ASIA. LUVAN HAKIJA Stora Enso Oyj / Marjaana Luttinen PL 196 90101 Oulu

1 PÄÄTÖS Nro 22/10/1 Dnro PSAVI/5/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA Kemijärven sellutehtaan toiminnan lopettamiseen liittyvien määräysten vahvistaminen ja tehdaskaatopaikan ympäristölupaa koskevien lupamääräysten muuttaminen sellutehtaan tuotannon lopettamisen takia, Kemijärvi LUVAN HAKIJA Stora Enso Oyj / Marjaana Luttinen PL 196 90101 Oulu

2 SISÄLLYSLUETTELO HAKEMUS... 4 TOIMINTA JA SEN SIJAINTI... 4 LUVAN HAKEMISEN PERUSTE... 4 LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA... 4 TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE... 4 TOIMINNNAN LOPETTEMINEN... 5 Rakennusten purkaminen... 5 Purkutilanne joulukuussa 2009... 6 Tehdaskaatopaikka... 7 Kaatopaikalta muodostuvat jätevedet... 7 Pilaantuneet maa-alueet ja pohjavesi... 7 JÄLKILAMMIKKO... 8 Syvyyskartoitus, vesitase ja lietteen määrä... 9 Lietteen laatu... 9 Hehkutushäviö, hehkutusjäännös ja ph... 9 Kokonaistyppi, -fosfori ja -rikki sekä biologinen hapenkulutus... 9 Redox-pontentiaali... 10 AOX ja raskasmetallit... 10 Kokonaishiilivedyt (THC)... 10 Terpeenit sekä rasva- ja hartsihapot... 11 Kloorifenolit ja orgaaniset tinayhdisteet... 11 Dioksiinit ja furaanit... 12 Vedenlaatu... 12 Happi ja hapen kulutus... 12 Sähkönjohtavuus ja natriumpitoisuus... 13 Redox-potentiaali... 13 Kiintoaine- ja ravinnepitoisuudet... 13 Rikkipitoisuudet... 14 Analysoidut orgaaniset yhdisteet... 14 Metaanin muodostuminen... 14 JÄLKILAMMMIKON KUNNOSTUSVAIHTOEHDOT... 15 1. Lammikosta lähtevien vesien käsittely jätevedenpuhdistamolla... 15 Tekniset ratkaisut... 15 Ympäristövaikutukset ja riskinarviointi... 16 Päästöt vesistöön ja niiden vaikutukset... 16 Lietteestä aiheutuvat riskit... 17 Kustannukset... 19 2. Lammikon tyhjentäminen ja lietteen poisto kuivatyönä... 19 Tekniset ratkaisut... 19 Ympäristövaikutukset ja riskinarviointi... 20 Päästöt vesistöön ja niiden vaikutukset... 20 Lietteestä aiheutuvat riskit... 21 Kustannukset... 21 3. Lietteen poisto imuruoppaamalla... 22 Tekniset ratkaisut... 22 Vaikutus-/riskinarviointi... 23 Kustannukset... 24 Hakijan kanta jälkilammikon kunnostamisesta... 24 JÄTEVESIEN KÄSITTELY JA KUORMITUS VESISTÖÖN... 24 PÄÄSTÖJEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILU... 25 Jälkilammikon vedenlaatu... 25 Jätevesikuormitus... 26 Kaatopaikka... 26 Pohjavesi... 26 Vesistötarkkailu... 26 EHDOTUS LUPAMÄÄRÄYKSIKSI... 26

Vesiensuojelu... 27 Ilmansuojelu... 27 Jätteet ja niiden käsittely sekä hyödyntäminen... 27 Maaperä... 27 Kaatopaikat... 27 Melu ja tärinä... 27 Kemikaalit ja varastointi... 28 Häiriötilanteet ja muut poikkeukselliset tilanteet... 28 Tarkkailu ja raportointimääräykset... 28 Kalatalousmaksu... 28 Vakuus... 28 LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY... 28 Lupahakemuksen täydennykset... 28 Lupahakemuksesta tiedottaminen... 28 Lausunnot... 29 Muistutukset ja mielipiteet... 36 Hakijan vastine... 43 Vastineet hakijan vastineesta... 50 Katselmus, tarkastus ja neuvottelut... 51 Muistutuksen täydennys... 51 MERKINNÄT... 51 A L U E H A L L I N T O V I R A S T O N R A T K A I S U... 51 KÄSITTELYRATKAISU... 51 PÄÄASIARATKAISU... 52 MÄÄRÄYKSET... 52 Pilaantumisen ehkäisemiseksi annettavat määräykset... 52 Tehdaskaatopaikka... 53 Jälkilammikko... 55 Tarkkailu- ja raportointimääräykset... 55 Kalatalousmaksu... 56 Vakuus... 56 RATKAISUN PERUSTELUT... 57 Käsittelyratkaisun perustelut... 57 Luvan myöntämisen edellytykset... 57 Määräysten perustelut... 59 Kalatalousmaksun perustelut... 63 Vakuuden perustelut... 63 VASTAUS YKSILÖITYIHIN VAATIMUKSIIN... 64 PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO... 68 SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET... 68 KÄSITTELYMAKSU... 68 Ratkaisu... 68 Perustelut... 68 Oikeusohjeet... 68 MUUTOKSENHAKU... 70 3

4 HAKEMUS Stora Enso Oyj on 14.3.2008 jättänyt Pohjois-Suomen ympäristölupavirastoon hakemuksen Kemijärven sellutehtaan tuotannon lopettamisesta. TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Suljettu Stora Enso Oyj:n Kemijärven sellutehdas sijaitsee Kemijärven kaupungin Kallanvaaran kaupunginosassa, Stora Enso Oyj:n omistamalla kiinteistöllä, kiinteistötunnus 320-403-323-0. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulain 28 :n 3 momentin mukaisesti luvan saaneen toiminnan olennaiseen muuttamiseen on oltava ympäristölupa. Ympäristönsuojelulain 90 :n 3 momentissa säädetään, että jos lupa ei sisällä riittäviä määräyksiä toiminnan lopettamiseksi tarvittavista toimista, lupaviranomaisen on annettava tätä tarkoittavat määräykset. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 32 :n mukaisesti toiminnan muuttamista koskevan lupa-asian ratkaisee se viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu ratkaista vastaavaa uutta toimintaa koskeva hakemus. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Pohjois-Suomen vesioikeus on 30.12.1964 antamallaan päätöksellä nro 76/64/I myöntänyt luvan teollisuusveden (3 m 3 /s) ottamiseen Kemijoesta sellutehtaalle ja veden johtamiseen pumppaamolta puuputkella tehtaalle sekä luvan putkisillan rakentamiseen Norvionväylän ylitse. Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto on 31.12.2003 myöntänyt Kemijärven Sellu Oy:lle ympäristöluvan nro 113/03/1 koskien sellun ja energian tuotantoa sekä jätteiden loppusijoittamista Kemijärven kaupungissa. Vaasan hallinto-oikeus on 8.2.2005 antamallaan päätöksellä valitukset enemmälti hyläten muuttanut häiriötilanteita ja TRS-mittausten kokonaisepävarmuutta sekä vakuutta koskevia määräyksiä. Korkein hallinto-oikeus on 16.3.2006 antamallaan päätöksellä kumonnut Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin, kuin hallinto-oikeus oli alentanut vakuuden määrää. Stora Enso Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö Kemijärven Sellu Oy on fuusioitunut syyskuussa 2005 emoyhtiö Stora Enso Oyj:hin. Fuusion jälkeen sellutehtaan virallinen nimi on Stora Enso Oyj, Kemijärven tehdas. Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto on 22.5.2007 antamallaan päätöksellä nro 52/07/1 muuttanut Stora Enso Oyj:n sellutehtaan kaatopaikkaa

koskevia lupamääräyksiä ja myöntänyt ympäristöluvan kaatopaikan laajennusalueen rakentamiseen. Tehdasalue sijaitsee kaavoittamattomalla maa-alueella. Kaava-alueen raja on tehdaskiinteistön eteläpuolella. Läheiset Sipovaaran ja Kallaanvaa-ran asuntoalueet on kaavoitettu ja niillä on voimassa oleva asemakaava. Kallaanvaaran ja Sipovaaran alueiden kiinteistöjen käyttötarkoitukseksi on asemakaavassa osoitettu asuinkerrostalojen, rivitalojen, asuinpientalojen, liike- ja toimistorakennusten sekä opetustoiminnan rakennusten alue. Lisäksi Kallaanvaaran ja Sipovaaran alueilla on puistoksi, leikkikentäksi ja virkistyspalveluksi varatut alueet. 5 TOIMINNNAN LOPETTEMINEN Kemijärven sellutehdas on aloittanut toimintansa vuonna 1965. Tehdas on tuottanut viimeisinä toimintavuosina havusellua noin 250 000 t/v, mäntyöljyä noin 16 000 t/v ja tärpättiä noin 800 t/v. Tehtaalla on tuotettu 1990- luvun lopulle saakka myös koivusellua. Stora Enso Oyj on 25.10.2007 ilmoittanut suunnitelmasta sulkea Kemijärven tehdas pysyvästi vuoden 2008 kesäkuun loppuun mennessä. Tehtaan tuotanto on lopetettu huhtikuun 2008 lopulla. Tuotannon lopettamisen jälkeen prosessi- ja kemikaalisäiliöt sekä putkistot on tyhjennetty ja puhdistettu ja aktiivilieteprosessi ajettu alas. Ylimääräliete on poistettu ja käsitelty polttamalla ja loppuosa kuivattu geosäkeillä. Tarpeettomien rakennusten sekä koneiden ja laitteiden purkutyöt on aloitettu kesällä 2008. Tehdasalueelle jää purkutoimenpiteiden jälkeen päästöjä aiheuttavina kohteina Stora Enso Oyj:n tehdaskaatopaikka ja aiemmin jätevesien käsittelyyksikkönä toiminut jälkilammikko. Näistä toiminnoista muodostuvat jätevedet käsitellään paikallisesti puhdistamon laitteilla. Rakennusten purkaminen Tehdasalueelta puretaan rakennukset, joille ei ole käyttöä. Rakennusten purun tekee purkutöihin erikoistunut urakoitsija. Purettavat materiaalit lajitellaan, käsitellään ja kierrätetään viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Purettavista kohteista on tehty asbesti- ja PAH-kartoitukset ennen purkutöihin ryhtymistä. Viranomaiset ovat hyväksyneet urakoitsijan tekemän purkusuunnitelman. Purettavat rakennukset on rakennettu pääosin vuonna 1964 ja niihin on tehty vuosien varrella pienehköjä laajennuksia sekä lisä- ja muutostöitä. Purettavien rakennusten rakennustilavuudet ovat: voimalaitos 75 000 m 3, valkaisimo ja kemikaaliasema 44 000 m 3, kaustisointilaitos 42 500 m 3 ja pumppaamo 1 200 m 3. Rakennukset ja rakenteet puretaan noin puoli metriä ympäröivää maanpintaa alemmaksi. Pääsääntöisesti betoni- ja tiilirakenteet murskataan maksimissaan läpimitaltaan 200 mm:n kokoisiksi jakeiksi ja lisäksi kaikista betonirakenteista erotetaan teräkset. Ennen rakennusten purkua tai purun yhteydessä purkukohteista otetaan talteen suoraan kierrätykseen menevät materiaalit kuten rakenneteräkset, peltiset ilmanvaihtokanavat ja sähkökaapelit. Sekalainen rakennusjäte sijoitetaan viranomaisohjeiden mukaisesti kokonaisuudessaan tehdaskaato-

paikalle. Murskattu tiili- ja betonijäte voidaan välivarastoida esim. entiselle puutavaran varastokentälle odottamaan myöhempää materiaalin hyödyntämistä. Purkujätteitä käytetään hyödyksi mahdollisimman paljon kaatopaikan sulkemisessa. Arvio muodostuvan purkujätteen määrästä (m 3 ) on esitetty seuraavassa taulukossa. 6 Tiilijäte Betonijäte Sekalainen rakennusjäte Voimalaitos 580 14 280 3 060 Valkaisimo/kemikaaliasema 1 740 5 160 1 320 Kaustisointilaitos 1 680 7 710 1 920 Pumppaamo 110 540 60 Yhteensä 4 110 27 690 6 360 Purkutyöt tulevat pääosin olemaan valmiit syksyllä 2010, mutta eräitä kohteita jäänee vielä seuraaville vuosille. Purkutilanne joulukuussa 2009 Purkuluvan saaneiden rakennusten ja rakenteiden tilanne on seuraava: 1. Valkaisimo, kemikaaliasema, voimalaitos sekä öljy- ja tärpättisäiliöt Purettava rakennustilavuus on noin 150 000 m 3. Purkamatta on osa voimalaitoksen turbiinisalista. Kohteen purku-urakka valmistuu sopimuksen mukaan 28.02.2010 mennessä. Urakoitsija saa varastoida metalliromuja "keskuskentällä" 31.08.2010 asti. Pulveroidut betoni- ja tiilimurskeet jäävät hakijan hyödynnettäväksi tehdasalueella. 2. Raakavesipumppaamo, riippusilta ja puinen 1 600 metrin pituinen raakavesiputki Pumppaamo ja riippusilta on purettu. Muilta osin purku-urakka valmistuu sopimuksen mukaan 31.12.2009 mennessä. Pulveroidut betoni- ja tiilimurskeet sekä putken puutavara jäävät hyödynnettäväksi tehdasalueella. 3. Muut rakennukset sekä koneet ja laitteet Kaustistamo ja suolavarasto ovat varastokäytössä, eikä niiden osalta ole tehty purkuaikataulua. Jätevedenpuhdistamon rakennukset ovat vielä osittain vielä käytössä, eikä niillekään ole purkuaikataulua. Kaatopaikkavesien pumppaamo on käytössä pitkälle tulevaisuuteen, eikä sen purkaminen siten ole ajankohtaista. Sellutehtaan keittämön laitteista on purkamatta 75 %. Laitteet pyritään myymään. Keittämön laitteet tullaan purkamaan 31.8.2010 mennessä. Noin neljännes keittämöstä ja uusimmat laitteet kaustistamolta on myyty Intiaan. Kaustistamon säiliöt ja meesauuni varusteineen ovat purkamatta. Mikäli uuni ei mene kaupaksi, siitä hyödynnetään varaosiksi kelpaavat laitteet ja loput romutetaan. Jätevedenpuhdistamon laitteista on osa purettu, osa on edelleen käytössä sulan maan aikana touko lokakuussa.

Ulkokentillä on vielä purettuja päälaitteita pesemöltä, valkaisimolta ja haihduttamolta, jotka pyritään myymään. 7 Tehdaskaatopaikka Sellutehtaan toiminnassa muodostuneet jätteet on sijoitettu tehdasalueella olevalle kaatopaikalle. Kaatopaikalle sijoitettuja pääjätejakeita ovat olleet soodasakka, meesajäte, lajittamon kuiturejekti, kuorijäte, kalkkijäte, tehdasosastojen sekajäte, voimalaitoksen puutuhka ja puujäte. Tehdaskaatopaikka sijaitsee tehdasalueen luoteisosassa olevalla niemellä. Sen kokonaispinta-ala on noin 10 ha. Tehdaskaatopaikka-alueen pinta- ja suotovedet on kerätty vuodesta 1998 alkaen salaojajärjestelmään ja johdettu paineviemärillä käsiteltäviksi tehtaan biologiseen jätevedenkäsittelylaitokseen. Jätteet on sijoitettu lokakuusta 2007 alkaen uudelle täyttöalueelle. Sinne on tehty lainsäädännön vaatimusten mukaiset pohjarakenteet ja vesienkeräysjärjestelmät. Vanhojen täyttöalueiden sulkemistoimenpiteet valmistuvat vuoden 2010 aikana. Kaatopaikalta muodostuvat jätevedet Kaatopaikkavesien laatu ja määrä vaihtelee merkittävästi vuodenaikojen mukaisesti. Talviaikana määrä on vähäinen ja lämpötila biologiselle puhdistusprosessille alhainen. Keskimääräinen virtaama on 50 70 m 3 /vrk (kesällä noin 200 m 3 /vrk). Kaatopaikalta muodostuvan suotoveden keskimääräinen laatu ja määrä vuosien 2007 2008 tarkkailun perusteella on esitetty seuraavassa taulukossa. Määrä, m 3 /v 49 500 COD Cr, mg/l 332 BOD 7, mg/l 61 Kiintoaine, mg/l <20 Fosfori, mg/l 0,85 Typpi, mg/l 3,6 Rikki, mg/l 67 AOX, mg/l 0,29 Sellutehtaan toimintaa koskevassa vuonna 2003 annetussa ympäristölupapäätöksessä kaatopaikalta vuosittain pumpattavaksi vesimääräksi on todettu 36 400 58 800 m 3. Pumpatun veden COD Cr on tällöin ollut 615 1 678 mg/l, kok.p 1,0 1,8 mg/l, kok.n 5,2 8,5 mg/l ja kok.s 105 162 mg/l. Sellutehtaan tuotannon lopettamisen jälkeen suotovedet pumpataan kesäaikana jätevedenpuhdistamon tulokanavaan ja edelleen puhdistettavaksi. Talviaikana kaatopaikkavedet pumpataan varastoitavaksi jätevedenpuhdistamon entiseen varoaltaaseen. Pilaantuneet maa-alueet ja pohjavesi Tehdasalueen maaperässä on selvityksissä havaittu lähinnä kohonneita terpeenien ja öljyhiilivetyjen pitoisuuksia. Pohjavedessä on havaittu kohonneita haihtuvien orgaanisten hiilivetyjen (VOC) pitoisuuksia ja koko-

naishiilivetyjen (THC) pitoisuuksia. Kohonneet THC-pitoisuudet johtuvat pääosin keskitisleistä (max. 9 500 μg/l). VOC-pitoisuuksien kohoaminen aiheutuu p-kymeenistä. Kemijärven tehtaan maaperässä kriittisiä aineita ovat keskitisleet, raskaat hiilivedyt ja terpeenit (p-kymeeni). Pohjavedessä kriittisiä aineita ovat vastaavasti p-kymeeni ja keskitisleet. Haitalliset aineet ovat syvällä maaperässä, joten altistuminen suoran ihokosketuksen, ruuansulatuselimistön tai hengitysilman kautta ei ole mahdollista nykyisessä maankäytössä muutoin kuin maata kaivettaessa. Pohjavedessä havaituille yhdisteille altistuminen ei ole mahdollista, sillä alue ei ole pohjavesialuetta eikä alueen vettä hyödynnetä talousvetenä. Alueella havaituilla pitoisuustasoilla ei yhdisteille altistumisesta ole terveys- tai ympäristövaikutuksia. Tehdasalueella ei ole asemakaavaa, mutta teollinen toiminta tulee jatkumaan alueella. Suoritettujen tutkimusten perusteella alueen maaperässä keskitisleiden ja raskaiden hiilivetyjen pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston päätöksen nro 214/2007 mukaisen ylemmän ohjearvotason. Muille tutkituille komponenteille, joille on annettu valtioneuvoston asetuksessa ohjearvot, ei arvojen ylityksiä ole havaittu. Osalle maaperässä kohonneina pitoisuuksina havaituille yhdisteille ei ole määritetty ohjearvoja kuten terpeeneille ja rasva- ja hartsihapoille. Tutkimuksen perusteella tehdasalueella on tarve suorittaa maaperän ja pohjaveden kunnostustoimenpiteitä öljy- ja tärpättisäiliöiden alueella, kloraatin purkupaikalla ja vanhan keittämön alueella. 8 JÄLKILAMMIKKO Sellutehtaan jätevedet on vuoteen 1989 saakka johdettu pääviemäriä ja avokanaalia pitkin kolmelle rinnakkain toimineelle maapohjaiselle selkeytysaltaalle (A= 40 x 300 m, V= 30 000 m 3 ). Viipymäaika altaissa on ollut noin 14 tuntia. Selkeytysaltaista jätevedet ovat virranneet hapetuslavojen kautta jätevesilammikkoon, ns. jälkilammikkoon. Lammikko on rakennettu vuonna 1965 erottamalla Kemijärven lahti patopenkereellä erilliseksi altaaksi. Patoallasalue on ollut itäosilta osittain turvepohjaista metsittynyttä aluetta, eikä matalaa kasvustoa ole poistettu alueelta kaikilta osin ennen veden nostamista. Lammikon lounaiskulmalle, sen loppupäähän on rakennettu settiseinä, jonka ylitse jätevedet on johdettu hapetuslavan kautta ensin avokanavaa ja sitten purkuputkea pitkin Kemijärveen. Jätevesivirtaama on tehtaan toiminnan alkuvuosina ollut noin 100 000 m 3 /vrk ja viime vuosina noin 70 000 m 3 /vrk. Teoreettinen viipymäaika lammikossa on ollut noin 26 vuorokautta. Lammikon pinta-alasta noin 9 ha on ollut ilmastettu kahdeksalla pintailmastimella vuodesta 1972 lähtien. Kemijärven tehtaan jätevedenpuhdistamon toimintaa on tehostettu vuonna 1989 muuttamalla yksi maapohjaisista selkeytysaltaista ilmastusaltaaksi. Ilmastetun jälkilammikon käyttö on lopetettu syksyllä 2006 uuden aktiivilietelaitoksen valmistuttua. Aktiivilietelaitoksella puhdistettu jätevesi on johdettu ohi jälkilammikon Kemijärven syvänteeseen. Puhdistamon käyttöönoton jälkeen jälkilammikon vettä on pumpattu noin 100 l/s puhdistamolle käsittelyyn, eikä lammikosta ole enää purettu vettä suoraan Kemijärveen. Lammikon ilmastimista 5 on edelleen käytössä sulakautena. Ennen aktiivilietelaitoksen käyttöönottoa jälkilammikko ei jäätynyt lämpimistä jätevesistä johtuen, mutta laitoksen käyttöönoton jälkeen se on talvisin jäätynyt.

Ilmastetun jälkilammikon tilaa on selvitetty aikaisemmin joulukuussa 2007 kahdesta pisteestä otetuilla näytteillä ja edelleen kattavammalla näytteenotolla ja analysoinnilla vuoden 2008 huhti toukokuussa. Tällöin määritettiin 66 pisteestä vesikerroksen ja lietteen paksuus sekä otettiin lietenäytteitä 14 pisteestä. 9 Syvyyskartoitus, vesitase ja lietteen määrä Lammikon syvin kohta on sen luoteisosalla, jossa vesisyvyys on noin 6,3 m. Lammikko mataloituu itään päin vanhan järvenrantasuon alueella. Lammikon vesitilavuus on 21.4.2008 mitatun vesipinnan perusteella noin 1 490 000 m 3. Jälkilammikkoon kertyy vesiä 1,87 km 2 :n alueelta mukaan lukien jätevesiallas. Lammikon valuma-alueen virtaama on 47 000 334 000 m 3 /kk ja vuositasolla noin 1,7 milj. m 3. Lietekerroksen paksuus on enimmillään noin 2,5 m ja keskimääräinen paksuus noin 0,7 m. Paksuimmillaan lietekerros on lammikon pohjoisosassa. Lietteen kokonaismäärä on noin 335 000 m 3. Lietekerroksessa havaittiin paikoin lievää väriin perustuvaa kerroksellisuutta värin vaihdellessa harmaasta ruskeaan. Paikoin havaittiin lietekerroksessa turvevälikerroksia. Lammikossa on ajoittain ollut pintaan nousseita turvelauttoja, jotka ovat aikaa myöten laskeutuneet takaisin pohjaan. Itäosalla lammikkoa lietteen alapuolinen maa-aines on turvetta. Lammikon itäosalla lietteen pohjan taso, nykyinen turpeen pinta, on noin metrin ylempänä kuin suon pinta ennen lammikon rakentamista. Turpeen vesipitoisuuden kasvusta johtuen sen pinta on noussut ylemmäksi. Länsiosalla vanhan järvenlahden alueella lietekerros on suoraan kivennäismaan päällä. Paikoin havaittiin tällä alueella myös vanhoja järven pohjan liejukerroksia lietteen alapuolella. Lietteen laatu Hehkutushäviö, hehkutusjäännös ja ph Lietteen kuiva-ainepitoisuus on 5,7 14 % ja hehkutushäviö 60 87 %. Hehkutusjäännös on 13 40 %. Analyysitulosten perusteella liete koostuu enimmäkseen orgaanisesta aineksesta. Lammikon liete oli melko tasalaatuista. Lietteen ph-arvo on 7,0 7,9. ph-arvossa kuvastuu jäteveden sisältämän aineksen (meesa) vaikutus. Meesa on kiinteässä olomuodossa olevaa kalsiumkarbonaattia (CaCO 3 ), joka syntyy valkolipeän valmistuksessa ja joka erotetaan valkolipeästä suodattamalla. Kokonaistyppi, -fosfori ja -rikki sekä biologinen hapenkulutus Lietteen kokonaistyppipitoisuus on 1,1 2,1 % eli 11 000 21 000 mg/kg. Esimerkiksi orgaanisen purosedimentin typpipitoisuus on keskimäärin noin 5 000 mg/kg. Kokonaisfosforipitoisuus on puolestaan 460 3 490 mg/kg. Aiemmin joulukuussa 2007 otetuissa näytteissä fosforipitoisuudet olivat 1 830 6 990 mg/kg. Orgaanisen purosedimentin fosforipitoisuus on keskimäärin noin 870 mg/kg. Kokonaisrikkipitoisuus on 6 800 26 500 mg/kg. Joulukuussa 2007 otetuissa näytteissä rikkipitoisuudet olivat 13 500 38 800 mg/kg. Orgaanisen purosedimentin rikkipitoisuus on luonnossa 765 4 063 mg/kg.

Biologista hapenkulutusta kuvaava BOD 7 -arvo kertoo, kuinka paljon mikroorganismit kuluttavat happea orgaanisten yhdisteiden hajottamiseen seitsemän päivän aikana. Lietteen biologisen hapenkulutuksen arvot olivat 1 240 8 600 mg/kg. 10 Redox-pontentiaali Redox-potentiaali kuvaa hapetus- ja pelkistyskykyä. Mitä korkeampi arvo on, sitä hapettavammat olosuhteet. Vastaavasti negatiiviset arvot kertovat pelkistävistä olosuhteista. Redox-pontiaalin arvot olivat pääosin -100 - -200 mv välillä. Muuta aluetta selvästi korkeampi taso (-20 mv) havaittiin pisteessä S6 ja hieman korkeampi (-65 mv) pisteessä 203. Tulosten perusteella kaikkialla lammikon lietteessä vallitsivat pelkistävät olosuhteet. AOX ja raskasmetallit AOX-pitoisuus (Adsorbable Organic Halogen Compounds) kertoo analysoidun näytteen sisältämän, orgaanisiin yhdisteisiin sitoutuneen kloorin tai muiden halogeenien määrän. Lietteen AOX-pitoisuudet olivat 1,1 23 g/kg. Joulukuussa 2007 otetuissa näytteissä arvot olivat 1 12 g/kg. Suurimmat arvot havaittiin syvemmällä lietteessä. On ilmeistä, että syvempänä lietteessä havaitut korkeammat AOX-pitoisuudet johtuvat tehtaalla vuosina 1965 1993 käytetystä kloorivalkaisusta. Lietteen metallipitoisuudet ovat pieniä lukuun ottamatta sinkin kohonneita pitoisuuksia. Sinkin pitoisuudet olivat enimmillään 1 100 mg/kg. Joulukuussa 2007 otetuissa näytteissä havaittiin enimmillään sinkkiä 1 610 mg/kg. Verrattaessa sinkin pitoisuuksia esimerkiksi valtioneuvoston asetuksessa nro 214/2007 maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointiin annettuihin ohjearvoihin, ylittyy ylempi ohjearvo 400 mg/kg selvästi. Ylempää ohjearvoa sovelletaan yleensä teollisuus- ja liikennealueella. Sinkki on peräisin puuraaka-aineesta. Joulukuussa 2007 havaittiin yhdessä pisteessä kohonnut vanadiinin pitoisuus 360 mg/kg, mikä ylittää ylemmän ohjearvon. Keväällä 2008 otetuissa näytteissä korkein vanadiinipitoisuus oli 200 mg/kg, mikä jää alle ylemmän ohjearvon, mutta ylittää alemman ohjearvon. Elohopeapitoisuudet olivat 0,27 1,9 mg/kg. Ylempi elohopean ohjearvo on 5 mg/kg ja alempi 2 mg/kg. Kokonaishiilivedyt (THC) Kokonaishiilivetypitoisuudessa (THC) näkyy öljyhiilivetyjen ja muiden teollisuuskemikaalien ohella kaikki orgaaniset hiilivedyt, mukaan lukien ympäristössä luonnostaan esiintyvät hiilivedyt. Kokonaishiilivetyjen pitoisuudet lietteessä olivat 4 600 27 000 mg/kg. Analysoineen laboratorion mukaan havaitut pitoisuudet ovat yliarvioituja, koska orgaaninen ainesosa häiritsee merkittävästi määritystä. Osa pitoisuuksia on mahdollisesti peräisin rasva- ja hartsihapoista, joita ei pystytä laboratoriossa erottamaan täysin mineraaliöljyistä. Tästä johtuen lietteen mineraaliöljypitoisuudesta ei ole saatu täysin luotettavaa kuvaa. Ottaen huomioon alueen toiminta ja olosuhteet lietteessä voisi olla lähinnä raskaampia öljyjakeita ja rasvoja. THC-määrityksessä tulivat esiin myös terpeenit sekä substituoidut fenantreenit, kasvissterolit ja tolueeni. Substituoituja fenantreenjä havaittiin

enimmillään 14 700 mg/kg, kasvissteroleja 2 900 mg/kg, aromaatteja 210 mg/kg ja tolueenia 415 mg/kg. Analysoinnit tehneen laboratorion mukaan substituoidut fenantreenit sisältävät muun muassa rasva- ja hartsihappoja sekä oktarikkiä. Yhdisteiden identifiointiin THC-määrityksessä liittyy suuri epävarmuus johtuen laajasta määrästä yhdisteitä, jotka analyysissä tulevat esiin ja häiritsevät yksittäisten hiilivetyjen identifiointia. 11 Terpeenit sekä rasva- ja hartsihapot Terpeenit (C 5 H 8 )n ovat isopreenin eli 2-metyyli-1-butadieenin polymeroitumistuotteita. Ne luokitellaan haihtuviin orgaanisiin hiilivetyihin. Terpeenirakennetta, jossa on muutakin kuin hiiltä ja vetyä, kutsutaan terpenoidiksi. Terpeenejä on kasvien haihtuvissa öljyissä. Terpeeneihin luetaan muun muassa mäntyöljyn hartsihapot, sulfiittiselluloosan valmistuksessa muodostuva p-kymeeni ja tärpätin pääkomponentit alfa-pineeni ja delta-3- kareeni. Lietenäytteiden terpeenipitoisuustasossa ei havaittu suurta vaihtelua, pitoisuudet olivat pääosin 1 300 3 000 mg/kg. Pitoisuustasossa on havaittavissa puunjalostusteollisuuden jäteveden vaikutus. Terpeeneille ei ole määritetty maa-aineksen eikä sedimentin pilaantuneisuuden arviointiin soveltuvia raja-arvoja. Puun rasvahapot (R-COOH, jossa R= pitkäketjuinen hiilivety) ovat alifaattisia, pitkäketjuisia monokarboksyylihappoja. Hapot ovat yleensä tyydyttymättömiä. Suurin osa rasvahappofraktiosta on linolihappoa (linoleic acid), mutta myös öljyhappoa (oleic acid), pinoleenihappoa (pinolenic acid) ja linoleenihapon isomeerejä on paljon. Tyydyttyneistä rasvahapoista palmitiinihappo (palmitic acid) on yleisin. Rasvahappojen pitoisuus lietenäytteissä on 0,06 3,37 % eli 600 33 700 mg/kg. Yksittäisistä rasvahappofraktioista suurimpana pitoisuutena on yleensä öljyhappoa ja osassa näytteistä palmitiinihappoa. Pitoisuustasossa on havaittavissa puunjalostusteollisuuden jäteveden vaikutus. Rasvahappopitoisuudelle ei ole määritetty maa-aineksen eikä sedimentin pilaantuneisuuden arviointiin soveltuvia raja-arvoja. Rasvahappoja esiintyy luonnostaan kasveissa ja eläimissä, eivätkä ne ole ihmisille tai luonnolle myrkyllisiä kuin erittäin suurina pitoisuuksina. Hartsihapot ovat monokarboksyylihappoja ja ne luetaan terpeeneihin. Hartsihapot ovat trisyklisiä diterpenoideja. Hartsihappojen pitoisuus lietenäytteissä on 0,19 1,76 %. Pitoisuustasossa on havaittavissa puunjalostusteollisuuden jäteveden vaikutus. Hartsihappopitoisuudelle ei ole määritetty maa-aineksen eikä sedimentin pilaantuneisuuden arviointiin soveltuvia raja-arvoja. Kloorifenolit ja orgaaniset tinayhdisteet Kloorifenolien pitoisuudet analysoiduissa lietenäytteissä olivat pieniä, pääasiassa alle analyysitarkkuusrajan <0,02 mg/kg. Vain kahdessa näytteessä havaittiin pitoisuuksia. Suurin havaittu kokonaispitoisuus oli 0,48 mg/kg. Kloorifenolien pitoisuudet ovat pieniä verrattaessa esimerkiksi valtioneuvoston asetuksessa nro 214/2007 maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointiin annettuihin alempiin ohjearvoihin.

Sedimenttinäytteissä ei ole havaittu orgaanisia tinayhdisteitä. Esimerkiksi tributyylitinan (TBT) pitoisuus oli kaikissa pisteissä alle analyysitarkkuuden 50 µg/kg. 12 Dioksiinit ja furaanit Polyklooratut dibentso-p-dioksiinit ja -furaanit (PCDD/F) ovat orgaanisia klooriyhdisteitä, joita kutsutaan tavallisesti yleisnimellä dioksiinit. Ne kuuluvat ns. POP-yhdisteisiin. Dioksiineilla voi olla 75 ja furaaneilla 135 eri isomeeriä. Dioksiineja ei ole valmistettu teollisiin tarkoituksiin, vaan niitä syntyy orgaanisten aineiden ja kloorin reagoidessa poltto- ja teollisuusprosesseissa. Lisäksi niitä esiintyy epäpuhtauksina muissa kemikaaleissa. Eri dioksiini-isomeerien ominaisuuksissa ja myrkyllisyydessä on suuria eroja. Dioksiinien kokonaismyrkyllisyys ja -pitoisuudet ilmoitetaan tavallisesti ns. toksisuusekvivalenttina ryhmän myrkyllisimpään yhdisteeseen 2,3,7,8- tetraklooridibentsodioksiiniin (TCDD) suhteutettuna, käyttämällä WHO:n esittämiä kertoimia (WHO-TEQ). Dioksiinien ja furaanien kokonaispitoisuudet olivat jäteveden selkeytyslammikon lietenäytteissä 6,5 390 pg I-TEQ/g. Korkeimpina pitoisuuksina lietteessä oli muun muassa 2,3,7,8-TCDF, 1,2,3,4,6,7,8-HpCDF, 1,2,3,4,6,7,8,9-OCDD ja 2,3,7,8-TCDD isomeerejä, mutta pitoisuustaso ei ollut korkea. Esimerkiksi valtioneuvoston asetuksen nro 214/2007 mukainen ylempi ohjearvo dioksiinien ja furaanien yhteispitoisuudelle on 1 500 WHO-TEQ/g ja alempi ohjearvo 100 WHO-TEQ/g. Alempi, lähinnä asuinalueilla sovellettava ohjearvo ylittyi neljässä näytteessä. Joulukuussa 2007 otetuissa näytteissä dioksiini- ja furaanipitoisuudet olivat 7,3 73 pg WHO- TEQ/g. Korkeimmat pitoisuudet havaittiin syvemmällä lietteessä. Näissä kerroksissa havaittiin myös suurimmat AOX-pitoisuudet. Dioksiinipitoisuudet johtuvat tehtaalla aikaisemmin käytössä olleesta kloorivalkaisusta. Vedenlaatu Lammikon vedenlaatua on tutkittu pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa vuodesta 2002 lähtien. Näytteet on otettu pintakerroksesta ja pohjan läheisyydestä. Vuosien 2007 ja 2008 tulokset on käsitelty erillään aikaisemmista tuloksista, koska aktiivilietelaitoksen käyttöönotto loppusyksyllä 2006 on muuttanut oleellisesti lammikon toimintaa. Marraskuuhun 2006 asti tehtaan jätevesien jälkikäsittely tapahtui jätevesien selkeytysaltaassa, mistä jätevedet purettiin vesistöön. Vuosina 2007 ja 2008 lammikon vettä on kierrätetty aktiivilietelaitoksen kautta. Happi ja hapen kulutus Jälkilammikon happipitoisuutta on tutkittu vuosina 2002 2004 ja lisäksi lammikon happitilanteesta on havaintoja keväältä 2008. Lammikon vesi on ollut lähes hapetonta kaikkina ajankohtina, kun happitilannetta on tutkittu. Erot happitilanteessa eripuolilla lammikkoa ovat olleet varsin vähäisiä. Biologista hapenkulutusta kuvaava BOD 7 -arvo kertoo, minkä verran mikroorganismit kuluttavat happea orgaanisten yhdisteiden hajottamiseen seitsemän päivän aikana. Biologinen hapenkulutus lammikossa on ollut noin 30 mg/l, mikä on sama kuin yhdyskuntajätevesien biologisen puhdistuksen

vähimmäisvaatimus (valtioneuvoston asetus nro 888/2006). Kevään 2008 näytteissä biologinen hapenkulutus oli laskenut aikaisemmasta tasosta ollen keskimäärin 24 mg/l. Kemiallinen hapenkulutus mittaa vedessä olevien kemiallisesti hapettuvien orgaanisten aineiden määrää. COD Cr -määrityksessä hapettimena käytetään dikromaattia. Kemiallinen hapenkulutus on ollut lammikon käytön aikana noin 470 mg/l ja lammikon käytöstä poistamisen jälkeen vuonna 2007 noin 360 mg/l ja keväällä 2008 noin 400 mg/l. Esimerkiksi valtioneuvoston asetuksen nro 888/2006 mukaisesti yhdyskuntajätevedenpuhdistamoilla biologisen puhdistuksen vähimmäisvaatimus on 125 mg/l. Jälkilammikossa kemiallinen hapenkulutus aiheutuu lähinnä puun lingniinin hapettumisesta, joten happea kuluttavat yhdisteet ovat erilaisia kuin yhdyskuntajätevesissä. 13 Sähkönjohtavuus ja natriumpitoisuus Sähkönjohtavuus mittaa vedessä olevien liuenneiden suolojen määrää. Sähkönjohtavuutta lisäävät lähinnä natrium, kalium, kalsium, magnesium sekä kloridit ja sulfaatit. Lammikon veden sähkönjohtavuus on ollut hieman yli 100 ms/m, eikä sähkönjohtavuudessa ole tapahtunut muutosta sen jälkeen, kun jätevesien johtaminen altaaseen lopetettiin. Yhdyskuntajäteveden sähkönjohtavuus on luokkaa 50 100 ms/m. Syksyllä 2007 lammikkoveden natriumpitoisuus oli noin 230 mg/l, mikä on selvästi vähemmän kuin vesieliöstölle haitalliset pitoisuudet. Keväällä 2008 natriumpitoisuus oli alle 200 mg/l. Redox-potentiaali Lammikon veden redox-potentiaali eli hapetus-pelkistystila on määritetty vuonna 2007, jolloin se oli noin 200 mv. Redox-potentiaalin laskiessa tasolle noin 200 mv (ph 7) rauta pelkistyy kolmen arvoisesta kahden arvoiseksi Fe 3+ Fe 2+ (Wetzel 1983). Samalla rautayhdisteisiin sitoutunut fosfori vapautuu veteen. Typpi pelkistyy ammoniumtypeksi (NH 4 + ) jo redoxpotentiaalin ollessa noin 400 mv. Lammikon lietteen redox-potentiaali on ollut huomattavasti allasvettä alhaisempi, mikä on tyypillistä hapettomille sedimenteille. Kiintoaine- ja ravinnepitoisuudet Kiintoainepitoisuus oli lammikon ollessa käytössä jokseenkin suuri (keskimäärin 55 mg/l). Lammikon käytöstä poistamisen jälkeen mitatut kiintoainepitoisuudet ovat olleet noin 10 mg/l. Valtioneuvoston asetuksen nro 888/2006 mukaisesti yhdyskuntajätevedenpuhdistamoilla kiintoaineen enimmäispitoisuus on 35 mg/l. Pienissä jokivesissä kiintoainepitoisuus voi tyypillisesti olla 10 mg/l luokkaa tai enemmänkin. Lammikon vesi on sen käyttöhistoriasta johtuen varsin ravinteikasta. Fosforia (liuennut kokonaisfosfori) oli vuoteen 2005 asti keskimäärin noin 300 μg/l, minkä jälkeen pitoisuustaso nousi ja on vuosina 2006 2008 ollut noin 500 600 μg/l. Vastaava pitoisuustason nousu on havaittavissa myös fosfaattifosforin pitoisuuksissa. Muutokset lammikon ja lietteen redoxpotentiaalissa ja happipitoisuudessa voivat vaikuttaa fosforin liukoisuuteen. Lammikon typpipitoisuus (liuennut kokonaistyppi) on vaihdellut ajallisesti jonkin verran (noin 2 6 mg/l), mutta selvää kehityssuuntaa ei ole havaitta-

vissa. Lammikon käytöstä poistamisen jälkeen liuenneen kokonaistypen pitoisuus on ollut noin 3 mg/l (kokonaistyppi noin 3,5 4 mg/l). Ammoniumtypen pitoisuus oli aikaisemmin tyypillisesti alle 1 mg/l. Keväällä 2008 mitatut ammoniumtyppipitoisuudet olivat alle määritysrajan. 14 Rikkipitoisuudet Lammikon kokonaisrikkipitoisuus oli syksyllä 2007 noin 80 mg/l ja keväällä 2008 noin 50 mg/l. Vedessä rikki on pääosin sulfaattina (SO 4 ). Lammikon rikkipitoisuus on luontaista tasoa suurempi. Rikkivedyn (H 2 S) muodostuminen riippuu veden ph:sta ja hapetuspelkistyspotentiaalista (redox). Sulfaatin pelkistymistä rikkivedyksi tapahtuu, jos redox-potentiaali laskee alle 100 mv ja ph on happaman puolella (ph < 7). Lammikkoveden redox-potentiaali on ollut yli 100 mv, mutta lietteessä selvästi sen alle. Kuitenkin lammikon veden ja lietteen ph on poikkeuksetta emäksistä, jolloin rikkivetyä ei muodostu. Analysoidut orgaaniset yhdisteet Lammikkoveden orgaanisten klooriyhdisteiden (AOX) pitoisuudet on mitattu syksyllä 2007 ja keväällä 2008. Syksyllä 2007 keskimääräinen pitoisuustaso oli noin 0,9 mg/l ja keväällä 2008 noin 0,8 mg/l ilman merkittävää vaihtelua. Keväällä 2008 lammikon vedestä mitatut tärpätin ja metanolin pitoisuudet olivat alle määritystarkkuuden. Metaanin muodostuminen Metaania (CH 4 ) voi muodostua hapettomissa olosuhteissa orgaanisen aineen hajoamistuotteena. Metanogeneesi on anaerobisten hajotusreaktioiden viimeinen vaihe, jossa orgaaniset aineet mineralisoituvat. Aluksi ns. primaarifermentatiiviset mikrobit pilkkovat monimutkaiset orgaaniset yhdisteet yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi kuten rasvahapoiksi, alkoholeiksi ja asetaatiksi. Seuraavaksi ns. sekundaarifermentatiiviset bakteerit käyttävät mainitut hajoamistuotteet hyväkseen ja tuottavat vetyä (H + ), muurahaishappoa, etikkahappoa (CH 3 COOH) ja hiilidioksidia (CO 2 ). Viimeisessä vaiheessa metanogeneettiset bakteerit käyttävät etikkahapon ja vedyn hyväkseen ja tuottavat metaania, hiilidioksidia ja vettä. Metaania muodostuu pääasiassa seuraavien reaktioiden tuotteena: 1) CO 2 + 8 H + CH 4 + 2 H 2 O 2) CH 3 COOH CH 4 + CO 2 Reaktioita välittävät bakteerit ovat ehdottomia anaerobeja, eli reaktiot eivät voi tapahtua hapellisissa oloissa. Anaerobisten olojen lisäksi metanogeneesi vaatii alhaisen hapetuspelkistyspotentiaalin (-250-350 mv). Nitraatti, nitriitti ja sulfaatti estävät metanogeneesin joko suoraan inhiboimalla metaania hyödyntävien bakteerien metaboliaa, tai epäsuorasti toimimalla itse elektroniakseptorina. Analyysitulosten perusteella lietteessä on orgaanista ainetta, mutta kenttähavaintojen perusteella lammikossa ei tapahdu metaanikaasun muodostusta. Syytä tähän ei ole tutkittu tarkemmin. Analyysitulosten perusteella happokäymistä ei lietteessä tapahdu (ph > 7,5), joten lietteessä ei voi syntyä metaanikäymisen edellytyksenä olevia orgaanisia happoja. Toinen

mahdollisuus metaanikäymisen estymiselle on se, että lietteen huokosvedessä on niin paljon rikkiä tai typpeä, että se estää metaanin muodostumisen. Analyysitulosten perusteella lietteen rikki- ja typpipitoisuudet ovat korkeat. Tuoreen orgaanisen aineen ravinteiden ja hiilen suhde on 1 P : 7 N : 40 C. Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden lietteen empiirisiin havaintoihin perustuva P:N:BOD on 1:15:70. Lammikon lietteessä vastaava suhde on noin 1 P : 10 N : 3 BOD. Näin ollen lietteessä on erittäin vähän hiiltä ja runsaasti typpeä verrattuna tyypilliseen tuoreeseen orgaanisen aineeseen. P:N:C -suhde viittaa siihen, että lammikon orgaaninen aine ei ole enää helposti biohajoavassa muodossa, vaan muodostunee todennäköisesti pysyvämmistä yhdisteitä kuten selluloosasta ja ligniinistä, joten metaanin muodostuminen ei ole jatkossakaan todennäköistä. Ligniinin ja selluloosaan ym. yhdisteiden sisältämä hiili ei tule esille BOD-määrityksessä. 15 JÄLKILAMMMIKON KUNNOSTUSVAIHTOEHDOT Lammikon kunnostuksen osalta on tarkasteltu kolmea vaihtoehtoista menetelmää, joita vertaillaan teknisen toteutuksen, ympäristöriskien ja -vaikutusten sekä kustannusten osalta. Jokaista vaihtoehtoa on lisäksi tarkasteltu jätevesikuormituksen osalta tilanteessa, jossa jäteveden puhdistamolla ei tapahdu puhdistumista tai jäteveden puhdistusteho on noin kolmannes tulokuormasta. 1. Nykyisen kaltainen toimintatapa, jossa lammikkoon kertyvää vettä pumpattaisiin tietyn ajan tehtaan jätevedenpuhdistamon kautta. Lietettä ei poistettaisi lammikosta ja patorakenteet pidettäisiin nykyisellään. 2. Lammikko pumpattaisiin tyhjäksi ja pumppausvesi johdettaisiin jätevedenpuhdistamon kautta. Lietekerroksen annettaisiin jäätyä talven yli, jolloin siitä poistuisi vielä vettä. Kuivempi liete kaivettaisiin pois ja kuljetettaisiin tehtaan kaatopaikalle rakennettavalle loppusijoitusalueelle. Loppusijoitusalueella muodostuva suotovesi johdettaisiin kaatopaikkavesien mukana tehtaan jätevedenpuhdistamolle. Patorakenteet pidettäisiin nykyisellään. 3. Liete poistettaisiin imuruoppauksella ja ruoppausmassa pumpattaisiin tehtaan kaatopaikalle geotuubeihin. Tuubeista irtoava suotovesi johdettaisiin kaatopaikkavesien mukana tehtaan jätevedenpuhdistamolle. Lammikon vesi pumpattaisiin ensimmäisen vaihtoehdon tavoin jätevedenpuhdistamon kautta. Patorakenteet pidettäisiin nykyisellään. 1. Lammikosta lähtevien vesien käsittely jätevedenpuhdistamolla Tekniset ratkaisut Jätevedenpuhdistamon vanha ilmastettu jälkilammikko jätetään nykyiseen tilaan, lietettä ei poisteta ja lammikosta poistettavat ylimääräiset vedet käsitellään jätevedenpuhdistamolla. Patorakenteiden kunnossapitoa ja valvontaa jatketaan. Jälkilammikkoa ilmastetaan ympäri vuoden riittävällä ilmastusteholla. Lammikkoon kertyvä vesimäärä, arviolta 47 000 334 000 m 3 /kk (1,7 milj. m 3 /v), johdetaan hallitusti jätevedenpuhdistamon kautta Kemijärveen. Pumpattavan veden määrä arvioidaan olevan enimmillään 100 l/s (8 640

m 3 /vrk). Arvioitu pumppausteho riittää pitämään lammikon vedenkorkeuden nykyisellä tasolla siten, ettei settipadon ylityksiä tapahdu. Keväällä huhti toukokuussa sulavesien aikaan lammikon vedenkorkeus tulee hieman nousemaan, mutta laskee kesäkuun aikana. Vettä ei johdeta puhdistamattomana suoraan Kemijärveen. 16 Ympäristövaikutukset ja riskinarviointi Kuormitusarviot on tehty ensin olettaen, että jäteveden käsittelymenetelmä ei toimisi lammikon vedelle, mikä antaa selvän yliarvion kuormitusvaikutuksista. Toisena on esitetty kuormitusarvio olettaen, että jätevedenpuhdistamolla saavutettaisiin noin kolmanneksen reduktio. Päästöjen arvioinnissa on oletettu, että vesistöön johdettavan veden laatu vastaa lammikon vedenlaatua vuonna 2007. Kevään 2008 analyysitulosten perusteella lammikon vedenlaadun ei oleteta ainakaan heikentyvän vuoden 2007 tasosta. Lammikon liete on löyhää ja voi pumppauksessa sekoittua vesimassaan ja vaikuttaa osaltaan kuormitukseen. Vaikutuksia vedenlaatuun on tarkasteltu laimenemissuhteen avulla, jolloin vesistön virtaamana on käytetty Seitakorvasta mitattuja virtaamia ja Suomen ympäristökeskuksen hydrologisesta mallijärjestelmästä poimittuja Kemijärveen pohjoisesta tulevia virtaamia ja vertailutasona vuoden 2007 päästöjä. Kuormitus on siirretty sellaisenaan laskentakohtaan ottamatta huomioon Kemijärvessä tapahtuvaa biologista, kemiallista ja fysikaalista pidättymistä. Kemijärven tehtaan kuormituksen vaikutukset Kemijärven vedenlaatuun ovat viime vuosina olleet varsin pieniä, eikä niitä monilta osin ole voitu erottaa luontaisesta vaihtelusta. Esimerkiksi vuonna 2007 tehtaan merkittävästi aikaisempaa pienempi kuormitus ei vaikuttanut Kemijärven vedenlaatuun. Vuosi 2007 oli kuitenkin sateinen ja virtaamat vesistössä suuria. Kuivempana ajankohtana pienemmän kuormituksen vaikutukset voivat olla selvemmin havaittavissa. Päästöt vesistöön ja niiden vaikutukset Päästöt vesistöön pumppausteholla 100 l/s jäävät varsin pieniksi ilman lammikon veden käsittelyäkin. Päästöt ovat noin neljännes kolmannes vuoden 2007 keskimääräisistä päästöistä lukuun ottamatta kiintoaineen, AOX:n ja biologisesti happea kuluttavan aineen (BOD 7 ) päästöjä. Kiintoaineen ja AOX:n päästöt ovat arvion mukaan alle 10 % vuoden 2007 päästöistä. Biologinen hapenkulutus tulee olemaan noin puolet pienempää kuin vuonna 2007. Tässä vaihtoehdossa ovat päästöt merkittävästi pienempiä, noin 10 % tehtaan toiminnan aikaisesta tasosta. Koska tehtaan päästöjen vaikutukset Kemijärven vedenlaatuun ovat viime vuosina olleet jokseenkin vähäisiä ja tässä vaihtoehdossa päästöjen arvioidaan edelleen olevan merkittävästi pienempiä, arvioidaan vaikutusten vedenlaatuun ja vesistön ekologiseen tilaan jäävän varsin pieniksi. Alivirtaama-ajankohtaa lukuun ottamatta laskennalliset vaikutukset jäävät analyyttisen tarkkuuden alapuolelle. Selvimmin laskennallisesti on havaittavissa typpipitoisuuden lisääntyminen. Typpipitoisuuden laskennallinen lisäys on keskivirtaamatilanteessa noin 1 μg/l ja alivirtaamatilanteessa alle 5 μg/l, mikä on vesistön pitoisuustaso huomioon ottaen varsin vähän. Talvella jätevesiä ei johdeta vesistöön.

Jätevedenpuhdistamon teho ei tule olemaan normaalia tasoa, jos puhdistamolle johdetaan vain lammikon ja kaatopaikan suotovesiä, koska vedet ovat varsin laimeita ja viileitä verrattuna tyypilliseen jäteveteen. Lammikon veden käsittely jätevedenpuhdistamolla pienentää edelleen erityisesti kiintoaineen ja siihen sitoutuneiden yhdisteiden (muun muassa fosfori) kuormitusta. Happea kuluttavan aineen ja typen kuormitukseen jätevedenpuhdistamokäsittely ei vaikuta yhtä selvästi. Jos jäteveden puhdistuksen reduktioksi arvioidaan noin kolmannes, olisi vesistöön johdettava kuormitus myös kolmanneksen pienempi kuin edellä esitetty kuormitus ilman jätevesien käsittelyä. Myös vesistövaikutukset pienenevät samassa suhteessa. 17 Lietteestä aiheutuvat riskit Tässä vaihtoehdossa lammikon pohjalla olevaa lietettä ei poistettaisi, vaan se jätettäisiin nykyisessä tilassaan lammikon pohjalle. Ympäristöministeriö on 19.5.2004 antanut sedimenttien ruoppaamista ja läjittämistä koskevan ympäristönsuojeluohjeen, jossa käsitellään ruoppausja läjitystoiminnan aiheuttamien ympäristövaikutusten arvioimista ja hallintaa sekä asetetaan läjityskelpoisuutta koskevat ohjeelliset raja-arvot mereen läjitettävien ruoppausmassojen haitta-aineiden pitoisuuksille. Kemijärven jälkilammikon lietteessä havaittiin ruoppauksen meriläjityskelpoisuuden ylemmän raja-arvotason ylittävinä pitoisuuksina kadmiumia, sinkkiä, nikkeliä, kuparia ja paikoin elohopeaa ja lisäksi alemman rajaarvotason ylittäviä pitoisuuksia kromia. Sinkkiä ja kadmiumia lukuun ottamatta ylitykset olivat verraten pieniä. Alempi raja-arvotaso kuvaa luontaista taustapitoisuutta ja ylempi raja-arvotaso pitoisuutta, joka on merieliöille haitatonta. Raja-arvoja ei voida suoraan soveltaa paikoilleen laskeutuneiden jälkilammikon lietteiden osalta. Valtioneuvosto on asetuksessaan nro 214/2007 maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista määrittänyt ohjearvot maaperän pilaantuneisuuden arviointiin. Lietteessä havaittiin korkeimpina pitoisuuksina sinkkiä, jonka pitoisuudet ylittivät valtioneuvoston asetuksen nro 214/2007 mukaisen ylemmän ohjearvotason. Syvemmällä lietteessä havaittiin lievästi alemman ohjearvotason ylittäviä dioksiini- ja furaanipitoisuuksia. Lisäksi paikoitellen havaittiin alemman ohjearvon ylittäviä vanadiinipitoisuuksia. Muiden yhdisteiden osalta alittuivat molemmat ohjearvot. Ylempi ohjearvo soveltuu ohjeellisesti maaperän pilaantuneisuuden arviointiin teollisuusalueilla. Ohjearvoja ei ole tarkoitettu sedimentin pilaantuneisuuden arviointiin, mutta ne antavat suuruusluokan pilaantuneisuuden tasosta ja niitä sovelletaan yleisesti virallisten sedimentin pilaantuneisuuteen soveltuvien ohjearvojen puuttuessa. Lisäksi lietteessä havaittiin kohonneita pitoisuuksia rasva- ja hartsihappoja sekä terpeenejä, joille ei ole määritetty pilaantuneisuuden arviointiin soveltuvia raja-arvoja. Sinkin liukoisuus riippuu ph:sta ollen merkittävää ph:n laskiessa alle viiden. Lammikon neutraalissa tai lievästi emäksisessä lietteessä (ph 7 7,9) sinkki on tiukasti sitoutunut. Sinkki absorboituu orgaaniseen aineeseen eikä silloin ole yleensä helposti kulkeutuva. Toisaalta se voi muodostaa orgaanisia yhdisteitä esimerkiksi humus- ja fulvohappojen kanssa, mikä lisää sen liukoisuutta. Lammikon olosuhteissa sillä ei ole huomattavaa merkitystä lietteen orgaanisen aineen koostumuksesta johtuen.

Vastaavasti kuin sinkki, myös kadmium sitoutuu tiukasti orgaaniseen aineeseen etenkin ph:n ollessa korkea. Tutkimusten mukaan kadmiumin kertyminen sedimenttiin on huomattavaa ja liukeneminen vähäistä. Dioksiinit ja furaanit sitoutuvat tiukasti orgaaniseen aineeseen ja hienoainekseen, jolloin ne ovat erittäin niukkaliukoisia. Niiden liukeneminen lietteestä vesifaasiin on merkityksetöntä, eivätkä ne näin ollen leviä laajemmalle. Lisäksi Kemijärven jälkilammikossa dioksiinit ja furaanit ovat syvemmällä lietekerroksissa, eivätkä suorassa yhteydessä allasveteen. Näin ollen ne eivät voi kulkeutua altaasta myöskään hienoainekseen sitoutuneena. Erityisesti vesistöissä dioksiinit ovat voimakkaasti kertyviä ja voivat rikastua ravintoketjussa. Pitkäaikaisessa altistuksessa dioksiinit ovat erittäin myrkyllisiä vesieliöille sekä monille nisäkkäille ja linnuille. Dioksiinien merkittävin tausta-altistus aiheutuu kalan syönnistä. Suomessa dioksiinien keskimääräinen tausta-altistus ylittää WHO:n määrittämän siedettävän saannin viitearvon (1 4 pg TEQ/kg/vrk) alarajan. Rasva- ja hartsihappojen liukoisuus veteen on merkityksetöntä. Ne ovat rasvaliukoisia ja pidättyvät tehokkaasti hienoainekseen ja sedimenttiin. Rasvahappoja esiintyy luonnostaan kasveissa ja eläimissä, eivätkä ne ole ihmisille myrkyllisiä tai luonnolle kohtuullisina pitoisuuksina haitallisia. Hartsihappojen tarkoituksena on suojata puuta ja tästä johtuen niissä on toksisia ominaisuuksia. Ne ovat myrkyllisiä ainakin vesieläimille. Samoin terpeenit ovat rasvaliukoisina aineina kiinnittyneet tiukasti lietteeseen. Lietteessä havaituista haitta-aineista ei aiheudu ympäristöriskiä. Ne ovat vuosikymmenien kuluessa sitoutunet tiukasti lietteen orgaaniseen aineeseen, eivätkä liukene veteen. Ne eivät näin ollen pääse kulkeutumaan laajemmalle. Vettä poistetaan pumppaamalla lammikon pintaosasta, jolloin lietteen hienoainekseen kiinnittyneet yhdisteet ja alkuaineet eivät lisää kuormitusta. Lietteeseen kiinnittyneet typpi ja fosfori voivat olosuhteiden muuttuessa päätyä veteen ravinteiden kiertokulussa. Liukoiset yhdisteet kulkeutuvat suuremmasta pitoisuudesta pienempään. Mikäli ravinteiden pitoisuus on lietteen huokosvedessä suurempi kuin pohjan lähellä vedessä, kulkeutuu ravinteita pohjasta veteen. Typpi kiinnittyy orgaaniseen aineeseen ja voi vapautua lietteen orgaanisen aineen hajotessa. Mikrobit hajottavat orgaanisen typen lähinnä liukoiseksi ammoniumtypeksi. Ammoniumtyppi voi vapautua pohjasta veteen, mutta toisinaan se hapettuu mikrobiologisesti liukoiseksi nitraattitypeksi (nitrifikaatio). Nitraattityppi voi vapautua pohjasta veteen tai se voi pelkistyä mikrobiologisesti typpikaasuksi (denitrifikaatio). Veteen vapautunut ammonium- ja nitraattityppi ovat leville käyttökelpoisia. Typpikaasu vapautuu pohjasedimentistä veteen, jolloin se voi poistua vesistöstä. Orgaaniseen aineeseen sitoutunut fosfori mineralisoituu lähinnä fosfaattifosforiksi. Hapettomissa oloissa fosforin vapautuminen ja kulkeutuminen veteen voi olla voimakasta. Ravinteiden lisääntyminen voi aiheuttaa rehevöitymistä ja sen seurauksena leväkasvun lisääntymistä, samentumista ja happikatoa. Hiilivetyjen (THC) riskin arviointi on tässä vaiheessa vaikeaa, koska analysoituun kokonaishiilivetypitoisuuteen luetaan suuri määrä erityyppisiä hiilivetyjä, joiden ympäristökäyttäytyminen ja toksisuus vaihtelevat merkittävästi. Suurin osa pitoisuudesta koostuu melko haitattomista puuperäisistä hiilivedyistä. Lietteessä ei voi tapahtua metaanin eikä rikkivedyn muodostusta. Lammikko tulee jatkossa olemaan teollisuusalueen yhteydessä, eikä sitä käytetä virkistysalueena. Suora kosketus lietteeseen ja altistuminen siinä oleville yhdisteille ei ole sen vuoksi mahdollista. 18

19 Kustannukset Kustannuksia muodostuisi veden pumppauksesta, jätevedenpuhdistamon toiminnasta, lammikon ilmastuksesta ja tarkkailusta sekä patoturvallisuuden edellyttämästä seurannasta. Kustannukset vuositasolla olisivat noin 100 000 (ALV 0 %). Pumppauksen osuus on noin 20 000 /vuosi, jätevedenpuhdistamon käyttö ja kaukovalvonta noin 40 000 /vuosi ja lammikon ilmastus arviolta 20 000 /vuosi. Summaan on lisätty noin 10 % yleiskuluja. 2. Lammikon tyhjentäminen ja lietteen poisto kuivatyönä Tekniset ratkaisut Lammikko tyhjennetään tilapäisesti pumppaamalla, jolloin pohjan lietekerros voidaan ruopata kuivatyönä. Lammikon luoteiskulmalla olevaa settipatoa ja muita patorakenteita tiivistetään ja tuetaan tarvittaessa kunnostustyön ajaksi. Lammikon vedet pumpataan jätevedenpuhdistamon kautta Kemijärveen. Tyhjennyspumppaus ajoitetaan syksyyn, jotta lietteen kuivumista voidaan tehostaa jäätymisellä. Lammikon vesitilavuus on noin 1,5 milj. m 3 ja lammikon vesimäärä lisääntyy noin 74 000 m 3 syyskuussa ja 93 000 m 3 lokakuussa, ellei vettä poisteta. Laskelmissa on oletettu, että lammikko tyhjennetään pumppaamalla siitä vettä jätevedenpuhdistamolle noin 500 l/s (43 200 m 3 /vrk), mikä vastaa sellutehtaan toiminnan aikaista jätevesivirtaamaa. Tällä määrällä lammikko saadaan tyhjennettyä noin 38 vuorokaudessa pumpun ollessa toiminnassa ympärivuorokau-tisesti. Vesimäärässä on huomioitu lammikkoon syys- ja lokakuussa kertyvä vesimäärä. Tyhjentäminen ja haihdunta tiivistävät, kiinteyttävät ja puristavat kokoon pohjalietettä. Järven pohjasedimentin tilavuus voi vähentyä jopa 30 40 % järven tyhjennyksessä. Koska lammikon lietteen kuiva-ainepitoisuus on matala (5,5 14 %) ja orgaanisen aineen osuus huomattava (hehkutushäviö 60 87 %), niin tiivistyminen voi olla erilaista järvisedimenttiin verrattuna. Kuivumista voidaan tarvittaessa tehostaa pohjan ojituksella tai antamalla lietteen jäätyä ennen kaivua. Jäätyminen ja sulaminen muuttavat lietteen rakennetta, jolloin huokosvesi ja kiintoaine erottuvat toisistaan. Jäätyvä vesi puristaa lietettä kasaan ja tiivistää sitä. Luonnontilainen sedimentti tiivistyy jäädyttämällä 20 30 %. Poistettavaa lietettä on tiivistymättömänä arviolta 335 000 m 3. Lammikon tyhjentämisen seurauksena liete vähenee määrään 200 000 235 000 m 3. Jäätymisen seurauksena liete vähenee määrään 140 000 188 000 m 3. Laskelmissa on oletettu, että lietteen tiivistyminen on yhtä tehokasta kuin järvisedimentin tiivistyminen. Mikäli lietteen ominaispainoksi oletetaan 1 000 kg/m 3 (lietteestä noin 90 % vettä), saavutetaan kuivatuksella lietteen kuiva-ainepitoisuustasoksi 13 16 % ja tästä jäädytyksellä taso 17 22 %. Lietteen kuivatuksella ja jäädytyksellä saavutettava kuiva-ainepitoisuus selvitetään erikseen kokeellisesti. Pohjalietteen ruoppaus aloitetaan luoteisosasta, missä lietteen alla on kantavaa mineraalimaata. Lammikon itä- ja eteläosat joudutaan todennäköisesti ruoppaamaan talviaikaan, jotta turpeesta koostuva pohjamaa kantaa koneet. Ruoppauksen toteutuksesta laaditaan tarkempi suunnitelma. Ruoppauksen yhteydessä poistetaan turpeen pintakerros, johon on kiinnittynyt lietteessä havaittuja yhdisteitä, muun muassa dioksiineja ja furaaneja.

Turvetta tulee poistettavaksi arviolta 18 000 m 2 laajuiselta alueelta noin 0,2 0,4 metrin vahvuinen kerros, kaikkiaan arviolta 5 500 m 3 ktr. Ruoppausmassat kuljetetaan dumppereilla tehtaan kaatopaikan yhteyteen, nykyisen täyttöalueen eteläpuolelle tehtävälle läjitysalueelle. Kaatopaikan ympärillä on vuonna 2007 rakennetut niskaojat ja kaatopaikan sisäiset suotovedet kerätään salaojituksella ja johdetaan jätevedenpuhdistamolle. Suunnitellun läjitysalueen koko on noin 25 000 m 2 ja täyttökorkeus 12 m. Alueelle voidaan sijoittaa lietettä enimmillään arviolta 300 000 m 3. Läjitysalueelle varaudutaan rakentamaan suoja- ja tukipengerrystä, mikäli lietteen stabiliteetti sitä vaatii. Oletettu 17 22 % kuiva-ainepitoisuus tarvitsee erityisrakenteita. Alueen pohjalle varaudutaan tarvittaessa tekemään tavanomaisen jätteen kaatopaikkarakennetta vastaava pohjarakenne. Lietteen läjitysalue peitetään kaatopaikan sulkemisen yhteydessä. Mikäli kuivaruopattu liete ei kokonaisuudessaan mahdu alueelle, voidaan läjitystä laajentaa pohjoiseen kaatopaikka-alueelle, missä luvan mukaista täyttökorkeutta on jäljellä 4 m. Vesialueen tilapäistä kuivatusta ja kuivaruoppausta on käytetty järvien kunnostuksessa muun muassa Utajärven Särkijärvellä ja Merijärven Lahdenlammella. Menetelmä soveltuu parhaiten hienojakoisille ja pehmeille sedimenteille, jotka sisältävät runsaasti epäorgaanista ainetta. Runsas orgaanisen aineen määrä voi estää lietteen kuivumisen. Kemijärven jätevesilammikon lietteen suuri orgaanisen aineen määrä voi vaikuttaa kuivatustulokseen, joten menetelmän soveltuvuutta testataan ennen laajamittaisia kunnostustöitä. 20 Ympäristövaikutukset ja riskinarviointi Tässä vaihtoehdossa jälkilammikosta puhdistamolle pumpattavaksi vesimääräksi on arvioitu noin 500 l/s, mitä on käytetty arvioitaessa vedestä aiheutuvia kuormitusvaikutuksia. Arviot on tehty ensin olettaen, että jäteveden käsittelymenetelmä ei toimi lammikon vedelle, mikä antaa yliarvion kuormitusvaikutuksista. Tämän jälkeen on tehty arvio, mikäli jätevedenpuhdistamolla saavutettaisiin kolmanneksen puhdistusteho. Kuormitusvaikutukset on laskettu vastaavasti kuin vaihtoehdolle 1. Lammikon tyhjennys tässä vaihtoehdossa ajoittuu syys lokakuulle. Päästöt vesistöön ja niiden vaikutukset Päästöt vesistöön pumppausteholla 500 l/s ovat arvion mukaan hieman suurempia kuin vuoden 2007 keskimääräiset päästöt, mutta vuosien 2003 2006 keskimäärästä tasoa pienempiä lukuun ottamatta kiintoaineen ja AOX:n päästöjä. Kiintoaineen ja AOX:n päästöt tulevat olemaan alle puolet vuoden 2007 keskimääräisestä tasosta. Lammikon tyhjennyksen loppuvaiheessa löyhää lietettä sekoittuu pumpattavaan veteen, mikä lisää vesistöön kohdistuvia päästöjä ja haitallisia aineita. Lammikon tyhjennyksen aikana päästöjen vaikutukset Kemijärven vedenlaatuun ja ekologiseen tilaan tulevat olemaan vastaavan kaltaisia kuin tehtaan toiminnan aikana. Laskennalliset kiintoaineen ja happea kuluttavan aineen pitoisuuslisäykset tulevat jäämään erittäin pieniksi. Laskennallinen fosforipitoisuuden lisäys on noin 1 2 μg/l ja typpipitoisuuden lisäys noin 5 15 μg/l. Laskennalliset pitoisuuslisäykset ovat suurimpia alivirtaamatilanteessa. AOX-päästöjen aiheuttama laskennallinen pitoisuuslisäys on keskimäärin noin 2 μg/l ja alivirtaamatilanteessa noin 10 μg/l.