KOHTAAMISET, JAKAMINEN JA MONIKÄYTTÖISYYS Toimintalähtöiset ympäristöt ja muuntojoustavuus
TILOJEN KÄYTTÖ Miksi muutetaan talous ja ekologisuus sekä toiminnallisuus LIIKKELLE PANEVIA VOIMIA Uusi käsitys ja tietämys oppimisesta ja opettamisesta. Ilmiöpohjainen oppiminen, vuorovaikutteinen oppiminen ja käänteinen oppiminen. Muuttuvat tilanteet työmarkkinoilla. Kilpailu opetuksen rahoituksesta ja laadukkaista opiskelijoista. Taloudelliset syyt, vuokramenot ja tuottavuuden tehostaminen. Tarve tiivistää tiloja ja parantaa tilojen käyttöastetta mm. tilojen monipuolisella käytöllä. Muuttuvat toiminta- ja työskentelytavat ja tekniikan tuomat uudet mahdollisuudet vaativat uusia ominaisuuksia tiloilta. Työviihtyvyys ja sujuva työskentely. Tiimityöskentelymallien korostuminen Brändi, kilpailu parhaista tekijöistä ja asiakkaista. Tilat kuvastavat tarjottavaa tuotetta tai palvelua Energiankulutus ja ekologiset syyt Jos organisaatio tehostaa tilankäyttöään kolmanneksella ( 29 % ) pienenee toimiteilojen aiheuttamaa hiilijalanjälki lähes samassa suhteessa ( 24 % ). Lähde Senaattikiinteistöt Opetustilojen tilankäyttöä tehostetaan 80 000 neliöstä 53 000 neliöön. Luento- ja seminaaritiloissa on tavoitteena 40 prosentin varausaste arkipäivinä klo 8-20 vuoteen 2020 mennessä. Salien käyttöastetta nostetaan yhteiskäyttöä ja monikäyttöisyyttä lisäämällä, ulosmyynnin avulla sekä jakamalla opetusta nykyistä tasaisemmin eri viikonpäiville. Aalto yliopisto
TYHJILLÄÄ OLEVAT TYÖHUONEET, TYÖPISTEET TAI OPETUSTILAT TILOJEN KÄYTTÖ Miksi muutetaan talous ja ekologisuus sekä toiminnallisuus
MONITILAYMPÄRISTÖ Monitilaympäristö, mitä miksi? Monitilatoimistot ja monikäyttöiset oppimisympäristöt Muodostuu erilaisista tilatyypeistä, jotka tukevat työn monia eri vaiheita syväkeskittymisestä kokouksiin, pikapalavereihin, taukoihin ja yhdessä ideointiin. Työntekijä valitsee päivän aikana työvaihettaan parhaiten tukevan tilan ja mobiiliteknologia mahdollistaa joustavan työskentelyn. Toimistossa on nimettyjä ja jaettuja työpisteitä sekä pistäytymispaikkoja vierailijoille. Henkilöstö jaetaan liikkuvuuden, vuorovaikutuksen, yksilötyön ja työvälineiden perusteella eri työprofiileihin. Näitä ovat esimerkiksi ankkurit, kampusmobiilit ja mobiilit. Monitilatoimisto joustaa toiminnan muuttuessa: esimerkiksi käyttäjämäärää voidaan kasvattaa ilman kalustehankintoja ja seinämuutoksia. Monitilatoimistossa työpisteen ominaisuudet määräytyvät työn luonteen perusteella. Tiedonkulku, kohtaamiset, co-working Monitilatoimisto muodostuu nimetyistä ja jaetuista työpisteistä sekä erilaisista yksin ja yhdessä tekemisen tiloista. Aalto ARTSin dekaanin toimistossa on 34 työpistettä 50 työntekijälle.
MONTITILATOIMISTON MONET TILAT PERUSTUSVAT TYÖPROFIILEIHIN Ankkuri, työskentelee valtaosan päivästä nimetyllä työpisteellä. Tekee pääasiassa keskittyvää tai suorittavaa yksilötyötä. Vuorovaikutus ja kokoustaminen ja liikkuva työ varsin vähäistä. Kampusmobiili / toimistomobiili Liikkuu työnsä vuoksi kampuksella, kokouksissa, opetustehtävissä tai asiakas- ja palvelutyössä. Vaihtaa siksi usein työpistettä ja työtilaa. Työ sisältää sekä yksilö että vuorovaikutustyötä. Mobiili Liikkuu työviikon aikana sekä kampuksella että runsaasti myös kampuksen ulkopuolella kokouksissa, tutkimustyössä, seminaareissa asiakastyössä jne. Työ on pääasiassa vuorovaikutteista ja toimisto on paikka kohtaamiselle ja tiedon jakamiselle. Mobiili tekee monipaikkaista ja etätyötä. Intensiivisen yksilötyön alue Avoimen vuorovaikutuksen alue Intensiivisen Intensiivisen yhteistyön alue vuorovaikutuksen alue Avoimen vuorovaikutuksen alue Intensiivisen vuorovaikutuksen alue Avoimen vuorovaikutuksen alue
MONITILATOIMISTOT Puolijulkinen Avoimen vuorovaikutuksen alue Intensiivisen vuorovaikutuksen alue Puoliyksityinen Intensiivisen vuorovaikutuksen alue Puoliyksityinen Monet tilat neuvottelutila Yksityinen Yksityinen Intensiivisen yksilötyön alue Intensiivisen yhteistyön alue nimetty työpiste / työhuone Yksityinen Intensiivisen yhteistyön alue tiimityötila Yksityinen Intensiivisen yksilötyön alue jaettu hiljainen työhuone Monitilatoimisto muodostuu nimetyistä ja jaetuista työpisteistä sekä erilaisista yksin ja yhdessä tekemisen tiloista. Aalto ARTSin dekaanin toimistossa on 34 työpistettä 50 työntekijälle.
MONITILATOIMISTOT Helposti muunneltavat monitilatoimistot RAKENTEELLINEN MUUNNELTAVUUS Sähköt joustavasti katosta Ilmastointi muodostaa säännöllisiä kenttiä ns. ilmastointikammat Uusia seiniä mahdollisimman vähän Tilaa voidaan rajata kalustamisella ja kalusteen omaisilla tilaelementeillä. Kiinteät rakennuselementit kuten hissit, portaat ja muut liikennealueet sekä märkätilat sijoitetaan toimintojen solmukohtiin niin että ne eivät häiritse työtilojen muunneltavuutta
MONITILAYMPÄRISTÖ Monitilatoimistot ja monikäyttöiset oppimisympäristöt Monitila-ajattelu oppimisympäristössä Luokat eivät ole opettajien linnoittautumisen paikkoja. Monitilaympäristö Perinteisesti opetustila on määritelty opettajalle tai tietylle ryhmälle. Mitä jos tilat olisikin jaettu käyttötarkoituksen mukaan. Puhutaan samanaikaisuusopettajuudesta ja tilojen yhteiskäyttöisyydestä toiminnan mukaan. Projektityöskentely. Monitilaympäristön kalusteet tukevat työskentelyä käyttötarkoituksen mukaan. Toimitaan ns. liikkuva työpiste periaatteella. Asiantuntijoille ei ole omia työpisteitä vaan kukin hakeutuu tehtävän mukaan sellaiseen ympäristöön joka tukee työskentelyä parhaalla mahdollisella tavalla Pedagoginen muutos voi olla suuri. Tarvitaan koulutusta ja apua
ERITYISTILAT Vaativat tekniikkaa Usein rankemmat LVIS-vaatimukset Vaatimuksia turvallisuudessa kulkemisen huomioiminen Muunneltavuuden haasteet Kalliita YHTEISKÄYTTÖISYYS Yhteiskäyttöisyys talon sisällä ja ulkopuolella TYÖTILAT Henkilökunnan työskentelytilat Muuntojoustavuuden ja monikäyttöisyyden toteuttaminen on teknisesti helppoa. Brändivaikutuksia. Ulosvuokraus mahdollista Yhteistyökumppanit mukaan. Individual study lab socializing lab The space between designing workspace workspace co- cration group study classroom networking classroom classroom Sijoitukset, yhteiskäyttöisyys, muunneltavuus Lecture theatre classroom lab OPPIMISEN TILAT LUENTOSALI Massaluenneot Tapahtumat, messut yms. Luonnollisesti yhteiskäyttöinen ja ulos vuokrattavat Liittyvät tilat tärkeitä eating meeting rooms inventing YLEISOPETUSTILAT workspace Teoriaopetus Seminaarit Ryhmätyöskentely Big-room työskentely Monikäyttöisyyden toteuttaminen on teknisesti helppoa. Brändivaikutuksia. Ulosvuokraus mahdollista Yhteistyökumppanit mukaan. NEUVOTTELUTILAT Neuvottelut Ryhmätyöskentely Big-room työskentely Opiskelijan ohjaus Monikäyttöisyyden toteuttaminen on teknisesti helppoa. Brändivaikutuksia. Ulosvuokraus mahdollista Yhteistyökumppanit mukaan.
MONIKÄYTTÖISET YLEISOPETUSTILAT Monikäyttötilat YHTEISKÄYTTÖISET MUUNNELTAVAT MONIKÄYTTÖTILAT Tekniikka suunnitellaan joustavaksi niin että tila on esim. kalustemuutoksin muokattavissa helposti erilaisiin työskentely ja opetustilanteisiin sopiviksi Yhteiskäyttöisyys nostaa käyttöastetta ja tuottaa tiedonvaihtoa opettajien ja opiskelijoiden kesken. Tilojen joustava yhdisteltävyys mahdollistaa myös isojen tapahtumien tai massaluentojen järjestämisen yleisopetustiloissa. Esitystekniikka valitaan siten että se parhaalla mahdollisella tavalla palvelee erilaisia oppimistilanteita ja on helppokäyttöistä. Opetuksen lisäksi tiloja voidaan käyttää ja ulosvuokrata, kokoustiloina, ryhmätyötiloina, tapahtumatiloina, seminaaritiloina ja itsenäisen oppimisen tiloina. Isoissa tilahankkeissa kehitetään oppimisen prosessia tukevia monitilaympäristöjä, joissa suunnittelun keskiössä on opiskelijakokemus. Nämä ympäristöt sisältävät opetustilojen ohella ryhmätyötiloja, hiljaisia tiloja, 24/7- tiloja, kiltatiloja, kahviloita sekä arjen palveluita. Tilat suunnitellaan yhteistyössä opiskelijoiden, opetushenkilökunnan, opetuksen suunnittelijoiden sekä Tietotekniikkapalvelujen kanssa. Aalto yliopisto
ERITYISOPETUSTILAT Muunneltavuus ja monikäyttöisyys AMMATTIOPETUSTILAT TYÖSALIT VERSTAAT RAKENTEELLINEN MUUNNELTAVUUS Muuttuvat ja kehittyvät opetusalat vaativat ammattiopetustiloilta ja verstailta entistä parempaa monikäyttöisyyttä muunneltavuutta Eritisopetustilojen sijoittaminen omaan yhtenäiseen lohkoonsa parantaa muunneltavuutta ja yhteiskäyttöisyyttä Keskitetyn sijainnin etuja muunneltavuuden lisäksi on tilojen vaatiman tekniikan keskittäminen YHTEISKÄYTTÖISYYS Tilat palvelevat tai muuntuvat helposti palvelemaan useamman alan opintoja Muuntojoustavat tilat mahdollistavat notkeat palvelut. Ulkopuolisella käytöllä ja oman käytön tehostuksella saavutetaan taloudellisia säästöjä. VR ( Virtual Relity ) tekniikka tuo lisää mahdollisuuksia erilaisten koulutusten toteuttamiseen Yhteiskäytön esteiksi on tunnistettu opetuserilainen koko, ulkoisen rahoituksen omat alustat, turvakysymykset sekä pelko laitteiden katoamisesta. Useilla tiloilla ja laitteilla on erittäin tarkat turvallisuus-, kalibrointi- ja käyttöluokitukset. Lisäksi ulkopuolisen käytön synnyttämien kustannusten jakaminen tiloista, laitteista ja palvelusta voi olla hankalaa. Esimerkki yhteiskäyttöisestä erityisopetustilasta Mediapolis United Studio. Käyttäjät Tredu, TAMK ja yksityiset. Vuokraaja Tredu
MUUT OPPIMISEN JA TYÖNTEON TILAT THE SPACE BETWEEN The space between, rajapinnoissa tapahtuu mielenkiintoisia asioita Aulat, ravintolat ja näyttelytilat Tukevat yksin ja yhdessä tekemisen tilanteita, vuorovaikutusta ja kohtaamisia. Aulatilat voidaan kalustaa ja varustaa oppimistiloiksi, neuvottelutiloiksi, kohtaamisen paikoiksi ja vertaisoppimisen tiloiksi. Koulun toiminta tuodaan näkyväksi aulatiloissa. Ravintolat ja kahvilat ovat luontevia kohtauspaikkoja, ja yhdessä ruokailu tuo ihmiset yhteen. Ravintolatilat voivat toimia oikein varustettuna myös opetuksen puskuritilana.
MUUT OPPIMISEN JA TYÖNTEON TILAT THE SPACE BETWEEN
TILOJEN KETTERÄ KÄYTTÖ Varaus ja vuokraus MISTÄ TIETÄÄ ETTÄ TILA ON VAPAANA? Tilojen mahdollisimman tehokas käyttö edellyttää joustavaa ja nopeaa varausjärjestelmää ja hyvää opastusta MITEN VOIN VARATA TILAN? Tilankäytön tehostaminen vapauttaa tiloja esim. yhteistyökumppaneiden käyttöön. Miten vapaista tiloista tiedotetaan ulkopuolisille, miten varaus tapahtuu. Tiloista ja palveluista voidaan rakentaa houkuttelevia palvelukokonaisuuksia asiakkaille. Vrt. yliopistomaailma Tiloihin rakennetaan digitaalisia ovensuunäyttöjä, jotka mahdollistavat tilan helpon ja nopean käyttöönoton aina, kun se on tyhjillään. Auloihin voidaan sijoittaa infonäytöt, jotka kertovat vapaista tiloista ja tapahtumista
LOPUKSI ONNISTUNEEN TYÖYMPÄRISTÖHANKEESSA Koko organisaatio on mukana uudistuksessa Monipaikkaisessa työssä johdetaan tuloksia ei läsnäoloa Uusia tiloja käytetään aidosti uudella tavalla ei vanhoihin työskentelytapoihin nojautuen Myös tarvittavaa tekniikkaa uudistetaan niin että se tukee uusia työtapoja ja työskentely-ympäristöä Tilojen käytölle laaditaan yhteiset pelisäännöt Muistetaan jatkuva kehittäminen ja kehittyminen
KIITOS