Tarkastuslautakunnan suositus



Samankaltaiset tiedostot
KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 7/2015. Sirkku Kangas, vpj Sari Janatuinen Kimmo Kylmäluoma Teuvo Räihä Janne Heikkinen, kvalt pj Antti Ollikainen, khall pj

SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Arviointikertomus 2014

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu.

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Arviointikertomus 2014

Ikäihmisten palvelut

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Vanhusneuvostojen rooli Vanhuspalvelulain mukaan on toimia ikäihmisten edunvalvojana

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Sisäinen hanke/suunnitelma

Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito. Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen - Lähijohtajan haasteet muutoksessa

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja Kuusankoskitalo

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Omavalvonta sosiaalihuollossa

TOIMINTASUUNNITELMA mikuntautajärviikäihmistenval

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Sosiaalilautakunta NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseksi vuosille

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

Vanhuspalvelujen hoitoketjujen kokonaistarkastelu, kunnanhallitus

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle Tarja Viitikko

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Esityksen sisältö. HILMO-tietoa ja koulutusta kotihoidon tiedontuottajille

VANHUSPALVELULAIN UUDISTUS

Vanhustyö Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät Sami Uotinen Johtava lakimies

Koko kunta ikääntyneen asialla

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU- SEMINAARI Saavatko lapsiperheet kodinhoitopalveluja kunnissa?

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät

Ikäihminen toimijana hanke

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Transkriptio:

Elinvoimavaliokunta: Ei toteutunut Työpaikkojen lisäystavoite 100 henkilöä Toimintakertomuksessa ilmoitetaan, ettei ole tilastoa. Lukujen perusteella uusiin yrityksiin on syntynyt 85 työpaikkaa. Vanhojen yritysten uusien työpaikkojen syntyä ei ole toimintakertomuksessa kerrottu. Seurantaa yritysten ja työpaikkojen sijoittumisesta Kempeleeseen tulee tehostaa. Tiedot työpaikkamääristä saadaan Tilastokeskuksesta. Vuoden 2015 syksyllä saadaan vuoden 2013 lopun tiedot eli saapuessaan tiedot ovat jo kaksi vuotta vanhoja. Kempeleen kunnalla ei ole mahdollisuutta itsellään työpaikkamäärän seuraamiseen. Kunta voi tehdä vain arvioita mihin suuntaan kehitys on mennyt. Kunnan kotisivujen sisältöä uudistettu Kotisivujen uudistus on aloitettu loppuvuodesta 2014. Kotisivujen sisältö tulee saada selkeämmäksi ja toimivammaksi uudistuksessa. Kunnan uudistetut www-sivut on avattu testikäytön jälkeen kesäkuussa 2015. Palaute on ollut myönteistä. Yritystonttien ja asuntotonttien kysyntä lisääntynyt Sekä yritys että asuntotonttien kysyntä on vähentynyt. Kunnan elinkeinotoimintaa on tehostettu palkkaamalla elinkeinopäällikkö 1.1.2015. Sekä yritys- että asuntotonttien markkinointia tulee kunnassa tehostaa. Tonttien hiljentynyt kysyntä on seurausta taloudellisesta taantumasta, Kempeleen kunnan kilpailijoihin nähden korkeasta hintatasosta sekä vuokratonttien puutteesta. Markkinointia voidaan lisätä, mikäli resurssit antavat myötä. Vuoden 2015 aikana vuokrausmahdollisuus on lisännyt yritystonttien osalta kysyntää. Vuokrausta tulisi laajentaa kaikille teollisuustonteille ja toimitilarakennusten tontteille (Zatelliitti KTY, Vihikari) Heikko maaperä tulisi ottaa huomioon tonttien hinnoittelussa (esim. mahdollisuus huojennukseen) Vuokrattavia teollisuustontteja tulisi kaavoittaa lisää, erityisesti hyville maapohjille Suurten, yli 1 ha tonttienosalta hinnan lasku yli 1 hehtaarin alueen osalta Zatelliitin kilpailukyky tulisi varmistaa järkevällä hinnoittelulla. Toteutuma/tavoite epäselvä Aloitteisiin ja palautteisiin vastataan viivytyksettä Toimintakertomuksessa mittarina on vastausaika ja toteutumassa kerrotaan, että aloitteita tehty 23, joista 10 kpl vastausaika 2vk- 3kk. Tavoiteaika on epäselvä. Elinvoimavaliokunnalle ei ole tullut yhtään aloitetta vastattavaksi. Tavoitteeksi tulee asettaa selkeä vastausaikatavoite.

Erilaisia tapahtumia yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa on lisätty Toimintakertomuksessa mittarina on tapahtumien lukumäärä. Tavoitelukumäärä puuttuu toimintakertomuksesta. Tavoitteeksi vuonna 2014 on asetettu, että tapahtumien määrää lisätään. Toimintakertomuksen mukaan tapahtumia on kunnanjohdon toimesta järjestetty kolme (kaksi yrityspalveluiden ja yksi yhteisöllisyysvaliokunnan). Vuodelle 2013 vastaavaa tavoitetta ei ole asetettu eikä raportointia siitä ole käytettävissä joten vertailua muutoksesta edelliseen vuoteen ei vielä vuoden 2014 osalta voida esittää. Tapahtumien lukumäärä on oikea mittari mittaamaan tavoitteen onnistumista. Kuullaan kuntalaisia/tiedottamista sosiaalisen median keinoin on lisätty Toimintakertomuksessa mittarina on osallistujien palaute, jota ei ole toimintakertomuksessa kerrottu. Facebook-sivut ja Twitter tili avattiin syyskuussa 2014. Palautteelle ei ole annettu tarkempaa mittaria, koska seuraajien määrää on vaikea ollut ennustaa. Jatkossa seuraajien määrälle voitaisiin antaa tavoite ja sen onnistumista olisi helppo mitata. Yrityspalvelut toimivat tehokkaasti ja vaikuttavat uusien työpaikkojen syntymiseen Toimintakertomuksessa mittarina palaute, jota ei ole toimintakertomuksessa kerrottu. Ostopalveluina hankittavien yrityspalveluiden vaikuttavuutta on ollut vaikea mitata. Konsulttien palveluista ei ole saatu mitattavaa palautetta.

Yhteisöllisyysvaliokunta: Toteutuma/tavoite epäselvä Prosessikuvaukset Toimintakertomuksessa prosessikuvausten tavoitemäärä puuttuu. Mittarina ovat työhyvinvointimittariston tulokset. Toteumana on, että 104 prosessia kuvattu. Prosessikuvauksia tulee päivittää koko ajan toimintojen kehittämisen myötä. Yhteisöllisyysvaliokunta vastaa: Todettiin, että tavoitemäärä ei ole tärkein, vaan prosessikuvausten tuottamat laadukkaat uudet toimintatavat. Mittarina toimivat hyvin työhyvinvointimittariston tulokset. Aloitteisiin ja palautteisiin vastataan viivytyksettä Toimintakertomuksessa mittarina on vastausaika ja toteutumassa kerrotaan, että aloitteita tehty 23, joista 10 kpl vastausaika 2vk- 3kk. Tavoiteaika on epäselvä. Tavoitteeksi tulee asettaa selkeä vastausaikatavoite. Yhteisöllisyysvaliokunta vastaa: Aloitteiden tavoitteelliset vastausajat on tarkoituksenmukaista jakaa kahteen aloitteen käsittelyprosessin mukaisesti. Palautteet ja aloitteet, jotka menevät viranhaltijavalmisteluun, vastausaika 2 viikkoa. Valiokuntavalmisteluun menevät talousarviopanostuksia edellyttävät aloitteet 3 kk. Erilaisia tapahtumia yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa on lisätty Toimintakertomuksessa mittarina on tapahtumien lukumäärä. Tavoitelukumäärä puuttuu toimintakertomuksesta. Yhteisöllisyysvaliokunta vastaa: Sidosryhmien kanssa tehty yhteistyö on kartoitettu viimeksi 2014. Kuullaan kuntalaisia/tiedottamista sosiaalisen median keinoin on lisätty Toimintakertomuksessa mittarina on osallistujien palaute, jota ei ole toimintakertomuksessa kerrottu. Yhteisöllisyysvaliokunta vastaa: Mittarin valinta on epäonnistunut ja on tarkoituksenmukaista pohtia kuvaavampi mittari ennen seuraavaa talousarviota.

Resurssivaliokunta: Tilikauden tulos nolla Uusien talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmien tarkempi lomapalkkavelan laskenta johti lomapalkkavelan ennakoitua suurempaan nousuun. Tämän johdosta tilikauden tulos jäi alijäämäiseksi Esimiesten vastuulla on seurata, että henkilöstön vuosilomat pidetään ohjeistuksen mukaisesti. Tiukkaa taloudenpitoa tulee jatkaa ja toiminnan tuloksellisuutta parantaa. Tiukkaa taloudenpitoa tulee pitää koko vuoden. Talousarvio ylityksiin tulee reagoida välittömästi. Henkilöstön kouluttautuminen Koulutusrekisterin mukaan koulutuksissa on käyty vähän vuonna 2014 Henkilöstön kouluttautumista tulee motivoida ja kannustaa. Esimiesten tulee seurata koulutuksiin osallistumista. Henkilöstön kouluttautumista tulee motivoida ja kannustaa. Esimiesten tulee seurata koulutuksiin osallistumista. Nykyjärjestelmiä tulee hyödyntää koulutusten seurannassa paremmin. Esimiestaitojen arvosana paranee Arvosana säilyi ennallaan. Esimiestaitoja pitää kehittää kouluttamalla esimiehiä. Esimiestaitoja pitää kehittää kouluttamalla esimiehiä. Lisäksi esimiesinfojen määrää voitaisiin lisätä ja niiden kestoa lyhentää. Esimiesten vertaistukea voitaisiin kehittää. Toteutui osittain Kehityskeskustelut käydään 100 %: sti. Toimintakertomuksen mukaan kehityskeskusteluista on käyty n. 90 %. Kehityskeskustelut pitää käydä vuosittain 100 %: sti. Kehityskeskustelut pitää käydä vuosittain 100 %: sti. Toteutuma/tavoite epäselvä Prosessikuvaukset Toimintakertomuksessa prosessikuvausten tavoitemäärä puuttuu. Mittarina ovat työhyvinvointimittariston tulokset. Toteumana on, että 104 prosessia kuvattu. Prosessikuvauksia tulee päivittää koko ajan toimintojen kehittämisen myötä. Prosessikuvausten analysointia ja vaikuttavuuden arviointia tulisi lisätä. Esimerkiksi ei tarkastella vain prosessikuvausten kappalemääriä, vaan myös missä kuvauksia on tehty ja missä ne ovat tekemättä ja millaisia tuloksia niistä on saatu.

Palveluvaliokunta: Ei toteutunut Omaishoidon tukea saa 5 % yli 75 vuotiaista Omaishoidontuen tiedottamista tulee parantaa. Toimintakertomuksessa toteutuma 2,8 % yli 75 vuotiaista Omaishoidon tuesta tiedotetaan kunnan www-sivuilla sekä vapaasti jaettavassa ikäihmisten palveluoppaassa. Tiedotusta annetaan tarvittaessa lisäksi ikäryhmille (70- ja 75-v) suunnatuissa terveystarkastuksissa, hyvinvointia tukevilla kotikäynneillä (80-v) sekä kotihoidon kotikäynneillä. Tietoa omaishoidosta saa myös palveluohjaajilta. Toiminnallinen tavoite (5 %) omaishoidontuella hoidettavista yli 75-vuotiaista on valtakunnallisen laatusuosituksen (vuoteen 2017) tavoitteen suuntainen (6-7 %) omaishoidon tuella kotiin hoidettavista yli 75- vuotiaista. Kempeleessä toimintakertomuksen toteuma 2,8 % on hyvä toteumaluku. Yli 75-vuotiaan henkilön kotiin hoitamiseksi ja kotona asumisen mahdollistamiseksi omaishoidon tuen avulla, hoidettavan kokonaistilanne arvioidaan aina palvelujen tarpeenmukaisuus, tarkoituksenmukaisuus ja turvallinen hoidon toteuttaminen yksilöllisesti. Toteumaa puoltaa myös ikäryhmille tehdyt terveystarkastukset sekä ennaltaehkäisevät kotikäynnit, jotka kertovat yli 75-vuotiaiden määrän kasvusta, mutta myös heidän hyvästä toimintakyvystä sekä itsenäisestä selviytymisestä. Kotihoito on tehnyt tarkastuslautakunnan suosittamat toimenpiteet. Ikäihmisten palveluiden tiedotusta lisätään Kuntatiedotteessa. Ympärivuorokautinen asumispalvelu 7 % yli 75 vuotiaista Toteutuma toimintakertomuksessa oli 5,4 % yli 75 vuotiaista. Ympärivuorokautisia asumispalveluja tulee lisätä. Palveluasumisen yksikkö tulee perustaa. Toimintakertomuksen 5,4 % on hyvä toteuma yli 75-vuotiaista tehostetussa palveluasumisessa. Ympärivuorokautisen asumispalvelun paikkoja käyttävät myös muut ikääntyneiden ikäryhmät. Ympärivuorokautista palveluasumista ikääntyneille järjestetään asiakkaan palvelutarpeen ja hoitopaikan tarkoituksenmukaisuus huomioiden. Vanhuspalveluissa (980/2012) ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeutettavassa iässä olevia henkilöitä ja iäkkäällä henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta. Palvelut on järjestettävä ensisijaisesti hänen kotiinsa annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla. 7 % tarkoittaisi lukumääräisesti ko. iän ylittäneistä 57 asumispalvelupaikkaa. Lukumääräisesti vuoden 2014 toteuma (5,4 %) on ollut 44 paikkaa, jota voidaan pitää asianmukaisena toteumana. Kaikkiaan ympärivuorokautista asumispalvelua on ikähoivan kautta hankittu 61 paikkaa. Tämän luvun (61) lisäksi viisi tehostetun palveluasumisen paikkaa on hankittu ikääntyneille VPL:n päätöksellä ikääntyneille tarkoitetusta sosiaalihuoltolain mukaisesta tehostetusta palveluasumisesta. Kunnan oma tehostetun palveluasumisen yksikkö on erittäin perusteltua ja tarpeellista perustaa vanhuspalvelulain hengen mukaisesti tukemaan ikääntyvän väestön kotona asumista sekä pitkäaikaisen palveluasumisen että etenkin tilapäisen palveluasumisen avulla. Ikääntyvän väestön kasvuennuste yli 75-vuotiaiden osalta vuodesta 2014 vuoteen 2020 on 45,1 % ja vuoteen 2030 kasvuennuste on jo

155,5 %. Vastaavina aikoina 65 74-vuotiaiden kasvuennuste on 22,5 % (vuoteen 2020) ja 36,8 % (vuoteen 2030) (Lähde: Sotkanet/THL 9.4.2015). Asumispalveluja valmistellaan edelleen, ja toiminta on käynnistynyt pienimuotoisella vuorokoti-toiminnalla 1.6.2015 alkaen. Toteutuma/tavoite epäselvä Suunnitelmallinen yhteistyö järjestöjen ja neuvostojen kanssa Verkostojen määrä, tapahtumien määrä ja palaute ovat mittareita. Toteutumassa on lueteltu yhteistyöverkostoja, mutta verkostojen määrätavoite uupuu. Peruspalveluiden prosessissa tehdään yhteistyötä keskimäärin 50 eri yhteistyöverkoston kanssa/vuosi. Peruspalveluiden prosessissa järjestetään erilaisia tapahtumia keskimäärin 30/vuosi. Määrätavoite ilmoitetaan vastauksessa. Prosessikuvaukset ovat valmiit, toimenpideohjelma laaditaan Toteuma ei kerro, ovatko prosessikuvaukset valmiita, eikä toimenpideohjelman laadinnasta ole tietoa. Peruspalveluprosessissa valmiita prosessikuvauksia on 110. Toimenpideohjelma käsitellään peruspalveluiden johtoryhmässä kaksi kertaa vuodessa. Luettelo valmiista prosessikuvauksista ja toimenpideohjelmasta liitteenä. Valmiit prosessikuvaukset ja toimenpideohjelmat ilmoitettu liitteessä. Perhetyötä on vahvistettu. Toimintakertomuksessa mittarina on lapsi- ja nuorisopoliittisenohjelman arviointi. Toteumana on on arvioitu. Neuvolan perhetyössä v 2015 toimii yksi sosionomi perhetyöntekijä ja kaksi kodinhoitajaa. Perhetyön kysyntä ylittää tarjonnan niin neuvolan perhetyön kannalta kuin myös kodinhoitajien toteuttavan sosiaalihuollon perhetyön kannalta. Kokonaisuuteen tarvitaan lisäpanostusta ja yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Kehittämistyö jatkuu. Lapsi- ja nuorisopoliittiseen arviointityöhön on perustettu poliittinen arviointiryhmä. Ryhmä raportoi ja seuraa lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman toteutumista. Perhetyötä on vahvistettu. Lapsi- ja nuorisopoliittista ohjelmaa arvioi poliittinen arviointiryhmä. Työllistämistä edistetty, lukio-opetuksen verkostoituminen, avohoitopalvelujen lisääminen Mittarina on palveluiden järjestämissuunnitelman toteutuminen. Toteutumassa on vastattu vain lukio-opetuksen verkostoitumiseen. Toteutumassa tulee kertoa vastaus tavoitteeseen. Järjestämissuunnitelmaa ei ole nähty ajankohtaiseksi nykyisessä toimintaympäristön muutoksessa, esim.

sote-alueen tuomat uudistukset. Työllistämistä on edistetty: kierrätyskeskus, työllistämisyksikkö, työllisyyspäällikkö, kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja, palkkatuen maksatuksen muutokset. Avohoitopalveluja on lisätty: resurssilisäyksiä ikääntyneiden hoiva ja huolenpito alaprosessiin, terveys ja toimintakyvyn alaprosessiin sekä sosiaalisen turvallisuuden alaprosessiin. Laitoshoidon purkua on toteutet tu kaikissa alaprosesseissa. Järjestämissuunnitelmaa ei ole nähty ajankohtaiseksi nykyisessä toimintaympäristön muutoksessa, esim. sote-alueen tuomat uudistukset. Työllistämistä on edistetty ja avohoitopalveluja on lisätty. Terveydenedistämisaktiivisuus Mittarina käynnistetyt toimenpiteet, jotka eivät kerro terveydenedistämisaktiivisuudesta mitään. Toteutumassa tulee kertoa vastaus tavoitteeseen. Terveydenedistämisaktiivisuus koskee koko kuntaa ja kaikkia toimijoita sekä toimialoja. http://beta.teaviisari.fi/teaviisari/fi/tulokset?view=nakokulma&y=2014&r=kokomaa&r=kunta244&c harttype=pointer&cmp=r Liitteenä esitys Teaviisarin toteumasta. Vastaus on liitteessä. Tea-viisari on noussut perusopetuksessa Toteutumasta uupuu tea-viisarin toteutuma. Toteutumassa tulee kertoa vastaus tavoitteeseen. Vastaus perusopetuksen Teaviisarin toteumaan on liitteenä olevassa Teaviisari esityksessä. Vastaus on liitteessä. Ei toteutunut Liikuntapaikkojen hoitotoimenpiteet käyttäjien kannalta oikea aikaisesti Mittarina on asukastyytyväisyyskysely, jonka perusteella urheilu- ja pelikenttien osalta tyytyväisten osuus on pienentynyt 2 prosenttiyksikköä, ja kuntoratojen ja ulkoilureittien osalta tyytyväisten osuus on pienentynyt 4 prosenttiyksikköä. Liikuntapaikkojen hoitotoimenpiteitä tulee tehostaa asukastyytyväisyyden parantamiseksi. Ulkoliikuntapaikkojen hoito on varsinkin talvella hyvin sääherkkää ja viimeiset 3 vuotta ovat olleet talviurheilupaikkojen hoidon kannalta hyvin vaikeita. Lauhat talvet näkyvät myös kyselyn tuloksissa kuten myös suoraan ympäristöpalveluihin tulevassa asiakaspalautteessa varsinkin hiihtolatujen ja luistelukenttien osalta. Vaihtelu ei kuitenkaan ole kovin suurta ja verrokkikuntiin nähden palvelu on tutkimuksen mukaan hyvällä tasolla. Liikuntapaikkojen hoitajien henkilöresurssit ovat niukat ja viime vuoden aikana on ollut erityisen tiukkaa. Tämäkin voi osaltaan näkyä kyselytutkimuksen tuloksissa.

Valiokunnan mielestä liikuntapaikat ovat hyvässä kunnossa sääolosuhteet huomioon ottaen. Toteutui osittain Kunnan kiinteistöjen energiatehokkuus paranee Mittarina energiatehokkuus. Toimenpiteet energiatehokkuuden parantamiseksi on aloitettu. Energiakartoitukset ja -tehokkuustoimenpiteet tulee saattaa päätökseen kaikissa kunnan kiinteistöissä. Kunnan energiankulutukseltaan suurimpiin kiinteistöihin on suoritettu energiakartoitukset ja niissä esille nousseet toimenpiteet on suoritettu. Yleisesti ottaen kunnan kiinteistöissä energiankulutus on keskimääräistä alhaisempaa. Energiankulutuksiltaan pienissä kiinteistöissä ei energiankulutuskartoituksilla saavuteta nettohyötyä. Kunnan energiankulutukseltaan suurimpiin kiinteistöihin on suoritettu energiakartoitukset ja niissä esille nousseet toimenpiteet on suoritettu. Yleisesti ottaen kunnan kiinteistöissä energiankulutus on keskimääräistä alhaisempaa. Energiankulutuksiltaan pienissä kiinteistöissä ei energiankulutuskartoituksilla saavuteta nettohyötyä. Käyttäjät kiinnittävät huomiota energian kulutukseen.