Varjosta valoon seminaari 20-9-12
Mitä ovat perheneuvolapalvelut Sosiaalihuoltolain 17 :n mukaan kunnan on huolehdittava kasvatus-ja perheneuvonnan järjestämisestä. Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaan kasvatus-ja perheneuvonnalla tarkoitetaan asiantuntija-avun antamista kasvatus-ja perheasioissa sekä lapsen myönteistä kehitystä edistävää sosiaalista, psykologista ja lääketieteellistä tutkimusta ja hoitoa.
Mitä ovat perheneuvolapalvelut? Sosiaalihuoltoasetuksen 8 :ssä todetaan lisäksi, että kasvatus-ja perheneuvonnan tehtävänä on tukea lasten ja nuorten myönteistä kehitystä järjestämällä ohjausta, neuvontaa ja muuta asiantuntija-apua ihmissuhteisiin, perhe-elämään ja lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä sekä tutkimusta ja hoitoa lasten kasvatukseen ja perhe-elämään liittyvissä ongelmissa.
Tehtävät tutkia ja hoitaa moniammatillisesti niitä ongelmia ja häiriöitä, jotka haittaavat lapsen ja nuoren kehitystä ja kasvua ja perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta antaa asiantuntija-apua lasten kasvuun ja kehitykseen sekä perhe-elämään ja ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimiville yhteistyötahoille
Perheasioiden sovittelu Oulussa perheneuvola ja perheasiain neuvottelukeskus hoitavat perheasioiden sovittelua (Avioliittolaki 1987/5. luku). Perheasioiden sovittelijat antavat pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja. Pyynnöstä apua ja tukea, kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen tai sopimuksen noudattamisessa ilmenee ristiriitoja. Sovittelijan tehtävänä on erityisesti kiinnittää huomiota perheeseen kuuluvien alaikäisten lasten aseman turvaamiseen.
Perheasioiden sovittelu Mietittäessä eroa tai korkeintaan n. vuosi erosta Mihin ero olisi ratkaisu? Minkä pitäisi muuttua, jotta yhdessä jatkaminen olisi mahdollista? Lapsi ja ero, lapsikeskeinen sovittelu Lasten asumisen, huollon ja tapaamisten sovittelu Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen Asiakkaat hakeutuvat itse Pääosa nuoria alle kouluikäisten lasten vanhempia, jopa vauvaperheitä
Perheneuvolan asiakkuudet ja tehtävät Perheneuvolaan hakeutumisen syyt reilu 1/3 lapsen käyttäytymiseen, tunne-elämään ja oppimiseen liittyviä ongelmia vajaa 2/3 perheeseen, parisuhteeseen ero- ja kriisitilanteeseen liittyviä syitä - sopimuskunnat: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulunsalo, Tyrnävä, Utajärvi, Yli-Ii
Perheneuvolaan hakeutumisen syyt Lapsen tunne-elämän ongelmat Kasvatuskys./vanhemmuuden tukem. Lapsen käyttäytymiseen liitt. ongelmat Huolto- ja tapaamisasiat Puolisoiden väliset ristiriidat Perheenjäsenten väliset ristiriidat Erotilanteeseen liitt. kysymykset Akuutit kriisitilanteet Perheasioiden sovittelu Muut syyt Perheväkivalta Lapsen kehitt. ja oppim. liitt. ongelmat Seksuaalisen hyväksikäytön epäily Alkoholismi/päihteet 2010 % 2011 % 72 61 86 49 72 21 49 26 40 16 12 9 2 3 14 12 17 9 14 4 9 5 8 3 2 2 0 1 70 58 55 48 48 23 21 14 14 9 7 5 3 0 19 16 15 13 13 6 6 4 4 2 2 1 1 0 KAIKKI ILMOITUSSYYT YHT. 518 100 375 100
Perheväkivalta harvoin tulosyynä perheneuvolaan - perheväkivallasta kysytään ajanvaraustilanteessa - usein perheväkivalta tulee kuitenkin esille vasta myöhemmin, kun riittävä luottamus työntekijöihin on syntynyt - ensimmäinen tehtävä turvallisuuden arviointi ja useimmiten lastensuojeluilmoitus - verkostotyö eri viranomaisten kanssa - arvio työskentelymahdollisuuksista perheneuvolassa tai ohjaus muualle
Matala kynnys, varhainen auttaminen - perheneuvolaan ei tarvita lähetettä - useimmiten asiakkaat varaavat itse ajan - tavoitteena apu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa - vuorovaikutuksen tukeminen! - nopea reagointi kriisitilanteissa, esim. uskottomuus
Erotyöskentely -ero elämän kriisinä - paras tilanne, jos apua haetaan jo ennen lopullista eropäätöstä - perheasioiden sovittelu oma erillinen työmuoto - mahdollisuus pohtia eri polkuja: ero, yhdessä jatkaminen - lasten tilanteen esiin nostaminen erotilanteessa - yhteisen vanhemmuuden jatkuminen, pelisäännöt
..erotilanne jatkoa - eroon liittyvissä ääritilanteissa takana menettämisen pelko? - sopiminen, tilanteen määrittely vähentää pelkoa ja ahdistusta - tarvittaessa osapuolet ohjataan lisäksi yksilöllisen avun piiriin - mahdollisuus pitkäjänteiseen työskentelyyn, esim. erilaisten tapaamissopimusten kokeiluun - eron jälkeen mahdollisuus eroryhmätyöskentelyyn
TYÖMUODOT / ASIAKASTYÖ - Arviointi, tutkimus ja hoito lasten psykologiset tutkimukset ja terapiat, perhetutkimus ja terapia, vanhemmuuden tukeminen - Verkostotyö - Eroauttaminen - Kriisi- ja traumatyö - Perheväkivaltatyöskentely Vahvuutena moniammatillisuus ja joustava vaihtelu eri työmuotojen välillä!
TYÖMUODOT / ASIANTUNTIJATYÖ Konsultaatiot Koulutus Yhteistyöverkostot
Ryhmät Perhekoulu, 9 tapaamista Keinoja lapsen kanssa toimimiseen ja lapsen ohjaamiseen 1 2 perhekoulua vuodessa, samaan aikaan ryhmät lapsille ja vanhemmille Eroryhmä, 4 tapaamista, 1 ryhmä vuodessa Lapsille vanhempien eron käsittelyyn Lapselle ja toiselle vanhemmista Äiti-vauva ryhmä, 12 tapaamista, 1 ryhmä vuodessa Äideille, joilla masennusta / haastava elämäntilanne Ensisijaisesti ensisynnyttäjille Solmuja parisuhteessa kurssi, 8 tapaamista, 2 ryhmää vuodessa Kriisissä oleville pareille
HENKILÖSTÖ palveluesimies (0,5) 8 (11 vakanssia) psykologia 7 sosiaalityöntekijää 1 toimistosihteeri