Selkämeren merkitys lintujen muuttoväylänä. Ismo Nousiainen ja Hannu Tikkanen

Selkämeren merkitys lintujen muuttoväylänä Ismo Nousiainen ja Hannu Tikkanen

Johdanto Pohjanmaan rannikkoa pidetään linnuille tärkeänä muuttoväylänä ja pesimäalueena. Selkämeren ja Merenkurkun merkitys linnuille Itämeren altaan tai Fennoskandian mittakaavassa on kuitenkin harvemmin esillä. Tällä hetkellä Pohjanmaan rannikon linnut ovat erityisen mielenkiinnon kohteena, koska alueella on suunnitteilla useita laajoja tuulivoimalahankkeita. Lisäksi Pohjanmaan maakunnassa laaditaan tuulivoimaloihin keskittyvää maakuntakaavan täydennystä. Itämerellä talvehtineiden lintujen määristä on kohtuullisen hyvä käsitys, mutta lintujen jakaantuminen itäiselle (Baltia, Suomenlahti, Luoteis-Venäjä) ja läntiselle (Pohjanlahti) muuttoreitille ei ole tuoreita ja kattavia yleiskuvauksia (kts. Pöyhönen 1995). Lintujen liikkeistä on kertynyt paljon uusia havaintoaineistoja esimerkiksi Pohjanlahdelle suunniteltujen tuulivoimalahankkeiden yva-arvioinneissa (esim. PPLY 2009, Tuohimaa ja Tikkanen 2010). Lisäksi tuulivoimaan keskittyviä maakuntatason kaavoitushankkeita on meneillään useissa maakunnissa. Tämän yhteenvedon tavoitteena on hahmottaa Selkämeren ja Pohjanmaan rannikon kansainvälistä merkitystä lintujen muuttoreittinä. Kyse on yleispiirteisestä katsauksesta, missä hahmotellaan muuttovirtojen sijoittumista ja suuruusluokkia Itämeren ja erityisesti Itämeren pohjoisosien alueella. Yhteenvedossa tarkastellaan lajeittain pääasiassa isoja ja tuulivoiman kannalta kriittisiä lajeja. Päähuomio on lintujen muuton ja muun liikkumisen kuvaamisessa Pohjanlahden ja Itämeren mittakaavassa. Selkämeren ja eteläisen Perämeren lintumuuttoa selvitettiin yhteistyössä lintutieteellisten yhdistysten kanssa. Yhdistysten asiantuntijat arvioivat Pohjanmaan liiton toimeksiannosta havaintoaineistoihinsa perustuen lajeittain muuttomääriä sekä muuton sijoittumista Selkämerellä (Suupohjan lintutieteellinen yhdistys), Merenkurkussa (Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys) sekä eteläisellä Perämerellä (Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys) (Ramboll 2012). Kunkin lajin kohdalla on arvioitu Selkämeren merkitystä muuttoväylänä neljä portaisella asteikolla (I-IV). Missä luokka I on erittäin merkittävä (Kansainvälisesti arvoka), luokka II merkittävä (Kansallisesti arvokas), luokka III melko merkittävä (maakunnallisesti arvokas) ja luokka IV ei erityistä merkitystä. Luokitus on kirjoittajien oma näkemys merkityksestä, käytössä ei ole valtakunnallisesti sovittuja kriteereitä, kuten esim. arvokkaista pesimis- ja kerääntymisaluiesta (IBA- ja FINIBA-alueet). Luokitus perustuu muuttavien lintujen määriin verrattuna maamme Pohjois-Euroopassa talvehtivien ja/tai Suomessa pesiviin määriin. Mikäli lajia muuttaa Selkämeren rannikon kautta enemmän kuin on Suomessa pesivän kannan koko, niin luokka on kansainvälisesti merkittävä. Poikkeuksena tähän sääntöön arktisten vesilintujen (kuten alli, mustalintu ja kuikka) osalta Selkämeri arvioitiin vain kansallisesti merkittäväksi, vaikka lajien muuttokanta on selvästi Suomen pesivää kantaa suurempi. Perusteena on se, että Selkämeren yksilömäärät on hyvin pienet verrattuna Itämeren itäosan päämuuttoreittiin. Kansallisesti merkittäväksi muuttoreitiksi alue on määritelty, mikäli muuttokanta on vähintään puolet Suomen pesivän kannan koosta, pohtimatta kuinka sitä, kuinka suuri osa linnuista on lähtöisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Maakunnallisesti merkittäväksi alue määriteltiin mikäli alueen kautta muuttaa vähintään neljäsosa Suomen pesivän kannan koosta. Lintumuuton yleiskuvaus Suomalaisen saaristolinnuston tärkeimmät pesimäalueet sijoittuvat laajoille ja rikkonaisille saaristoalueille (Hilden ja Hario 1993, Rassi ym. 2010, Valkama ym. 2011). Pohjanlahden eteläosissa Saaristomeri ja Ahvenmaan ympäristö sekä Pohjanlahden keskiosissa Merenkurkun saaristo muodostavat laajimmat kokonaisuudet. Näiden alueiden välillä saaristovyöhykkeet jäävät monin paikoin huomattavan vaatimattomiksi kuten 2

Pohjanmaan eteläosien edustalla. Pesimälinnustolle saariston kapeus voi merkitä pesäpaikkojen niukkuutta, mikä voi osaltaan lisätä herkkyyttä häiriöille. Monet Pohjanlahden saaristosta tutut linnut talvehtivat eteläisen Itämeren ja Pohjanmeren maisemissa (Birdlife International 2012). Itämeren eteläosissa talvehtii runsaasti vesilintuja, joiden määrää on kartoitettu laajoissa laskennoissa (Skov 2011). Erityisesti lauhoina talvina linnut voivat liikkua laajalla alueella. Esimerkiksi Ruotsin eteläosissa ja Tanskassa talvehtii runsaasti hanhia ja joutsenia. Monien saaristolintujen merkittävä talvehtimisalue sijaitsee Pohjanmeren rannoilla, jossa on vesilintujen lisäksi runsaasti kahlaajia. Itämeren oman pesimäkannan lisäksi samoilla alueilla talvehtivaan linnustoon kuuluu myös Venäjän länsiosien arktisilla alueilla pesiviä lintuja. Keväällä linnut siirtyvät talvehtimisalueilta pesimäpaikoilleen melko lyhyen ajanjakson aikana. Pohjanmeren rannoilla talvehtivilla linnuilla on kolme pääväylää pohjoiseen. Läntisin reitti seuraa Atlantin rantoja Norjan rannikon suuntaisesti. Itämeren puolella valtaväylä vie erityisesti arktisia lajeja Baltian maiden ja Suomenlahden kautta pohjoiseen. Toinen Itämeren pääväylistä ohjaa muuttolintuja pohjoiseen Pohjanlahden kautta. Syksyllä etelään palaavat pesineet linnut poikasineen, joten onnistuneen pesintäkauden jälkeen muuttajien määrä on huomattavan suuri. Monen lajin syysmuutto ei ole kuitenkaan yhtä helposti seurattavissa kuin kevätmuutto. Viime vuosina erityistä huomiota ovat saaneet esimerkiksi itäisen Suomen ja Suomenlahden kautta muuttavat hanhiparvet, jotka ovat alkaneet myös ruokailla Suomen pelloilla (esim. Kontiokorpi 2012). Arktisten lintujen syysmuutosta on julkaistu tietoa huomattavasti kevätmuuttoa vähemmän (esim. Ellermaa ja Pettay 2005, Ellermaa ym. 2010). Selvityksen mukaan Pohjanlahden rannikko on kansallisesti erittäin merkittävä muuttokäytävä useille lintulajeille. Meri pakkaa monien maalintulajien muuton rannikon läheisyyteen ja manner vastaavasti vesilintujen muuton rantaviivan läheisyyteen. Lintuvirtojen tiheys on suurimmillaan avoimilla rannikko-osuuksilla. Saaristot hajauttavat muuton laajemmalle alueelle. Mantereella linnustotiheydet ovat merkittävästi pienempiä jo muutamien kymmenien kilometrien etäisyydellä rannasta. Muuttolintutiheydet ovat selvästi keskimääräistä suurempia maakunnan eteläosassa Suupohjan rannikolla. Lintumäärät ovat suuret myös Merenkurkussa, mutta johtuen laajasta saaristosta ja rannikon kaareutumisesta kohti Perämerta, lintutiheydet ovat useimpien lajien kohdalla alhaisempia kuin Suupohjassa. Poikkeuksena tästä ovat lajit, jotka muuttavat laajana rintamana mantereen yllä ja ylittävät Pohjanlahden Merenkurkun kohdalla. Tällaisia lajeja ovat mm. kurki ja piekana. Useimmilla tarkastelluilla lajeilla muutto keskittyy selkeästi rannikon läheisyyteen, mutta kullakin lajilla on kuitenkin hieman toisistaan poikkeavat päämuuttoreitit. Selkämerellä muuttavan lajiston kansainväliset kannanarviot ja muuttoreitit on kuvattu keskeisten metalähteiden mukaisesti, sillä niiden kuvaukset perustuvat laajoihin aineistoihin ja analyyseihin (esim. WOW 2010, Birdlife International 2012, Wetlands International 2012). Näitä lähteitä ei ole mainittu jokaisen lajin kohdalla, koska tietoja on käytetty kaikkien lajien kuvauksissa. Osalla lajeista edellä mainittujen lähteiden tiedot ovat vanhentuneita tai muuten puutteellisia, joten tietoja on täydennetty mahdollisuuksien mukaan muista lähteistä. Lajikohtainen tarkastelu Kyhmyjoutsen on levittäytynyt pohjoiseen Perämeren eteläosia myöten, vaikka vahvimmat pesimäseudut sijoittuvat Saaristomerelle (Väisänen ym. 1998, Valkama ym. 2011). Tällä hetkellä Suomessa pesii 6 000-10 000 paria. Lajilla ei ole Pohjanlahdella laajempaa läpimuuttoa, vaan muutto muodostuu merialueen pesimä- 3

kannasta ja vielä pesimättömistä nuorista linnuista. Luoteis-Euroopan talvehtivan kyhmyjoutsenkanta on kasvanut voimakkaasti 1990-luvun jälkeen lähelle 300 000 yksilöä (Skov ym. 2011). Itämeren talvikannaksi on laskettu 132 000 yksilöä tärkeimpien talvehtimisalueiden sijaitessa Kaakkois-Tanskassa. Pohjanmaan rannikolla muuttavat kyhmyjoutsenet pesivät pääasiassa maakunnan omilla rannoilla, sillä Keski- ja Pohjois- Pohjanmaalla laji vielä melko vähälukuinen pesimälaji. Kristiinankaupungissa rannikolla muuttavien kokonaismäärät ovan keväisin arviolta noin 3000-4000 yksilöä ja syksyisin noin 7000-8000. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka III, maakunnallisesti merkittävä. Kuva 1. Kyhmyjoutsenen muutto Suupohjan rannikolla. Laulujoutsen suomalainen pesimäkanta on vahvistunut useiden vuosikymmenien ajan, ollen nykyisin noin 5 000-7 000 paria (Lehtiniemi 2006, Valkama ym. 2011). Pesivien lintujen lisäksi Suomessa liikkuu runsaasti pesimättömiä lintuja. Fennoskandia ja Venäjä muodostavat lajin levinneisyyden ydinalueen, mikä ohjaa pohjoiseen muuttavia lintuja myös Pohjanlahden kautta. Laulujoutsenen kansainvälinen kannanarvio on vanha (60 000 vuodelta 1995), joten se on esimerkiksi Suomen osalta huomattava aliarvio (Wetlands International 2012). Laulujoutsenten talvehtimisalueet keskittyvät Tanskan ympäristöön. Laulujoutsenen muutto seuraa osittain metsähanhien reittiä eteläisen Ruotsin läpi ja Selkämeren yli. Reitin muuttajamääristä ei ole kovin tarkkoja arvioita, mutta reitti tuo Pohjanmaan keväisille pelloille tuhansia laulujoutsenia. Syksyllä lajin muuttajamäärä on vielä suurempi poikastuoton myötä. Esimerkiksi valtakunnallisessa joutsenlaskennassa lokakuussa 2012 koko maan joutsenmääräksi saatiin 47 000 yksilöä (Birdlife Suomi 2012). Syksyllä Pohjanlahti muodostaa merkittävän muuttoreitin lajille, sillä Liminganlahdella, Hailuodossa ja muilla pohjoisilla merenlahdilla lepäilevät joutsenet muuttavat etelään rannikkoa seurailleen. Pohjanlahden kautta arvioidaan muuttavan syksyisin noin 20 000 laulujoutsenta (Suupohjan lintutieteellinen yhdistys). Muuttoväylän leveys vaihtelee rannikon suuntautuneisuuden ja rikkonaisuuden mukaan ollen kapeimmillaan vähäsaarisilla rantaosuuksilla Kalajoen ja Siikajoen seuduilla Perämerellä sekä Kristiinankaupungissa Selkämerellä. 4

Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka I: Kansainvälisesti merkittävä. Kuva 2. Laulujoutsenen muutto Suupohjan rannikolla. Metsähanhi voidaan jakaa Itämeren alueen tarkastelussa läntiseen taigametsähanheen (Anser fabalis fabalis) ja itäiseen tundrametsähanheen (Anser fabalis rossicus). Taigametsähanhi on vähentynyt voimakkaasti viime vuosina ja taigametsähanhen tuore kannanarvio on 40 000-45 000 (Wetlands International 2012). Suomessa metsähanhi on arvioitu silmälläpidettäväksi (NT). Lajin vähenemiseen on kiinnitetty viime aikoina huomiota myös kansainvälisesti ja lajille ollaan suunnittelemassa kansainvälistä ja suomalaista kannanhoitosuunnitelmaa (esim. AEWA 2012). Taigametsähanhi pesii pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Fennoskandiassa (Suomessa 1 700-2 500 paria) ja Venäjällä (SLU 2011, Valkama ym. 2012, Birdlife International 2012). Fennoskandiassa pesivän taigametsähanhen tärkeimmät talvehtimisalueet sijaitsevat eteläisessä Ruotsissa ja Tanskassa (esim. Lindholm ja Tolvanen 2003, Pessa ym. 2004, Nilsson 2011). Metsähanhien päämuutto kulkee Ruotsien eteläosien läpi ja edelleen Selkämeren yli. Vain pieni osa kannasta muuttaa pesimäseuduilleen Pohjanlahden länsipuolta (esim. Skyllberg ym. 2009). Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kautta on arvioitu muuttavan keväisin 10 000-20 000 metsähanhea (Suupohjan lintutieteellinen yhdistys, Keskipohjanmaan lintutieteellinen yhdistys). Suomen puolella hanhien ensimmäinen tärkeä ruokailualue sijoittuu Satakunnan ja eteläisen Pohjanmaan pelloille. Pääosa Ruotsista Selkämeren yli muuttavista linnuista jatkaa matkaa melko laajana rintamana Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan viljelysalueiden kautta pohjoiseen kohti maan merkittävintä hanhien kerääntymisalueetta Oulun Limingan seutua. Muuttovirta tiivistyy rannikon läheisyyteen Selkämeren keskiosissa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan vähäsaarisilla rannikko-osuuksilla. Taigametsähanhelle Selkämeren ylittävä muuttoväylä sekä Pohjanmaan peltojen keväiset ruokailualueet ovat hyvin tärkeitä. Tundrametsähanhen (Anser fabalis rossicus) kannaksi on arvioitu 550 000, joten se on yksi Euroopan runsaslukuisimmista hanhista. Tundrametsähanhen talvehtimisalueet sijoittuvat Hollannista ja 5

Saksasta aina Balkaniin asti ulottuvalle alueelle. Tundrametsähanhen läntisimmän pesimäkannan muutto sijoittuu Itämerellä Baltian ja läntisen Venäjän kautta kulkevalle reitille, josta muutto ulottuu myös itäiselle Suomenlahdelle. Samaa reittiä muuttavat luoteisimmat tundrahanhet. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka I: Kansainvälisesti merkittävä. Kuva 3. Metsähanhen muutto Suupohjan rannikolla. Lyhytnokkahanhen itäiset pesimäseudut ovat Huippuvuorilla (läntiset Islannissa ja Grönlannissa), jossa pesimäkanta on vahvistunut 63 000 yksilöön (Madsen ym. 1999, Fox ym. 2010, Wetlands Intermational 2012). Laji talvehtii pääasiassa Pohjanmeren ympäristössä ja muuttaa talvehtimisseudulleen Norjan perinteisten lepäilyalueiden kautta (esim. Madsen ja Williams 2012). Lajille ollaan laatimassa kansainvälistä hoitosuunnitelmaa. Pieni, joskin kasvava, osa kannasta (1 000-2 000 yksilöä) muuttaa metsähanhien reittiä Pohjanlahdelle ja edelleen länsirannikon ruokailupeltojen kautta Huippuvuorten suuntaan. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II. Kansallisesti merkittävä. Tundrahanhien määrä on lisääntynyt nopeasti ja Itämeren kautta muuttavaksi läntisen kannan kooksi arvioidaan jo 1,2 miljoonaa lintua (Wetlands International 2012). Tundrahanhet muuttavat Itämerellä itäistä reittiä, eikä niitä juurikaan nähdä Pohjanlahdella. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka IV, Ei erityistä merkitystä. Merihanhen Luoteis-Euroopan nopeasti kasvaneen merihanhikannaksi kooksi arvioidaan 610 000 yksilöä (Wetlands International 2012). Suomessa merialueilla pesii 5 000-6 000 paria (Valkama ym. 2011). Pohjan- 6

lahdella laji pesii Perämerta myöten, mutta läpimuuttoa Pohjanlahden ulkopuolelle lajilla ei ole. Selkämeren kautta muuttava kanta, (6000-8000 yks. keväällä, 12000-15000 yks. syksyllä), seurailee melko tiiviisti Selkämeren ja Perämeren rannikkolinjaa. Muuttoväylä on kapeimmillaan Selkämeren vähäsaarisilla rannikkoosuuksilla. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II. Kansallisesti merkittävä. Kuva 4. Merihanhen muutto Pohjanmaan rannikolla. Valkoposkihanhi on menestynyt hyvin, sillä Hollannissa ja Saksassa talvehtivan kannan kooksi arvioidaan jo 770 000 (Wetlands International 2012). Suurin osa kannasta muuttaa Baltian, itäisen Suomenlahden ja läntisen Venäjän kautta. Pohjanlahdella nähdään arktisia valkoposkihanhia vain satunnaisesti. Sen sijaan Itämeren oma pesimäkanta on vahvistunut nopeasti ja 2000-luvun lopulla Itämerellä arvioitiin pesivän 10 000 valkoposkihanhea (Väänänen ym. 2010). Lisäksi Itämerellä liikkuu runsaasti pesimättömiä nuoria lintuja. Suomessa pesimäkanta on tuoreimman arvion mukaan 3 500 paria (Valkama ym. 2011). Syyslaskennoissa Suomesta on löytynyt 20 000 valkoposkea (Suomen ympäristökeskus 2012b). Lintujen määrä kasvaa nopeimmin Pohjanlahdella, jossa tavattiin puolet syyslaskennan hanhista. Pohjanmaalla syyslaskennoissa havaittiin lintuja varsin vähän, mutta aiemmin syksyllä valkoposkihanhia oli alueella parhaimmillaan pari tuhatta. Syksyisin arktiset valkoposkihanhet ovat itäisessä Suomessa hyvin näkyvä laji (esim. Kontiokorpi 2012). Pohjanmaan rannikon (Suupohja) merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II. Kansallisesti merkittävä. 7

Kuva 5. Valkoposkihanhen muutto Suupohjan rannikolla. Sepelhanhen Venäjän kannaksi arvioidaan 270 000 yksilöä, mutta lajin muutto kulkee Itämerellä pääosin Baltian reitin kautta (Wetlands International 2012). Pohjanlahdella laji on hyvin vähälukuinen muuttaja. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka IV: Ei erityistä merkitystä. Tukkasotka on haahkan jälkeen Itämeren toiseksi runsain vesilintu (lähes 200 000 paria). Suomessa pesii 40 000-60 000 paria ja laji on arvioitu vaarantuneeksi (VU) (Rassi ym. 2010, Helcom 2011, Valkama ym. 2011). Luoteis-Euroopan talvehtivaksi tukkasotkakannaksi on arvioitu 1,2 miljoonaa lintua, joista Itämeren osuudeksi lähes 0,5 miljoonaa yksilöä (Skov ym. 2011). Tärkeät talvehtimisalueet sijaitsevat Kaakkois- Tanskassa ja Ruotsin itärannikolla. Pohjanlahden saaristossa laji on runsas ja tärkeä pesimälaji, mutta lajilla ei ole merkittävää näkyvää läpimuuttoa Pohjanlahdella. Tämä voi johtua siitäkin että merkittävä osa yksilöistä voi muuttaa öiseen aikaan. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka III, Maakunnallisesti merkittävä. Lapasotkalla on pieni pesimäkanta Itämerellä ja tärkeimmät pesimäalueet sijoittuvat Merenkurkun ympäristöön (SLU 2011, Valkama ym. 2011). Suomen parimäärä 400-600 paria. Itämerellä talvehtii arktisia lintuja, joiden tuorein kannanarvio on 310 000 (Wetlands International 2012). Laji on Suomessa ja Euroopassa uhanalainen (EN) ja sille on laadittu suojeluohjelma (European Commission 2009). Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 180 000 paria, joista 120 000 talvehtii Euroopassa. Laji muuttaa Itämerellä pääasiassa Baltian reittiä, joten Pohjanlahdella määrät jäävät hyvin pieniksi. 8

Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka IV: Ei erityistä merkitystä. Haahka on merellinen sorsalaji, jonka pesimäkanta ulottuu Itämerellä Merenkurkkuun asti. Pohjanmaalla haahkamuutto näkyy lähinnä maakunnan eteläisissä osissa, jossa on laskettu parhaina päivinä yli 10 000 muuttajaa (Nousiainen 2008). Nykyisin muuttajien kokonaismäärä jää alueella noin 35 000 lintuun. Suomen eteläisillä saaristoalueilla haahka on linnuston valtalajeja, jonka pesimäkannaksi on arvioitu Suomessa yli 100 000 paria (Valkama ym. 2011). Lajin pesimäkanta on pienentynyt Suomessa ja Ruotsissa yli puolet 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja ennusteet viittaavat laskusuuntauksen jatkuvan (SLU 2011, Ekroos ym. 2012). Luoteis-Euroopan talvehtivaksi haahkakannaksi on arvioitu 1,82-2,38 miljoonaa yksilöä, joista 515 000 sijoittuu Itämeren alueelle (Skov ym. 2011). Itämeren talvehtijamäärä on kutistunut puoleen, mikä vastaa myös pesimäkannan kutistumista. Pääasiassa Itämerellä pesivän kannanosan kooksi on arvioitu nykyisin 290 000 paria (Ekroos ym. 2012). Pesimättömät ja sulkivat haahkat kerääntyvät kesällä suurin parviin tärkeille sulkimisalueille. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka III: Maakunnallisesti merkittävä. Kuva 6. Haahkan muutto Suupohjan rannikolla. Allin Luoteis-Euroopassa talvehtivaksi kannaksi on arvioitu 4,7 miljoonaa lintua, mutta määrät ovat vähentyneet voimakkaasti arvion tekemisen jälkeen (Skov ym. 2011). Itämerellä talvehtivien allien määrän on arvioitu vähentyneen 65 prosenttia 1,48 miljoonaan yksilöön 1990-luvun alkupuolen ja 2000-luvun jälkipuolen välillä. Alli on kuitenkin Itämeren runsaslukuisin talvehtija ja Itämeri on lajin tärkein talvehtimisalue. Suomessa alli on pääasiassa läpimuuttaja, sillä pohjoisimmassa Suomessa pesii vain pieni kanta (1 500-2 000 paria) (Valkama ym. 2011). Myös Ruotsin pohjoisosissa pesii vähäinen kanta (SLU 2011). Allin päämuutto pohjoisille 9

pesimäalueille kulkee Itämerellä Baltian reitin kautta. Pohjanlahden puolella muuttajien määrät jäävät selvästi vaatimattomammiksi, vaikka lajia voidaankin havaita kevätmuutolla useampi kymmenentuhatta yksilöä. Pohjanlahdella laji muuttaa melko leveänä rintamana, mutta Suomen rannikolla muutto on tiivistyneintä Selkämerellä. Merenkurkussa laaja saaristo levittää muuttoa ja osa linnuista siirtynee Ruotsin puolelle. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. Kuva 7. Allin muutto Suupohjan rannikolla. Mustalintuja talvehtii Luoteis-Euroopassa arviolta 1,6 miljoonaa yksilöä, kun Itämerellä talvehtivien lintujen määräksi on laskettu 410 000 (Skov ym. 2011). Itämerellä talvehtivien mustalintujen määrä on vähentynyt lähes puoleen noin viidentoista vuoden aikana. Itämerellä laji pesii vain satunnaisesti, mutta laji on varsin näkyvä koko avovesikauden aikana. Keväällä suurin muuttovirta pohjoisen pesimäseuduille suuntautuu Itämerellä Baltian reitin kautta. Mustalintuja muuttaa kuitenkin merkittäviä määriä myös Pohjanlahden kautta, sillä Pohjanmaan maakuntaliiton selvityksessä Selkämeren kautta arvioitiin muuttavan 100 000-200 000 mustalintua ja pilkkasiipeä (Suupohjan lintutieteellinen yhdistys). Laji muuttaa tyypillisesti ulkomerellä rannikkolinjaa seuraillen. Merenkurkussa osa linnuista siirtynee Ruotsin puolelle. Kesällä Itämerellä tavataan runsaasti pesimättömiä ja sulkivia mustalintuja. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II, Kansallisesti merkittävä. 10

Kuva 8. Mustalinnun ja pilkkasiiven muutto Suupohjan rannikolla. Pilkkasiiven on arvioitu vähentyneen voimakkaasti ja se on kirjattu maailmalaajuisesti uhanalaiseksi (EN). Suomessa pilkkasiipi on silmälläpidettävä (NT) ja pesimäkanta 9 000-11 000 paria (Rassi ym. 2010, Valkama ym. 2012). Euroopan pesimäkanta on 85 000-100 000, josta Itämeren osuus on neljännes (18 400-22 700) (Helcom 2011). Luoteis-Euroopan talvehtivaksi pilkkasiipikannaksi on arvioitu miljoona lintua, mutta arvion jälkeen Itämerellä talvehtiva kanta on kutistunut 60 prosenttia 370 000 yksilöön (Skov ym. 2011). Itämeri on Luoteis-Euroopan kannan tärkein talvehtimisalue (European Commission 2009). Suomenlahdella ja Saaremaan ympäristössä laskettiin 1990-luvulla 20 000-30 000 pilkkasiiven parvia sulkimassa. Venäjän pohjoisosissa pesivät pilkkasiivet ovat tärkeä osa Baltian ja Itäisen Suomenlahden toukokuista arktikaa, mutta merkittävä osa Itämeren talvehtijoista muuttaa pohjoiseen myös Pohjanlahden kautta. Esimerkiksi keväällä 2010 Pohjanmaan rannikolla laskettiin noin 50 000 pohjoiseen matkannutta pilkkasiipeä (Nousiainen 2010). Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. Kuikkalinnut (kaakkuri ja kuikka) ovat kansainvälisesti arvioiden elinvoimaisia lajeja. Luoteis-Euroopan talvikannaksi on kaakkurilla arvioitu 150 000-450 000 ja kuikalla 250 000-500 000 yksilöä, mutta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Itämerellä talvehti vain 9 000 kaakkuria ja kuikkaa (Skov ym. 2011). Määrän väheneminen johtunee ainakin osittain talvehtimispaikkojen muuttumisesta. Arviolta puolet Luoteis-Euroopan kannasta on aiemmin talvehtinut Itämerellä. Kuikkalintuja muuttaa runsaimmin pohjoisen pesimäalueille Baltian reittiä pitkin, mutta myös Pohjanlahdella nähdään merkittävää kuikkalintujen muuttoa. Pohjanmaan maakuntaliiton selvityksessä Suomenpuoleisen Selkämeren kautta arvioitiin muuttavan 30 000-60 000 kuikkalintua, joista kaksi kolmesta on kuikkia (Suupohjan lintutieteellinen yhdistys). Merenkurkun laaja saaristo jakaa ja hajaannuttaa muuttoa Suomen ja Ruotsin puolelle (Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys ry). 11

Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. Kuva 9. Kuikan ja kaakkurin muutto Pohjanmaan rannikolla. Merimetso (Phalacrocorax carbo sinensis) on vahvistanut pesimäkantaansa nopeasti Itämerellä ja Suomessa (Herrmann ym. 2011a, Suomen ympäristökeskus 2012a). Tuoreimman arvion mukaan Itämeren pesimäkanta on 160 000 paria, joista Suomen nopeasti kasvanut pesimäkanta edustaa runsasta kymmentä prosenttia (Suomen ympäristökeskus 2012a). Kaksi kolmasosaa suomalaisista merimetsoista pesii Pohjanlahdella ja niistä yli kolmasosa Selkämerellä. Merimetsojen talvehtimisalueet painottuvat läntiseen ja eteläiseen Eurooppaan. Lisäksi Itämeren kautta muuttaa Jäämerellä, Fennoskandian pohjoisrannoilla pesiviä merimetsoja (Phalacrocorax carbo carbo), joiden kannan kooksi on arvioitu 120 000 (Wetlands International 2012). Suomen puoleisen Pohjanlahden kautta arvioitiin muuttavan 7 000-10 000 merimetsoa, joista suurin osa lienee arktisia lintuja. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. 12

Kuva 10. Merimetson muutto Pohjanmaan rannikolla. Merikotkan pesimäkanta on vahvistunut Itämerellä erityisesti 1990-luvulta lähtien. Pesimäkannan kehitys noudattaa Itämeren eri osissa hyvin samanlaista kaavaa (Herrman ym. 2011b). Itämeren rantavaltioiden parimääräksi arvioitiin noin 2 100 vuonna 2007, minkä jälkeen pesimäparien määrä on jatkanut kasvua. Suomessa todettiin vuonna 2010 lähes 370 pesimäreviiriä, kun kolme vuotta aiemmin jäätiin alle 300 reviirin (Stjernberg ym. 2011). Tärkeimmät pesimäalueet sijoittuvat Suomen länsirannikolle, sillä suurin osa reviireistä sijoittuu Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Merenkurkun alueelle. Satakuntaan ja Suomenlahdelle merikotka on vasta asettumassa pesimälajistoon. Suomessa laji luetaan uhanalaisten lajien arvioinnissa edelleen vaarantuneeksi (VU) (Rassi ym. 2010). Itämeren rantavaltioista eniten pesimäreviirejä on Puolassa (700-800, vuonna 2007) ja Ruotsissa (455) sekä Saksassa (295) (Herrmann ym. 2011b). Vuonna 2011 Ruotsin tutkituista pesistä (506) yli puolet sijaitsi Itämeren rannoilla (309). Pohjanlahdella tutkittuja pesiä oli 104, joista 67 onnistui (Helander ja Bignert 2012). Myös Suomi on merikotkalle varsin merkittävä pesimäalue, sillä Itämeren rantavaltioiden pesimäreviireistä noin 13 prosenttia sijoittuu pääosin länsirannikolle. Itämeren rantavaltioissa ja Norjassa (3500 paria) pesivät linnut muodostavat valtaosan Euroopan populaatiosta ja noin puolet koko maailmankannasta (Herrman ym. 2011b). Nuoret merikotkat liikkuvat laajasti niin merellä kuin sisämaan vesistöillä (esim. Saurola ym. 2010, Luonnontieteellinen keskusmuseo 2012). Sen sijaan pesivät parit pysyvät ravintotilanteen salliessa pesimäreviireillään ympäri vuoden. Itämerellä on myös vahvaa merikotkamuuttoa, sillä esimerkiksi Lapissa ja Venäjän koillisosissa pesivät kotkat muuttavat talveksi etelään. Muuttavien, kiertelevien ja paikallisten kotkien erottelu vaikeuttaa lintumäärien arviointia. Esimerkiksi Suomessa talvehtivien ja muuttavien merikotkien karkeaksi määräksi on arvioitu 2 000-3 000 yksilöä. Kotkien lentoliikenne on runsainta tiheimmillä pesimiskeskittymillä 13

kuten Merenkurkussa ja Saaristomerellä sekä Selkämeren avoimilla rantaosuuksilla, joilla ei ole muuttoa jakavaa saaristoa. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. Kuva 11. Merikotkan muutto Pohjanmaan rannikolla. Petolinnuista merikotkan lisäksi merkittäviä muuttajia voivat olla isot haukat. Pohjanlahdella suurimmat muuttajamäärät muodostuvat piekanoista. Pohjanmaalla piekanoiden muutto suuntautuu pohjoiseen ja luoteeseen. Merkittävä osa piekanoista ylittää Pohjanlahden Merenkurkun yli luoteeseen, jolloin Raippaluodon ympäristö muodostaa piekanoiden muuttoväylän keskeisen kapeikon (pullonkaulan). Pohjanmaan kautta muuttavien lintujen määräksi on arvioitu nykyisin 1 000-2 000 yksilöä (Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys). Aiempina vuosikymmeninä muuttavia piekanoita on havaittu Merenkurkussa parhaimmillaan 4 000-5 000 yksilöä (esim. Lahti ym. 1990). Merenkurkun ylittävien piekanoiden määrän on arvioitu vähentyneen pohjoisen Ruotsin pesimäkannan kutistumisen myötä (esim. Ottvall ym. 2008, SLU 2011). Syksyllä piekanoita nähdään Pohjanmaalla vähemmän, eikä Merenkurkun yli kulje vastaa muuttoväylää. Piekana pesii maailmanlaajuisesti pohjoisilla alueilla ja pesivien lintujen määrä vaihtelee ravintotilanteen mukaan, joten esimerkiksi Suomen pesimäkanta on keskimäärin 2 000 paria (500-4 000) (Väisänen ym. 1998, Valkama ym. 2011). Ruotsin pesimäkannaksi on arvioitu keskimäärin 2 000-5 000 paria ja Norjan 5 000-10 000 paria (Birdlife International 2004). Suurin osa Euroopan piekanoista pesii Venäjällä (30 000-60 000). Pohjanmaan rannikon (Merenkurkku) merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. 14

Kurki on vahvistanut pesimäkantaansa viime vuosina, joten tuorein arvio Suomessa pesivien kurkien määrästä on 30 000-40 000 paria (Valkama ym. 2011). Suomen kurkikannan arvioidaan kuusinkertaistuneen 1980-luvun puolivälistä. Ruotsin ja Norjan kurkikannaksi arvioidaan noin 150 000 kurkea ja koko Luoteis- Euroopan kannaksi noin 240 000 kurkea (WOW 2012). Kevään suurimmat kurkimuutot ajoittuvat huhtikuun puolivälin aikoihin, jolloin etelärannikolla on nähty parhaina päivinä 5 000-7 000 muuttavaa kurkea. Keväällä 2012 Pohjanmaalla nähtiin poikkeuksellisen näyttävää kevätmuuttoa, kun parhaana päivänä laskettiin yli 2200 kurkea. Aiempina vuosina kevään parhaiden muuttopäivien lintumäärät ovat jääneet selvästi pienemmiksi. Syksyisin kurjet kerääntyvät Vaasan Söderfjärdenin tapaisille perinteisille ruokailualueille, jossa on tavattu parhaina päivinä ruokailemassa 8 000 kurkea. Kurjet suosivat mantereen yllä olevia nostoja, joten Pohjanlahti ohjaa kurjet vesilintuja itäisemmälle reitille. Selkämeren yllä nähdään lähinnä yöpymissaarilta muutolle nousseita kurkia sekä Merenkurkusta Pohjanmaan kerääntymisalueille saapuvia lintuja. Maakuntaliiton selvityksessä Selkämeren rannikon kautta arvioitiin muuttavan noin 20 000 kurkea (Suupohjan lintutieteellinen yhdistys). Kurkien syysmuutto ylittää Suomen melko laajalla rintamalla, mutta joinakin vuosina idänpuoleiset tuulet voivat tiivistää muuttoa länsirannikon tuntumaan. Meren kurjet joutuvat ylittämään Suomenlahdella siirtyessään Baltiaan. Syksyllä 2011 Suomessa havaittiin merkittävä osa Suomenlahden yli muuttavasta kurjista, sillä havaintojen summaksi kertyi yli 90 000 kurkea ja muuttajien kokonaismäärän arvioitiin ylittäneen 100 000 yksilöä (Lehikoinen 2011). Arvioitu muuttajien määrä sopii hyvin Suomen pesimäkannan kokoon ja Ruotsista saapuvien kurkien määrään (10 000 kurkea). Baltiasta kurkien muuttoreitti hajaantuu Itämeren eteläosissa Balkanin tai Saksan suuntaan. Varsinaiset talvehtimisalueet löytyvät Israelista, Unkarista, Ranskasta, Espanjasta tai Afrikan puolelta. Pohjanmaan rannikon merkitys lajin muuttoväylänä: Luokka II: Kansallisesti merkittävä. Kuva 12. Kurjen kevätmuutto Pohjanmaan rannikolla. 15

Kuva 13. Kurjen syysmuutto Pohjanmaan rannikolla. Lähteet AEWA (Agreement on the Conservation of African-Eurasian Migratory Waterbirds) 2012. Report on the conservation status of migratory waterbirds in the agreement area. 90 s. < http://www.unepaewa.org/meetings/en/stc_meetings/stc7docs/info_docs_pdf/stc_inf_7_4_csr5.pdf> BirdLife International 2004. Birds in Europe: population estimates, trends and conservation status. <www.birdlife.org> BirdLife International 2012. BirdLife Data Zone. Species factsheet. <www.birdlife.org/datazone/species> Birdlife Suomi 2012. Suomessa lepäilee lähes 50 000 laulujoutsenta. <http://www.birdlife.fi/yhdistys/arkisto/lehdistotiedotteet-2012.shtml#08112012> Ellermaa, M. & Pettay, T. 2005. Põõsaspean niemen arktinen muutto syksyllä 2004. Linnut-vuosikirja 2005: 99-112. Ellermaa, M., Pettay, T. & Könönen, J. 2010. Sügisränne Põõsaspeal 2009. Aastal. Summary: Autumn migration in Põõsaspea Cape in 2009. Hirundo 23: 21-46. <http://www.eoy.ee/hirundo/sisukorrad/2010_1/ellermaa_etal_23_1.pdf> 16

Ekroos, J., Fox, A.D., Christensen, T.K., Petersen, I.K., Kilpi, M., Jónsson, J.E., Green, M., Laursen, K., Cervencl, A. de Boer, P., Nilsson, L, Meissner, W., Garthe, S. & Öst, M. 2012. Declines amongst breeding Eider Somateria mollissima numbers in the Baltic/Wadden Sea flyway. Ornis Fennica 89(2): 81-90. European Commission 2007. Management plan for Velvet Scoter (Melanitta fusca) 2007 2009. Technical Report - 008 2007. 46 s. <http://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/wildbirds/hunting/docs/velvet_scoter.pdf> European Commission 2009. European Union management plan for Scaup Aythya marila 2009 2011. Technical Report - 2009 036. <http://ec.europa.eu/environment/nature/conservation/wildbirds/hunting/docs/scaup%20eu_mp.pdf> Fox, A.D., Ebbinge, B.S., Mitchell, C., Heinicke, T., Aarvak, T., Colhoun, K., Clausen, P., Dereliev, S., Farago, S., Koffijberg, K., Kruckenberg, H., Loonen, M.J. J. E., Madsen, J., Mooij, J., Musil, P., Nilsson, L., Pihl, S., & van der Jeugd, H. 2010. Current estimates of goose population sizes in western Europe, a gap analysis and an assessment of trends. Ornis Svecica 20: 115 127, 2010. <http://www.zoo.ekol.lu.se/waterfowl/hollviken.pdf> Helander, B. & Bignert, A. 2012. Havsörn. Havet 2012: 100-101. <http://www.havsmiljoinstitutet.se/digitalassets/1391/1391098_havet_2012_121126.pdf> Helcom 2012. Red List of Baltic Breeding Birds.128 s. < http://www.helcom.fi/stc/files/projects/redlist/helcom%20red %20List%20of%20Baltic%20Sea%20Breeding%20Birds.pdf> Herrmann, C., Bregnballe, T., Larsson, K., Ojaste, I. & Rattiste, K. 2011a. Population Development of Baltic Bird Species: Great Cormorant (Phalacrocorax carbo sinensis). <http://www.helcom.fi/bsap_assessment/ifs/ifs2011/en_gb/cormorant/> Herrmann, C., Krone, O., Stjernberg, T. & Helander, B. 2011b. Population Development of Baltic Bird Species: Whitetailed Sea Eagle (Haliaeetus albicilla). HELCOM Baltic Sea Environment Fact Sheets 2011. <http://www.helcom.fi/bsap_assessment/ifs/ifs2011/en_gb/white-tailedseaeagle/> Hilden, O., & Hario, M. 1993. Muuttuva saaristolinnusto. 317 s. Kontiokorpi, J. 2012. Poskellista menoa. Linnut 47(4):4-5. Lahti, T., Keskinen, A., Lukkarinen, T., Pahtamaa, T. & Seppälä, H. 1990. Merenkurkun linnusto. 32-96. Lehikoinen, A. 2011. Kaikkien aikojen kurkisyksy! Linnut 46(4): 30-31. Lehtiniemi, T. 2006: Ne tulivat takaisin. Linnut 41(3): 8-16. Lindholm, A. & Tolvanen, P. 2003: Tundrametsähanhi (Anser fabalis rossicus) Suomessa. Esiintyminen ja määritys. Linnut 38 (1): 36 41. Luonnontieteellinen keskusmuseo 2012. Suomen merikotkien satelliittiseuranta. http://www.luomus.fi/elaintiede/merikotkat/ Madsen, J., Cracknell, G. & Fox, T. 1999. Goose populations of the Western Palearctic. Wetlands Internationa Publication No. 48. 344 s. <http://bios.au.dk/en/knowledge-exchange/about-our-research-topics/animals-and-plants/mammalsand-birds/goose-populations-of-the-western-palearctic/> Madsen J. ja & Williams, J. H. (toim.) 2012. Draft International Species Management Plan for the Svalbard Population of the Pink-footed Goose Anser brachyrhynchus. AEWA. Luonnos. < http://www.unep-aewa.org/meetings/en/mop/mop5_docs/pdf/mop5_30_draft_smp_pfg_jkrev1.pdf> Nilsson, L. 2011. The migrations of Finnish Bean Geese Anser fabalis in 1978 2011. Ornis Svecica 21: 157 166. < http://www.zoo.ekol.lu.se/waterfowl/beangoose/2011-ornis-svecica-21-157_166.pdf> 17

Nousiainen, I. 2008. Suupohjan haahkat 1998 2007 Vuosi haahkan siivillä. Hippiäinen 38 (1): 16-27. Nousiainen, I. 2010. Kevätmuutto 2010 Kristiinankaupungissa. <http://www.saunalahti.fi/retki/linnut/k2010_krs_muutto.htm> Ottvall, R., Edenius, L., Elmberg, J., Engström, H. Green, M., Holmqvist, N., Lindström, Å., Tjernberg, M. & Pärt, T. 2008. Populationstrender för fågelarter som häckar i Sverige. Naturvårdsverket. Rapport 5813. 125 s. < http://swedishepa.se/documents/publikationer/620-5813-5.pdf > Pessa, J., Väyrynen, E. & Timonen, S. 2004. Metsähanhitutkimuksen ja seurannan tuloksia kolmen vuosikymmen ajalta. Linnut-Vuosikirja: 28 33. PPLY (Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistys) 2009. Suurhiekan merituulipuisto - Suurhiekan linnusto ja arvio suunnitellun tuulipuiston linnustovaikutuksista. Osaraportti Suurhiekan tuulipuiston YVA-selostusta varten. Wpd Finland Oy. 176 s. <http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=101693&lan=fi> Pöyhönen, M. 1995. Muuttolintujen matkassa. 255 s. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. 685 s. <http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=123017&lan=fi> Saurola, P., Koivusaari, J., Lumme, T., Nuuja, I. & Stjernberg, T. 2010. Minne menet, merikotka? Satelliittimerikotkien ensimmäinen vuosi. Linnut (3): 6-15. Skov, H., Heinänen,S, Žydelis,R., Bellebaum,J., Bzoma,S., Dagys,M., Durinck,J., Garthe S.,, Grishanov,G., Hario,M., Kieckbusch,J.J., Kube,J., Kuresoo,A., Larsson,K., Luigujoe,L., Meissner,W., Nehls, H.W., Nilsson,L., Petersen, I.K., Mikkola Roos,M., Pihl,S., Sonntag, N., Stock, A., Stipniece, A. & Wahl. J. 2011. Waterbird Populations and Pressures in the Baltic Sea. Nordic Council of Ministers. TemaNord 2011:550. 203 s. <http://www.norden.org/en/publications/publikationer/2011-550> Skyllberg, U. Nousiainen, I., Hansson, P., Bernhardtson, P., Andersson, Ö.& Nordlund, M. 2009. Spring migration of the Taiga Bean Goose Anser f. fabalis along the Western Flyway in northern Sweden: numbers in 2003 2008 and timing in comparison with the Central Flyway in Finland. Ornis Svecica 19: 199-214. SLU 2011. ArtDatabanken. Swedish Species Information Center. <http://www.artdatabanken.se> Stjernberg, T., Koivusaari, J., Högmander, J., Nuuja, I. & Lokki, H. 2011. Suomen merikotkat 2009 2010. Linnutvuosikirja 2010: 18-27. Suomen ympäristökeskus 2012a. Merimetsoseuranta. <http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=416427&lan=fi&clan=fi> Suomen ympäristökeskus 2012b. Valkoposkihanhien syyskannan kasvu jatkuu länsirannikolla ja sisämaassa. <http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=418696&lan=fi> Tuohimaa, H. & Tikkanen, H. 2010. Maanahkiaisen merituulipuiston linnustoselvitys. Ramboll. 83 s. <http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=123821&lan=fi> Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011. Suomen III Lintuatlas.<http://atlas3.lintuatlas.fi> Väisänen, R.A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998. Muuttuva pesimälinnusto. 567 s. Väänänen, V-M., Laine, J., Lammi, E., Lehtiniemi, T, Luostarinen, V-M. & Mikkola-Roos, M. 2010. Suomen valkoposkihanhikanta jatkaa kasvuaan. Linnut-vuosikirja 2009: 72-77. Wetlands International 2012. Waterbird Population Estimates. <wpe.wetlands.org> 18

WOW (Wings Over Wetlands Project) 2010. The Critical Site Network Tool. <http://csntool.wingsoverwetlands.org/csn/default.html#state=home> 19