Emolehmätilojen eläinaines Johanna Jahkola Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Sisältö Johdanto... 3 Mitä tehtiin... 3 Tulokset ja tulosten tarkastelu... 4 Kuntoluokka... 4 Frame score... 7 Havaintoja rakenteesta... 9 Tuotosprosentti... 11 Poikimakauden pituus... 14 Yhteenveto ja johtopäätökset... 18 Kohti tuottavaa karjaa... 22 Kuntoluokka... 23 Frame score... 24 Rakenne... 24 Tuotosprosentti... 25 Poikimakauden pituus... 25 Kiitokset... 26 2
Johdanto Emolehmätuotannon kannattavuudessa on eläinaineksen toimivuudella keskeinen osa. Se, miten eläimet pystyvät tuotannossa onnistumaan on hyvin riippuvainen karjanhoitajan management-osaamisesta. Huonolla eläinaineksella ei päästä parhaisiin tuloksiin hyvälläkään osaamistasolla. Mutta parhainkaan eläinaines ei saavuta tuloksia, jos karjankasvatuksen taidossa tai asenteessa on puutteita. Viime vuosien muutoskehitys on suunnattu voimakkaaseen laajentamiseen. Tuotannon kannattavuutta on nojattu paljolti eläinmäärään. Jos laadun kehittäminen ja tuotannon tavoitteet unohdetaan, tuloksissa jää saamatta se, mitä ammattitaidolla ja kiinnostuksella on saavutettavissa. Työtehokkuutta haettaessa on osaltaan pyritty laajaperäiseen karjankasvatukseen, jossa eläimiä voitaisiin kasvattaa suurissa ryhmissä samanlaisella ruokinnalla. Työtehokkuuteen yhdistetään myös navetalla kuluvan työajan lyhentäminen. Näiden tavoitteiden täyttämiseen vaaditaan eläinainekselta tasaisuutta. Suuret vaihtelut eläinten koossa, iässä ja tyypissä tekevät kasvatuksesta erittäin haasteellista. Emolehmätuotannon taakkana kulkee osin edelleen termi itseuudistuva naudanlihantuotanto, joka voi antaa kuvan tuotantomallista, jossa kaikki tapahtuu itsestään ja karjanhoitajan osallistumisen tarve on vähäinen. Hyvät tulokset karjankasvatuksessa ovat monen tekijän summa ja karjankasvattajan rooli on keskeinen. Vasta kun ruokinta, olosuhteet ja tuotantorytmi ovat kohdallaan, on eläinten perimällä ja potentiaalilla täysi mahdollisuus tulla esiin. Karjamiestaito tai sen puute määrittää minkä tahansa kokoisen karjan tuottavuuden. Hyvien tulosten takana on hyvää karjasilmää, osaamista ja aitoa kiinnostusta. Rotukarjahankkeen eläinaines-kartoituksen tavoitteena oli selvittää miten tuotannon tavoitteissa onnistutaan emolehmätiloilla ja mitä asioita kehittämällä voidaan parantaa eläinaineksen laatua sekä tilakohtaisesti että koko ketjua hyödyttävällä tavalla. Mitä tehtiin Rotukarjahankkeeseen liittyneillä tiloilla oli mahdollisuus tilata eläinaines-kartoitus. Tilakäynneillä kartoitettiin eläinaineksen tasoa eri emolehmätiloilla sekä tuotannollista onnistumista vasikoiden kasvun ja punnitustulosten kautta. Kartoituksessa oli mukana sekä jalostuskarjoja että tuotantokarjoja. Roduista edustettuna olivat angus, charolais, hereford ja limousin. Osa tiloista oli luomutuotannossa, osa tavanomaisessa. Kaikilla tiloilla emolehmiä vasikoineen laidunnettiin. Osalla tiloista vasikoilla oli lisäruokinta käytössä ennen vieroitusta. Tilakäynnit tehtiin syksyllä 2011 ja 2012 vieroituksen päätteeksi. Tilakäynnillä eläimet punnittiin, mitattiin ja arvioitiin tilan tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan. Osalla tiloista eläimet pelkästään kuntoluokitettiin ja kirjattiin rakennehavainnot. Punnittujen emojen painotiedot yhdistettiin vasikoiden vieroituspainoihin ja kasvutuloksiin. Kahdella tilalla emojen punnitseminen kuului jo ennestään karjarutiineihin ja tilat toimittivat kahden vuoden painotulokset hankkeen käyttöön. Poikimakauden pituuden vaikutusta vieroitettavan vasikkaerän painoihin tarkastellaan 719 emovasikkaparin kautta. Tuotosprosentit voitiin laskea 693 emolle. Kootun aineiston perusteella tarkasteltiin poikimakauden pituudenmerkitystä tuotantoon sekä emojen mahdollisuuksia tuottaa hyvä vieroitettu 3
vasikka. Kaikkien tilojen tiedot yhdistämällä luotiin laajempi aineisto, jota voidaan tarkastella vasikoiden jatkokasvatuksen näkökulmasta; miten poikimakauden pituus vaikuttaa välitysmarkkinoille myytäviin vasikoihin sekä jalostuseläinten valintamahdollisuuksiin. Kuvat. Emoryhmä odottamassa punnitusta. Emojen tulokset yhdistettiin vasikoiden painoihin Tulokset ja tulosten tarkastelu Kuntoluokka Kuntoluokitus-tulokset koostuvat 10 eri tilan tiedoista. Kuntoluokitukset tehtiin syksyllä 2011 ja 2012 vieroituksen jälkeen loka-marraskuussa sekä yhdellä tilalla tammikuussa. Kaiken kaikkiaan kuntoluokitustietoja kerättiin 720 emolehmästä. Roduista olivat edustettuna angus (200 emoa), hereford (400 emoa), charolais (33 emoa), limousin (87 emoa). Mukana oli sekä tuotanto- että jalostuskarjoja. Kaikilla tiloilla emoja vasikoineen laidunnettiin. Laidunkäytössä oli sekä peltolaitumia- että luonnonlaitumia. Emolehmät kuntoluokitettiin skotlantilaisen asteikon mukaan 1-5, mutta luokituksessa käytettiin myös +, - ja ½ asteita. Taulukko 1. Emolehmien kuntoluokat roduittain vieroituksen jälkeen 4
Emolehmille tavoitteellinen kuntoluokka ympäri vuoden on 3:n eri asteet. Kuntoluokalla on merkitystä paitsi eläimen hyvinvoinnille, myös sen onnistumiselle tuotannossa. Poikimahetken kuntoluokka vaikuttaa eläimen seuraavan tiineytymisen ajankohtaan. Poikiessa laihojen (alle 2,5) emojen seuraava tiineytyminen todennäköisesti viivästyy tai jopa estyy. Tyhjät emolehmät koettelevat emolehmätilan kannattavuutta. Laihassa kuntoluokassa olevien emojen ternimaidon määrä ja ternimaidon sisältämät vasta-ainetasot ovat alempia. Laihojen emojen vasikoiden elinvoima ja vastustuskyky ovat heikompia. Lihavilla emoilla puolestaan voi olla ylimääräisen rasvakertymän vuoksi poikimavaikeuksia. Liika rasva on epätaloudellista. Teurastamo sakottaa ylirasvaisista ruhoista. Lihaviin eläimiin on myös tuhlattu ruokintapanoksia. Suuret kuntoluokkamuutokset eivät ole suositeltavia. Kuntoluokan nostaminen on hidasta. Kunnostustarpeeseen on varattava riittävästi aikaa ja rehujen koostumuksesta ja ruokinnasta tulee olla riittävä käsitys. Aineiston emolehmät asettuivat melko hyvin sopivan kuntoluokan raameihin 2,75-3,5 välille (Taulukko 1). 455 emoa sijoittui tähän tavoite-luokkaan. Alikuntoisia eläimiä oli hyvin vähän, kaikkiaan 15. Ylikuntoisia eläimiä kuntoluokassa 3,75-5 aineistossa oli kaikkiaan 104. Näillä emoilla oli todennäköisesti hyvä kunnon ylläpitokyky ja ne olivat keränneet kuntoa jo edellisenä vuonna ja saaneet laiduntaa hyvillä laitumilla kesän ajan. Vieroituksen jälkeen nämä emot voitiin ryhmitellä kuntoluokan mukaiselle ruokinnalle, jossa ylimääräisen kunnon on vara karista ennen poikimakauden lähestymistä. Teuraaksi karsittavien emojen kohdalla kuitenkin joutuu kärsimään rasvasakoista, kun emot karsitaan syksyllä vieroituksen jälkeen. Aineisto muodostuu valtaosin angus-ja hereford-rotuisista emoista (yht. 83%, Taulukko 1). Kuntoluokituksen ajankohtaan nähden oli hieman yllättävää että kuitenkin 146 emoa luokiteltiin laihahkoiksi. Laihan kuntoluokan taustalla olivat ilmeisesti osaltaan laidunnusolosuhteet. Tavoitteena on, että emolehmät nostaisivat kuntoluokkaa laidunkauden edetessä. Eläinten laihtuminen eli kuntoluokan laskeminen laidunkauden lopussa on epäedullista ja johtuu usein heikosta managementista.näiden emojen syyskauden ruokinnasta muodostuu kalliimpi, sillä ne joudutaan ryhmittelemään paremmalle ruokinnalle kuntoluokan nostamiseksi mieluiten kolmosen tasolle poikimakauden alkuun mennessä. Taulukko 2. Emojen kuntoluokat eri ikäryhmissä (tavoiteväli 2,75-3,5) 5
Nuorten emojen on haastellista pitää yllä kuntoluokkaa. Ne jatkavat vielä itse kasvuaan samalla kun kasvattavat ensimmäisiä vasikoitaan. Hankkeen kuntoluokituskartoituksessa ei eri ikäryhmien välillä ollut valtavia eroja, mutta trendi kunnon ylläpitokyvyssä eri ikäryhmissä kuitenkin erottui selvästi (Taulukko 2). 4-6 vuotiaat sekä yli 6-vuotiaat emot säilyttävät kuntonsa keskimäärin vaivattomammin. Nuorille emoille sekä vanhoille yli 10 vuotiaille emoille kunnon ylläpito voi olla haasteellisempaa. 518 emon kuntoluokkatietoon oli yhdistettävissä lisäksi emon oma paino sekä vasikan paino- ja kasvutiedot. Aineistossa arvioitiin vasikoiden kasvua emon kuntoluokan mukaan sekä emovasikka-parien painoja vieroituksen päätteeksi. Taulukko 3. Emon kuntoluokan vaikutus vasikoiden kasvuun Tavoitteena on, että pihvirotuisen vasikan kasvu on 1kg päivässä tai enemmän. Yli 1000 g päiväkasvuihin pääsivät tässä aineistossa keskimäärin parhaiten vasikat, joiden emojen kuntoluokka oli 2,75 tai enemmän (Taulukko 3). Kaikissa kuntoluokkaryhmissä löytyi kuitenkin suurta vaihtelua vasikoiden kasvujen välillä: 361-1633 g/pv Taulukko 4. Emojen ja vasikoiden painot vieroituksen jälkeen 6
Emojen ja vasikoiden painoissa oli havaittavissa eroja kuntoluokan mukaan (Taulukko 4). Tavoitekuntoluokkaryhmässä päästiin keskimäärin hyvään vieroituspainoon. Emojen tuotosprosentti tavoiteryhmässä oli keskiarvoltaan 38 %. Ylikuntoisten ryhmässä rasva lisää emojen painoa, jolloin tuotosprosentin keskiarvo aleni 34:ään vaikka itse vieroituspainon keskiarvo olikin korkein. Alikuntoisten emojen vasikoiden vieroituspainon keskiarvo oli 47 kg alempi kuin ylikuntoisten ja 45 kg alempi kuin tavoiteryhmän emojen. Frame score Frame score eli kokoluokka kertoo eläimen rakenteellisesta koosta. Kokoluokka määritetään mittaamalla eläimen korkeus lonkkaluiden kohdalta sen seistessä tasaisella alustalla. Saatu senttimetri ja tuumaluku suhteutetaan eläimen ikään ja sukupuoleen. Samanikäiset eläimet voivat olla erikorkuisia, joten niillä on eri kokoluokka. Kokoluokissa on vaihtelua niin roduittain kuin rodun sisällä eri yksilöiden välillä. Eläimen kokoluokka pysyy yleensä samana koko sen eliniän. Kokoluokka voidaan mitata missä tahansa ikävaiheessa, varhaisimmillaan 5 kk:n iässä. Ruokinta vaikuttaa eläimen kehitykseen; puutteellisesti ruokittu eläin saa alemman frame score arvon. Kokoluokat jaetaan pääsääntöisesti pieneen, keskikokoiseen ja suureen. Kokoluokka-arviointia voidaan käyttää eläimen tulevan aikuiskoon ja kehityksen arviointiin. Kokoluokka kertoo eläimen ennakoitavasta kasvuaikataulusta sekä sukukypsyyden ja teuraskypsyyden ajoittumisesta. Eläimen koko vaikuttaa rehuntarpeeseen ja kasvatusaikaan. Pienemmän kokoluokan eläimet ovat rakenteellisesti pienempiä, saavuttavat teuraskypsyyden aiemmin ja alhaisemmissa teuraspainoissa. Suuren kokoluokan eläimet ovat korkeita, raamikkaita ja jatkavat kasvuaan pidemmälle ennen kuin alkavat rasvoittua. Rotukarjahankkeen kartoituksessa määritettiin frame score 351 emolehmälle. Taulukko 5. Kokoluokkien jakaantuminen eri roduilla 7
Frame score mittaus-aineisto muodostuu pääosin brittiroduista, angus-emoja oli mukana 145 ja herefordeja 174 emoa (Taulukko 5.). Angusten kokoluokka painottui frame score lukujen 4,2 ja 6,9 välille. Herefordin kohdalla kokoluokkien skaala oli laajempi, emoista 40 % sijoittui välille 6-6,9, 27 % sijoittui 4,5 ja 6,9 välille ja 26 % emoista sijoittui 7-7,9 välille. Frame score mittauksen lisäksi emovasikkaparit ja punnittiin. Painot yhdistettiin kokoluokka-tietoihin. Taulukko 6. Emolehmien painot eri frame score luokissa sekä vasikoiden painot ja emojen tuotosprosentit Taulukossa 6 näkyvät kunkin frame score-luokan eläinryhmien keskiarvo-painot. Pienehköjen ja tuottavien emojen on mahdollista vieroittaa hyvissä olosuhteissa kookas vasikka suhteessa omaan kokoonsa. Tällöin tuotosprosentti muodostuu korkeammaksi. Keskimäärin kokoluokan 6-8 emoilla on mahdollisuus vieroittaa melko hyvin kasvaneita vasikoita suhteessa omaan kokoonsa. Hyvin kookkaiden emojen tulisi tuottaa myös kookas vasikka suhteessa omaan kokoonsa. Keskiarvot antavat suuntaviivan ja vertailupohjan asioille. Käytännössä eläimet harvoin kuitenkaan toimivat keskiarvojen mukaan. Frame score-luokkien sisällä esiintyi suurta vaihtelua kuten taulukko 7 osoittaa: Frame score 4,2-5,9 6-6,9 7-7,9 8-8,9 Emon kuntoluokka 3,14 3,08 3,12 3,29 Kuntoluokka vaihteluväli 1,75-4,75 1,25-5 1,75-4,75 1,75-4,75 Emon paino kg ka. 663 721 770 870 Emon paino vaihteluväli 498-900 556-902 616-938 722-976 Vasikan vieroituspaino kg ka. 251 263 273 250 Vasikan vier.paino vaihteluväli 102-360 110-384 158-382 108-358 Taulukko 7. Emojen kuntoluokat, painot ja vasikoiden painot sekä vaihteluvälit eri frame score-luokissa Frame score arviointi on lisätyökalu eläinvalintojen tekemisen pohjaksi sekä ruokintaryhmittelyyn teuraskasvatuksessa. Monet muut tekijät vaikuttavat myös eläimen menestymiseen tuotannossa. Kun 8
eläinvalintojen teossa on frame score mukana, tulee myös arvioida minkä tyyppinen eläinaines ja kokoluokka toimivat parhaiten tilan tuotantoympäristössä ja vastaa tuotannon tavoitteisiin. Havaintoja rakenteesta Kestävä ja tuottava emo tarvitsee monta ominaisuutta. Jotta emolehmä pystyy laiduntamaan tehokkaasti ja muuntamaan syömänsä ruohon maidontuotantoon, vasikan kasvuun ja oman kunnon ylläpitoon, sillä täytyy olla hyvät sorkat. Hyvät sorkat ovat osa eläimen hyvinvointia. Jalostuseläimiä myyvillä tiloilla on erityinen vastuu sorkkarakenteen suhteen. Perinnöllisenä ominaisuutena se siirtyy eteenpäin jälkeläisten kautta. Hyvä sorkkarakenne on yksi korostetuimpia vaatimuksia eläinkaupassa. Muuten hyvä eläin voidaan joutua karsimaan ennen aikaisesti huonojen sorkkien vuoksi. Alhaalla roikkuva utare ja kookkaat, paksut tuuttivetimet voivat olla mahdoton haaste vastasyntyneelle vasikalle. Ternimaidon saanti viivästyy, ellei karjanhoitaja ole ajoissa apuna. Huono utare- ja vedinrakenne aiheuttaa lisätöitä karjanhoitajalle ja altistaa emon utaretulehduksille. Rotukarjahankkeen eläinaineskartoituksessa kirjattiin ylös havainnot eläinten sorkka- ja utarerakenteesta, lisävetimien esiintyminen, huomiot eläinten luonteesta ja käsiteltävyydestä sekä muut havainnot, joilla voi olla merkitystä eläimen hyvinvointiin tai menestymiseen tuotannossa. Rakennehavaintoja kirjattiin kaikkiaan 739 emolehmästä ja kantavasta hiehosta (Taulukko 8). Taulukko 8. Emolehmien rakenteesta ja käsiteltävyydestä tehdyt havainnot Roduista edustettuna olivat angus, hereford, charolais ja limousin. Mukana oli sekä jalostus-että tuotantokarjoja. Kaikkiaan huomautusmerkintöjä karttui 479. Osalla emoista löytyi huomautettavaa sekä 9
sorkista, että utareista tai käsiteltävyydestä tai muista tekijöistä. Emolehmistä 394 kulki tarkastuksen läpi ilman huomautettavaa. Eniten huomautettavaa löytyi sorkkarakenteesta. Emolehmillä ja kantavilla hiehoilla esiintyi lievästi pitkiä, ylipitkiä sorkkia, halkeamia tai sorkkakierrettä. Välittömän sorkkahoidon tarpeessa olevat emot kirjattiin erikseen. Näitä oli 15 %. Sorkkarakenne muodosti suurimman rakennevikaryhmän. Yhteensä 212 emolehmää, 44 % kokonaisaineistosta. Seuraavaksi eniten huomautettavaa löytyi utare-ja vedinrakenteesta. Paras ajankohta utarerakenteen kirjaamiseen on emojen poikimisen yhteydessä, mutta huono rakenne erottui edelleen vieroituksen jälkeen. Huomautuksiin kirjattiin: eli tekijät jotka: - paksut, kartiomaiset tuuttivetimet - ylipitkät vetimet - toimimattomat utarelohkot - paiseet - kovettumat - hyvin kookkaat matalalla roikkuvat utareet - minimaalisen pienet utareet - vaikeuttavat vastasyntyneen vasikan imemistä - aiheuttavat ylimäääristä työtä karjanhoitajalle - altistavat emon utaretulehduksille - heikentävät vasikan vastustuskykyä (matalalla roikkuvat helposti likaantuvat utareet) - vaikuttavat emon maidontuotantokykyyn ja vasikan kasvuun Kuudella emolla havaittiin arvioinnin yhteydessä myös akuutti utaretulehdus. Utare- ja vedinrakenteen kohdalla kirjattiin mielenkiinnosta myös lisävetimien esiintyminen. Lisävetimiä oli kaikkiaan 67 emolehmällä. Sinänsä lisävetimistä ei välttämättä koidu haittaa. Toisinaan ne saattavat kuitenkin tulehtua. Lsävetimet eivät ole tavoiteltava ominaisuus emolehmälle. Luonteen ja käsiteltävyyden osalta kirjattiin merkinnät emoille, jotka olivat hankalia käsitellä, poikkeuksellisen arkoja tai hermostuneita. Merkintä tehtiin myös eläimille, joiden karsintaa tuottaja harkitsi huonon luonteen vuoksi. Hankalasti käsiteltävät tai hermostuneet eläimet lisäävät työhön kuluvaa aikaa sekä tapaturmariskiä. Luonnemerkintöjä tehtiin 11 prosentille havaintoeläimistä. Muihin havaintoihin kirjattiin laumasta jostain syystä poikkeavat emot, esim. laihat tai huonosti liikkuvat, köyryselkäiset, loukkaantuneet sekä pattien tai ruhjeiden esiintyminen. Vähiten huomautettavaa rakenteen suhteen oli tuotantokarjassa, jossa utare- ja sorkkarakenteeseen oli tietoisesti kiinnitetty huomiota eläinvalinnoissa tavoitteena luoda mahdollisimman huoltovapaa ja toimiva emoaines. 10
Vieroituspaino kg Vasikan ikä pv Kasvu emon alla g/pv Tuotos % Ei rakennehuomautuksia 157 emoa 273 207 1104 40 % 1 rakennehuomautus 121 emoa 256 197 1077 36 % 2 rakennehuomautusta 68 emoa 248 190 1068 33 % Taulukko 9. Rakennehuomiot emoista ja vaikutus vasikoiden vieroitustuloksiin Rakennehavainnoiduista emoista 346:lle oli yhdistettävissä vasikoiden paino- ja kasvutiedot vieroitettaessa (taulukko 9). Näistä 157 emoa läpäisi arvioinnin ilman huomautuksia rakenteesta tai käsiteltävyydestä. 121 emolle kirjattiin vain yksi huomautus (joko sorkista, utareista, luonteesta tai muista havainnoista). 68 emolle kirjattiin 2 huomautusta, esim. huonoista sorkista ja huonosta utarerakenteesta. Keskiarvoltaan parhaaseen ryhmään pääsivät vasikat, joiden emojen rakenteessa ei ollut huomautettavaa. Vasikat, joiden emoille kirjattiin yksi negatiivinen rakennehuomio, jäivät em. ryhmän alle tuloksissaan. Vasikat, joiden emoille kirjattiin kaksi rakennehuomautusta olivat keskiarvoltaan heikoin ryhmä. Tuotosprosentti Tuotosprosentilla voidaan mitata emon taloudellisuutta. Hyvän ja tuottavan emon mittarina pidetään suhdelukua, jossa emo tuottaa vasikan joka vieroitettaessa on noin puolet sen omasta koosta. Rotukarjahankkeen keräämässä aineistossa jaoteltiin emot tuotosprosentin mukaisiin ryhmiin (taulukko 10). Taulukko 10. Emojen tuotosprosentit Tuotosprosentti laskettiin 693 emolehmälle. Näistä vain 30 emoa vieroitti vasikan, joka oli puolet tai enemmän sen omasta koosta. 34 % emoista ylsi tavoitteeseen, jossa vasikan paino oli 40-49 % emon 11
painosta. Eniten emoja (47 %) kuului ryhmään, jossa tuotosprosentti oli 30 39 %. 102 emoa (15 %) vieroitti vasikan joka oli alle 30 % niiden omasta koosta. Emon koko vaikuttaa tuotosprosentin muodostumiseen (taulukko 11). Hyvin suurikokoisten emojen on vaikeaa vieroittaa vasikka, joka on puolet niiden omasta koosta. Jos poikimakausi on pitkä, viimeisenä poikineiden emojen on mahdotonta päästä hyvään tuotos % -tasoon. Taulukko 11. Emojen ja vasikoiden keskimääräiset painot vieroitettaessa eri tuotosprosentti-ryhmissä Vasikan sukupuoli vaikuttaa tuotosprosenttiin, sonnivasikoilla on etulyöntiasema. Lehmävasikoiden keskimääräiset painot taulukossa 12 ja sonnivasikoiden painot taulukossa 13. Taulukko 12. Lehmävasikoiden keskimääräiset vieroituspainot eri tuotosprosenttiryhmissä 12
Taulukko 13. Sonnivasikoiden keskimääräiset vieroituspainot eri tuotosprosenttiryhmissä Hyvään tuotosprosenttiin vaaditaan vasikalta hyvää kasvua (taulukko 14). Perimän - emä + isäsonni - ohella laidunnusolosuhteiden vaikutus on merkittävä. Laidunten taso vaikuttaa lehmien maidontuotantokykyyn. Poikimauden alussa syntyneet vasikat pystyvät tehokkaammin hyödyntämään laidunta. Emovasikka-parien laiduntaminen heikkotuottoisilla laitumilla vaikuttaa kasvuihin, ellei eläimiä siirretä ja kierrätetä lohkoilta toisille ajoissa. Luonnonlaitumilla kasvustoon on kiinnitettävä vastaavalla tavalla huomiota kuin peltolaidunnuksessakin. Loispaineen kasvu lyhyeksi kalutuilla laitumilla voi myös vaikuttaa vasikoiden kasvuihin. Taulukko 14. Vasikoiden keskimääräiset kasvut eri tuotosprosentti-ryhmissä Eläinaineksessa on paljon vaihtelua. Taulukosta 15 ilmenevät vaihteluvälit tuotosprosentti-ryhmien sisällä. Mikään yksittäinen asia ei ratkaise korkeaan tuotosprosenttiin pääsyä. Esim. pienet emot eivät säännönmukaisesti vieroita suuria vasikoita. Parhaassa tuotosprosentti-luokassa pienin emo painoi 536 kg. Se poiki 17.3. lehmävasikan, jonka syntymäpaino oli 39 kg. Vasikan kasvu emon alla oli 970 g/pv, joka taas oli ryhmän alhaisin. 13
Korkea kasvukaan ei aina ratkaise kovaa tuotosprosenttia. Vieroitukseen mennessä vasikka saavutti 268 kg vieroituspainon. Vasikka syntyi poikimakauden ensimmäisessä 21 pv aallossa joten sillä oli aikaa kasvaa. Parhaan tuotosprosenttiryhmän kookkain emo pääsi hyvään tulokseen, vaikka se painoi 752 kg eli jopa 216 kg enemmän kuin edellä mainittu pikkuemo. Se poiki 23.3. 44 kg sonnivasikan, jonka vieroituspaino oli 384 kg ja kasvu emon alla 1339 g/pv. Parhaassa tuotosprosenttiryhmässä korkeimpaan kasvuun ylsi ryhmän kolmanneksi nuorin vasikka. Vasikan kasvu emon alla oli 1620 g/pv ja vieroituspaino 347 kg 187 päivän iässä. Tuotosprosenttiluokkien alimmassa luokassa paras kasvu oli 1274 g/pv. Tällä sonnivasikalla oli maltillisen kokoinen emo, 702 kg. Mutta heinäkuun alussa syntyneenä vasikkana se ei ehdi kirimään muita kiinni, vaikka vauhti olikin hyvä. Punnituspäivänä se painoi 162 kg. Tuotosprosentti 50-59% 40-49% 30-39% alle 30% Vasikoiden lkm 30 236 325 102 Määrä % 4 34 47 15 Vasikoiden syntymäpaino 44 44 43 41 Vaihteluväli sp 34-62 23-62 26-61 26-55 Vasikoiden vier.paino kg ka 321 292 257 197 Vaihteluväli vier.paino kg 268-384 204-391 151-362 102-271 Vasikoiden ikä pv ka 215 209 193 178 Vaihteluväli ikä pv 184-254 160-302 143-243 95-235 Emojen paino kg ka. 621 675 735 781 Vaihteluväli emon paino kg 536-752 496-900 492-940 544-980 Kasvu emon alla g ka. 1303 1193 1116 892 Vaihteluväli kasvu g 970-1620 863-1633 640-1548 361-1274 Taulukko 15. Vaihteluvälit eläinaineksessa eri tuotosprosenttiryhmissä Kun vasikat syntyvät pitkällä aikajaksolla, kokoerot kasvavat. Hyviin tuotosprosentteihin päästään, kun vasikoiden vieroittaminen jaksotetaan iän mukaan ja vasikat saavat aikaa kasvaa emon alla. Poikimakauden pituus Poikimakauden pituuden kuosissa pitäminen on yksi keskeisimpiä tavoitteita emolehmätuotannossa. Tavoitteena on, että poikimakauden pituus on 63 pv tai alle. Emoista 60 % tulisi poikia ensimmäisen kolmen viikon (21 pv) aikana, 80 % 42 pv kuluessa ja 100 % 63 päivään mennessä. Hankkeen kartoituksessa oli mukana 719 emovasikka-paria. Tiedot kerättiin 7 eri tilalta. Poikimakauden pituuden vaihteluväli oli näillä tiloilla 58-126 päivää. Poikimakausi alkoi tiloilla maaliskuun alussa. Rotukarjahankkeen tiloilta kerätty aineisto jaettiin 21 pv jaksoihin ja tarkasteltiin kullakin jaksolla syntyneiden vasikoiden vieroituspainoa ja kasvutuloksia. Tarkastelun kohteeksi otettiin vasikoiden todellinen vieroituspaino, ei korjattua painoa. Tämä siksi, että välitykseen vasikat myydään todellisen elopainon, ei korjatun painon mukaan. Myös kotiin kasvatettavaksi jätettävien vasikoiden ruokinta ja ryhmittely suunnitellaan sen hetkisen painon ja koon perusteella. 14
Taulukko 16. Syntyneet vasikat 21 pv jaksoissa (719 emoa) Rotukarjahankkeen kokoamassa kartoituksessa 76 % vasikoista oli syntynyt 42 pv kuluessa ja 92 % 63 pv kuluessa (taulukko 16). Tämän jälkeen syntyi vielä 59 vasikkaa eli 8 % kokonaismäärästä. Sinänsä luku on kiitollisen pieni, mutta myös jäljelle jäävät 8 % vasikoita tarvitsevat poikimakauden valvonnan, ternimaidon saannin varmistamisen ym. työn. Taulukko 17. Vasikoiden keskimääräinen painokehitys ryhmittäin syntymäjakson mukaan Tuotosprosenttiluvun muodostumisessa poikimakauden pituuden vaikutus on huomattava. Pihvirotuiset vasikat kasvavat n. kilon päivässä. Rotukarjahankkeen aineistossa vasikoiden keskimääräinen kasvu oli 1133 g/pv. Poikimakauden alkujaksolla syntyneillä vasikoilla on heti etumatkaa viimeisinä syntyneisiin nähden. Kun poikimakauden pituus ylittää 63 pv, alkavat painoerot vasikoiden välillä kasvaa. Viimeisinä syntyneiden on vaikeaa tai jopa mahdotonta päästä hyviin painotuloksiin vieroitukseen mennessä. Suhteessa poikimakauden ensimmäisinä (21pv)syntyneisiin vasikoihin jo välillä 64-84 pv syntyneiden vasikoiden 15
vieroituspainon keskiarvon ero oli 73 kg (Taulukko 17). Syksyllä vieroitettavan vasikkaryhmän epätasaisuus kasvaa mitä pidemmälle poikimakausi venyy. Kun halutaan varmistaa myöhään syntyneille vasikoille hyvät kasvutulokset, joudutaan vasikat vastaavasti vieroittamaan myöhemmin ja ryhmittelemään omaksi ruokintaryhmäkseen, jolle suunnitellaan niiden tarpeita vastaava ruokinta. Poikimakauden loppupäässä syntyneistä vasikoista tulee työllistävä ja melko kallis osa tilan ja koko ketjun toimintaa. Suuret painoerot vasikkaryhmässä vaikuttavat paitsi välitykseen myytävän vasikkaerän hintaan myös eläinainesvalintojen mahdollisuuksiin niin sonni-kuin lehmävasikoiden osalta (taulukot 18 ja 19). Jalostuskarjassa myöhään syntyneet sonnivasikat putoavat helposti nuoren ikänsä vuoksi pois siitossonnimarkkinoilta. Vaihtoehtoisesti sonnivasikoita voidaan kasvattaa pidempään ja myydä vanhempana. Pidempi kasvatuaika on tilakohtainen ratkaisu, johon vaikuttaa tilan resurssit rehustuksessa, rakennusten eläintilassa, laidunjärjestelyissä ja eläinaineksen jalostuksellinen taso ja kysyntä siitoseläinmarkkinoilla. Jalostuskarjassa poikimakauden ajoittumisella suhteessa siitossonnien myyntiajankohtaan on myös merkitystä. Tammi-helmikuussa alkava poikimakausi tuo pakkasia kaihtamattoman poikimavahdin sonneille ikälisää seuraavaan vuoteen ja mikäli tilan tuotanto on myös muilta osin sovitettavissa aikaista poikimakautta tukevaksi. Taulukko 18. Sonnivasikoiden keskimääräinen painokehitys syntymäjakson mukaan Taulukko 19. Lehmävasikoiden keskimääräinen painokehitys syntymäjakson mukaan 16
Uudistushiehoiksi tulisi valita mieluiten poikimakauden ensimmäisillä jaksoilla syntyneitä lehmävasikoita, joilla on mahdollisuus kasvaa riittävästi kokoa astutuskauden alkuun mennessä. Nuoret emot ovat usein koetuksella tuotantonsa ensimmäiset vuodet. Hiehot, jotka on mahdollista kokonsa puolesta astuttaa kauden alussa, saavat tilaisuuden poikia poikimakauden alkupäässä. Tällöin niille jää aikaa poikimisesta toipumiseen ja seuraavaan tiineyteen valmistautumiseen. Liian pieninä astutetut tai myöhään poikivat hiehot ovat vaarassa pudota tuotannosta pois. Niille on haasteellista samanaikaisesti kasvattaa vasikkaa, pitää yllä kuntoluokkaa, tiineytyä ajoissa uudelleen ja kasvaa itse. Myös poikimajakson eri ryhmien sisällä oli suurta vaihtelua niin vieroituspainoissa, kasvuissa, kuin tuotosprosenteissa (Taulukko 20). Poikimajakso 21 pv 22-42 pv 43-63 pv 64-84 pv 85-105pv 106-126pv Poikineet emot lkm 239 307 114 43 10 6 Poikineet emot % 33 43 16 6 1 1 Vasikoiden vier.paino kg ka. 285 265 239 212 190 139 Vaihteluväli vier.paino kg 160-391 109-372 108-320 112-280 139-250 102-185 Ero kg /ensimmäinen 21 pv 20 46 73 95 146 Vasikoiden vier.ikä pv 213 200 175 163 143 109 Kasvu emon alla g/pv 1153 1134 1131 1062 1114 894 Vaihteluväli kasvu g/pv 595-1664 383-1643 361-1593 519-1423 688-1336 596-1274 Tuotos % 40 38 34 30 27 21 Vaihteluväli tuotos % 17-59 14-54 13-53 20-40 21-36 13-30 Taulukko 20. Vaihteluvälit poikimakauden eri jaksojen ryhmien sisällä Alhaisia kasvuja, vieroituspainoja ja tuotosprosentteja löytyi jokaisesta ryhmästä. Taustalla saattoi olla vasikan sairastelu, emon alhainen kuntoluokka, huono maidontuotanto, heikko perimä tai huono laiduntarjonta. Korkeisiin painoihin ja tuotosprosentteihin ei viimeisissä ryhmissä päästä, vaikka korkean päiväkasvun vasikoita löytyikin. Poikimakauden lyhyenä pitäminen vaatii karjankasvattajan huomiota ympäri vuoden. Poikimakauden piteneminen sen sijaan tapahtuu helposti. Poikimakauden pitenemiseen johtavat syyt saattavat alkaa jo ennen astutuskautta. Yksi keskeinen syy on emojen ja hiehojen ruokintaosaamisen ja kuntoluokituksen puute. Mikäli emojen kuntoluokka poikimahetkellä on alle 2,5 seuraava tiineeksi tulo viivästyy. Kuntoluokan nostaminen vie aikaa ja on haasteellista, kun emolla on vasikka alla. Kuntoluokitus ja mahdolliset ruokinnan korjaukset on tehtävä hyvissä ajoin ennen poikimakauden alkua. Kuntoluokan nostaminen vie aikaa. Kuntoluokasta riippuen aikaa tarvitaan 2-3 kk. 17
Puutteellinen valvonta astutuskaudella saattaa romahduttaa koko tuotantorytmin. Mikäli sonni loukkaantuu tai muuten osoittautuu kyvyttömäksi töihin, poikimakausi venyy sitä pidemmälle mitä myöhemmin ongelma havaitaan. Pitkä astutuskausi johtaa pitkään poikimakauteen. Varsinkin jos keväinen poikimakausi on loppunut vasta kesän korvalla tai kesäkuukausina, sonnia pidetään mielellään laumassa pidempään, jotta viimeisinäkin poikineilla emoilla on tilaisuus tiineytyä. Myöhemmin tiineystarkastuksissa tiineeksi todetut emot useimmiten pidetään, olivat ne tiineytyneet kuinka myöhään tahansa. Tällöin on odotettavissa pitkä poikimakausi seuraavanakin keväänä. Toisinaan sonnia pidetään lauman mukana, jos sen pois ottaminen koetaan työläänä tai sonnille ole paikkaa muualla. Samalla kuitenkin kasvatetaan poikimakauden alkupäässä syntyneiden lehmävasikoiden tiineysriskiä. Keskeytyspiikit lisäävät eläinlääkärikuluja. Mikäli tiineys etenee loppuun asti, on poikimavaikeuksia odotettavissa. Teini-emot harvoin pystyvät jatkamaan tuotannossa, vaan jäävät oleellisesti jälkeen kehityksessään. Melko yleinen syy pitkäksi venyneeseen poikimakauteen on sonnin kohtuuton työmäärä. Liian suuri laumakoko on monelle sonnille haaste, josta selviydytään vasta pidemmän ajan kuluessa. Varsinkin nuorten sonnien kohdalla tulee kiinnittää huomiota laumakokoon. Nyrkkisääntönä nuorten sonnien kohdalla pidetään laumakokoa, joka ei suuruudeltaan ylitä sonnin ikää kuukausissa. Nuori sonni jatkaa edelleen kasvuaan, joten laiduntarjontaan on syytä kiinnittää huomiota myös sonnin vuoksi. Hyvää laidunta tulee olla helposti ulottuvilla niin että sonni ehtii nopeasti syömään töiden välissä. Sonnin kuntoluokkaan ja sorkkiin on syytä kiinnittää huomiota kaikissa ikävaiheissa. Poikimavaikeudet voivat heijastua tiineeksi tuloon. Vaikean poikimisen jälkeen emon toipumisaika ja kehon valmistautuminen uuteen tiineyteen vie enemmän aikaa. Vaikeat poikimiset, virheasennot ja voimakkaat vetoavut on syytä kirjata muistiin ja seurata emojen kiimoja sekä uusiutumista laitumella. Yhteenveto ja johtopäätökset Rotukarjahankkeen emolehmäkartoituksen aineisto koostuu yli 700 emolehmän tiedoista. Tuloksiin vaikuttaa moni seikka vuosien vaihtelu, eläinaines, siitossonni-valinnat, emojen kuntoluokka, vasikoiden terveys ja kasvukyky, laidunnuksen onnistuminen jne. Eri yksityiskohtien vaikutusta voidaan pohtia. Vastaavaa pohdintaa joutuu tekemään tilakohtaisesti joka vuosi. Mitkä tekijät edesauttoivat tavoitteissa onnistumista, mistä syistä kenties jotkin tavoitteet eivät täyttyneet ja mitä joudutaan tekemään niiden korjaamiseksi. Kokonaisuutena aineisto tuo esiin monia positiivisia puolia emolehmätuotannosta. Aineistosta käy ilmi myös tekijöitä joihin emolehmätuottajan on syytä panostaa tavoiteltaessa hyvää taloudellista tulosta. Tilakäynneillä tehdyistä havainnoista saatiin tärkeää tietoa yleisimmistä rakennevioista, joita emolehmäaineksessa esiintyy. Yli puolelle havainnoista oli yhdistettävissä myös vasikoiden painotiedot, jolloin saatiin tietoa emolehmän rakenteen vaikutuksesta vasikan kasvuun. Emot, joiden rakenteessa ei ollut huomauttamista, onnistuivat keskimäärin kasvattamaan kookkaampia vasikoita. Toisin sanoen emolehmät, joilla utarerakenne tukee hyvää maidontuotantoa ja sorkkarakenne mahdollistaa tehokkaan laiduntamisen pystyvät parempaan tulokseen. Hyvä rakenne mahdollistaa myös kestävyyden ja pitkän 18
tuotosiän. Uudistushiehojen kasvatus vie oman aikansa ja kustannuksensa, joten kestävyys on tavoiteltava ominaisuus myös taloudellisen emolehmäaineksen rakentamisessa. Kuva. Huonot sorkat ja huono utare-rakenne heikentävät emolehmän tuotoskykyä ja hyvinvointia Emolehmien kuntoluokalla on merkittävä vaikutus tuotantorytmin ylläpidossa. Poikimahetkellä laihojen emojen on vaikeaa tiineytyä ripeästi uudelleen. Ne saattavat jäädä kokonaan tyhjäksi. Tyhjät emot ja venyvä poikimakauden pituus koettelevat tuotannon taloutta. Nuorten emojen kuntoluokkaa on hyvä seurata poikimisen jälkeen myös laidunkaudella ja mahdollisuuksien mukaan valita niille parhaat laidunlohkot. Kuntoaan menettäneet tai laihahkot emot on syytä ryhmitellä vieroituksen jälkeen omaan ruokintaryhmäänsä ja paremmalle rehustukselle. Kuntoluokat ja rehustukseen vastaaminen on aiheellista tarkistaa 90 päivää ennen seuraavan poikimakauden alkua, jotta mahdolliset ruokinnan muutokset ehditään tarvittaessa vielä tehdä. Poikimakauden pituus vaikuttaa niin tuotannon taloudelliseen onnistumiseen kuin töiden organisointiin jatkossa. Pitkä poikimakausi lisää jo poikimakaudella työmäärää ja kustannuksia pitkittyneen valvontatarpeen myötä. Vasikkamenetykset lisääntyvät helposti pitkällä poikimakaudella herpaantuvan tarkkailun vuoksi. Jatkossa ylimääräistä työtä teettävät eriaikaiset vieroitukset, ryhmittely, ruokinta, välityseläinten useammat kuljetuserät. Pitkällä aikavälillä syntyneiden vasikoiden väliset painoerot kasvavat. Välitykseen lähtevä vasikkaerä on epätasainen ja saatava hinta alempi. Suuret kokoerot vasikoissa vaativat ryhmittelyä ja jakoa erillisiin ruokintaryhmiin niin emolehmätilalla kuin loppukasvattamossa. Myöhään syntyneistä vasikoista muodostuu usein sekä tuotannolle kallis, että tuotannosta hukattu eläinaines. Joukossa voi olla hyvää geneettistä potentiaalia, mutta syntymisen ajankohdan vuoksi niiden perimä ei aina pääse oikeuksiinsa. Niiden on vaikeaa kilpailla samassa ryhmässä vanhempien vasikoiden kanssa. Pitkän poikimakauden lopussa syntyneet lehmävasikat putoavat enimmäkseen pois uudistushiehovalinnoista lukuun ottamatta poikkeuksellisen hyvin kasvaneita yksilöitä. Koko ja paino kulkevat iän edellä valintaa tehtäessä. Jalostuskarjan myöhään syntyneet sonnivasikat putoavat myös usein pois siitossonni-markkinoilta. Vaihtoehtona on pidempi ja kalliimpi kasvatusaika. Valintaan vaikuttaa eläimen geneettinen lupaus, kasvatustilan rakennustila, ruokinta- ja ryhmittelymahdollisuudet. 19
Kuva. Pitkä poikimakausi kasvattaa kokoeroja vasikoiden välillä Kun poikimakausi pystytään pitämään lyhyenä, työ, valvonta ja eläinten ruokinta ja ryhmittely on selkeämpää ja tehokkaampaa. Vasikoiden terveystilanne on parempi, kun ryhmässä ei ole huomattavan eriikäisiä vasikoita. Laidunkaudella vasikat pystyvät myös hyödyntämään laidunta tasavertaisesti kasvuunsa. Lyhyellä aikavälillä syntyneiden vasikoiden on mahdollista kasvaa tasaiseksi ryhmäksi vieroitukseen mennessä ja ne voidaan myös vieroittaa kerralla yhtenäisenä ryhmänä. Lyhyt poikimakausi vaatii tarkkaa työtä ympäri vuoden, mutta on monine etuineen ponnistelun arvoinen. Hyvä tuotosprosentti on tavoiteltava tulos, sillä silloin emo tuottaa hyvin suhteessa omaan kokoonsa. Tulee muistaa, että poikimakauden pituus vaikuttaa myös tuotosprosentin muodostumiseen sen mukaan kuinka paljon vasikalla on aikaa kasvaa ennen vieroitusta. Emon koolla on merkitystä suurien emojen on vaikeaa päästä parhaaseen tuotosprosenttiryhmään, toisaalta ne voivat vierottaa painavan vasikan. Pieni emo voi kokonsa puolesta päästä hyvään tuotosprosenttiin, mutta sen vasikka voi olla kevyempi kuin suurikokoisen emon. Hankkeen aineistossa parhaassa tuotosprosenttiryhmässä vasikoiden painoero oli 116 kg (268 384 kg) ja emojen painoero samassa luokassa 216 kg (536-752 kg). Huonoimmassa tuotosprosenttiluokassa vasikoiden painot vaihtelivat välillä 102 271 kg (ero 169 kg), emojen painoero oli 436 kg! (544 980kg). Tuotosprosenttia arvioidessa täytyy pitää mielessä myös tarkoituksenmukaiset tavoitteet vasikoiden kasvulle ja koolle. Hyvin suurikokoisilla emoilla pelkän ylläpitorehun tarve on suurempi, siksi niiden tulisi myös tuottaa hyviä vasikoita. Kuvat. Hyvä tuotosprosentti on monen tekijän summa 20
Hyvin tuottavat laidunnurmet ja laidunnustekniikan osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa vasikoiden kasvutavoitteen täyttymisessä. Hyvä ja tasainen laiduntarjonta mahdollistaa emon maidontuotannon ja emon maidon lisäksi vasikka pystyy hyödyntämään kasvuunsa laidunta. Kuvat. Emojen maidontuotantoon ja vasikoiden kasvuun tarvitaan hyvää laidunta koko laidunkauden ajan Vasikoiden kasvuissa emon alla oli huikeita eroja, 361-1664 g/pv. Alle kilon päiväkasvut kertovat ongelmista. Huono kasvu voi johtua pelkästään yksittäisestä tekijästä tai myös monen tekijän summasta; vasikan sairastelu, huono geneettinen kasvukyky, emon maidonanti, emon alhainen kuntoluokka, hyvin nuori emo, huono rehustus, puutteellinen laiduntarjonta, orpous, emon hylkääminen. Korkeat kasvut taas kertovat hyvästä eläinaineksen tasosta, hoidosta ja olosuhteista, joissa mikään tekijä ei pääse hidastamaan vasikoita. Luonnonlaitumien oikea mitoittaminen laidunryhmän tarpeita vastaavaksi näyttää olevan vaikeampaa kuin peltolaitumien. Tiloilla, joilla oli osa eläimistä laidunsi peltolaitumia ja osa luonnonlaitumia, oli havaittavissa eroja laiduryhmien välillä kuntoluokissa. Emon laihuus vaikuttaa myös vasikoiden kasvuun. Emojen maidontuotantoon ja vasikoiden kasvuun riittämätön laiduntarjonta huonontaa tuloksia. Laitumien kaukainen sijainti saattaa harventaa tarkkailuväliä. Luonnonlaitumilla kasvuston kulumista ja eläinten syöntiä tulee seurata samoin kuin peltolaitumilla. Molemmissa olosuhteissa laidun toisinaan hupenee oletettua nopeammin. Luonnonlaitumilla kasvusto on vaihtelevaa ja erilaista verrattuna peltolaitumiin. Vuosittain vaihtelevat sääolosuhteet, laidunnuspaine, eläinryhmän koko, tyyppi ja syöntikäyttäytyminen vaikuttavat luonnonlaitumien kulumiseen. Emojen kuntoluokkien ja vasikoiden kasvun turvaamiseksi on suositeltava siirtää eläimet ajoissa muille laitumille. Valpas tarkkailu ja edellisten vuosien kokemuksien hyödyntäminen ovat avainsanoja! Niin emolehmätilojen eläinaines-kartoituksessa kuin Rotukarjahankkeen ruokintakokeessa kävi selkeästi ilmi tarve tasaisuuden kehittämiseen. Rotujen sisäinen vaihtelu oli suurempaa kuin rotujen välinen. Suuri hajonta eläinaineksessa tekee työstä haasteellista, kun lopputuotteessa tavoitellaan tasaista laatua. Emolehmäaineksen kartoituksessa tarkasteltiin vain elävien vasikoiden tuloksia. Vasikkamenetyksiä ja niiden syitä tarkasteltiin Rotukarja-hankkeen vasikkakuolleisuus-selvityksessä. Emolehmätuotannon ensimmäinen ja tärkein tavoite on elävänä syntynyt, virkeä ja elinvoimainen vasikka. Ilman elävää vasikkaa, emolehmän ruokinnan, kuivittamisen, astuttamisen ja laiduntamisen eteen tehty työ on ollut turhaa. Saamatta jäävät myös vasikasta tulevat tulot vieroitettuna vasikkana, myytävänä uudistuseläimenä tai 21
sonnina. Vasikkamenetysten minimointi on siis emolehmätuottajan tärkeimpiä huomion kohteita, johon taloudellisesti ajatteleva karjankasvattaja ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Kuva. Elävät vasikat ovat emolehmätuotannon perusta Kun halutaan saada vielä realistisempi käsitys omasta onnistumisesta karjan tuotosluvuissa, karjankasvattaja voi laskea karjalleen seuraavat vertailuluvut: 1. montako vasikkaa vieroitettiin suhteessa talven yli pidettyihin emoihin tällöin mukaan lukeutuvat myös vasikkamenetykset, luomiset ja mahdolliset tyhjät emot 2. paljonko vasikkakiloja vieroitetaan syksyllä suhteessa talven yli pidettyjen emojen painoon. emolehmätilalla ruokitaan kiloja (emät) ja myydään kiloja (vasikat) Kohti tuottavaa karjaa Vaaka, kynä ja muistiinpanovihko (tai älypuhelin) ovat karjankasvattajan tärkeimpiä työkaluja. Mitä enemmän seurantamerkintöjä on käytettävissä, sitä paremmin perustein voidaan tehdä valintoja ja varmistaa taloudellisen tuloksen onnistumista. Ilman punnitustietoja ja havaintomerkintöjä karjankasvatus etenee pelkän tuntuman varassa ja eläinaineksen täysi potentiaali jätetään käyttämättä. Tärkeää on myös kyetä erottamaan hyvin tuottavat eläimet ja vastaavasti ne, jotka ovat kalliita ylläpidettäviä tuotannossa. Rotukarjahankkeen kartoituksessa käytiin läpi asioita, jotka vaikuttavat eläinaineksen tasoon ja toimivuuteen. Työskentely näiden eteen kannattaa. Osasta tuloksia voidaan saavuttaa nopeastikin, joidenkin eteen vaaditaan jatkuvaa tarkkuutta. Menestys nojaa karjankasvattajaan, joka jaksaa pitkäjänteisesti tehdä töitä karjansa ja osaamisensa eteen. 22
Kuntoluokka - Kuntoluokita emot 2-3 krt vuodessa o vieroituksen päätteeksi o o o jaa emot kuntoluokkien mukaisiin ruokintaryhmiin ylikuntoisilla emoilla (3,75-5) on varaa karistaa kuntoaan alikuntoisten ja laihojen emojen (1-2,5) kuntoluokkaa joudutaan nostamaan paremmalla ruokinnalla 90 pv ennen seuraavan poikimakauden alkua tarkista kuntoluokat jos kuntoluokat ovat alhaisia, muuta ruokintaa tavoitekuntoluokka poikimakaudella 2,75-3,5 30 pv ennen astutuskauden alkua jos luokitus tuntuu työläältä, tee siitä ykisnkertaista, jotta kuntoluokitus tulee tehtyä tuntuuko lehmänterävän kulmikkaalta vai pehmeän muhkealta, erottuvatko nikamahaarakkeet selkärangan sivulla helposti sormiin vai voimakkaasti painelemalla? opettele löytämään kuntoluokat 1-5 asteikolla, hienosäätö löytyy myöhemmin ja kuntoluokitukseen harjaantuu mitä enemmän sitä tekee - Kuntoluokka 3:n eri asteet (2,75-3,5) on tavoiteltava haarukka ympäri vuoden - Pyri pitämään kuntoluokat tasaisina, vältä suuria muutoksia o kuntoluokan nostaminen on hidasta o suuret erot emojen kuntoluokissa vaativat enemmän ruokintasuunnittelua ja eläinten ryhmittelyä sekä jatkoseurantaa o laihat emot ovat riski tuotantotappioille ja viiveille tuotantorytmissä o lihavien emojen kohdalla ruokintapanoksia on tuhlattu rasvan kerryttämiseen - Nuorille emoille (1-2 krt poikineet) kuntoluokan ylläpito on haasteellisempaa o seuraa nuorten emojen kuntoluokka huolellisesti ympäri vuoden o ryhmittele nuoret emot mahdollisuuksien mukaan paremmille laitumille - Huolehdi hyvästä laiduntarjonnasta tasaisesti koko kesän (emojen kuntoluokan säilyminen/nosto, maidontuotanto, vasikan kasvu nurmesta) o lohkonvaihdot mieluummin hiukan etukäteen kuin yhtään liian myöhään peltolaitumilla nurmen pituuden tarkkailuraja 10 cm (lohkonvaihto vrk:n kuluessa) 5 cm hälytysraja! siirrä eläimet heti uudelle lohkolle hylkylaikut eivät kuulu mittausalueeseen loispaine laitumilla kasvaa mitä lähempää hylkylaikkuja eläimet laiduntavat, siirrot ajoissa myös tästä syystä - Jos käytössä on luonnonlaitumia, mieti mitkä eläinryhmät soveltuvat parhaiten näille alueille o laiduntaminen on opittu taito ovatko eläimet laiduntaneet jo aiemmin samoja tai vastaavia laitumia? siirto hyvin erilaiseen kasvillisuusympäristöön voi olla haaste joillekin eläimille, minkä vuoksi myös tuotanto ja kuntoluokka voivat kärsiä o kasvillisuus luonnonlaitumilla poikkeaa peltolaitumista seuraa kasvuston syöntiä tarkasti myös luonnonlaitumilla 23
usein nopea kuluminen yllättää: tarkkailuraja luonnonlaitumilla 15 cm (lohkon tai laitumenvaihto vrk:n kuluessa) Frame score Sopiva frame score riippuu tilan tavoitteista ja tuotannosta. Mitä tuotetaan ja kenelle, kasvatetaanko itse, myydäänkö eteenpäin, minkä tyyppistä eläinainesta ostaja arvostaa, millainen eläintyyppi menestyy parhaiten tilan tuotantoympäristössä. Myös rodun jalostustavoitteet ja ihanteet vaikuttavat frame scoren arviointiin, edustaako eläin rotutyypillistä yksilöä. Kokoluokat kannattaa mielenkiinnon vuoksi mitata emolehmien ja esim. siitossonnin osalta. Emolehmien kokoluokkatietoja voidaan verrata niiden tuottamien vasikoiden tuloksiin ja arvioida tältä pohjalta minkä kokoluokan emotyyppi menestyy parhaiten tilan tuotantoympäristössä. Kun tilan emolehmäaines halutaan yhdenmukaistaa, voidaan frame scorea käyttää mukana eläinainesvalinnoissa. Rakenne Eläinten tilakohtaista lukumäärää kasvatettaessa karsintapäätösten tekemisessä helposti tingitään. Ilman karsintaa eläinainekseen kertyy kuitenkin lisää huonosti tuottavia tai rakennevikaisia eläimiä. Ongelmien lisäntyessä yleensä madaltuu myös kynnys ratkaisevien karsintapäätösten tekemiseen. - määrittele tärkeimmät karsintaperusteet, mistä voidaan tinkiä, mistä ei - pysy päätöksessä varsinkin pahimpien vikojen suhteen - tee muistiinpanoja eläimistä! - tee sorkkahavainnot 1-2 krt vuodessa o huolehdi tarvittaessa sorkkahoidosta ennen laidunkautta o karsi huonosorkkaiset eläimet pois o kiinnitä huomiota ostoeläinten, varsinkin siitossonnin sorkkiin - arvioi utare-ja vedinrakenne poikimakaudella o jos arviointi tuntuu työläältä, tee siitä yksinkertaista, jotta se tulee tehdyksi o esim. kapeat/sopivat/paksut vetimet, lyhyet/sopivat/pitkät vetimet, matalalla roikkuva utare/sopiva /ylös sijoittuva utare, muut erityishuomiot o utare- ja vedinrakenne ei saa haitata vasikan imemään oppimista - uudistushiehojen kasvatus o arvioi lehmävasikat vieroituksen jälkeen o käy läpi myös emon ja isäsonnin taustat: esiintyykö suvuissa haitallisia periytyviä rakennevikoja? o arvioi hiehojen kehitys ja rakenne uudelleen ennen astutuskauden alkua onko tarvetta karsintaan? - pidä eläinten arvostelu-päivä 1-2 krt vuodessa o esim. keväällä ennen laidunkautta ja syksyllä vieroituksen jälkeen o punnitse, kuntoluokita ja kirjaa rakennehavainnot 24
Tuotosprosentti - punnitse emot vieroituksen yhteydessä ja yhdistä tulokset vasikoiden vieroituspainoihin - laske tuotosprosentit (vasikan paino kg emon paino kg X 100) - jaa tulokset tuotosprosenttiryhmiin - arvioi tuloksia o mitkä tekijät ovat parhaan tuotosprosentti-ryhmän takana o mitkä tekijät johtivat huonoihin tuotosprosentteihin - emot, joiden huono tuotosprosentti johtuu huonosta genetiikasta eikä karjankasvattajan osaamisen puutteesta, on aiheellista laittaa karsintalistalle Poikimakauden pituus - Tavoite poikimakauden pituudelle 42-63 pv - Jos poikimakausi on lähtötilanteessa pitkä, varaudu useamman vuoden työhön lyhyen poikimakauden saavuttamiseksi! - Ensimmäisessä vaiheessa on käytävä läpi syyt pitkäksi venyneen poikimakauden taustalla ja korjattava ne - Poikimakausien jakaminen kevät- ja syyspoikiviin on yksi vaihtoehto siirtymävaiheessa, mutta erityistä huomiota on kiinnitettävä kausien rajoihin ja hedelmällisen eläinaineksen valikointiin - Emolehmien kuntoluokan ja tuotantovaiheen mukainen ruokinta ympäri vuoden - Emojen kuntoluokitus syksyllä vieroituksen jälkeen - Emojen jako kuntoluokkien mukaisiin ryhmiin ja kuntoluokkien tarkistus uudelleen 90 päivää ennen poikimakauden alkua - Painota uudistushiehojen valinta poikimakauden alkupäässä syntyneisiin lehmävasikoihin - Jos lehmävasikoissa on paljon vaihtelua iässä ja koossa jako omiin ruokintaryhmiin, jotta vasikoilla on paremmat kasvumahdollisuudet - Ennen astutuskauden alkua hiehojen uudelleenarviointi, valinta ja karsinta - Tiineystarkastuksissa tyhjät lehmät karsitaan poikkeuksetta pois (myös suosikkilehmät) - Karsintavalinnat kohdistetaan myös poikimakauden viimeisinä poikiviin emoihin - Astutussonnien kivesten koko ja muoto, kuntoluokka, sorkat, liikkuminen, työinnokkuus ja osaaminen - Astutussonnin työskentelyn seuraaminen, kiimantarkkailu laitumella - Muistiinpanot! Kiimojen toistuminen laitumella, mahdolliset syyt - Poikimavaikeuksien välttäminen mm. sonnivalintojen, emovalintojen, sopivan ruokinnan, olosuhteiden ja poikimavalvonnan kautta. Palautuminen ja tiineeksi tulo vievät enemmän aikaa hankalan poikimisen jälkeen. - Kantoaikataulukon hyödyntäminen karjavuoden suunnittelussa, milloin astutuskausi alkaa, milloin se päättyy 25
Kiitokset Suuri kiitos kaikille emolehmätiloille, jotka osallistuitte eläinaines-kartoitukseen! Ilman teidän kiinnostustanne ja avoimuuttanne ei tällaista materiaalia olisi saatu kokoon. Saimme tehdä töitä erityyppisillä tiloilla eri puolilla hankealuetta. Mukana oli niin pieniä kuin suuria emolehmäkarjoja, eri rotuja ja eri tuotantotyyppejä. Eläinten käsittely oli tiloilla sujuvaa ja työskentelyilmapiiri rentoutunut. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluita työn lomassa ja tilakäynnit olivat meille antoisa tilaisuus saada lisänäkökulmia emolehmätuotannon eri puoliin. Karjankasvattajan tielle kuuluu niin onnistumisia kuin menetyksiä. Ennen kaikkea se on jatkuvaa oppimista - kokemuksen ja tiedon soveltamista vaihtelevissa olosuhteissa. Merkityksellistä oli havaita se innostus, jonka aito karjamies säilyttää haasteellisimmissakin tilanteissa eikä sorru välinpitämättömyyteen. Tämä löytyi rotukarjahankkeen tiloilta. 26