OPPIMISPORTFOLIO Aapo Hintsala Ranuan kr. kansanopiston kuvataidelinja
Synnyin vuonna 1995 perheen kuuentena lapsena. Meiän perheeseen kuuluu minun lisäksi 6 poikaa, 4 tyttöä ja isi ja äiti. Me asutaan Ranualla Ranuanjärven rannalla. Koulussa mulla on menny ihan hyvin. Oon myös aina harrastanu urheilua. Kesällä oltiin paljon ulukona, käytiin uimassa ja retkillä, marjastettiin ja pelattiin jalakapalloa ja sählyä. Lapsuuteni Mieluista mulle on ollu myös piirtäminen ja muu käsillä tekeminen. Jossaki vaiheessa innostuin valokuvauksesta. Nämä kiinnostuksen kohteet saivat minut valitsemaan opistossa kuvataidelinjan.
12-vuotiaana opiston taidekurssilla olin eka kerran Ösen opissa. Kurssilla oli myös isoveli Otto. Sen muistan, että tehtiin hiilipiirroksia.
Kuvia taidetuntien töistä
Piirtäminen on ollu aina mukavaa. Pienenä tykkäsin piirtää paljon ja piirsinki joka päivä. Yläasteella piirtäminen vähän jäi, ja tästäki syystä tulin taidelinjalle, että innostuisin taas piirtämisestä. Täällä oon saanu hyviä neuvoja ja innostusta. Alkusyksyn yhtenä työnä oli piirtää lyijykynällä oma käsi. Oon vasenkätinen ni siksi piirsin oikean käden.
Käsipiirroksen jälkeen Öse anto kotitehtäväksi piirtää oma jalka. Laitoin jalan pöyälle ja lehtiö oli sylissä. Ope anto ihan hyvää palautetta työstä vaikka joku viiva siinä onki vähän turhan terävä.
Öse laitto palikan pöyälle ja meiän piti piirtää se. Tavotteena oli saaha kolmiulotteinen kuvaus palikasta käyttämällä erivahvusia varjoja. Tämmösiä harjotuksia on ihan mukava tehä ko niissä kehittyy piirtäjänä. Ja onha näitä sitte hauska löytää laatikosta joskus isona.
Valööri Ensimmäinen värinsekoittamis harjoitus: valittiin väri vesiväreistä ja tehtiin liukuva ja portaittainen valööriharjotus ja sitte tehtiin pieni valöörimaalaus samalla värillä.
Toinen väriharjoitus, spektrinauha eli puhtaiden värien kirjo Kolmas väriharjoitus. Vastaväreistä piti saaha vastavärillä murtaen asteittain harmaata. Joillaki väreillä se onnistu ja joillaki ei.
Maalattiin pöyälle tehty asetelma vesiväreillä. En oo koskaa oikeen tykänny vesiväreillä maalaamisesta ja työn tekemiseen minulla oli aika huono motivaatio. Pitäs vaan harjotella paljon. Parasta tuossa on että sain lasin näyttämään lasilta.
Opintoretki Posion Lohirantaan sekä Pentikin myymälään Kuvataidelinja teki syksyllä retken Posiolle. Ranuan ja Posion välillä nähtiin tiellä auton alle jääny kituva ukkometto. Me pysähyttiin ja Öse tappo linnun ja suolisti sen ja laitto autoon ja me otettiin samalla kuvia siitä. Tämä oli matkassa varmaan hauskinta, mutta oli se Lohirannan museoki ihan kiinnostava paikka. Otettiin valokuvia vanhoista rakennuksista ja esineistä ja piirrettiin pirtissä lyijykynäpiirroksia jostain ite valitusta kohteesta. Opistolla sitte jatkettiin piirtämistä valokuvatuista esineistä. Tulomatkalla poikettiin Pentikillä. Ihhailtiin keramiikkaa ja jotku osti tuliaisia ja jotku leivoksia kahviossa.
Tässä kulhoja joita oli museossa Posiolla. Piirrettiin valkosella liidulla mustalle alustalle. Ihan mukavasti sain kuvattua pyöreitä muotoja valolla ja varjolla.
Piirrettiin valkosella ja mustalla liidulla harmaalle paperille. Aluksi tekeminen oli vähän takkusta, mutta ku pääsin kiinni työhön, ni valmista tuli nopeasti. Tämä on ensimmäinen työ, jonka joku on halunnu ostaa minulta.
Kuvanveistoa Muotoiltiin savesta ihmisen pää. Tämmöstä työtä on mukava tehä ko siinä tuntee käsillä sen materiaalin ja sitä pystyy hyvin muokkaamaan. Sitte tehtiin kipsimuotti savipään ympärille, poistettiin savipää ja kaadettiin kipsivelli muottiin. Lopuksi poistettiin muotti ja viimesteltiin valmis kipsipää.
Bad painting or good art? Tehtävänä oli maalata omasta mielestä mahollisimman huonosti. Maalaaminen oli mukavaa ko sai tehä vappaasti välittämättä mistää säännöistä. Aihekki muotoutu maalatessa. Työ tehtiin peiteväreillä.
Ö l j y v ä r i m a a l a u s Tässä on elämäni ensimmäinen öljyvärityö. Tärkeintä työssä oli oppia käyttämään sivellintä ja sekoittamaan öljyvärejä. Maalauksen aiheen sain Ferdinand von Wrightin maalauksesta Vanha Haminanlahti talvella.
Vuojen loppupuolella tehtiin liitupiirros kipsipatsaasta. Patsaaseen suunnattiin punasta valoa joka loi siihen vihertävät varjot. Tämänki työn tekemiseen minun oli aluksi vaikea päästä kiinni mutta sitte ku työ oli muilla valmis ni minun piti tehä äkkiä se loppuun. Lopputulokseen oon silti tyytyväinen.
Kalliohaudassa Maalattiin pääsiäisaiheesta abstraktio. Öse opetti uuen tyylin maalata. Eka piti peiteväreillä maalata kaikki paikat mitkä ei tuu mustalla ja sitte musteella vettää koko maalauksen päältä. Sitte otin märän sienen ja sillä pyyhin musteen pois peitevärin päältä. Muuten työ onnistu hyvin, mutta värit vaan liukeni pois veen mukana. Ehkä tämä on kuitenki mustavalkosena parempi, koska työ pelkistyi.
Kevätpuolella piirrettiin hiilellä elävästä mallista. Tärkeää oli hahmottaa vartalon mittasuhteet. Aiemmin oli jo harjoteltu ihmishahmoja nopeissa croquispiirroksissa (kuva alla). Hiilipiirros tehtiin isolle paperille maalaustelineellä. Seisaaltaan tekeminen oli yllättävän rankkaa.
Grafiikkaa Grafiikkatyö tehtiin vuojen lopussa. Grafiikan tekeminen oli mukavaa ko siinä oli erilaisia vaiheita ja yhellä kuparilevyllä pystyy tekemään monta valamista työtä. Kuvan pohjana on näkymä Gotlannista jossa kävin muutama vuosi sitte.
Ja mitä vielä! Kuviksen lisäksi opiskelin opistossa paljon muutaki, mm. muotoilua. Niillä tunneilla tein päätyönä kylpytynnyrin. Aikaa meinasi olla vähän ko ehin alottamaan vasta hiihtoloman jälkeen. Sain kuitenki tynnyrin viimestelyä vaille valamiiksi ja ehittiin vielä kylypemäänki siihen ennen opiston loppua. Kaikenkaikkiaan opistosta jäi mukavat muistot ja joukko hyviä ystäviä.