Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. 15.2.2012 Varastokatu 3 A VALITUS 33100 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. (03) 213 1317 Aaroninkatu 13 37130 Nokia nokianluonto@gmail.com MAASEUTUELINKEINOJEN VALITUSLAUTAKUNTA Asia Valitus Suomen riistakeskus Pohjois-Hämeen ja Satakunnan myöntämistä metsästyslain 41 :n mukaisista poikkeusluvista (ilvesten kaataminen) Muutoksenhaun kohteena olevat päätökset: Suomen riistakeskus, Satakunta: 2012/00006 ja 2012/00009 (päivätty 20.1.2012) Suomen riistakeskus, Pohjois-Häme: 2012/00001, 2012/00003, 2012/00005, 2012/00006 ja 2012/00009 (päivätty 20.1.2012) Suomen riistakeskus on myöntänyt Pirkanmaalle seitsemän poikkeuslupaa ilvesten kaatamiseen. Lupapäätökset kohdistuvat Sastamalaan, Ikaalisiin, Nokialle, Vesilahdelle, Lempäälään, Akaaseen, Valkeakoskelle, Mänttä-Vilppulaan ja Ruovedelle sekä yksi lupa osin Jämijärven (Satakunnan maakunnan) puolelle. Katsomme, että lupapäätökset tulee kumota. Perustelemme kantaamme alla luvuissa 1-6. Valituksen allekirjoittajana on Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. kaikkien lupien osalta ja lupien Pohjois-Häme 2012/00001 ja 2012/00003 osalta. Päätösten tiedoksisaantipäivät ilmenevät päätösten (liitteinä) päivämääristä. Päätökset toimitettiin Suomen riistakeskus Satakunnasta ja Pohjois-Hämeestä Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry:lle sähköpostitse samana päivänä (20.1.2012). 1. Poikkeuslupien edellytykset Metsästyslain 41 a :n mukaan edellytykset tiettyjen riistaeläinlajien kaatamiseen myönnettäville poikkeusluville ovat seuraavat: Jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella, 41 :ssä tarkoitettu poikkeuslupa voidaan myöntää ahman, suden, karhun, saukon, ilveksen, euroopanmajavan, hallin, kirjohylkeen, itämerennorpan, hillerin, näädän ja metsäjäniksen pyydystämiseen tai tappamiseen: 1) luonnonvaraisen eläimistön tai kasviston säilyttämiseksi; 1
2) viljelmille, karjankasvatukselle, metsätaloudelle, kalataloudelle, porotaloudelle, vesistölle tai muulle omaisuudelle aiheutuvan erityisen merkittävän vahingon ehkäisemiseksi; 3) kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai muun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien taloudelliset ja sosiaaliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle; tai 4) näiden lajien tutkimus-, koulutus-, uudelleensijoittamis- ja istuttamistarkoituksessa taikka eläintautien ehkäisemiseksi. Muutoksenhakumme kohteena olevat luvat on myönnetty kannanhoidollisin perustein. Mielestämme perusteita lisäkaatolupien myöntämiseen ei metsästyslain 41 a :n valossa ole. Lupapäätöksiä perustellaan lähinnä lain 41 a :n kohdissa 2) ja 3) mainituilla syillä: erilaisilla vahingoilla sekä ennen muuta sosiaalisilla syillä. 2. Lupahakemusten perusteet ylimalkaisia Poikkeuslupapäätöksissä luetellaan ilvesten pyyntilupahakemusten perusteita. Lupia on haettu sellaisin syin kuin ilveskannan runsastuminen, pihapiireissä tehdyt havainnot, lisääntyneet pihahavainnot ja ongelmat. Syyt ovat ylimalkaisia eivätkä mielestämme sinänsä riitä pyynnin edellytyksiksi. Suurpeto ei ole häirikkö, vaikka se kulkisi pihan poikki. Katsomme, ettei ole metsästyslain 41 a :n mukaista hakea ja myöntää poikkeuslupia pyyntiin, jos vahinkoja ei ole tapahtunut eikä korvaavia ratkaisuja ole kokeiltu. Esimerkkinä mainittakoon Suomen riistakeskus Pohjois-Hämeen päätös 2012/00009. Poikkeuslupaa Mänttä-Vilppulassa Kolhon keskustassa ja omakotialueella liikkuvan ilveksen poistamiseen. Myönnetty lupa on kannanhoidollinen ja yksilöimätön. Ilmeisesti alueella liikkunut ilves ei ole aiheuttanut ongelmia muuten poikkeusluvan perusteluissa olisi viitattu metsästyslain 41 a :n kohtaan, jossa todetaan, että sutta, karhua, saukkoa ja ilvestä koskeva poikkeuslupa voidaan myöntää myös tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti tiettyjen yksilöiden pyydystämiseksi tai tappamiseksi. 3. Muun tyydyttävän ratkaisun käyttöön ei kannusteta Metsästyslain 41 :n olennainen kohta on maininta jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole --- poikkeuslupa voidaan myöntää. Lain nojalla ampumisen ei siis tulisi olla ensisijainen toimenpide, vaikka vahinkojakin olisi jo tapahtunut. Poikkeuslupapäätöksissä ei mielestämme ole riittävästi keskitytty muiden tyydyttävien ratkaisujen kartoittamiseen. Pihavierailujen ennaltaehkäisy erilaisin karkottein ja suojautumiskeinoin on mahdollista, mutta asiaa ei selosteta lupapäätöksissä. Lupapäätöksissä luvussa Muun tyydyttävän ratkaisun käyttö luetellaan ilvekseen liittyviä ongelmia, mutta ei tarjota niille vaihtoehtoisia ratkaisutapoja. Erikoista on, että myös niissä päätöksissä, joissa Suomen riistakeskus Pohjois-Häme on hylännyt pyyntilupahakemuksen, luku Muun tyydyttävän ratkaisun käyttö on sisällöltään sama. Eikö vähintään kielteisessä päätöksessä tulisi opastaa, miten ilvesvahinkoja voidaan ehkäistä ennakolta? Myönnetyissä poikkeuslupapäätöksissä kerrotaan, että ongelmiksi koetaan mm. kannan levittäytyminen ja ilveksen esiintymisen laajentuminen, ilveksen tapa saalistaa valkohäntäpeurojen,
metsäkauriiden tai jäniksien ruokintapaikoilla, haitat porotaloudelle, turkistarhaukselle, karja- ja lammastaloudelle sekä se, että ilvekset joskus oppivat hakemaan ravintoa pihapiireistä. Ilvesten poistamista vaaditaan usein, vaikka pihavierailut eivät johtaisi varsinaisiin vahinkoihin. Lupapäätösten mukaan ihmisten sietokykyä voidaan lisätä ja ilvesvastaisuutta vähentää sallimalla kannanhoidollinen metsästys. Poikkeuslupiin perustuva metsästys ei mielestämme voi olla ainoa keino ihmisten asenteiden muuttamiseen. Huoli ja ärtymys ovat tunteita, joista ihmisten on mahdollista oppia pois, kun saatavilla on asiallista tietoa ilveksestä ja keinoja, joilla ei-toivottuja kohtaamisia voidaan välttää. Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon, ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ainakin ilves ja karhu ovat selviytyneet sukupuuton partaalta. Jotta luonnon monimuotoisuus suurpetoineen kaikkineen säilyisi pitkällä aikavälillä, olisi äärimmäisen tärkeää, että ihmiset ja suurpedot pystyisivät rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Tämä edellyttää asennemuutosta, ja siihen on varmasti jo tietotaitoa tarjolla. Poikkeuslupien myöntämisen sijasta asennemuutosta edistetään parhaiten ohjaamalla ihmisiä muiden tyydyttävien ratkaisujen käyttöön. Tällaista ohjausta muutoksenhakumme kohteena olevissa lupapäätöksissä ei ole, mitä pidämme puutteena. Metsästyslain 41 a :n mukaan ongelmien ilmetessäkin on ampumista ennen kokeiltava muita konsteja. 4. Suotuisa suojelutaso Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen (RKTL) mukaan Suomen riistakeskus Satakunnan toiminta-alueella oli 110-130 ilvestä ennen metsästyskautta 2011-2012. Arvioitu pentueiden määrä vuonna 2010 oli samaisella alueella 19-21. Kestäväksi metsästysmääräksi RKTL arvioi Satakunnassa 14 ilvestä. Suomen riistakeskus Pohjois-Hämeen osalta RKTL arvioi ilvesten määräksi 170-190 yksilöä ennen metsästyskautta 2011-2012. Arvioitu pentueiden määrä vuonna 2010 oli samaisella alueella 29-31. Kestäväksi metsästysmääräksi RKTL arvioi Pohjois-Hämeessä 22 ilvestä. Maa- ja metsätalousministeriön asetus sallii RKTL:n suosituksia korkeamman pyyntimäärän. Metsästysvuonna 2011-2012 ministeriö sallii koko maassa 440 ilveksen ampumisen. Tämä on 140 yksilöä enemmän kuin RKTL:n vastaava suositus (300 ilvestä metsästysvuonna 2011-2012). Tiedossa ei ole, miksi maa- ja metsätalousministeriö ei luota RKTL:n näkemykseen, vaikka ministeriö itse rahoittaa laitoksen tutkimuksia. Suomen riistakeskuksen Satakunnan ja Pohjois-Hämeen alueyksiköiden myöntämistä poikkeusluvat on myönnetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksen pyyntikiintiön mukaan. Suomen riistakeskuksen Satakunnan ja Pohjois-Hämeen alueyksiköiden poikkeuslupapäätöksistä ei kuitenkaan käy ilmi, paljonko ilveslupia on jo myönnetty ja aiotaan yhteensä myöntää. Tämä puute vaikeuttaa kokonaistilanteen arviointia. Suotuisan suojelutason säilymisen arvioinnin tekee erityisen hankalaksi se, että lupapäätösten perusteella ei käy ilmi, ylitetäänkö Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä RKTL:n arvio kestävästä metsästysmäärästä. RKTL:n arvio perustuu tutkimuksiin ja olisi siksi paras mittari, kun punnitaan poikkeuslupien määrän suhdetta ilveksen suotuisan suojelutason säilymiseen. Suomen lajien uhanalaisuusarviossa (Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö 2010) ilves 3
on luokiteltu uhanalaiseksi, vaarantuneeksi lajiksi. Uhanalaisuuden syyksi ja lajin uhkatekijäksi todetaan pyynti. Aiemmassa uhanalaisuusarviossa ilves luokiteltiin astetta lievempään luokkaan eli silmälläpidettäväksi. Kun kyseessä on uhanalainen laji, tulisi lupapolitiikassa noudattaa erityistä pidättyvyyttä ja varovaisuutta. Lisäksi lupahakemuksilta tulisi edellyttää korkeaa tasoa. Alkuperäisiä lupahakemuksia ei ollut Suomen riistakeskus Satakunnan ja Pohjois-Hämeen lupapäätöksissä, mutta referaattien perusteella muutoksenhakumme kohteena olevat luvat on myönnetty lähinnä varmuuden vuoksi lupahakemusten perustelut ovat olleet varsin löyhiä (ks. luku 2). 5. Kannanhoidollinen metsästys ilveksen kohdalla ei ole tarpeellista Lupakäytännöissä tulisi ottaa huomioon luontaiset populaatiosyklit, koska ne vähentävät ihmisten tarvetta puuttua kantojen kehitykseen; yleensä luonto pitää itse huolta itsestään. Jaksottaisten kannanvaihteluiden on todettu noudattavan ilveksellä n. 10 vuoden sykliä. Lisäksi on syytä tuoda esiin, että populaation tiheyden laskiessa riittävän pieneksi lajinsisäinen kilpailu lisää syntyvyyttä ja vähentää kuolleisuutta. Metsästämällä ilvestä luodaan täten kehä, joka ruokkii itse itseään sekä aiheuttaa metsästäjille vaivaa ja vaaratilanteita. Nisäkkäiden, kuten ilveksen, kantoihin vaikuttaa ilmiö, jota kutsutaan itsesäätelyksi. Itsesäätely tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, kun populaation tiheys kasvaa liian suureksi ja eläinten lisääntymiseen vaikuttava hormonitoiminta häiriintyy ja lisääntymiskyky sitä kautta heikkenee. Ilveksellä voidaan olettaa olevan käyttäytymismalleja, joiden yhteydessä tieto populaatiotiheydestä suhteessa ympäristöresursseihin välittyy yksilöille ja aiheuttaa niissä käyttäytymis- ja/tai fysiologisia muutoksia, joiden kautta populaatiotiheys tarvittaessa muuttuu. 6. Lopuksi Nykymetsästys ei jätä saaliille suuriakaan mahdollisuuksia. Syrjäseutuja tai takamaita, jossa luonto saa toipua ja eläinkannat rauhassa vahvistua, ei enää ole. Luonnonvaraisten eläinten muista kuin luonnollisista syistä johtuva kuolleisuus on lisääntynyt merkittävästi, kun ihminen on ottanut koko maa-alan tehokkaaseen käyttöön. Metsästys lisää luontoon kohdistuvaa peruskuormitusta. Ilveksiä jää myös autojen alle, ja salametsästystäkin on olemassa. Esimerkiksi 16.11.2011 Suomen riistakeskus Satakunnan järjestämässä ilvesten pentuehavaintojen laskentakoulutuksessa Mouhijärven metsästysmajalla eräs metsästäjä vihjasi kannanotossaan että ilveksiä ammutaan, oli lupia tai ei. Suomen ilveskanta on arvokas paitsi ekologisesti myös kulttuurisesti. Ns. suuri yleisö sietää ilvestä hyvin verrattuna muihin suurpetoihin. Tietoa jakamalla ja mahdolliset vahingot ennaltaehkäisemällä pystytään vaikuttamaan asenteisiin myös niiden ihmisten keskuudessa, jotka tällä hetkellä suhtautuvat ilvekseen negatiivisesti. Suomi on allekirjoittanut YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen, joka laadittiin Rio de Janeirossa 1992. Lisäksi Suomi on sitoutunut biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa Japanin Nagoyassa 2010 laadittuun strategiaan, jonka tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on aikamme suurimpia ympäristöongelmia, jossa kielteistä kehitystä ei ole onnistuttu kääntämään.
Monimuotoisuutta koskevien kansainvälisten sitoumusten täyttäminen vaatii kansallisia ja paikallisia toimenpiteitä, kuten ilvesten pyynnin poikkeuslupakäytännön tiukentamista. Suomessa luonnon monimuotoisuuden keskeisiä osatekijöitä ovat juuri ilves ja muut suuret nisäkkäät. Huomionarvoista on myös se, että ilvekset vähentävät osaltaan liikenneonnettomuuksien todennäköisyyttä Pirkanmaan niillä seuduilla, joilla on runsas valkohäntä- ja metsäkauriskanta. Suomen riistakeskus Satakunnan ja Pohjois-Hämeen myöntämät poikkeusluvat ovat voimassa 20.1.2012-28.2.2012. Muutoksenhakumme ei täten ehdi vaikuttaa jahtiin. Toivomme asian käsittelyn kuitenkin johtavan siihen, että tulevien hakuprosessien luonne muuttuu. Poikkeuslupia ei tule myöntää vain siksi, että ilves sattuu poikkeilemaan lähellä ihmisasutusta ja saattaa aiheuttaa vahinkoja. Tähän tarkoitukseen poikkeuslupakäytäntöä ei käsittääksemme ole luotu. Poikkeuslupa antaa mahdollisuuden poistaa niitä ihmisen näkökulmasta vahinkoa aiheuttavia yksilöitä, joiden käyttäytymiseen ennaltaehkäisykeinot eivät vaikuta. Kannanhoidollisten poikkeuslupien tarkoitus on nimen mukaisesti populaation kokoon ja rakenteeseen puuttuminen, mutta kuten luvussa 5 tuomme esille, tällaiseenkaan toimintaan ihmisen ei tarvitsisi resurssejaan käyttää. Katsomme, että myönnetyt poikkeusluvat tulee hylätä ja tulevissa lupaprosesseissa noudattaa metsästyslain 41 a :n hierarkiaa: ensisijaisia ovat ennaltaehkäisy, valistus ja muut tyydyttävät ratkaisut. Tampereella 15.2.2012 Timo Tamminen, puheenjohtaja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Anni Kytömäki, sihteeri Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Timo Lepistö, puheenjohtaja Timo Tuomisto, sihteeri 5