Miten pääsen alkuun?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten pääsen alkuun?"

Transkriptio

1 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi perhe-elämän yhteensovittaminen 3-4v kokopäiväinen työ koulutuspäivät ja kurssit paluu opiskeluaikaan Ansiotulojen lasku apurahat (omat / ryhmän) palkalliset tutkijapaikat 1

2 Miten idea syntyy? Oma mielenkiinto? potilaiden kokemukset, terveydentila tai ongelmat potilaan kohtaaminen/ vastaanottotapahtuma hoitoon ohjaus palvelujärjestelmä Kiinnostus omasta työstä vai vaihtelua sille? Miten idea syntyy? (2) Oma ja/tai ylhäältä annettu idea? ohjaajan, työnantajan tai yliopiston Tuloksien hyödynnettävyys? paikallisesti tai laajemmin 2

3 Aihepiirin/aiheen valinta Muotoutuu oman ajatuksen ja olosuhteiden mukaan (mm. ohjaajat vaikuttavat) Tutustuttava kirjallisuuteen Aihepiiri säätelee menetelmävalintaa > tarvittava tutkimusmateriaali ja sen kerääminen Oma aiheeni Helsingin alueelliset terveyserot erot, joihin voitaisiin todennäköisesti puuttua terveysasemien käytäntöjä muuttamalla vältettävissä olevat sairaalahoitojaksot pohjaa rekisteritietoihin Palvelujärjestelmätutkimus 3

4 Tavoitteena väitöskirja? Yhteys yleislääketieteen professoriin tai perusterveydenhuollon yksikköön aiheen tarkentaminen ohjaajien löytäminen Mahdollisten ohjaajien tapaaminen tutkimuskysymys ohjaajan oma lähestymistapa sekä aiemmat julkaisut Tohtorikoulutukseen hakeminen Hakuajat (1-4krt/ vuosi) Lyhyt tutkimussuunnitelma Opintosuunnitelma Ohjaajat ja seurantaryhmä Eettisen-/ koe-eläintoimikunnan lausunnot Vastuuprofessorin puolto/ suosittelijat Ilmoittautuminen jatko-opiskelijaksi Osajulkaisu vai monografia 4

5 Tutkimussuunnitelma Mitä aiheesta tiedetään kirjallisuushaut (yliopistojen tietokannat vaativat opinto-oikeuden) tutkimuksen tarpeen osoittaminen Tutkimuksen tavoitteet uuden löytäminen/ aiemman kyseenalaistaminen Kerättävä aineisto Tutkimussuunnitelma (2) Menetelmän valinta aihepiiri säätelee menetelmävalintaa Eettiset näkökulmat sekä tietosuoja Tutkimusryhmän kokoonpano Aikataulu ja rahoitus Käytetyt lähteet 5

6 Yliopistojen tarjoamat kurssit Lääketieteen yksiköt, tutkijakoulut ja tohtoriohjelmat: tilastotiede tieteellinen kirjoittaminen tutkimussuunnitelman teko apurahan hakeminen Tutkimusryhmät/ ohjaajat: tutkimusseminaarit, tutkija-/ohjauspalaverit Yleislääketieteen jatkokoulutusta Helsinki Perusterveydenhuollon tutkijakurssi 1-2 vuoden välein kliininen epidemiologia Akateeminen terveyskeskus PTH:n tohtorikoulutusohjelma Itä-Suomi käynnistysvaihe, omat kurssit suunnitteilla 6

7 Yleislääketieteen jatkokoulutusta (2) Oulu Medical research center (MRC): väestötutkimuksen ja kliinisen epidemiologian tutkijakurssi 1-2 vuoden välein Tampere Perusterveydenhuollon tutkijakurssi v kliininen epidemiologia Yleislääketieteen jatkokoulutusta (3) Turku Turun tutkijakoulu - myös Porissa Pori: Aivoriihi-seminaarit, 3-4krt/v hankkeita yleislääketieteen tutkijakoulutuksen luomiseksi sekä kehittämiseksi 7

8 Monialaista yhteistyötä? Muut erikoisalat Aalto-yliopisto: HEMA instituutti (Healthcare Engineering, Management and Architecture) laskentatoimen laitos Kansanterveystiede Sosiologia ja käyttäytymistieteet Terveyshallintotiede (ISY, OY) Mistä rahoitusta? Apurahatietokannat: Kansallinen Aurora-tietokanta: Suomen ylioppilaskuntien liiton apurahatietokanta: Palkalliset tutkijakoulupaikat Tutkimusryhmien apurahat 8

9 Apua käytäntöihin Aikataulutus Päiväkirja (mm. Dayone) omien merkintöjen ylläpito tehdyt/ tekemättömät asiat Artikkeleiden lukeminen paperilehdet/ -tulosteet vai sähköisesti HY: Nelli-portaali ja/tai VPN-yhteys Apua käytäntöihin (2) Viitteiden hallinta (mm. RefWorks) mahdollistaa omat merkinnät Yleistä tutkimuskirjallisuutta: Jari Metsämuuronen (2009): Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä artikkelin kirjoittamista koskevat, esim. Jennifer Peat (2002): Scientific Writing: Easy When You Know How 9

10 Yllätyksiä matkan varrelta Etenemisen hitaus Apurahahakemuksiin kuluva aika Akateemisen ajattelun kehittyminen = oman lääkäri-identiteetin vahvistuminen Miksi vaiva kannattaa nähdä? Lisää motivaatiota kliiniseen työhön hoidon laadun parantuminen tai turhan työn vähentyminen omien/ työyhteisön toimintatapojen muutos? Kattavampi kuva terveydenhuollosta Tutkimustulosten kriittinen tarkastelu Näyttöön perustuva hoito Järjestelmän/ hoitojen kehitys hyödyttää potilaita 10

11 Mistä aloittaa? 1. Käytännön arjen suunnittelu rahoitus ja työjärjestelyt 2. Aiempi kirjallisuus + suunnitelma 3. Tohtorikoulutuksen rekisteröinti 4. Aineiston kerääminen 5. Ensimmäisen artikkelin aloittaminen 6. Lisäkouluttautuminen tilastotiede, kirjoituskurssit, konferenssit Duodecim 2014;130(10): s Teema: Yleislääketieteen tutkimus 11

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA 1 TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA Prof. Kirsi Pyhältö TAUSTAA: TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAISELLE KEHITTÄMISELLE 2 Tohtorikoulutus on yliopiston toiminnan

Lisätiedot

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,

Jatko-opiskelijoiden seurantakysely. Tietoa vastaajista (9) 0,8 0,6 0,4 0,2 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0, 5.2.213 1 (9) Perustieteiden tohtoriohjelma Jatko-opiskelijoiden seurantakysely Toteutettiin 14. 28.11.212 Kysely lähetettiin kaikille lukuvuoden 29 21 ja 21 211 aikana jatko-opintonsa aloittaneille. Vastausprosentti:

Lisätiedot

Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY

Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Sidonnaisuudet: Ei taloudellisia Luentoja Pfizerille ja Abbottille Pitkä tausta hoitosuositustyössä Duodecimissa Toimittajana

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 27.1.2016 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Kääk!??? Idea! TUTKIMUSPÄIVÄKIRJA Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla

Lisätiedot

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää?

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Taneli Raivio, LT, dosentti Erikoistuva lääkäri HYKS Lastenklinikka sekä Biomedicum Helsinki, Biolääketieteen laitos,

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen

TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen TOHTOS-Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Minne menet tulevaisuuden tohtori? Nuorten tutkijoiden urasuunnittelua tukemassa. TOHTOS-hankkeen loppuseminaari 13.2.2019 TOHTOS Tohtorikoulutuksen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: soittonro 0800 136 716, pin 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen

Lisätiedot

HAKULOMAKE 1/10. Neuropsykologian alan erikoispsykologikoulutuksen sisältävä psykologian lisensiaatin tutkinto

HAKULOMAKE 1/10. Neuropsykologian alan erikoispsykologikoulutuksen sisältävä psykologian lisensiaatin tutkinto HAKULOMAKE 1/10 Hakemusten viimeinen palautuspäivä on 13.2.2015 klo 15.45, johon mennessä hakemusten tulee liitteineen olla perillä. Hakemukset ja sen liitteet palautetaan 4 kappaleena sen yliopiston psykologian

Lisätiedot

Metodologinen asiantuntijuus ja ohjausprosessi

Metodologinen asiantuntijuus ja ohjausprosessi Metodologinen asiantuntijuus ja ohjausprosessi dos. Pirjo Nikander Ihmistieteiden metodikeskus IHME Kolme tulokulmaa aiheeseen: 1. Näköalapaikka IHMEen menetelmäkursseilla 2. Oma kokemus ohjaajana 3. Osallistuminen

Lisätiedot

Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta?

Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta? Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta? Naantali 26.4.2012 Jussi Mertsola Ylilääkäri Lastenklinikka, TYKS Lastenklinikka 2011 Tutkimusprojekteja 94 Tutkimushenkilöstöä 95, 312 palvelujaksoa Tutkijoita

Lisätiedot

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET OPM mietintö 2003 koulutukseen tulee sisältyä psykoterapian

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Kielten tohtoriohjelma

Kielten tohtoriohjelma Kielten tohtoriohjelma 1. Taustaa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä on kaksi tohtoriohjelmaa. Kielten tohtoriohjelma on kieliin ja käännöstieteeseen erikoistuville tohtoriopiskelijoille

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle

Lisätiedot

Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta

Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta Läänineläinlääkäripäivät Kaksipäiväisten ten toisena päivänä eläinten hyvinvoinnin ajankohtaiset asiat ja valvontakäytännöt

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli o nainen

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen yksikkö Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoituksen hakemisen taidot - kurssi Tavoitteena on jakaa tutkimusrahoituksesta kertyneitä hyviä käytäntöjä 21.2.

Lisätiedot

Mikä ennustaa kalliiseen hoitoon päätymistä? -Alueellisen palvelujärjestelmän näkökulma

Mikä ennustaa kalliiseen hoitoon päätymistä? -Alueellisen palvelujärjestelmän näkökulma Mikä ennustaa kalliiseen hoitoon päätymistä? -Alueellisen palvelujärjestelmän näkökulma Olli Halminen HEMA Institute Aalto University School of Science Olli Halminen DI (2016), Aalto-yliopisto Tekn.kand.

Lisätiedot

25.03.2015 Eija Kalso, LKT, professori

25.03.2015 Eija Kalso, LKT, professori XII Terveydenhuollon laatupäivä Vaikuttavia kohtaamisia ja tehokkaita toimintamalleja Lääkäin dilemma: tutkimusta ja yksilöllisiä valintoja vai liukuhihnaa ja byrokratiaa 25.03.2015 Eija Kalso, LKT, professori

Lisätiedot

TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEET TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa 3. Informaatiotilaisuus

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta

Työttömien terveyspalvelujen toteutumisesta Työttömien terveyspalvelujen toteutuminen Vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhkat Kooste ennakkotehtävistä 8.12.2015 14.12.2015 Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen www.ttl.fi 1 Työttömien terveyspalvelujen

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä Työpaja 36. Peda-Forum -päivät 24.8.2011 Laura Heinonen, Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Suomen ylioppilaskuntien liitto Ann-Marie

Lisätiedot

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus Esityksen sisältö Hoitotyön

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu! OPINNÄYTE OJENNUKSEEN Se on vaan gradu! 5.10.2011 Jaana O. Liimatainen Päivän ohjelma 15.15-17 Teemat: Opinnäytetyöprosessi Meininkiä tekemiseen esitys löytyy: valmistu.net http://teemailtapaivat.wikispaces.com

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: Soittonumero 0800 136 716, PIN 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen

Lisätiedot

Väitöskirjan ja post doctutkimuksen. rahoittaminen

Väitöskirjan ja post doctutkimuksen. rahoittaminen Väitöskirjan ja post doctutkimuksen rahoittaminen, Tutkimuskoordinaattori, Hum.tdk/ sirpa.aalto@oulu.fi, @koordhumtdk Esityksen rakenne Mitä ovat apurahat? Väitöskirjan tekijän status Kuka myöntää apurahoja?

Lisätiedot

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa Otetta opintoihin -ryhmämalli Jaana O. Liimatainen 28.9., 5.10 ja 12.10.2010 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Akateeminen portfolio tutkijakoulujen ja tutkijakoulutettavien työssä Eero Vuorio Turun yliopisto (Tutkimuseettinen neuvottelukunta)

Akateeminen portfolio tutkijakoulujen ja tutkijakoulutettavien työssä Eero Vuorio Turun yliopisto (Tutkimuseettinen neuvottelukunta) Akateeminen portfolio tutkijakoulujen ja tutkijakoulutettavien työssä 05.11.2007 Eero Vuorio Turun yliopisto (Tutkimuseettinen neuvottelukunta) Kaksi näkökulmaa Tyvestä puuhun noustaan: hyvät käytänteet

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center)

PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokous n:o 8/2012, klo Annu Ristola p Paikka: KE (Student Center) OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2012 Aika Tiistai 21.8.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari

MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari MRC Oulu lääketieteellisen tiedeyhteisön palveluksessa! Petri Lehenkari Miksi MRC? 1. Tarve luoda aito sairaanhoitopiirin ja yliopiston yhteisorganisaatio 2. Tarve luoda lääketieteellisen tutkimuksen koti

Lisätiedot

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa 29.8.2014 Akateeminen terveyskeskus Tieteestä toiminnaksi Akateeminen terveyskeskus Ensimmäinen perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus 1(5) TÄYTETTÄVÄT LOMAKKEET 2016 Suomenkielisten hakijoiden toivotaan kirjoittavan koko hakemuksensa liitteineen suomeksi. Jos suomenkielisen hakijan työskentelykieli on englanti, liitteet voivat olla englanninkielisiä,

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSJOHTAMINEN

VAIKUTTAVUUSJOHTAMINEN Kestävän terveydenhuollon aamiaistilaisuus 15.3.2018 VAIKUTTAVUUSJOHTAMINEN Paul Lillrank Professori Tuotantotalouden laitos, Aalto yliopisto Hallituksen puheenjohtaja Nordic Healthcare Group Co.Ltd. ARGUMENTTI

Lisätiedot

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa)

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa) Tutkimuksen laadunvarmistus laitostasolla: Itsearviointi Tutkimuksen laadunvarmistukseen ja laadun arviointiin liittyvä kysely on tarkoitettu vastattavaksi perusyksiköittäin (laitokset, osastot / laboratoriot,

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä I koulutuskokonaisuus lokakuu 2009 joulukuu 2010 II koulutuskokonaisuus syyskuu 2011 toukokuu 2012 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSISSÄ VeTe Kurssiohjelma

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Tohtoriohjelman käytänteet vanhaa, uutta, lainattua ja itse keksittyä. OHA-forum 30.9.2015 Oulun yliopistossa Suunnittelija Sirje Liukko

Tohtoriohjelman käytänteet vanhaa, uutta, lainattua ja itse keksittyä. OHA-forum 30.9.2015 Oulun yliopistossa Suunnittelija Sirje Liukko Tohtoriohjelman käytänteet vanhaa, uutta, lainattua ja itse keksittyä OHA-forum 30.9.2015 Oulun yliopistossa Suunnittelija Sirje Liukko Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu - Tohtoriohjelmalla

Lisätiedot

S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010

S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010 S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010 Laskennallisia haasteita ja mahdollisuuksia SalWe-SHOKissa Kuluvan syksyn

Lisätiedot

TOHTOS. Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen. Projektipäällikkö Jukka Sysilampi Tampereen yliopisto

TOHTOS. Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen. Projektipäällikkö Jukka Sysilampi Tampereen yliopisto TOHTOS Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Projektipäällikkö Tampereen yliopisto 5.10.2016 TOHTOS Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien kehittäminen Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (8) TEHTÄVÄSELOSTE SOVELLETUN MATEMATIIKAN APULAISPROFESSORI (tenure track), alana stokastiikka, erityisesti finanssi- ja vakuutusmatematiikka Tehtävä ja sen sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa

Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Eeva Heiro & Reetta Raitoharju Terveydenhuollon atk-päivät 2009 Terveydenhuoltoorganisaatioiden välinen tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Tutkimuksen taustaa 2 Lääkitystiedon

Lisätiedot

Useita säätiöitä! Yliopiston sivuilta Aurora Research Professional tietokanta Lehti-ilmoitukset, internet

Useita säätiöitä! Yliopiston sivuilta Aurora Research Professional tietokanta Lehti-ilmoitukset, internet Apurahojen haku JOUKO MIETTUNEN 12.5.2016 K L I I N I S E N E P I D E M I O L O G I A N P R O F E S S O R I, A K AT E M I AT U T K I J A E L I N I K Ä I S E N T E R V E Y D E N T U T K I M U S Y K S I

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi PROFESSORILUENTO Professori Risto Kaaja Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Risto Kaaja pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. marraskuuta 2015

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus - 2015 haku Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.2014 Paljonko jaetaan? Valtion rahoitus terveyden tutkimukseen n. 31

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille 28.1.2019 Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille Yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi koordinaattori Olli Nuutinen, tutkijakoulu Taustaa Yliopisto järjestää tieteelliseen ja taiteelliseen

Lisätiedot

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Esityksen sisältö ja lähteet Esitys Johdantoa aiheeseen Sairaanhoitajaliitosta lyhyesti, miksi olemme

Lisätiedot

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 2009-01-12 Yleistä Luennot Luennoija hannu.p.parviainen@helsinki.fi Aikataulu Observatoriolla Maanantaisin 10.00-12.00 Ohjattua harjoittelua maanantaisin 9.00-10.00

Lisätiedot

Tutkinnon voi opiskella loppuun, vaikka ei saisikaan lisäaikaa

Tutkinnon voi opiskella loppuun, vaikka ei saisikaan lisäaikaa Tutkinnon voi opiskella loppuun, vaikka ei saisikaan lisäaikaa Jos tutkinnosta puuttuu opintojaksoja, voi niitä suorittaa avoimen yo:n kautta opintojaksoille haetaan opinto-oikeutta opintojaksokohtaisesti

Lisätiedot

Biopankki: ideasta käytäntöön

Biopankki: ideasta käytäntöön Biopankki: ideasta käytäntöön Kimmo Pitkänen Kehittämispäällikkö Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM European Biotech Week, Biomedicum 2.10.2013 FIMM - Institute for Molecular Medicine Finland

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1

I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xv I Yliopistojen toiminnan yleiset perusteet 1 1. Yliopistomallin muutos ja yliopistolain säätäminen 1 1.1. Humboldtilaisesta moderniin yliopistoon 1 1.2. Yliopistolain

Lisätiedot

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS SUUNNITELMAN PERUSTEET Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008

Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 KLIINIKKO, TUTKIJA VAI KLIINIKKOTUTKIJA? Kokemuksia kliinikkotutkijalle kohdistetuista hankeapurahoista 2001 2008 Tero Kivelä Säätiöstä Suomen Lääketieteen Säätiö Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin perustama

Lisätiedot

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen Otetta opintoihin -ryhmämalli 19.5.2011 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun yliopistoon olin mukana vetämässä

Lisätiedot

Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta

Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta Pieksämäki, 22.11.2018 Johanna Vesterinen toimitusjohtaja, KTT Apurahasäätiöiden ja -yhdistysten roolit yhteiskunnassa Täydentäjä Korvaaja Innovaattori Säilyttäjä

Lisätiedot

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS Anne Mohn, Tiina Tarr, VSSHP, TYKS Leena Salminen, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, Minna Syrjäläinen-Lindberg, Yrkeshögskolan Novia Teija Franck, Turun AMK Terveydenhuollon

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:

Lisätiedot

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti 28.3.2007 Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän jäsenet Hannu Soini, professori (pj.) Leena Syrjälä, professori

Lisätiedot

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kajaanin kielten ja viestinnän opettajien vastuuopettajapäivät 10.-11.2.2015 Katja Hämäläinen, Metropolia amk Kansainvälisyysviikot terveys-ja hoitoalalla:milloin?

Lisätiedot

Korkeakoulututkintojen kehittämistarve kauppatieteellisellä

Korkeakoulututkintojen kehittämistarve kauppatieteellisellä Korkeakoulututkintojen kehittämistarve kauppatieteellisellä alalla Professori Ilkka Virtanen Vaasan yliopisto, kaupallis-tekninen tiedekunta Kauppatieteellisen alan valtakunnallinen tapaaminen Turun kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen

Lisätiedot

Pohjoismaisen kliinisen tutkimusyhteistyön kehittäminen NITEPin tarina. Vs. ortopedian ja traumatologian professori Ville Mattila

Pohjoismaisen kliinisen tutkimusyhteistyön kehittäminen NITEPin tarina. Vs. ortopedian ja traumatologian professori Ville Mattila Pohjoismaisen kliinisen tutkimusyhteistyön kehittäminen NITEPin tarina Vs. ortopedian ja traumatologian professori Ville Mattila Sidonnaisuudet Vs. professori, ylilääkäri, ortopedian ja traumatologian

Lisätiedot