PÄIHDEINFO www.raisiontukikoti.com
Mitä on päihderiippuvuus?
Päihderiippuvuus Suomessa on n. 450 000 päihderiippuvaista, joista 70 % käy säännöllisesti töissä. Useimmille riippuvaisille työ on se viimeinen saareke itsellisyyden suhteen ja peruste, ettei voi olla ongelmainen. Ns. rantojen miehiä (pultsareita) päihderiippuvaisista on alle 5%. Alkoholismi on krooninen, parantumaton, ICD10-tautiluokituksen mukainen kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys. Geneettinen alttius on lukuisien lääketieteellisten tutkimusten mukaan merkittävin syy alkoholismiin sairastumiseen. Luonnollisestikin aina tarvitaan päihde, jotta voi sairastua. Juominen ja sen mukana tulevat oireet ovat seurausta alkoholismista. Sairastunut ei koskaan kykene palaamaan ns. normaaliin sosiaaliseen alkoholin käyttöön. Tämä on peruuttamatonta fysiologisista, psyykkisistä ja tunneperäisistä syistä johtuvaa. Sairaus pysyy piilevänä alkoholistin elämän loppuun saakka ja puhkeaa uudelleen keskushermoston saadessa vähäisenkin määrän vaikuttavaa ainetta.
TUNNISTAMINEN Pakonomainen tai voimakas tarve käyttää päihdettä Käyttö muodostuu elämän tärkeimmäksi asiaksi ja jatkuu kiistattomista haitoista huolimatta. Alkoholismissa kyky kontrolloida päihteenkäytön määrää, aikaa tai paikkaa on huonontunut tai jopa kadonnut kokonaan. Juomisesta ei saa mielihyvää, Poikkeaa päihtyneenä omista moraalisäännöistään ja muuttuu ihmiseksi, joka on istumassa päihtyneenä auton rattiin tai pettämässä läheistensä luottamusta 1. Oletko yrittänyt vähentää alkoholin käyttöäsi ja epäonnistunut siinä? 2. Onko läheisesi tai tuttavasi ilmaissut huolensa tai ärtymyksensä alkoholin käytöstäsi? 3. Käytätkö alkoholia keinona lievittää krapulaasi? 4. Tunnetko syyllisyyttä alkoholin käytöstäsi?
Päihderiippuvuus TUNNISTAMINEN Päihderiippuvaisen kuva: Vastuuntunnottomuus Kieltäminen Eristäytyminen Pakonomainen käytös Ahdistuneisuus Häpeä Syyllisyys Itsesääli Kelvottomuus Pelkotilat Katkeruus Mustasukkaisuus Harhaisuus Unettomuus Puutteellinen todellisuudentaju Valehtelu Mieletön käyttäytyminen päihdyksissä ja kuivana Keinottelu Kriittisyys, vaativuus, toisten syyttäminen PÄIHDE TÄYTTÄÄ ELÄMÄN
Kontrollinmenetykset Päihderiippuvuudelle on luonteenomaista erilaiset kontrollinmenetykset, jollaisia ovat esimerkiksi: - Rattijuopumus - Päihteen käyttö väärään aikaan - Päihteidenkäytöstä johtuvat laiminlyönnit, poissaolot työstä
Kuiva humala-syndrooma Kuiva humala tarkoittaa päihderiippuvaisen epämukavaa tilaa, kun hän ei käytä tai jostakin syystä ei voi käyttää päihdettä. - Tällöin ihmisen käyttäytyminen ei muutu, vaikka hän on päihteestä kuiva - Kuiva viittaa siihen tosiasiaan, ettei ihminen käytä päihteitä - Humala tarkoittaa samojen asenteiden ja käyttäytymismallien jatkumista kuin päihteitä käyttäessä. Riippuvainen on kännissä ilman päihdettä. - Kuiva humala on läheisille/perheelle kaikkein vaikeinta ja raskainta aikaa.
Päihderiippuvuus Hoitoa tarvitsee sekä päihderiippuvainen että lähipiiri, jossa oireillaan tyypillisillä tavoilla taustoista riippumatta. Päihderiippuvuus ei ole kenenkään henkilökohtainen ongelma vaan se koskettaa riippuvaisen koko lähipiiriä; perhettä, sukulaisia, ystäviä, työtovereita.. Kukaan ei ole syntyessään päihderiippuvainen, eikä varmasti sellaiseksi halua tulla. Syyttömänä syntymään sattui hän Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään Jossa jo esi-isät Juovuksissa totta kai Hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai Perinteisen miehen kohtalon Halus välttää poika tuo "En koskaan osta kirvestä Enkä koskaan viinaa juo Muuten juon talon" Lumihanki kutsuu perhettä talvisin Vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin Kun mä lapsena sanoin äidille Ettei se huolisi Etten tekisi murhia Enkä koskaan kuolisi En tiennyt että vielä koittaa joulu Jolloin ilman lahjoja jään Ja että kaverini veisi koulu Eikä palaisi yksikään. Joko vainaa olenko, painaa mieltäni täällä jossain Tätä mietin kun yötäni vietin kuolema kainalossain Päälle mieleni lammen jäätyneen tieni tiedän jäälle päätyneen Pääni hajoten, läpi vajoten jään läpi meen läpi samean veen Biisien lyriikat: Martti Syrjä
Päihderiippuvaisuus PUHEEKSI OTTAMINEN Mitä tapahtuu, jos otetaan puheeksi? Mitä tapahtuu, jos EI oteta puheeksi? Läheinen kertoo, miltä hänestä tuntuu, kun päihderiippuvainen käyttää päihteitä Ihmistä ei saa tuomita, ainoastaan hänen käyttäytymisensä Puheeksi oton ajankohta valittava tarkasti, jotta havahtuminen olisi mahdollista Suunnitellusti, rauhallisesti, kiihtymättä Riippuvaisen ollessa krapulan itsesyytösvaiheessa Muut osalliset (läheiset) paikalla, yksimielisinä muutoksen tarpeesta TÄRKEINTÄ ON, ETTÄ OTETAAN PUHEEKSI
Päihderiippuvaisuus Milloin päihteiden käyttö on mennyt YLI? Kun kysyt itseltäsi: Juonko liikaa? Kun juomisesta on kadonnut ilo, eikä saavuta entisen kaltaista mielihyvää Kun läheiset kertovat, että elämäntilanne kotona ollut kaoottinen juomisen vuoksi Kun työelämässä ongelmia juomisen seurauksena Kun työkunto on huono Kun on tekemättömiä töitä ja epämääräisiä poissaoloja Kun työkaverit paikkaavat hyvää tarkoittaen aiheuttaen samalla itselleen ahdistusta ja pahaa oloa
Päihderiippuvaisuus VASTUU JA VELVOLLISUUS PÄIHDE- ja LÄHEISRIIPPUVAISEN VASTUU JA VELVOLLISUUS Juovana aikana riippuvainen ottaa vastuun vain juomisestaan ja sen jatkumisesta Läheiset mahdollistavat juomisen auttamissessioillaan Ketään ei voi rakastaa raittiiksi. Läheisen vastuu on huolehtia itsestään ja hyvinvoinnistaan. Vastuu toipumisesta on aina riippuvaisella itsellään. Toipuminen ei ole mahdollista minkään muun, kuin riippuvaisen itsensä vuoksi Raision Tukikoti ry:n toimijoilta saatavissa apua intervaatiotilanteisiin.
Läheisriippuvuus Henkilö, joka kärsii jonkun toisen häiriökäyttäytymisestä tai on jäänyt vaille rakkautta jossain elämänvaiheessaan Läheisriippuvainen on ihminen, joka on antanut toisen ihmisen käytöksen vaikuttaa itseensä ja joka on omistanut kokonaan elämänsä tämän henkilön käyttäytymisen hallitsemiseen. Melody Beattie,1990
Läheisriippuvuus TUNNISTAMINEN Läheisriippuvaisen kuva: Stressiperäiset sairaudet Peittäminen Pakonomainen käytös Määräily Ahdistuneisuus Häpeä Syyllisyys Itsesääli Kelvottomuus Pelkotilat Katkeruus Mustasukkaisuus Harhaisuus Unettomuus Kieltäminen Ylivastuullisuus Valehtelu Lasten suojelu Ylihuolehtivuus Perheen koossapito Vihainen, pelokas, loukkaantunut PÄIHDERIIPPUVAINEN TÄYTTÄÄ ELÄMÄN
Läheisriippuvuus Yrittävät kontrolloida kaikkea ja kaikkia Huono itsetunto, arvostelevat itseään kaikesta Hyväksynnän hakeminen Täydellisyyteen pyrkiminen Kritiikin pelko Huolestutaan aivan pienistäkin asioista Syyllisyys, häpeä Pelot Ahdistus, masennus, viha Kommunikaatio-ongelmat Asioiden vatkaaminen Kokevat olevansa vastuussa muista ihmisistä muiden tunteista, ajatuksista, teoista, valinnoista, tarpeista, hyvinvoinnista ja siten mahdollistavat riippuvuuskäyttäytymisen jatkumisen Kiirehtivät päättömästi puuhasta toiseen Miellyttämishaluisia Eivät tiedä omia tunteitaan Hylätyksi tulemisen pelko Pitää naamiota, hymyilee vaikka sattuu
Läheisriippuvuus AUTTAMINEN on tekemistä toisen puolesta silloin kuin hän ei itse pysty. Auttaminen tuottaa iloa. MAHDOLLISTAMINEN on sitä, kun hyvää tarkoittaen, vasten omaa moraaliaan tekee ja hoitaa toisen puolesta asioita, joita hänen pitäisi ja joita hän pystyisi tekemään ja hoitamaan itse. Mahdollistaminen tuottaa ahdistusta. Puoliso soittaa työnantajalle ja valehtelee että alkoholisti on vilustunut Lapsi siivoaa alkoholistin juomisen jälkiä Vanhemmat piilottelevat lapsensa juomista ja tukevat taloudellisesti Ystävät katsovat läpisormien alkoholistin juomisen seurauksia laittamalla asian huumorin piikkiin Työnantaja lakaisee maton alle alkoholistin töppäilyt työssä
Läheisriippuvaisen roolit Voit löytää itsesi yhdestä tai useammasta roolista Selviytymiskeino Yksilön roolin muodostumiseen vaikuttavat muun muassa yksilön aikaisemmat kokemukset, ryhmän muiden jäsenten odotukset sekä hänelle ominaiset käyttäytymisja reagointitavat.
Läheisriippuvaisen roolit MARTTYYRI Ylivastuullinen Ylisuojeleva Pakonomainen käyttäytyminen Syöminen Makeiset Tupakka Päihteet Työ Liikunta Seksi Syyllisyys Riittämättömyys Pelko, häpeä Huono itsetunto Jäätyneet tunteet Loukkaantunut Sekava elämä Ahdistus Syyllisyys Seuraukset: Elämän laadun tuhoutuminen, masennus, itsemurhariski. Koskee yleensä puolisoa/lähintä ihmistä Puutteellinen todellisuuden taju Kontrollin tarve Kieltäminen, peittäminen Stressistä johtuvia sairauksia Hammassärky Migreeni Päänsärky Kuumeilu Selkä- ja nivelkivut Allergia vatsaoireet
Läheisriippuvaisen roolit SANKARILAPSI Sankarilapsi on perheen tuki ja turva. Hän on tunnollinen ja järjestelmällinen huolehtija. Sankarilapsi kantaa vastuun perheen ongelman ratkaisemisesta ja kokee syyllisyyttä siinä epäonnistuessaan. Hän pyrkii olemaan vanhempiensa tukena yrittäen määrätietoisesti hallita kaikkea ja kaikkia. Hän tekee kaikkensa sen eteen, että perheessä olisi normaali tunnelma asettaen muiden hyvinvoinnin itsensä edelle. Hän on usein koulussa menestyjä, koska opiskeluun keskittyminen on suojauskeino.
Läheisriippuvaisen roolit SANKARILAPSI Kontrollifriikki Ylpeä Pelkää epäonnistumista Loukkaantunut Vihainen Epävarma Syyllisyys Kyvyttömyydentunne Kauhu Ei uskalla näyttää tunteitaan Ylisuorittaja Tekee kaikkensa tullakseen hyväksytyksi Stressistä johtuvia sairauksia Määrätietoinen Seuraukset: työnarkomaani, 30-vuotiskriisi, nai usein alkoholistiperheen lapsen, kantaa vastuun toisista
Läheisriippuvaisen roolit ONGELMALAPSI Kiltille ja tunnolliselle sankarilapselle vastakohdaksi rooliutuu ongelmalapsi, joka kokee olevansa perheessään ulkopuolinen. Ongelmalapsi tulee huomatuksi vain käyttäytymällä huonosti, niinpä hän on alati kielteisen huomion kohteena. Hän kapinoi sääntöjä ja auktoriteetteja vastaan. Hän pelkää jäävänsä yksin ja on mieluummin syntipukkina kuin jää vaille huomiota. Ainoa, joka käyttäytymisellään osoittaa, ettei hyväksy elämäänsä sellaisenaan
Läheisriippuvaisen roolit ONGELMALAPSI Ulkopuolinen Röyhkeä, häikäilemätön Draamahakuinen Vihamielinen Sekava Hämmentynyt Yksinäinen Haavoittuva Mahdoton Tunteellinen Tuskainen Ahdistunut itsetuhoinen Pyrkii vetämään huomion pois ongelmasta/ alkoholista Hakeutuu jengeihin Aggressiivinen käytös Pinnaa koulusta Seuraukset: yksinäisyys, ongelmia virkavallan kanssa, ylilyönnit nuorena päihteiden kanssa, varhainen kemiallinen riippuvuus
Läheisriippuvaisen roolit UNOHDETTU LAPSI Unohdettu lapsi on pelokas ja epätietoinen. Hän ei aiheuta ongelmia vaan pyrkii olemaan kiltti ja huomaamaton. Hän näyttää sopeutuvan tilanteeseen kyselemättä. Unohdettu lapsi välttää ristiriitatilanteita vetäytyen omiin oloihinsa ja uppoutuen omaan haavemaailmaansa. Hän on kuitenkin hyvin herkkä havainnoimaan ympäristöään ja tietää hyvin mitä perheessä tapahtuu. Omat tunteensa hän tukahduttaa. Usein pidetään kilttinä sekä kotona että koulussa, koska ei reagoi. Kaikkein vaarallisin. Jätetään omaan maailmaansa, vaikka on syvimmällä suossa.
Läheisriippuvaisen roolit UNOHDETTU LAPSI Lapsellinen Pyrkii helpottamaan perheen ongelmia, karttaa tuottamasta niitä itse Ei ystäviä Paino-ongelmia Astma, allergiat, yökastelu Surullinen Yksinäinen Alakuloinen Huomaamaton Tuskainen Istuu paljon TV:n / tietokoneen ääressä Kerää itselleen tavaroita ja pehmoleluja Ei odota itseltään mitään Havainnoi kaiken, mitä perheessä tapahtuu Seurauksia: elämänhalun puuttuminen, itsemurhataipumuksia, kroonisia sairauksia, seksuaalinen haluttomuus, hyväksikäytetty työelämässä
Läheisriippuvaisen roolit PELLELAPSI Pellelapsi on usein perheen nuorin lapsi, silmäterä. Häntä saatetaan yrittää suojella tai pitää liian nuorena ymmärtämään mitä perheessä tapahtuu. Tämä lapsi yrittää keventää perheen tunnelmaa olemalla hauska, lyömällä kaiken lekkeriksi ja vaihtamalla ikävät puheenaiheet mukavaksi. Hän ei kestä ristiriitatilanteita vaan yrittää ratkoa ne kääntämällä huomion itseensä. Pellelapsen tehtävä on toisten surullisuuden ja syyllisyyden poistaminen
Läheisriippuvaisen roolit PELLELAPSI Toimelias Ei suorita tehtäviään loppuun Vitsailee, ei koskaan tosissaan Auttavainen Haavoittuvainen Kiukkuinen Surullinen Sekava Hämmentynyt Pelokas Tuntee olevansa jänishousu Yrittää vetää huomion itseensä Valtakunnansovittelija Keskittymisvaikeuksia Pelkää epäonnistumista Itkee itsekseen Seuraukset: välttää konflikteja, stressi- ja ristiriitatilanteet sietämättömiä, nai yleensä perheen sankarin
Tunnistamisen tapahduttua Työkaluja - Kohtaa, älä kohtele - Kuuntele, kuuntele ja kuuntele. - Älä kyseenalaista asiakkaasi kertomaa, koska tärkeintä on että hän saa kertoa rehelliset tunteensa, se on syntyvän luottamuksen perusta, vaikka tietäisit asiakkaasi puhuvan puuta heinää. Ei ole tärkeää, kuka on oikeassa. - Häivytä viranomaisuutesi/ammattihenkilöytesi -> Ihmiseltä ihmiselle. Ei pidä ylenkatsoa ketään, ei edes häntä, jonka pään lävitse tuuli on käynyt. (Sirkku (Peltola, Ihmisellinen Mies)
Suotakoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin..ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan
K I I T O S. Raision Tukikoti ry. www.raisiontukikoti.com info@raisiontukikoti.com Lähteet: liikaako.com