YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA Outi Silfverberg ja Kaisa Välimäki Kesäkuussa 2019

Samankaltaiset tiedostot
VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? Laura Höijer

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

KUINKA VIESTIN HANKKEEN Tampere

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

Viestintä- strategia

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Tiedon tuottajasta fasilitaattoriksi

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA FSA:n vuosikokous

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Miten kiertotalousviestiä viedään tulevaisuudessa eteenpäin?

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri -jaoston (JHKA) viestintäsuunnitelma vuodelle 2014

Viestinnän mahdollisuudet

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta

POHJOIS-KARJALAN JÄRJESTÖASIAIN NEUVOTTELUKUNTA JANEn TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Vinkkejä hankeviestintään

Viestintäsuunnitelma 2009

Millainen on TEAS-hanke ja mitä sillä tavoitellaan? Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK TEM

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Vaikuttamistyö kehitysmaissa. Mariko Sato,

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo

Mediakasvatusseuran strategia

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Vaikuttavaa viestintää & EU-ulottuvuudesta hyöty irti

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

SAKU-strategia

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017

Tutkitun tiedon käytön edellytykset - fasilitointia, kulttuuria ja verkostoja

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelutilanne. Vaaliviestintäsuunnitelma: Vaaleista viestiminen ja markkinointi

VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

Toimintasuunnitelma 2018

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Kestävä kaupunki ohjelma Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö Kuntien ilmastotyö vauhtiin tilaisuus

Huippuyksikköohjelmien viestintä

Kalatalouden Markkinointiohjelma

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Infra-alan kehityskohteita 2011

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

TIEDEKULMA 2017 PALVELULUPAUS

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

<Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien strategia > Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien strategia

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

sidosryhmäselvitys 2015 Tiivistelmä Valtiontalouden tarkastusvirasto

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

ILMASE. Ilmastonmuutos ja maaseutu. Sari Himanen MTT Kasvintuotannon tutkimus, Mikkeli. -hanke

Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua

Strategia Päivitetty

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Hankeviestintä Liikennevirastossa

Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla

Pilkahdus-toimintamalli 2015

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

TAKO-strategia ja toimintavuosi TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

Kuntaliitto ja TEROKA -yhteistyösuunnitelma vuosille : Elisa Hyvönen (KTL, Teroka) Sirkka Rousu (Kuntaliitto) 1

Viestinnän mahdollisuudet

Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet

Ohjaamo-toiminnan ja Kohtaamon viestinnän vuosikello ja toimintamalli, vers. 2. Työryhmä ja Kohtaamo/MT Tammi-/maaliskuu 2017

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Transkriptio:

YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2023 Outi Silfverberg ja Kaisa Välimäki Kesäkuussa 2019

SISÄLLYS 1. Mikä on Ympäristötiedon foorumi? 2. Ympäristötiedon foorumin toiminnan periaatteet 3. Huomioita YTF:n vaikuttavuusarvioinnista 4. Keskeiset toimintamuodot 5. Uudet ja kehitettävät toimintamuodot i. Saumakohtia-dialogit ii. Tutkijoiden politiikkakoulu iii. Toimittajayhteistyö 6. YTF:n vuosi 7. Visio vuoteen 2023 Liite 1: Yhteistyötahot

1. MIKÄ ON YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMI (YTF)? Perustettu 2010. Koneen Säätiön ja Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoitus 2014 lähtien. Tämän hetkinen rahoituskausi jatkuu vuoden 2023 loppuun asti. Tavoite: Edistää tieteellisen ympäristötiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja lisätä tiedon tuottajien ja käyttäjien välistä vuorovaikutusta. Välittää viimeisintä tutkimustietoa päätöksenteon agendalla olevista aiheista sekä nostaa uusia, vielä marginaalisia ympäristökysymyksiä julkiseen keskusteluun. Kohderyhmä: Päätöksentekijät valtioneuvostossa, eduskunnassa, kunnissa sekä päätöksiä valmistelevassa hallinnossa Ohjausryhmässä:

YTF:N TOIMINNAN AIHEPIIRIT: YTF välittää monialaista tutkittua ympäristötietoa. YTF:n toiminnassa ympäristötiede ei rajaudu tiettyihin tieteenaloihin. YTF tukee tieteenalojen yhteistyötä ja tuo esiin monitieteisiä näkökulmia ympäristöön. YTF:n toiminta keskittyy seuraaviin, toisiinsa läheisesti kytkeytyneisiin aihepiireihin: Isot ympäristöhaasteet: Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja muutokseen sopeutuminen Ilmiöiden väliset kytkökset toisiinsa ja vaikutukset yhteiskuntiin Kiertotalous, vihreä talous, uudet teknologiat Uudet, nousevat ympäristökysymykset ja tutkimusaiheet Toiminnan suunnittelussa pyritään ennakoimaan päätöksenteossa esille nousevia aiheita ja tarjoamaan päättäjille tarpeellista, ajankohtaista tutkimustietoa. Toimintaa rakennetaan sekä päätöksenteon agendalla olevien että nousevien ympäristöaiheiden ympärille.

MITEN YTF TOTEUTTAA TAVOITETTAAN? Järjestää korkeatasoisia tilaisuuksia useiden yhteistyötahojen kanssa. Tilaisuuksissa on lähtökohtaisesti aina edustettuna ympäristötutkimus ja päätöksenteko. Verkostoituu: YTF:n toiminta perustuu laajaan yhteistyöhön ympäristötiedon tuottajien, käyttäjien ja välittäjien kesken. Kaikki tilaisuudet ja julkaisut toteutetaan lähtökohtaisesti yhteistyössä. Julkaisee Puheenvuoroja-julkaisusarjaa, jossa kootaan ja yleistajuistetaan ympäristötutkimusta ja annetaan suosituksia päätöksentekoon. Viestii aktiivisesti tilaisuuksien välillä. Keskeisimpinä viestintäkanavina uutiskirje, twitter, facebook ja nettisivut.

YTF YMPÄRISTÖTIEDON VERKOSTOSSA: YTF on verkostossa ympäristötietoa välittävä rajapintaorganisaatio Asettuu ympäristötiedon verkostossa tiiviiseen keskiosaan, joka on vahvasti kytkeytynyt.

2. YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMIN PERIAATTEET Kaiken toiminnan ytimessä on tieteellisen ympäristötiedon välittäminen päätöksentekoon. Tapahtumat, julkaisut ja viestintä rakentuvat ajantasaisen ja monitieteisen ympäristötutkimuksen ympärille. YTF pyrkii nostamaan esiin ympäristötutkimusta ja tutkijoita laaja-alaisesti eri instituutioista useista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Aiheiden valinnassa ja tapahtumien suunnittelussa kuunnellaan sekä lainsäädäntö- ja hallinnon tarpeista lähtevää tiedon kysyntää että tutkimuksesta lähtevää tiedon tarjontaa. YTF toimii lähtökohtaisesti yhteistyössä ja vahvistaa näin muidenkin toimijoiden vuorovaikutusta ympäristötiedon verkostossa. YTF pyrkii tiiviiseen yhteistyöhön useiden eri tutkimusinstituutioiden, valtion ympäristöhallinnon, eduskunnan valiokuntien sekä kuntien ympäristö- ja kaupunkisuunnittelutoimien kanssa. Myös yritykset, järjestöt ja tiedon välittäjäorganisaatiot ovat keskeisiä yhteistyötahoja. Tulevassa toiminnassa tulee pitää kiinni olemassa olevista kumppanuuksista sekä aktiivisesti etsiä uusia yhteistyömahdollisuuksia. Toiminnan vaikuttavuuden kannalta on oleellista vaalia YTF:n luotettavuutta ja riippumattomuutta. Viestinnässä YTF panostaa ymmärrettävyyteen, monialaisen tutkimustiedon kokoamiseen ja yhdessä tutkijoiden kanssa laadittujen suositusten välittämiseen. YTF nostaa monialaisesti ympäristötutkimusta esiin. Vahvana pyrkimyksenä on tunnistaa ja nostaa myös marginaalissa olevia tutkimusaiheita.

OHJAUSRYHMÄN ROOLI Ohjausryhmä on keskeisessä roolissa ideoimassa toiminnan sisältöjä sekä tukemassa YTF:n verkostoitumista ja kumppanuuksien laajentamista. Ohjausryhmässä suunnitellaan ja sovitaan tulevasta toiminnasta: Keiden kanssa tehdään yhteistyötä Mitä ja minkämuotoisia tapahtumia YTF on mukana järjestämässä Mitä teemoja käsitellään ja miten monipuolisia teemoja vai strategisempia linjoja? Viestinnän linjoista Ohjausryhmän kesken käydään vuosittain läpi YTF:n toimintakertomus ja taloustilanne Kerran vuodessa järjestetään strategiapäivä, jossa mennyttä ja tulevan suunnittelua peilataan tähän toimintasuunnitelmaan ja YTF:n visioon Asiantuntevaa ohjausryhmää hyödynnetään aktiivisesti: Mitä ovat vielä marginaaliset, mutta tärkeät ympäristötutkimuksen aiheet? Mihin suuntiin verkostoa voi laajentaa ja keiden kanssa voidaan rakentaa uusia kumppanuuksia?

3. HUOMIOITA YTF:N VAIKUTTAVUUSARVIOINNISTA Vuonna 2018 toteutetussa arvioinnissa haluttiin selvittää, kuinka hyvin YTF on onnistunut tavoitteidensa saavuttamisessa ja onko se onnistunut saamaan aikaan halutun suuntaista muutosta. Arvioinnin tuloksia käytettiin YTF:n toiminnan kehittämiseen sekä hyvien ympäristötiedon välittämisen mallien tunnistamiseen. Tuotoksena tehtiin arviointiraportti sekä julkaisu Ympäristötutkimuksen ja päätöksenteon saumakohdassa, joka sisälsi yleisiä suosituksia tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi.

YTF:N VAIKUTTAVUUSKETJU VOISI NÄYTTÄÄ TÄLTÄ: Tavoite: Edistää tieteellisen ympäristötiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja lisätä tiedon tuottajien ja käyttäjien välistä vuorovaikutusta Panokset (Input) Rahoitus Koordinaattorin työaika Ohjausryhmän työaika ja tuki Verkoston voima Tuotos/toiminta (Output) Tapahtumat Julkaisut Tiedottaminen Toimiminen verkostossa Medianäkyvyys Vaikutus (Outcome) Ympäristötiedon välittyminen Kohtaamisten lisääntyminen Muutos ymmärryksessä Muutos asenteissa Vaikuttavuus (Impact) Ympäristötietoa käytetään enemmän päätöksenteossa Tutkijoiden ja päättäjien vuorovaikutus on lisääntynyt Uusia ympäristökysymyksiä on nostettu keskusteluun Pitkäaikainen vaikutus: Ympäristönäkökulmien integrointi, parempi ympäristönsuojelun taso, ympäristön tilan paraneminen

ARVIOINNIN PÄÄHUOMIOITA TIIVISTETTYNÄ Relevanssi: YTF:n tavoite edistää tieteellisen ympäristötiedon käyttöä päätöksenteossa ja luoda vuorovaikutusta tiedon tuottajien ja käyttäjien välillä on edelleen hyvin relevantti. Vuoropuheluun kaivataan tukea, paikkoja ja välineitä. Lisäksi päättäjät peräänkuuluttivat hyvin paketoidun synteesitiedon perään. Toimintamalli: Ohjausryhmä ja työntekijä pitivät nykyistä organisaatiomallia toimivana. Kaikessa YTF:n työssä korostuu verkostomaisuus mitään ei tehdä yksin. YTF:n toteutusmalli on edelleen perusteltu, mutta kehitystarpeita on tunnistettu. Toiminnan määrä ja laatu: YTF:n kokoon nähden toiminta 2014 alkaneella rahoituskaudella on ollut määrällisesti suurta ja korkealaatuista. Palautteissa monipuolisuutta sekä tapahtumien laatua on kiitetty kautta linjan. Toiminnan vaikuttavuus: YTF:n työn vaikuttavuus syntyy luotettavuuden, aktiivisen verkostoitumisen ja dialogin kautta. Vaikuttavuustyön ytimessä on luotettavana fasilitaattorina toimiminen: YTF viestii ympäristötutkimuksesta päättäjille oikea-aikaisesti ja ymmärrettävästi ja kehittää aktiivisesti toimintamalleja, joilla tiedon tuottajia, käyttäjiä ja välittäjiä tuodaan vuoropuheluun. Kestävyys: YTF voi luoda kestävää toimintaa levittäessään hyviä vuorovaikutteisuutta tukevia toimintatapoja muidenkin käyttöön. Aktiivinen ja laadukas toiminta on hyvin riippuvaista kokoaikaisen työntekijän panostuksesta - ja siten rahoituksesta.

ARVIOINNIN 10 SUOSITUSTA YTF:N TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI: 1. Pidetään kiinni laadukkaasta olemassa olevasta toiminnasta - riittävien resurssien varaaminen. 2. Panostuksia etenkin poliitikkojen tavoittamiseen: Saumakohtia-dialogien kehittäminen. Poliitikkoja mukaan tapahtumien suunnitteluun. 3. Puheenvuoroja-sarjan suunnitelmallisempi ja kohdennetumpi levittäminen. 4. Panostuksia medianäkyvyyteen ja toimittajayhteistyöhön. 5. Monimuotoisten viestintämuotojen kehittäminen (esim podcast) vaativat huolellista suunnittelua ja aikaa. 6. Koulutuksia/tietoa tutkijoille päätöksentekoprosesseista ja tavoista vaikuttaa päätöksentekoon. 7. Säännöllisiä lyhyitä tilaisuuksia ympäristövaliokunnan kanssa (esim. aamukahvitilaisuuksia) 8. Yhteistyön laajentaminen myös muihin valiokuntiin (maa- ja metsätalousvaliokunta, talousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta). Avun tarjoaminen ympäristöasiantuntijoiden etsimiseen valiokuntakuulemisiin. 9. Jatkuva uusien yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen, samalla kun vanhoista kumppanuuksista pidetään kiinni. 10. Toisen työntekijän palkkaaminen toiminnan laajentamiseksi ja kehittämiseksi.

RAHOITUS VUOTEEN 2023 SAAKKA Arvioinnin suositusten seurauksena YTF:lle päätettiin palkata toinen kokoaikainen työntekijä ja jatkaa rahoituskautta vuoden 2023 loppuun saakka. Toisen työntekijän avulla ylläpidetään laadukasta ja aktiivista toimintaa sekä satsataan toiminnan kehittämiseen: viestintään, toimittajayhteistyöhön, poliitikkojen ja tutkijoiden dialogien fasilitointiin ja muihin mahdollisiin uusiin toimintamalleihin. YTF:n vuosibudjetti on 131 000 euroa. Maj ja Tor Nesslingin Säätiö sekä Koneen Säätiö vastaavat kumpikin 50 % osuudella rahoituksesta.

4. KESKEISET TOIMINTAMUODOT 1. TAPAHTUMAT YTF järjestää monipuolisia tapahtumia, yhteensä noin 20 vuodessa isoista seminaareista pienimuotoisiin dialogeihin (ks. Tarkemmin kohta YTF:n vuosi ) Tapahtumat järjestetään lähtökohtaisesti yhteistyössä 1-3 eri järjestäjätahon kanssa Tapahtumat ovat helposti saavutettavia ja kaikki avoimet tilaisuudet pyritään streamaamaan. Viestintään ennen ja jälkeen tapahtuman sekä ja järjestelyjen laatuun panostetaan apuna tapahtumahallinta- ja viestintätyökalut. Kaikista tapahtumista kerätään palautetta. Puheenvuorojen pitäjät ohjeistetaan hyvin ja heille tarjotaan apua napakoiden ja kiinnostavien esitysten laatimisessa. Kaikissa tapahtumissa on tilaa myös dialogille. Tapahtumia pyritään järjestämään enenevässä määrin myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella 2. JULKAISUT Puheenvuoroja-julkaisuja koostetaan lähtökohtaisesti kaikista seminaarimuotoisista tapahtumista. Julkaisu laaditaan aina yhteistyössä tapahtumassa esiintyneiden tutkijoiden kanssa. Julkaisun visuaalisuuteen ja yleistajuisuuteen satsataan. Puheenvuoroja-julkaisujen levittämiseen ja kohdentamiseen panostetaan. Myös aiempia julkaisuja nostetaan esiin ja ne ovat mukana viestinnän suunnittelussa.

3. VIESTINTÄ YTF viestii tilaisuuksien välillä omien tilaisuuksien ja julkaisujen markkinoinnin lisäksi aktiivisesti tieteen, yhteiskunnan ja ympäristön teemoista. Viestintäväylinä toimivat Verkkosivut Uutiskirje Some (Twitter, Facebook, Instagram, YouTube) Lisäksi panostetaan YTF.n tilaisuuksissa käsiteltyjen aiheiden näkymiseen perinteisissä medioissa. 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Seuraajamäärä vuoden alussa 2016 2017 2018 2019 kesä.19 YouTube Instagram Facebook

POIMINTOJA MEDIANÄKYVYYDESTÄ:

5. UUDET KEHITETTÄVÄT TOIMINTAMUODOT 1. Saumakohtia dialogit YTF alkoi fasilitoida tutkijoiden ja poliitikkojen välisiä Saumakohtia dialogeja syksyllä 2018. Tavoitteena synnyttää vuoropuhelua, keskinäistä luottamusta ja välittää tutkimuksen viestejä. Tilaisuuksissa on aina mukana kolme tutkijaa eri instituutioista sekä poliitikkoja. Poliitikkoja tavataan yksi puolue kerrallaan ja heiltä pyydetään etukäteen kysymyksiä, joista toivottaisiin erityisesti keskustelua. Dialogeista on saatu erittäin hyvää palautetta sekä tutkijoilta että poliitikoilta. Toimintaa jatketaan ja tapaamisten järjestämisestä ja fasilitoinnista tehdään osa YTF:n jatkuvaa toimintaa. Tapaamisten teemoista ja mahdollisista yhteistyökumppaneista sovitaan ohjausryhmässä.

2. Tutkijoiden politiikkakoulu: Ympäristötutkimuksen ja päätöksenteon saumakohdassa selvityksessä poliitikot totesivat, että tutkimustieto vaikuttaa parhaiten, kun se liittyy ajankohtaiseen aiheeseen -> oikea-aikaisuus Tutkijat kaipaavat kannustimia ja tukea osaaminen yhteiskunnallisen päätöksenteon perusteista voi olla vajavaista. Selvityksen suositukset, kohta 2: Tutkijoille täytyy luoda kannustimia vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja tutustua päätöksentekoon." Ehdotus: Politiikkakoulussa käydään läpi yleisimmät päätöksenteon prosessit kunta-, valtio- ja EU-tasolla. Milloin ja miten tutkijan kannattaa vaikuttaa ja mistä tietoa voi saada? Millainen tieto on päätöksenteolle relevanttia? Case study: miten minä vaikutin hallitusohjelman syntymiseen? Paikkana Lammin biologinen asema tai Korpilampi Tarkka ohjelma konseptoidaan yhteistyössä ohjausryhmän kanssa.

3. Toimittajayhteistyö Saumakohtia kartoituksessa perinteinen media tunnistettiin tärkeimmäksi tiedonlähteeksi ympäristöasioissa. YTF.n pääasiallinen toimintamuoto eli seminaarit eivät välttämättä houkuttele toimittajia. Tulemme kontaktoimaan toimittajia suoraan esim. lounaiden ja YTF.n toiminnasta kertomisen merkeissä. Tavoitteena luottamuksen ja suhteiden luominen -> toimittajat kysyvät jatkossa YTF.ltä tutkijakontakteja tietolähteiksi, ovat tietoisia tapahtumista, joita järjestämme ja tuntevat teema-alueet. Lisäksi konseptoidaan tutkija-toimittajatapaamisia (vrt Carbon action sompa -tilaisuus)

5. Viestinnän suunnitelmallisuus Viestintäsuunnitelma/ strategia kesällä 2019 viestintäkalenteri ja ennakoiminen, mittaaminen. Verkkosivujen hoito Tapahtumien sisältöjen nostaminen uutisiksi Tutkijablogi: ennen tilaisuuksia yhteistyökumppanin toimesta/ ajankohtaiset aiheet -> Uutiskirjeeseen Olemassaolevien sisältöjen linkkaaminen eri kanaviin. (sisältöjen tunnistaminen) Instagramin sisältöstrategia YouTube kanavan parempi hoitaminen. Asiasanoitus, houkuttelevat pikkukuvat jne. Vierailijablogit ja niistä linkitys

6. YTF:N VUOSI YTF järjestää/on mukana järjestämässä noin 20 tapahtumaa/tilaisuutta vuodessa. Kaikkien ohjausryhmässä edustettuina olevien organisaatioiden kanssa järjestetään vuosittain yhteistä toimintaa. 6-8 seminaaria/symposiumia/työpajoja/retkeä (puolen päivän ja koko päivän tapahtumia) 6 ympäristödialogia (kolme keväällä ja kolme syksyllä) 2 tilaisuutta valiokuntien kanssa (ympäristö- sekä maa- ja metsätalousvaliokunnat) 5-8 Saumakohtia -dialogia 1 koulutustilaisuus tutkijoille 1 toimittajatilaisuus Lähtökohtaisesti kaikista seminaarimuotoisista tilaisuuksista tehdään Puheenvuoroja-julkaisu Ohjausryhmä kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Kerran vuodessa järjestetään pidempi koko päivän/puolen päivän strategiapäivä.

7. VISIO VUOTEEN 2023 Vuonna 2023 Ympäristötiedon foorumi on ennakoiva, luotettava, avoin ja riippumattoman toimija. YTF on onnistunut lisäämään ympäristötutkimuksen vaikuttavuutta päätöksenteossa ja tullut tunnetuksi vakiintuneena ympäristötutkimuksen ja päätöksenteon kohtaamispaikkana. YTF toimii osana laajaa valtakunnallista ympäristötiedon verkostoa, jossa se välittää tutkimustietoa ja tukee eri toimijoiden vuoropuhelua. YTF toimii myös kansainvälisesti esimerkkinä tutkimuksen vaikuttavuutta lisäävänä toimijana.