POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Suvi Pakarinen SAIRAANHOITAJIEN JA PERUSHOITAJIEN KOKEMUKSIA HILJAISEN RAPORTIN KÄYTÖSTÄ TERVEYSKESKUKSEN VUODEOSASTOILLA Opinnäytetyö Lokakuu 2008

OPINNÄYTETYÖ Lokakuu 2008 Hoitotyön koulutusohjelma Tikkarinne 9 80200 JOENSUU p. (013) 260 6600 Tekijä Suvi Pakarinen Nimeke Sairaanhoitajien ja perushoitajien kokemuksia hiljaisen raportin käytöstä terveyskeskuksen vuodeosastoilla Tiivistelmä Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia terveyskeskuksen vuodeosastojen hoitohenkilöstöllä on hiljaisen raportin käytöstä ja miten hiljaista raportointia voitaisiin heidän mielestään kehittää. Tutkimusmenetelmä oli laadullinen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluin seitsemältä hiljaista raporttia työssään käyttävältä hoitajalta. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimustulosten mukaan hiljaiseen raportointiin siirtymisen myötä hoitohenkilöstölle jäi enemmän aikaa sekä suoraan että välilliseen potilastyöhön. Hiljainen raportointi lisäsi hoitohenkilöstön vastuuta työstään. Vastuu omasta kirjaamisesta sekä raportin lukemisesta ja tiedonhankinnasta korostui. Myös hoitotyön kirjaamisen merkitys korostui. Opinnäytetyön tulosten mukaan kirjaaminen oli hiljaisen raportin myötä parantunut, mutta siinä oli edelleen kehitettävää. Hoitohenkilöstö toi ilmi hiljaisen raportin kehittämisehdotuksia hoitotyön kirjaamiseen ja suulliseen tiedonvälitykseen liittyen. Myös muita kehittämisehdotuksia nousi esille. Tutkimustuloksia voivat hyödyntää toimeksiantajan lisäksi monet terveyden- ja sairaanhoidon työpisteet kehittäessään raportointimenetelmäänsä ja hoitotyön kirjaamistaan. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia, millaisia vaikutuksia hiljaisella raportoinnilla on työryhmän kiinteyteen ja hoitajien väliseen vuorovaikutukseen. Jatkossa voitaisiin myös tutkia, miten hiljainen raportointi soveltuu käytettäväksi eri aloilla erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollon eri sektoreilla. Kieli suomi Sivuja 45 Liitteet 3 Liitesivumäärä 7 Asiasanat hoitotyön kirjaaminen, raportointi, hiljainen raportointi, hoitotyön kirjallinen suunnitelma

THESIS October 2008 Degree Programme in Nursing Tikkarinne 9 FIN 80200 JOENSUU FINLAND Tel. 358-13-260 6600 Author Suvi Pakarinen Title Registered Nurses and Practical Nurses Experiences of Silent Reporting in the Inpatient Ward of a Health Centre Abstract The purpose of the study was to explore the experiences of the nursing staff when using a silent report in the inpatient ward of a health centre, as well as to explore nursing staff s proposals for the development of silent reporting. The study was conducted using a qualitative research method. Research material was collected with theme interviews from seven nurses who used silent reporting in their work. The interviews were analysed by means of inductive content analysis. The research results showed that the nursing staff had more time to direct and indirect patient work when they were using the silent report. The silent report increased nursing staff s responsibility for their work. The responsibility for one s own documentation, reading of the report and acquisition of information had increased. Moreover, the importance of nursing documentation had increased. The nursing staff experienced that nursing documentation had improved but it still needed further development. It was found that the silent report could be advanced by developing both written and spoken communication. Also other means to develop silent reporting were mentioned in the replies. The results of this study can be used by the commissioning organisation and other health care and medical care units to develop nursing shift reporting and nursing documentation. As a further study it would be interesting to investigate the effects of silent reporting on communication between nurses and on the coherence of teams. Language Finnish Keywords nursing documentation, nursing shift report, silent reporting, nursing care plan Pages 45 Appendices 3 Pages of Appendices 7

SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO... 5 2 HOITOTYÖN KIRJAAMINEN JA RAPORTOINTI OSANA POTILAAN HOITOA... 6 2.1 Hoitotyön kirjaaminen... 6 2.1.1 Hoitotyön kirjaamisen lainsäädännölliset näkökohdat ja ohjeet... 8 2.1.2 Sähköinen kirjaaminen... 9 2.2 Hoitotyön kirjallinen suunnitelma... 11 2.3 Suullinen raportointi... 13 2.4 Hiljainen raportointi... 15 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT... 17 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 17 4.1 Tutkimusmenetelmä... 17 4.2 Tutkimukseen osallistujat... 18 4.3 Aineiston keruu... 19 4.4 Aineiston käsittely ja analyysi... 21 5 TUTKIMUKSEN TULOKSET... 23 5.1 Hoitohenkilöstöllä on enemmän aikaa sekä suoraan että välilliseen potilastyöhön... 24 5.2 Hoitotyön kirjaamisen merkitys korostuu hiljaista raporttia käytettäessä... 25 5.3 Hiljainen raportti lisää hoitohenkilöstön vastuuta työstään... 27 5.4 Hiljaisen raportin kehittämisehdotuksia... 31 6 POHDINTA... 33 6.1 Tutkimustulosten tarkastelua... 33 6.2 Johtopäätökset... 37 6.3 Tutkimuksen luotettavuuden tarkastelua... 38 6.4 Tutkimuksen eettisyys... 40 6.5 Tutkimustulosten hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet... 41 LÄHTEET... 43 LIITTEET Liite 1 Liite 2 Liite 3 Saatekirje Teemahaastattelurunko Esimerkki aineiston analyysista

5 1 JOHDANTO Hoitotyössä raportilla tarkoitetaan tilaisuutta, jossa tiedotetaan päättyvän työvuoron tapahtumista ja potilaiden vointiin sekä hoitoon liittyvistä asioista (Ruuskanen 2007, 11). Perinteinen tapa välittää tietoa on suullinen raportti. Kirjalliseen tiedonvälitykseen perustuvassa raportointimallissa eli hiljaisessa raportoinnissa tiedottaminen tapahtuu suullisten raportointitilaisuuksien sijaan sairauskertomusten ja hoitosuunnitelmien välityksellä (Puumalainen, Långstedt & Eriksson 2003, 5; Ruuskanen 2007, 9). Jokainen hoitaja lukee vuoron alussa niiden potilaiden potilasasiakirjat, joita hän hoitaa työvuoronsa aikana. Lukemisen jälkeen on mahdollisuus kysyä vuoronsa lopettavalta hoitajalta lisätietoja. (Ruuskanen 2007, 34.) Suullisen raportin korvaamisesta kirjalliseen tiedonvälitykseen perustuvalla raportilla ei ole Suomessa paljon kokemusta (Puumalainen ym. 2003, 5). Aihetta ovat tutkineet muun muassa Halinen ja Hämäläinen (2005), Puumalainen ym. (2003) ja Ruuskanen (2007). Englanninkielisiä julkaisuja aiheesta on saatavilla muutamia (esimerkiksi Kennedy 1999 ja Wallum 1995). Kennedyn (1999, 393) ja Puumalaisen ym. (2003) mukaan hiljaiseen raporttiin siirtyminen paransi hoitotyön kirjaamisen laatua ajantasaisemmaksi ja tarkemmaksi. Kennedyn (1999) ja Wallumin (1995, 26) mukaan hiljaisen raportin myötä kommunikaatio parani ja hoitohenkilöstö tutustui potilaspapereihin ja hoitotyön kirjallisiin suunnitelmiin entistä paremmin. Tutustuin hiljaiseen raportointimenetelmään työskennellessäni erään Pohjois-Karjalassa sijaitsevan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tutkimus toteutettiin saman terveyskeskuksen kahdella vuodeosastolla: akuutti- ja pitkäaikaisvuodeosastolla. Toimeksiantajan toiveen mukaisesti toimeksiantajaa ei mainita opinnäytetyössä nimeltä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia terveyskeskuksen vuodeosastojen sairaanhoitajilla ja perushoitajilla on hiljaisen raportin käytöstä ja miten hiljaista raportointia voitaisiin heidän mielestään kehittää. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen. Opinnäytetyössä sairaanhoitajia ja perushoitajia kutsutaan yhteisnimikkeellä hoitohenkilöstöksi.

6 2 HOITOTYÖN KIRJAAMINEN JA RAPORTOINTI OSANA POTILAAN HOITOA 2.1 Hoitotyön kirjaaminen Hoitotyön kirjaaminen lisää potilasturvallisuutta ja hoidon jatkuvuutta. Se on myös hoitotyön laadunvarmistuksen, kehittämisen ja arvioinnin välttämätön edellytys. (Virtanen 1995, 12.) Hyvä hoitotyön kirjaaminen liittyy oleellisesti potilaan laadukkaaseen kokonaishoitoon. Tärkeintä kirjaamisessa on sen loogisuus ja selkeys sekä potilaan hoidon etenemisen kannalta oleellisten asioiden esiintuominen ja hoidon vaikuttavuuden seuranta. (Lauri & Lehti 1996, 30.) Kirjaaminen potilaan sairauskertomukseen ja erilaisiin hoitolomakkeisiin on yksi keskeinen päätöksenteon sovellusmuoto potilaan hoidossa (Lauri, Eriksson & Hupli 1998, 105). Kirjaamisen tulee antaa selkeä kuva potilaan tarpeista ja voimavaroista, hoidon tavoitteista ja saavutetuista tuloksista (Koota 1998, 107 112). Hoidon kirjaamisessa tulisi käydä ilmi miten potilasta on hoidettu, mitä hänelle on tehty ja minkälaisia vaikutuksia toimenpiteet ovat saaneet aikaan (Lauri & Lehti 2000, 19 20). Järjestelmällisellä kirjaamisella taataan hoitotyön jatkuvuus hoitajan vaihtuessa tai asiakkaan siirtyessä toiseen hoitolaitokseen. (Kivipelto 1998, 120). Hoitotyön kirjaaminen todentaa potilaan hoitotyön toteuttamista ja työn organisointia. Se myös tuottaa tietoa hoitotyön näkökulmasta toiminnan seurantaan ja tilastointiin. (Ikonen, Ensio & Saranto 2004, 18.) Hoitotyön kirjaamisessa tulee noudattaa hoitotyöntekijöiden eettisiä ohjeita, joita ammattikunnat ovat laatineet sairaanhoitajille, kätilöille, lähi- ja perushoitajille (Hallila 2005a, 23). Hoitotyön kirjaaminen voi olla manuaalista tai tietokoneavusteista (Partanen & Kvist 2007, 18). Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista potilasasiakirjat määritellään seuraavasti: potilaan hoidon järjestämisessä ja toteuttamisessa käytettäviä, laadittuja tai saapuneita asiakirjoja taikka teknisiä tallenteita, jotka sisältävät hänen terveydentilaansa koskevia tai muita henkilökohtaisia tietoja (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992). Näitä ovat esimerkiksi lähetteet tutkimuksiin (esimerkiksi laboratoriolähetteet), lausunnot ja tulok-

7 set, erilaiset ajanvarauspäiväkirjat, luettelot ja kortistot, atk-tallenteet sekä ääni-, filmija videotallenteet. Potilaskohtaiset hoitosuunnitelmat ja kirjalliset potilasraportit ovat myös potilasasiakirjoja. (Aalto 1998, 34 35.) Potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992). Hyvä hoito, potilaan turvallisuus ja henkilökunnan oikeusturva edellyttävät, että potilasasiakirjatiedot ovat oikeita, virheettömiä ja laajuudeltaan riittäviä. Potilasasiakirjojen tehtävänä on palvella potilaan hoidon suunnittelua ja toteutusta sekä edistää hoidon jatkuvuutta, joten merkintöjen tekemisessä edellytetään huolellisuutta, tarpeellisia tietoja ja käyttötarkoituksenmukaisuutta. Potilasasiakirjojen asianmukaisuus, ymmärrettävyys ja hyvä tietojenkäsittelytapa sekä viivytyksettä merkintöjen tekeminen ovat myös tärkeitä. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjojen laatimisesta sekä niiden ja muun hoitoon liittyvän materiaalin säilyttämisestä 2001.) Leinon (2004, 65, 69) tutkimuksen mukaan kirjaamiskoulutus työpaikalla motivoi työntekijöitä kirjaamisessa. Kirjaamisen laadun ja kirjattavan asian sisällön paranemista edesauttaa työyhteisön tuki ja esimiehien kiinnostus kirjaamisen kehittämiseen. Hoitotyön ja potilaan hoidon kirjaamisen perusongelma on käytettävien käsitteiden kirjavuus. Samalla käsitteellä voi olla eri käyttäjien keskuudessa eri merkityksiä, ja eri käsitteet saattavat tarkoittaa samaa ilmiötä. (Halttunen 1992, 6.) Samaan tulokseen tulivat myös Rajala ja Vironen (2002, 57) opinnäytetutkimuksessaan, joka tehtiin pääkaupunkiseudun terveyskeskuksen akuuttiosastolla. Heidän mukaansa kirjaamisen arvioinnin tekee vaikeaksi suomen kieli, koska merkitykseltään samansisältöisiä asioita voidaan ilmaista usealla eri tavalla. Jokaisella kirjaajalla on oma tapa kirjata ja ilmaista asioita. Siihen mitä, miten ja miksi kirjataan, vaikuttavat hoitajan ammatillinen tietoperusta, tiedot, taidot, kokemus sekä hoidollinen tilanne. Hallila (2005a, 29) kannustaa kirjaamisessa luovuuteen muistuttaen, että virallisen potilasrekisterin tulee olla asiatyylillä kirjoitettua. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse kirjoittaa samalla tavalla. Hyvin stereotyyppinen kirjaaminen antaa lukijalle kuvan standardoidusta hoidosta, jota kukaan ei todellisuudessa halua itselleen tai läheisilleen.

8 Huolella tehtyjä hoitotyön asiakirjoja voidaan käyttää apuna myös hoitojakson jälkeen arvioitaessa, onko potilaan saama hoito ollut parhaan mahdollisen hoitokäytännön mukaista, ja onko käytettävissä olleita resursseja käytetty tarkoituksenmukaisesti potilaan hyväksi. Hoidon arviointiin tulisi jatkossa ottaa enemmän myös potilas ja hänen omaisensa mukaan. (Virtanen 1995, 12.) Potilaan kokonaishoidon eri vaiheiden kirjaaminen on oleellinen osa hoitoa, ja sen merkitys lisääntyy jatkuvasti terveydenhuoltojärjestelmän muuttuessa, hoitoaikojen lyhentyessä ja potilaiden sekä heidän omaistensa aktiivisuuden lisääntyessä. (Lauri & Lehti 1996, 28; Kärkkäinen 2007, 90.) Myös sähköinen kirjaaminen ja potilaiden terveysongelmien monimutkaistuminen ovat lisänneet hoitotyön kirjaamisen vaatimuksia (Kärkkäinen 2007, 90). 2.1.1 Hoitotyön kirjaamisen lainsäädännölliset näkökohdat ja ohjeet Hoitotyön kirjaamista säätelevät lait, asetukset ja ohjeet. Perusohje hoitotyön kirjaamiselle on, että mitä on kirjattu, on tehty ja mitä ei ole kirjattu, ei ole tehty (Kivipelto 1998, 120). Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa potilasasiakirjojen laatimisesta (2001) annetaan potilasasiakirjoihin tehtävistä merkinnöistä yksityiskohtaiset ohjeet. Potilasasiakirjojen käsittelyn kannalta tärkeä laki on henkilötietolaki (1999), joka säätelee yleisesti henkilötietojen käsittelyä. Potilasasiakirjojen käsittelyssä tulee noudattaa henkilötietolain 5 :ssä säädettyä huolellisuusvelvoitetta siten, että potilassuhteen luottamuksellisuus ja potilaan yksityisyyden suoja turvataan. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1992) säätelee myös potilasta koskevaa kirjaamista. Potilaalla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon sekä siihen liittyvään kohteluun. Potilaalla on itsemääräämisoikeus eli potilasta koskevat hoitoratkaisut tulee tehdä yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. On tärkeää, että potilas saa riittävästi tietoa terveydentilastaan, hoidon sisällöstä ja vaikutuksista ja mahdollisista riskitekijöistä sekä hoitovaihtoehdoista. Terveydenhuollon ammattihenkilöstön on annettava potilaalle tietoa siten, että tämä ymmärtää sen sisällön. (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992.)

9 Potilasasiakirjojen laatiminen on terveydenhuollon ammattihenkilön ja toimintayksikön laissa säädetty velvollisuus (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992). Merkintöjä saavat tehdä potilaan hoitoon osallistuvat terveydenhuollon ammattihenkilöt. Terveydenhuollon opiskelijoiden merkinnät hyväksyy esimies, ohjaaja tai tämän valtuuttama henkilö. Potilasasiakirjoihin merkinnän tekevä henkilö on velvollinen merkitsemään myös nimensä, asemansa ja merkinnän ajankohdan. Jos potilasasiakirjamerkintöjä joudutaan korjaamaan, korjaus tulee tehdä niin että alkuperäinen ja korvattu merkintä ovat myöhemmin luettavissa. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjojen laatimisesta... 2001.) Terveydenhuollon ammattihenkilön tulee merkitä potilaan asiakirjoihin potilaan hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan turvaamiseksi tarpeelliset tiedot. Merkintöjen tulee olla selkeitä ja ymmärrettäviä ja niitä tehtäessä saa käyttää vain yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä käsitteitä ja lyhenteitä. Potilasasiakirjaan tulee merkitä tietojen lähde, jos tieto ei perustu ammattihenkilön omiin tutkimushavaintoihin. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjojen laatimisesta... 2001.) Potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat salassa pidettäviä (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992). 2.1.2 Sähköinen kirjaaminen Valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen mukaan valtakunnallisesti yhdenmukainen sähköinen potilaskertomus otetaan käyttöön vuoden 2007 loppuun mennessä. Sen tavoitteena on, että hoidon toteuttamisen ja seurannan kannalta oleellisin potilastieto kirjataan sähköisesti yhdenmukaisella tavalla ja että tiedot ovat potilaan suostumuksella käytettävissä yli rekisterinpitäjärajojen. Valtakunnallisesti yhdenmukainen sähköinen potilaskertomus tarkoittaa käytännössä, että sähköisten potilasasiakirjajärjestelmien yhteensopivuutta kehitetään siten, että samalla varmistetaan korkea tietoturvan ja tietosuojan taso. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.) Sähköisessä potilaskertomuksessa potilaskertomuksen ydintiedoilla tarkoitetaan keskeisiä, potilaan saamaa tai tarvitsemaa terveyden- tai sairaanhoitoa kuvaavia tietoja, jotka on potilastietojärjestelmissä kuvattu yhtenevällä, määrämuotoisella tavalla. Ydin-

10 tiedot muodostuvat kronologisesti eri hoidon toteuttajien toimesta hoitojaksojen ja hoitotapahtumien kuluessa. Ydintiedot ovat osa potilaan hoidon kirjaamista. Ydintiedot on esitetty taulukossa 1. Rakenteisten ydintietojen yksi osa on hoitotyön ydintiedot. Niillä tarkoitetaan hoidon tarvetta, toimintoja, hoidon tuloksia, hoitotyön yhteenvetoa ja hoitoisuutta. Rakenteiset ydintiedot mahdollistavat tiedon hyödyntämisen erilaisissa käyttötarkoituksissa. Kertaalleen kirjatut tiedot ovat valmiina lomakepohjissa, esimerkiksi lähetteissä, hoitopalautteissa tai todistuksissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004.) Taulukko 1. Sähköisen potilaskertomuksen rakenteiset ydintiedot (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004). Potilaan tunnistetiedot Hoidon antajan tunnistetiedot Hoitojakson ja -tapahtuman tunnistetiedot Riskitiedot Hoidon syy Diagnoosi Terveyteen vaikuttavat tekijät Fysiologiset mittaukset Hoitotyön ydintiedot Tutkimukset Toimenpiteet Lääkehoito Preventio Lausunnot Toimintakyky Apuvälineet Elinluovutustestamentti Hoitotahto Hoitojakson yhteenveto Jatkohoidon järjestämistä koskevat tiedot Suostumus Sähköinen potilaskertomus parantaa osaltaan hoidon laatua ja potilasturvallisuutta sekä mahdollistaa uusien, kustannustehokkaampien toimintamallien käyttöönoton. Toimiva sähköinen järjestelmä säästää kustannuksia, kun potilasta koskeva ajantasainen tieto on saatavilla seuraavassa hoitopaikassa eikä kalliita tutkimuksia tarvitse tehdä moneen kertaan. (Hallila 2005b, 51 52.) Reaaliaikainen tietojen hyväksikäyttö vapauttaa resursseja varsinaiseen potilashoitoon ja mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn (Leino 2004, 70).

11 Tietojen vaihto sähköisessä muodossa on parhaimmillaan nopeaa ja taloudellista sekä edistää potilasturvallisuutta. Ongelmana Suomessa on se, että potilastietojärjestelmien rakentaminen on ollut jokaisen kuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin oma asia ja järjestelmiä on ostettu tarjouskilpailujen perusteella. Näin samankin sairaanhoitopiirin alueella voi olla terveyskeskuksissa ja sairaaloissa useita erilaisia järjestelmiä, jotka eivät toimi keskenään. Tällöin potilaan hoitotietojen tarkastelu toisessa toimintayksilössä ei onnistu ja tiedot pitää edelleen lähettää paperiversiona. Tämä vaarantaa potilasturvallisuuden, koska tiedonsiirto hidastuu ja voi olla puutteellista. (Hallila 2005b, 54.) 2.2 Hoitotyön kirjallinen suunnitelma Hoitotyön kirjallisen suunnitelman tarkoitus on ohjata hoitotyötä, potilaan hoitamista (Ruuskanen 2007, 15). Hoitotyön prosessimallia noudattavan kirjaamisen mukaiseen potilaskertomukseen tulee kirjata potilaan hoidon tarpeen määrittely, tavoitteet, toteutus ja arviointi (Wilskman, Koivukoski, Knuutila & Isotalo 2007). Hoitotyön prosessimallin pohja on luotu 1970-luvulla Maailman terveysjärjestö WHO:n hoitotyön tutkimus- ja kehittämisohjelman tulosten pohjalta. Hoitotyön prosessimallin mukainen kirjaaminen sisältää hoidon tarpeen määrittämisen, suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin. (Kratz 1984, 11, 16.) Hoitotyön kirjallisen suunnitelman laatiminen on tärkeää. Erityisen tärkeänä sitä pidetään silloin, kun hoidettava henkilö ei sairautensa vuoksi pysty itse kertomaan, miten hän haluaisi itseään hoidettavan tai miten häntä on hoidettu. Hoitotyön kirjallisessa suunnitelmassa näkyvät hoitotyöntekijöiden arvomaailma, ihmiskäsitys sekä ammattitaidon eri osa-alueet, kuten päätöksentekokyky esimerkiksi erilaisten hoitotyön auttamismenetelmien valinnassa. Suunnitelman laatiminen vaatii hoitajalta sekä moraalisia että tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. (Hallila 1998, 6 7.) Potilaan hoitoa suunniteltaessa esitiedot ja potilaan tulohaastattelu ovat erittäin tärkeitä asioita. Tulotilanteen kattavalla kartoituksella taataan, että hoito on yksilöllistä ja potilaan tarpeisiin perustuvaa. Näin hoitajat ja moniammatillinen työryhmä voivat keskittää voimavaransa potilaan hoidon oleellisiin tarpeisiin. Selkeä suunnitelma, joka on kaikki-

12 en luettavissa ja potilaan tietoisuudessa, takaa sen, että turhat ja päällekkäiset toiminnot karsiutuvat. (Ahonen, Ikonen & Koivukoski 2007, 7.) Valitsin opinnäytetyöhön kirjaamisen malliksi hoitotyön prosessin mukaisen kirjaamisen, koska se on myös valtakunnallisesti yhdenmukaisen sähköisen potilaskertomuksen pohjana. Hoitotyön prosessin mukainen kirjaaminen tukee myös sosiaali- ja terveysministeriön antamaa asetusta potilasasiakirjojen laatimisesta (2001). Hoitotyön prosessin mukaisessa kirjaamisessa kirjaaminen etenee hoitotyön tarpeista ja potilaan voimavaroista hoitotyön tavoitteisiin, toteutukseen ja arviointiin (Wilskman ym. 2007). Hoitotyön tarpeet määritellään potilasta koskevan tiedon keruun ja analyysin avulla (Sonninen & Ikonen 2007, 76). Potilaan tietoja kerätään ja analysoidaan koko hoitoprosessin ajan. Potilaan hoitotyön suunnitelmaa tulee tarkistaa päivittäin sen mukaan, miten potilaan tilanne, voimavarat ja vointi vaihtelevat. (Suhonen 2005, 38.) Potilaskertomukseen kirjataan potilaan hoidon kannalta merkittävät hoitotyön tarpeet ja voimavarat. Hoitotyön tarpeiden tulee kuvata potilaan vointia tai tilannetta, johon voidaan vastata hoitotyön toiminnoin. Hoitotyön tarpeeksi ei siis määritellä lääketieteellistä diagnoosia. (Ahonen ym. 2007, 7 8.) Hoitotyön tarpeiden määrittely on Leinon (2004, 61 63) tutkimustulosten mukaan puutteellista. Hän tutki kirjaamisen toteutumista kahdessa eri sairaalassa, joista toisessa oli käytössä sähköinen kirjaaminen ja toisessa manuaalinen. Tulosten mukaan puutteita oli havaintojen, potilaan tarpeiden ja hoitotyön ongelmien kirjauksessa. Sähköistä kirjaamista käyttävistä hoitajista yli puolet koki, että hoitotyön tavoitteet on kirjattu vain välttävästi. Hoitoa suunnitellaan vain harvoin yhdessä potilaan kanssa. Hoitotyön tavoitteilla kuvataan sitä tilaa tai muutosta potilaan tilanteessa, johon hoitotyön keinoin pyritään. Tavoite ilmaistaan niin konkreettisesti, että sen saavuttamistasoa voidaan niin hoitojakson aikana kuin sen lopussakin arvioida ja mitata. (Virtanen 1995, 13.) Tavoitetta laadittaessa on hyvä pohtia realistista aikataulua tavoitteen saavuttamiseksi ja keinoja, kuinka arvioida sen toteutumista. Tavoitteen on oltava potilaan ja moniammatillisen tiimin hyväksymä, muuten he eivät voi sitoutua potilaan kuntoutumisen edistymiseen. (Ahonen ym. 2007, 8.)

13 Hoitotyön suunnitelmaan kirjataan myös suunnitellut hoitotyön toiminnot tavoitteisiin pääsemiseksi. Kun tavoitteet laatii moniammatillinen tiimi yhdessä, kaikki tietävät kuka tekee mitäkin ja millä aikataululla. Potilaan ja hänen läheistensä läsnäolo hoidon suunnittelussa motivoi potilaan toimimaan tavoitteen mukaisesti. (Ahonen ym. 2007, 8 9.) Kirjattaessa hoitotyön toteutusta huomioidaan, miten suunnitellut toiminnot toteutuivat ja mitä muita asioita potilaan hoidossa tapahtui. Potilaan vointi kuvataan yksityiskohtaisesti. (Ahonen ym. 2007.) Hoitotyön auttamismenetelmät kohdistuvat potilaan ongelmien syihin ja seurauksiin. Niiden tulisi olla tutkimukseen ja näyttöön perustuvia. Lisäksi käytettyjen auttamismenetelmien tulisi olla potilaan tai omaisen hyväksyviä, arvioitavissa olevia, vaikuttavia ja kustannusvaikuttavia. (Hallila & Graeffe 2005, 89.) Hoitotyön arviointia tehdessään hoitohenkilöstö pohtii, saavutettiinko hoitotyön tavoite, millainen muutos potilaan tilassa on tapahtunut, miten potilas on kokenut hoidon, muuttuvatko tarpeet, tavoitteet ja suunnitellut toiminnot. Hoitohenkilöstön ydinosaamiseen kuuluu arvioida ja kirjata potilaan hoidon kannalta keskeiset asiat kokonaisuuksiksi ja ajaa potilaan etuja. (Ahonen ym. 2007, 9.) Ilman hoitotyön arviointia on vaikeaa tietää, minkälaisia auttamiskeinoja kannattaa käyttää, ja hoitotyöntekijöiden niukat resurssit potilastyössä saattavat olla tehottomassa käytössä (Hallila 1998, 8). 2.3 Suullinen raportointi On olemassa lukuisia tapoja taata potilastiedon siirtyminen työvuorojen vaihtuessa vuoronsa aloittaville hoitajille. Suullinen tiedotustilaisuus on perinteinen tiedonvälitystapa hoitotyössä. (Telaranta 1997, 224 227.) Termiä tiedotustilaisuus voidaan käyttää raportin synonyymina (Junes & Solvin 1995, 10). Perinteinen tiedonvälityskeino on kansliaraportti. Muita käytössä olevia menetelmiä ovat muun muassa vuoteenvierusraportti, hiljainen raportti ja nauhoitettu raportti (Telaranta 1997, 224 226). Hoitohenkilöstön raportointitilaisuuksia pidetään yleensä työvuorojen vaihtuessa: aamulla, päivällä ja illalla. Raportointitilaisuuksissa välitetty tieto ohjaa hoitohenkilöstöä työssään. (Liukkonen 1992, 195.) Raportin aikana vastuu potilaiden hoidosta siirtyy työvuoroon tuleville henkilöille (Kilpeläinen 1992). Suullisessa raportissa edellisen

14 vuoron hoitajat tiedottavat vuoroon tuleville hoitajille kaikista osaston potilaista. Tämä tapahtuu yleensä kansliassa tai muussa vuodeosaston toiminnasta syrjässä olevassa tilassa. (McKenna & Walsh 1997, 128.) Suullisen raportoinnin tärkeimmät tehtävät ovat toiminnan jatkuvuuden turvaaminen, potilasturvallisuus ja työryhmän kiinteydestä huolehtiminen (Kilpeläinen 1992, 28 29). Suullisella raportilla on myös tärkeä merkitys hoitajien välisen vuorovaikutuksen kannalta. Raportointitilanne on ammatillisesti tärkeä, koska siinä hoitohenkilöstö voi vaihtaa kokemuksiaan ja antaa ohjausta. Se on myös hyvä tilaisuus käsitellä tunteita ja kriittisiä tilanteita. (Telaranta 1997, 224 225.) Suullisen raportin pohjana toimivat potilasasiakirjat, ja kirjatun hoitosuunnitelman tarkoitus on ohjata potilaan hoitamista (Ruuskanen 2007, 15). Toisaalta Wallumin (1995, 24) mukaan hoitosuunnitelmaa ei usein edes lueta raportilla, vaikka raportin pitäisi perustua siihen. Potilaista kerrottavat asiat painottuvat enemmän päättymässä olevan työvuoron asioihin kuin hoitosuunnitelmaan (Kennedy 1999, 392; Liukkonen 1992; Wallum 1995, 25). Liukkosen (1992) tutkimuksen mukaan suullinen raportointi keskittyy vanhainkodissa vanhuksen fyysisiin vaivoihin, lääketieteelliseen hoitoon, lääkkeiden antamiseen ja eritykseen. Lamond (2000, 800 803) on tutkimuksessaan todennut, että potilaasta kerrotaan suullisessa raportissa asioita, joita ei ole dokumentoitu mihinkään. Nämä asiat liittyvät usein potilaan kuntoon, psyykkiseen vointiin ja persoonaan. Hallilan (2005c, 125) ja Kennedyn (1999, 392) mukaan suullinen raportointi on käytännössä sitä, että hoitotyötä toteutetaan muistinvaraisen tiedon perusteella. Tällainen menettely vaarantaa potilasturvallisuuden, ja hoitotyöntekijöiden oma oikeusturva heikkenee. Ruuskasen (2007, 9) mukaan suullinen raportointi ei tänä päivänä vastaa kehittyneen ja muuttuneen hoitotyön tarpeisiin. Se ei edistä hoitotyön jatkuvuutta eikä potilaiden hoidon turvallisuutta. Kilpeläisen (1992, 36 37) mukaan suullisessa raportointitilaisuudessa on useita häiriötekijöitä, kuten raporttia antavan hoitajan joutuminen välillä puhelimeen tai neuvotteluun omaisen tai muun henkilön kanssa. Kansliatilat, joissa raportointi tapahtuu, ovat usein levottomia. Raportin voi keskeyttää osaston työntekijä tulemalla kansliaan esimerkiksi hoitotarvikkeita hakemaan tai kysymään tarkennusta johonkin asiaan. Kenne-

15 dyn (1999, 394) mukaan suullinen raportti voi johtaa keskusteluun muista aiheista kuin hoitamisesta, ja keskustelu potilaista voi olla epäasiallista. Lisäksi se on aikaa vievää. Erikoissairaanhoidossa siihen kuluu noin seitsemän tuntia työaikaa vuorokaudessa (Puumalainen ym. 2003; Turtiainen 2005, 127). McKennan ja Walshin (1997, 128,131) mukaan monet sairaalat etsivät keinoja korvata suullinen raportointi aikaa säästävämmillä ja tehokkaammilla tiedonvälityskeinoilla. 2.4 Hiljainen raportointi Hoitotyön kirjaamisen kehittyminen mahdollistaa suullisten raporttien vähentämisen (Hallila 2005c, 125). Hiljaisessa raportoinnissa potilaan voinnista sekä hoidosta tiedotetaan suullisten raportointitilaisuuksien sijaan sairauskertomusten ja hoitosuunnitelmien välityksellä (Puumalainen ym. 2003, 5; Ruuskanen 2007, 9). Jokainen hoitaja lukee vuoron alussa niiden potilaiden potilasasiakirjat, joita hän hoitaa työvuoronsa aikana. Lukemisen jälkeen on mahdollisuus kysyä vuoronsa lopettavalta hoitajalta lisätietoja. (Ruuskanen 2007, 34.) Menetelmästä käytetään myös nimeä kirjallinen tiedonvälitys (Puumalainen ym. 2003) tai voidaan puhua yksinkertaisesti suullisesta raportista luopumisesta, kuten Ruuskanen työssään (2007, 57) tekee. Hiljaista raportointimenetelmää käytettäessä hoitotyön kirjaamisen tärkeys korostuu. Kaiken hoidon kannalta olennaisen tiedon tulee näkyä potilaan sairauskertomuksessa ja hoitosuunnitelmassa. (Puumalainen ym. 2003, 5.) Raportointi ilman suullista tiedotusta edellyttää hyvää ja selkeää kirjaamista yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti (Ruuskanen 2007, 22). Tutkimusten (Kennedy 1999, Puumalainen ym. 2003) mukaan hiljaiseen raportointimenetelmään siirtyneet hoitajat kokevat, että heidän kirjaamistaitonsa ovat parantuneet ja he tutustuvat aiempaa paremmin potilaspapereihin ja hoitosuunnitelmiin. Halisen ja Hämäläisen (2005, 80) sekä Kennedyn (1999, 394) tutkimuksissa todettiin myös, että hiljainen raportointimenetelmä vähensi henkilökunnan ylityömäärää. Se on taloudellisesti edullisempaa kuin suullinen raportti tehokkaamman ajankäytön takia. Aika, joka oli ennen kulunut suulliseen raportointiin, voitiin nyt käyttää hoitotyön kirjaamiseen ja suoraan potilastyöhön.

16 Halinen ja Hämäläinen (2005, 79 85) ovat tehneet opinnäytetyönsä aiheesta "Suullisesta potilastiedottamisesta hiljaiseen raportointiin". Tutkimus oli laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin kartoituskyselyä. Tarkoituksena oli selvittää, miten hiljainen raportointi vaikuttaa potilaan hoitotyöhön, osaston toimintaan ja hoitotyön kirjaamiseen. Tulosten mukaan sairaanhoitajat kokivat, että hiljaista raporttia käyttäessään heille jäi enemmän aikaa potilaiden hoitamiseen ja muuhun työhön osastolla. Sairaanhoitajien työajan hallinta parani. He kokivat negatiivisena sen, että hoitajien välinen yhteinen kanssakäyminen väheni. Hiljaisen raportin suurimmat haasteet liittyivät kirjaamiseen. Tutkimusosastolla kehitettiin kirjaamista laatimalla yhdessä hyvän hoitotyön kirjaamisen kriteerit. Sairaanhoitajat kokivat, että kirjaaminen oli parantunut ja että se oli tasoltaan laadukkaampaa kuin ennen. Heidän mielestään hoitotyön kirjaamisessa oli kehittämistyöstä huolimatta edelleen parantamista. Kaikki sairaanhoitajat halusivat, että hiljainen raportti jää osastolla pysyväksi toimintamalliksi. Hiljaista raportointia on kritisoitu siitä, että hoitajien välinen vuorovaikutus vähenee. (Telaranta 1997, 225.) Kennedyn (1999) tutkimuksen mukaan hoitajien oli vaikea löytää hiljaisesta raportista huonoja puolia. Haitaksi mainittiin se, jos unohti kirjata jonkin asian ja joidenkin hoitajien kirjaamisen laatu. Puumalaisen ym. (2003) tutkimukseen vastanneiden hoitajien mukaan sairauskertomuksiin ja hoitosuunnitelmiin tutustumiseen kului enemmän aikaa kuin ennen, eikä kaikki olennainen tieto tullut sairauskertomuksista esille. Suullista raporttia kaivattiin tilanteissa, joissa työhön palataan pitkältä vapaalta ja kaikki potilaat ovat uusia ja silloin, kun hoidettava potilas on vakavasti sairas. Sillä koettiin olevan vaikutusta uusien työntekijöiden ja opiskelijoiden perehdyttämiseen. Myös potilasturvallisuuden toteutumista kritisoitiin.

17 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia terveyskeskuksen vuodeosastojen hoitohenkilöstöllä on hiljaisen raportin käytöstä ja miten hiljaista raportointia voitaisiin heidän mielestään kehittää. Tutkimustehtävät: 1. Miten hoitohenkilöstö kokee hoitotyön ajankäytön muuttuneen hiljaisen raportin myötä? 2. Millaisia kokemuksia hiljaista raporttia käyttävällä hoitohenkilöstöllä on hoitotyön kirjaamisesta? 3. Millaisia kokemuksia hiljaista raporttia käyttävällä hoitohenkilöstöllä on hoitotyön päätöksenteosta ja tiedonkulusta? 4. Kuinka hiljaista raportointia voitaisiin hoitohenkilöstön mielestä kehittää? 4 AINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Tutkimusmenetelmä Kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohta on todellisen elämän kuvaaminen. Tavoitteena on tutkia kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja ymmärtää tutkimuskohdetta. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 157, 176.) Kvalitatiivisen tutkimuksen kohteena on todellisuuden monimutkainen vuorovaikutusten verkosto, johon kuuluvat ihmisten arkielämä, tarinat, käyttäytyminen ja yhteistoiminta. Näistä kerätään tietoa esimerkiksi havainnoimalla, videoimalla tai haastatteluin. Kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus koettaa tehdä näkyväksi ja jäsentää sellaista, jonka olemassaolosta kyllä ollaan selvillä, mutta jota ei voi mitata ja punnita. (Saarelma 1996.) Laadullisessa tutkimuksessa ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin (Tuomi & Sarajärvi 2004, 87). Laadullisen terveystutkimuksen avulla voidaan laajentaa terveystieteellistä tietoa ja tuottaa teoreettisia kuvauksia ilmiöistä, joista ei ole aiempaa tutkimustietoa sekä löytää

18 uusia näkökulmia jo osin tunnettuihin ilmiöihin (Kylmä, Lähdevirta & Vehviläinen- Julkunen 2003). Opinnäytetyön menetelmäksi valitsin kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen, koska sen avulla saan tutkittavasta ilmiöstä monipuolisemman kuvan kuin esimerkiksi survey-tyylisellä kyselyllä. Haluan saada tietoa siitä, millaisia kokemuksia hoitohenkilöstöllä on hiljaisesta raportista. Hiljaista raportointia koskevia tutkimuksia on Suomessa julkaistu vain muutamia. Aihetta on tutkittu aiemmin vain vähän, mikä tukee laadullisen tutkimusmenetelmän käyttöä. 4.2 Tutkimukseen osallistujat Laadullisessa tutkimuksessa osallistujat valitaan tarkoituksenmukaisuuden perusteella. Osallistujilla tulee olla kokemusta tutkimuksen kohteena olevasta asiasta. (Kylmä & Juvakka 2007, 26.) Tutkimuksen perusjoukko on terveyskeskuksen akuuttivuodeosaston ja pitkäaikaisvuodeosaston sairaanhoitajat ja perushoitajat. Hiljainen raportti on ollut osastoilla käytössä keväästä 2007 lähtien. Tutkimuksen alkuvaiheessa otin yhteyttä vuodeosastojen osastonhoitajaan ja kysyin, olisiko henkilökunnalla kiinnostusta osallistua opinnäytetyöhön. Toimeksiantosopimus laadittiin toimeksiantajan edustajan, osastonhoitajan, kanssa 4.12.2007. Erillistä tutkimuslupaa ei kunnan johtavan hoitajan mukaan tarvittu. Opinnäytetyön suunnitelman hyväksymisen jälkeen lähetin akuuttivuodeosastolle 28.2.2008 saatekirjeen (liite 1), jossa kerroin tutkimuksesta. Kohdensin saatekirjeen vain sairaanhoitajille ja perushoitajille, en lähihoitajille. Akuuttivuodeosaston osastoesitteen mukaan osaston hoitohenkilöstö koostuu sairaanhoitajista ja perushoitajista. Hoitajat jotka halusivat osallistua tutkimukseen, voivat ilmoittautua puhelimitse, sähköpostitse tai osastonhoitajan välityksellä. Tutkimukseen osallistujiksi ilmoittautui seitsemän aiheesta kiinnostunutta hoitajaa. Osa heistä oli sairaanhoitajia ja osa perushoitajia. Kaikki osallistujat ilmoittautuivat osastonhoitajan välityksellä. Lähetin saatekirjeen vain terveyskeskuksen akuuttivuodeosastolle, mutta osallistujia ilmoittautui sekä akuutti- että pitkäaikaisvuodeosastolta. Molemmilta osastoilta ilmoittautuneet hoitajat täyttivät haastateltaville annetun valintakriteerin eli he olivat työsken-

19 nelleet osastoilla sekä suullisen että hiljaisen raportin aikaan. Päätin haastatella molempien osastojen henkilöstöä. Uskoin, että saisin näin kuulla monipuolisempia kokemuksia asiasta. Tiedonantajien määrän ratkaisevat monesti käytettävissä olevat tutkimusresurssit kuten raha ja aika (Tuomi & Sarajärvi 2004, 87). Tavoitteenani oli haastatella neljästä kuuteen hoitajaa. Toivoin, että haastateltavat ovat työskennelleet osastolla niin kauan, että he ovat käyttäneet entistä suullista raportointimenetelmää ja uutta hiljaista raportointimenetelmää, jolloin he pystyvät vertaamaan niitä toisiinsa esimerkiksi ajankäytön suhteen. Kaikki seitsemän hoitajaa täyttivät osallistumiseen vaaditun kriteerin eli he olivat työskennelleet osastoilla sekä entisen suullisen raportin että hiljaisen raportin aikaan. Kaikki seitsemän vapaaehtoista haastateltiin, koska haastateltavien määrän rajaaminen neljästä kuuteen ei ollut ehdotonta ja näin vältettiin valintatilanteeseen joutuminen. 4.3 Aineiston keruu Laadullisessa tutkimuksessa käytetään monia aineistonkeruumenetelmiä yksittäin tai eri menetelmiä yhdistäen. Tutkimusta suunniteltaessa kannattaa miettiä, millä aineistonkeruumenetelmällä tai -menetelmien yhdistelmällä saadaan parhaiten tutkimuksen tarkoitusta vastaavaa tietoa tutkimukseen osallistuvilta ihmisiltä. (Kylmä ym. 2003.) Tietoa voidaan kerätä esimerkiksi havainnoimalla, videoimalla tai haastatteluin (Saarelma 1996). Kvalitatiivisessa tutkimuksessa haastattelu on käytetyin tiedonkeruumuoto. Haastattelussa ollaan suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa tutkittavan kanssa ja tämä tilanne luo mahdollisuuden suunnata tiedonhankintaa itse tilanteessa. Samoin on mahdollista saada esiin vastausten taustalla olevia motiiveja. Ei-kielelliset vihjeet auttavat ymmärtämään vastauksia. (Hirsjärvi & Hurme 2000.) Haastattelussa halutaan korostaa, että ihminen on tutkimustilanteessa subjekti. Hän on merkityksiä luova ja aktiivinen osapuoli. Haastattelu on hyvä keino, jos kyseessä on vähän kartoitettu, tuntematon alue. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 35; Hirsjärvi ym. 2007, 201 202.) Haastattelu on joustava aineistonkeruumuoto: haastattelijalla on mahdollisuus toistaa kysymys, esittää lisäkysymyk-

20 siä, oikaista väärinkäsityksiä, selventää vastauksia ja käydä keskustelua haastateltavan kanssa. Haastattelukysymysten järjestystä on mahdollista säädellä. (Tuomi & Sarajärvi, 2004, 75.) Yksi haastattelumenetelmistä on teemahaastattelu, josta voidaan käyttää myös nimeä puolistrukturoitu haastattelu. Teemahaastattelussa haastattelun aihepiirit, eli teemaalueet, ovat kaikille samat. Haastattelu etenee yksityiskohtaisten kysymysten sijaan tiettyjen keskeisten teemojen varassa. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 47 48.) Teemat takaavat sen, että jokaisen haastateltavan kanssa on puhuttu samoista asioista. Asioiden käsittelyjärjestys ja laajuus vaihtelevat haastattelusta toiseen. (Eskola & Suoranta 2000, 86 89.) Teemahaastattelukysymyksillä pyritään löytämään merkityksellisiä vastauksia tutkimuksen tarkoituksen ja tutkimustehtävien mukaisesti (Tuomi & Sarajärvi 2004, 77). Teemahaastattelu on hyvä opinnäytetyön aineistonkeruumenetelmä, koska hiljaista raportointia on tutkittu vain vähän. Teemahaastattelussa saadaan tärkeää tietoa aiheesta hoitohenkilöstön näkökulmasta. Teemahaastattelu on muodoltaan niin avoin, että vastaaja voi halutessaan puhua varsin vapaamuotoisesti. Joskus haastateltava puhuukin runsaasti, joskus eteenpäin pääsy on vaikeaa. Teema-alueluettelon lisäksi haastattelijalla onkin hyvä olla jotain materiaalia, jonka avulla pääsee eteenpäin niukkasanaisten vastaajien kanssa. (Eskola & Suoranta 2000, 86 89.) Haastattelurungon lisäksi olen laatinut apukysymyksiä, joita voin tarvittaessa esittää haastattelutilanteessa (liite 2). Esihaastattelu on teemahaastattelun välttämätön ja tärkeä osa. Sen tarkoituksena on testata haastattelurunkoa, aihepiirien järjestystä ja hypoteettisten kysymysten muotoa. Esihaastattelun jälkeen näitä voidaan vielä muuttaa. Esihaastattelulla saadaan selville myös haastattelujen keskimääräinen pituus. (Hirsjärvi & Hurme 2000, 72 73.) Ennen varsinaisia haastatteluita suoritin esihaastattelun. Haastateltava on työskennellyt akuuttivuodeosastolla sijaisena sekä suullisen että hiljaisen raportin aikaan. Tarkoituksenani oli testata haastatteluteemoja ja apukysymyksiä. Sain kokemusta haastattelijan roolista ja nauhurin käytöstä. Esihaastattelun perusteella tarkensin joitakin apukysymyksiä. Esihaastattelu ei kuulunut aineiston analyysiin.