TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT"

Transkriptio

1 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu kolmeen maksuluokkaan hoidettavan tarvitseman avun määrän perusteella. Tuen määrät olivat vuonna ,22 e/kk, 422,94 e/kk ja 634,43 e/kk. Vuodelle 2009 omaishoidon tuen määräraha on e. Indeksitarkistuksen johdosta 6,05 %:n korotus koskee myös hoitopalkkiota, joka on sovittu palkkion alinta määrää suuremmaksi tai pienemmäksi. Hoitopalkkio on veronalaista tuloa, josta suoritetaan ennakonpidätys. Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen palvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoidon tukea voidaan myöntää, jos hoidettava tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa alentuneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi. Tällöin hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta yhdessä muiden tarpeellisten palveluiden avulla. Omaishoitajan terveyden ja toimintakyvyn on vastattava hoidon asettamia vaatimuksia. Lisäksi edellytyksenä on, että hoidettavan koti soveltuu hoidon antamiseen ja omaishoidon tuen myöntäminen on hoidettavan edun mukaista ja se riittää turvaamaan hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden. Omaishoidon tuki muodostuu hoitoa tukevista palveluista sekä hoitopalkkiosta. Palkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Jos hoidon sitovuus on vähäistä tai tilapäistä, voidaan sopia maksettavaksi I-ryhmän palkkiota pienempi palkkio. Hoidettavalle laadittavassa hoito- ja palvelusuunnitelmassa määritellään omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö sekä muiden hoidettavaa ja omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaali- ja terveyspalvelujen määrä ja sisältö. Uusille omaishoidon tuen saajille tuki myönnetään aikaisintaan hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta edellyttäen, että hoito on jo tällöin alkanut. Omaishoitosopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimus voidaan tehdä määräaikaisena, jos hoidon

2 jatkaminen ei hoitajasta tai hoidettavasta johtuvasta syystä ole tietyn määräajan jälkeen mahdollista, hoidon tarve on etukäteen tarkasti määriteltävissä tai hoito korvataan tietyn määräajan jälkeen toisella palvelulla. Omaishoidon tuesta on laadittava hoitajan ja kunnan välillä sopimus, johon liitetään hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelma. Sopimuksessa sovitaan seuraavista asioista: 1. maksettavan palkkion määrä, 2. määräaikaisen sopimuksen kesto, 3. hoitajalle järjestettävä vapaa. Hoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Hoitaja voi kerryttää vapaapäiviään, mutta vapaat tulee pitää kalenterivuoden sisällä. Ensimmäiset 18 vapaapäivää on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Tuusniemellä omaishoitaja voi ottaa vapaapäivänsä rahana. Omaishoitajien vapaapäiväkorvausta maksetaan omaishoitajalle, joka on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidotuu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Vähäiset keskeytykset omaishoidossa eivät poista sitovaa hoitotyötä tekevän omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen. Toisaalta, jos keskeytyksiä on kalenterikuukauden aikana vähäistä enemmän, hoitajalle ei kerry vapaata siltä kuukaudelta. Kunnan määriteltäväksi jää, mitä tarkoitetaan vähäisillä keskeytyksillä kalenterikuukaudessa. 4. Palkkion maksaminen hoidon keskeytyessä. Omaishoidon tuki tarkistetaan aina, kun hoitosuhteessa on tapahtunut muutoksia. Omaishoitajalla on ilmoittamisvelvollisuus aina, kun omaishoidossa tapahtuu muutoksia tai hoito keskeytyy. Mikäli hoito keskeytyy hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä yli viideksi (5) vuorokaudeksi kalenterikuukaudessa, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy. Jos omaishoito keskeytyy hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy yhden (1) kuukauden kuluttua keskeytyksen alkamisesta. Keskeytyksen alkamis- ja päättymispäivä luetaan keskeytyspäiviksi. Jos hoitajan terveys ja toimintakyky eivät vastaa omaishoidon asettamia vaatimuksia, sopimus päättyy välittömästi. Hoitopalkkion maksaminen päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoidettava kuolee.

3 5. Sopimuksen irtisanominen/päättyminen. Kunta voi irtisanoa sopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden ja hoitaja irtisanomista seuraavan yhden kuukauden kuluttua. Sopimus tulee irtisanoa, jos hoito ei enää vastaa hoidettavan etua. Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi tai hänet siirretään pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Irtisanomisajasta riippumatta sopijapuolet voivat yksipuolisesti purkaa sopimuksen välittömästi, jos sopimuksen jatkuminen vaarantaa hoidettavan tai hoitajan turvallisuuden. Esitys: 1.Tuusniemen sosiaalilautakunta noudattaa omaishoidon tukea myönnettäessä vuonna 2009 seuraavaa porrastusta: I-maksuluokka hoitopalkkio 336,41 e/kk; Hoidettava henkilö tarvitsee jatkuvasti paljon hoivaa ja huolenpitoa ja häntä on autettava suurimmassa osassa päivittäisiä toimintoja kuten syömisessä, pukeutumisessa ja peseytymisessä. Hoidettava tarvitsee hoitajan jatkuvaa apua ja valvontaa eikä voi jäädä esimerkiksi yksin yöksi. Vaihtoehtoisena hoitomuotona I-ryhmässä on ympärivuorokautinen kotihoito tai palvelutalo. Suuntaa antava RAVA-indeksi on 2,00-2,99, MMSE-testin tulos on välillä II-maksuluokka hoitopalkkio 448,53 e/kk; Hoidettava henkilö tarvitsee ympärivuorokautisesti runsaasti hoivaa, huolenpitoa ja valvontaa sekä on lähes täysin autettava kaikissa päivittäisissä toiminnoissa kuten ruokailussa, hygieniasta huolehtimisessa ja pukeutumisessa tai on muistamaton, levoton tms. Hoitotyö edellyttää kokopäiväistä työpanosta. Hoidettava voi olla yksin korkeintaan 1-2 tuntia. Vaihtoehtoinen hoitomuoto II-ryhmään kuuluvalle henkilölle on ympärivuorokautinen hoito laitoksessa tai tehostetun palveluasumisen yksikössä. RAVAindeksi 3,00-3,49, MMSE-testin tulos on III-maksuluokka hoitopalkkio 672,81 e/kk; Hoidettava tarvitsee ympärivuorokautisesti runsaasti hoitoa ja hoivaa hoidollisen raskaan siirtymävai-

4 heen aikana edellyttäen, että omaishoitaja on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtä tai päätoimista opiskelua. Hoidollisesti raskas siirtymävaihe voi olla esimerkiksi saattohoitotilanne tai siirtyminen hoitomuodosta toiseen, jona aikana hoidettava tarvitsee lyhytaikaisesti normaalia enemmän hoitoa ja huolenpitoa. Hoitoajan arvioidaan olevan noin puoli vuotta. Edellytyksenä palkkion maksamiselle voi olla myös hoidettavan siirtyminen pitkäaikaisesta laitoshoidosta kotihoitoon, jolloin hoidettava tarvitsee laitoshoitotasoista huolenpitoa ja hoitaja jää työstään palkattomalle lomalle omaishoitajaksi. RAVA-indeksi 3,5-4. Edellytyksenä on, että hoitajalla ei ole tältä ajalta vähäistä suurempia työtuloja, eikä ole oikeutta sairausvakuutuslain (1224/2004) 10. luvun mukaiseen erityishoitorahaan, eikä hoitajalla ole myöskään oikeutta vuorotteluvapaalain (1305/2002) 13 :n mukaiseen vuorottelukorvaukseen. 2. Omaishoito voi keskeytyä kalenterikuukautta kohden enintään viideksi (5) vuorokaudeksi, jotta omaishoitajalla on oikeus lakisääteisiin vapaapäiviin tai vapaapäiväkorvaukseen siltä kuukaudelta. Jos omaishoito keskeytyy yli viideksi (5) päiväksi kalenterikuukautta kohden, oikeutta lakisääteisiin vapaapäiviin tai vapaapäiväkorvaukseen ei siltä kuukaudelta ole. Mikäli hoito keskeytyy hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä yli viideksi (5) vuorokaudeksi kalenterikuukaudessa, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy. Jos omaishoito keskeytyy hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy yhden (1) kuukauden kuluttua keskeytyksen alkamisesta. Keskeytyksen alkamis- ja päättymispäivä luetaan aina keskeytyspäiviksi.

5 Omaishoidon tukea ei myönnetä, mikäli hoidettavalla on henkilökohtaisen avustajan lisäksi muita sosiaali- ja terveydenhuollon myöntämiä palveluja. 3. Nämä omaishoidon tuen kriteerit ovat voimassa alkaen toistaiseksi. Hoitopalkkioita tarkistetaan vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaisesti. Päätös: Sosiaalilautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.

6

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen

Lisätiedot

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8. Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )

Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ ) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN Riihimäen kaupunki Koti- ja vanhuspalvelut Aikuisten ja vammaisten palvelut PL 125 11100 Riihimäki Päiväys 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) 1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon

Lisätiedot

Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta

Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus

OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...

Lisätiedot

Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta

Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - 1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet: Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN OPAS

OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 18 Selvitys omaishoidon tuesta Helsingissä HEL 2017-002861 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi saadun selvityksen. Laki

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT 1.1.2017 alkaen 2 SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI...3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT...4 2.1 Omaishoidon tuen hakeminen...4 2.2 Omaishoidon

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT 1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen

Lisätiedot

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE VUONNA 2013

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE VUONNA 2013 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE VUONNA 2013 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT 1.1.2016 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja periaatteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai huolenpidon

Lisätiedot

Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina.

Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina. Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2013 Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) 1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus

OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus 1 (7) OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus 24.5.2017 Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen tarkoitus

Omaishoidon tuen tarkoitus Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2013 ALKAEN

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2013 ALKAEN OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2013 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT 1.2.2017 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja periaatteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai huolenpidon

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf OMAISHOITO ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN 1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005

Lisätiedot

OHJE OMAISHOIDON TUESTA alkaen

OHJE OMAISHOIDON TUESTA alkaen 1 (7) OHJE OMAISHOIDON TUESTA 1.1.2019 alkaen Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit lukien

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit lukien Liite nro xx Pela 13.1.2009 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit 1.1.2009 lukien Kouvola SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 2 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit

Lisätiedot

1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160. Omaishoidon tuen yleiset periaatteet

1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160. Omaishoidon tuen yleiset periaatteet 1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160 Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoitolaissa omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat: LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS

65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS 65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS Hyväksytty Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 17.12.2014 162 Tulee voimaan 1.1.2015 1. Yleiset perusteet Omaishoidon tukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen

Lisätiedot

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] 2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015. HEINOLAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/2005) Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit 1 (7) Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain (2005/937) mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan

Lisätiedot