Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Samankaltaiset tiedostot
TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

AMMATTIIN OPISKELEVAT LUKIOLAISET YLÄKOULULAISET. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella helmimaaliskuussa

Luku- ja kirjoitustaidon opetuksen järjestäminen alueilla

OPAL: Laatuvertailun tulokset

Arviointikysely 2015 Ammattilukio - Arviointiraportti - Julkaisuversio

OPAL: Laatuvertailun tulokset

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv

Mitä peruskoulun jälkeen?

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

Hyvän ohjauksen kriteerityö

LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä

Käsityön Tutkimushanke Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

YHTEISHAKU S Ä H K Ö I S E N Y H T E I S H A U N O H J E I S T U S

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / v: yht / v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Yhteishaku, kevät Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

VASKOOLI-PROJEKTI: KOULUTUSTAKUUMALLISTA HYVIKSI KÄYTÄNNÖIKSI

Liite 2: Opiskelijakysely

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

VALMA ja TELMA seminaari

haetaan verkossa osoitteessa

Nuorisotakuu määritelmä

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa. Jani Goman, arviointineuvos, Karvi

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA.

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

VAL211 OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Oppilaanohjauksen tilan arviointi 2004 ja 2008

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun Ammattistarttipäivät

Erilaiset urapolut perusopetuksen jälkeen. Keuda Elinikäinen ohjaus Raija Tikkanen

OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu

Opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö Anu Anttila

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu Oppijan seminaari, Finlandia-talo

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara OPH

TERVETULOA 9.-luokkalaisten huoltajien jatko-opintoiltaan. yhteishaku ammatilliset opinnot yhdistelmäopinnot lukio-opinnot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky Vantaan tulokset Heikki Miettinen

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Transkriptio:

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi

2

Arviointiaineisto PERUSOPETUSTA JA LISÄOPETUSTA JÄRJESTÄVÄT LUKIO- JA LUVA- KOULUTUSTA JÄRJESTÄVÄT AMMATILLISTA- JA VALMA- KOULUTUSTA JÄRJESTÄVÄT VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOLINJOJA JÄRJESTÄVÄT 469 järjestäjää Monitahoiset vastaajaryhmät 350 249 107 27 15 453 opiskelijaa Yksilövastaukset 332 lisäopetuksen opiskelijaa 118 LUVA-koulutuksen opiskelijaa 8 540 nuorten lukiokoulutuksen opiskelijaa 490 kaksoistutkintolaista 137 aikuisten lukiokoulutuksen opiskelijaa 4 857 ammatillisen perustutkintokoulutuksen opiskelijaa 736 VALMA-koulutuksen opiskelijaa 196 kansanopistojen pitkillä linjoilla opiskelevaa 3

Ohjaus nivelvaiheessa

% Perusopetuksen järjestäjät: Miten seuraavat asiat toteutuvat jatko-opintoihin ja uravalintoihin suuntautumista tukevassa ohjauksessa 7.-9. vuosiluokilla? Oppilaiden tiedottaminen ohjaus- ja tukipalveluista Huoltajien tiedottaminen ohjaus- ja tukipalveluista Oppilaiden mahdollisuus yksilöohjaukseen Oppilaiden mahdollisuus ryhmämuotoiseen ohjaukseen Oppilaiden vertaistuen mahdollisuuksien huomiointi ohjauksessa Oppilaiden mahdollisuus neuvontaan ja ohjaukseen digitaalisten palveluiden kautta 0 20 40 60 80 100 Erittäin huonosti Huonosti Kohtalaisesti Hyvin Erittäin hyvin 5

% Tiesin keneltä voin peruskoulussa saada neuvontaa tai ohjausta jatko-opintoja suunnitellessani Opiskelijat: Jatko-opintojen suunnittelu peruskoulussa Sain tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta (keskustelu kahden kesken ohjaajan tai opettajan kanssa) jatko-opintojen suunnitteluun Minulla oli mahdollisuus saada tarvittaessa ohjausta ja tukea netin, puhelimen tai muiden digitaalisten välineiden kautta. Jatko-opintojen suunnitteluun liittyviä asioita käsiteltiin pienryhmissä 0 20 40 60 80 100 Täysin eri mieltä Melko eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Melko samaa mieltä Täysin samaa mieltä 6

7

8

1= erittäin huonosti, 2= huonosti, 3= kohtalaisesti, 4= hyvin, 5= erittäin hyvin Toisen asteen järjestäjät: Miten seuraavat asiat toteutuvat opintojen alkuvaiheen ohjauksessa? Opiskelijoiden tiedottaminen ohjaus- ja tukipalveluista Alaikäisten opiskelijoiden huoltajien tiedottaminen ohjaus- ja tukipalveluista Opiskelijoiden mahdollisuus yksilöohjaukseen Opiskelijoiden mahdollisuus ryhmämuotoiseen ohjaukseen Opiskelijoiden vertaistuen mahdollisuuksien huomiointi ohjauksessa Opiskelijoiden mahdollisuus neuvontaan ja ohjaukseen digitaalisten palveluiden kautta 1 2 3 4 5 Lukiokoulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen järjestäjä 9

1= Täysin eri mieltä, 2= Melko eri mieltä, 3= Ei samaa eikä eri mieltä, 4= Melko samaa mieltä 5= Täysin samaa mieltä Toisen asteen opiskelijat: Tiedonsaanti ja mahdollisuus ohjaukseen nykyisessä opiskelupaikassani Olen saanut riittävästi tietoa opintojen tavoitteista ja sisällöistä Tiedän, millaista ohjausta ja tukea minun on mahdollista saada opintoihini Tiedän, keneltä voin saada ohjausta opintoihini Minulla on mahdollisuus tarvittaessa keskustella kahden kesken ohjaajan tai opettajan kanssa opinnoistani Minulla on mahdollisuus saada tarvittaessa ohjausta ja tukea netin, puhelimen tai muiden digitaalisten välineiden kautta Minulla on mahdollisuus tarvittaessa saada tukea muilta opiskelijoilta (esim. tuutorit tai muut opiskelukaverit) 1 2 3 4 5 Nuorten lukiokoulutuksessa opiskelevat Ammatilllisessa perustutkinnossa opiskelevat 10

Toisen asteen opiskelijat: Kanssani on tehty henkilökohtainen opiskelusuunnitelma / osaamisen kehittämisen suunnitelma Kyllä Ei Nuorten lukiokoulutuksessa opiskelevat Ammatillisessa perustutkinnossa opiskelevat 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 11

Itsetuntemuksen ja päätöksenteon kehittyminen perusopetuksessa

Peruskoulussa opittu hyvin vastuun ottamista ja omien valintojen vaikutusta tulevaisuuteen Opin peruskoulussa ottamaan vastuuta tekemistäni päätöksistä 4,1 Opin peruskoulussa ymmärtämään valintojeni vaikutusta omiin opintoihini ja tulevaisuuteeni 4,1 Opin peruskoulussa pohtimaan omia ennakkokäsityksiäni erilaisista koulutus- ja uravaihtoehdoista 3,8 Opin peruskoulussa pohtimaan sukupuolen mahdollista vaikutusta valintojen tekemiseen 3,5 1 2 3 4 5 1 = Täysin eri mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä 13

Sukupuolen vaikutus 5 4 Naiset kokivat oppineensa miehiä enemmän vastuunottamista päätöksistään sekä ymmärtämään valintojensa vaikutusta 3 2 Miehet kokivat oppineensa naisia enemmän pohtimaan omia ennakkokäsityksiään 1 ottamaan vastuuta tekemistäni päätöksistä ymmärtämään valintojeni vaikutusta omiin opintoihini ja tulevaisuuteeni nainen pohtimaan omia ennakkokäsityksiäni erilaisista koulutusja uravaihtoehdoista mies pohtimaan sukupuolen mahdollista vaikutusta valintojen tekemiseen Sukupuolten väliset erot samanlaisia lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevilla 1 = Täysin eri mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä 14

Kielitausta ottamaan vastuuta tekemistäni päätöksistä Suomea äidinkielenään puhuvat arvioivat kaikki väittämät korkeimmiksi ymmärtämään valintojeni vaikutusta omiin opintoihini ja tulevaisuuteeni pohtimaan omia ennakkokäsityksiäni erilaisista koulutus- ja uravaihtoehdoista pohtimaan sukupuolen mahdollista vaikutusta valintojen tekemiseen 1 2 3 4 5 suomi ruotsi muu Kaikissa kieliryhmissä ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat nuoret arvioivat oppineensa pohtimaan enemmän ennakkokäsityksiään ja sukupuolensa mahdollista vaikutusta kuin lukiokoulutuksessa opiskelevat vastaavat kieliryhmät 1 = Täysin eri mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä 15

Vanhempien koulutustausta ottamaan vastuuta tekemistäni päätöksistä ymmärtämään valintojeni vaikutusta omiin opintoihini ja tulevaisuuteeni pohtimaan omia ennakkokäsityksiäni erilaisista koulutus- ja uravaihtoehdoista pohtimaan sukupuolen mahdollista vaikutusta valintojen tekemiseen 1 2 3 4 5 Opiskelija lukiossa, molemmilla vanhemmilla ammatillinen koulutus Opiskelija lukiossa, molemmilla vanhemmilla korkeakoulutus Opiskelija ammatillisessa koulutuksessa, molemmilla vanhemmilla ammatillinen koulutus Opiskelija ammatillisessa koulutuksessa, molemmilla vanhemmilla korkeakoulutus 1 = Täysin eri mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä 16

Opiskelusta innostuneisuus ja kouluviihtyvyys Peruskoulussa opiskelusta innostuneiden opiskelijoiden arviot oppimistaan taidoista selvästi korkeammat kuin opiskelusta innostumattomien Peruskoulussa viihtymisellä samanlainen vaikutus Kuva: Kuvitelmia Hanna Tarkiainen 17

Urasuunnittelutaidot perusasteen jälkeisessä koulutuksessa Kuvitelmia Hanna Tarkiainen

Urasuunnittelutaidot hyvällä tasolla Tiedän, mitä valinnanmahdollisuuksia minulla on opinnoissani 4,0 Tiedän, mitä merkitystä nyt opiskelemillani asioilla on tulevaisuudessa jatko-opintojeni tai työurani kannalta 4,0 Osaan hyödyntää erilaisia tietolähteitä suunnittelun tukena 3,8 Osaan suunnitella jatko-opintojani ja/tai työuraani 3,7 1 2 3 4 5 1 = Erittäin huonosti, 5 = Erittäin hyvin 19

Koulutusten välillä pieniä eroja 1. Kansanopiston pitkällä linjalla opiskelevat ja kahta tutkintoa suorittavat arvioivat urasuunnittelutaitonsa korkeimmalle + 2. Kymppiluokalla opiskelevat ja VALMA-koulutuksessa opiskelevat arvioivat urasuunnittelutaitonsa matalimmalle - 3. Ammattiin opiskelevat osaavat lukiolaisia paremmin suunnitella jatko-opintoja / työuraa 4. Lukiolaiset tietävät ammattiin opiskelevia paremmin, mitä valinnanmahdollisuuksia heillä on opinnoissa 20

Miesten ja naisten välillä pieniä eroja Miehet arvioivat urasuunnittelutaitonsa hieman korkeammalle kuin naiset Eniten eroa on jatko-opintojen / työuran suunnittelussa, jota miehet arvioivat osaavansa paremmin Vähiten eroa on siinä, miten miehet ja naiset tietävät opintojensa valinnanmahdollisuuksista Rawpixel / Unsplash 21

Äidinkielen mukaan ei ole juurikaan eroja 5 4 3 2 1 Tiedän, mitä merkitystä nyt opiskelemillani asioilla on tulevaisuudessa jatkoopintojeni tai työurani kannalta Tiedän, mitä valinnanmahdollisuuksia minulla on opinnoissani Osaan suunnitella jatkoopintojani ja/tai työuraani suomi ruotsi muu Osaan hyödyntää erilaisia tietolähteitä suunnittelun tukena 1 = Erittäin huonosti, 5 = Erittäin hyvin 22

Vanhempien koulutus näkyy taidoissa Opiskelijat, joiden äidin ja/tai isän koulutustausta on korkeakoulutus, arvioivat urasuunnittelutaitonsa parhaimmiksi Opiskelijat, jotka eivät tiedä vanhempiensa koulutusta, arvioivat urasuunnittelutaitonsa heikoimmiksi Element5 Digital / Unsplash 23

Arviointitulokset julkistetaan loppuvuonna 2019. Seuraavassa vaiheessa arvioidaan toisen asteen jälkeistä nivelvaihetta.

Kiitos! Arvioinnin verkkosivut: nivelvaiheet.karvi.fi Jani Goman, jani.goman@karvi.fi, p. 029 533 5505 Johanna Kiesi, johanna.kiesi@karvi.fi, p. 029 533 5545 Niina Rumpu, niina.rumpu@karvi.fi, p. 029 533 5525 www.karvi.fi