Lapuan kaupungin perehdytysopas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapuan kaupungin perehdytysopas"

Transkriptio

1 Lapuan kaupungin perehdytysopas Tervetuloa monipuolisten osaajiemme joukkoon! apuan kaupungissa työskentelee L vuosittain noin 1100 henkilöä. Joukossamme on monenlaisia osaajia eri ammattialoilta ja sinä olet nyt osa tätä kuntalaisille tärkeää kokonaisuutta.. Palveluiden tuottaminen edellyttää osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Siksi me Lapualla olemme kiinnittäneet erityisen paljon huomiota henkilöstömme kehittämiseen, koulutukseen ja hyvinvointiin. Järjestämme henkilöstöllemme säännöllisiä koulutustilaisuuksia ja pyrimme kehityskeskusteluilla varmistamaan, että työntekijöidemme osaaminen ja jaksaminen ovat kunnossa. Jokaisella on mahdollisuus kehittyä ammatissaan mm. erilaisia kursseja ja koulutusohjelmia käymällä. Kaupunki pyrkii henkilöstöpolitiikassaan tasapuolisuuteen ja johdonmukaiseen kohteluun. Myös kaikilla ikään, sukupuoleen tai muuhunkaan syyhyn katsomatta on oikeus tasavertaiseen kehittymiseen urallaan ja työtehtävissään. Käytössäsi ovat monipuoliset liikunta- ja virkistyspalvelut, joiden käyttöä kaupunki tukee. Kaupungilta voit ostaa mm. 30 euron liikuntapassin, jolla voit käyttää liikuntapalveluita ja virkistysuimala Sateenkaaren palveluita yhteensä sadan euron edestä. Myös työterveyspalvelumme ovat käytettävissäsi. Normaalien työterveyspalveluiden lisäksi työterveyshuolto järjestää paljon ennaltaehkäisevää valistus- ja neuvontatyötä, josta esimerkkinä mm. tupakoinnin lopettamisryhmä. Olet lämpimästi tervetullut joukkoomme! Arto Lepistö, kaupunginjohtaja Sisältö Perusfaktaa Lapuan kaupungista Palvelussuhteen perusasiat Työturvallisuus 5 Työterveyshuolto 6 Ympäristöasiat 7 Asiakaspalvelu 7 Kaupungin henkilöstöstrategia Yhteistyökumppanit ja sidosryhmät Koulutus, kehittäminen ja työkyky Viestintä ja vuorovaikutus Harrastus ja virkistystoiminta Yhteistoimintamenettely

2 PERUSFAKTAA LAPUAN KAUPUNGISTA YLEISTIEDOT Kirkkopitäjä v Kauppala v Maalaiskunta v Kaupunki v Asukasluku : Maapinta-ala 737,5 km 2, vesipinta-ala 13,6 km 2 KAUPUNGIN HALLINTO KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä. Paikkajakauma: Kesk 15, Kok 9, PS 4, SDP 3, KD 3, VAS 1 Puheenjohtaja Kai Pöntinen (Kok), I varapuheenjohtaja Pekka Hella (Kesk), II varapuheenjohtaja Anssi Yli-Paavola (PS). KAUPUNGINHALLITUS 11 jäsentä Puheenjohtaja Teppo Ylitalo (Kesk), I varapuheenjohtaja Veli-Martti Lahdensuo (PS), II varapuheenjohtaja Panu Lahdensuo (Kok). KAUPUNGIN JOHTORYHMÄ Kaupunginjohtaja Arto Lepistö, talousjohtaja Tuula Kuisti, hallintojohtaja Toni Leppänen, tekninen johtaja Ahti Latvala, sivistysjohtaja Mika Kamunen, perusturvajohtaja Piia Aro. SUURIMMAT TYÖNANTAJAT 2013 Lapuan kaupunki 868 henkilöä Valmet Power Oy, Lapuan tehdas 181 Nammo Lapua Oy 146 Veljekset Ala-Talkkari Oy 86 Piristeel Oy 70 Koulutuskeskus Sedu, Lapuan yks. 66 BE-Group Oy 63 Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa 63 Lapuan tmk-seurakunta 56 Lapuan Ketjut Oy 44 YSTÄVYYSKAUPUNGIT Ruotsissa Hagfors Saksassa Hohenlockstedt Virossa Rakvere Yhdysvalloissa Lantana Unkarissa Kiskörös Irlannissa County Louth KULTTUURIKESKUS LAPUAN VANHA PAUKKU Kauppakatu 23 Kaupunginkirjasto, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja Alajoki-sali Pajakappeli, elokuvateatteri, ravintola Iso Prässi Lapuan Taidemuseo, Taidenäyttelytila Patruunagalleria, Pohjanmaan valokuvakeskus, Pyhälahden valokuvaamomuseo, Patruunatehtaan museo Pienteollisuutta ja myymälöitä, elokuvateatteri JOKILAAKSON MATKAILUPUUTARHA, Siiriläntie 3 Yli 2 hehtaarin pihapiiri, alueelle istutettu jo yli 6000 monivuotista kasvia, kesäkahvila Nukkeruusu, lasten puutarha Perinnekasvipuisto, vt. 19, Koveron sillan vieressä URHEILUKESKUS, Urheilukatu VIRKISTYSUIMALA SATEENKAARI: 25 metrin allas, opetus-, pore-, kylmä- ja lasten leikkialtaat, suomalaiset saunat, höyrysauna ja tilaussauna URHEILUTALO: iso sali 990m 2, sulkapallokenttä, squashkenttä, paini- ja kuntosali, kokoustilat, Sateenkaari Cafe JÄÄHALLI: katsomopaikkoja 550, kahvio Keskusurheilukenttä, pesäpallokenttä (hiekkatekonurmi), tenniskenttiä (2) PATRUUNA-AREENA: jalkapallon, pesäpallon ja yleisurheilun sisäharjoitushalli, kahvio SIMPSIÖN ULKOILUALUE RINNEHIIHTOKESKUS: 5 laskettelurinnettä, koulurinne, pulkkamäki, kv. mitat täyttävä paippi, hyppyrimäki K 55 m, ala- ja yläkahvio, uimaranta kesäisin Valaistuja murtomaalatuja/pururatoja, asuntovaunuja mökkialue, hotelli, hiihtomaja, avanto ja sauna, jalkapallokenttä, kiintorastiverkosto ja näkötorni Luonto-Simpsiön monipuoliset ulkoilureitit Frisbee-golfrata (kesällä 2016) Katso kaupungin tarjoamat palvelut ja tapahtumat Lapualla osoitteessa Lapuan kaupungin organisaatio HALLINTOKESKUS PERUSTURVAKESKUS SIVISTYSKESKUS TEKNINEN KESKUS Hallintopalvelut Talouspalvelut Ruoka ja tilapalvelut Elinkeinopalvelut Hallinto Sosiaalipalvelut Vanhustyö Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Hallinto ja tukipalvelut Varhaiskasvatus Yleissivistävät ja musiikin koulutuspalvelut Aikuiskoulutuspalvelut Vapaa-aikapalvelut Vapaa sivistystyö Hallinto Asunto ja tilapalvelu Maankäyttö ja kiinteistöosasto Liikelaitokset Liikenneväylät Yleiset alueet Rakennusosasto Keskitetty atk Ympäristöosasto Sivu 2

3 KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA Lapuan kaupunginvaltuusto on osana kaupungin strategiaa hyväksynyt myös henkilöstöstrategian. Strategian visiossa Lapuan on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on on asiantuntevaa, yhteistyökykyistä, aktiivisesti palvelevaa ja voi hyvin. Henkilöstövalinnoissa painotetaan osaamista, palvelualttiutta ja yhteistyökykyä. Henkilöstön ikäjakauma PALVELUSSUHTEEN PERUSASIAT Työsuhde ja virkasuhde Koeaika Koeajan tarkoitus on molemminpuolisen soveltuvuuden selvittäminen. Koeaika on voimassa molempien hyväksi. Myös työntekijä voi tehdä ns. koeaikapurun. Työnantaja voi purkaa työsopimuksen ilma työsopimuslaissa tarkoitettuja irtisanomis tai purkamisperusteita, muttei kuitenkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Koeaika on enintään neljän kuukauden pituinen. Poikkeustapauksessa, mikäli työntekijälle järjeste- Palkkaus Palkkaus määräytyy käytettävän virka ja työehtosopimuksen sekä työn vaativuuden arvioinnin mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan sopimuskohtaisesti eri lisiä kuten henkilökohtaisiin työtuloksiin perustuvaa lisää sekä aikaisempaan hyväksyttävään työkokemukseen perustuvaa työkokemuslisää (KVTES, LS ja TTES), vuosisidonnaista pyritään pitämään tasapainoisena. Hyvin tehdystä työstä annetaan tunnustusta ja henkilökuntaetuihin liitetään terveyttä edistäviä elementtejä. Esimiesten ja henkilöstön työssä jaksamisesta huolehditaan mm. tyky-toimintaa kehittämällä. Henkilöstön vuorovaikutuksen avoimuuteen ja rehellisyyteen sekä asiakkaiden kohteluun kiinnitetään huomiota. Työsuhde syntyy, kun työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena. Työsuhde on yksityisoikeudellinen palvelussuhde. Virkasuhde syntyy viranomaisen yksipuolisella, joskin henkilön suostumusta edellyttävällä hallintopäätöksellä. Virkasuhde on julkisoikeudellinen palvelussuhde. Virka- ja työsuhteen perustunnusmerkit: työn tekeminen työnantajan lukuun vastiketta vastaan työnantajan johdon ja valvonnan alaisena työsopimuksen tai hallintopäätöksen perusteella Eroavaisuudet työ ja virkasuhteissa ovat viime vuosina vähentyneet. Palvelussuhteiden ehdoista sovitaan työsopimussuhteisilla työsopimuksessa, viranhaltijoilla määräykset ovat laissa kunnallisesta viranhaltijasta sekä virka ja työehtosopimuksissa. Kunta-alan henkilöstöstä hieman yli puolet on virkasuhteisia. Lapualla virkasuhteisia on n. 25 % ja työsuhteisia 75 %. Viranhaltijan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet: Oikeus virka ja työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan lakien ja sopimusten antamaan suojaan järjestäytymiseen terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön Velvollisuus suorittaa työ huolellisesti noudattaa työnjohdon ohjeita kieltäytyä työnantajan kanssa kilpailevasta toiminnasta pitää liike- ja ammattisalaisuudet ottaa huomioon työnantajan etu Viranhaltijalla on lisäksi aktiivinen velvollisuus suorittaa virkaan kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä sekä toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. tään erityinen työhön liittyvä, yhtäjaksoisesti yli neljä kuukautta kestävä koulutus, voi koeajan pituudeksi sopia enintään kuusi kuukautta. Jos työsopimusta ei ole purettu koeajan kuluessa, työsuhde jatkuu koeajan jälkeen alun perin sovitun mukaisesti. Viranhaltijan koeajasta päättää ottava viranomainen ja se voi olla enintään kuuden kuukauden mittainen. lisää (OVTES) ja ammattialalisää (TS). Kaupungin palkanmaksupäivät ovat seuraavat: Vakinaiset kuukauden 13. päivä Määräaikaiset ja omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat kuukauden 31. päivä Tuntipalkkaiset kuukauden 13. ja viimeinen arkipäivä (ei lauantai). Sivu 3

4 Sopimusalat Työaika Kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden työaikaa säätelee työaikalaki (605/1996) sekä yleiset virkaehtosopimusjärjestelmät. Lapuan kaupungin käytössä olevat työaikajärjestelmät ovat yleistyöaika (viikkotyöaika 38 h 15 min), toimistotyöaika (viikkotyöaika 36 h 15 min), jaksotyö (= vuorotyössä olevilla, työaika esim. kolmen viikon jaksolla 114 h 45 min). Lisäksi jotkut yksittäiset henkilöt tekevät 37 tunnin viikkotyöaikaa. Opettajien työaika määräytyy opetusvelvollisuuteen ja ylitunteihin. Lomat Kehen ottaa yhteyttä palvelussuhteisiin liittyvissä asioissa Tärkeintä on ensin selvittää asia esimiehen kanssa, useimmat asiat selviävät jo tässä vaiheessa. Mikäli asia kuitenkin jää tämänkin jälkeen epä-selväksi, voi ottaa yhteyttä alla mainittuihin henkilöihin. Palvelussuhdeasiat yleensä: Toni Leppänen, hallintojohtaja (hoitaa toistaiseksi myös henkilöstöpäällikön tehtäviä) , Palveluvuosiin sidotut palkanlisät: Esa Tienhaara, toimistosihteeri , Palkkaukseen liittyvät asiat: Arja Paloniemi, palkkasihteeri Sari Latvala, palkkasihteeri Sirpa Mäki, palkkasihteeri Jokainen palvejokainen palvelussuhteessa oleva kuuluu jonkin virka- ja työehtosopimuksen piiriin, niin myös Sinä. Palkoista, työajoista ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan virka- ja työehtosopimuksilla. Kuntaalalla on viisi suurta sopimusalaa. Yli kaksi kolmasosaa henkilöstöstä on kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä. Opettajilla, lääkäreillä, teknisellä henkilöstöllä ja tuntipalkkaisilla työntekijöillä on omat virka- ja työehtosopimukset. Lapuan Kaupungin henkilöstöä kuuluu viiden eri työehtosopimuksen piiriin: Kunnallinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), Tuntipalkkaisten työehtosopimus (TTES), Opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), Teknisen alan virka ja työehtosopimus (TS) sekä Lääkärisopimus (LS). Käytettävä työehtosopimus näkyy työsopimuksessasi tai viranottomääräyksessä. Osalla toimisto ja yleistyöajassa olevasta henkilökunnasta on käytössä ns. liukuva työaikaa, tällöin työajan seurantaan käytetään työajanseurantalaitetta. Käytännössä järjestelmä merkitsee muovista avaimenperää eli takia, joka toimii avaimena kiinteistöjen ulko-oviin ja kellokorttina. Periaate on, että miinus-saldoa saa olla enintään 4 tuntia ja plus-saldoa puolestaan viikkotyöajan verran. Plussatunteja voi esimiehen hyväksyessä vaihtaa myös kokonaisiin vapaapäiviin. Jokaiselle kaupungin palvelussuhteessa olevalle kertyy vuosilomaa heti palvelussuhteen alettua. Vuosiloman pituus määräytyy täysien lomanmääräytymiskuukausien lukumäärän, henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaisen osaan oikeuttavan palvelusajan ja palvelussuhteen pituuden mukaan. Vuosilomapäivät kertyvät lomanmääräytymisvuoden aikana, joka on lomakautta edeltävän maaliskuun lopussa päättyvä ajanjakso. Lomia pidetään pääsääntöisesti lomakautena, joka on Lisäksi lomapäiviä on mahdollista pitää myös muulloin, esimerkiksi talvilomana. Työnantaja määrää loma-ajan kuultuaan viranhaltijan/työntekijän mielipiteen sen ajankohdasta. Työnantajan on ilmoitettava loman ajankohta pääsääntöisesti kuukautta, viimeistään kuitenkin kaksi viikkoa ennen loman alkua. Tarkemmat säännökset omasta lomaoikeudestasi löydät alasi virka ja työehtosopimuksesta. Myös esimiehesi on velvollinen neuvomaan Sinua lomiin liittyvissä kysymyksissä. Lomat, poissaolot, matkakorvaukset ja palkkatapahtumat Populusohjelmassa Lapuan kaupungissa on otettu käyttöön vuoden 2014 alusta Populus palkanlaskenta ja matkalaskuohjelmat. Niiden käyttöönotto mahdollisti työsopimusten, lomien, poissaolojen, matkakorvausten ja erilaisten palkkatapahtumien teon suoraan palkkaohjelmassa. Esimies hyväksyy hakemukset, jonka jälkeen esimerkiksi haettu vuosiloma siirtyy ohjelmistoon. Populuksen avulla voi esimerkiksi seurata, paljonko vuosilomaa on vielä käyttämättä. Opastuken Populukseen antaa lähin esimies. Palkkasihteerit toimivat lisäksi Populus-asiantuntijoina ja heihin voi ottaa tarvittaessa yhteyttä. Katso yhteystiedot vierestä. Sivu 4 Lapuan kaupungin perehdytysopas

5 Lapuan kaupunki on savuton työpaikka Lapuan kaupungin työpaikat on julistettu savuttomiksi joulukuussa Henkilöstön hyvän terveyden, työhyvinvoinnin sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpidon kannalta työpaikan savuttomuus ja tupakoinnin lopettamisen tukeminen ovat keskeisiä keinoja. Savuttomaan työpaikkaan eriaatteet Tupakointi on kielletty kaikkialla työpaikan sisätiloissa tupakkalain edellyttämillä tavoilla. Työpaikan sisätiloissa ei ole tupakointitiloja ja mahdolliset tupakointipaikat on sijoitettu vähemmän näkyvästi ulos, riittävän kauas rakennuksesta siten, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan ulkoa savuttomiin sisätiloihin. Tauot Jos vuorokautinen työaika on pidempi kuin 6 tuntia, työntekijällä on oikeus vähintään puolen tunnin pituiseen lepoaikaan (ruokailutauko), jota ei lueta työaikaan ja jona aikana saa poistua työpaikalta. Jaksotyötä tekeville ruokatauko järjestetään siten, että se toteutetaan joko työpaikalla tai ao. laitoksen ruokalassa ja jonka pituus on enintään 20 minuuttia. Koska useassa kaupungin toimipisteissä ei ole järjestetty työpaikkaruokailua, kaupunki on sopinut ravintoloiden kanssa ruokailusopimuksia. Ateriointi ravintoloissa tapahtuu lounaslipukkeilla, joita saa ostaa Kaupungintalon neuvonnasta. Ruokatauon lisäksi työntekijällä on oikeus työaikaan kuuluvaan kahvitaukoon, jona aikana ei saa poistua työpaikalta. Kahvitauon pituus on 10 minuuttia. TYÖTURVALLISUUS Toimintaohjelma Työpaikan uhkatekijät ja ohjeistukset Tupakointi on kielletty työaikana eikä työaikana tapahtuvaa virallisten taukojen ulkopuolista tupakointia lasketa työajaksi. Uusia tupakointitiloja ei rakenneta eikä niitä ole kaupungin omistamissa tai hallinnoimissa rakennuksissa ja työtiloissa. Työpaikan edustus- ja muut tilaisuudet ovat savuttomia. Tupakkatuotteita ei myydä työpaikalla. Tupakoivaa henkilökuntaa tuetaan tupakoinnin lopettamisessa. Ilmoitus työpaikan savuttomuudesta ilmoitetaan asianmukaisin kylttien esimerkiksi ulko-ovilla. Työnhakuilmoituksissa kerrotaan työpaikan olevan savuton. Kaupungintalon neuvonnassa ostettavat ruokailulipukkeet kelpaavat seuraavissa sopimusruokaloissa: ABC-Lapua Hyväskä Kotipizza Lapuahovi Neste Lapua Pizzeria Elma Ravintola Iso Prässi Ravintola Marian Talli Ravintola Ruusu Ravintola Tawan Saarenpääkoti Kaupungin työsuojelun toimintaohjelman tavoitteena on tukea henkilöstön työkykyä, fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä poistaa työolojen haittoja. Työsuojeluohjelma velvoittaa työnantajan ja työntekijät huolehtimaan yhdessä työsuojeluasioista. Työsuojeluorganisaatioon kuuluvilla on toimeenpanovalta ja vastuu työsuojeluasioissa. Myös työntekijät ovat vastuussa omasta työturvallisuudesta ja turvallisuusohjeiden noudattamisesta. Huolimatta turvallisuuteen panostamisesta jokainen työ sisältää omat vaaransa. On tärkeää, että tapaturmia ja haavereita ehkäistään ennen niiden tapahtumista. Esimiehesi on jo perehdyttämisvaiheessa velvollinen kertomaan työn uhkatekijöistä sekä miten niiltä voidaan suojautua. Uhkatekijöiden varalta on useimmiten olemassa erilaisia ohjeistuksia (esim. Työturvallisuuskansio), joihin sinulla on oikeus ja velvollisuus tutustua esimiehesi johdolla. Kaupunki arvostaa aktiivisuuttasi työturvallisuuden kehittämisessä. Henkilöstön velvollisuuteen kuuluu aina ilmoittaa viipymättä työnantajalle, mikäli koneissa ja laitteissa, työmenetelmissä, työolosuhteissa ja suojavarusteissa on sellaisia puutteita/vikoja, jotka voivat aiheuttaa vaaraa tai haittaa työntekijöiden terveydelle tai turvallisuudelle. Työturvallisuusasioissa tärkein laki on työturvallisuuslaki (728/ 2002). Jokaisessa työpaikassa on lisäksi tähän lakiin perustuva erillinen työsuojelun toimintaohjelma. Voit tehdä aloitteita työturvallisuus- ja muissakin työpaikkaasi liittyvissä asioissa mm. kaupungin sivuilla ja kirjallisesti esimiehellesi. Kaikki toteutuneet aloitteet pyritään palkitsemaan aloitetoiminnan periaatepäätöksen mukaisesti. Sivu 5

6 Suojavälineet Mikäli työhösi kuuluu suojavälineiden käyttöä, tulee näitä aina ehdottomasti käyttää. Tällaisia ovat mm. silmiä suojaavat suojalasit, turvakengät ja muu turvavaatetus. Suojavälineiden oikeanlaiseen käyttöön tulee perehtyä huolellisesti, jotta niitä käytettäisiin oikein ja jotta niiden työturvallisuushyöty olisi paras Työsuojelu- ja yhteistoimintaorganisaatio TYÖTERVEYSHUOLTO Kaupungin henkilöstöillä on käytössään monipuoliset työterveyspalvelut, joita tuottaa Seinäjoen Työterveys-liike-laitoksen Lapuan työterveysyksikkö. Se sijaitsee osoitteessa Sairaalantie 9 D. Työterveyshuollon terveydenhoitajien yhteystiedot: Työterveyshoitajat: Paula Saari puh Raija Koivuluoma puh Henna Riihilahti puh Työterveyshoitajan päivystysvastaanotto arkisin klo Vastaanottohoitaja / työterveyslääkärin ajanvaraus ma-to klo , pe klo puh Työterveyslääkärinä toimii Eva Salomäki mahdollinen. Mikäli huomaat, että suojavälineissä on jotain vikaa, ilmoita tästä esimiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle, jolloin saat ehjät ja asianmukaiset suojavälineet tilalle. Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunnan kokoonpano toimikaudella Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta koostuu kuluvalla toimikaudella 13 jäsenestä. Työntekijäjärjestöt ovat ilmoittaneet yt-lain mukaiset edustajat tämän vuoden keväällä. Jäsenet pj. kaupunginjohtaja Arto Lepistö vpj. työsuojelupäällikkö Seppo Saranpää esittelijä henkilöstöpäällikkö Päivi Niemistö sihteeri Marja-Leena Koskela Työsuojeluvaltuutetut Kim Lindström Jouni Mastomäki Mikko Huhtala Ammattijärjestöjen edustajat Sakari Lahti, KTN ry Martti Koski, Juko ry Tuija Mäenpää, Tehy ry Armi Kangaskoski, Super ry Johanna Viitanen, JHL ry Sirpa Vieri, Jyty ry Varajäsenet/-valtuutetut Esa Tienhaara (ulkop.) Armi Kangaskoski, Johanna Viitanen Karri Thil, Hanna Suopajärvi Kirsi Rytkönen, Marita Hakala Kari Västinsalo Mirja Yliselä Johanna Huhtala Marja Perkiö Marita Vaahtoniemi Toimikunnan asioiden valmistelusta vastaavat henkilöstöpäällikkö (yhteistoiminta-asioiden valmistelija) ja työsuojelupäällikkö (työsuojelun yhteistoiminta-asioiden valmistelija). TOIMINTATAVAT VIRANHALTIJAN/ TYÖNTEKIJÄN SAIRASTUESSA Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on oikeus saada virka-/työvapaata (sairauslomaa). Työkyvyttömyydestä on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Enintään 5 päivän sairauslomiin riittää myös terveydentai sairaanhoitajan todistus. Enintään 3 päivän sairauslomiin riittää oma selvitys. Sairauspoissaoloista tehdään hakemus Populuksessa ja esimiehelle esitetään tarvittavat todistukset. Viranhaltijalle/työntekijälle voidaan myöntää, ellei muuta hoitoa ole saatu järjestetyksi, tilapäistä hoitovapaata alle 10-vuotiaan lapsen äkillisen sairastumisen johdosta enintään neljä työpäivää. Tilapäisestä hoitovapaasta maksetaan palkka enintään kolmelta peräkkäiseltä kalenteripäivältä. Sivu 6 Lapuan kaupungin perehdytysopas

7 YMPÄRISTÖASIAT Lapuan kaupunki pitää erittäin tärkeänä, että ympäristönsuojelullisia ja kestävän kehityksen arvoja noudatetaan myös kaupungin toiminnassa. Näitä periaatteita henkilökunnan tulee toteuttaa konkreettisesti mm. huomioimalla ympäristöystävällisyys jokapäiväisessä työskentelyssä. Myös kierrätystä on suosittava, mikäli mahdollista. ASIAKASPALVELU KUNNAN KESKEISIMMÄT PALVELUTEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT Kunnan keskeisin tehtävä on tuottaa hyvinvointipalveluita kuntalaisille. Lisäksi kunnan tehtäviin kuuluvat erilaiset viranomaistehtävät. Voidaan sanoa, että keskeisimmät kunnan asiakkaat ovat sen asukkaat. Muita asiakkaita ovat mm. muut viranomaiset ja erilaiset yritykset ja yhteisöt. Esimerkki materiaalien ympäristöystävällisestä ja säästäväisestä käytöstä on vaikkapa tulostuspaperin järkevä käyttö tai koneiden tarpeeton tyhjäkäyttö. Jokainen on velvollinen säästämään luontoa, niin myös mekin omissa työtehtävissämme. Lapuan kaupungin järjestämissä palveluissa pyritään korkeaan laatuun, jolloin tärkeäksi arvoksi nousee hyvä asiakaspalvelu. Jokaisen henkilökunnan jäsenen tulee palvella kohtaamaansa asiakasta ystävällisesti, viipymättä ja asiallisesti. KAUPUNGIN YHTEISTYÖKUMPPANIT JA SIDOSRYHMÄT SEUTUYHTEISTYÖ, KUNTAYHTYMÄT JA MERKITTÄ- VIMMÄT OSTOPALVELUT Itse tuottamiensa palveluiden lisäksi kaupunki hoitaa palvelutehtäväänsä yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Nykyisellään tärkeä yhteistoiminnan foorumi on seutukunta. Lapuan kaupunki kuuluu Seinäjoen seutukuntaan, jonka muita kuntia ovat Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kurikka ja Seinäjoki. Lapuan kaupunki kuuluu mm. seuraaviin kuntayhtymiin: Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ky. Eskoon sosiaalipalveluiden ky. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Merkittävämmin kaupunki ostaa ulkopuolisilta teknisen sektorin ja vanhustenhoidon palveluita. Etelä-Pohjanmaan seutukuntajako lähtien. Kartta: E-P:n liitto KOULUTUS, KEHITTÄMINEN JA TYÖKYKY Henkilöstölle pyritään järjestämään koulutusta henkilön tarpeiden mukaan. Kaupungin pääperiaatteena on, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet kouluttautumiseen ja itsensä ammatilliseen kehittämiseen. Työantaja ja työntekijäjärjestöt ovat hyväksyneet suositussopimuksen henkilöstökoulutuksesta. Kouluttautumiseen pyritään myös kannustamaan. Koulutus ja sen tarpeellisuus katsotaan aina yhdessä esimiehen kanssa, joka antaa lopullisen hyväksymisensä kurssille tai koulutukseen lähtemisestä. Sivu 7

8 VIESTINTÄ JA VUOROVAIKUTUS SISÄISEN JA ULKOISEN VIESTINNÄN KANAVAT Sisäistä viestintää hoidetaan usealla eri tavalla. Jo perinteiseksi viestintäkanavaksi on muodostunut useita kertoja vuodessa ilmestyvä henkilöstötiedote. Sen lisäksi henkilöstön oma tiedotuskanava, henkilöstölehti TIAROOTUS ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, syksyisin ja keväisin. Sisäistä tiedotusta järjestetään lisäksi myös työpaikkakokouksissa ja erilaisissa tiedotustilaisuuksissa. Henkilöstölle suunnattuja tiedotteita voi lukea myös verkosta kaupungin kotisivuilta: ja talous/ Tiedotukset henkilöstölle HARRASTUS- JA VIRKISTYSTOIMINTA LIIKUNTAPASSI Kaupungin henkilöstöllä on mahdollisuus lunastaa itselleen Liikuntapassi vuodeksi 2016 Urheilutalon kassalta. Tietoa liikuntapassista: jokaisella kaupungin palkkalistoilla olevalla henkilöllä on oikeus lunastaa YKSI liikuntapassi vuodessa passi ON EHDOTTOMASTI HENKILÖKOHTAINEN, eli sitä saa käyttää ainoastaan sen lunastanut työntekijä liikuntapassiin on tänä vuonna "ladattuna" 100 :n arvosta Lapuan liikuntatoimen palveluita passista työntekijän omavastuuosuus on 30, työnantaja maksaa liikuntatoimelle 40 ja liikuntatoimen "alennus" on 30. liikuntapassia voit siis käyttää kaikkiin Lapuan liikuntatoimen maksullisiin palveluihin eli uimahallimaksuihin, kuntosalimaksuihin, ohjattujen ryhmien kausimaksuihin, avantouinnin kausikorttiin, sulkapallo- ja squash maksuihin jne. Ulkoista viestintää kaupunki hoitaa mm. sanomalehtien ja sähköisen median (internet, radio, tv) kautta. VIESTINTÄVASTUUT JA VELVOLLISUUDET Tiedotusvälineille kaupungin ulkoisesta viestinnästä vastaavat useimmiten kaupunginjohtaja, palvelualueiden päälliköt sekä kaupungin yhteyspäällikkö. Myös muiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden velvollisuuksiin kuuluu kysyttäessä antaa tietoa oman vastuualueensa asioista. Lisäksi harrastus ja virkistystoimintaa järjestävät mm. kansalaisopisto, musiikkiopisto sekä lapualaiset järjestöt ja urheiluseurat. YHTEISTOIMINTAMENETTELY Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta säätelee kuntien yhteistoimintaa. Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvat henkilöstön asemaan olennaisesti vaikuttavat palvelutoiminnan muutokset, kehittämishankkeet sekä olennaiset muutokset työtehtävissä, töiden ja työtilojen järjestelyissä. Kunnan on ennen asian ratkaisemista neuvoteltava valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa, joita asia koskee. Yhteistoimintaneuvotteluissa sinua edustaa ammattiliittosi pääluottamusmies. Jos et ole vielä liittynyt oman alasi ammattiliittoon, tee se nyt. Liittoon kuulumisesta on monia etuja. Liitot valvovat jäsentensä etuja ja ne tarjoavat mm. neuvontaa työsuhdekysymyksissä. Ammattijärjestöjen edustajat (pääluottamusmiehet) ovat: Martti Koski JUKO Sirpa Vieri Jyty Kim Lindström JHL Armi Kangaskoski Super Tuija Mäenpää Tehy

Tervetuloa Lapuan kaupungin palvelukseen

Tervetuloa Lapuan kaupungin palvelukseen Tervetuloa Lapuan kaupungin palvelukseen Tervetuloa monipuolisten osaajiemme joukkoon! SISÄLTÖ Lapuan kaupungissa työskentelee vuosittain noin 1 100 henkilöä. Joukossamme on monenlaisia osaajia eri ammattialoilta

Lisätiedot

KAUPUNGIN HALLINTO 2007

KAUPUNGIN HALLINTO 2007 2007 KAUPUNGIN HALLINTO 2007 KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä Puheenjohtaja I varapuheenjohtaja II varapuheenjohtaja KAUPUNGINHALLITUS 11 jäsentä KAUPUNGIN JOHTORYHMÄ YLEISTIEDOT Pekka Hella (Kesk) Kai Pöntinen

Lisätiedot

Myös työterveyspalvelumme ovat käytettävissäsi. Normaalien työterveyspalveluiden

Myös työterveyspalvelumme ovat käytettävissäsi. Normaalien työterveyspalveluiden Lapuan kaupungin perehdytysopas Tervetuloa monipuolisten osaajiemme joukkoon! Lapuan kaupungissa työskentelee vuosittain noin 1100 henkilöä. Joukossamme on monenlaisia osaajia eri ammattialoilta ja sinä

Lisätiedot

Lapuan. kaupunki. Tilastotietoja. Lapuan

Lapuan. kaupunki. Tilastotietoja. Lapuan Lapuan kaupunki Tilastotietoja Lapuan kaupungista 2009 2 KAUPUNGIN HALLINTO 2009 KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä Puheenjohtaja Pekka Hella (Kesk) I varapuheenjohtaja Kai Pöntinen (Kok) II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila

Terveydenhoitajana työelämään. Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Terveydenhoitajana työelämään Harri Liikkanen Neuvottelupäällikkö 6.10.2015 Laurea/Tikkurila Työsi pääehdoista sovitaan työ- ja virkaehtosopimuksilla Työ- ja virkaehtosopimukset tehdään sopimusaloittain

Lisätiedot

Tulokasopas. Käyntiosoite: Rantalantie 6, 81720 Lieksa PL 13, 81701 Lieksa Puh. 04010 44000 Fax (013) 525 050 Kirjaamo@lieksa.fi www.lieksa.

Tulokasopas. Käyntiosoite: Rantalantie 6, 81720 Lieksa PL 13, 81701 Lieksa Puh. 04010 44000 Fax (013) 525 050 Kirjaamo@lieksa.fi www.lieksa. Tulokasopas 1 Tulokasopas Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto xx.xx.2016 Tulokasopas 2 TERVETULOA LIEKSAN KAUPUNGIN PALVELUKSEEN Esitän parhaimmat onnittelut uudesta työpaikastasi ja samalla toivotan

Lisätiedot

Tilastotietoa. Lapuan kaupungista 2006

Tilastotietoa. Lapuan kaupungista 2006 Tilastotietoa Lapuan kaupungista 2006 KAUPUNGIN HALLINTO 2006 KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä Puheenjohtaja Pekka Hella (Kesk) I varapuheenjohtaja Kai Pöntinen (Kok) II varapuheenjohtaja Rauno Latvala (Kesk)

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Siirtosopimus 1 (7) Tohmajärven kunta

Kiteen kaupunki Siirtosopimus 1 (7) Tohmajärven kunta Kiteen kaupunki Siirtosopimus 1 (7) Sopimus Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli -liikelaitoksen varhaiskasvatuksen henkilöstön siirtymisestä Tohmajärven kunnan palvelukseen liikkeenluovutuksen yhteydessä

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Taidoista työpoluiksi projekti Sisältö Työelämän peruskäsitteet Työelämässä Poissaolot Työturvallisuus ja terveys Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Työantajan oikeudet ja velvollisuudet

Lisätiedot

Tilastot ja Palvelut 2014

Tilastot ja Palvelut 2014 KAUPUNGIN HALLINTO 2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä KAUPUNGINHALLITUS 11 jäsentä Puheenjohtaja Kai Pöntinen (Kok) Puheenjohtaja Pekka Hella (Kesk) I varapuheenjohtaja Teppo Ylitalo (Kesk) I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

KAUPUNGIN HALLINTO 2008

KAUPUNGIN HALLINTO 2008 KAUPUNGIN HALLINTO 2008 KAUPUNGINVALTUUSTO 35 jäsentä Puheenjohtaja Pekka Hella (Kesk) I varapuheenjohtaja Kai Pöntinen (Kok) II varapuheenjohtaja Harri Paavola (Kok) 2 Paikkajakauma Kesk 14, Kok 12, SDP

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 Työryhmä Hänninen Seppo, henkilöstöjohtaja Jussila Risto, pääluottamusmies JHL Ketola Kari, työsuojelupäällikkö Koskela Satu, pääluottamusmies KTN Lampela Ritva,

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12. Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017 Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.2015 / 18 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2016-2017 Tasa-arvotilanteen selvitys

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Kunnanhallitus 13 18.01.2016 Sairauspoissaolojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Liite 1 Hkj 18.4.2013 LOVIISAN KAUPUNKI 18.4.2013 OHJE SAVUTTOMASTA LOVIISASTA Ohjeen tarkoitus Loviisan kaupunki haluaa edistää henkilöstönsä tupakoimattomuutta. Savuttomuus koskee kaikkien tupakkatuotteiden

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1 SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA JA TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINNASTA 1. YLEISTÄ Työnantaja ja pääsopijajärjestöt tekivät sopimuksen yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä, toteuttamistavoista

Lisätiedot

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016

Fysioterapeuttien opintopäivät. Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Fysioterapeuttien opintopäivät Mari Aspelund lakimies 16.4.2016 Luennon aiheet Työsuhteen ehdot Mikä on työsopimus Työsopimuksen vähimmäisehdot Työsopimuksen voimassaolo Työaika Vuosiloma Muut työsuhteen

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 1 Päivitetty ohje MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 POISSAOLOJEN ILMOITUSKÄYTÄNTÖ JA PALKATTOMIEN VIRKAVAPAUKSIEN / TYÖLOMIEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT PERIAATTEET 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96

KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96 KITEEN KAUPUNKI 1 (9) TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VÄLISEN 2015 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa astui voimaan 1.9.2007. näillä yhteistoiminnan pelisäännöillä sovitaan

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä.

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 10.12.2012 HALLINTOKESKUKSEN

Lisätiedot

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet:

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: 1. Harkinnanvaraisen virka- tai työvapaan määritelmä ja myöntämisen yleiset edellytykset Harkinnanvaraisella virka- ja työvapaalla

Lisätiedot

Hyvä seura työnantajana

Hyvä seura työnantajana Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä Virkavapaa, työvapaa Hakemuksen perusteella määräajaksi myönnetty vapautus työtehtävien hoitamisesta kokonaan tai osittain palkattomana tai palkallisena 1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä.

Toimivaltuudet on määritelty Lapuan kaupungin hallintosäännössä. Johtajasopimus Tällä Lapuan kaupungin ja Satu Kankareen (8.2.1966) välisellä johtajasopimuksella sovitaan kaupunginjohtajan työn painopisteistä ja tavoitteista sekä palvelussuhteen ehdoista. 1 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

Savuton duuni, nuuskaton huuli

Savuton duuni, nuuskaton huuli Savuton duuni, nuuskaton huuli Valo ja Olympiakomitea haastavat jäsenjärjestönsä savuttomiksi ja nuuskattomiksi työpaikoiksi. Mukaan pääsee, kun on henkilöstönsä kanssa sopinut kriteereiden toteutumisesta

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi

Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

KT Kuntatyönantajat. virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos. Esittely

KT Kuntatyönantajat. virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos. Esittely KT Kuntatyönantajat virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos Esittely KT Kuntatyönantajat KT:n asema perustuu lakiin Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta. Laissa on määritelty mm. KT:n perustehtävät,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?

Lisätiedot

Aiheet 20.4.2012 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ

Aiheet 20.4.2012 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Esimiehen vuosikello Mikko Weissenfelt Aiheet 1. Esittäytyminen 2. Yleistä organisaatiosta 3. Henkilöstöjohtaminen käytäntöön; esimiehen vuosikello 20.4.2012 1 Raahen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi 1865. (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä.

ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi 1865. (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä. ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI Perustamisvuosi 1865 (Ilmajoen kappeliseurakunta 1516) KUNNAN HALLINTO Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä. Kunnanvaltuuston paikkajakauma vv. 2013-2016 kunnallisvaaleissa:

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPI- MUS KONEELLISESTA TYÖAJAN TARKKAI- LUSTA JA LIUKUVASTA TYÖAJASTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPI- MUS KONEELLISESTA TYÖAJAN TARKKAI- LUSTA JA LIUKUVASTA TYÖAJASTA 1 (5) PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPI- MUS KONEELLISESTA TYÖAJAN TARKKAI- LUSTA JA LIUKUVASTA TYÖAJASTA Työsuojelujaosto 25.2.2016 13 ja 19.4.2016 17 Yhteistyötoimikunta 30.5.2016 42 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KARKKILAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 JOHDANTO Työnantaja ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat valmistelleet yhteistyössä Karkkilan kaupungin yhteistoimintasopimuksen selkeyttääkseen yhteistoiminnan

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

vuoden 2006 loppuun saakka.

vuoden 2006 loppuun saakka. PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

(6) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, JHL ry, JUKO ry ja JYTY ry

(6) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, JHL ry, JUKO ry ja JYTY ry 28.11.2016 1(6) Paikallissopimus Sopijapuolet Tällä paikallissopimuksella määritellään Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä maksettavasta työsuorituksen arviointiin perustuvasta henkilökohtaisesta lisästä.

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 7 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 4.9.2008 klo 15.00 15.58 Saapuvilla olleet jäsenet Lasse

Lisätiedot

PEREHDYTYSOPAS. KAJO-keskuksen yhteystiedot: 10/2011. Työhönvalmennus muualta kuin KAJO-keskukselta versio Päivitetty 18.1.

PEREHDYTYSOPAS. KAJO-keskuksen yhteystiedot: 10/2011. Työhönvalmennus muualta kuin KAJO-keskukselta versio Päivitetty 18.1. KAJO-keskuksen yhteystiedot: TOIMISTO: Kristiina Turunen p. 050 545 7589 Heikki Kettunen p. 050 546 7589 etunimi.sukunimi@pksotu.fi Toimisto on avoinna ma-ti, to-pe klo 10 15 ke suljettu palkkatukihakemukset,

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 1(5) Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 Aika 20.8.2009 klo 9.30 11.00 Paikka Aleksinkulma, Oulu Osallistujat Kaisu Jokela, Jyty, Haukipudas Maritta

Lisätiedot

11/2011. Päivitetty 29.2.2016 PEREHDYTYSOPAS

11/2011. Päivitetty 29.2.2016 PEREHDYTYSOPAS 11/2011 Päivitetty 29.2.2016 PEREHDYTYSOPAS Perehdytyksen tarkoituksena on antaa uudelle työntekijälle työssä tarvittavia tietoja taitoja valmiuksia viihtyvyyden ja turvallisuuden tunnetta. Ohjeita perehdytykseen:

Lisätiedot

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1 ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1. Virkavapaan/työvapaan myöntäminen on aina asianomaisen myöntävän viranomaisen harkinnassa. Asian ratkaisee kaupungin ao. säännössä mainittu viranomainen.

Lisätiedot

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset

OSIO C Kokeilu Ammatilliset oppilaitokset OSIO C AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖAIKAKOKEILUA KOSKEVAT SOPIMUSMÄÄRÄYKSET I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä (2 10 ) sovelletaan jäljempänä mainittujen

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta 2016 Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset,

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa

Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa Työelämän pelisäännöt oppisopimuskoulutuksessa 1 SISÄLTÖ Työsopimus... 4 Koeaika... 4 Palkanmaksu ja verotus... 4 Oppisopimustyöntekijän oikeudet ja velvollisuudet... 5 Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet...

Lisätiedot

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä. Muistio 3 8.10.2009

Henkilöstötyöryhmä. Muistio 3 8.10.2009 Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys 1(7) Henkilöstötyöryhmä Muistio 3 8.10.2009 Aika 8.10..2009 klo 9.00-11.00 Paikka Muhos, Koivu ja Tähti Osallistujat Jarmo Raappana, Jyty, Muhos, pj Kaisu

Lisätiedot

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta:

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta: LOHJAN KAUPUNGIN JA PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-PALVELUJEN HENKILÖSTÖSOPIMUS Yhtymähallitus 18.9.2012 liite 109 Sopijaosapuolet: Lohjan yhdistymishallitus Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI MAASEUTUHALLINNON HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS 1 (6) KESÄLAHDEN KUNTA RÄÄKKYLÄN KUNTA TOHMAJÄRVEN KUNTA

KITEEN KAUPUNKI MAASEUTUHALLINNON HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS 1 (6) KESÄLAHDEN KUNTA RÄÄKKYLÄN KUNTA TOHMAJÄRVEN KUNTA KITEEN KAUPUNKI MAASEUTUHALLINNON HENKILÖSTÖN SIIRTOSOPIMUS 1 (6) SOPIMUS KESÄLAHDEN, RÄÄKKYLÄN JA TOHMAJÄRVEN KUNTIEN MAASEUTUHALLINNON HENKILÖSTÖN SIIRTYMISESTÄ KITEEN KAUPUNGIN PALVELUKSEEN LIIKKEEN

Lisätiedot

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI

o(z 28.08.2012 SALON KAUPUNKI SALON KAUPUNKI SIVISTYSTOIMEN LUOTTAMUSMIESTEN KUULEMINEN = t o i 28.08.2012 o(z Aika: Maanantai 27.8.2012 klo 10.00-11.00 Paikka: Läsnä: Kokoustila Haapa, kaupungintalo Ekman Marjo, JHL 087 pääluottamusmies

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...

Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014... HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 HENKILÖSTÖVAHVUUS JA RAKENNE...1 Vakinainen henkilöstö 31.12.2014...1 Vakinainen henkilöstö hallinnonaloittain 2014...1 Kunnan määräaikaiset työsuhteet

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2008 1. JOHDANTO 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 3 2.1. Henkilöstön määrä 3 2.2. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain 4 2.3. Määräaikaisen henkilöstön

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT

HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT OHJE 1 (6) HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT KH 18.1.2016 1. PÄÄTÖSVALLASTA, MUUTOKSENHAUSTA JA TIEDOKSIANNOSTA Kunnan päätösvaltaa on siirretty (delegoitu) henkilöstöasioissa viranhaltijoille

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOPAS

SUONENJOEN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOPAS SUONENJOEN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOPAS SISÄLLYSLUETTELO SUONENJOEN KAUPUNGIN PEREHDYTTÄMISOHJE JA SUUNNITELMA... 1 1. TERVETULOA HENKILÖSTÖÖMME... 3 2. PEREHDYTTÄMISEN TAVOITTEET... 5 3. KOHDERYHMÄT...

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS HÄLYTYSRAHAN MAKSAMISESTA

PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS HÄLYTYSRAHAN MAKSAMISESTA 1 PAIKALLINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS HÄLYTYSRAHAN MAKSAMISESTA 1 Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Kainuun maakunta -kuntayhtymän palveluksessa oleviin Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9.

SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9. SOPIMUS AVOIN YHTIÖ PIENKOTI KOTIONNI IKOLA & KYLKISALO:N ASUMISPALVELUTOIMINNAN SIIRTYMISESTÄ LAPUAN KAUPUNGIN TUOTTAMAKSI 1.9.2015 ALKAEN OSAPUOLET Avoin yhtiö Pienkoti Kotionni Ikola & Kylkisalo Y-tunnus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi.

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat

Lisätiedot

************************************************************************************

************************************************************************************ TAMPEREEN YHTEISJÄRJESTÖ JHL RY LUOTTAMUSMIESORGANISAATIO 2013 2016 PÄÄLUOTTAMUSMIEHET Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTes) Kirsileena Nurmikolu 040-8012767 etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot