VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN



Samankaltaiset tiedostot
Nopea apu. Haasteita kunnanjohtajan näkökulmasta. Turvallisempi huominen. Hyvinkää Seppo Rajala Kunnanjohtaja Puolanka

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009

Seutukuntien kilpailukyky ja resilienssi

LUOVIEN ALOJEN TILASTOT. -katsaus Suomen seutukuntien luoviin aloihin tilastojen valossa

Alueiden rakennemuutos ja työmarkkinat. Suomen Kuntaliitto/Jaana Halonen

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2013

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2013

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Toimintaympäristön muutokset

MISTÄ ON VAHVAT KUNNAT TEHTY?

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla (heinä)

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset vuonna 2015

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne toukokuussa 2010

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Työllisistä joka kolmas pendelöi oman asuinkuntansa ulkopuolelle

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

Seutukunta- ja maakuntakatsaus 2014

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

TURUN SEUDUN ELINVOIMA JA KILPAILYKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Työssäkäynti Yrittäjistä noin joka kolmas oli nainen. Pääasiallinen toiminta ja ammattiasema. Yrittäjyyden rakenne

MIKKELIN SEUDUN ELINVOIMA ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TE-TOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2010

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

PIEKSÄMÄEN SEUDUN ELINVOIMA

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

Yritys-Suomen seudullinen yrityspalveluverkosto - tilannekatsaus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Seudulliset yrityspalvelut

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Yritys-Suomen seudullinen yrityspalveluverkosto - tilannekatsaus

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ?

Aineeton pääoma ja luovuus: Kuusiokuntien kilpailukyky

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Jukka Tapio

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

TIETOISKU VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Miten väestöennuste toteutettiin?

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

Säännöllinen kapasiteetti

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Tilastotietoja. Maakuntakierros Jaana Halonen tilastotutkija

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

Transkriptio:

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee voimakkaasti. Turun kasvu lähentelee jopa 90-luvun huippulukuja. Myös Salo vähenee ennätysvauhtia 33 vuotta kestäneen yhtäjaksoisen väestönkasvun jälkeen. Väestöään 2000-luvulla voimakkaasti kasvattaneiden kuntien nettomuuttovoitot ovat laskeneet (esim. Rusko ja Masku) tai jopa kääntynyt tappiolliseksi (esim. Aura ja Naantali). Myös Salosta muutetaan Turkuun. Tämänsuuntainen kehitys tulee hyvin todennäköisesti jatkumaan ainakin niin kauan kunnes talouden näkymät tulevaisuuteen muuttuvat paremmiksi. Taloustilanteen myöhemmin kohentuessa muutot Turusta ympäristökuntiin tai pääkaupunkiseudulle tulevat varmastikin yleistymään. VARSINAIS-SUOMI KIRINYT UUDESTAAN NOPEIMMIN KASVAVIEN MAAKUNTIEN JOUKKOON Vuosituhannen vaihteen jälkeen Varsinais-Suomen väestönkasvu on pysynyt 2000 hengen tuntumassa. Väestön kokonaismuutoksissa ei ole nähtävissä selvää trendimukaista voimistuvaa tai hidastuvaa kasvukehitystä. Väestönkasvu on kuitenkin yhä enemmän maahanmuutosta kuin maan sisäisestä muutosta johtuvaa. Varsinais-Suomi on tällä hetkellä Suomen neljänneksi nopeimmin kasvava maakunta. Vaikka väestönkasvu ei ole kiihtynyt, maakunnan väestönkasvu suhteessa muihin maakuntiin on kohentunut viime vuosikymmenen lopusta. Tuolloin maakunnan edelle meni muitakin maakuntia kuin Uusimaa, Pirkanmaa ja Ahvenanmaa, kuten esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pohjanmaa, Päijät-Häme ja Keski-Suomi, mutta näiden viimeksi mainittujen maakuntien kasvuvauhti on hidastunut 2010-luvulla Varsinais-Suomea hitaammaksi. Lisätietoa maakuntien, seutujen ja kuntien väestönkehityksestä löytyy seuraavien sivujen kuvioista ja taulukoista. Tietoiskun tilastot on poimittu Tilastokeskuksen StatFin-tietokannasta sekä Väestörekisterikeskuksen sivuilta. Kartta 1. Nettomuutto yhteensä väkilukuun suhteutettuna ajalla heinä 2011 kesä 2013 Suhteutuksessa on käytetty vuoden 2011 lopun väkilukua. 1

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Kuvio 1. Varsinais-Suomen väestömuutokset (henkeä) ajalla 1975 2013 Vuoden 2013 luku on ajalta heinä 2012 kesä 2013 Kuviokokoelma 3. Varsinais-Suomen väestömuutokset (henkeä) ajalla 1983 2013* Vuoden 2013 luku on ajalta heinäkuu 2012 heinäkuu 2013 2

Kuviokokoelma 4. Varsinais-Suomen kuntien väestömuutokset (%) ajalla 1997 2012 3

Kuviokokoelma 5. Varsinais-Suomen kuntien alle 15-vuotiaan väestön muutokset (%) ajalla 1997 2012 4

5

6

7

8

9

Vuosittaiset väestömuutokset (%) Suomen eri seuduilla vuosina 1981-2013* 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13* 1,0 1,2 1,2 1,1 1,2 1,2 1,3 1,0 0,8 1,0 1,4 1,2 1,4 1,4 1,5 1,4 1,5 1,4 1,3 1,1 1,1 0,9 0,7 0,7 0,9 1,1 1,1 1,3 1,1 1,0 1,2 1,2 1,3 Helsinki 1 446 798 17 845 0,6 0,7 0,7 0,7 0,8 0,7 0,6 0,8 0,8 0,8 0,7 0,7 0,8 1,0 1,2 1,1 1,1 1,0 1,0 1,2 1,3 1,2 1,0 1,3 1,3 1,5 1,3 1,2 1,1 1,0 1,0 1,1 1,1 Tampere 382 330 4 234 0,6 0,8 0,6 0,5 0,5 0,5 0,5 0,6 0,6 0,5 0,6 0,7 0,7 1,0 1,0 1,0 1,0 1,1 0,9 0,6 0,9 0,7 0,6 0,4 0,5 0,7 0,4 0,6 0,6 0,7 0,7 0,8 0,9 TURKU 314 023 2 365 1,5 1,9 0,9 0,8 1,0 0,8 1,0 1,1 1,6 1,3 1,4 1,5 1,1 1,5 2,0 1,6 1,5 1,6 1,9 2,4 2,0 1,6 1,5 1,8 1,8 1,5 1,4 1,4 1,6 1,5 1,4 1,5 1,5 Oulu 235 268 3 396 0,2 0,1 0,3 0,4 0,2 0,1-0,0 0,2 0,4 0,4 0,4 0,3 0,1-0,0-0,1-0,3 0,0-0,1-0,0 0,0 0,1 0,2 0,2 0,1 0,1 0,1 0,4 0,4 0,2 0,2 0,2 0,2 0,1 Lahti 202 548 312 0,6 0,7 0,9 0,9 0,7 0,6 0,6 1,0 1,2 1,0 1,2 1,1 0,7 1,0 0,8 1,1 1,0 0,9 0,8 1,2 1,3 0,9 1,1 1,2 0,9 0,9 1,1 1,2 1,2 0,9 1,0 1,0 0,9 Jyväskylä 177 104 1 780 0,2 0,2 0,2 0,2-0,4-0,5-0,4-0,4-0,3 0,0 0,0 0,0-0,0-0,2-0,3-0,3-0,4-0,5-0,5-0,5-0,4-0,3-0,0-0,1-0,3-0,2-0,1-0,0 0,0 0,0-0,1-0,1-0,1 Pori 137 506-97 0,9 1,0 0,9 0,9 0,8 0,5 0,6 1,0 0,8 0,7 1,0 0,9 0,6 0,7 0,5 0,4 0,4 0,2 0,1 0,1 0,4 0,3 0,5 0,3 0,2 0,5 0,4 0,5 0,7 0,5 0,7 1,0 1,0 Kuopio 130 393 1 309 0,7 0,8 0,8 0,3 0,2 0,3 0,1 0,2 0,2 0,3 0,2 0,3 0,3 0,1-0,3-0,2-0,4-0,2-0,1-0,3-0,1 0,3 0,4 0,4 0,3 0,3 0,6 0,3 0,4 0,5 0,7 0,7 0,7 Seinäjoki 125 896 875 0,2 0,4 0,5 0,3 0,2 0,1-0,0 0,1 0,7 0,7 0,8 0,6 0,4 0,3 0,0-0,0-0,2-0,5-0,2-0,1-0,0-0,1 0,2 0,2 0,4 0,0-0,0 0,1 0,3 0,4 0,4 0,3 0,2 Joensuu 123 898 412 0,8 1,0 0,5 0,6 0,1 0,2-0,4-0,3 0,1 0,3 0,5 0,5 0,5 0,4 0,3 0,4 0,4 0,3-0,2-0,0 0,3-0,1 0,2 0,2 0,3 0,6 0,8 0,8 1,0 0,8 1,1 0,5 0,6 Vaasan seutu 99 184 537 0,2 0,1-0,0 0,2-0,1-0,3-0,3 0,0 0,1 0,0 0,4 0,1-0,1-0,3-0,3-0,6-0,6-0,4-0,6-0,6-0,4-0,4-0,4-0,3-0,4-0,6-0,6-0,5-0,3-0,2-0,5-0,3-0,3 Kouvola 94 251-318 0,1 0,0 0,7 0,3-0,0 0,3 0,3 0,6 1,3 0,7 0,7 0,5 0,1 0,3 0,1-0,0 0,3 0,1 0,6 0,1 0,2 0,5 0,3 0,6 0,5 1,1 0,9 1,1 0,6 0,5 0,6 0,2 0,3 Hämeenlinna 94 138 226 0,2-0,0 0,1-0,0 0,1-0,2-0,2 0,0 0,2 0,4 0,4 0,2 0,2 0,3-0,1 0,1 0,2-0,2-0,1 0,4 0,3 0,1 0,1 0,0 0,2-0,1-0,0 0,2-0,0 0,1-0,0 0,2 0,1 Lappeenranta 89 109 145-0,4-0,2-0,5-0,5-0,5-0,8-0,8-0,8-0,4-0,3-0,1-0,1-0,3-0,3-0,6-0,2-0,4-0,4-0,7-0,7-0,4-0,2-0,0 0,2 0,0-0,5-0,1-0,4 0,2-0,1-0,1-0,1-0,2 Kotkan-Hamina 87 170-90 0,0 0,2 0,3 0,1-0,1-0,0-0,4-0,2 0,4-0,0 0,2 0,2 0,1 0,0-0,1-0,3-0,4-0,5-0,6-0,2-0,4-0,6-0,4-0,5-0,3-0,4-0,6-0,5-0,4-0,2-0,3-0,3-0,5 Mikkeli 73 322-184 0,4 0,3 0,1 0,4-0,2-0,1-0,5-0,4-0,6-0,0 0,1-0,1-0,1-0,1-0,3-0,7-0,6-0,4-0,7-0,9-0,7-0,2-0,4-0,2-0,0-0,3-0,6-0,7-0,0-0,2-0,2 0,0 0,0 Rauma 65 551-14 1,5 1,5 1,6 1,1 0,9 0,1 0,8 0,8 0,9 1,4 1,4 1,2 0,9 0,8 0,5 0,4 0,3-0,2-0,2-0,8-0,6-0,2 0,1 0,9 0,3 0,3 1,0 0,7 0,7 0,3 0,7 0,3 0,2 Rovaniemi 65 104 205-0,2 0,0 0,2 0,4 0,6 0,2 0,5 0,9 0,5 0,2 0,3 0,0 0,2 0,4 0,8 0,2 0,5 0,5 0,7 0,6 0,2 0,0 0,3 0,3 0,6 0,5 0,6 0,4 0,1 0,4-0,0-0,7-0,7 SALO 64 087-464 0,6 0,7 0,8 0,5 0,1-0,2-0,2-0,2-0,0-0,0 0,2 0,2 0,2-0,5-0,6-0,1-0,8-1,1-1,0-0,9-1,0-0,9-0,4-0,4 0,0-0,3-0,4-0,3-0,3-0,0-0,4-0,4-0,6 Kemi-Tornio 60 099-245 0,5 0,3 0,5 1,4 0,5 0,6 1,0 1,3 1,1 1,1 1,0 0,6 0,4 0,3 0,4 0,6 0,3 0,8 1,1 0,6 0,8 0,7 1,0 1,2 0,4 0,9 0,9 0,8 0,8 0,4 0,2 0,5 0,5 Porvoo 58 055 287 0,0 0,3 0,3 0,3-0,3-0,3-0,5-0,6-0,3-0,3-0,1-0,0-0,3-0,3-0,8-0,7-1,2-1,2-1,1-1,4-1,3-0,9-1,1-0,5-0,9-0,8-0,8-0,5-0,9-0,7-0,4-0,8-0,8 Ylä-Savo 57 238-450 0,6 0,4 0,4 0,3 0,0-0,2-0,5-0,6 0,1 0,4 0,0 0,1-0,1-0,2-0,4-0,5-0,8-0,6-0,7-1,1-0,9-0,9-0,6-0,3-0,3-0,6-0,1-0,2-0,2-0,2-0,5-0,4-0,3 Kajaani 57 098-254 1,0 0,7 0,6 0,7 0,3 0,4 0,2-0,1 0,3 0,4 0,6 0,5 0,9 0,7-0,0-0,3-0,0-0,2-0,3-0,1-0,4 0,1 0,0 0,2 0,6 0,4 0,8 0,4 0,6 0,6 0,5 0,4 0,5 Kokkola 52 509 227 0,6 0,5 0,4 0,4 0,1-0,1 0,2-0,1 0,2 0,2 0,6 0,4 0,1-0,1-0,1-0,0-0,1-0,2-0,3 0,0-0,4 0,0 0,3 0,4 0,2 0,2 0,3 0,6 0,2 0,4 0,3 0,2 0,2 Jakobstads 49 783 105-0,1-0,2 0,1-0,0 0,0-0,2-0,5-0,2-0,1-0,0-0,3 0,2-0,4-0,6-0,2-0,9-1,0-1,1-1,3-1,3-1,0-0,5-0,8-0,6-0,9-0,8-1,3-1,2-0,9-0,6-0,9-0,9-1,0 Savonlinna 48 623-449 0,1 0,0 0,7 0,6 0,4 0,7 0,6 1,2 0,8 1,0 1,3 0,9 0,3 0,2 0,0 0,1 0,3-0,1 0,2 0,4 0,4 0,3 1,3 0,8 1,0 1,4 1,5 1,4 0,7 0,5 0,7 0,5 0,2 Riihimäki 46 417 215 2,0 1,0 1,1 0,6 0,3 0,3 0,3 0,3 0,6 0,7 0,9 0,3 0,4 0,3-0,1-0,4-0,5-0,5 0,0-0,5-0,5-0,0-0,2 0,3 0,1 0,2 0,4 0,4-0,0 0,4 0,5 0,3 0,3 Ylivieska 44 183 151-0,1 0,2-0,1 0,4 0,5 0,0-0,4-0,3 0,2 0,8 0,2-0,2-0,2-0,4-0,7-0,6-0,6-0,5-0,1-0,1 0,3 0,1-0,1-0,0 0,1 0,2 0,6 0,4 0,2-0,2-0,3-0,7-0,6 Raasepori 43 634-303 -0,4-0,3-0,2 0,1-0,3-0,3-0,3 0,0-0,3-0,4-0,2-0,2-0,5-0,6-0,5-0,7-0,8-0,1-0,1-0,4-0,2 0,2 0,4 0,0 0,2 0,2 0,3 0,4 0,1 0,8 0,4 0,3 0,0 Etelä-Pirkanmaa 43 480 121-1,0-0,8-0,5-0,7-1,0-0,7-0,9-1,1-0,7-0,6-0,9-0,8-0,9-1,1-1,1-1,1-0,8-1,1-1,2-1,1-0,9-0,9-1,0-1,1-0,7-0,6-1,1-0,9-0,9-0,9-0,8-0,7-0,7 Imatra 43 246-317 -0,0-0,3 0,7 0,3-0,0 0,2-0,5 0,2 0,4 0,3 0,5 0,2-0,4-0,5-0,5-0,5-0,6-0,3-0,4-0,3-0,2-0,1 0,2 0,3 0,0-0,1 0,0-0,1-0,1-0,1-0,0 0,1 0,0 LOIMAA 37 137 35 0,4 0,9 0,9 0,2 0,4-0,2-0,2-0,1 0,3 0,1 0,2 0,4 0,4-0,4-0,2-0,2-0,6-0,5-0,8-0,4-0,4-0,5-0,2 0,2-0,3-0,0 0,1-0,1-0,4-0,0-0,5-0,6-0,6 Forssa 34 917-199 1,2 1,0 1,0 0,2 0,5-0,0-0,2-0,0 0,0-0,2-0,0 0,2-0,1-0,4-0,5-0,6-0,6-1,1-1,1-0,8-0,9-0,9-0,8-0,7-0,6-0,3-0,1 0,1-0,3-0,3-0,2-0,2-0,3 Raahe 34 567-85 -0,1 0,2-0,1 0,1 0,2 0,5-0,8-0,3 0,2-0,1 0,0-0,0-0,3-1,0-0,3-0,5-0,8-1,1-0,9-0,9-0,5-0,6-0,5-0,5-0,9-1,0-0,8-1,0-1,1-0,7-1,0-1,2-1,1 Varkaus 32 614-397 0,3 0,3 0,4-0,5-0,5-0,5-0,6-0,5-0,5 0,4-0,3-0,2-0,6-0,5-1,0-0,6-1,0-1,5-0,9-1,5-1,6-1,4-1,2-1,1-1,0-0,9-1,2-1,1-1,2-0,8-1,5-1,5-1,3 Saarijärvi 32 121-483 0,2 0,3 0,3-0,0-0,1-0,1-0,4-0,3 0,0-0,0-0,2-0,6-0,6-0,6-1,5-0,8-0,9-1,2-1,1-1,4-1,3-1,3-0,7-0,7-0,6-0,8-1,4-0,8-0,8-1,3-0,9-1,4-1,1 Pieksämäki 31 481-463 0,1 0,1 0,3 1,4 0,4 0,7 0,6 0,7-0,2-0,1-0,0-0,7-0,9-1,1-1,1-0,5-0,7-0,4-1,1-0,8-1,1-0,8-1,3-0,7-0,3-0,6-0,7-0,2-0,4-0,2-0,7-0,6-0,3 VAKKA-SUOMI 31 053-175 1,2 0,7 0,8 0,2-0,0 0,1 0,1 0,1-0,7-0,1 0,4 0,2 0,0-0,6-0,5-0,9-0,8-1,0-1,7-1,1-1,0-1,2-0,8-0,7-0,6-0,2-0,4-0,6-0,4-0,7-0,3-0,5-0,4 Nivala-Haapajärvi 30 196-166 -0,0 0,2-0,4-0,4-0,7 0,0-0,6-0,4-0,6-0,1 0,2 0,0-0,4-0,7-0,8-0,8-0,4-0,5-0,2-0,6-0,9-0,7-0,2-0,1-0,3-0,1 0,1-0,4-0,4-0,1-0,2-0,2-0,5 Lounais-Pirkanmaa 28 950-49 0,9 1,2 0,8 0,7-0,0 0,2 0,5 1,2 0,8 1,5 1,0 0,6 0,4 0,2 0,2 0,2 0,5 0,9 0,3 0,3 0,9 1,0 0,3 0,7 0,9 0,6 0,9 1,1 1,0 1,0 1,2 0,5 0,4 Ahvenanmaa 28 501 147-0,0-0,4-0,5-0,7-0,8-0,6-1,4-0,8-0,5-0,6-0,9-0,4-0,9-0,9-0,7-0,9-0,8-0,8-1,2-1,7-1,2-1,5-1,0-0,7-1,1-1,0-1,2-1,0-1,0-1,0-1,2-1,4-1,5 Ylä-Pirkanmaa 25 397-350 -0,3-0,2-0,6-0,5-0,2-0,6-0,2-0,1 0,4 0,2 0,2 0,1 0,2-0,6-0,8-0,5-0,8-1,0-0,8-0,9-0,5-0,6-0,6-0,6-0,8-2,9-0,9-1,1-1,0-1,1-0,9-0,9-0,9 Jämsä 24 792-220 0,9 0,8 0,5 0,0-0,4-0,4-0,5-0,1-0,4-0,0 0,1-0,1-0,2-0,8-1,1-0,9-0,8-1,2-1,0-1,3-1,1-0,7-0,7-0,4-0,9-0,6-0,4-0,8-0,8-0,7-0,8-0,8-0,8 Suupohja 23 738-181 -0,2 0,2-0,3-1,4-1,2-0,9-1,3-1,2-1,1-0,7-0,8-0,7-0,5-1,0-1,2-1,6-2,0-2,6-1,8-2,0-2,5-1,9-1,6-1,7-1,7-2,1-1,9-1,8-1,6-1,7-2,0-1,5-1,5 Kehys-Kainuu 23 587-359 -0,1 0,7 0,5 0,4-0,5 0,1-0,0 0,5 0,7 0,1 0,3-0,5 0,3 0,0-0,3-0,4-0,4-0,3-0,4-0,9-0,7-0,6 0,0-0,4-0,4-0,2 0,1-0,5-0,4-0,0 0,2-0,4-0,7 Äänekoski 23 169-89 -0,5-0,3-0,1-0,9-0,7-1,0-1,1-1,4-0,9-1,0-0,6-0,5-0,6-1,1-1,1-2,1-1,9-1,9-2,0-1,7-1,5-2,2-1,7-1,8-1,9-2,0-2,0-1,8-1,1-0,8-1,1-1,1-1,3 Pielisen Karjala 23 128-253 0,4 0,3 0,2 0,2 0,1-0,2-0,1 0,5 0,3 0,3-0,1-0,2-0,3-0,6-0,7-0,6-0,7-0,8-0,3-0,5-0,3-0,4 0,0-0,2-0,1 0,1-0,2-0,2 0,4-0,4-0,1-0,2-0,5 TURUNMAA 22 636-42 0,6 0,9 0,3 0,4-0,0-0,4-0,3-0,3 0,2 0,0 0,0-0,2-0,4-0,6-1,2-1,3-0,7-0,4-1,2-0,6-0,9-1,0-0,7-0,4-0,6-0,5-0,8-1,2-0,9-1,2-0,7-0,7-0,8 Kuusiokunnat 22 553-150 -0,4 0,2-0,1-0,3-0,6-0,3-0,8-0,5-0,3-0,6-0,5 0,0-0,3-0,5-0,6-1,0-1,2-0,8-1,1-1,5-0,8-1,1-0,9-1,2-0,9-0,7-1,5-1,3-1,0-1,1-0,9-1,2-0,8 Pohjois-Satakunta 21 877-257 0,9 0,7 0,7 0,5 0,0 0,0-0,1 0,2 0,3 0,4-0,1 0,1-0,2-0,3-1,1-0,7-1,1-1,0-0,9-1,3-1,8-1,3-1,1-0,6-1,1-1,4-1,1-1,1-0,5-1,1-1,1-1,0-0,9 Järviseutu 21 871-221 0,3 0,4 0,7 0,2-0,5-0,1-0,5-0,2-0,1 0,3 0,9-0,1 0,5-0,4-0,6-0,5-1,3-1,1-1,5-1,3-0,7-0,5-0,5 0,0 0,1-0,4-0,3-0,3 0,0-0,2-0,3 0,0-0,6 Oulunkaari 21 144-1 0,8 1,2 1,1-0,3-0,4-0,4-0,3-0,1 1,1 0,2 0,6 0,8 0,5 0,4-0,1-0,4-1,3-1,6-1,7-1,1-0,8-0,6-1,1-1,3-0,6-0,8-0,7-0,9-0,8-1,0-0,7-1,5-1,5 Koillismaa 20 480-315 0,3 0,1-0,4-0,4-0,5-0,4-0,7-0,9-0,4-0,8-0,5-0,6-0,4-0,7-1,3-1,6-1,3-1,2-1,3-1,3-1,5-1,4-1,7-1,3-1,4-1,5-1,3-1,7-1,4-1,7-1,0-1,6-1,2 Keski-Karjala 18 728-311 -0,3-0,6-1,0-0,5-0,9-0,4-0,1-0,3-0,1-0,2 0,1-0,8-1,0-0,8-1,4-0,8-0,8-0,4-0,6-0,7-0,7-0,4-0,2 0,2-0,1 0,4 0,0-0,4-0,8-0,0-0,4-0,3-0,6 Loviisa 18 348-52 -0,1 0,5-0,3-0,0-1,3-0,9-1,5-1,2-1,0-1,0-0,9-0,9-0,9-1,3-1,6-1,3-2,0-2,9-2,8-2,9-2,9-1,9-1,6-2,3-2,3-2,1-2,2-2,0-1,8-1,4-1,9-2,2-2,2 Itä-Lappi 17 900-394 -0,1 0,2 0,1-0,4-0,3-0,7-0,6-0,3-0,4-0,6-0,3-0,6-0,9-0,6-0,5-0,7-1,4-1,2-1,1-1,0-1,2-0,3-0,8-0,9-1,0-0,8-0,7-0,4-0,5-0,8-0,6-0,5-0,5 Sydösterbotten 17 817-95 1,3 1,4 0,8 0,4 0,1 0,8 0,2 0,3-0,2 0,9 1,2 0,8 0,7-0,1 0,0-1,3-1,1-2,0-1,7-1,5-1,8-1,3-1,1-0,7-0,9-1,1-0,9-1,2-0,6-0,7 0,0 0,0 0,2 Pohjois-Lappi 16 851-3 -0,1-0,2 0,3 0,0-0,5-0,4-0,5-0,5-0,3 0,0-0,2-0,6-0,3-0,4-1,2-1,0-0,9-1,2-0,7-1,2-0,7-1,3-0,6-0,6-1,0-1,2-0,8-0,6-0,2-0,7-0,6-0,8-1,0 Luoteis-Pirkanmaa 16 411-125 1,0 1,6 1,3 0,4 1,0 0,4 0,7-0,1 0,1 0,1-0,1 0,6-0,1-0,2-0,4-1,0-0,9-0,9-1,5-1,3-1,1-1,2-0,4-1,1-0,4-1,1-0,9-0,6-1,0-0,7-0,7-0,6-0,9 Kaustinen 16 101-101 -0,4-0,3-0,5-0,4-1,0-0,9-0,9-1,1-0,9-0,3 0,1-0,6-0,6-0,8-1,3-1,1-1,1-1,7-1,7-1,8-1,3-1,4-1,1 0,1-1,6-1,1-0,9-1,3-0,3-0,5-0,4-1,2-0,9 Sisä-Savo 14 972-176 1,4 1,3 0,6 0,8-0,2-0,1 0,1 0,4 0,4 0,2 0,5 0,0 0,2-0,2-0,8-0,9-1,1-1,4-1,1-1,4-1,0-1,0-0,9-1,2-0,9-1,8-0,7-1,3-1,6-0,7-1,3-1,3-1,0 Haapav.-Siikalatva 14 832-197 -0,5 1,0 0,9 0,3-0,8-0,6-1,0-0,9 0,1 0,3 0,3 0,0-0,2-1,3-1,3-1,9-1,7-1,5-1,8-2,0-1,1-0,4-0,4-0,3-0,3-0,0 0,1 0,6 0,4 0,5 0,5 1,0 0,2 Tunturi-Lappi 14 515 138-1,3-0,7-0,7-1,0-1,5-1,2-1,5-1,0-1,1-0,9-0,6-0,3-0,8-1,1-1,6-1,2-1,5-2,0-1,9-1,9-1,7-1,8-1,1-0,9-1,1-1,1-1,7-1,5-1,3-1,5-0,6-1,4-1,3 Koillis-Savon 13 016-183 0,7 0,4 1,7 0,4 0,3 0,4-0,2-0,4 0,3 0,8 0,4 0,7-0,4-0,5-1,0-0,7-0,4-0,2-0,3-0,7-0,2 0,6-0,6 0,5 0,1 0,8-0,2 0,0 0,5 0,7 0,3 0,1 0,2 Kyrönmaa 12 879 10 0,1 0,4-0,2 0,1-1,1-0,4-0,4-1,4-0,6-0,3 0,0-0,4-0,8-1,0-0,7-0,5-0,5-1,3-1,1-0,9-1,5-1,6-0,9-1,2-0,7-1,5-0,9-0,3-1,3-0,9-1,1-0,9-1,2 Keuruu 12 304-117 0,6 0,3 0,8-0,6-0,4-0,5-1,5-1,7-0,7-0,3-0,2-0,2-0,5-1,5-1,7-1,6-1,8-1,8-2,4-2,2-3,0-1,0-0,6-1,0-1,4-2,1-3,1-2,2-1,5-1,3-1,7-2,2-1,9 Torniolaakso 8 375-187 -1,0-0,3-0,3-0,5-1,7-1,0-0,7-1,6 0,6-0,1 1,5-0,8-0,5-1,4-1,2-1,1-1,2-1,6-1,9-2,1-1,2-0,8-1,4-1,1-0,1-1,0-0,0-1,2-0,5-0,7-2,1-1,5-1,5 Joutsa 5 671-89 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13* Koko maa 5 426 674 25 407 Seudut on laitettu järjestykseen asukasluvun mukaan. Lähde: Tilastokeskus (StatFin-tietokanta) Tulkinta värien avulla: Mitä punaisempi ruutu, sitä voimakkaampi väestönkasvu. Mitä sinisempi ruutu, sitä voimakkaampi väestön väheneminen. Seutujako on vuoden 2013 mukainen. Vuoden 2013 luku on ajalta kesäkuu 2012 - kesäkuu 2013 Seudut, väkiluku 2012 ja muutos 2011-12

Seutukuntien kokonaisnettomuutto 1000 asukasta kohti 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13* 0,4 0,68 0,5 0,7 0,7 0,8 0,8 0,9 0,9 0,8 0,6 0,6 0,4 0,2 0,1 0,4 0,5 0,6 0,7 0,6 0,5 0,7 0,8 0,8 Helsinki 11 020 0,5 0,4 0,4 0,5 0,7 0,8 0,8 0,8 0,7 0,8 1,0 1,1 1,0 0,7 0,9 0,9 0,9 0,9 0,7 0,7 0,6 0,6 0,7 0,7 Tampere 2 725 0,2 0,3 0,3 0,4 0,7 0,7 0,7 0,7 0,9 0,7 0,4 0,7 0,6 0,4 0,2 0,4 0,5 0,3 0,4 0,4 0,5 0,6 0,6 0,7 TURKU 1 951 0,4 0,4 0,5 0,2 0,6 1,0 0,7 0,6 0,8 1,0 1,6 1,2 0,7 0,5 0,8 0,7 0,5 0,4 0,4 0,6 0,4 0,5 0,5 0,6 Oulu 1 163 0,2 0,2 0,0-0,1-0,2-0,2-0,3-0,0-0,1-0,1 0,0 0,1 0,3 0,2 0,1 0,1 0,1 0,5 0,4 0,3 0,4 0,3 0,3 0,2 Lahti 527 0,5 0,7 0,5 0,2 0,5 0,4 0,6 0,6 0,5 0,5 0,8 1,0 0,5 0,7 0,8 0,4 0,3 0,6 0,7 0,6 0,4 0,5 0,5 0,3 Jyväskylä 954-0,2-0,0-0,1-0,1-0,4-0,4-0,3-0,4-0,4-0,4-0,5-0,3-0,2 0,1-0,0-0,2-0,2 0,0 0,1 0,2 0,2 0,1 0,2 0,2 Pori 280 0,2 0,4 0,3 0,2 0,2 0,1 0,0 0,0-0,1-0,1-0,1 0,1 0,1 0,2 0,0-0,1 0,2 0,2 0,2 0,4 0,3 0,5 0,8 0,8 Kuopio 1 024 0,1-0,0 0,0 0,0-0,2-0,5-0,4-0,6-0,3-0,2-0,4-0,2 0,1 0,2 0,2 0,1 0,2 0,4 0,1 0,3 0,3 0,5 0,4 0,3 Seinäjoki 459 0,2 0,5 0,3 0,2 0,0-0,2-0,2-0,4-0,6-0,3-0,1-0,0-0,1 0,2 0,2 0,3-0,1-0,1 0,2 0,2 0,4 0,3 0,3 0,2 Joensuu 351-0,1 0,1 0,2 0,2 0,0 0,0 0,1 0,1 0,1-0,3-0,2 0,2-0,3 0,0 0,0 0,1 0,3 0,5 0,5 0,6 0,4 0,9 0,3 0,3 Vaasan seutu 261-0,0 0,2-0,0-0,2-0,5-0,4-0,6-0,5-0,3-0,5-0,4-0,3-0,1-0,2-0,2-0,2-0,3-0,4-0,2 0,0 0,1-0,2 0,0 0,1 Kouvola 29 0,5 0,5 0,2 0,1 0,0-0,0-0,1 0,2 0,2 0,5 0,1 0,3 0,6 0,4 0,6 0,6 1,1 0,9 1,0 0,7 0,6 0,5 0,3 0,4 Hämeenlinna 254 0,3 0,4 0,0 0,1 0,3-0,1 0,0 0,3-0,1-0,0 0,4 0,3 0,2 0,3 0,1 0,3 0,0 0,1 0,2 0,2 0,1 0,1 0,3 0,2 Lappeenranta 237-0,1 0,1 0,1-0,1-0,2-0,5-0,0-0,2-0,1-0,4-0,2-0,1 0,2 0,2 0,4 0,3-0,1 0,3-0,1 0,3 0,2 0,3 0,2 0,1 Kotkan-Hamina 202 0,0 0,3 0,2 0,3-0,0-0,1-0,2-0,2-0,3-0,4 0,1-0,2-0,3-0,1-0,1 0,0-0,1-0,3-0,1 0,0 0,1 0,1 0,2-0,1 Mikkeli 124-0,2-0,0-0,2-0,2-0,3-0,4-0,8-0,6-0,5-0,7-0,7-0,7-0,0-0,4-0,3-0,0-0,4-0,6-0,6-0,0-0,1-0,1 0,0 0,0 Rauma 10 0,5 0,5 0,4 0,3 0,1-0,1-0,2-0,2-0,7-0,5-1,3-1,0-0,5-0,2 0,5-0,1-0,1 0,6 0,3 0,2-0,1 0,3 0,0-0,1 Rovaniemi 22 0,3 0,4 0,2 0,4 0,5 0,8 0,3 0,6 0,5 0,7 0,6 0,3 0,1 0,4 0,3 0,6 0,5 0,5 0,5 0,1 0,4 0,0-0,5-0,5 SALO -333-0,5-0,3-0,1-0,3-0,9-0,7-0,4-1,0-1,2-1,2-1,1-1,1-0,9-0,5-0,5-0,2-0,4-0,5-0,2-0,3-0,1-0,4-0,4-0,5 Kemi-Tornio -238 0,7 0,4 0,2-0,0-0,1-0,0 0,3 0,0 0,6 0,8 0,4 0,6 0,6 0,7 0,9 0,1 0,5 0,6 0,5 0,4 0,1-0,1 0,2 0,1 Porvoo 130-0,2-0,2-0,1-0,2-0,4-0,6-0,6-0,9-1,0-0,8-1,2-1,1-0,5-0,6-0,3-0,7-0,4-0,3-0,2-0,6-0,4-0,1-0,3-0,3 Ylä-Savo -150-0,0-0,3-0,3-0,4-0,7-0,7-0,7-1,0-0,6-0,8-1,1-0,9-0,9-0,6-0,3-0,5-0,6-0,2-0,2-0,2-0,3-0,4-0,4-0,3 Kajaani -209-0,2 0,1-0,1 0,3 0,1-0,8-0,8-0,5-0,6-0,7-0,5-0,7-0,3-0,4-0,1 0,1 0,0 0,3 0,1 0,1 0,2 0,1 0,0 0,0 Kokkola 14-0,4-0,1-0,2-0,4-0,6-0,6-0,6-0,6-0,7-0,6-0,4-0,6-0,2-0,0 0,1-0,2-0,2-0,2 0,2-0,1-0,1 0,0-0,1-0,1 Jakobstads -60 0,1-0,2 0,2-0,2-0,6-0,1-0,7-0,8-0,8-1,0-0,9-0,6-0,2-0,5-0,2-0,4-0,3-0,8-0,6-0,3 0,0-0,3-0,2-0,2 Savonlinna -103 0,9 0,9 0,5 0,1 0,0-0,1 0,0 0,0-0,2 0,1 0,4 0,5 0,2 1,1 0,8 1,0 1,1 1,4 1,2 0,2 0,5 0,4 0,3 0,1 Riihimäki 136-0,1 0,2-0,2-0,2-0,5-0,8-0,8-0,8-0,9-0,3-1,1-0,8-0,5-0,5-0,1-0,4-0,3-0,3-0,1-0,6-0,1 0,0-0,1-0,1 Ylivieska -54 0,5 0,1-0,2-0,1-0,6-0,8-0,6-0,5-0,3-0,1 0,3 0,4 0,4 0,1 0,2 0,2 0,5 0,7 0,5 0,3-0,0-0,2-0,3-0,2 Raasepori -153-0,3-0,2-0,2-0,4-0,5-0,3-0,6-0,6 0,0-0,1-0,2 0,0 0,5 0,6 0,2 0,3 0,2 0,4 0,5 0,3 0,8 0,6 0,2 0,0 Etelä-Pirkanmaa 85-0,6-0,5-0,6-0,5-1,1-0,7-0,7-0,5-0,7-0,8-0,7-0,4-0,5-0,4-0,5-0,2-0,2-0,5-0,2-0,4-0,3-0,2 0,0-0,1 Imatra -8 0,4 0,6 0,3-0,2-0,2-0,4-0,3-0,3-0,1 0,0 0,0-0,1 0,0 0,3 0,3 0,4 0,2 0,2 0,0 0,2-0,0 0,1 0,2 0,1 LOIMAA 82 0,2-0,0 0,3 0,3-0,3-0,4-0,4-0,5-0,4-0,8-0,3-0,2-0,4-0,1 0,4-0,1 0,1 0,2-0,0-0,2 0,1-0,2-0,2-0,2 Forssa -72-0,9-0,6-0,4-0,7-1,1-1,0-1,0-1,1-1,4-1,5-1,2-1,3-1,3-1,1-1,0-1,0-0,6-0,5-0,3-0,7-0,8-0,7-0,7-0,9 Raahe -243-0,1-0,2-0,2-0,1-1,1-0,3-0,5-0,8-0,9-0,8-0,6-0,2-0,3-0,3-0,3-0,7-0,8-0,4-0,7-0,7-0,4-0,5-0,7-0,6 Varkaus -232 0,3-0,3-0,2-0,3-0,6-0,9-0,6-0,8-1,2-0,6-1,1-1,3-1,0-0,8-0,8-0,7-0,6-0,7-0,5-0,7-0,2-0,6-0,8-0,8 Saarijärvi -273-0,1-0,2-0,3-0,5-0,4-1,2-0,7-0,8-1,1-0,8-1,1-0,8-0,9-0,2-0,4-0,2-0,4-0,9-0,3-0,3-0,5-0,5-0,6-0,3 Pieksämäki -196-0,4-0,2-0,7-1,1-1,2-1,0-0,4-0,6-0,3-1,0-0,6-1,0-0,6-1,1-0,6-0,3-0,4-0,6 0,1-0,2-0,0-0,5-0,4-0,3 VAKKA-SUOMI -126-0,5 0,0-0,2-0,2-1,0-0,9-1,1-1,1-1,2-1,8-1,1-1,3-1,4-0,9-0,8-0,8-0,4-0,5-0,7-0,7-0,8-0,5-0,8-0,6 Nivala-Haapajärvi -228 0,2 0,3 0,1-0,1-0,7-0,6-0,5-0,2-0,3-0,1-0,3-0,7-0,2 0,1 0,1-0,0 0,2 0,3-0,1 0,1 0,3 0,3 0,0-0,3 Lounais-Pirkanmaa -3-0,6-0,7-0,2-0,5-0,9-0,4-0,5-0,5-0,5-0,8-1,2-0,9-1,0-0,5-0,2-0,6-0,4-0,5-0,4-0,3-0,3-0,6-0,7-0,9 Ylä-Pirkanmaa -173 0,3 0,2 0,1 0,2-0,6-0,6-0,4-0,7-0,6-0,8-0,6-0,3-0,3-0,3-0,2-0,5-0,4-0,6-0,7-0,8-0,7-0,5-0,3-0,3 Jämsä -76-0,2 0,0-0,2 0,0-0,8-1,1-0,8-0,8-1,1-0,6-1,0-0,9-0,4-0,3-0,1-0,4-0,3-0,0-0,5-0,7-0,4-0,5-0,3-0,4 Suupohja -70-0,8-0,8-0,6-0,5-1,0-1,2-1,5-1,8-2,3-1,6-1,6-2,1-1,3-0,8-1,0-1,1-1,2-1,1-1,0-0,8-0,9-1,0-0,5-0,6 Kehys-Kainuu -116-0,1 0,2-0,7-0,0-0,0-0,4-0,5-0,4-0,3-0,4-0,9-0,6-0,6-0,1-0,3-0,4-0,2 0,2-0,4-0,3 0,0 0,2-0,2-0,4 Äänekoski -47-0,6-0,4-0,4-0,3-0,9-1,0-1,5-1,4-1,4-1,4-1,1-1,0-1,3-0,9-1,2-1,2-1,2-1,0-0,9-0,2 0,2-0,3-0,3-0,6 Pielisen Karjala -66 0,5 0,1 0,2 0,2-0,5-0,4-0,4-0,3-0,5-0,1-0,2 0,2 0,1 0,4 0,3 0,3 0,5 0,2 0,2 0,8-0,0 0,3 0,0-0,3 TURUNMAA -2-0,3-0,1-0,1-0,4-0,8-0,9-1,1-0,5-0,3-1,0-0,6-0,8-0,8-0,5-0,3-0,5-0,4-0,7-0,9-0,7-0,7-0,4-0,3-0,4 Kuusiokunnat -63-0,6-0,4 0,0-0,1-0,4-0,5-0,9-0,9-0,6-1,0-1,1-0,6-0,8-0,5-0,9-0,6-0,5-1,1-0,7-0,5-0,6-0,4-0,7-0,2 Pohjois-Satakunta -146-0,2-0,3-0,1-0,3-0,7-1,0-0,7-1,0-1,0-1,0-1,1-1,7-1,1-0,8-0,4-0,9-1,1-0,7-0,9-0,5-0,8-0,8-0,8-0,6 Järviseutu -182-0,0 0,4-0,4 0,2-0,7-0,8-0,7-1,3-1,0-1,6-1,1-0,8-0,5-0,5 0,0-0,1-0,6-0,4-0,3-0,1-0,2-0,4-0,1-0,7 Oulunkaari -22-0,4-0,3 0,0-0,2-0,2-0,8-1,0-1,7-1,9-1,9-1,3-1,0-0,8-1,3-1,2-0,8-0,8-0,7-0,9-0,9-1,1-0,7-1,5-1,4 Koillismaa -307-0,5-0,4-0,4-0,3-0,3-1,0-1,1-0,7-0,6-0,9-0,7-1,1-0,9-1,1-0,6-0,6-0,9-0,7-1,0-0,7-1,0-0,5-0,9-0,7 Keski-Karjala -176 0,1 0,7-0,3-0,5-0,9-0,9-0,8-0,3 0,0-0,5-0,3-0,5 0,2 0,4 0,5 0,4 0,8 0,2-0,1 0,3 0,5-0,1-0,1-0,4 Loviisa -16-1,0-0,9-0,7-0,7-1,4-1,3-1,4-1,8-2,6-2,3-2,3-2,5-1,4-1,1-1,7-1,4-1,3-1,4-1,2-0,8-0,4-0,7-1,0-1,1 Itä-Lappi -189-0,4-0,2-0,2-0,6-0,5-0,4-0,4-0,9-0,8-0,6-0,4-0,7 0,1-0,4-0,3-0,4-0,3-0,1 0,3-0,0-0,3-0,1-0,1 0,0 Sydösterbotten -14 0,2 0,4 0,2-0,1-0,3-0,5-1,5-1,3-2,4-1,9-1,5-1,8-1,1-0,9-0,6-0,9-0,9-0,9-1,1-0,5-0,7 0,1 0,3 0,5 Pohjois-Lappi 55-0,2-0,2-0,6 0,1-0,2-0,9-0,9-0,7-0,9-0,3-0,9-0,5-0,8-0,3-0,3-0,7-0,7-0,3-0,1 0,2-0,3-0,3-0,4-0,6 Luoteis-Pirkanmaa -58-0,5-0,5 0,1-0,5-0,8-1,0-1,2-1,3-1,0-1,8-1,4-1,4-1,2-0,6-1,1-0,4-1,3-1,1-0,9-1,2-0,8-0,9-0,8-0,9 Kaustinen -122 0,1 0,3-0,1-0,1-0,5-0,7-0,7-0,7-0,9-1,1-1,1-0,7-0,6-0,4 0,5-0,8-0,5 0,0-0,6 0,4 0,2 0,5-0,2-0,2 Sisä-Savo -36-0,4-0,4-0,5-0,3-0,6-1,2-1,3-1,3-1,6-1,1-1,7-1,1-1,1-0,9-1,3-0,9-1,8-0,9-1,4-1,5-0,6-1,2-1,4-0,8 Haapavesi-Siikalatva -207-0,3-0,2-0,3-0,5-1,4-1,6-1,8-1,3-1,5-1,7-1,6-0,7-0,1-0,0-0,1-0,2 0,0 0,2 1,0 0,5 0,6 0,6 0,9 0,3 Tunturi-Lappi 132-0,7-0,5 0,0-0,4-0,7-1,0-0,7-0,8-1,5-1,4-1,2-1,1-0,9-0,4-0,3-0,1-0,4-0,8-0,8-0,5-0,6-0,2-0,4-0,2 Koillis-Savon -49 0,2 0,5 0,6-0,3-0,6-0,6-0,5-0,4-0,1-0,2-0,6-0,4 0,4-0,5 0,4-0,0 0,6-0,2-0,2 0,4 0,4 0,1-0,1-0,2 Kyrönmaa -15-0,2 0,0-0,3-0,6-0,8-0,5-0,4-0,2-1,0-0,7-0,4-1,0-1,3-0,4-0,9-0,3-1,1-0,3 0,1-0,8-0,5-0,6-0,3-0,7 Keuruu -41-0,5-0,5-0,3-0,3-1,5-1,8-1,5-1,6-1,6-1,9-1,7-2,5-0,5-0,1-0,5-0,8-1,3-2,3-1,2-0,7-0,8-1,0-0,9-0,6 Torniolaakso -77 0,5 0,9-0,3 0,1-1,2-0,4-0,4-0,9-1,0-0,8-1,3-0,5 0,1-0,1-0,5 0,5-0,2-0,2-0,2 0,5 0,1-0,6-0,3-0,4 Joutsa -20 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13* Seudut on laitettu järjestykseen asukasluvun mukaan. Lähde: Tilastokeskus (StatFin-tietokanta) Tulkinta värien avulla: Mitä punaisempi ruutu, sitä voimakkaampi nettomuuttovoitto. Mitä sinisempi ruutu, sitä voimakkaampi nettomuuttotappio. Seutujako on vuoden 2013 mukainen. Vuoden 2013 luku on ajalta heinäkuu 2012 - kesäkuu 2013 Seudut ja kokonaisnettomuutto 2012