Lapuan. kaupunki. Tilastotietoja. Lapuan



Samankaltaiset tiedostot
KAUPUNGIN HALLINTO 2007

KAUPUNGIN HALLINTO 2008

Tilastotietoa. Lapuan kaupungista 2006

Tilastot ja Palvelut 2014

Tervetuloa Lapuan kaupungin palvelukseen

Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta

Lapuan kaupungin perehdytysopas

Kainuu tilastoina Kuva: Samu Puuronen

TIETOJA KEMISTÄ Osoite Kaupungintalo Valtakatu KEMI Puh Fax

TIETOJA KEMISTÄ Osoite Kaupungintalo Valtakatu KEMI Puh Fax

Tervetuloa arjen yläpuolelle

Kotouttamisohjelma. Lapuan kaupunki Maahanmuuttotoimikunta

Ylöjärvi TILASTOJA

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Pirkkalan kunta perustettiin vuonna 1922 Suomen 64. suurin kunta asukasluvun mukaan ( )

ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä.

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

Muut osallistujat Paavo Latva-Rasku kaupunginjohtaja, esittelijä Valtuuston puheenjohtajat Pekka Hella, Kai Pöntinen ja Rauno Latvala

TA 2013 Valtuusto

Pirkkalan kunta. Syyskuu 2016

Lapuan kaupunki puhelinnumerot keskuksittain

Kustaa III perusti Tampereen Tammerkosken partaalle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle.

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TIETOJA KEMISTÄ Osoite Kaupungintalo Valtakatu KEMI Puh Fax

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos

Laskujen hyväksyjät vuonna 2016 / Sivistyslautakunta / muutokset alkaen

OULAISTEN KAUPUNGINVALTUUSTO

Kaupunginjohtajan ehdotus:

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus

8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 10 Perusturvan ajankohtaiskatsaus 5 11 Talouskatsaus 7 12 Muut asiat 8

KÄYTTÖTALOUS NETTO

Julkiset hyvinvointimenot

Etelä-Pohjanmaan maahanmuuttajakoulutukset joulukuu 2015

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

TILASTOJA. Kustaa III perusti Tampereen Tammerkosken partaalle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle.

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86)

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh %

Ennen valtuuston kokousta klo Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Kotouttamisohjelma. Lapuan kaupunki Maahanmuuttotoimikunta

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,66 73, , , ,

Tilinpäätösennuste 2014

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2016

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017

Laskujen hyväksyjät vuonna 2018 / Sivistyslautakunta / Muutos alkaen / Muutokset alkaen

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:15. kaupunginhallituksen kokoushuone.

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT

Kotouttamisohjelma. Lapuan kaupunki Maahanmuuttotoimikunta

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät. Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1.

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

1 SAUVOSAAREN SUURALUE

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

KUUKAUSIRAPORTTI

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:30. kaupunginhallituksen kokoustila.

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:45. kaupunginhallituksen kokoushuone.

Tilastotietoja Sipoosta

TALOUSARVIO 2003 Taloussuunnitelma

TILASTOJA. Kustaa III perusti Tampereen Tammerkosken partaalle Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle.

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä.

LAPUAN KAUPUNKI. Kotipalveluopas

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät. Oriveden palvelujen yhteystiedot

UUDET NUMEROT

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

Vuosivauhti viikoittain

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

KÄYTTÖTALOUSMENOT YHTEENSÄ

Pirkkalan kunta Lähteet: Tilastokeskuksen AlueOnline ja SeutuNet, Pirkkalan kunta

SUORITEHINNASTO 2016 Peruspalvelukeskus Oiva

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Ystävyyskuntatoiminta Etelä-Pohjanmaalla

Transkriptio:

Lapuan kaupunki Tilastotietoja Lapuan kaupungista 2009

2 KAUPUNGIN HALLINTO 2009 KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä Puheenjohtaja Pekka Hella (Kesk) I varapuheenjohtaja Kai Pöntinen (Kok) II varapuheenjohtaja Rauno Latvala (Kesk) Paikkajakauma Kesk 13, Kok 13, SDP 3, VAS 1, KD 2, PS 3 KAUPUNGINHALLITUS 11 jäsentä Puheenjohtaja Panu Lahdensuo (Kok) I varapuheenjohtaja Ari Perälä (Kesk) II varapuheenjohtaja Olli Lahdensuo (Kok) KAUPUNGIN JOHTORYHMÄ Kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku Hallintojohtaja Mirja Särkelä Talousjohtaja Tuula Kuisti Tekninenjohtaja Ahti Latvala Sivistysjohtaja Juha Valta Perusturvajohtaja Piia Aro YLEISTIEDOT Kirkkopitäjä v. 1581 Maalaiskunta v. 1865 Kauppala v. 1964 Kaupunki v. 1977

PINTA-ALA Maapinta-ala 737,5 km 2 Vesipinta-ala 13,6 km 2 Yhteensä 751,1 km 2 Kaupungin omistuksessa 27,3 km 2 3

ALUELUOKITUKSET Suuralue Länsi-Suomi Lääni Länsi-Suomi Maakunta Etelä-Pohjanmaa Seutukunta Seinäjoen seutukunta Työvoima- ja elinkeinokeskus Etelä-Pohjanmaa Kihlakunta Lapuan kihlakunta Hiippakunta Lapuan hiippakunta EU:n tukialue ei tukialueluokitusta ETÄISYYDET Helsinki Turku Vaasa Seinäjoki Tampere Reittiliikenteen lentokenttä, Rengonharju, Ilmajoki Rautatieasema Merisatama Vaasa 375 km 318 km 80 km 25 km 205 km 39 km on 85 km VÄESTÖTIEDOT vuosi/väkiluku 1980 14 567 2005 14 081 1990 14 579 2006 14 101 1995 14 488 2007 14 178 2000 14 055 2008 14 234 IKÄRAKENNE %:ina 1985 1990 1995 2000 2002 2004 2007 0-14v 20,7 20,5 19,3 18,3 18,2 18,1 18,4 15-64v 63,8 62,5 63,3 63,0 62,8 62,6 62,3 yli 64v 15,5 17,0 17,4 18,7 19,0 19,3 19,3 4

TYÖVOIMA TYÖLLINEN TYÖVOIMA %:ina 1990 1995 2000 2002 2004 2006 Alkutuotanto 19,1 15,8 11,2 12,6 11,7 10,5 Jalostus 31,7 31,9 34,7 31,5 30,3 33,1 Palvelut 46,9 48,9 50,0 53,2 55,4 55,3 Tuntematon 2,3 3,4 2,9 2,7 2,6 1,1 Työp. omavar. 90,6 90,1 86,9 84,9 84,6 81,0 TYÖTTÖMYYSASTE % työvoimasta 1985 6,2 2002 10,1 1990 4,4 2004 10,2 1995 18,3 2006 6,3 2000 11,0 2008 7,3 SUURIMMAT TYÖNANTAJAT 2008 Lapuan kaupunki Metso Power Oy, Lapuan tehdas 207 Nammo Lapua Oy 142 Veljekset Ala-Talkkari Oy 90 Härmänmaan ammatti-insituutti 85 Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa 58 Lapuan tmk-seurakunta 58 Lapuan Nahka Oy 57 BE-Group Oy 55 Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos, Lapua 55 Lapua Ketjut Oy 47 5 911 henkilöä

KUNNALLISTALOUS 2008 6 Kokonaistulot, yht. 82,1 milj (ulkoiset) Muut rah.erät, 0,1 milj. 0,1% Invest.tulot, 0,7 milj. 0,8% Lainat 3 milj. 3,7% Valtionosuudet 27,4 milj. 33,4% Toimintatuotot 12,2 milj. 14,8% Verot 38,7 milj. 47,2% Kokonaismenot, yht. 83,9 milj (ulkoiset) Investoinnit 7 milj. 8,4% Rahoitustoiminta 3,9 milj. 4,6% Varsinainen toiminta 72,9 milj. 87,0%

7 Tilinpäätös 2008 Lapua vuosikate /asukas 406 vuosikate %:a poistoista 179 % lainamäärä /asukas 1.241 tulovero-% 19,50 nettoinvestoinnit 6,4 milj. Etelä-Pohjanmaa vuosikate /asukas 279 vuosikate %:a poistoista 130 % lainamäärä /asukas 1.564 tulovero-% 19,31 ASUNTOTUOTANTO 2008 120 Valmistuneet Myönnetyt rakennukset rakennusluvat Omakotitalot 40 34 Rivitalot 11 19 Kerrostalot 2 1 Muut 111 108 Valmistuneet asunnot 100 kpl/a 80 60 40 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

OPPILAITOKSET 2008/2009 8 oppilaita Peruskoulu 1 734-14 ala-astetta, yläaste Lapuan lukio 255 Härmänmaan ammatti-instituutti 648 (Sedu 1.1.2009 alkaen) - Kauppa- ja hallintoala - Matkailu- ravitsemus- ja talousyks. Lapuan kristillinen opisto 138 Lapuan musiikkiopisto 381 Lapuan kansalaisopisto 3 220 LAPUAN YSTÄVYYSKAUPUNGIT Hagfors, Ruotsi (alk. 1965) www.hagfors.se Rakvere, Viro (alk. 1990) www.rakvere.ee Hohenlockstedt, Saksa (alk. 1973) www.hohenlockstedt.de Lantana, USA (alk. 1979) www.lantana.org Someru, Viro (alk. 1990) Kiskõrös, Unkari (alk. 2008) www.kiskoros.hu County Louth, Irlanti (alk. 2008) www.drogheda.ie

SOSIAALIPALVELUT 2009 Perusturvakeskus, Liuhtarintie 10 SOSIAALITYÖ Liuhtarintie 10 Sosiaalityö, lastensuojelu, toimeentuloturva, päihdehuolto, kuntouttava työtoiminta KASVATUS- JA PERHENEUVONTA Siiriläntie 3-5 E Psykologit 9 KOTIPALVELU Yli 65-v. Palvelukeskus Hopearinne, Sairaalantie 5 Alle 65-v. Perusturvakeskus, Liuhtarintie 10 VAMMAISPALVELUT Perusturvakeskus, Liuhtarintie 10 KEHITYSVAMMAHUOLTO Jukantupa, Sairaalantie 7 Naisten ja miesten työtoimintayksiköt Päivätoiminta, Rahkatie 4 Lapuan asuntola, Piispankatu 4

10 PÄIVÄHOITO Päiväkodit: Kissankello, Ilkankuja 11 Liuhtari, Ränkimäentie 4 Päiväranta, Kauppakatu 21 Mustikka, Rauhanpolku 2 Esikot, Myllypolku 4 Jokilaakso, Siiriläntie (1.8.2009 alkaen) Ryhmäperhepäiväkodit: Päivänsäde, Virastokatu 6 B 12 Menninkäinen, Virastokatu 6 B 10 Mansikka, Rauhanpolku 2 Siirilä, Siiriläntie 3 (1.8.2009 alkaen Kauppakatu 21) Jokiranta, Poutuntie 14 D 24 Karpalo, Lempintie 1-3 C 12 Välilä, Välilänkatu 22 A 4 Tiistenjoki, Pappilantie 15 Kirsikka, Kiviristintie 5 B 1 Puolukka, Teorantie 3 E 24 Vatukka, Teorantie 3 E 23 Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti Marjapulla 1 ja 2 Ay, Huhtalantie 10 Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti Sylipaikka, Siiriläntie 11-13 Perhepäivähoitopaikat PSYKIATRINEN PALVELUASUMINEN Tukiasunto Toivakka, Lassilantie 13 Pienkoti Mäntykoto, Sairaalantie 7 A Karttusenranta (yksityinen), Liuhtarintie 15

VANHUSTENHOITO Palvelukeskus Hopearinne, Sairaalantie 5 Hopearinteen hoivaosasto, Sairaalantie 5 Palveluasuminen: Eevankoti, Sairaalantie 5 B Matintupa, Sairaalantie 5 C Kotirinne, Rauhanpolku 6 Päivärinne, Sairaalantie 7 B Palveluasuminen (yksityiset): Pienkoti Kotionni, Sairaalantie 7 B Saarenpään palvelukoti, Saarelantie 3 Hoivakoti Vuosikas, Rauhankuja 4 Palvelukoti Myllytupa, Myllykyläntie 16 11 VELKANEUVONTA Liuhtarintie 10 Velkaneuvojan sivuvastaanotto TERAPIAKESKUS PÄIVIKKI (yksityinen) Oskarinkatu 5 B TERVEYSTOIMI 2009 TERVEYSKESKUS Sairaalantie 3 LÄÄKÄRIPALVELUT JA VÄESTÖVASTUUALUEET Länsisolu Länsikeskussolu Itäsolu Itäkeskussolu VASTUUHOITAJAT Astma/allergia, dementia, diabetes ja reuma sekä nettihoitaja ja päivystyshoitaja, sydänyhdyshenkilö

12 TUKIPALVELUT Fysioterapia ja apuvälinelainaus, laboratorio ja röntgen. Hoitotarvikejakelut /Keskusvarasto VUODEOSASTOT Hoivaosasto, Sairaalaosasto ja Liuhtarin hoivaosasto AVOTERVEYDENHUOLTO Terveysneuvolat: Liuhtari, äitiys- ja perhesuunnittelu/lastenneuvola, Sairaalantie 1 C Haapakoski, Sairaalantie 1 B Keskusta, Ruha, Hiippakunta-aukio Tiistenjoki, Kauhajärvi, Hellanmaa Yllinpuisto, aikuisvastaanotto Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto: keskuskoulu, yläkoulu, lukio/sedu, Lapua Työterveyshuolto PUHETERAPEUTTI Hiippakunta-aukio PSYKOLOGI Hiippakunta-aukio HAMMASHOITOLA Sahanplassi, Poutuntie 5 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Kelikontie 5 Eläinlääkintähuolto, terveystarkastaja

13 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA KULTTUURIKESKUS LAPUAN VANHA PAUKKU Kustaa Tiitun tie 1 - Kaupunginkirjasto - Kansalaisopisto - Musiikkiopisto ja Alajoki-sali - Pajakappeli - Elokuvateatteri - Ison Prässin kahvila - Lapuan Patruunatehtaan museo - Lapuan Taidemuseo - Lapuanliikkeen museo - Taidenäyttelytila Patruunagalleria - Pohjanmaan Valokuvakeskus - Pyhälahden Valokuvaamomuseo - Pienteollisuutta ja myymälöitä JOKILAAKSON MATKAILUPUUTARHA Siiriläntie 3 - Vanhaan kulttuuriympäristöön, Nurmonjoen rantaan rakennettu yli kahden hehtaarin pihapiiriin sijoittuva rehevä näytepuutarha - alueella on jo yli 600 monivuotista kasvilajia ja lajiketta hedelmä- ja ruusutarhasta havu- ja kivikkokasveihin nimikyltein - kotieläinpiha - kesäkahvila Nukkeruusu

14 PERINNEKASVIPUISTO Kt 19, Koveron sillan vieressä - isoäidinpihapiirin kasveja, nimikyltit - koskimaisema - eväsretkikohde URHEILUKESKUS, Urheilukatu 6 VIRKISTYSUIMALA SATEENKAARI - 25 metrin allas, opetus-, pore-, kylmä- ja lasten leikkiallas - suomalaiset saunat, höyrysauna ja tilaussauna URHEILUTALO, Urheilukatu 6 - iso sali 990 m 2 - sulkapallokenttä - squashkenttä - paini- ja kuntosali - kokoustilat - Sateenkaari Cafe Keskusurheilukenttä Pesäpallokenttä Tenniskenttiä (2) JÄÄHALLI, Urheilukatu 4 - kaukalo 58 m x 26 m - katsomopaikkoja 550 - kahvio SIMPSIÖN ULKOILUALUE RINNEHIIHTOKESKUS - 5 laskettelurinnettä - koulurinne, pulkkamäki - kv. mitat täyttävä paippi - ala- ja yläkahvio - valaistuja murtomaalatuja/pururatoja

15 - asuntovaunu- ja mökkialue - hiihtomaja; avanto ja sauna - merkitty luontopolku - jalkapallokenttä - kiintorastiverkosto ja näkötorni - hyppyrimäki K 35 m HIRVIJÄRVEN VIRKISTYSALUE - uimaranta ja leirikeskus - veneranta - asuntovaunualue MONIPUOLISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET Lapuan kalastusseura ja Tiistenjoen kalastusseura Saarenkankaan uimaranta, Valaistuja kunto-ratoja (8), Urheilukenttiä (7), Luistinratoja (18), Palloilualueita (2), Leirintäalue, Nuorisotalo, Mikroautorata, Pienlennokkikenttä, Liikennepuisto, Ravirata, Tanssikeskus Latosaari, Luhurikan lava, jokilaivaristeilyt TAPAHTUMIA v. 2009 Tietoja tapahtumista löydät /tapahtumat /teatteri

Lapuan kaupungin matkailutoimisto Kustaa Tiitun tie 1, 62100 LAPUA Karttoja ja esitteitä. Puh. 06-438 4582 KAUPUNGIN PALVELUKESKUKSET 06-438 4111, vaihde etunimi.sukunimi@lapua.fi HALLINTOKESKUS Kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, Kaupungintalo, Valtuustontie 8, Yrityskeskus, Maaseutulautakunta, Poutuntie 7 PERUSTURVAKESKUS Perusturvalautakunta, Liuhtarintie 10 Terveyskeskus, Sairaalantie 3 SIVISTYSKESKUS Sivistyslautakunta, Valtuustontie 8 Vapaa-ajan lautakunta, Urheilukatu 6 TEKNINEN KESKUS Tekninen lautakunta, Poutuntie 8 Ympäristölautakunta, Poutuntie 8