Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016
|
|
- Ada Tamminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki Vantaa Espoo Tampere Oulu Turku Jyväskylä Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo Kurikka -198 Lohja -199 Raasepori -227 Äänekoski -227 Rauma -236 Savonlinna -237 Imatra -241 Salo -251 Pieksämäki -291 Kouvola -417 Turun väestökatsaus Syyskuu 2016
2 Yhteenveto Turun ennakkoväkiluku oli syyskuun lopussa , lisäys vuodenvaihteesta (vuosi sitten 1 810) ja viime vuoden syyskuusta (vuosi sitten 1 988). Turun väestönkasvu on hidastunut vuoden takaisesta. Mikäli väestönkehitys loppuvuonna on samanlainen kuin vuosina keskimäärin, kasvu vuonna 2016 on ja väkiluku vuoden lopussa Vuonna 2015 lisäys oli 2084 henkeä. Varsinais-Suomen maakunnan väestönkasvu (1 167) oli kokonaan Turun seutukunnan (1 838) varassa; Loimaan, Salon, Vakka-Suomen ja Åboland-Turunmaan seutukuntien asukasluvut pienenivät.
3 Kuntien välinen lähtömuutto oli kasvussa Turussa tammi-syyskuussa 2016 Turku tammi-syyskuu 2016 Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys 35 Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto Kuntien välinen nettomuutto 775 Maahanmuutto Maastamuutto 534 Nettomaahanmuutto 673 Väestönmuutos vuodenvaihteesta Ennakkoväkiluku syyskuun lopussa Syntyneitä oli 35 enemmän kuin kuolleita, Turkuun muutti muualta maasta 775 henkeä enemmän kuin Turusta muualle maahan ja Turkuun ulkomailta 673 henkeä enemmän kuin Turusta ulkomaille. Turun väestönmuutokset tammi-syyskuussa 2016
4 Turun ennakkoväkiluku oli syyskuun lopussa , kasvu viime vuoden syyskuusta henkeä Arvio loka-joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Turun väestö kuukausittain 2015 ja 2016
5 Kouvolan asukasluku väheni maan kunnista eniten Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto Kuntien välinen nettomuutto Syntyneiden enemmyys Maahanmuutto Maastamuutto Väestönmuutos Espoo Helsinki Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Tampere Turku Vantaa Nettomaahanmuutto Nettomuutto yhteensä Ennakkoväkiluku elokuun lopussa Koko maa Turun nettomaahanmuutto oli Helsingin, Vantaan ja Espoon jälkeen neljänneksi suurin. Väestönmuutokset kymmenessä suurimmassa kaupungissa tammi- syyskuussa 2016, luvut
6 Helsingin, Vantaan ja Espoon tammi-syyskuun yhteenlaskettu väestönlisäys oli 97 prosenttia koko maan lisäyksestä Helsinki Vantaa Espoo Tampere Oulu Turku Jyväskylä Kuopio Lahti Kouvola Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen nettomuutto Nettomaahanmuutto Väestönmuutokset kymmenessä suurimmassa kaupungissa tammi-syyskuussa 2016, kaavio
7 Väestönlisäys keskittyy muutamaan maakuntaan, kahdessatoista maakunnassa asukasluku väheni Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Keski-suomi Ahvenanmaa Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Pohjois-Savo Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Etelä-Karjala Lappi Kanta-Häme Kymenlaakso Satakunta Etelä-Savo Varsinais-Suomen seutukunnista vain Turku kasvoi Turun Paraisten Loimaan Uudenkaupungin Salon Väestönmuutokset maakunnittain ja Varsinais-Suomen seutukunnissa tammi-syyskuussa 2016
8 Turun seutukunnan kunnista Nousiaisen, Mynämäen ja Maskun asukasluvut vähenivät hieman Kunta Ennakkoväkiluku Väestönmuutos Turun seutukunnan raja punaisella Väestötiedot: Tilastokeskus Syyskuun 2016 ennakkoväkiluku ja väestönmuutos vuoden alusta Turun ja ympäristön kunnissa
9 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Alle kouluikäisten (0-6 v) määrän kasvu on vuonna 2015 pysähtynyt. Kouluikäisten (7-14 v) määrä kasvaa edelleen. Muutos vuodenvaihteesta Muutos vuoden 2015 syyskuusta Turun väestö syyskuun lopussa 2016* Ikä Miehet Naiset MS Kaikki Huom! 75- ja 85- -ryhmät sisältyvät 65- -ryhmään ja vuotiaiden määrän kehitys tammikuu syyskuu 2016* Tässä diassa esitetty Turun ennakkoväkiluku poikkeaa hieman aiemmilla dioilla olevasta Tilastokeskuksen luvusta tiedon poiminta-ajankohtaeron vuoksi. Turun väestön ikärakenteesta syyskuussa 2016
10 Turun väestö ( ) sukupuolen ja iän mukaan syyskuussa 2016 Ikä 100- Miehet Naiset *Ennakkotieto Turun väestö sukupuolen ja iän mukaan syyskuussa 2016
11 Kolme tapaa kuvata ulkomaalaistaustaisen väestön kehitystä Turussa Ulkomaalaistaustaista väestöä on totuttu kuvaamaan kansalaisuuden ja/tai äidinkielen mukaan. Tilastokeskus otti vuonna 2012 käyttöön uuden syntyperäluokituksen. Samantyyppinen luokitus on jo käytössä muissa Pohjoismaissa. Syntyperä ja taustamaa määräytyvät henkilön vanhempien syntymävaltiotiedon perusteella. Syntyperäluokituksen avulla on eriteltävissä ulkomailla ja Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Turun väestö syntyperän mukaan VÄESTÖ YHTEENSÄ SUOMALAISTAUSTAISET YHTEENSÄ Suomalaistaustainen, syntynyt Suomessa Suomalaistaustainen, syntynyt ulkomailla ULKOMAALAISTAUSTAISET YHTEENSÄ Ulkomaalaistaustainen, syntynyt ulkomailla Ulkomaalaistaustainen, syntynyt Suomessa Viereisessä kaaviossa on ulkomaalaistaustaisen väestön määrän kehitystä kuvattu äidinkielen (äidinkieli muu kuin suomi, ruotsi tai saame), ulkomaalaisuuden (passin mukaan) sekä uuden luokittelun eli ulkomaalaistaustaisuuden mukaan Turun ulkomaalaistaustaiset, muunkieliset ja ulkomaalaiset (passin mukaan) Ulkomaalaistaustaiset Muunkieliset Ulkomaalaiset
12 Strategia ja kehittäminen / Kimmo Lemmetyinen
Väestökatsaus. Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa Elokuu 2016
Väestönmuutos kunnittain tammi-elokuussa 2016 Sinisissä kunnissa (88 kpl) väestö kasvoi tai oli ennallaan, punaisissa (225 kpl) väheni. Kahdeksan suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-elokuussa
LisätiedotTurun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016
Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää
LisätiedotTurun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016
Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää
LisätiedotVäestökatsaus. Lokakuu 2015
Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen
LisätiedotTurun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.
Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173
LisätiedotTurun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen
Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja
LisätiedotVäestökatsaus. Heinäkuu 2015
Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen
LisätiedotTurun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen
Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun
LisätiedotVäestökatsaus. Kesäkuu 2015
Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182
LisätiedotTurun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen
Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku
LisätiedotVäestökatsaus. Toukokuu 2015
Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien
LisätiedotVäestökatsaus. Joulukuu 2015
Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen
LisätiedotTurun väestökatsaus maaliskuu 2017
Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.
LisätiedotVäestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen
Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys
LisätiedotTurun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen
Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun
LisätiedotVäestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016
Väestökatsaus Huhtikuu 2016 Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väkiluku kasvoi tai oli ennallaan 95 kunnassa (vihreä) ja väheni 218 kunnassa (punainen). Oulu 426 Väestö jatkaa keskittymistään
LisätiedotTurun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.
LisätiedotTurun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen
LisätiedotTurun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden
LisätiedotTurun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys
LisätiedotTurun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys
LisätiedotTurun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden
LisätiedotTurun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden
LisätiedotTurun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016
VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS elokuu 2017
VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017
VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019
VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019
VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 274 Muutos 2 kk -162 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS elokuu 2019
VÄESTÖKATSAUS elokuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 176 Muutos 8 kk -188 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019
VÄESTÖKATSAUS heinäkuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 258 Muutos 7 kk -106 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa
LisätiedotKymenlaakso Väestö päivitetty
Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018
VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 677 Muutos 1 kk -75 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018
VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 359 Muutos 4 kk -361 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018
VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018
VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 728 Muutos 9 kk -992 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotKymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty
Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018
VÄESTÖKATSAUS toukokuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 305 Muutos 5 kk -415 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018
VÄESTÖKATSAUS marraskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 595 Muutos 11 kk -1 125 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotKymenlaakso Väestö päivitetty
Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018
VÄESTÖKATSAUS joulukuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 436 Muutos 12 kk -1 284 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018
VÄESTÖKATSAUS helmikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 576 Muutos 2 kk -144 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS elokuu 2016
VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016
VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotVäestö ja väestön muutokset 2013
Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019
VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 336 Muutos 1 kk -100 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotTyöttömyyskatsaus Tammikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
LisätiedotPauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA
Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
LisätiedotVäestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu
muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.
LisätiedotVÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018
VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 186 Muutos 6 kk -534 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/214 Katsaus kaupungin ja seudun kehitykseen 213 [2] Syntyneet Tämän vuoden tammikuun aikana on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/219 Kehittämis- ja talousosasto Talouspalvelut 9/219 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on maassa, Simossa ja Tervolassa. Syntyneiden
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin
LisätiedotALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus
ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin
LisätiedotPauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA
Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin
LisätiedotMiten väestöennuste toteutettiin?
Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotTyöttömyyskatsaus Huhtikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana
LisätiedotVäestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/218 [1] Syntyneet Tammi-lokakuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 12 lasta enemmän kuin vastaavana
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/216 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana
LisätiedotTyöttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin
LisätiedotTyöttömyyskatsaus Tammikuu 2018
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 1/2018 20 19 18 17 16 % 15 14 13 12 11 10 13,5 2015 2016 2017 2018 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana
LisätiedotToimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio
Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli
Lisätiedot