ICF:n ja FIM:n vertailututkimus kuntoutusosastolla. Aivoverenkiertohäiriöpotilaan kuntoutus 18.1.2015



Samankaltaiset tiedostot
ICF:n soveltaminen psykososiaalisissa palveluissa: mahdollisuudet ja uhkat

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous Toivakassa

Toimintakykyä arvioitava

ICF JA TOIMINTAKYVYN ARVIOIMINEN

CY -luokitus ja sen mahdollisuuksia Helena Launiainen

ICF tarkenteet. ICF-tarkenteet. 1. tarkenne 2. tarkenne 3 3. tarkenne. Osa-alue. Pääluokka 2. taso. 4. taso. 3. taso

Kiljavan Sairaala Oy. Toiminta- ja taloustiedot, liite omistajakirjeeseen

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Johdanto toimintakyvyn arviointiin

SUOSITUS AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- ja MS-KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTIIN

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

ICF / VAT toimintakyvyn arviointi. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen

ICF ja siltaaminen. Terveystiedon ja siihen liittyvän tiedon siltaaminen ICF:ään

IKÄIHMISEN TOIMINTAKYKY TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI JA ARVIOINTITIEDON KÄYTTÄMINEN

Nimi Syntymäaika. Kirjaa jokaisen toiminnan pistemäärä ja päivämäärä alla olevaan ruutuun. Ruudukossa on tilaa kuuden tutkimuskerran pisteitä varten.

AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- JA MS- KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTI. Paltamaa Jaana, Sinikka Peurala ja työryhmä

Lisää laatua toimintakyvyn mittaamiseen. Kuntatalo (iso luentosali) Helsinkicc. Lisää laatua toimintakyvyn mittaamiseen

TOIMINTAKYVYN JA SUORITUSKYVYN KÄSITTEET ICF-LUOKITUKSEN VALOSSA

Arjen toimintakyky ja Asiakaslähtöinen tavoitteenasettelu

WHODAS 2.0 WORLD HEALTH ORGANIZATION DISABILITY ASSESSMENT SCHEDULE 2.0

Turvallinen koti- ja lähiympäristö. Vakaat- työryhmä Else Malmberg, toimintaterapeutti Kuntoutuspalvelut

Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?

Ikääntyneen toimintakyky ja sen arviointi. Kehittämispäällikkö Rauha Heikkilä, TtM Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky yksikkö/hyvinvointiosasto

Toimintakykykyselyn tuloksia. Era Taina, Tuija Ketola ja Jaana Paltamaa

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa

Toimintakykyä ja avuntarvetta arvioimassa

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:

CP-vammaisen aikuisen kokonaisvaltaisen kuntoutusprosessin tukeminen

mitä, miten ja miksi?

CP-vammaisten lasten elämänlaatu. Lasten ja huoltajien näkökulmasta Sanna Böling, KM, ft

Liitetaulukko 1a. AVH-kuntoutujien kävely- ja käsikuntoutuksen arviointimittareiden korrelaatiot.

ICF tarve ja tavoitteet

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä

ICF-tulevaisuus Suomessa

Toimintakyky ja ICF: Ympäristötekijät toimintakykyä edistävinä ja rajoittavina tekijöinä

Mitä toimintakyky on ja miten sitä tutkitaan?

Asiakkaan toimijuus ja osallisuus kuntoutuksessa Avauspuheenvuoro Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto

Liite 4. Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tunnistetut psykososiaaliset vaikeudet (n = 175) aivotoiminnanhäiriökohtaisesti

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

Käyvän hoidon kuntoutushanke miten kuntoutusta arvioidaan Käypä hoito -suosituksissa?

Kyselylomake vanhemmille lapsen vastaanottoa/tutkimusjaksoa varten

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Työkyvyn psykososiaalinen arviointi ICF-viitekehyksessä. Marjatta Musikka-Siirtola Johtava psykologi TAYS

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke

ICF / VAT toimintakyvyn arviointi. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen

Jos viereisen sivun laatoitus saa sinut vaivaantuneeksi, puhumme samaa kieltä.

Miten huomioin asiakkaan elämäntilanteen kuntoutuksen suunnittelussa? Marjatta Musikka-Siirtola Vastaava psykologi Pshp Tays Neuroalat ja kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

TOIMINTAKYVYN OSA-ALUEET JA NIIDEN ARVIOIMINEN

SUOSITUS AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH)- ja MS-KUNTOUTUJAN LIIKKUMISEN JA OSALLISTUMISEN ARVIOINTIIN

Suositus osallistumisen yleisluonteisista arviointimenetelmistä aikuisilla

Miten toimintakyky näyttäytyy apuvälinepalveluprosessissa?

KELA hylkää haetun kuntoutuksen miksi? Jari Välimäki Ylilääkäri Kelan Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus

Toimintakyvyn arviointi ICF / VAT avulla ja tiedon käyttö (työhön) kuntoutuksessa. Kumppaniksi ry, Tuomas Leinonen

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä:

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Päivämäärä Instrumentti interrai Kotihoito (HC) Sisällytä keskeytetyt Ei valittu

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

PALVELUSUUNNITELMA 1/6. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä:

Näkyykö kuntouttava työote RAIsta?

Kelan koulutus

Saarenpääkoti (erillinen hakemus)

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut

ICF kuntoutuksen arjessa

Elämänlaatu ja sen mittaaminen

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut?

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kuntoutuksen tavoitteiden laatiminen ja arviointi (GAS) kuntoutussuunnitelman yhteydessä HUS/ LaNu kuntoutusyksikössä

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

PALVELUSUUNNITELMA 1/5. Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammaispalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä PALVELUSUUNNITELMA.

KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA

Suomalaisten näkö ja elämänlaatu. Alexandra Mikhailova, FT

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

ASTA ASUMISEN TOIMINTOJEN ARVIOINTILOMAKKEISTO

menetelmä: kuormituksen arvioimiseen Virpi Fagerström tutkija, TtM, työfysioterapeutti Työterveyslaitos, Työyhteisöt ja Organisaatiot

Kuntoutus hoitosuositusten valossa. Kelan näkökulma. Tiina Suomela-Markkanen Asiantuntijalääkäri, Kela

Aivotoimintojen häiriöihin liittyvät psykososiaaliset vaikeudet eurooppalainen yhteistyöhanke Tuuli Pitkänen

CP-lasten kuntoutus ja sen tavoitteet - siirtyminen aikuisten palvelujen käyttäjäksi.

Osoite, katu, paikkakunta, postinumero. naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski. Huoltaja/ Asioiden hoitaja/ Edunvalvoja

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL Kainuu

Mini-ASTA asumisen toimintojen alustavaan pika-arviointiin

FYSIOTERAPIA JA TOIMINTA

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

WHODAS 2.0 WORLD HEALTH ORGANIZATION DISABILITY ASSESSMENT SCHEDULE 2.0

Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (ICF) ja sen vaikutus käytännön kuntoutustyöhön

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

Transkriptio:

ICF:n ja FIM:n vertailututkimus kuntoutusosastolla Aivoverenkiertohäiriöpotilaan kuntoutus 18.1.2015

Julkaisu

Suorituskyky ja suoritustaso toimintakyvyn arvioinnissa aivoverenkiertohäiriökuntoutujilla: FIM:n ja ICF:n vertailututkimus

Functional Independence Measure FIM Granger CV, Hamilton BB, Keith RA, et al. Advances in Functional Assessment for Medical Rehabilitation. Lewis CB, editor. Topics in Geriatric Rehabilitation. 1986;1:59 74. Keith RA, Granger CV, Hamilton BB, Sherwin FS. The Functional Independence measure: a new tool for rehabilitation. Adv Clin Rehabil 1987;1:6-18. Perustuu ICF:n edeltäjään ICIDH:hon (1980).

FIM:llä arvioitavat päivittäiset toiminnot FIM mittarilla arvioitavat päivittäiset toiminnot FIM-mittari on suunniteltu siten, että siihen kuulu vähimmäismäärä arvioitavia päivittäisiä perustoimintoja. Mittarilla voidaan suhteellisen nopeasti osoittaa rajoittuneen toimintakyvyn taso sekä määritellä avuntarvetta ja siinä tapahtuvia muutoksia. FIM-toimintakyvyn ja avuntarpeen mittarilla arvioidaan 18 päivittäistä toimintaa. Arvioitavat toiminnat on jaettu 13 motoriseen ja 5 kognition toimintaan. MOTORISET TOIMINNAT: Itsestä huolehtiminen Ruokailu Siistiytyminen Peseytyminen Pukeminen ja riisuminen ylävartalo Pukeminen ja riisuminen alavartalo WC-toimet Sulkijalihasten hallinta Rakon hallinta Suolen hallinta Siirtyminen Sänky, tuoli tai pyörätuoli WC Suihku, amme Liikkuminen Kävely tai pyörätuolilla liikkuminen Portaat

FIM:n arviointiasteikko FIM mittarin arviointiasteikko Jokainen kahdeksastatoista toiminnasta pisteytetään arviointiasteikolla 7 täysin itsenäinen 1 täydellinen apu. Mittarin kokonaispistemäärä vaihtelee 126 ja 18 pisteen välillä. Kokonaispisteytyksestä erotellaan motorinen (max 91p) ja kognition (max 35p) välisumma. Toimintakyky luokitellaan luokkiin 7 1. Onko henkilö täysin itsenäinen - täysin autettava? Arviointiasteikon käyttöön ja arviointikriteereihin on välttämätöntä kouluttautua, jotta arviointi on luotettava ja kertynyt tieto on vertailukelpoista.

FIM:n arviointiasteikon kuvaus FIM-MITTARIN ARVIOINTIASTEIKON KUVAUS Omatoiminen: Henkilö ei tarvitse avustajaa toiminnan suorittamisessa. 7 Täysin itsenäinen Henkilö suorittaa kaikki toimintaan kuuluvat tehtävät kohtuullisessa ajassa, turvallisesti, ilman muutoksia tai apuvälineitä ja tukia. 6 Lähes itsenäinen Henkilö suoriutuu toiminnasta, mutta tarvitsee apuvälinettä tai tukea, toiminta kestää normaalia kauemmin tai siihen liittyy turvallisuusriskejä, jotka henkilö pystyy vielä itse korjaamaan. Tarvitsee apua: Henkilö tarvitsee avustajan valvontaa, ohjausta tai fyysistä apua toiminnan suorittamiseen tai hän ei pysty sitä lainkaan suorittamaan. Henkilö on riippuvainen toisesta ihmisestä. 5 Valvonta/järjestely Henkilö tarvitsee vain vierellä oloa, ohjausta, vihjeiden antamista tai kehotusta ilman fyysistä kontaktia, tai avustaja asettaa esille tarvittavat tavarat tai laittaa päälle ortoosit tai päälle asetettavat apuvälineet. Tarvitsee vähän apua: Henkilö suorittaa yli puolet (50 %) toiminnasta itse. 4 Vähäinen kosketusapu Henkilö tarvitsee vain hieman kosketusapua ja suorittaa toiminnasta yli 75 % itse. 3 Kohtalainen apu Henkilö tarvitsee enemmän apua kuin pelkän kevyen kosketuksen. Tai henkilö suorittaa toiminnasta 50 % - 74 % itse. Tarvitsee paljon apua: Henkilö suorittaa alle puolet (50 %) toiminnasta itse. Vaaditaan runsas tai täydellinen apu, jotta toiminta voidaan suorittaa tai potilas tee toimintaa lainkaan. 2 Runsas apu Henkilö suorittaa toiminnasta 25 % - 49 % itse. 1 Täydellinen apu Henkilö suorittaa toiminnasta alle 25 % itse. Tai henkilö tarvitsee kahta avustajaa tai ei tee toimintoa ollenkaan

ICF: International Classification of Functioning, Disability and Health Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus WHO International Classification of Functioning, Disability and Health. Geneve: World Health Organization; 2001. Suomennos 2011, Stakes.

ICF: Toimintakyvyn kuvaaminen ICF luokitus on WHO:n luokitusperheeseen kuuluva ajanmukainen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus, sisarluokitus ICD-10:n rinnalla. ICD kuvaa sairauksia tai terveydentiloja ICF kuvaa miten sairauden ja vamman vaikutukset näkyvät yksilön elämässä (real life experience). Laaja ja kokonaisvaltainen näkemys ihmisen pärjäämisestä hänelle tärkeistä arjen toiminnoista siinä ympäristössä, jossa hän elää ja toimii ICF ymmärtää vammaisuuden moniulotteisena, vuorovaikutuksellisena ja dynaamisena tilana, joka koostuu terveydentilan sekä yksilön ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta.

ICF:n biopsykososiaalinen malli

ICF-luokituksen osa-alueet

Suoritukset ja osallistuminen osa-alueen aiheluokat 1. Oppiminen ja tiedon soveltaminen 2. Yleisluonteiset tehtävät ja vaateet 3. Kommunikointi 4. Liikkuminen 5. Itsestä huolehtiminen 6. Kotielämä 7. Henkilöiden välinen vuorovaikutus ja ihmissuhteet 8. Keskeiset elämänalueet 9. Yhteisöllinen, sosiaalinen ja kansalaiselämä

ICF brief core set for stroke AVH:n lyhyt ydinlista Geyh S; Cieza A; Schouten J; Dickson H; Frommelt P; Omar Z; Kostanjsek N; Ring H; Stucki G; ICF Core Sets for stroke. Journal of Rehabilitation Medicine Supplement, 2004 Jul; 36 (44): 135-41 (journal article - tables/charts)

ICF suppea AVH ydinlista(ryhmä)

ICF:n ja FIM:n siltaus TOIMIA-verkostossa www.toimia.fi D550 ruokaileminen (eating) FIM ruokailu (eating/feeding) D530 wc:ssä käyminen (toileting) FIM wctoimet (toileting) D450 käveleminen (walking) FIM liikkuminen, kävely (locomotion, walking) D330 puhuminen (speaking) FIM ilmaisu, puhuttu (expression, verbal)

Suorituskyky ja suoritustaso Suorituskyky (capacity): yksilön kykyä toteuttaa jokin tehtävä tai toimi vakioidussa ympäristössä/ korkein todennäköisin suoritustaso, jonka henkilö saavuttaa tietyllä hetkellä tietyssä toiminnossa potentiaali, maksimaalinen suoritus täydellisissä olosuhteissa Suoritustaso (performance): mitä yksilö tekee oikeasti nyky-ympäristössään konkreettisessa elämäntilanteessa realisoitunut suorituskyky

Capacity= Suorituskyky ilman apua tai apuvälineitä Can do Activity/ suoritus Performance= Suoritustaso avulla ja/ tai apuvälinein Does do Participation/ osallistuminen

ICF:n tarkenteet (ICF qualifiers): vaikeuden, rajoitteen, vajavuuden määrä 0 = Ei ongelmaa 1 = Lievä ongelma 2 = Kohtalainen ongelma 3 = Vaikea ongelma 4 = Ehdoton ongelma (ei lainkaan, ei havaittavissa, olematon) (vähäinen, matala, ) (keskimääräinen, melko, ) (korkea, erittäin suuri, ) (suurin mahdollinen, täysin, ) 0 4 % 5 24 % 25 49 % 50 95 % 96 100 %

Suorituskyky ja suoritustaso toimintakyvyn arvioinnissa aivoverenkiertohäiriökuntoutujilla: FIM:n ja ICF:n vertailu kuntoutusosaston hoitajat tekevät jakson alussa ja lopussa FIMarviot ja lisäksi ICF brief core set for stroke arviot eli lyhyt ydinlista alku- ja loppujaksosta

62 subakuutin vaiheen AVH-kuntoutujaa, 36 miestä ja 26 naista, ikä keskim. 56 v (19-86) Dg. : 63% infarkti, 29% ICH, 8% SAV AVH:n vaikeusaste: 5% lievä, 52% kohtalainen, 44% vaikea (joista 19% kirurginen hoito) Tulovaiheessa vaikeutta: 79% puhumisessa (avulla 68%) 90% kävelyssä (84%) 77% wc-käynneillä (63%) 84% syömisessä (53%)

Tulokset

Summa summarum Vaikka FIM ja ICF kuvaavat AVH-potilaiden toimintakykyä samankaltaisesti, ICF on kokonaisvaltaisempi kuvaten sekä suorituskykyä (capacity) että suoritustasoa (performance).