Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, kaupunginhallituksen kokoushuone(käynti sisäpihan puolelta) 13 Liikuntapaikkojen korjausmääräraha vuonna 2015



Samankaltaiset tiedostot
32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta)

Mikkelin kaupungintalo, 2. kerros, lautakuntien kokoushuone (käynti sisäpihan puolelta)

Mikkeli Pöytäkirja 4/ ( 16) Ristiinan aluejohtokunta

Mikkeli Pöytäkirja 1/ (10) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:10-18:59. kahvila-ravintola Salmenranta

16 Mikkelin kaupungin strategiatyö - aluejohtokuntien strategiapajan yhteenveto

29 Kiesilän Erä ry, laavun (grillikatoksen) rakentaminen. kohdeavustus. 32 Kohdeavustus, KäenJälki ry, rantakalaillan järjestäminen

Mikkeli Pöytäkirja 6/ ( 9) Etelä- Savon pelastuslautakunta

Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe, Pohjolankatu 13, Kajaani. 19 Pelastusjohtajan sijaisuus ja tulosalueiden päälliköt

9 Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden myynti, Pelastuslaitos

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ ( 10) Työllisyysjaosto Kainuun ja Kajaanin työllisyysnäkymät sekä Kasvupalvelupilotti Kopakka

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

21 Esi- ja perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikkasuunnitelma

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta

36 Vuolijoen aluelautakunnan kehittämissuunnitelma Aluelautakunta vauhtiin -hankkeen tilannekatsaukset v. 2017

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 12) Vuolijoen aluelautakunta Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v.

3 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Vanhan koulun kutojat / Auri Ahvenainen

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ ( 11) Työllisyysjaosto

Kajaanin kaupunki Ote pöytäkirjasta 2/ (5) Sivistyslautakunta

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 13 Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteuma 12/ Muut asiat

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

9 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Kristiina Järvelä

35 Suomenniemen aluejohtokunnan kohdeavustus - Karkauksen Metsästysyhdistys ry. 39 Suomenniemen aluejohtokunnan myöntämät yleisavustukset

21 Asukkaiden kuulemistilaisuudet aluejohtokuntiin ja kylien neuvottelukuntiin valittavaksi esitettävistä jäsenistä kaudelle , Anttolan ajk

3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Mikkeli Pöytäkirja 10/ (11) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:00-19:45. kahvila-ravintola Salmenranta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 13) Tarkastuslautakunta

11 Anttolan aluejohtokunnan toimintakertomus vuodelta Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Anttolan yhtenäiskoulu

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

63 Kohdeavustus tapahtumatoimintaan 2015, Eläkeliiton Suomenniemen yhdistys

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 4/ ( 12) Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 17:15-19:30

3 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen, Suomenniemen aluejohtokunnan lausunto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

4 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat 2017 / sivistyslautakunta. 5 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2017

4 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2017 (Yhteistoimintaalueen. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (11) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:30. Kunnantalo, kokoushuone Lahna.

10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Tirronen Anniina

LIMINGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

20 Perusopetuksen opetustuntimäärät lukuvuonna

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (10) Sivistyslautakunta Aika , klo 18:00-18:49. Liikuntahalli Kisala.

Järvenpää Pöytäkirja 9/ ( 10) Sosiaali- ja terveyslautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

48 Kalevankankaan koulun oppilaskunnan ja henkilökunnan vetoomus kirjastopalvelujen säilymisestä

45 Anttolan aluejohtokunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016

Sisällysluettelo. 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Mainostilan myynti Maijamäen liikuntahalliin 5

4 Työllisyysjaoston pöytäkirjojen julkaiseminen tietoverkossa. 5 Kaupungin työllisyyspalvelut vuonna 2017 ja painopisteet vuodelle 2018

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 41

27 Kokousaikataulut ajalle Kirjastolle vuodelle 2015 osoitetun investointimäärärahan siirtäminen käyttötalouteen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Maaninka-neuvottelukunta

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

27 Kokousaikataulut ajalle Kirjastolle vuodelle 2015 osoitetun investointimäärärahan siirtäminen käyttötalouteen

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Keskusvaalilautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 16:00-18:35

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

Mutteritupa / Pitopalvelu Rosetti, Karkauksentie 169, Suomenniemi. 60 Suomenniemen urheilijat / Koululaisten liikuntakerho

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta Liite 1 63

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/ Rakennuslautakunta. Aika klo 17:00-17:10. Kunnantalon kahvio. Käsitellyt asiat

68 Pro Patria taulujen säilyttäminen ja uudelleensijoittaminen. 69 Anttolan aluejohtokunnan avustusjakoperusteiden päivittäminen

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 1/ (5) Kaupunginhallitus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Kasvatus- ja opetuslautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Vapaa-ajanlautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto

ESITYSLISTA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

38 Viranhaltijoiden päätösluettelot ja toimielinten pöytäkirjat

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Transkriptio:

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 1 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Aika 04.03.2015, klo 17:01-19:15 Paikka Mikkelin kaupungintalo 2. kerros, kaupunginhallituksen kokoushuone(käynti sisäpihan puolelta) Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus 11 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus 12 Ilmoitusasiat 13 Liikuntapaikkojen korjausmääräraha vuonna 2015 14 Kulttuurikannustin 2015 15 Mikkelin kaupungin sivistystoimen toimintasäännön päivittäminen 16 Toimintakertomus vuodelta 2014/kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan alainen toiminta

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 2 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Saapuvilla olleet jäsenet Marianne Huoponen, puheenjohtaja Enrigue Tessieri Hannu Toivonen Heikki Pyrhönen Jari Roivas Jari Sihvonen Juha Kontinen Kyösti Kiljunen Liisa Pulliainen Milja Kinni-Jenu Niina Särkkä Pirjo Siiskonen Sanni Hassinen Anne Korhola, varajäsen Jenni Kolmisoppi, varapuheenjohtaja Muut saapuvilla olleet Poissa Tiina Turunen, johdon sihteeri, sihteeri Juha Vuori, kaupunginhallituksen jäsen Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Roope Nykänen, nuorisovaltuuston edustaja Antti Mattila, liikunta- ja nuorisojohtaja Virpi Launonen, kirjastotoimenjohtaja Nikke Isomöttönen, intendentti Sirpa Pyrhönen, vs. kulttuurijohtaja Mirva Korpelainen Allekirjoitukset Marianne Huoponen Puheenjohtaja Tiina Turunen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 10.03.2015 10.03.2015 Milja Kinni-Jenu Juha Kontinen Pöytäkirjan nähtävänäolo Pöytäkirja pidetään nähtävillä sivistystoimen tukipalveluissa 10.3.2015

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 3 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Johdon sihteeri Tiina Turunen

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 4 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 5 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 10 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Milja Kinni-Jenu ja Juha Kontinen. Pöytäkirja tarkastetaan sivistystoimen johtamisen tukipalveluissa (Maaherrankatu 9-11, 3. kerros) viimeistään tiistaina 10.3.2015. Päätös Hyväksyttiin.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 6 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 11 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus Liikunta- ja nuorisojohtaja : 2/13.2.2015; Haukivuoren nuorisotilan kaluston hankinta Martela Oy:ltä tarjouksen mukaisesti yhteishintaan 21 972 3/20.2.2015; Päätös Kirsi Sow'n ottamisesta siivoojan tehtävään ajaksi 1.3. - 31.12.2015, sisäliikuntatilat Ehdotus Esittelijä: Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Koska sivistystoimenjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoista sellaista, mikä olisi esteenä päätösten toimeenpanolle, sivistystoimenjohtaja ehdottaa, ettei kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta käytä kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeutta viranhaltijapäätöksiin. Päätös Hyväksyttiin.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 7 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 12 Ilmoitusasiat Museotoimenjohtaja 1/26.1.2015; Taideteoksen hankinta Kalle Hammilta hintaan 4 500 Kulttuurijohtaja 3/2.2.2015; Mikkelin Anime ja Manga Yhdistys ry:lle 8 000 kohdeavustuksen myöntäminen Mimicon tapahtuman järjestelykuluihin Mikkelin Mikaelissa 13. - 14.6.2015 Kaupunginhallitus 71/16.2.2015; kaupunginhallitus käytä kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeutta lautakunnan kokouksessaan 28.1.2015 tekemiin päätöksiin. Ehdotus Esittelijä: Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Merkitään tiedoksi. Päätös Merkittiin.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 8 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 13 Liikuntapaikkojen korjausmääräraha vuonna 2015 MliDno-2015-156 Valmistelija / lisätiedot: Antti Mattila antti.mattila@mikkeli.fi Kaupunginvaltuuston vuodelle 2015 hyväksymän talousarvion investointiosassa on osoitettu 125 000 euroa liikuntapaikkojen kunnostukseen. Liikunta- ja nuorisopalvelut tuo vuosittain korjausmäärärahan käyttösuunnitelman lautakunnan arvioitavaksi. Korjausmääräraha on noussut viime vuodesta 25 000 eurolla, mutta on silti pienempi kuin ennen Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen kuntaliitosta, jolloin oltiin vuosittain 150 000 :n tasossa. Liikuntapaikkojen korjaustarpeeseen nähden raha on pieni ja vuosittain on tehtävä tarkkaa priorisointia, mitä kohteita voidaan listalle nostaa. Liikuntapalvelut on esittänyt perinteisesti osaa määrärahasta ulkoilureittien kunnostukseen, jota tuleekin tehdä vuosittain eri kohteissa. Mahdollisuuksien mukaan suunnitellaan myös uudiskohteita. Liikuntapalvelut on laatinut esityksen korjauskohteista ja arvioinut korjausten hintaa. Kustannukset tarkentuvat myöhemmin. Lähemäen kenttä 50 000 Lähemäellä tulisi korjata tenniskentän (talvisin jääkiekkokenttänä) alustaa. Kenttä on kehnossa kunnossa, eikä pelaaminen enää halkeamien ja routavaurioiden vuoksi onnistu. Lisäksi asvalttipohja on liukas kostealla kelillä. Kenttä on odottanut kunnostusvuoroaan vuosia. Vanha pinta tulee poistaa ja kenttä tulee salaojittaa. Kenttä on aiottu pinnoittaa kivituhkalla ja lyhytnukkaisella hiekkatekonurmella, joka on helppohoitoinen ja mahdollistaa tenniksen lisäksi muun muassa "höntsätyylisen" salibandyn. Lisäksi tutkittaisiin mahdollisuus rakentaa viereiselle hiekkakentälle hiekkatekonurmesta pesäpallon kotipesäalue, sillä pesäpalloseura Mikkelin Pallonlyöjät keskittää toimintansa Lähemäen kentälle ja jo kotipesäalueen kattaminen hiekkatekonurmella parantaisi lajin tällä hetkellä vajavaisia olosuhteita merkittävästi. Asiasta on neuvoteltu Mikkelin Pallonlyöjät ry:n kanssa. Asia ratkeaa tarkemman kustannusarvion ja tarjouspyyntöjen myötä. Lähemäen kentän korjauksiin varataan 50 000. Kentälle on mahdollista myöhemmin tarvittessa ja taloustilanteen niin salliessa sijoittaa samanlainen ulkosalibandykenttä kuin Rantakylässa. Anttolan yhtenäiskoulun piha-alue 20 000

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 9 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Mikkelin kaupungin tilakeskuksen, Anttolan yhtenäiskoulun, Anttolan aluejohtokunnan, liikunta- ja nuorisopalveluiden sekä Anttolan Urheilijoiden suunnittelutyöllä on saavutettu yhteinen näkemys Anttolan yhtenäiskoulun pihan liikunnallistamisesta, mutta myös vapaa-ajalle sijoittuvan liikunnan edellytysten huomattavasta parantamisesta. Perinteisempien koulun pihaan sijoittuvien välineiden, kuten keinujen ja liukumäkien lisäksi alueelle on suunniteltu hankittavaksi areenamallinen monitoimikenttä tekonurmialustalla sekä skeittiramppeja. Eri palloilulajeihin soveltuva areena sijoitetaan niin, että pihaan jää lisäksi pieni pallokenttä. Vapaa-ajan käytön uskotaan lisääntyvän eritoten areenan ja pienen skeittialueen myötä. Areena ja skeittialue sijaitsevat vierekkäin, jolloin yhtenäistä valaistusta voidaan hyödyntää. Lisäksi tämä oletettavasti vapaa-ajantoimintoihin eniten houkutteleva osa sijaitsee tontin kulmauksessa, näkösällä ohikulkijoille, jolla voi olla liikkumaan innostava vaikutus, mutta myös ilkivaltaa hillitsevä vaikutus. Anttolan yhtenäiskoulun pihahankkeelle on haettu valtion liikuntapaikkarakentamisen avustusta. Pihan kunnostuksen kustannuksiin osallistuvat tilakeskus, sivistystoimi, Anttolan aluejohtokunta ja liikunta- ja nuorisopalvelut, joka esittää kohteeseen käytettäväksi liikuntapaikkojen korjausmäärärahaa 20 000. Liikuntapalveluiden osuus kohdentuu vapaa-ajan liikuntaan ja erityisesti monitoimikenttään ja skeittiramppeihin. Seuraavina vuosina alueen kehittämistä voitaneen jatkaa yhdessä aluejohtokunnan kanssa muun muassa ulkoilureitin alkupäähän sijoitettavilla lihaskuntolaitteilla. Ulkoilureitit 35 000 Esimerkiksi Urpolan 10 kilometrin lenkin pintatyöt (kivituhka), Peitsarin ja Rantakylän reittien kunnostukset siten, että vaikeahkot mäkiosuudet voitaisiin lisättävän oikoreitin kautta tarvittaessa kiertää, jolloin latu olisi paremmin hiihdettävissä kaikentasoisille ja -ikäisille hiihtäjille. Mahdollisesti ensilumen ladun lumetuspaikalle pysyvän pumppuaseman rakentaminen. Ulkoilureittien rahavarauksesta voidaan tarvittaessa siirtää osuutta Lähemäen kentän kunnostukseen, jotta se saataisiin kokonaisuudessan tehtyä tänä vuonna. Frisbeegolfrata 10 000 Vuonna 2012 avattu Siekkilän frisbeegolfrata osoittautui erittäin suosituksi liikuntapaikaksi. Radalle on tehty parannuksia uusien heittoväylien muodossa. Rata on niin suosittu, että se ruuhkautuu usein. Mikkelin Frisbeegolf ry on liikuntapalveluiden avustamana suunnitellut toista rataa Mikkeliin. Radasta tulisi 18-väyläinen, kilpatoimintaan soveltuva rata, joka olisi Siekkilän rataa vaativampi. Tämä mahdollistaisi lajia enemmän harrastavien kehittymisen Mikkelissä, mahdollistaisi vähintäänkin kansallisten kilpailujen järjestämisen paikkakunnalla ja eritoten mahdollistaisi lajin kasvamisen edelleen uusien harrastajien myötä. Radan sijoituspaikka olisi Pursialassa Anttolantien ja Hiihtomäen lavalle vievän tien välisellä, liikunta-alueeksi

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 10 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 kaavoitetulla alueella, jolla on aiemmin kulkenut ulkoilureitti ja sijainnut hyppyrimäki. Radan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa frisbeegolfseura liikuntapalveluiden myötävaikutuksella, ja radan perustamiskustannukset ovat marginaaliset harrastajien määrään nähden. Uuden frisbeegolfradan kustannuksiin varataan 10 000. Harjoitusjäähallin kaukaloelementit ja vaihtoaitioiden ovet 10 000 Kilpahallin vanha jääkiekkokenttä siirrettiin harjoitushalliin kilpahallin saatua joustokaukalon. Vanhat elementit eivät sellaisenaan aivan sovellu harjoitushalliin ja pieniä muutoksia on jouduttu tekemään. Muutamia laitaelementtejä joudutaan vaihtamaan edelleen ja esimerkiksi vaihtoaitioiden luukut ja niiden paikat uusimaan. Tähän riittää 10 000. Näiden toimenpiteiden kokonaiskustannus on 125 000. Liikunta- ja nuorisojohtaja: Lautakunta hyväksyy liikuntaja nuorisopalveluiden suunnitelman 125 000 euron suuruisen liikuntapaikkojen korjausmäärärahan käytölle. Kustannuslaskelmat ovat tässä vaiheessa arvioita. Ehdotus Esittelijä: Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Lautakunta hyväksyy liikunta- ja nuorisopalveluiden suunnitelman 125 000 euron suuruisen liikuntapaikkojen korjausmäärärahan käytölle. Päätös Hyväksyttiin. Tiedoksi Liikunta- ja nuorisojohtaja

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 11 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 14 Kulttuurikannustin 2015 MliDno-2015-25 Valmistelija / lisätiedot: Sirpa Pyrhönen sirpa.pyrhonen@mikkeli.fi Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluissa julistettiin haettavaksi 2.1. - 31.1.2015 välisenä aikana KulttuuriKannustin. Kannustin pyrkii löytämään idean tai hankkeen, joka kehittäisi kaupungin kulttuuria ja edistäisi taiteen saavutettavuutta. Idean tulisi olla uudenlainen, hyvä ja toteuttamiskelpoinen ja kaupungin strategiaa edistävä. Kannustin kehittää luovasti idean, toimintatavan tai kehittämiskohteen ja huomioi kulttuurin kentän erilaiset toimijat. KulttuuriKannustimen tarkoituksena on avustaa uuden, innovatiivisen idean, kehittämiskohteen tai toimintatavan käyttöönottoa Mikkelin kaupungissa. Ytimenä on taiteen ja kulttuurin edistäminen rohkealla ja uudentyyppisellä ajattelulla. KulttuuriKannustimen tarkemmat hakuohjeet ja perusteet on vahvistettu kulttuuripalveluiden avustusohjeessa. KulttuuriKannustimen myöntää vuosittain kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunta. Hakemukset ovat ennakkoon luettavissa kulttuuripalveluissa ja kokouksessa. Vuoden 2015 KulttuuriKannustin -hakemuksia tuli määräaikaan mennessä seitsemän. KulttuuriKannustinta ovat hakeneet seuraavat henkilöt tai ryhmät: Hacklab Mikkeli Hacklabit ovat kaikille avoimia, fyysisiä tiloja, joissa tieteestä, teknologiasta ja digitaalisesta taiteesta kiinnostuneet voivat tavata, viettää aikaa yhdessä ja tehdä erilaisia teknisiä harrastetöitä. Perusperiaatteena on vapaus kokeilla, vapaaehtoisuuteen perustuva organisoituminen ja tasa-arvoisuus. Tyypillistä toimintaa on mm. erilaisten tapahtumien kuten hackathon järjestäminen, jossa graafiset suunnittelijat, business yms. toimijat kohtaavat ja työskentelevät yhteisten projektien parissa lyhyen mutta intensiivisen ajan. Muita toimintoja ovat tee se itse -projektit, avoimen lähdekoodin yhteistyöprojektit, keksinnöt, palveluiden tai tuotteiden rakentaminen ja testaaminen sekä digitaaliset tai mekaaniset taideprojektit, pelien ja interaktiivisen taiteen kehittäminen. Suomessa toimii tällä hetkellä 7 hacklabia, maailmassa yhteensä noin 1200 hacklabia. Mikkelissä hacklabin suunnittelu on aloitettu syksyllä 2014 ja siitä on tarkoitus tulla pysyvää toimintaa, jota hallinnoi ja kehittää perustettava rekisteröity yhdistys. Suunnitteluryhmässä on tällä hetkellä reilu parikymmentä

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 12 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 ihmistä eri yhteiskunnan aloilta. Edustettuna on yritysmaailma, julkinen sektori, kansalaisyhteiskunta, opiskelijoita sekä koulutus- ja tutkimuslaitoksia. Hacklab Mikkeli hakee 1000 euron KulttuuriKannustinta kattamaan varustamiseen liittyviä kustannuksia, kuten tietoteknisiä laitteita ja muuta elektroniikkavarusteita. Suunnitelmana on myös järjestää useampia tapahtumia vuoden aikana ja osallistua digitaalisella tai elektronisella taiteella Mikkelin Art & Design Week tapahtumaan. Mikkelin Teatterin kannatusyhdistys ry Mikkelin Teatterin kannatusyhdistys ry hakee 15 235,87 euroa KulttuuriKannustinta teatterikuraattoritoiminnan pilotointiin Mikkelissä. Kustannukset koostuvat palkka-, materiaali- ja matkakuluista. Tarkoitus on käynnistää ja kehittää uudenlaista, monipuolisen erilaisia väestöryhmiä tavoittavaa ja jo olemassa olevaa kulttuuritoimintaa (kuten kulttuuripolku). Erityisenä painopisteenä ovat lapset ja nuoret, nuoriso- ja liikuntapalvelut, vanhukset ja muut erityisryhmät. Alustava toimintasuunnitelma on tehty vuodelle 2015. Se pitää sisällään päiväkotiesitystä, naperoteatteria, kulttuuripolkua, koulujen kanssa yhteistyötä, Young Power- tapahtumaa 9-luokkalaisille, vanhuksille toimintaa, teatterin opastettuja kierroksia, teatterikeskiviikot, muuta yleisötyötä ja tuulikaappikokeilua, jossa teatterin kylkeen kiinnitetään vapaan kentän ryhmä. Teatterikuraattoritoimintaan irrotetaan Mikkelin Teatterin näyttelijä, jonka toimenkuvasta irrotetaan aluksi 40 % kuraattoritoiminnan käynnistämiseen. Tavoite olisi vuonna 2017 saada teatterikuraattorin virka ja siitä kokopäiväinen työ. Pilottivaiheen jälkeen toiminnan rahoitus toteutettaisiin verkostomaisesti jakautuen Mikkelin Teatterin 10 %, varhaiskasvatus- ja perusopetus 10 %, nuoriso- ja liikuntapalvelut 10 % ja vanhustyön ja erityisryhmien 10 % kesken. Sissimarkkinointityöryhmä AieDesignin jäsenistä koostuva sissimarkkinointityöryhmä hakee 2 900 euron KulttuuriKannustinta sissimarkkinointikonseptin toteutukseen. Sissimarkkinointi on uudenlainen ja epätavallinen tapa mainostaa. Tarkoitus olisi tehdä markkinointia sekä karamellien ja esitteen muodossa että veistoksien avulla. Karkkien toteutus tehtäisiin yhdessä Esedun leipuri-kondiittorilinjan opiskelijoiden kanssa. Mikkeli Art & Design Weekin logon kirjaimista tehtäisiin karkkeja, joissa huomioidaan maku värin mukaan lähialueen pientuottajien raaka-aineista. Valmiit karkit pakataan Aiedesignin suunnittelemiin pakkauksiin ja esitteisiin. Markkinointi tapahtuisi paikallisten kahviloiden kautta. Veistokset toteutettaisiin Luova hulluus -teemalla ja ne sijoitettaisiin Mikkelin kaupunkiin näkyvälle paikalle. Veistoksiin tulisi laatta, josta näkee Art & Design Weekin ajankohdan. Samoin laattaan laitettaisiin QRkoodi joka ohjaa tapahtuman nettisivuille. Veistokset toteuttaisi Esedun puu- ja metallialan artesaaniopiskelijat. Markkinoinnin hoitaisi Aiedesign. Lopuksi veistokset huutokaupataan ja rahat

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 13 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 lahjoitetaan stipendeinä Esedulle. Sissimarkkinointi kytkeytyisi vahvasti Mikkelin Art & Design Weekin ohjelmaan syksyllä 2015. AieDesign on mikkeliläisten muotoilijoiden osuuskunta, joka koostuu erilaisista muotoilun osaajista. Kaarina Vienola Kaarina Vienola esittää KulttuuriKannustinta dokumenttien tekemiseen Mikkelin historiasta. Esimerkiksi Marskin salonkivaunusta, Mikkelin klubista ja Kyyhkylän historiasta. Dokumenttien pituudet voisivat olla 5-7 minuuttia. Esittäjän näissä voisi olla Kalevi Salovaara. Lyhyitä esityksiä voisi tehdä myös hyvästä elämästä, ammattikorkeakoulusta ja opiskelijoista. Dokumentteja voisi esittää kaupungin yhteisissä tiloissa kaikille jonakin tiettynä päivänä. Budjetin arvellaan olevan halpa. Antti Manninen ja Ekaterina Kaijanen Pianotaiteilija Antti Manninen ja musiikinmaisteri Ekaterina Kaijanen hakevat 4 000 euron KulttuuriKannustinta salonkikonserttien järjestämiseksi Mikkelin Kenkäverossa. Tarkoitus olisi elävöittää musiikkitarjontaa ja tehdä erilaisilla teemoilla konserttisarjoja. Tapahtumat olisi suunnattu kaikille ja ne olisivat pääsymaksuttomia iltapäiväkonsertteja, jossa voisi yhdistää ruuan ja musiikin. Yhden konsertin kesto olisi noin tunnin. Pete Simos Pete Simos hakee 1 000-3 000 euron KulttuuriKannustinta lasten uudenvuoden tapahtuman kehittämiseen Mikkelin palolaitoksella. Tapahtumaa pitäisi kehittää laajemmaksi siten, että se alkaisi aiemmin ja kestäisi hieman pidempään. Tapahtuma vaatisi muutakin ohjelmaa kuten musiikkia, live-esityksiä, juontajan, kahvilatoimintaa ja toimintapisteitä lapsille. Tapahtuman järjestäisi yhdessä kaupunki ja esimerkiksi Ihastjärven kyläyhdistys. Teatteri Avoin Tie Teatteri Avoin Tie hakee 6 000 euron KulttuuriKannustinta monologinäytelmä Syyttömänä tuomittu Viipuri 1944 kustannusten kattamiseen. Esitys avaa historiaa ja se on tarkoitettu kaikille historiasta kiinnostuneille, esitys valmistuu syksyllä 2015. Esityksen kesto olisi noin tunnin ja se toteutetaan yhdistämällä perinteinen monologi ja nykyaikainen multimedia. Esityksiä pidetään Mikkelissä Ristiinan alueella. Vs. kulttuurijohtajan esitys: Lautakunta päättää myöntää vuoden 2015 KulttuuriKannustin-palkinnon 1 000 Hacklab Mikkelille. Hacklab Mikkelin suunnitelma on KulttuuriKannustimen periaatteet täyttävä ja kaupungin strategiaa huomioiva toteuttamiskelpoinen idea, joka lisää yhteisöllisyyttä ja avointa toimintaa sekä pyrkii yhdistämään kulttuurikentän ja eri alojen toimijoita. Nimensä mukaisesti KulttuuriKannustimen avulla halutaan kannustaa uutta ja kokeilevaa toimintaa. Hacklab Mikkeli kehittää uudella tavalla kaupungin kulttuuria ja taiteen muotoja hyödyntäen teknologiaa ja digitaalisia mahdollisuuksia.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 14 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Ehdotus Esittelijä: Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Lautakunta päättää myöntää vuoden 2015 KulttuuriKannustinpalkinnon 1 000 Hacklab Mikkelille. Päätös Hyväksyttiin. Merkittiin, että Hannu Toivonen oli estynyt asian käsittelyssä ja hän poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Tiedoksi Hakijat, vs. kulttuurijohtaja, kulttuurijohtaja

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 15 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 15 Mikkelin kaupungin sivistystoimen toimintasäännön päivittäminen MliDno-2015-135 Valmistelija / lisätiedot: Virpi Siekkinen Virpi.siekkinen@mikkeli.fi Sivistystoimessa tapahtuneiden tehtävämuutosten vuoksi muutetaan sivistystoimen toimintasääntöä kohdassa 5 Viranhaltiojoiden erityinen ratkaisuvalta 5.1. Tulosalue: Johtamisen tukipalvelut 5.1.2. Hallintopäällikkö. Johtamisen tukipalveluihin on 1.7.2014 perustettu palvelussuhdepäällikön vakanssi, jonka tehtäviin kuuluvat mm. sivistystoimen henkilöstöhallinnon tehtävät. Näin ollen muutetaan sivistystoimen toimintasäännön kohta 5 Viranhaltiojoiden erityinen ratkaisuvalta 5.1. Tulosalue: Johtamisen tukipalvelut 5.1.2. Hallintopäällikkö 1. Vahvistaa sivistystoimen lautakuntien, toimialajohtajan, tulosalueiden esimiesten ja tulosyksiköiden esimiesten valitsemien virkasuteessa olevien ehdollisen valinnan milloin valitun terveydentilaa koskeva lääkärinlausunto ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä säädetyn lain (504/2002) 3 :n mukainen rikosrekisteriote ovat hyväksyttäviä. muotoon 5 Viranhaltiojoiden erityinen ratkaisuvalta 5.1. Tulosalue: Johtamisen tukipalvelut 5.1.2. Palvelussuhdepäällikkö 1. Vahvistaa sivistystoimen lautakuntien, toimialajohtajan, tulosalueiden esimiesten ja tulosyksiköiden esimiesten valitsemien virkasuhteessa olevien ehdollisen valinnan milloin valitun terveydentilaa koskeva lääkärinlausunto ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä säädetyn lain (504/2002) 3 :n mukainen rikosrekisteriote ovat hyväksyttäviä. Ehdotus Esittelijä: Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 16 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Lautakunta hyväksyy sivistystoimen toimintasääntöön esitetyn muutoksen. Päätös Hyväksyttiin. Tiedoksi Palvelussuhdepäällikkö, hallintopäällikkö, koulut, tulosalueet

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 17 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 16 Toimintakertomus vuodelta 2014/kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnan alainen toiminta MliDno-2015-134 Valmistelija / lisätiedot: Virpi Siekkinen Virpi.siekkinen@mikkeli.fi Liitteet 1 Toimintakertomus 2014.pdf Kuntalain mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomus on osa kuntalain määrittelemään tilinpäätöstä. Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Toimintakertomuksen rakenne Palvelusuunnitelman toteutuminen Talousarviossa 2014 on päätetty toimielimen palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelman toteutuminen raportoidaan tässä osiossa. Raportoinnissa on mainittava, mitä osaa suunnitelmasta ei ole toteutettu ja miksi. Lisäksi on annettava arvio merkittävistä todennäköisistä tulevista muutoksista (yhtiöittäminen, palvelurakennemuutos). Talouden toteutuminen ja olennaiset poikkeamat Talouden toteutuminen analysoidaan siten, että muodostuu kokonaiskuva toimielimen taloudellisesta tuloksesta. Toimielimen on tilinpäätöksessä raportoitava olennaiset poikkeamat ja annettava selvitys tulojen alituksista sekä menojen ylityksistä. Talouden tasapainottaminen Talousarvion mukaisten talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteutuminen on arvioitava. Lisäksi kuvataan tulevat, keskeiset talouden tasapainottamislinjaukset (Mikkelin kaupungin tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelma). Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Lyhyt selonteko, kuinka toimielin on noudattanut kaupunginhallituksen 27.11.2014 431 hyväksymää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjetta. Selvityksessä on arvioitava seuraavia asioita: 1) sääntöjen ja päätösten noudattaminen, 2) tavoitteiden toteutuminen ja varojen käytön valvonta, miten järjestetty ja onko hoidettu, 3) riskienhallinnan järjestäminen ja miten valvonta on järjestetty.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 18 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Jos toiminnassa on ilmennyt riskejä, selvitys riskeistä ja miten niihin oli varauduttu, 4) omaisuuden hankinta, luovutus ja hoito, miten valvottu ja hoidettu (ovatko hankintasäännön mukaisia), 5) lyhyt selvitys ja arvio oman sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä arvio siitä, miten sisäisessä valvonnassa on onnistuttu, 6) lyhyesti toiminnan kokonaisarviointi sisäisen valvonnan näkökulmasta ja miten siinä on onnistuttu. Valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden raportointi Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet raportoidaan toimielimen tuloskorteilla. Tuloskorttiin lisätään sarake Toteutuminen. Jos tavoite on asetettu niin, että se sisältää toimielimen useamman tulosalueen toimintaa, on arvio annettava yksityiskohtaisemmin ja kerrottava kaikkien ulosalueiden toteutumisesta, jotta tavoitteen toteutumisesta muodostuu riittävä selvitys toiminnan toteutuksesta. Tavoitteiden arvioinniksi ei riitä, että mainitaan, että on toteutunut tai ei toteutunut, vaan on kerrottava miten on toteutettu ja mitä on tehty tavoitteen toteuttamiseksi. Poikkeamat valtuuston asettamista tavoitteista on selvitettävä. Tunnusluvut Tunnuslukujen osalta raportoidaan TP 2013/ TA 2014/ TP 2014 ja Toteutuma %. Jos tunnusluvuissa olennaisia poikkeamia, poikkeamista on annettava lyhyt selvitys, mikä toiminnassa muuttui. Tietojen pitää perustua tilinpäätöstietoihin 2013 ja talousarvioon 2014. Maisema Ne lautakunnat, joilla on käytössä Kuntamaisema Maisemasuoritteet tallennetaan resurssitaulukoihin. Kirjanpidon eurot toimitetaan keskitetysti talouspalveluista Kuntamaisemaan. Maisemassa olevien toteutuneiden eurojen ja SAP- järjestelmässä olevien toteutumaeurojen on täsmättävä. Toimialueet tekevät toimintakertomukseen tilaus- taulukon,jossa on TP 2013-, TA 2014 (valtuusto)-, TA2014 + lmr-, TP2014- sekä Toteutuma %- sarakkeet. Palvelumäärissä tapahtuneet toiminnan lisäykset ja vähennykset ja niiden syyt raportoidaan viestit tilaajalle- kentässä. Yksikkökustannuksien kasvun syyt on myös raportoitava. Liikelaitokset ja taseyksiköt Liikelaitokset ja taseyksiköt tallentavat tilinpäätöstiedot liitteineen r-asemalle Tilinpäätös- kansioon 2014. Kunnan Taitoa Oy:n ja Tiina Viskarin kanssa on sovittava työnjako liitteiden osalta. Liikelaitoksien toimintakertomukseen on kirjattava esitys kaupunginvaltuustolle tuloksen käsittelystä. Yleisesti

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 19 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Vain olennainen raportoidaan suhteessa valtuuston asettamiin tavoitteisiin. Tekstien luettavuuteen, oikea-kielisyyteen ja sujuvuuteen on kiinnitettävä huomioita. Lautakunnalle annettava kertomus voi olla laajempi ja lautakuntaan nähden sitovat tavoitteet on arvioitava samoilla periaatteilla kuin valtuustotason tavoitteet. Valtuustolle toimitettavat tiedot tallennetaan w-alueelle kansioon TP 2014 jokaisen toimielimen omaan kansioon. Lautakuntien, johtokuntien ja taseyksiköiden sekä konserniyhtiöiden on annettava toimintakertomuksen tiedot perjantaihin 27.2.2015 mennessä. Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta on saanut talouspalveluilta lisäaikaa asian käsittelyyn 6.3.2015 asti. Yhteenvetona vuoden 2014 toiminnan toteutumisesta voidaan todeta, että - toiminnassa on panostettu strategian mukaisesti hyvinvointia ja terveyttä edistäviin sekä syrjäytymistä ehkäiseviin matalan kynnyksen palveluihin. - talousarvio toteutui hyvin: toimintatuotot ylittivät talousarvion lähes 40 000 eurolla ja toimintakulut alittivat alkuperäisen talousarvion noin 436 000 eurolla. Valtuusto myönsi syksyllä 109 000 euron lisämäärärahan jäähalliyhtiön vastikkeisiin. Toimintakate muodostui noin 470 000 euroa talousarviota paremmaksi. - tavoitteiden osalta "ei yhtään lähestä ystävää %-osuus" ja "humalajuominen %-osuus" numeeriset mittarit saadaan joka toinen vuosi tehtävän Kouluterveyskyselyn tuloksena - vuonna 2014 kyselyä ei tehty, vaan se tehdään kevään 2015 aikana. Toimenpiteinä toteutettiin mm. kirjaston ja Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteishankkeena koulutusta kirjaston ja nuorisopalveluiden työntekijöille nuorten ohjaamisesta erilaisten vaikutuskanavien käyttöön. Keskusta-alueen nuorisotilat siirrettiin Olkkarin yhteyteen - tämä mahdollistaa monialaisen matalan kynnyksen palvelujen saatavuuden yhdestä pisteestä. Etsivä nuorisotyö on nivoutunut olennaiseksi osaksi matalan kynnyksen palveluja - se on myös yksi kaupungin toimenpiteistä nuorisotakuun hoitamisessa ja alle 25-vuotiaiden työllistämisen hoitamisessa - etsivässä nuorisotyössä yli 1100 käyntiä/ tapaamista. Sosiaali- ja terveystoimen kanssa toteutettava Tajua Mut!-toimintamalli pilotoitiin vuoden 2014 aikana. - kulttuuri- ja liikuntapalvelujen käyttötavoitteessa onnistuttiin yli tavoitteen kirjastopalveluissa sekä teatterin kävijämäärässä: Mikkelin Teatteri teki uuden katsojaennätyksen, peräti 58 464 kävijää (tavoite 55 000 kävijää). Myös orkesteri saavutti kuulijamäärätavoitteen (17 000), kun konserttien kävijämäärään lasketaan yhteen suorien internet-lähetysten seuraajat. - lautakunnan alaiselle toiminnalle osoitetut talouden tasapainottamistoimenpiteet toteutettiin (kulttuuripalvelut sekä

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 20 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 liikunta- ja nuorisopalvelut). - kaupungin hallintosääntö ja sivistystoimen toimintasääntö ohjaavat lautakunnan alaista toimintaa ja päätöksentekoa. - lautakunnan alainen toiminta edistää edelleen kaupunkilaisten hyvinvointia luomalla edellytyksiä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluille sekä ylläpitämällä ja kehittämällä asianmukaisia harrastus- ja toimintaympäristöjä. Toimintakertomukseen on liitetty lautakunnan alaisten tulosalueiden talouden ja tavoitteiden toteumatiedot. Ehdotus Esittelijä: Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Lautakunta hyväksyy toimintakertomuksen liitteen mukaisena ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle. Keskustelun jälkeen sivistystoimenjohtaja täydensi ehdotustaan: valtuuston vahvistamien kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakuntien talousarvioiden pohjalta tehtyihin lautakuntien käyttötaloussuunnitelmiin tehtiin seuraava määrärahamuutos: kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisesta toiminnasta siirrettiin menomäärärahaa (Tilakeskukselle maksettava vuokra) kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnalle seuraavasti: Siekkilän koulun vuokra kokonaisuudessaan 68 400 ja osa Runeberginaukion urheilutalon vuokrasta 13 600, yhteensä 82 000. Määrärahan siirto ei aiheuta muutosta sivistystoimen toimialan TA2014 kokonaismäärärahaan. Päätös Hyväksyttiin. Tiedoksi Kaupunginhallitus, controller Tiina Viskari

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 21 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Muutoksenhakukielto 9, 10, 12, 15, 16 Muutoksenhakukielto Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Mikkeli Pöytäkirja 2/2015 22 (22) Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 05.03.2015 Oikaisuvaatimus 13, 14 Oikaisuvaatimusohje Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: - se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä - kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Mikkelin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Mikkelin kaupunki Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta PL 206 (Maaherrankatu 9-11), 50101 MIKKELI