKE rahoitusinfo 24.4.2019 Krapi Yleistä 1/2 Maaseutuohjelman rahoitusta sekä ELYkeskusten että Leader-ryhmien kautta molemmilla samat säädökset Leader-ryhmät rahoittavat

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

EU-Ohjelmakauden 2007-2013 ajankohtainen hanketilanne Satakunnassa

EU-Ohjelmakauden 2007-2013 ajankohtainen hanketilanne Satakunnassa EU-Ohjelmakauden 2007-2013 ajankohtainen hanketilanne Satakunnassa Jori Sinisalmi 12.12.2013 Kuluvan ohjelmakauden aikana Satakunnassa on rahoitettu yhteensä 210 yrityshanketta, joiden yhteenlaskettu tukimäärä

Lisätiedot

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto 14.2.2012 Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Maaseudun rahoitustilastot 2015

Maaseudun rahoitustilastot 2015 Maaseudun rahoitustilastot 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunta Pohjanmaalla tehtiin maan eniten investointitukipäätöksiä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

Yritystukien kohdentumisen parantaminen: Maaseudun yritystuki Yritysten kehittämisavustus

Yritystukien kohdentumisen parantaminen: Maaseudun yritystuki Yritysten kehittämisavustus Yritystukien kohdentumisen parantaminen: Maaseudun yritystuki Yritysten kehittämisavustus 9.9.2016 Yksikön päällikkö Rakennerahastoyksikkö Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi. Tilannekatsaus loka/marraskuu Sivu 1

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi. Tilannekatsaus loka/marraskuu Sivu 1 Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Tilannekatsaus loka/marraskuu 2017 Sivu 1 Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 32,5 milj. Vuosi 2014-2015: ~ 9 milj. Vuosi 2016: ~ 5 milj. Vuosi

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä

Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä Maaseudun yritystuet Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Energiailta Salo lot Campus

Energiailta Salo lot Campus Energiailta Salo lot Campus 9.4.2019 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 MUKAINEN RAHOITUS UUSIUTUVAN ENERGIAN INVESTOINNEILLE 1A. MAASEUDUN YRITYSTUKI

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN Mistä apua ja rahoitusta kansainvälisyyteen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Yritysrahoitusryhmä Jarmo Kallio 13.12.2010 1 ELY-keskuksen

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut 15.12.2014

Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut 15.12.2014 Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Uusi yritystukilaki L 9/2014 on tullut voimaan 1.7.2014. Lakia on tarkennettu erillisellä asetuksella VnA 716/2014,

Lisätiedot

Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseuturahasto yleistä Osa maaseutuohjelman rahoituksesta on kansallista rahoitusta ja osa rahoituksesta

Lisätiedot

Rakennerahastojen mahdollisuudet maaseudun kehittäjänä - Yrityksen kehittämisavustus ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus 11.6.

Rakennerahastojen mahdollisuudet maaseudun kehittäjänä - Yrityksen kehittämisavustus ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus 11.6. Rakennerahastojen mahdollisuudet maaseudun kehittäjänä - Yrityksen kehittämisavustus ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Yritystoiminnan rahoitus Yrityksen kehittämisavustus (TEM): Yrityksen

Lisätiedot

Maaseudun innovaatioryhmät

Maaseudun innovaatioryhmät Maaseudun innovaatioryhmät EIP-info 5.4.2019 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 Maaseudun innovaatioryhmien 3. hakukierros 31.1.2019 päättyneellä ideakartoituskierroksella yhteensä 32 EIP-hankeideaa

Lisätiedot

Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Savitaipale Riikka Huhtanen

Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Savitaipale Riikka Huhtanen Yritysrahoituksen mahdollisuudet Savitaipale 1.9.2016 Riikka Huhtanen Mitä maaseudun yritystuki on käytännössä? Tässä yksi esimerkki: US Wood Oy (youtube) Lisää käytännön esimerkkejä osoitteessa www.kaakonkantri.fi

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, yritysasiantuntija Jarmo Jokinen 25.9.2018/JJo

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio. Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio. Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen ELY-keskuksen toiminta-ajatus ELY-keskus on elinkeinojen, työmarkkinoiden ja maaseudun

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa 2021-2027 Sidosryhmäpäivä, Varkaus Timo Ollila 28.5.2019 Mitä IP-alue tavoittelee uudelta kaudelta Yritysten muutoskykyyn ja kasvuun

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut

Lisätiedot

Luonnos Ely-keskuksen rahoitusstrategiaksi Kalevi Pölönen

Luonnos Ely-keskuksen rahoitusstrategiaksi Kalevi Pölönen Luonnos Ely-keskuksen rahoitusstrategiaksi 2011 18.1.2011 Kalevi Pölönen Kalevi Pölönen www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.1.2011 1 Esityksen sisältö 1. Rahoituksen painopisteet 2. Rahoituksen kohteet

Lisätiedot

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa Terva ryhmä Leila Helaakoski 2.12.2014 Terva -ryhmä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Yleishyödylliset investointihankkeet

Yleishyödylliset investointihankkeet Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Rakennerahasto-ohjelma EAKR Rakennerahasto-ohjelma EAKR Kevät 2015 Heli Rintala EAKR Etelä-Pohjanmaalla 2014-2020 Tukirahaa Etelä-Pohjanmaalla yhteensä vajaa 3,5 milj. vuodessa Jaetaan kolmen toimijan kesken: EP:n liitto (Pirkanmaan

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 YRITYSRAHOITUKSELLA Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-Keskus Haasteita ohjelman ratkaistavaksi Yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit Mikseri 30.10.2018 Kristiina Laatikainen Tavoitteet Kannustaa yrityksiä Kehittämään toimintaansa Hakemaan kasvua liikevaihdon ja työpaikkojen myötä Uudistamaan toimintaansa

Lisätiedot

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet keskustelun tausta ja yleisiä huomioita Keskustelu käynnistyi poliittisella tasolla ja julkisuudessa

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot