NUORI Koulu ja koulutus Ihmissuhteet Työ Toimeentulo Ympäristö Koti ja asuminen Harrastukset Kuntoutuminen
Tapaturman jälkeen nuori tarvitsee tukea läheisiltä ihmisiltä. Tärkeää on, että nuori saa tietoa tilanteestaan sopivalla tavalla ja onnettomuudesta puhumista ei vältellä. Nuori, joka joutuu yhtäkkiä sidotuksi sairaalasänkyyn pitkäksi aikaa, kokee monenlaisia tuntemuksia henkisesti. Nuorelle tärkeitä ovat kaverit. Tiedonantaminen ystäville ja kavereiden mukana olo muuttuneessa elämäntilanteessa olisikin tärkeää. Perheen tukena voi olla hyvin erilainen joukko läheisiä ihmisiä ja ammattihenkilöitä. Joskus joukko voi tuntua jopa liian suurelta. Silloin on hyvä keskustella esimerkiksi kuntoutusohjaajan tai muun luottohenkilön kanssa, voisiko asioita hoitaa keskitetysti jonkin ammattilaisen kautta. Tietosuoja? Sisaruus? Lähde: www.nuortenmielenterveystalo.fi
Nivelvaiheella tarkoitetaan yleensä peruskoulun jälkeistä aikaa, jolloin nuori selkiyttää tulevaisuuden suunnitelmiaan ja harjaannuttaa taitojaan jatko-opiskelua tai itsenäistä elämää varten. Valmentava ja kuntouttava opetus TOISEN ASTEEN KOULUTUS Peruskoulun jälkeistä toisen asteen koulutusta ovat ammatilliset perustutkinnot ja lukiokoulutus. Lukiot: Ammatilliset oppilaitokset: Ammatilliset erityisoppilaitokset Luovi: www.luovi.fi Valmentava ja kuntouttava opetus Kuopiossa Ammatillisia opintoja Liperissä Bovallius-ammattiopisto on ammatillista erityisopetusta järjestävä oppilaitos, joka toimii useilla paikkakunnilla ympäri Suomen. Bovallius-ammattiopistossa opetus on yksilöllistä ja käytännönläheistä ja tarkoitettu opinnoissaan erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Opintoja voi suorittaa joko valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa tai tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Arkielämän taitojen oppiminen ja itsenäistyminen ovat olennainen osa opinpolkua. Opiskelijan kokonaiskuntoutuksen edistämiseksi oppilaitos toimii yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden ja muiden kuntoutuspalveluiden tuottajien kanssa. Mäntykankaan oppimis ja ohjauskeskus
Työ- ja elinkeinotoimistosta saat apua, kun mietit: millainen työ tai koulutus minulle sopii? voinko jatkaa työssäni vai onko tarpeen harkita ammatin vaihtoa? mikä on minun kohdallani oikea kuntoutustaho? Ammatilliseen kuntoutukseen perehtyneiden asiantuntijoiden kanssa voit selvittää sellaisia työ- ja koulutusmahdollisuuksia, joissa mahdollisen vamman tai sairauden asettamat rajoitukset on otettu huomioon. On tärkeää selvittää, mikä taho on vastuussa ammatillisen kuntoutuksesi järjestämisestä. Työkokeilujen avulla voidaan selvittää työkykyä tai tietyn ammatin ja työtehtävän soveltuvuutta. Työkokeilun avulla voidaan myös tukea työn saamista työkokeilupaikalla. Työkokeilu voidaan järjestää valtion virastossa, kunnan/kuntayhtymän tehtävissä, yhteisön tai säätiön työtehtävissä tai yrityksessä. Työkokeilija ei ole työsuhteessa työkokeilupaikan järjestäjään eikä työ- ja elinkeinotoimistoon. Työkokeilusta työpaikalla tehdään kirjallinen sopimus. Sen sujumisesta antavat palautetta sekä työkokeilun järjestäjä että työkokeilija. http://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-savo/yhteystiedot Tarkemmat käyntipisteet löytyvät sivun vasemmasta reunasta Työkeskus Kuopion kaupunki OIVA Riihi Oy, Työelämäpalvelut Päivärinteentie 21, 2 krs 70300 Kuopio Palvelujen tavoitteena on ohjauskeskustelujen sekä työ- ja koulutuskokeilujen kautta löytää soveltuva tilanteeseensa soveltuva ammattiala, työ- tai opiskelupaikka. Ohjaustapaamisilla laaditaan tarpeen mukaan työnhakuun liittyviä asiakirjoja, tehdään (ohjatusti) yritys ja oppilaitosyhteydenottoja, valmistaudutaan haastattelutilanteisiin sekä järjestetään todellisia työhaastatteluja. Työkokeilun tai työpaikan järjestyttyä voidaan asiakasta ja/tai työnantajaa tukea käytännön järjestelyissä, toimivan yhteistyön syntymisessä ja työssä pysymisessä. Työryhmä: Marjo Hartikainen, palveluvastaava, työelämävalmentaja p. 0400 239 373 Merja Kammonen, työelämävalmentaja p. 044 748 6004 Merja Kuusela, työelämävalmentaja p. 0400 842 111 Sonja Pirhonen, työelämävalmentaja p. 044 500 8784 TUKEVA työvalmennussäätiö KEVAMA
Tapaturmasta aiheutuneet vammat ja seuraukset ovat aina hyvin yksilöllisiä. Yksilöllistä on myös se, millaista apua tarvitsee ja kuinka kauan toipumiseen tai tilanteeseen sopeutumiseen kuluu aikaa. Lapset ja nuoret: lähete hoitotaholta lasten/nuorisopsykiatrialle Perheen tuki: Kriisikeskus
KUNTOUTUMINEN Kuntoutumisen päämääränä on, että nuori saa elää omien toiveiden ja haaveiden mukaista, mahdollisimman itsenäistä elämää. Keskeistä kuntoutumisessa on sopeutuminen uuteen tilanteeseen ja vähitellen omien mahdollisuuksien ja tilanteen ymmärtäminen. Kuntoutussuunnitelma = nuoren kuntoutumisen järjestämisen tueksi laadittu kirjallinen, usein lakisääteinen, asiakirja, jossa luetellaan tutkimusten, arviointien ja kuntoutujan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta päätetyt tarpeelliset toimenpiteet aikatauluineen ja toteutusvastuineen Erikoissairaanhoidon (KYS) palvelut Lastenneurologian yksikkö 3402 on ajanvarauspoliklinikka 0-16-vuotiaille lapsille ja nuorille ja heidän perheilleen. Yksikköön tullaan lääkärin lähetteellä. Osaava moniammatillinen työryhmä takaa parhaan mahdollisen hoidon. Osana KYSin epilepsiakeskusta toimivan yksikön erikoisosaamista on vaikean epilepsian diagnostiikka ja hoito. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat neurologisesti oireilevat lapset ja nuoret hoidetaan Lasten ja nuorten osastolla 2407 Diagnoosi ja kuntoutussuunnitelma Yksikössä tutkitaan neurologisia sairauksia, sekä aivojen ja hermoston toiminnan häiriöitä. Ne ilmenevät esimerkiksi aivoperäisinä kohtausoireina, oppimisvaikeuksina, kehityksen viivästymisenä tai hermoston ja lihasten sairauksina. Tavoitteena on edistää lapsen ja nuoren iänmukaista kasvua ja kehitystä, toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia yhteistyössä perheen kanssa. Yhteistyöllä hyvä kuntoutus ja toimiva arki Yhteistyötä tehdään perheen lisäksi perusterveydenhuollon, päivähoidon, koulu- ja sosiaalitoimen kanssa. Työntekijät jalkautuvat tarvittaessa lapsen tai nuoren kotiin, päiväkotiin tai kouluun tutkimus- tai ohjauskäynnille. Perusterveydenhuolto Kuntoutus, apuvälineet, seuranta, kuntoutus- ja palveluohjaus Kela http://www.kela.fi/lapsille-ja-nuorille MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö tuottaa kuntoutuspalveluja lapsilla ja nuorille perheineen joilla on erityinen tuentarve. Valtakunnallinen HOPE-kuntoutusohjelma, joka on jaksotettu kokonaisvaltainen perhekuntoutusohjelma aivovamman saaneille lapsille ja nuorille, on ollut valikoimassa vuodesta 2002 lähtien. Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron Kortejoki, Vehmersalmentie 735, 71130 Kuopio. www.neuron.fi Yksilöllinen aivovammakuntoutus http://www.neuron.fi/fi/page/21 Kurssitoiminta Kuntoutustarpeen tai ammatillisen kuntoutuksen suunnittelu Poliklinikkapalvelut Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus Kuntoutusjaksojen pituudet vaihtelevat 14 vuorokaudesta puoleen vuoteen ja se toteutetaan yksilö- ja ryhmämuotoisena. Kuntoutuksen aikana luodaan toimivia sosiaali- ja terveydenhuollon tukiverkostoja. Kuntoutusjaksolta laaditaan kuntoutusyhteenveto suositukseksi jatkoseurannalle ja kuntoutukselle. Sairaalahoitovaiheen jälkeen viiveettä toteutettavien kuntoutusjaksojen ja kertauskuntoutusjaksojen ohella totutetaan myös viiden vuorokauden räätälöityjä arviointi- ja hoitokokeilujaksoja selkäydinvamman saaneille henkilöille, joille pelkkä poliklinikkakäynti on riittämätön. Käpylän kuntoutuskeskus Synapsia Nordenskiöldinkatu 18 B PL 103 00251 HELSINKI Puhelin 09 777 071 Faksi 09 794 734 Sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@invalidiliitto.fi Vakuutuskuntoutus VKK ry on tapaturma-, liikenne ja työeläkevakuutuslaitosten yhteinen palveluyritys. Kuntoutusselvittely alkaa VKK:ssa aina oman vakuutuslaitoksen toimeksiannosta. Kuntoutussuunnittelija suunnittelee ammatillista kuntoutusta ja toimintakykyä edistävää ja ylläpitävää kuntoutusta yhdessä kuntoutujan, yhteistyöverkoston ja vakuutuslaitosten kanssa. VKK:n kuntoutussuunnittelija ohjaa, neuvoo ja tukee asiakkaidensa kuntoutuksen suunnittelua ja toteutusta palveluohjauksen keinoin. VKK:n toimintaan kuuluu: kuntoutujan kuntoutustarpeen ja -mahdollisuuksien arviointi, tarkoituksenmukaisen ja kuntoutuslakien mukaisen kuntoutusohjelman laatiminen yhdessä kuntoutujan kanssa ja kuntoutusohjelman käytännön toteuttamisesta huolehtiminen. Lue lisää: http://www.vkk.fi/ohjeet_ja_lomakkeet/tasta_eteenpain%5b1%5d.pdf Postiosoite: Hämeentie 19 B,00500 Helsinki Käyntiosoite: Käenkuja 1 B, Puhelinvaihde: 09 2312 2000 Internet: www.vkk.fi TATU ry www.tatury.fi Sopeutumisvalmennus ja perhekuntoutus ovat myös usein hyödyllinen osa nuoren kuntoutuskokonaisuutta. Sairaalan sosiaalityöntekijä tai kuntoutusohjaaja voi tarvittaessa neuvoa perhettä kuntoutukseen hakeutumisessa sekä etuus- ja korvauskysymyksissä. Neuropsykiatrinen valmennus
Vammaispalveluilla tuetaan selviytymistä välttämättömistä päivittäisistä toiminnoista. Palvelujen tavoitteena on henkilön mahdollisimman omatoiminen suoriutuminen vammasta ja sairaudesta riippumatta. Lisätietoja vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöitä ma-pe klo 9-10. Asiakasvastaanotto vain ajanvarauksella. Vammaispalvelulain mukaisiin asunnon muutostöihin voi saada korvausta vaikeavammainen henkilö, jolle liikkuminen tai muu suoriutuminen vakituisessa asunnossaan tuottaa vamman tai sairauden vuoksi pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia. Korvattavia asunnon muutostöitä ovat esim. kynnysten poisto, ovien leventäminen, tukikahvojen kiinnittäminen ja WC- ja pesutilojen muutostyöt. Vaikeavammainen henkilö voi saada korvausta myös vamman kannalta välttämättömiin asuntoon kuuluviin välineisiin ja laitteisiin esim. nosto- ja hälytyslaitteisiin. http://www.kuopio.fi/web/sosiaalipalvelut/vammaispalvelut Palvelusuunnitelma Asumiskokeilu Validia-palvelut Palveluasuminen Validia Pirtinkaari tuetun asumisen rivitaloasunnot vaikeavammaisille Tuettu asuminen Kuopion Nuortentalo Litmasenkaari 1 C 13, 70820 Kuopio p. 0400 772 543 kuopio@nuortentalo.fi Nuortentaloissa harjoitellaan itsenäistä asumista henkilökunnan tiiviillä tuella. Nuortentalon henkilökunta ohjaa nuoria arjen- ja elämänhallintataidoissa, sosiaalisissa suhteissa ja vapaa-ajan asioissa, opiskelussa/työssä sekä terveys- ja talousasioissa. Asumisaika Nuortentalolla vaihtelee tuen tarpeen ja usein koulunkäynnin pituuden mukaan. Keskimääräinen asumisaika on yleensä 1 4 vuotta. Nuoret ovat pääsääntöisesti 16 25 -vuotiaita. http://www.nuortentalo.fi/suomen_nuortentalo_oy/asumispalvelut/kuopion_nuortentalo Jatkopolut Kuopion seudun nuorisoasunnot ry Jokaisella Kuopion seudun nuorella 18-29 vuotta ( alaikärajasuositus)on mahdollisuus hakea vuokra-asuntoa yhdistykseltä tai Nuorisoasuntoliiton paikallisista asunnoista. Asuntoja on yhteensä 86 kpl Alavassa, Särkiniemessä ja Petosen kaupunginosassa. Asuntoa voit hakea nuoriasuntoliiton nettisivujen kautta tai ottamalla yhteyttä suoraan yhteyttä isännöitsijään Tekman Tuki ry:n tai sähköisesti Nuorisoasuntoliiton kotisivujen kautta. Itsenäistyvän nuoren opas: http://www.jeesi.info/file/15c8de47-d892-401e-83f4-3573159f2704/0/itsenaistyvan-opas-netti.pdf