Sotiemme veteraanien palveluopas



Samankaltaiset tiedostot
TYRNÄVÄN VETERAANIOPAS

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry

Veteraanien etuuksia vuonna 2016

Julkisyhteisöjen antamaa tukea täydentävät säätiöiden ja yhteisöjen rintamaveteraaneille myöntämät avustukset.

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta

KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU

Sotainvalidien ja rintamaveteraanien palveluiden ja etuuksien myöntämisen perusteet alkaen

HE 161/2004 vp. rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän

Tavanomaista kotitaloustyötä vai asunnon kunnossapito- tai perusparannustöitä?

Arvoisa sotiemme veteraani!

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

SISÄLLYS. N:o 88. Laki. eräiden Suomen ja Islannin välisen kauppa- ja merenkulkusopimuksen säännöksien hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta

Perusturvalautakunta liite nro SOTAINVALIDIEN JA SOTAVETERAANIEN KUNTOUTUS- JA AVUSTUSTOIMINNAN PERIAATTEET

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Sotainvalidit ovat oikeutettuja seuraaviin maksuttomiin palveluihin

Sotilasvammakorvaukset ja Veljesliiton tuki sotainvalidien kotihoitoon

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotona asumista tukevien palveluiden järjestäminen

Veteraanien palveluopas

Omaishoitajien ensitietopäivä

Opas omaishoidontuesta

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

SOTIEMME VETERAANIEN PALVELUOPAS 2012

Mikä on kotitalousvähennys?

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien kunnallisten avopalvelujen järjestäminen vuonna 2015

VETERAANIOPAS PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Oikeus muutoksiin pidätetään

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Tällä Veteraanioppaalla haluamme tiedottaa Teille rintamaveteraaneille eduista, joihin teillä on Kuusamossa oikeus.

ESPOON KAUPUNGIN VETERAANIPALVELUT PALVELUOPAS

Tällä Veteraanioppaalla haluamme tiedottaa Teille rintamaveteraaneille eduista, joihin teillä on Kuusamossa oikeus.

Veteraanien palveluopas

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN VETERAANIOPAS

Valtiokonttori 1 (12) Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut Dno 7/31/2012 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2012

Kuntoutukseen oikeutettujen puolisoiden ja leskien määrä

Sosiaalilautakunta NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Mikä on kotitalousvähennys?

Vuoden 2012 korjaus ja energia avustukset. Eeva Liisa Anttila, asuntotoimi

Sotilasvammalain. mukaiset. Asunnon muutostyöt

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ohjekirje kunnille 2019

Sotiemme Veteraanit -varainhankinta Selvitys

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen

Rintamalisät

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy

Kuntoutuspalvelut Liikuntatoimi Oulun kaupunginteatteri Oulu Sinfonia Suun terveydenhuolto Tekninen keskus Vammaispalvelut Vanhuspalvelut

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS

Avohoito, laitoshoito ja Kelan etuudet

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

Vammaisetuuslain muutos Kela Terveysosasto

Rintamaveteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut. Neuvontapalvelupäivät Tampereella

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet alkaen

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET ALKAEN

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

SALVAN VETERAANIPALVELUT sotainvalidit, sotaveteraanit, lotat

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

Vakuutus Vahingonkorvauspalvelut Dnro 27/31/2010 RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2010

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

LUKIJALLE. Tampereella Eeva Päivärinta Tilaajapäällikkö, ikäihmisten palvelut

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin vietävien avopalvelujen järjestäminen vuonna 2014

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

VETERAANIEN PALVELUT JÄMSÄN KAUPUNGISSA Opas sotiemme veteraaneille suunnatuista palveluista

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON LAKISÄÄTEISET ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Valtiokonttori 1 (12) Kansalaispalvelut VK/102/00.01/2013

SOTAVETERAANIEN ja puolisoiden ja leskien etuuksia ja avustuksia 2010

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Rintamaveteraanien kuntoutus ja kotona asumista tukevat palvelut - ohjekirje 2017

Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT

Yritys Palvelut Osoite/puhelin Hinta /h (alv 0%)

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Stltk , liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN ASIAKASMAKSUT 2015

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Transkriptio:

Sotiemme veteraanien palveluopas Kainuun maakunta- kuntayhtymä 2010

2 Johdanto Kunnioitetut sotiemme veteraanit! Tämä palveluopas on tarkoitettu auttamaan Teitä, Kainuun maakunnan alueella asuvat sotiemme veteraanit. Palveluoppaasta löytyy vastauksia veteraaneja kosketteleviin kysymyksiin ja tietoa henkilöistä, jotka hoitavat veteraaniasioita Kainuussa. Te, kunnioitetut sotiemme veteraanit, olette oman ratkaisevan suuren osuutenne jo kantaneet tämän maan ja maakunnan hyvinvoinnin eteen! Nyt on meidän nuorempien vuoro auttaa ja hoivata teitä! Tämä opas täydentää Kainuun maakunta kuntayhtymän julkaisemia palveluoppaita. Kaikkia kunnissa järjestettäviä, veteraaneille tarjottavia palveluita ei ole ollut mahdollista kerätä tähän oppaaseen. Kuntakohtaisista palveluista saa parhaiten tietoa jokaisessa kunnassa toimivilta veteraaniyhdyshenkilöiltä. Heidän yhteystietonsa löytyvät tämän oppaan alkusivuilta. Toivon tämän nyt ajan tasalle päivitetyn palveluoppaan auttavan omalta osaltaan tarpeellisten yhteystietojen ja palveluiden löytymisessä.. Reijo Inget maak. veteraaniasiamies Kainuun maakunta- kuntayhtymä

3 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. RINTAMAVETERAANIEN TUNNUKSET 4 2. KAINUUN VETERAANITYÖNTEKIJÄT 2.1.Veteraaniyhdyshenkilöt 5 2.2.Veteraanikuntoutusasioiden valmistelijat 6 3. KAINUUN VETERAANIJÄRJESTÖT 3.1. Kainuun Rintamanaiset ry 7 3.2. Rintamaveteraanien Kainuun piiri 7 3.3. Kainuun Sotaveteraanipiiri 9 3.4. Sotainvalidien Veljesliiton Kainuun piiri 10 4. VETERAANIEN KUNTOUTUSTOIMINTA 4.1. Rintamaveteraanikuntoutus 12 4.2. Sotainvalidien kuntoutus 15 4.3. Lotta-palveluksessa olleiden kuntoutus 16 4.4. Eräiden sotiin liittyvissä tehtävissä olleiden kuntoutus 16 5. SOTIEMME VETERAANIEN PALVELUSETELI 17 6. VETERAANIEN ELÄKETURVAA 6.1. Kansaneläkelaitoksen yhteystiedot Kainuussa 18 6.2. Eläkkeensaajan hoitotuki 18 6.3. Rintamalisä 19 6.4. Ylimääräinen rintamalisä 19 6.5. Veteraanilisä 19 7. MUITA ETUUKSIA a. Hammashoito 20 b. Lääkealennus 20 c. Asuntojen korjausneuvonta ja avustukset 20 d. Kotitalousvähennys 23 e. Omaishoidon tuki 26

4 1. RINTAMAVETERAANIEN TUNNUKSET Rintamaveteraaneille myönnettyjä tunnuksia ovat: Rintamasotilastunnus (miehille) Rintamasotilaalla tarkoitetaan Suomen kansalaista, joka vuosien 1939-1945 sotien aikana on osallistunut puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä, vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana. Varsinaisiin sotatoimiin osallistuneeksi katsotaan henkilö, joka on todistettavasti osallistunut taisteluihin rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän joukoissa tai sen alueella tai ilmatorjunta- tai rannikkojoukoissa, merivoimien alusyksiköissä tai ilmavoimien lentoyksiköissä. Myöhemmin tunnuksen saajien joukkoon tuli sotilas, joka osallistuessaan Suomen ollessa sodassa sen kansalaisena vieraan vallan joukossa sotaan Suomen silloista vihollista vastaan. Lisäys koskee Saksan sotavoimissa vuosina 1941-1944 palvelleita suomalaisia vapaaehtoisia. Rintamapalvelutunnus (naisille) Rintamatunnus Veteraanitunnus Rintamapalvelutunnus on myönnetty naiselle, joka Suomen kansalaisena on vuosien 1939-1945 sotien aikana palvellut rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän joukoissa, tai ilmatorjunta- tai rannikkojoukoissa, merivoimien alusyksiköissä tai ilmavoimien lentoyksiköissä tai muutoin toiminut rintamapalvelukseen rinnastettavissa tehtävissä rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän alueella. Rintamatunnus on annettu henkilölle, joka on Suomen kansalaisena palvellut ja henkilölle, joka nyt on Suomen kansalainen ja on palvellut vuosien 1939-1945 sotien aikana työvelvollisuuslain nojalla linnoitusrakennusjoukoissa rintamavastuussa olleen sotatoimiyhtymän alueella. Veteraanitunnus on annettu henkilölle, joka Suomen kansalaisena on sotaa käyvissä joukoissa osallistunut vuoden 1918 sotaan tai tämän sodan johdosta ollut vankileirillä tai vankilassa. Ulkomaalaisen rintamasotilastunnus Ulkomaalaisen rintamasotilastunnus on annettu henkilölle, joka on osallistunut varsinaisiin sotatoimiin Suomen puolustusvoimien joukoissa siten kuin rinta-

5 masotilastunnuksesta annetun asetuksen 1 :ssä edellyttäen, ettei hän ole Suomen kansalainen eikä ole ollut Suomen kansalainen vuosien 1939-1945 sotien aikana. Rintamaveteraanien tammenlehvä Puolustusvoimat ryhtyi vuonna 1986 jakamaan rintamaveteraanien tammenlehvämerkkiä. Sen voi saada rintamaveteraani, jolle on myönnetty rintamasotilas- tai rintamapalvelustunnus tai ulkomaalaisen rintamasotilastunnus. 2. KAINUUN VETERAANITYÖNTEKIJÄT 2.1. Maakunnallinen veteraaniasiamies Reijo Inget Kuhmon terveysasema 08-6156 5794 Kirkkotie 16-20 044 7970310 88900 KUHMO fax (08) 6156 5714 reijo.inget@kainuu.fi 2.2. Veteraaniyhdyshenkilöt Hyrynsalmi Matti Kemppainen 044 5705501 Lietekyläntie 85 89400 HYRYNSALMI matt.a.kempp@suomi24.fi Kajaani Pekka Sivonen (08) 6155 2394 Kajaanin kaupunki 044-7100394 Pohjolankatu 13 fax (08) 61552510 87100 KAJAANI pekka.sivonen@kajaani.fi Kuhmo Paltamo Matti Kähkönen Rajakatu 15 0400 593 119 88900 KUHMO mattijkahkonen@gmail.com Timo Toivonen Paltamon kunta 044 2885 330 88300 PALTAMO timo.toivonen@ paltamontyovoimayhdistys.fi Puolanka Tuulikki Moilanen (08) 751 017 Siimeksentie 13 0400 635 662 89200 PUOLANKA moilanen.tuulikki@elisanet.fi Ristijärvi Teuvo Väisänen (08) 681 352 Viitostie 52 A 040 729 0052 88400 RISTIJÄRVI teuvo.vaisanen@dna.internet.net Sotkamo Terttu Koskimäki (08) 6156 5010

6 Sotkamon terveysasema Markkinatie 1 88600 SOTKAMO terttu.koskimaki@kainuu.fi Tuula Jakonen 044-7502176 Markkinatie 1 tuula.jakonen@sotkamo.fi 88600 SOTKAMO Antti Lankinen 040-5945622 Salmelantie 1 antti.lankinen@evl.fi 88600 SOTKAMO Suomus- Hannu Leinonen salmi Kauppakatu 20 044-7773175 89600 SUOMUSSALMI hannu.leinonen@suomussalmi.fi 2.3. Veteraanikuntoutusasioiden valmistelijat Hyrynsalmi Tuula Turpeinen 044-7970561 Hyrynsalmen terveysasema tuula.turpeinen@kainuu.fi Kiviöntie 11 89400 HYRYNSALMI Kajaani Paula Ålander (08) 6156 7261 Kajaanin terveysasema paula.alander@kainuu.fi Satamakatu 2 87100 KAJAANI - Vuolijoki Senja Haataja-Jaara (08) 6156 5544 Sosiaalitoimisto senja.haataja.jaara@kainuu.fi Papintie 2 88270 VUOLIJOKI Kuhmo Laila Karjalainen (08) 6156 5621 Kuhmon terveysasema laila.karjalainen@kainuu.fi Kirkkotie 16 20 88900 KUHMO Paltamo Pirjo Ohtonen (08) 6156 5334 (ti 10.-11.30.) Paltamon terveysasema pirjo.ohtonen@kainuu.fi Sairaalatie 7 88300 PALTAMO Puolanka Leena Leinonen (08) 61565247 Puolangan terveysasema leena.k.leinonen@kainuu.fi 89200 PUOLANKA Ristijärvi Pirjo Heikkinen (08) 6156 5170

7 Perusturvatoimisto Aholantie 19 88400 RISTIJÄRVI pirjo.ann.heikkinen@kainuu.fi Sotkamo Terttu Koskimäki (08) 6156 5010 Sotkamon terveysasema terttu.koskimaki@kainuu.fi Markkinatie 1 88600 SOTKAMO Suomus- Riitta Kela (08) 6156 6154 salmi S-Salmen terveysasema riitta.kela@kainuu.fi Välskärinkuja 2 89600 SUOMUSSALMI 3. KAINUUN VETERAANIJÄRJESTÖT 3.1. Kainuun rintamanaiset r.y. Puheenjohtaja Maija-Liisa Lehto (08) 637 917 Väinämöisenkatu 7 A 9 044 2790761 87100 KAJAANI Sihteeri Reijo Malinen puh. (08) 637 880 Kuovikuja 20 050 303 4119 87400 KAJAANI 3.2. Rintamaveteraanien Kainuun piiri r.y. Puheenjohtaja Pekka Eskonpekka puh. (08) 711315 Rantakatu 16 040-8395487 89600 SUOMUSSALMI sihteeri Reijo Malinen puh. (08) 637 880 Kuovikuja 20 050 303 4119 87400 KAJAANI Hyrynsalmi puheenjohtaja Kullervo Moilanen puh. (08) 741 136 Laskutie 11, 89400 HYRYNSALMI Kajaani sihteeri Irja Manninen puh. (08) 741 250 Ahmatie 3 D, 89400 HYRYNSALMI

8 puheenjohtaja Mauri Ollitervo puh. 040-8433974 Vallikuja 25 87100 KAJAANI sihteeri Reijo Malinen puh. (08) 637 880 Kuovikuja 20, 050 303 4119 87400 KAJAANI Puolanka puheenjohtaja Esko Moilanen puh. (08) 751 478 Taivaltie 9 89200 PUOLANKA sihteeri Veikko Heikkinen puh. (08) 752 366 Jussinkuja 2 89200 PUOLANKA Pyhäntä puheenjohtaja Mauno Leppikangas puh. 040 747 0635 Rantakuja 3 92930 PYHÄNTÄ Ruhtinansalmi puheenjohtaja Kalevi Juntunen puh. (08) 734 372 Nuolentie 64 89800 SUOMUSSALMI sihteeri Pentti Seppänen puh. 040 748 2409 Hallasenahontie 78 89920 RUHTUNAANSALMI Sotkamo puheenjohtaja Veikko Rusanen puh. 0440-310842 Rauhantie 8 as 9 88600 SOTKAMO Suomussalmi puheenjohtaja Pekka Eskonpekka puh. (08) 711 315 Rantakatu 16 040-8395487 89600 SUOMUSSALMI sihteeri Aulikki Päkkilä puh. (08) 712 382 Louhoskatu 2 89600 SUOMUSSALMI Vaala

9 puheenjohtaja Urho Qvist puh. 044-5561970 Poukamontie 6 91700 VAALA 3.3. Kainuun sotaveteraanipiiri ry Puheenjohtaja Seppo Tähkäpää puh. 050 376 5897 Möttölänniementie 20 88400 RISTIJÄRVI Hyrynsalmen Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Sakari Hankkila puh. 050-5608408 Vanhatie 12 89400 HYRYNSALMI Sihteeri Marjatta Huovinen puh. (08) 741207 Koskitie 26 89400 HYRYNSALMI Kajaanin Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Matti Pietikäinen puh. (08) 622 626 Kuurnantie 1 A 4 87200 KAJAANI sihteeri Paavo Karjalainen puh. (08) 613 0004, Kuurnantie 3 B 044 284 7942 87200 KAJAANI Kuhmon Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Matti Halonen puh. (08) 6551 536 Hankarannantie 48 0400-184802 88900 KUHMO Sihteeri Tuula Piirainen puh. (08) 6520 498 Mäntytie 26 88900 KUHMO Paltamon Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Seppo Härkönen puh. 0440 397 954 Haukantie 5 88300 PALTAMO Sihteeri Ossi Laine puh. 0400 932 403 Jänönpolku 4 88300 PALTAMO Puolangan Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Jukka Daavittila puh. 0400 296 444 Rantakuja 1

10 89200 PUOLANKA Sihteeri Erkki Moilanen puh. 050 530 9348 Pesiöntie 12 89320 PESIÖNKYLÄ Ristijärven Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Seppo Tähkäpää puh. 050 376 5897 Möttölänniementie 20 88400 RISTIJÄRVI Sihteeri Martti Romppainen puh. 044-5310349 Vattuniementie 11 88400 RISTIJÄRVI Sotkamon Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Pentti Janhila puh. (08) 662 3744 Aholammentie 3 C, 044 300 8957 88600 SOTKAMO Sihteeri Markku Huusko puh. (08) 666 0029, Sapsonperäntie 109 0500 486 420 88600 SOTKAMO Suomussalmen Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Raimo Halonen puh. (08) 713 3974, Mäntytie 21 050 574 46016 89600 SUOMUSSALMI Sihteeri Pekka Manninen puh. (08) 711 389 Mäntytie 1 89600 SUOMUSSALMI Vuolijoen Sotaveteraanit ry Puheenjohtaja Markku Karppinen puh. (08) 688 5376, Rauhanniementie 228 0400-184315 88270 VUOLIJOKI Sihteeri Iikka Alasalmi puh. (08) 688 5104 Rantatie 1 88270 VUOLIJOKI 3.4. Sotainvalidien Veljesliiton Kainuun piiri Puheenjohtaja Matti Kähkönen puh. 0400593119 Rajakatu 15

11 88900 KUHMO Toiminnanjohtaja Toivo Kemppainen puh. (08) 622 485 Kainuun piirin toimisto Seminaarinkatu 5 87100 KAJAANI Hyrynsalmen osasto Pertti Huovinen puh. 0400-231026 Koskitie 26 89400 HYRYNSALMI Kajaanin osasto Juhani Hautala puh. 040-158835 Sarapolku 38 87500 KAJAANI Kuhmon osasto Matti Kähkönen puh. 0400 593 119 Rajakatu 15 88900 KUHMO Paltamon osasto Jorma Mankinen puh. (08) 871 154 Uurantie 8 88300 PALTAMO Puolangan osasto Eero Heikkinen puh. (08) 751 234 Lukkarinkuja 2 89200 PUOLANKA Ristijärven osasto Jouko Sievänen puh. 050-3722848 Kärkelänniementie 1 88400 RISTIJÄRVI Sotkamon osasto Reino Kilpeläinen puh. 0500-653390 Tipasojantie 63 88600 SOTKAMO Suomussalmen osasto Toivo Pitkänen puh. 0400 191 938 Kurimontie 24 89600 SUOMUSSALMI Vaalan osasto Juhani Karppinen puh. 040-5120837 Niskantie 16

12 91700 VAALA Vuolijoen osasto Timo Hurskainen puh. 0400-581075 Jokiniityntie 8 88270 VUOLIJOKI 4. VETERAANIEN KUNTOUTUSTOIMINTA 4.1. RINTAMAVETERAANIEN KUNTOUTUS Rintamaveteraanien kuntoutus toteutetaan Valtiokonttorin vuosittain osoittaman määrärahan ja ohjeistuksen mukaisesti. Kuntoutukseen valittavan rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939-1945 sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani. Veteraanikuntoutukseen ilmoittaudutaan kotipaikkakunnan terveysasemalle. Terveysasemalta ja maakunta-kuntayhtymän verkkosivuilta saa lomakkeita, joilla ilmoittautuminen tapahtuu. Veteraanikuntoutus on rintamaveteraaneille ja kuntoutukseen osallistuneille aviopuolisoille ilmaista. Lisäksi Kansaneläkelaitos korvaa kuntoutuksesta aiheutuneet matkakustannukset halvinta matkustustapaa käyttäen kokonaan. Matkakorvaushakemuksen liitteenä on esitettävä todistus kuntoutuksessa käynnistä. TOIMINTAKYKYLUOKAT Veteraanikuntoutusta järjestetään sotiemme veteraaneille toimintakykyluokkien mukaisesti. Valtiokonttori määrittelee toimintakykyluokat seuraavasti: Toimintakykyluokka I Toimintakykyluokkaan I kuuluvat kuntoutujat, joilla on iälle tunnusomaisen sairauden tai vamman aiheuttama vaikea fyysinen ja/tai psyykkinen toimintakyvyn häiriö. Toimintakyvyn merkittävä heikkeneminen tarkoittaa liikkumiskyvyn, aistien toiminnan tai sosiaalisen kanssakäymisen alenemista ja kroonista monitautisuuden oiretta. Kuntoutuja on osittain tai jatkuvasti riippuvainen toisen henkilön avusta. Toimintakykyluokka II Toimintakykyluokkaan II kuuluvat kuntoutujat, joilla on iälle tunnusomaisen sairauden tai vamman aiheuttama fyysinen ja/tai psyykkinen toimintakyvyn lievä tai korkeintaan keskivaikea häiriö. Tunnusomaista tähän luokkaan kuuluvalle kuntoutujalle on monitautisuus, lääkehoidon ja muun hoidon ongelmat sekä aktiivisuustason asteittainen heikkeneminen. Kuntoutuja on pääosin omatoiminen, mutta tarvitsee ainakin jonkin verran apua päivittäisissä toiminnoissa, kuten ruokailussa pukeutumisessa tai/ja henkilökohtaisessa hygienias-

13 sa. Ongelmia saattaa esiintyä myös omatoimisessa liikkumisessa ja asioimisessa kodin ulkopuolella. Toimintakykyluokka III Toimintakykyluokkaan III kuuluvat kuntoutujat, joiden kuntoutustarpeen taustalla ovat normaalin ikääntymisen tuomat muutokset kuten lihasvoiman, aistien ja lähimuistin yksilöllinen heikkeneminen. Kuntoutujat ovat kuitenkin omatoimisia ja selviytyvät itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista. Mikäli heillä on sairauksia, ne ovat lääkityksen ja hoidon osalta tasapainossa. Toiminnanvajavuuksia ei ole vielä selvästi havaittavissa tai ne ovat lieviä. LAITOSKUNTOUTUS Laitoskuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutus- ja hoitolaitoksessa, sairaalan tai terveyskeskuksen osastolla annettua yhtäjaksoista hoitojaksoa, johon kuuluu kuntoutuksen lisäksi majoitus ja täysihoito. Ensisijaisesti pyritään käyttämään lähimpiä soveltuvia kuntoutuslaitoksia. Erityisestä syystä voidaan käyttää myös veteraanille sopivampaa kauempana sijaitsevaa kuntoutuslaitosta. Laitoskuntoutuksen kesto Kuntoutusta voidaan antaa laitoskuntoutuksena enintään 10 vuorokautta. Mikäli rintamaveteraanin toimintakyky on sairauden tai vamman aiheuttaman häiriön vuoksi alentunut siten, että hän kuuluu toimintakykyluokkaan I tai II, laitoskuntoutusjakso voi olla 2-4 viikon pituinen silloin, kun se kuntoutuksen tavoitteiden kannalta on perusteltua. Aviopuolison laitoskuntoutus Toimintakykyluokkaan III kuuluvan rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua kuntoutukseen samanaikaisesti samassa kuntoutus- tai hoitolaitoksessa rintamaveteraanin kanssa enintään 10 vuorokauden ajan. Rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua laitoskuntoutukseen samanaikaisesti samassa kuntoutus- tai hoitolaitoksessa rintamaveteraanin kanssa enintään 14 vuorokauden ajan, jos rintamaveteraani kuuluu toimintakykyluokkaan I tai II. AVOKUNTOUTUS Avokuntoutuksen toimintamuotoja ovat päiväkuntoutus, fysioterapian, puheterapian, toimintaterapian ja muun terapian yksilölliset hoitosarjat, psykososiaalinen ja muu ryhmäkuntoutus sekä erilaiset sopeutumisvalmennuskurssit. Avokuntoutuksena on mahdollista antaa myös pelkkää jalkojenhoitoa sitä tarvitsevalle rintamaveteraanille. Avokuntoutusta on mahdollista antaa myös rintamaveteraanin kotona (kotikuntoutus), jos se on hänen terveydentilansa vuoksi tarpeen.

14 Kotikuntoutuksella tarkoitetaan rintamaveteraanin kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa, kuten palvelutalossa tai vanhainkodissa annettavaa kuntoutusta. Kotikuntoutuksen toimintamuotoja voivat olla yksilöllinen terapiahoitosarja, hieronta, liikehoitojen opetus- ja neuvonta, apuvälineiden käytön opetus, uinti- ja vesihoidot, itsehoidon opetus ja siihen liittyvien välineiden käytön opetus (käsipainot, kuntopyörä, rollaattori, yms.). Päiväkuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutusmuotoa, jossa rintamaveteraani tulee kotoaan päivittäin kuntoutus- ja hoitolaitokseen, jossa hän saa päivän aikana monipuolisen valikoiman kuntoutukseen liittyvää toimintaa, joka voi olla erilaisia tutkimuksia, yksilöllisiä hoitoja, ohjausta sekä ryhmässä tapahtuvaa liikuntaa ja viriketoimintaa. Myös kahvi- ja ateriapalvelut kuuluvat päivän sisältöön. Fysioterapiassa asiakkaan tilannetta arvioidaan luotettavilla arviointi- ja mittausmenetelmillä. Fysioterapian menetelmiä ovat mm. terapeuttinen harjoittelu, ohjaus ja neuvonta. Lisäksi hoitoihin kuuluvat esim. hieronta ja erilaiset pintalämmöt sekä erikseen lääkärin lähetteellä tehtävät sähkökipuhoidot. Puheterapia Jos rintamaveteraanilla ilmenee vaikeuksia puheen tuottamisessa, puheen ymmärtämisessä, äänenkäytön tai kuulon alueilla, saattaa puheterapeuttisesta kuntoutuksesta olla hyötyä. Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, joka kattaa tutkimukset, sekä kuntoutuksen suunnittelun ja järjestämisen. Kuntoutustarpeen arvioinnin jälkeen puheterapiaa toteutetaan yksilö- tai ryhmäkuntoutuksena. Puheterapeutteja toimii Kainuun keskussairaalassa ja terveysasemilla. Toimintaterapia Sairauden, vamman tai ikääntymisen tuomien muutosten myötä arkipäivän hallinta heikkenee. Toimintaterapialla pyritään lisäämään asiakkaan itsenäistä selviytymistä ja oman elämän hallinnan tunnetta. Terapiamenetelmät voivat olla arkisia, jokapäiväisiä toimintoja kuten ruoan valmistusta, pukeutumisen harjoittelua tai harrastukseen liittyviä toimintoja, vaikkapa huovutusta tai puutöitä. Toimintaterapia on asiakaslähtöistä kuntoutusta, jossa toiminnot valitaan pitkälti asiakkaan mielenkiinnon pohjalta ja tukevat hänen itsenäistä selviytymistään. Toimintaterapiassa kartoitetaan myös asiakkaan apuvälinetarvetta. Ryhmäkuntoutusta voidaan toteuttaa erilaisten kuntoutusryhmien muodossa, kuten allasryhminä tai kuntosaliryhminä tai erilaisten sairaustilojen jatkohoitona ja kuntoutuksena käytettävinä ryhminä (esim. halvauspotilaiden ryhmät, Parkinson- ryhmät, tules-ryhmät jne.). Ryhmäkuntoutuksena voidaan antaa myös muuttuneista elämätilanteista selviämistä tukevaa kuntoutusta, kuten miesleskitoiminta, kokkikerhot ym. PÄIVÄ- JA AVOKUNTOUTUKSEN MÄÄRÄ Päiväkuntoutusta voidaan antaa enintään 10 päivää ja muuta avokuntoutusta enintään 20 käyntikertaa kalenterivuodessa. Toimintakykyluokkaan I ja II kuuluville voidaan päiväkuntoutusta antaa 20 päivää tai muuta avokuntoutusta enintään 30 käyntikertaa kalenterivuodessa. Avokuntoutus voidaan toteuttaa esim. 10 hoitokerran sarjoina tai toimintakykyluokkaan I ja II kuuluvien osalta 10 tai 15 käyntikerran sarjoina.

15 RINTAMAVETERAANIKUNTOUTUKSEN PALVELUSETELI Rintamaveteraani voi hankkia veteraanikuntoutuspalveluja kuntoutuspäätöksen mukana saamallaan palvelusetelillä. Palvelusetelin arvo on määritellään vuosittain. Palvelusetelin käytöstä annetaan rintamaveteraanille ohjeet kuntoutuspäätöksen mukana. 4.2. SOTAINVALIDIEN KUNTOUTUS Sotainvalidit, sotainvalidien puolisot ja vaikeavammaisten lesket voivat saada Valtiokonttorin kustannuksella kuntoutusta. Kuntoutusvaihtoehtoja ovat laitos-, päivä- tai avokuntoutus. Kuntoutusta haetaan etukäteen Valtiokonttorilta. Sairas- ja veljeskodeilla on kuitenkin oikeus kutsua pitkäaikaisia asiakkaitaan ilman hakemusta kuntoutukseen. Kuntoutuksen pääsyn perusteet ja kuntoutuksen pituus riippuvat hakijan haittaasteprosentista sekä kuntoutuksen tarpeesta. Laitoskuntoutusta annetaan sotainvalidien sairas- ja veljeskodeissa, kuntoutussairaaloissa sekä monissa kylpylöissä. Päiväkuntoutuksen sotainvalidi voi valita tietyistä kuntoutuslaitoksista. Päiväkuntoutuksessa sotainvalidi yöpyy kotona, mutta muuten sisältö on lähes sama kuin laitoskuntoutuksessa. Avokuntoutusta on mahdollisuus saada yksityisissä fysikaalisissa hoitolaitoksissa, kylpylöissä ja muissa kuntoutuslaitoksissa sekä tietyissä sairas- ja veljeskodeissa. Kuntoutuksen jakaminen aviopuolison kanssa Sotainvalidi voi halutessaan antaa osan omasta kuntoutuksestaan aviopuolisolleen. Tätä kuntoutuksen jakamista on etukäteen pyydettävä Valtiokonttorilta. Erillinen puolisoiden ja leskien kuntoutus Vaikeavammaisten sotainvalidien aviopuolisoiden, sotainvalidia hoitaneiden leskien ja sotaleskien (kaatuneiden lesket) erillisen kuntoutuksen pääsyedellytykset vahvistetaan joka vuosi erikseen. Kuntoutukseen pääsyn perusteet riippuvat ensisijaisesti käytettävissä olevan määrärahan suuruudesta. Laitoskuntoutusjakson pituus on kaksi viikkoa. Laitoskuntoutuksen vaihtoehtona on 15 hoitokertaa sisältävä avokuntoutus tai 15 päivää päiväkuntoutusta.

16 Kuntoutukseen hakeminen Valtiokonttori valitsee kuntoutettavat hakemusten perusteella. Hakemukseen tulee liittää lääkärintodistus, josta ilmenee kuntoutuksen tarve. Avokuntoutusta koskevaan hakemukseen on liitettävä hoitomääräys tai jäljennös siitä. Kuntoutettavia valittaessa annetaan etusija niille edellisessä kohdassa mainituille, joiden aviopuolisoiden työkyvyttömyysaste on 100 prosenttia. Heidän kuntoutuksensa voi tarvittaessa toistua vuosittain. Lisätietoja sotainvalidien kuntoutusasioista: Valtiokonttori Sotilasvamma- ja veteraaniasiat asiakaspalvelu (09) 7725 8200 kuntoutus- ja laitoshuolto (09) 7725 8400 Kalevalan kuntoutuskoti Neuvonta/puhelinvaihde 0207739500 Palveluneuvoja Leena Vähäkuopus 0207739505 4.3. LOTTAPALVELUKSESSA OLLEIDEN HENKILÖIDEN KUNTOUTUS Lotta-palveluksessa toimineilla naisilla on mahdollisuus saada Lotta Svärd -Säätiön kautta ilmaista kuntoutusta. Kuntoutuksen saamiseksi tulee säätiölle toimittaa seuraavat asiapaperit: Lisätietoja: Vapaamuotoinen hakemus. Hakemuksessa tulee ilmetä, minkälaisissa tehtävissä, missä ja kuinka kauan on toiminut Lottana. Jäljennös mahdollisesta rintamapalvelutunnuksesta. Jäljennös lääkärintodistuksesta (B- lausunto) Kansalaisuuden osoittaminen (ellei ole Suomen kansalainen) Lotta Svärd Säätiö puh. (09) 4770 2881 Mannerheimintie 93 fax. (09) 2413 964 00270 HELSINKI sähköposti: vanamo.maatta@lottasaatio.fi 4.4. ERÄISSÄ SOTIIN LIITTYVISSÄ TEHTÄVISSÄ PALVELLEIDEN KUNTOUTUS Kuntoutusta voivat saada:

17 1. Henkilöt, joille Sota-arkisto on myöntänyt todistuksen palvelusta eräissä Suomen sotiin liittyvissä tehtävissä. Todistusta ei voi enää hakea sota-arkistosta. 2. Henkilöt, jotka vuosien 1939-1945 sotien aikana ovat palvelleet ulkomaalaisina vapaaehtoisina osallistuen varsinaisiin sotatoimiin Suomen puolustusvoimien joukoissa ja jotka asuvat joko Suomessa tai entisen Neuvostoliiton alueella. 3. Karjan evakuointitehtäviin sotatoimialueella osallistuneet miehet, jotka ovat saaneet Valtiokonttorilta kuntoutusoikeuden. 4. Neuvostoliiton partisaani-iskujen kohteeksi joutuneet henkilöt, jotka ovat saaneet Valtiokonttorista kertakorvauksen iskujen johdosta tai ovat saaneet Valtiokonttorilta kuntoutusoikeuden. Karjan evakuointitehtäviin osallistuneiden ja partisaani-iskujen uhriksi joutuneiden kuntoutusoikeuden hakeminen Valtiokonttorista on päättynyt 31.12.2006. Kuntoutusta voidaan myöntää hakijalle, jonka katsotaan olevan kuntoutuksen tarpeessa. Laitoskuntoutusjakso voidaan Valtiokonttorin harkinnan mukaan jakaa myös aviopuolison kanssa. Kuntoutusmaksusitoumuksia annetaan kuitenkin vuosittain tarkoitukseen varatun määrärahan rajoissa. Lisätietoja: Valtiokonttori; Sotilasvamma- ja veteraaniasiat asiakaspalvelu (09) 7725 8200 kuntoutus- ja laitoshuolto (09) 7725 8400 5. SOTIEMME VETERAANIEN PALVELUSETELI Kainuun maakunta- kuntayhtymä on varannut vuodesta 2009 lähtien määrärahan sotiemme veteraanien ja heidän leskiensä kotona selviytymisen tukemiseen. Määräraha on tarkoitettu käytettäväksi mm siivouksen, vaatehuollon, asiointipalvelujen, piha-alueen välttämättömien töiden (nurmikon leikkaus/lumityöt), halonteko/- kantamispalvelujen hankkimiseen. Palveluseteliä myönnetään tarkoitukseen varatun määrärahan puitteissa veteraanitunnuksen omaaville sotiemme veteraaneille ja veteraanitunnuksen omanneiden veteraanien yli 65-vuotiaille leskille, jotka asuvat vakinaisesti Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen kunnassa tai Kajaanin tai Kuhmon kaupungissa. Palvelusetelillä ostettavat palvelut voivat kohdistua vain vakinaisessa asunnossa asumisen avustamiseen.

18 Sotiemme veteraani/leski voi ostaa em palveluja sellaisilta palvelun tuottajilta, jotka on hyväksytty Kainuun maakunta- kuntayhtymän sosiaali- ja terveyslautakunnan ylläpitämään yksityisten palvelun tuottajien luetteloon. Palveluseteliä ei voida myöntää, mikäli veteraani/leski saa vastaavan palvelun muun tahon järjestämänä/kustantamana (Valtiokonttori). Palvelusetelihakemuslomakkeita on saatavana kaikilla terveysasemilla niiltä henkilöiltä, jotka käsittelevät rintamaveteraanien kuntoutukseen liittyviä tehtäviä sekä maakuntakuntayhtymän verkkosivuilta. Täytetyt hakemukset tulee lähettää Kuhmon terveysasemalle kanslisti Laila Karjalaiselle, osoite Kuhmon terveysasema, Kirkkotie 16-20, 88900 KUHMO. Päätökset palvelusetelin myöntämisestä tekee maakunnallinen veteraaniasiamies Reijo Inget. 6. VETERAANIEN ELÄKETURVAA 6.1.Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistojen yhteystiedot Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Laskutie 1 Pohjolankatu 28 Koulukatu 12 puh.020 635 4650 puh. 020 635 4100 puh. 020 635 4500 Paltamo Puolanka Ristijärvi Puolangantie 10 Kauppakatu 1 Kts. Kajaani puh. 020 635 4140 puh. 020 635 4660 Ristijärven yhteispalvelupiste: Aholantie 25 puh. (08) 6155431 Sotkamo Suomussalmi Keskuskatu 8 Syväyksenkatu 1 puh. 020 635 4520 puh. 020 635 4630 6.2.Eläkettä saavan hoitotuki Hoitotuen avulla Kela tukee sairaan ja vammaisen eläkkeensaajan kotona asumista ja siellä tapahtuvaa hoitoa sekä korvaa sairaudesta tai vammaisuudesta aiheutuvia erityiskustannuksia. Hoitotukeen eivät vaikuta eläkkeensaajan ja hänen perheensä tulot eikä omaisuus. Hoitotuki on verotonta tuloa.

19 Hoitotuki on porrastettu hakijan avuntarpeen, ohjauksen ja valvonnan tarpeen sekä erityiskustannusten määrän perusteella perushoitotukeen, korotettuun hoitotukeen ja ylimpään hoitotukeen. Kela myöntää hoitotuen vain silloin, kun hakijan toimintakyky on heikentynyt ainakin vuoden ajaksi. Toimintakyvyn heikentyminen tarkoittaa, että hakijan kyky huolehtia itsestään ja toiminnoistaan on sairauden tai vamman johdosta vaikeutunut. Se ei tarkoita samaa kuin työkyvyn heikentyminen, vaan se on sellaisten hakijan toimintojen heikkenemistä, joita hän tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. Vuoden 2010 alusta Kela on alkanut maksaa hoitotukea jatkuvassa julkisessa laitoshoidossa oleville. Jos hoitotuki on keskeytetty laitoshoidon takia, Kela maksaa sen ilman uutta hakemusta. Muussa tapauksessa tarvitaan hakemus. 6.3.Rintamalisä Rintamalisää maksetaan Suomessa asuvalle sotiemme veteraanille, miehelle tai naiselle, jolla on rintamatunnus. Tunnuksia ei voi enää hakea, hakuaika on päättynyt vuonna 1994. Rintamalisä maksetaan rintamasotilaslaineläkelakiin perustuen myös miinanraivaajille, joille Sota-arkisto on antanut todistuksen osallistumisesta miinanraivaustehtäviin vuosina 1945-1952. Rintamalisän suuruuteen ei vaikuta tulot eikä omaisuus. Rintamalisä on verotonta tuloa. 6.4. Ylimääräinen rintamalisä Ylimääräistä rintamalisää maksetaan niille Suomessa asuville eläkkeensaajille, jotka saavat rintamalisää ja kansaneläkettä. Kaikki ulkomailta saadut eläkkeet vähentävät ylimääräistä rintamalisää. Miinanraivaajille ylimääräistä rintamalisää ei makseta. Ylimääräisen rintamalisän määrä Ylimääräinen rintamalisä on 25 45 prosenttia siitä eläkkeensaajan kansaneläkkeestä, joka on suurempi kuin 94,37 euroa/kk. Jos hakijalla ei ole lainkaan sellaisia eläkkeitä, jotka vähentäisivät ylimääräistä rintamalisää, hänelle maksetaan suurin mahdollinen rintamalisä. Ylimääräinen rintamalisä on verotonta tuloa ja se maksetaan samaan aikaan muun kansaneläkkeen kanssa kansaneläkkeen maksupäivinä. 6.5.Veteraanilisä Ylimääräistä rintamalisää ja korotettua tai ylintä eläkkeen saajan hoitotukea saavat henkilöt alkavat saada 1.9.2010 alkaen ns veteraanilisää ilman hakemusta. Sen määrä on 50 euroa/kk. Siitä ei mene veroa.

20 7. MUITA ETUUKSIA 7.1.Hammashoito Henkilö, jolle on myönnetty rintamasotilas-, rintamapalvelus- tai rintamatunnus, sekä henkilö, jolle Sota-arkisto on antanut todistuksen osallistumisesta miinanraivaukseen 1945 1952, on oikeutettu saamaan korvausta Kelan kautta maksamistaan suun ja hampaiden hoidon kustannuksista. Hammaslääkärin suorittaman tutkimuksen, ehkäisevän hoidon ja protetiikan kliinisen työn osalta korvaus on 100 prosenttia Kelan taksan mukaisesta määrästä. Proteesien teknisestä työstä korvaus on 50 prosenttia ja muusta hammashoidosta 60 prosenttia Kelan taksan mukaisesta määrästä. Maksut erikoishammasteknikon tekemästä kokoproteesityöstä, joka on perustunut hammaslääkärin tutkimukseen ja lähetteeseen, korvataan samalla tavoin: kliinisen työn osalta 100 prosenttia, teknisen työn osalta 50 prosenttia. Korvausta saa myös hammaslääkärin määräämien laboratorio- ja röntgentutkimusten sekä lääkkeiden ja korvattavaan hammashoitoon liittyvien kuljetusten kustannuksista. Korvausta ei makseta kustannuksista, jotka ylittävät Kelan vahvistaman taksan mukaisen määrän. Tästä syystä omavastuuosuus kannattaa selvittää etukäteen etenkin ennen suuria hoitotoimenpiteitä. Korvausta on haettava Kelata kuuden kuukauden kuluessa maksun suorittamisesta. Kelan korvauksia ei saa terveysasemalla suoritetusta hammashoidosta. 7.2. Lääkealennus Henkilö, olla on rintamasotilas-, rintamapalvelus-, rintamatunnus tai Sota-arkiston antama miinanraivaajatodistus, saa kaikissa apteekeissa 10 % alennuksen lääkkeiden hinnoista. Ei kuitenkaan lääkkeistä, jotka ovat sairausvakuutuslain mukaan erityiskorvattavia merkittävistä ja kalliista peruskorvattavista lääkkeistä sairausvakuutuslaissa tarkoitetun vuotuisen omavastuun ylittävältä osalta. Lääkealennus on henkilökohtainen eikä sitä saa esimerkiksi perheenjäsenten lääkkeistä. 7.3.Asuntojen korjausneuvonta ja avustukset Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta

21 Vanhustyön Keskusliitolla on 15 alueellista korjausneuvojaa, jotka avustavat sotainvalideja, veteraaneja ja muuta vanhusväestöä asunnossa tarvittavien muutostöiden kartoittamisessa, suunnittelussa, korjausavustusten hakemisesta ja muutostyöt suorittavan urakoitsijan löytämisessä. Korjausneuvoja tulee yhteydenoton perusteella kotikäynnille, suorittaa tarvittavat tutkimukset ja esittää asiakkaalle muutostöiden vaihtoehdot ja niihin mahdollisesti saatavat avustukset/korvaukset. Korjausneuvojat antavat neuvoja myös puhelimitse asuntojen hoitoa ja kunnossapitoa koskevissa kysymyksissä. Korjausneuvojan tekemä työ on asiakkaalle maksutonta. Kainuun alueella korjausneuvontaa suorittavat Vanhusliiton korjausneuvojat: Pohjois-Savo: Pohjois-Karjala: Oulun lääni: Heikkinen Pentti puh 0400-371 586 pentti.heikkinen@vtkl.fi Takkunen Lauri puh. 050-540 7035 lauri.takkunen@vtkl.fi Karhu Tapio puh. (08) 816 2326, 040-516 6738 tapio.karhu@vtkl.fi KORJAUSAVUSTUKSET VALTION VAROISTA Avustuksen saaminen edellyttää, että ympärivuotisessa asuinkäytössä olevassa asunnossa, pysyvästi asuvasta ruokakunnasta, ainakin yksi on henkilö on vähintään 65-vuotias (tai vammainen). Edellytyksenä on myös, että ruokakunnan tulot eivät ylitä asetettuja rajoja eikä ruokakunnalla ole varallisuutta siinä määrin, että se kykenee korjaamaan asuntonsa ilman avustusta. Valtion asuntorahasto osoittaa vuosittain kunnille myöntämisvaltuuden ja antaa avustuksia koskevat haku- ja myöntämisohjeet ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien asuntojen ja asuinrakennusten korjaustoimintaan. Avustusten hakuajoista ja -ohjeista ilmoitetaan vuosittain. Avustushakemukset osoitetaan kunnalle. Korjausavustukset vanhusväestön asuntojen korjaustoimintaan: Avustus myönnetään sosiaalisin perustein, jolloin varallisuus ja tulot vaikuttavat avustuksen saamiseen. Veteraanitunnuksen omaaville hakijoille on hieman korkeammat tulorajat. Avustus on enintään 40 % hyväksytyistä korjauskustannuksista. Avustus voi poikkeustapauksissa olla enintään 70 %, jos vanhus muutoin joutuisi välittömästi muuttamaan pysyvästi pois asunnosta liikkumisesteiden vuoksi tai siksi, ettei asunnossa voida antaa hänen