Pöytäkirja 12.12.2012 IHMISOIKEUSVALTUUSKUNTA Aihe Aika Paikka Läsnä Ihmisoikeusvaltuuskunnan (IOV) 4. kokous Tiistaina 12.12.2012 klo 14-16 + Glögitilaisuus Pikkuparlamentin auditorio kts. liite, sekä Rautio (pj), Kouros, Leikas (sihteeri) Rainer Hiltunen (vähemmistövaltuutetun tston asiantuntija, kutsuttuna paikalla) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi osallistujat (19 + 1 + 3). Kokous ei ollut päätösvaltainen. Päätösvaltaisuuteen tarvitaan 20 IOV:n jäsentä. 2. IOV:n edellisen kokouksen pöytäkirjan (ptk) hyväksyminen (Liite) - Työvaliokunnan 21.11.2012 ptk tiedoksi (Liite) merkittiin tiedoksi työvaliokunnan ptk. merkittiin tiedoksi IOV:n ptk. Pöytäkirja tuodaan seuraavaan kokoukseen päätösvaltaiseen kokoonpanoon hyväksyttäväksi. 3. Esitys: IOK ja Ihmisoikeudet yritystoiminnassa Kouros piti lyhyen esityksen aiheesta ja IOK:n työstä tähän liittyen (Liite) sekä kertoi YK:n ensimmäisestä ko. aiheeseen keskittyvästä foorumista Genevessä 3.-5.12.2012. Keskustelussa tuli esiin mm. seuraavia näkökulmia aiheeseen: - ihmisoikeudet digitaalisessa mediassa ja sosiaalisessa mediassa, jossa paljon kehitystä meneillään, samoin kuin EU:n ja USA:n dialogi ko. asioista. - useissa maissa pidetään esimerkiksi OECD:n monikansallisille yhtiöille antamiin suuntaviivoihin liittyviä kansallisia yhteyspisteitä paljon tärkeämpänä kuin meillä. Ranskassa esim. vientiluototuksessa lainaehtojen osana vaaditaan ihmisoikeusvaikutusten aktiivista seuraamista.
- ihmisoikeuksien toteutuminen yritystoiminnassa eri ihmisryhmien, kuten vähemmistöjen, vammaisten ja ikääntyneiden näkökulmasta. Mm. alkuperäiskansat ovat vahvasti keskustelussa mukana alkutuotannon ja kaivannaisteollisuuden ihmisoikeusvaikutusten vuoksi. - aihe koskee niin työnantajan vastuukysymyksiä, kuin myös vastuuta alihankkijoiden toiminnasta ja koko toimitusketjusta kaikenkokoisissa yrityksissä. IOV kannatti asian seuraamista ja siihen liittyvää työtä, vaikka ko. aihe ei alkuperäisessä toimintasuunnitelmassa olekaan. IOK jatkaa asian seuraamista ja palaa ensi vuonna asiaan kun edistystä tapahtunut. IOK ryhtyy alkuvuodesta työstämään suomenkielistä julkaisua aiheesta. 4. IOK-IONK-seminaari 30.11.2012 Rautio esitteli kohokohdat seminaarista. Seminaarin lehdistötiedote ja raportti sekä suomenkielinen käännös EN:n valtuutetun raportissa oli jaossa valtuuskunnalle. Keskustelussa tuli esiin mm. seuraavia huomioita: - Kansalaisyhteiskunta suhtautui huomattavasti positiivisemmin valtuutetun suosituksiin kuin viranomaistahot. Erityisesti tästä syystä tulisi pyrkiä vahvistamaan yleisesti kv. ihmisoikeusvalvontamekanismien suosituksien painoarvoa kansallisesti. - Seminaaria pidettiin yleisesti onnistuneena ja toivottiin tämän tapaisia tilaisuuksia, joissa laaja yleisö, eikä vain ihmisoikeuksille vihkiytyneitä tahoja. Seminaarin seurantana toimitetaan seminaarin raportti yhdessä valtuutetun raportin kanssa jakoon ministeriöihin ja muille relevanteille tahoille. 5. Yhdenvertaisuuslain uudistus verkostokeskustelut HE-luonnos Yhdenvertaisuuslaista tullut jakoon 30.11.12. IOV:n keskustelussa tuli esiin mm. seuraavia huomioita: Negatiivista HE-luonnoksesta - syrjintäsuojan taso ainakin joiltain osin alempi kuin nykyisessä laissa. - oikeussuojan tehostaminen puuttuu, työnantajan edistämistoimet riittämättömät. - valvontakysymykset, hyvityksen määrä avoin, tekstistä puuttuu jopa EU-oikeudesta johtuvia asioita, kanneaikaan liittyvät kysymykset ongelmallisia. - Syrjinnän oikeuttamisperusteiden tulkinta jää tuomioistuinten varaan. Syrjinnän käsite ei ole yksiselitteinen, on paljon eri perusteita ja eri tilanteita. Esim. muu henkilöön liittyvä syy ongelmallinen. 2
- Syrjintälautakunnan ja tasa-arvolautakunnan yhdistäminen ontuva, koska eri syrjintäperusteet ja eri mandaatit, vaikuttaa hankalalta. - Keskeisimpänä ongelmakohtana on edelleen työelämässä tapahtuva syrjintä. Positiivista HE-luonnoksesta - Syrjinnän kielto on hyvin laaja, mukaan otetaan julkinen, virallinen sekä yksityinen toiminta. - Hyvitys koskee kaikkea syrjintää kaikkialla kaikissa tilanteissa. Prosessi - Verkostokuulemisessa kootaan eri tahojen kantoja, varsinaisia muutoksia ei ole tarkoitus enää tehdä. Verkostokuuleminen helmikuun loppuun saakka. Verkosto kokoontuu viikoittain. IOK ja IOV jatkotoimet - IOV suhtautui positiivisesti kannanoton tekemiseen HE:stä. - IOV:n kannanoton tulee olla selkeä, ihmisoikeusnäkökulmaan ja oikeussuojan toteutumiseen perustuva kanta, huomioiden yritysten ja työpaikkojen yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeusvelvoitteet. - Tärkeää tuoda esiin, että yhdenvertaisuuskysymykset ovat ihmisoikeuskysymyksiä, eivät kolmikannassa sovittavia asioita. - Tällä hetkellä julkista keskustelua ja näkyvyyttä ei ole lainkaan. Pitäisi pyrkiä luomaan poliittista painetta eri tahoille. Nykyisin yhdenvertaisuuskysymyksien ymmärrys sisäpiirien ulkopuolella on melko pinnallista. - Mediaa ei kiinnosta. Medialle pitäisi työstää selkeä tiivistelmä aiheesta. Pitäisi myös miettiä eri mediayhteyksiä, esim. viittomakieliset uutiset on yllättävän suosittu muidenkin kuin viittomakielisten parissa. IOK valmistelee luonnoksen kannanotoksi yhdessä ihmisoikeustoimijoiden paneelin ja työvaliokunnan kanssa. 12.2.2012 pidetään IOV:n 5. kokous, IOV hyväksyy lausunnon, joka toimitetaan IOKjärjestöjen johtajien yms. delegaation toimesta asianosaisten ministeriöiden kansliapäällikkötasolle tai ministeritasolle sekä poliittisille vaikuttajille. 6. Alustava keskustelu vuosina 2013-2016 valtuuskunnassa tehtävästä työstä Mahdollisia esitysten aiheita IOV:n vuoden 2013 kokouksiin o 5/2013 Naisiin kohdistuva väkivalta o 9/2013 Ihmisoikeusindikaattorit 3
o 12/2013 IOK:n Ihmisoikeuskoulutus- ja kasvatusselvitys Prioriteettikyselyn tulokset (Liite) - Kyselyn perusteella IOK:n ja IOV:n vuosien 2013-2016 läpileikkaavaksi teemaksi on valittu Pääsy oikeuksiin. - IOK lähtee hahmottamaan pääsy oikeuksiin kenttää alustavasti mm. keräämällä olemassa olevaa tutkimustietoa ja osallistumalla asiaa koskeviin tilaisuuksiin. - IOV:n jäsenten aktiivisuus tiedon toimittamisessa IOK:lle on keskeisen tärkeää. - Tehdään alustavaa kartoitusta kentästä ja ilmenneistä ongelmista ensin ylimpien laillisuusvalvojien toiminnassa esiin tulleiden havaintojen kautta. Selvityksessä kiinnitetään huomiota mm. eri ikäryhmien ja esim. vähemmistöryhmin kokemiin ongelmiin. - Kartoituksen ohella määritellään tavoitteet työlle: esim. miten toimia nykyisen järjestelmän puitteissa mahdollisimman tehokkaasti, miten tiedottaa kansalaisille paremmin järjestelmästä. - Pitkän aikavälin pyrkimyksenä on saada yksinkertaistettua ja selkeytettyä järjestelmää niin, että kansalaisten pääsy oikeuksiinsa helpottuu ja nopeutuu. IOK ryhtyy selvittämään v. 2013 kuluessa toimintakenttää. Asiaan palataan IOV:n kokouksissa. 7. Ajankohtaisia asioita (tiedoksi) - Alkuvuoden ihmisoikeustapahtumat, joissa IOK mukana o 17.1.2013 (PP, auditorio) UM:n, Eduskunnan ja Euroopan Neuvoston (EN) järjestämä konferenssi Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta Euroopan Neuvoston yleissopimuksesta (ns. Istanbulin sopimus). o 4.2.2013 (PP, auditorio ja kabinetit) OM:n ja IOK:n järjestämä työpaja Ihmisoikeusindikaattoreista (osallistuminen kutsujen perusteella). o 7.3.2013 (PP, auditorio) EN:n Sosiaalisen peruskirjan sihteeristön ja IOK:n järjestämä seminaari Euroopan sosiaalisen peruskirjan kollektiivisesta valitusmekanismista. - IOK:n viimeaikaiset tapahtumat ja osallistumiset (Liite) - IOV:n jäsenten kertomat tiedot ajankohtaisista tapahtumista, lakihankkeista jne: o Kirkon ihmisoikeusfoorum 31.1.2013 o Ihmisoikeusoppikirja Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutti ja Pohjoisen ympäristön ja vähemmistöoikeuden instituutti (PYVI) valmistelevat ihmisoikeusoppikirjaa, jonka kirjoittamiseen myös IOK osallistuu. Kohderyhmänä aikuiset nuoret, teoksen rakenne 4
on jo valmis. Lähestymistapa yksinkertainen ryhmien oikeuksien kautta, konkreettinen toteutus ja paljon esimerkkejä. Valmistumisaika arvioitu 5/2013. 8. Vuoden 2013 kokouspäivien sopiminen Päätettiin seuraavat kokouspäivät vuodelle 2013 o ti 12.2.2013 klo 10.00-12.00 o ti 7.5.2013 klo 10.00-12.30 o ma 16.9.2013 klo 13.30-16.00 o ma 9.12.2013 klo 13.30-16.00 Kokoukset pidetään totuttuun tapaan Pikkuparlamentin auditoriossa. 9. Muut asiat Kokouspalkkiot - Eduskunnan kansliatoimikunta on päättänyt vuoden 2012 alussa, että IOV:n jäsenille maksettaisiin kokouspalkkiota EUR 17/kokous, joka on verotettavaa tuloa. Käytiin lyhyt keskustelu, jossa yleisesti kannatettiin IOK:n ehdotusta kokouspalkkioista luopumisesta. Mikäli joku jäsen kuitenkin haluaa ko. palkkion, voi olla yhteydessä sihteeriin. Virallinen päätös tehdään päätösvaltaisessa kokouksessa. Muuta - IOK kertoi lyhyesti uudesta graafisesta ilmeestään ja logostaan. - IOK kehotti IOV:n jäseniä toimittamaan matkalaskut ennen tiistaita 18.12.2012. 10. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.10. Kokouksen jälkeen IOK tarjosi IOV:lle pienimuotoisen glögitilaisuuden. Seuraava työvaliokunnan kokous TBC helmikuun alussa Seuraava IOV:n kokous tiistaina 12.2.2013 klo 10.00-12.00 5
Liite 1. Osallistujat Jäsenet 1. Aarnio Reijo x 2. Arajärvi Pentti 3. Aula Maria Kaisa x 4. Biaudet Eva 5. Dirie Abdirahid 6. Hakonen Kimmo x 7. Heinonen Liisa 8. Hetemäki Inka x 9. Huttu Henna x 10. Huttunen Mirella x 11. Johansson Göran x 12. Jokinen Markku x 13. Kantola Ilkka 14. Koivurova Timo x 15. Kumpula Kristiina x 16. Könkkölä Kalle x 17. Lindberg Väinö 18. Merenlahti Petri x 19. Mroueh Aiman 20. Murto Liisa x 21. Mykkänen Jouni x 22. Myllyniemi Sami x 23. Mäkinen Pirkko x 24. Nuolijärvi Pirkko 25. Näkkäläjärvi Klemetti 26. Ollila Riitta x 27. Pelkonen Jouko 28. Pirjatanniemi Elina 29. Potchinchtchikov Petr 30. Ranta Helena 31. Relander Jukka 32. Sakslin Maija 33. Salo Aija x 34. Shafae Hamed 35. Staffans Ida 36. Thors Astrid 37. Tuori Kaarlo 38. Valonen Tiina 39. Ylikoski Esa x 40. Yrjö-Koskinen Eero 19 Yhteensä Kutsuttuna paikalla 1. Hiltunen x