JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 1 SISÄ-SUOMEN ALUEPÄÄLLIKKÖ TOMMI RAUNELAN TERVEHDYS Suhteeni liittoon alkoi jo ennen JHL:n syntymistä, kun tulin valituksi Porin Satamassa luottamusmieheksi 90-luvun lopulla. Päätoimisena pääluottamusmiehenä olen toiminut vuodesta 2002 lähtien ja suhteeni liittoon selkeästi syveni 2012 lähtiessäni edustajistovaaleihin ehdolle ja tulin samassa rytinässä valituksi liiton hallitukseen. Toukokuussa astuin saappaillani uusiin tehtäviin, kun aloitin työt aluepäällikkönä. JHL:n strategia ja johtamisjärjestelmä on päivitetty. Allekirjoittaneella on nyt mahdollisuus uudessa aluepäällikön roolissa viedä JHL:n arvoja eteenpäin yhdessä uuden Sisä-Suomen aluetoimiston kanssa. Toimintaympäristön muutos asettaa todella kovat haasteet siihen, miten liiton yhdistystoiminta ja edunvalvonta hoidetaan toisaalta paikallisesti alueilla, mutta myös ihan liittotasolla. Visiomme on, että JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja yhteiskunnassa. Yhtenä keinona tähän pääsemiseksi on työkaluksi otettu järjestäytymisasteen nostaminen ja liikkeen voiman palauttaminen. Aluetoimistojen henkilökunnat ovat juuri käyneet järjestäytymiskoulutuksen. Maan nykyisen hallituksen aikana usko ihmisten vaikuttamismahdollisuuksiin on heikentynyt, mutta liiton arvojen mukaisesti, meillä kaikilla pitää siihen olla rohkeutta - siis rohkeutta vaikuttamiseen ja liikkeen synnyttämiseen. Näillä sanoilla haluan todeta, että olen itse siirtynyt uuteen aikaan elämässäni, ja samoin on tehnyt myös uusi Sisä-Suomen aluetoimisto. Nina on siirtynyt uusiin tehtäviin alueellisen palvelutoiminnan koordinaattoriksi. Haluan kiittää häntä ja toivottaa myös onnea uusiin haasteisiin. Ninan tehtävänä on kehittää liittomme palveluja arvojemme mukaisesti ja luoda liitolle palvelustrategia, jonka avulla meidän kaikkien on helpompaa tehdä työtämme. Tulen mielelläni tutustumaan alueen yhdistyksiin, aktiiveihin ja jäseniin, ja toivon saavani kutsuja hallitusten kokouksiin tai myöhemmin syyskokouksiin. Hyvää kesää kaikille ja tapaamisiin, Tommi Raunela NINA HEIKKILÄN KIITOS SISÄ-SUOMEN AKTIIVEILLE Viime viikkoina on mieleeni tulvinut monta haikeaa, iloista, mukavaa ja haasteellistakin hetkeä ja muistoa yhteisestä neljästätoista vuodesta aluetoimistolla. Alkuajoista vahvimpana muistona on mielessäni tunne avosylin vastaanottamisesta. Se sama tunne yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä sekä samasta tavoitteellista yhdessä kehittämisestä ja tekemisestä on jatkunut ensi hetkestä lähtien. Lämpimät kiitokset kaikille joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä ja kohdannut ay- asioiden äärellä aluetoimistolla työskennellessäni. Olette olleet tärkeässä osassa rakentamassa aluetoimistoalueen toimintaa. Nyt ympyrä palasi alkuun ja siirryin takaisin keskustoimistolle alueellisen palvelutoiminnan koordinaattoriksi. Uudessa työssäni jatkan osittain tuttujen aiheiden kanssa, ja toivottavasti edelleen voimme jatkaa hedelmällistä yhteistyötä ja saan teiltä ideoita, ajatuksia ja näkökulmia joilla rakennamme toimivampaa liittoa. Toivon, että otatte uuden aluepäällikön Tommin yhtä avosylin vastaan kuin minutkin ja kehitätte Sisä-Suomen aluetta parhaimpia toimintatapoja vahvistaen ja molempien maakuntien perinteitä kunnioittaen. Pidetään yhteyttä - lämpimästi yhteistyöstä kiittäen, Nina Heikkilä
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 2 JÄRJESTÄMINEN SISÄ-SUOMESSA Jäsenhankinta ja järjestämistyö on yksi keskeinen osa liiton, alueiden ja yhdistysten toimintaa. Se tulee myös olemaan vuoden 2019 toimintasuunnitelmissa tärkein strateginen painopiste. Järjestäminen tarkoittaa kaikkia niitä liiton keinoja, joilla eri työpaikkojen työntekijät kootaan liiton piiriin, osallistumaan ja toimimaan yhdessä. Järjestäminen on suunnitelmallista toimintaa, joka on osallistavaa yhdessä tekemistä, luo muutosta ja mahdollisuuksia liikkeen ja toiminnan eri keinoin. Jäsenyyden ja järjestämisen myötä työpaikan työntekijät luovat yhdessä työpaikan edunvalvontaorganisaation, esimerkiksi jaoston muodossa. Tavoitteena on, että jäsenet oppivat hoitamaan edunvalvontatyötä itsenäisesti ja oma-aloitteisesti. Sisä-Suomen alueella työskentelee kaksi järjestäjää, jotka toimivat alueen jäsenten, aktiivien, yhdistysten ja aluetoimiston henkilökunnan tukena järjestämistyössä, niin kouluttaen kuin ohjaten ja yhdessä tehden. Järjestäminen voi olla myös osana lähipalvelua. Mikäli yhdistyksessänne kaivataan tietoa järjestämisestä tai tukea omaan järjestämistyöhön, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä aluetoimistoon sähköpostilla sisa-suomi@jhl.fi tai suoraan järjestäjiin. Sisä-Suomen alueen järjestäjät: Sini Horttanainen Johanna Perkiö sini.horttanainen@jhl.fi johanna.perkio@jhl.fi 050 512 9598 050 409 6842 JHL:n VUODEN 2019 TOIMINNAN PAINOPISTEET Liitossa on käynnistetty vuoden 2019 toimintasuunnitelman laadintaprosessi. Liiton painopisteet vuoden 2019 toiminnalle pohjautuvat liittostrategiaan, arvioihin tulevista toimintaympäristön muutoksista ja toimialueiden näkemyksiin vuoden 2019 keskeisistä haasteista. Vuoden 2019 kolme strategista painopistettä, joihin toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota: 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö 2. Jäsenten työolosuhteiden ja työmarkkina-aseman turvaaminen 3. Liiton palveluiden kehittäminen muuttuvassa toimintaympäristössä Liiton hallitus on käsitellyt painopisteet ja nyt toimintasuunnittelun pääpaino siirtyy liiton eri toimialueille ja yksiköihin, jotka omissa suunnittelutilaisuuksissaan määrittelevät mitä tekemistä tai hankkeita nämä painopisteet tarkoittavat heidän toiminnassaan vuonna 2019. Liiton strategiset painopisteet tulisi näkyä myös yhdistysten toiminnassa ja vuoden 2019 toimintasuunnitelmissa. Liiton hallitus hyväksyy vielä erikseen yhdistyksille toimintasuunnitelman laadintaohjeen, joka toimitetaan yhdistyksiin heti alkusyksystä. Vuoden 2019 toimintasuunnitelma tulee yhdistyksissä hyväksyä syyskokouksessa.
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 3 SYKSYN 2018 YHDISTYKSEN JOHDON KOKOUS Sisä-Suomen syksyn 2018 yhdistysten johdon kokous pidetään Keuruulla la-su 20.- 21.10.2018, Hotelli Keurusselässä. Yhdistys voi nimetä kokoukseen 2-4 edustajaa yhdistyksen jäsenmäärän mukaan. Kutsu toimitetaan yhdistyksille elo-syyskuussa. Kokouskutsussa on myös ilmoittautumisohjeet. Yhdistyksiltä peritään osallistumismaksuna 50 /henkilö. YHDISTYSTEN SYYSKOKOUKSET Yhdistysten sääntömääräiset syyskokoukset on pidettävä 1.10.- 30.11. välisenä aikana. Aluetoimistosta tulemme mielellämme (mahdollisuuksien mukaan) kertomaan ajankohtaisia asioita yhdistysten syyskokouksiin. Pyynnöt osallistumisesta voi lähettää sähköpostilla: sisa-suomi@jhl.fi JHL-OPISTON ALUEELLISET KOULUTUKSET SYKSYLLÄ 2018 Lisätietoja aluetoimiston verkkosivuilta /Sisä-Suomi Edunvalvontakoulutukset: - Sote- ja maakuntauudistuksen (Pirkanmaa) ajankohtaispäivät 25.- 26.9. Tampere - Sote- ja maakuntauudistuksen (Keski-Suomi) ajankohtaispäivät 27.- 28.9. Jyväskylä - Luottamusmiesten ajankohtaispäivä, yksityiset alat 11.10. Keuruu - Työsuojelun ja yhteistoiminnan ajankohtaispäivät 24.- 25.10. Tampere - Luottamusmiesten ajankohtaispäivä, kunta-ala 1.11. Keuruu Ammatilliset opintopäivät: - Kasvatuksen ja ohjauksen ammatilliset opintopäivät 27.- 28.9. Jyväskylä - Kasvatuksen ja ohjauksen ammatilliset opintopäivät 30.- 31.10. Vaasa - Ravitsemis- ja puhtausalan ammatilliset opintopäivät 17.- 18.11. Vaasa - Ravitsemis- ja puhtausalan ammatilliset opintopäivät 29.- 30.11. Jyväskylä Aluetoimiston järjestämät ammatilliset ja opintotilaisuudet: - Kasvatuksen ja ohjauksen parissa työskentelevien ammattialaillat: o torstai 23.8. klo 17-19 Saarijärvi o tiistai 4.9. klo 17-19 Ruovesi o torstai 27.9. klo 17-19 Jyväskylä o torstai 4.10. klo 17-19 Tampere - Teknisten- ja turvallisuusalojen opintopäivä 23.10. Jämsä Katsokaa JHL kouluttaa 2018 oppaasta tai liiton verkkosivuilta /koulutus JHL-Opistolla järjestettäviä edunvalvonta- ja järjestöllisiä koulutuksia sekä ammatillisia opintopäiviä, joihin myös Sisä-Suomen alueen jäsen voi osallistua. Tiedottakaa myös JHL-Opiston kursseista jäsenillenne. Kurssien hakuaika päättyy 5 viikkoa ennen kurssia. Ilmoittautuminen kursseille tapahtuu liiton verkkosivuilla Jäsenpalvelu 24h:ssa, jonne kirjaudutaan omilla jäsentunnuksilla. Lisätietoja liiton ja aluetoimiston verkkosivuilta ja JHL:n koulutusoppaasta 2018.
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 4 MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUKSEN VALMISTELU Maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvät lait ovat eduskunnan valiokuntakäsittelyssä ja tulevat todennäköisesti ratkaisuun vasta alkusyksystä. Maakuntavaalit tulevat kuitenkin siirtymään eteenpäin. Yhdistyksissä on tärkeää seurata lakien käsittelyä eduskunnassa sekä uudistuksen valmistelua omassa maakunnassa. Lain voimaantulon jälkeen maakunnissa valmistelu siirtyy maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen VATE:n tehtäväksi. Maakunta- ja sote-uudistuksen verkkosivut: www.alueuudistus.fi Keski-Suomen maakunnan valmistelun verkkosivut: www.ks2020.fi Pirkanmaan maakunnan valmistelun verkkosivut: www.pirkanmaa.fi/pirkanmaa2019 SISÄ-SUOMEN ALUETOIMISTON LÄHIPALVELUT YHDISTYKSILLE Aluetoimisto toteuttaa lähipalvelua yhdessä alueen yhdistysten kanssa lähellä aktiiveja ja jäseniä. Lähipalvelu voi olla koulutusta, työpaikkakäyntejä, ammattialan tapaamisia, jäsenhankintaa, järjestämistyötä, luottamusmiestapaamisia tai työnantajatapaamisia tai vaikka useampia näistä saman päivän aikana. Tavoitteena on olla lähellä jäseniä, kuulla heitä ja etsiä ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin tai edistää ja vahvistaa työn ja työyhteisön voimavaroja. Yhdistys voi järjestää lähipalvelupäivän itsenäisesti tai yhteistyössä aluetoimiston kanssa. Ottakaa yhteyttä aluetoimistoon, niin voimme yhdessä suunnitella teidän yhdistyksellenne sopivan lähipalvelupäivän. Yhteydenotot sähköpostilla: sisa-suomi@jhl.fi ALUETOIMISTON AUKIOLO KESÄAIKANA JA LIITON PÄIVYSTYSNUMEROT Sisä-Suomen aluetoimisto on suljettuna 9. - 29.7.2018 Edunvalvonta päivystää 25.6.- 3.8.2018 arkisin klo 9-12 numerossa 010 7703 311. Jäsenpalvelu päivystää 25.6.- 27.7.2018 arkisin klo 9-11 numerossa 010 7703 430. Sähköposti: jasenpalvelu@jhl.fi. Työttömyyskassan puhelinpalvelu 25.6.- 17.8.2018 arkisin klo 9-11 numerossa 010 190 300. Toivotamme alueen jäsenille ja aktiiveille aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 5 SISÄ-SUOMEN ALUETOIMISTON HENKILÖKUNTA Postios: Rautatienkatu 10, 33100 Tampere Puhelin 010 7703 620 (vaihde) Sähköposti: sisa-suomi@jhl.fi Käyntiosoite: Rautatienkatu 10, 7. kerros Tommi Raunela aluepäällikkö tommi.raunela@jhl.fi 050 4081 877 / 010 7703 622 Aluetoimiston esimies Alueryhmätoiminta Yhteiskuntavaikuttaminen KVTES Maija Pusa palvelusihteeri maija.pusa@jhl.fi 050 443 2045 / 010 7703 620 Jäsenyyspalvelut Työttömyysturvaneuvonta Asiakaspalvelu ja neuvonta Marja-Liisa Juven marja-liisa.juven@jhl.fi 050 502 0584 / 010 7703 623 KVTES, pph, työaika-asiat Järjestäminen Nuoriso-/opiskelijatoiminta Helena Marin-Kokkonen helena.marin-kokkonen@jhl.fi 050 4432 162 / 010 7703 584 KVTES Y-sos, Terpa, Heta, Y-opetus Työsuojelu, työhyvinvointi Isto Mäkelä isto.makela@jhl.fi 050 4331 590 / 010 7703 624 KVTES, TS, TTES Avaintes, Energia, Y-opetus Järjestäminen Pirjo Toivonen pirjo.toivonen@jhl.fi 050 443 2046 / 010 7703 626 KVTES Yhteistoiminta, työsuojelu SOTE-uudistus Pirkanmaa Esko Vatanen esko.vatanen@jhl.fi 040 531 2734 / 010 7703 625 KVTES Y-sos, Heta, TAY-palvelut, KirVESTES, Urheilujärjestöt Esa Springare erityisasiantuntija esa.springare@jhl.fi 0400 854 253 / 010 7703 582 Kunta- ja maakuntatalous SOTE-uudistus Keski-Suomi Yhdistysrakenneasiat KVTES
JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 6 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Sisä-Suomen aluetoimisto Rautatienkatu 10, 33100 Tampere Käyntiosoite: Rautatienkatu 10, 7. krs puhelin: 010 7703 620 (vaihde) sähköposti: sisa-suomi@jhl.fi Yleisissä edunvalvonta-, järjestö- ja jäsenkysymyksissä pyydämme ystävällisesti käyttämään tätä sähköpostia Aluetoimisto ja puhelinvaihde ovat avoinna 6.8. alkaen ma-ti ja to-pe klo 9:00 15:00. Keskiviikkoisin suljettuna. Olemme tavattavissa Jyväskylässä JHL:n tiloissa Järjestöjen talossa (Kalevankatu 4, 4. krs) erikseen ilmoitettuina ajankohtina, jotka löytyvät aluetoimiston verkkosivuilta /Sisä-Suomi Työttömyyskassan palvelut Puhelinpalvelu arkisin ma-pe klo 9:00 14:00 puhelin 010 190 300 verkkosivut: https://tyottomyyskassa.jhl.fi/ ewertti nettikassa ja eemeli Puhelinkassa (puh. 010 190 300) palvelevat jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa. Sähköposti: tkassa@jhl.fi Työttömyyskassan postiosoite: Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa PL 100 00531 Helsinki