Tutkimus ja opetus Seija-Liisa Karvonen ja Mikael Knip Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? Tutkijanura ja etenkään kliinisen tutkijan ura ei näytä nykyään houkuttelevan nuoria lääkäreitä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Suomessa toimii tätä nykyä 17 terveystieteisiin suuntautunutta tutkijakoulua, joissa on 230 palkattua tutkijakoulutettavaa. Noin 20 % näistä paikoista on lääkärien tai hammaslääkärien käytössä. Mikä tai mitkä olisivat ne keinot, joilla kliinisen tutkijan uraputki saataisiin houkuttelevaksi ja turvatuksi ja joilla erikoistuminen ja tutkijankoulutus saataisiin nykyistä sujuvammin nivottua yhteen? Vuonna 2003 toimintansa aloittaneen Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tehtävänä on kouluttaa nuoria lääkäri ja hammaslääkäritutkijoita ammattimaisiksi kliinisiksi tutkijoiksi. Parhaimmillaan kliininen tutkijakoulu voi tarjota kanavan tieteellisen ja ammatillisen jatkokoulutuksen yhdistämiseksi. Duodecim 2006;122:2509 15 L ääkärit ovat aina olleet ahkeria väitöskirjantekijöitä. Vuonna 1990 kaikista tohtorintutkinnoista 28 % oli lääketieteen alalta, ja on arvioitu, että peräti kolme neljästä lääkäristä väittelee tohtoriksi (Raivio 2005). Kaiken kaikkiaan tohtorintutkintojen määrä on oleellisesti lisääntynyt vuodesta 1994, jolloin opetusministeriö perusti tutkijakoulujärjestelmän (kuva). Sen sijaan lääketieteen tohtoreiden määrä ei ole kasvanut vaan näiden tutkintojen suhteellinen osuus on jopa pienentynyt (kuva). Kun otetaan huomioon erittäin korkea lähtötaso, ei olekaan hämmästyttävää, että tutkijakoulujärjestelmä ei ole vaikuttanut lääketieteellisten väitöskirjojen määrään. Usein esitetty syy erittäin runsaaseen»tohtoroitumiseen» on se, että väitöskirja on edellytys erikoislääkärin virkaan pääsylle yliopistosairaaloissa. Siksi väitöskirja voi muodostua pakkopullaksi niille lääkäreille, jotka näitä virkoja havittelevat. Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio (2005) puuttui kirjoituksessaan juuri tähän ongelmaan. Hän on huolissaan siitä, että helppo pääsy jatkokoulutukseen laskee tutkimuksen tasoa, ja katsoo toisaalta, että väitöskirja sinänsä ei saisi olla vaatimus kliinikon työuralla. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi lääkärien joukossa on niin vähän tohtoritutkijoita; tutkimuksen teon motivaatio saattaa heikentyä, kun väitöskirja on saatu valmiiksi ja usein tämän jälkeen tai jo väitöskirjatyön aikana kilpaillaan erikoistumispaikoista. Yliopistosairaaloissa on nykyään monella alalla huutava pula lääkärisijaisista, minkä takia lääkäri hukuttuaan tähän»erikoistumisputkeen» on kykenemätön irrottautumaan tutkimustyöhän, vaikka sitä haluaisikin. 2509
A 2 000 1 500 1 000 Kaikki tohtorit Lääketieteen tohtorit 500 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 B % 30 25 20 15 10 5 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 Kuva. Lääketieteen tohtorin tutkintojen ja kaikkien tohtorintutkintojen absoluuttinen määrä (A) sekä lääketieteen tohtorien suhteellinen osuus kaikista tohtoreista 1995 2004 (B). Lähde: opetusministeriön KOTA-tietokanta. Kliinisen tutkimuksen tilanne Suomessa Mihin kliininen tutkimus on menossa Suomessa? Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätösten perusteella viime vuosina akatemiatutkijan virkaan valituista noin kolmannes ja tutkijatohtoreiden määrärahan saaneista alle neljännes on ollut lääketieteen perustutkinnon suorittaneita. Opetus ja tutkimustehtävissä olevien lääkäreiden osuus pienentyi noin 6 % aikavälillä 1994 2004, kun samana aikana työikäisten lääkäreiden määrä lisääntyi 23 % (Lääkärikysely 2004). Kliinikkotutkijan ura ei houkuttele nuoria lääkäreitä. Amos Pasternack (2005) esittää kliinisen tutkijan uraputken tekemistä houkuttelevaksi ja turvatuksi siten, että uran alkuun sijoittuvat kliinisen taidon kartuttaminen ja tutkijankoulutus saatetaan nykyistä sujuvammin toistensa yhteyteen. Raivion ja Pasternackin näkemykset eroavat osin toisistaan, mutta perusperiaate ja painotus ovat molempien kirjoituksissa samat: jatko opiskelun suunnitelmallisuus sekä tutkijankoulutuksen laatu ja rahoitus tulisi turvata. Pitäisi luoda tutkijanvirkoja, joita rahoitettaisiin opetusministeriön, tiedekunnan tai säätiöiden varoin. Tutkijakoulujärjestelmä voi tässä toimia merkittävänä tukena. Yleistä tutkijakouluista Kun opetusministeriö aloitti tutkijakoulujärjestelmän 1995, keskeisiksi tavoitteiksi asetettiin tutkijakoulutuksen laadun ja jatkokoulutuksen suunnitelmallisuuden lisääminen, väitöskirjatyöhön käytettävän ajan lyhentäminen ja sitä kautta väittelyiän alentaminen, tutkimusryhmien yhteistyön tehostaminen ja kansainvälisen koulutus ja tutkimusyhteistyön lisääminen. Nämä tavoitteet edistävät tutkijanuran ammattimaistumista ja nuorten tutkijoiden hakeutumista tutkijankoulutukseen. Yleensä tutkijakouluissa opiskelu on päätoimista ja palkallista. Opetusministeriön tutkijakoulupaikat evaluoidaan neljän vuoden välein Suomen Akatemian toimesta. 2510 S-L. Karvonen ja M. Knip
Taulukko 1. Opetusministeriön rahoittamat terveyden tutkimuksen alan tutkijakoulut, ministeriön rahoittamien paikkojen määrät ja opiskelijamäärät vuoden 2006 alussa. Lisätietoja näistä tutkijakouluista www. biocenter.helsinki.fi/finbionet/schools.htm Tutkijakoulu OPM-paikkoja Opiskelijoita vuoden 2006 alussa Helsingin yliopisto Helsingin biolääketieteen tutkijakoulu (HBGS) 35 128 1 Biomaterial and Tissue Engineering Graduate School (BGS) 5 Ei tietoa Doctoral Programs in Public Health (DPPH) 20 256 Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu (VKTK) 14 50 Kliinisen lääketutkimuksen tutkijakoulu 5 Ei tietoa Eläinten hyvinvoinnin tutkijakoulu 5 Ei tietoa Farmasian tutkijakoulu 0 Ei tietoa Tampereen yliopisto Tampereen yliopiston biolääketieteen ja bioteknologian tutkijakoulu (TGSBB) 22 85 Kuopion yliopisto Kuopion yliopiston lääketieteellinen tutkijakoulu 5 50 A.I. Virtanen -instituutin tutkijakoulu (AIVI) 19 90 TULES-tutkijakoulu (TULES) 10 98 Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 8 8 Ympäristöterveyden tutkijakoulu (SYTYKE) 5 44 Turun yliopisto Turun biolääketieteen tutkijakoulu (TuBS) 34 74 Lääkekehityksen tutkijakoulu (DDGS) 8 29 Oulun yliopisto Biocenter Oulu tutkijakoulu 30 138 Pohjoisen hyvinvoinnin, terveyden ja sopeutumisen tutkijakoulu 5 82 Yhteensä 230 1 Sisältää 58 tutkijalääkärikoulutusohjelmassa toimivaa lääketieteen opiskelijaa Vuonna 1995 toiminnan alkaessa kouluja oli 67 ja niihin palkattiin 722 jatko opiskelijaa neljäksi vuodeksi. Opetusministeri Tuula Haatainen päätti heinäkuussa 2005 kaikkiaan 1 458 tutkijaopiskelijapaikan täyttämisestä vuosiksi 2006 2009. Tällöin myös tutkijakoulujen määrä kasvoi 114:sta 124:ään (Opetusministeriön tiedote 2005). Käytännössä tutkijakouluun kuuluminen voi merkitä hyvin erilaisia asioita: tiivistä ja koulumaista opiskelua yhdessä»saman vuosikurssin» jatko opiskelijoiden kanssa tai toisena ääripäänä osallistumista valtakunnalliseen jatkokoulutusseminaariin kerran, pari vuodessa. Jotkin yliopistot ovat perustaneet myös omia tutkijakoulupaikkoja tai tohtorikouluja, jotka toimivat opetusministeriön koulujen tavoin tai joilla on lähinnä koordinoiva rooli. Suomessa toimii tätä nykyä 32 terveystieteisiin ja biotieteisiin suuntautunutta tutkijakoulua, joissa on vuosina 2003 2006 yhteensä 342 palkallista tutkijakoulutuspaikkaa. Nämä koulut ovat verkostoituneet oma aloitteisen Fin BioNet organisaation (Finnish Graduate School Network in Life Sciences) puitteissa, joka hoitaa erityisesti kurssi ja muuta tiedotusta. Vuoden 2006 alusta terveyden tutkimuksen piiriin kuuluu 17 tutkijakoulua (taulukko 1). Useista FinBioNetin tutkijakouluista valmistuu lääketieteen tohtoreita erityisesti tutkijalääkärilinjoilta, ja kolme tutkijakoulua on omistautunut kliiniseen tutkimukseen (Valtakunnallinen kliininen Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? 2511
tutkijakoulu, Kuopion kliininen tutkijakoulu ja Kliinisen lääketutkimuksen tutkijakoulu). Lääkärit tutkijakouluissa Teimme terveyden tutkimuksen tutkijakouluihin (taulukko 1) kyselyn, jossa kartoitettiin valmiiden lääkäreiden määrää tutkijakoulussa ja sitä, kuinka moni oli tutkijana opetusministeriön palkalla. Tarkkojen lukujen saaminen oli vaikeaa, koska lääkärit työskentelevät joissakin tutkijakoulussa vain osan aikaa vuodesta. Kyselyn mukaan kaikkiaan alle 50 valmista lääkäriä toimii näissä tutkijakouluissa opetusministeriön rahoituksella. Monet lääkärit tekevät väitöskirjaa kliinisen työn ohella, joskus apurahalla ja ajoittain EVO rahoituksella. Miksi valmistuneet lääkärit eivät hakeudu tutkijakouluihin? Kuten jo aiemmin mainittiin, valmistumisen jälkeen alkaa kilpajuoksu erikoistumispaikoista. Vähemmistö saa erikoistumisviran, ja usein erikoislääkärikoulutus suoritetaan sijaisena, pätkissä. Tällöin ei ole mahdollista pitää tutkimusvapaita suunnitellusti, vaan usein nuori lääkäri saa 1 3 kuukauden pätkiä kerrallaan. Tällöin tutkimustyöstä on suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys kaukana. Jos toiveissa on erikoistumisvirka, pitää ottaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat sijaisuudet vastaan. Mikäli välillä tehdään tutkimustyötä esimerkiksi apurahalla, katkeaa työsuhde sairaalaan ja samalla menetetään mm. lomaoikeudet. Tähän asti tutkijakoululaisen palkka on ollut A18 eli runsaat 1 700 e ilman ikälisiä. Tämä on tietenkin aika vaatimaton verrattuna erikoistuvan lääkärin palkkaan, varsinkin jos lääkärillä on runsaasti päivystys tai muita lisiä. On kuitenkin muistettava, että kysymyksessä on oikea palkka sosiaalietuuksineen ja lomaoikeuksineen, joten tämä on huomattava edistys apurahaan verrattuna. Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu (VKTK) myös tarjoaa jatkuvuuden; paikat ovat 2 4 vuotisia, mikä mahdollistaa pitkäjänteisen tutkijanuran suunnittelun. Tutkijankoulutus myös pyritään VKTK:ssa strukturoimaan mahdollisimman hyvin ja erikoistuminen lomittamaan tutkijanuran kanssa samanaikaiseksi. Tutkijakoulujen merkitys kliinisessä tutkimuksessa Suomen 124:stä opetusministeriön rahoittamasta tutkijakoulusta ainoastaan kolme on kliinisiä tutkijakouluja: VKTK, Kuopion yliopiston lääketieteellinen tutkijakoulu ja Kliininen lääketutkimus tutkijakoulu. VKTK:ssa on 14 kokopäiväistä tutkijanpaikkaa ja Kuopion kliinisessä tutkijakoulussa ja Lääketutkimuksen tutkijakoulussa viisi. Lisäksi useilla paikkakunnilla on tutkijakouluja, joissa toimii yhteistyössä lääketieteellisen tiedekunnan kanssa järjestetty erillinen tutkijalääkäriohjelma. Opiskelijat valitaan siihen lääketieteen tai hammaslääketieteen opintojen alkuvaiheessa, ja tohtorin tutkinto suoritetaan osin perusopintojen aikana. Vaikka osa tohtoreista siirtyy tutkijatohtorivaiheessa ulkomaille, suurin osa sijoittuu nykyisin erikoistumispaikoille ja näin potentiaalisiksi kliinisiksi tutkijoiksi. Kliinisen tutkijakoulun toimintaperiaate VKTK aloitti toimintansa tammikuussa 2003. Sen päämääränä on taata, että tutkijankoulutusjärjestelmä tuottaa yliopistoille ja terveydenhuollon yksiköille hyvin koulutettuja ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä eri alojen lääketieteellisiä tutkijoita. VKTK on perustutkintovaiheen jälkeinen koulutusjärjestelmä, jossa tutkijoiden perustutkinto on lääketieteen tai hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto. Hakija on kuitenkin saattanut aloittaa tutkimustyönsä jo peruskoulutusvaiheessa. Väitöskirjatyön ohella koulutettavat suorittavat erikoistumispalveluaan. Tutkijakoulun johtoryhmä valitsee tutkijat kaksivuotiskaudeksi, mutta tutkijanpaikka voidaan myöntää myös neljäksi vuodeksi, jos projekti sitä vaatii. Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tavoitteita ja hyvää tutkijakoulukäytäntöä on kuvattu taulukossa 2. Nämä periaatteet on luotu FinBioNet tutkijakoulujen yleisen käytännön ja kriteerien pohjalta, ja VKTK:n johtoryhmä on muokannut ne kliinisen tutkijakoulun tavoitteiksi sopiviksi. 2512 S-L. Karvonen ja M. Knip
Taulukko 2. Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun tavoitteet ja hyvä tutkijakoulukäytäntö. Tavoitteet Valmius itsenäisen kliinisen työn ja siihen liittyvän tutkimustyön tekemiseen Kyky arvioida kriittisesti tutkimustietoa sairauksista, niiden syistä ja hoidoista sekä kyky tehdä relevantteja tutkimussuunnitelmia tiedon kartuttamiseksi Hyvät tiedot kliinisessä tutkimuksessa käytettävistä tilastotieteellisistä menetelmistä ja järjestelmätutkimuksesta Hyvä perehtyneisyys kliinistä tutkimusta ohjaavaan lainsäädäntöön ja eettisiin normistoihin Perehtyneisyys kliinisen lääketutkimuksen suorittamiseen (hyvä kliininen tutkimustapa ym.) Riittävät tiedot oman tutkimusalueen biotieteellisestä perustasta ja perusmenetelmistä (genetiikka, molekyylibiologia, immunologia, epidemiologia ym.) Korkeatasoiset kansainväliset laboratoriokurssit ja kansainväliset ja kansalliset tutkimuskeskusvierailut Hyvät suulliset ja kirjalliset viestintätaidot Tieteellisen ajattelun omaksuminen ja hyvän tieteellisen toiminnan (tutkimusetiikan) sisäistäminen Tutkimustulosten hyödyntäminen ja teknologian siirto Perehtyneisyys tiedepolitiikkaan ja tutkimuksen rahoitusjärjestelmiin Hyvän tutkijakoulutuskäytännön periaatteet Opiskelijaa motivoiva ohjaus, toimiva vuorovaikutus ohjaajan ja seurantaryhmän kanssa Jatkuva korkeatasoinen kurssitarjonta ja seminaarisarjat Opiskelijan itsenäistymisen ja oman vastuun korostaminen väitöskirja-projektistaan, vuosittaisesta raportoinnista sekä seurantaryhmän toiminnasta Taulukko 3. Valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun opiskelijoiden väitöskirjatöiden aiheet teema alueittain. Kardiovaskulaarisairaudet ja aikuistyypin diabetes 13 Neuro- ja aistinelinten tutkimus 11 Kasvu, kehitys ja lisääntyminen 14 Syöpä, immuunisairaudet sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet 15 Suun terveys 3 Muut Kliininen allergologia 2 Anestesiologia ja tehohoito 2 Kliininen kemia 1 Yhteensä 61 Valtakunnallisessa kliinisessä tutkijakoulussa koulutus toteutetaan osittain temaattisissa koulutusohjelmissa. Tutkijakoulun teemat on valittu siten, että ne kattavat keskeiset kliiniset tutkimusalat ja edustavat suomalaisen kliinisen tutkimuksen huippualoja. Keskeiset pääteemat ovat kardiovaskulaarisairaudet ja aikuistyypin diabetes, neuro ja aistinelinten tutkimus, kasvu, kehitys ja lisääntyminen, syöpä, immuunisairaudet ja tuki ja liikuntaelinten sairaudet sekä suun terveys (taulukko 3). Näillä teemoilla on useita yhtymäkohtia, joita voidaan valtakunnallisessa tutkijakoulussa hyödyntää. Kliinisen tutkimuksen metodit ja kuvantaminen edustavat teemoja, joiden puitteissa voidaan tarjota keskeistä alojenvälistä koulutusta. VKTK:n listoilla oli nelivuotiskaudella 2003 2006 yhteensä 62 tutkijaa. Heille myönnettiin 6 18 tutkijankoulutuskuukautta kaksivuotiskaudelle kerrallaan hakemuksen tieteellisen laadun ja henkilökohtaisen koulutussuunnitelman mukaan. Koulutettavat siis erikoistuvat samanaikaisesti väitöskirjatyön kanssa siten, että osan vuodesta koulutettava on erikoistumassa klinikassa ja osan vuotta tekee tutkimustyötä. Tämä ohjelman suunnittelee tutkija itse työnohjaajansa ja erikoistumiskoulutuksesta vastaavan henkilön kanssa. Näin sekä tutkimustyö että klinikkatyö nivoutuvat saumattomasti yhteen ja molempia voidaan edistää samanaikaisesti. Vain yksi henkilö on keskeyttänyt tutkimustyönsä ja jättänyt osan tutkijankuukausistaan käyttämättä. Koulun tutkijaopiskelijat voivat periaatteessa erikoistua mille alalle tahansa. Erikoisaloista suosituin on selvästi lastentaudit; 12 tutkijoistamme erikoistuu tälle alalle. Muita suosittuja aloja ovat ihotaudit ja allergologia sekä neurologia. Jo VKTK kaudella erikoislääkäriksi valmistuneita on kahdeksan. Keskimäärin VKTK:n tutkijoilla on erikoistumista jäljellä 32,5 kuukautta. VKTK valvoo ja edistää tohtorikoulutuksen tasoa VKTK arvioi vuosittain tutkijoidensa väitöskirjaprojekteja kahdella tavalla. Tutkijat laativat vuosittain edistymisraportin, josta käy ilmi väitöskirjahankkeen kulloinenkin vaihe ja erikoistumisen eteneminen. Tämä raportti auttaa VKTK:ta päättämään jatkorahoituksesta ja tutkijaa itsearviointiin, joka on erittäin hyödyllistä hankkeen edistymisen kannalta. Se on portfo Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? 2513
y d i n a s i a t Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu pyrkii kouluttamaan nuoria lääkäreitä ja hammaslääkäreitä ammattimaisiksi kliinisiksi tutkijoiksi. Tutkijakoulu tarjoaa kanavan ja mallin erikoistumisen ja väitöskirjatyön yhdistämiseksi. Väitöskirjatyön säännöllinen arviointi tukee hanketta sekä laadullisesti että ajallisesti. Tulevaisuudessa osa yliopistosairaaloiden koulutusviroista tulisi muuttaa yhdistelmäviroiksi, jolloin olisi mahdollista suorittaa erikoislääkärin ja tohtorin tutkinnot rinnakkain saman työnantajan palveluksessa. liotyyppistä, reflektiolla oppimista. Toinen vuosittainen arviointi koskee väitöskirjatyön seurantaryhmää. Tähän saakka VKTK on vahvasti suosittanut, että kullakin tutkijalla on seurantaryhmä, joka koostuu ohjaajan lisäksi vähintään kahdesta senioritutkijasta. Erikoislääkärikoulutuksen vastuuhenkilön tulisi mielellään olla seurantaryhmän toisena jäsenenä, ellei hän ole ohjaaja. Seurantaryhmä kokoontuu yleensä 1 2 kertaa vuodessa. Vajaalla 70 %:lla VKTK:n tutkijoista (41/61) on seurantaryhmä. Vain kaksi seurantaryhmän omaavista tutkijoista oli sitä mieltä, että ryhmän toiminnasta ei ollut hyötyä hankkeelle. Koulutettavien edistymisraportteja analysoitaessa näyttäisi siltä, että suurimmalle osalle niistä, joilla ei ollut seurantaryhmää, saattaisi olla hyötyä siitä. Siksi VKTK:n johtoryhmä on päättänyt, että seurantaryhmää tullaan edellyttämään VKTK:hon hyväksyttävältä tutkijalta. Joissakin tiedekunnissa seurantaryhmä on jo pakollinen. Arviointia tapahtuu myös toisinpäin, eli VKTK saa palautetta tutkijoiltaan. Keväällä 2005 VKTK:n tutkijoille suoritettiin kysely, jonka tarkoituksena oli kartoittaa tutkimustyön ja erikoistumisen limittämistä ja tutkijakoulun tarjoamaa vuorottelumallia tutkijalääkärin työssä. Samalla kartoitettiin tutkijakurssien tarvetta ja VKTK:n toimintaa yleensä. Suurin osa tutkijoista (54/61) oli sitä mieltä, että tutkijanpaikka VKTK:ssa on helpottanut heidän väitöskirjatyötään. Tutkijaopiskelijat antoivat VKTK:n toiminnasta arvosanan asteikolla 1 6, jolloin saimme keskiarvoksi 4,7. Suurin osa kritiikistä kohdistui palkan pienuuteen ja liialliseen arviointiin eli lomakkeiden täyttämiseen ja kyselyihin vastaamiseen. Sanallinen palaute oli pääosin varsin myönteistä. Valtaosan (42/61) mielestä tutkijanpaikka VKTK:ssa ei ole vaikuttanut mitenkään erikoistumiseen. Onko VKTK täyttänyt tehtävänsä kliinisten tutkijoiden kouluttajana? Vuoden 2006 loppuun mennessä VKTK:sta valmistuu 16 tutkijaa. Keskimääräinen väittelyikä oli 34,4 vuotta. Huomattakoon, että osa opiskelijoista on saanut paikan vasta vuoden 2005 alusta, joten heidän tavoitteensa on väitellä vuoden 2008 loppuun mennessä. VKTK:n tutkijoiden mielestä kuuluminen tutkijakouluun antaa tiettyä suunnitelmallisuutta ja turvallisuutta tutkijanuralle, vaikka se ei selvästi ole helpottanut erikoistumisen etenemistä. Välillisesti kuitenkin erikoistuminen ehkä sujuu nopeammin, koska VKTK:n vaikutus tutkimustyön etenemiseen on koettu kiistattomaksi. Huomattakoon, että VKTK:n tutkijoiden erikoistumiskoulutuksen vastuuhenkilö sitoutuu kouluun haettaessa VKTK:n järjestelyyn erikoistumisen ja tutkijakuukausien vuorottelusta. Lääkäreiden väitöskirjatyö on usein yksinäistä puurtamista kliinisen työn ohessa, ja tutkijakoulusta saatava vertaistuki on monelle tärkeää. Kaikki kliiniset tutkijat eivät välttämättä tee tutkimustyötä isoissa ryhmissä, joten ainakin tälle joukolle lienee tärkeää tavata ja keskustella muiden samassa asemassa olevien kanssa. Mielestämme VKTK vastaa ainakin yhteen kansleri Raivion esityksistä; ehdotukseen luoda yhdistettyjä ammatillisen ja tieteellisen jatkokoulutuksen ohjelmia tutkimustyötä tekeville nuorille lääkäreille. VKTK:n vahvuuksiin lasket 2514 S-L. Karvonen ja M. Knip
takoon vielä yhteys työelämään ja ammatillisten taitojen lisääminen. Tutkimustyön keskeyttäneiden hyvin pieni osuus VKTK:ssa (1/61, 1,6 %) kertoo, että tutkijakoulussa koulutettavat ovat keskimääräistä motivoituneempia tutkimustyöhön. Kliinisen tutkijakoulun opiskelijoiden vahva sidos työelämään ja ehkä osaltaan koulun arviointijärjestelmä seurantaryhmineen tukevat voimakkaasti jatko opintoja ja vastaavat siten tohtorikoulutukseen sisältyvään ns. passiivisen osallistumisen ongelmaan (Dill ym. 2006). VKTK:n haasteet Samanaikainen tutkimustyö ja erikoistuminen on myös haaste; voimassa olevien erikoistumissääntöjen mukaan kliininen työ voi viedä tutkijan välillä hyvinkin kauas väitöskirjatyön äärestä. Nykyisten erikoistumissäädösten aikana voisi sanoa, että päättävät tahot tekevät parhaansa tukahduttaakseen lopunkin innon nuoresta kliinisestä tutkijasta. Sen takia olisi ensiarvoisen tärkeätä luopua joidenkin alojen ehdottomasta säännöstä, että puolet erikoislääkärikoulutuksesta tulee suorittaa muualla kuin yliopistosairaalassa. Tulevaisuudessa voisi olla tarkoituksenmukaista muuttaa osa yliopistosairaaloiden koulutusviroista yhdistelmäviroiksi, jolloin olisi mahdollista suorittaa erikoislääkärin ja tohtorin tutkinnot rinnakkain saman työnantajan palveluksessa. Tämä lisäisi mitä todennäköisimmin merkittävästi kliinisen väitöskirjatyön houkuttelevuutta ja tehostaisi sekä erikoislääkäri että tohtorikoulutuksen toteutumista. VKTK:n haasteena on myös monialaisuus: tutkijat erikoistuvat kymmenille eri aloille, ja heidän tutkimusprojektinsa ovat hyvin erilaisia. Kaikille suunnattuja teema alueiden kursseja ei pystytä tarjoamaan VKTK:n toimesta. Onneksi tutkijakoulut ovat verkottuneet, ja usein muiden koulujen kurssitarjonnasta löydetään sopivia kursseja. Nykyisin VKTK on keskittynyt koulutuksessaan kliinisen tutkimuksen menetelmiin. Lisäksi haasteena on valtakunnallisuus: tutkijajoukko on peräisin kaikista viidestä lääketieteellisestä tiedekunnasta. Välimatkat ovat pitkät, ja tutkijoiden matkat kursseille tulevat huomattavasti kalliimmiksi kuin paikallisissa tutkijakouluissa. Vastatakseen haasteisiin VKTK kehittää opetusmuotojaan. Esimerkiksi kliinisen biostatistiikan kurssi toteutetaan verkkokurssina ja lisäksi on luotu valmiudet interaktiivisten verkkokurssien järjestämiseksi. VKTK:n tähänastinen toiminta on osoittanut koulun tarpeellisuuden, ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Tutkijakoulun tärkeä tehtävä on myös paremman tutkijankoulutuksen myötä houkutella jatkamaan tutkimusta väitöskirjatyön jälkeen. Tutkijauran jatkumista voidaan tukea tarjoamalla väitelleelle lahjakkaalle tutkijalle mahdollisuus jatkaa tutkimustyötään samassa ryhmässä, jossa väitöskirjatyö on tehty, tai sitten toisessa ryhmässä oman valinnan mukaisesti. Tällöin nuori tutkija voi saada kokemusta väitöskirjatyön ohjaamisesta toimimalla varsinaisen ohjaajan»apuohjaajana». Kliinisen työn ja tutkimustyön yhdistelmävirkojen perustaminen yliopistosairaaloihin eri vaiheen ansiokkaille kliinisille tutkijoille, kuten esimerkiksi Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusneuvosto ja Suomen Lääkäriliitto ovat esittäneet, avaisi uusia mahdollisuuksia kliinisen tutkijauran luomiseksi. Tohtoritutkijan työskentelyä ulkomailla tai kotimaassa toisella paikkakunnalla tulisi tukea nykyistä aktiivisemmin osapalkkaratkaisuin, jolloin nuoren tutkijan työsuhde kotiyliopistoonsa tai sairaalaansa säilyisi. Kirjallisuutta Dill DD, Mitra SK, Siggaard Jensen H, ym. PhD training and the knowledge-based society. An evaluation of doctoral education in Finland. Tampere: Finnish Higher Education Evaluation Council, 2006. Lääkärikysely 2004. Tilastoja. Suomen Lääkäriliitto, 2004. Opetusministeriön tiedote 14.7.2005. Opetusministeriön KOTA-tietokanta. www.csc.fi/kota/kota.html. Pasternack A. Elvytys! Akateeminen lääketiede on pulassa. Duodecim 2005;121:1740 6. Raivio K. Tohtoritulva tukkoon. Duodecim 2005;121:1711 2. Seija-Liisa Karvonen, dosentti, koordinaattori seija-liisa.karvonen@helsinki.fi Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu ja HYKS Iho- ja allergiasairaala PL 160, 00029 HUS Mikael Knip, professori, ylilääkäri, koulun johtaja Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu ja HYKS Lasten ja nuorten sairaala PL 281, 00029 HUS Valtakunnallisesta kliinisestä tutkijakoulusta uutta voimaa ammattimaisten kliinikkotutkijoiden kouluttamiseen? 2515