Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia



Samankaltaiset tiedostot
Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta

Kansallisen kaupunkipuiston laajennus tukisi myös kaupunkistrategian arvoja.

Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Me allekirjoittaneet esitämme, että Hämeenlinnan kaupunki:

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Hämeenlinnan tulee omilla toimillaan edesauttaa lasten ja nuorten tasaarvoisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia.

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaan kohdistuvasta seniorikortista 65+ -vuotiaille

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Valmistelija: tilaajaylilääkäri Markku Nurmikari, p

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

"Suvauksen käyttöönotto Hämeenlinnassa: Tasa-arvonäkökulma osana valmistelua, päätöksentekoa ja palveluja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Valtuustoaloite liukastumistapaturmien ennaltaehkäisystä - Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite olemassa olevien yhteistyömuotojen syventämisestä

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Yksityisestä perinnästä luovuttava / KuntaPro Oy:n selvitys

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/ /08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:20. PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Hämeenlinnan seudun seutuyhteistyö Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Valtuutettu Päivi Siepin ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite nuorten mielenterveyspalvelujen parantamisesta Hämeenlinnassa

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/ /2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

191/ /2013. Kaupunginvaltuusto Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2715/ /2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

-3, KH :30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

KUNTALAIN 43 MUKAINEN ALOITE KUNNANJOHTAJAN IRTISANOMISEKSI TAI SIIRTÄMISEKSI MUIHIN TEHTÄVIIN

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

Transkriptio:

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia KV 20.6.2011 37 Valtuutettu Marjatta Rahkio jätti Keskustan valtuustoryhmän puolesta valtuustolle, siitä ennen kokousta puheenjohtajalle ilmoitettuaan, seuraavan kirjallisen valtuustoaloitteen, jonka olivat allekirjoittaneet seuraavat valtuutetut: Marjatta Rahkio, Päivi Veikkola, Satu Leppänen, Hannu Kärpänen, Pekka Pohjalainen, Pentti Pietilä, Jukka Viitaniemi ja Jarmo Mäki-Uuro: "Me allekirjoittaneet esitämme, että Hämeenlinnan kaupunki laajentaa Seniorikortin ikärajan 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia. Seniorikortilla pääsee ilman sisäänpääsymaksua Hämeenlinnan sekä Lammin uimahallien allasosastoille ja kuntosaleille niiden aukioloaikoina maanantaista lauantaihin kello 15:een saakka. Kortilla voi myös käyttää, ilman erillistä maksua, Hämeenlinnan liikuntahallien Hauhon ja Iittalan kuntosaleja maanantaista lauantaihin kello 15:een saakka. Lisäksi kortilla saa lisäalennuksia Kuntoilukeskus Anastaciumin, Kuntokeitaan, Tuulosen hyvinvointikeskuksen kuntosalin, FifFys liikuntakeskuksen, Aulangon 4event hyvinvointikeskuksen, Aulangon kylpylän ja Tanssi- ja liikuntakeskuksen normaaleista eläkeläishinnoista. Senioriliikuntakortti on Hämeenlinnan kaupungin toimintaa, jolla kannustetaan ikäihmisiä itsenäiseen liikuntaan ja toimintakyvyn ylläpitämiseen. Seniorikansalaisten aktivoiminen liikuntaan on keskeistä terveyttä edistävää ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Eläkkeelle siirtymisen yhteydessä moni kansalainen harkitsee uuden harrastuksen aloittamista. Helpottamalla liikuntatilojen käyttöä tämä harrastusinnostus saadaan entistä paremmin suuntautumaan liikuntaan. Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. - KH 15.8.2011 10 Valmistelija: hallintopäällikkö Helena Hirviniemi, p. 03 621 2006 Hämeenlinnan kaupungin hallintosäännön 3. luvun VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 5 :n mukaan: Kokouksessa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei heti oteta käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Aloite on tuotava valtuuston käsittelyyn 6 kuukauden kuluessa sen jättämisestä. Hellsténin ehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen elämänlaatulautakunnan / tilaajapäällikkö Päivi Joenmäen valmisteltavaksi. Valmistelu tulee suorittaa 15.11.2011 mennessä.

Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. - - - ELALA 19.9.2011 68 Valmistelija / lisätiedot tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki p. 03-6212382 Senioriliikuntakortti on 70 vuotta täyttäneille tai kuluvan vuoden aikana 70 v täyttäville hämeenlinnalaisille eläkeläisille itsenäiseen liikuntaan kannustava kortti. Kuten aloitteessa mainitaan kortin ostamalla ja sitä näyttämällä eri palveluissa pääsee harrastamaan joko maksuvapaasti tai alennuksella eri liikuntamuotoja. Kortin hinta on vuonna 2011 60 euroa. Kortissa on mukana myös yksityisten tarjoamia palveluita. Korttia on ostettu tänä vuonna 30.6.mennessä yhteensä 614 kappaletta. Eniten korttia käytetään uimahalleihin, joissa on tehty 30.6. mennessä yhteensä 13210 käyntikertaa kortilla. Menetetyt tulot uimahalleihin ovat 30.6. mennessä n. 50 000 euroa. Koko vuoden osalta tulojen menetys on n. 100 000 euroa. Jos kortin ikärajaa alennettaisiin, tulee kaupungin varautua tukemaan Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:tä tulojen menetystä vastaavalla summalla. On erittäin hyvä ja toivottavaa, että kaupunkilaiset harrastavat omaehtoista liikuntaa. Virallinen eläkeikä Suomessa on tällä hetkellä 63-68 vuotta. 70- vuoden ikäraja tukee tätä linjausta. Hämeenlinnan uimahalleissa on käytössä eläkeläishinta (3,35 euroa), joka on selkeästi normaalihintaa (5,60 euroa) halvempi. Lisäksi kaupungilla on tarjota erilaisia ikäihmisille suunnattuja liikuntapalveluja kuten liikuntaryhmiä. Senioriliikuntakortin ehdot kuuluvat lautakunnan ratkaisuvaltaan. Tilaajajohtajan ehdotus: Elämänlaatulautakunta päättää pitää senioriliikuntakortin ikärajan 70 vuodessa ja saattaa tämän päätöksensä aloitteen johdosta tiedoksi kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi ehdotuksen. - KH 10.10.2011 6 Hellsténin ehdotus: Kaupunginhallitus päättää saattaa elämänlaatulautakunnan päätöksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja ehdottaa, ettei aloitteen katsota antavan aihetta enempiin toimenpiteisiin. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. KV 14.11.2011 5 Keskustelun kuluessa valtuutettu Hannu Kärpänen ehdotti, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Häntä kannattivat valtuutetut Reijo Martikainen, Heikki Karisto, Terttu Mertanen, Ranjithkumar Prabhakaran ja Ismo Soukola. Valtuutettu Johannes Koskinen ehdotti, että jos kaupunginvaltuusto voisi yksimielisesti palauttaa asian laajempaa tarkastelua varten.

Puheenjohtajan tiedustellessa, voisiko kaupunginvaltuusto yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi, kukaan ei vastustanut. Näin ollen puheenjohtaja totesi sen tulleen valtuuston päätökseksi. Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. KH 19.12.2011 19 Hellsténin ehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnalle sekä elämänlaatulautakunnalle yhdessä uudelleen valmisteltavaksi. Valmistelu tulee suorittaa 15.3.2012 mennessä. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. TETOLA 14.2.2012 18 Valmistelijat/lisätiedot tilaajajohtaja Jukka Lindberg puh.03 6212325, tilaajapäällikkö Liisa Lepola puh. 03 6212325 ja tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki puh.03 6212382. Ikäihmisten liikunnan kansallisessa toimenpideohjelmassa (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:30) on todettu seuraavasti: Ikäihmisten väestöosuuden kasvu on tosiasia ja haaste sosiaali- ja terveyden huollolle sekä liikuntatoiminnalle. Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle sekä toisaalta eliniän ja yli 75-vuotiaiden ihmisten suhteellisen osuuden kasvu lisää painetta liikunnallisen elämäntavan tukemiseen sekä kotona asumisen vahvistamiseen. Säännöllinen liikunta edistää kaiken ikäisten ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Ikäihmisille se on elinehto. Suomalaiset ikäihmiset liikkuvat arjen toiminnoissa sekä omaehtoisen liikuntaharrastusten parissa. Noin viidennes eläkeikäisistä ei tästä huolimatta harrasta lainkaan säännöllistä liikuntaa ja vain muutama prosentti täyttää sekä kestävyys- että lihaskuntosuosituksen. Iäkkäiden ihmisten väliset erot liikkumisessa ovat suuret. Joukossa on niin aktiivisia veteraaniurheilijoita ja arkiliikkujia kuin hoivapalveluluja tarvitsevia ihmisiä. Väestörakenteen muuttuessa ja talouspaineiden alla päättäjien ja toimijoiden tulisi huomioida liikunnan merkitys terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä.liikunta on todettu tutkimuksissa toimivaksi ja kustannustehokkaaksi keinoksi ennaltaehkäistä ikäihmisten toimintakyvyn heikkenemistä. Liikkuminen on myös luontaista ja usein mieluista toimintaa ikäihmisille. Suuri osa ikäihmisistä harrastaa liikuntaa itsenäisesti. Ohjattua liikuntaa tarvitaan etenkin terveytensä kannalta liian vähän liikkuville ja liikuntaan tottumattomille iäkkäille. Ongelmana on se, ettei tälle ryhmälle ole riittävästi tarjolla liikuntaneuvontaa ja ryhmiä. Usein ei myöskään tiedetä, kenen vastuulle paikallisen toiminnan koordinointi ja järjestäminen kuuluvat.

Hämeenlinnan kaupungilla on tarjota runsaasti ns. kaikille suunnattuja liikuntapalveluja, kuten esim. ladut, reitit, uimahallit, sisäliikuntatilat, ohjatut liikuntaryhmät. Kaiken ikäisille liikuntaa aktiivisesti harrastaville on mahdollisuuksia kaupungissamme runsaasti. Todennäköisesti tulevaisuudessa kunnan resurssit palvelujen järjestämiseen niukkenevat. Taloudellisesti tiukassa tilanteessa on tärkeää kohdentaa resurssit oikein sekä yksilön kannalta että yhteiskunnan kannalta. Kaikille kaupunkilaisille tarjottavien liikuntapalvelujen määrästä ja laadusta tulee jatkossakin huolehtia. Taloudellisesti on kuitenkin järkevää kohdentaa resursseja niitä eniten tarvitseville. Liikuntapalvelujen omat toimintatavat eivät useinkaan tavoita vähän liikkuvia ja sen vuoksi liikuntapalvelut tekevät yhteistyötä eri organisaatioiden/yhteisöjen kanssa sekä kaupunkiorganisaation sisällä että sen ulkopuolella. Tästä esimerkkinä on mm. voimaa vanhuuteen hanke. Hämeenlinnassa on yli 70-vuotiaita 9734 henkilöä. Näistä vuonna 2011 seniorikortin osti 637 henkilöä. Tammikuun 2012 loppuun mennessä kortin ostaneita oli 550 henkilöä. 69-vuotiaita kaupungissamme on 871 henkilöä, 68-vuotiaita 533 henkilöä, 67-vuotiaita 726 henkilöä, 66- vuotiaita 743 henkilöä. Hämeenlinnan uimahalleissa on käytössä myös eläkeläishinta, joka on tarkoitettu kaikille eläkeläisille. 68-vuotiaana käytännössä melkein kaikki ovat eläkkeellä. Seniorikortin ikärajaa on järkevää laskea kahdella vuodella eli 68-vuoteen. Joissakin kaupungeissa on käytössä samantyyppinen seniorikortti kuin Hämeenlinnassa. Jyväskylässä seniorikortin ikäraja on 70-vuotta; kortilla ei kuitenkaan pääse esim. ohjattuihin ryhmiin, kuten Hämeenlinnassa. Oulussa kortin ikäraja on 70 vuotta. Porissa ja Kouvolassa ei ole käytössä ko. korttia. Eri kaupungeissa on kortin hinta ja sisältö myös hyvin erilainen. Seniorikortissa on mukana myös yksityisiä yrityksiä, jotka ovat tällä hetkellä sitoutuneet 70-vuoden ikärajaan. Ikärajan muutos tulee toteuttaa siten, että yrityksiltä tiedustellaan heidän halukkuuttaan sitoutua uuteen ikärajaan. Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy, jota kaupunki avustaa, omistaa Hämeenlinnan uimahallit. Jos seniorikortin ikärajaa lasketaan, tulojen menetys tulee korvata Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:lle. On arvioitu, että tulojen menetys Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:lle on n. 30 000 euroa, jos seniorikortin ikärajaa lasketaan kahdella vuodella eli 68-vuoteen. Muutos otetaan huomioon vuoden 2013 tilausbudjetin valmistelussa. Liikunnan edistäminen on tärkeää. Resurssien rajallisuudesta johtuen se on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa kohdennetuin toimenpitein, riskiryhmien liikunnan edistämiseen sellaisilla toimenpiteillä, joiden vaikuttavuus on todettu suureksi. Tilaajajohtajan ehdotus: Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta päättää 1. antaa kaupunginvaltuustolle pykälän mukaisen lausunnon, ja 2. valmistella omalta osaltaan tilausbudjettiin seniorikortin ikärajan laskemisen 68-vuoteen vuoden 2013 alusta.

Keskustelun kuluessa Jarmo Vainio ehdotti, että 1. pidetään ikäraja 70 vuodessa ja 2. tarkoitukseen käytettävissä olevat resurssit kohdennetaan tarkoituksenmukaisesti riskiryhmien liikunnan edistämiseen sellaisilla toimenpiteillä, joiden vaikuttavuus on todettu suureksi. Antti Korpimaa kannatti Vainion ehdotusta. Puheenjohtaja John Alatalo ehdotti asian asettamista uudelleen valmisteluun. Mm. Pertti Mikkola kannatti ehdotusta. Esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi tullessa ehdotukseksi on kokouksen keskustelu kohdistettava vain siirtämistä koskevaan asiaan. Mikäli siirtämistä koskevassa asiassa ei olla yhtä mieltä, siitä on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu ehdotus asian asettamisesta uudelleen valmisteluun, oli päätöksestä äänestettävä. Puheenjohtaja määräsi äänestystavaksi kädennostoäänestyksen. John Alatalon tekemän ehdotuksen puolesta äänesti 8 jäsentä: Alatalo John, Hirvonen Kati, Kökkö Hanna, Ahonen Seppo, Mikkola Pertti, Rautiainen Sirpa, Pasanen Soile (Virpi Ahosen varajäsen), Lahti Esko (Mauri Ojamäen varajäsen). Tyhjää äänesti 4 jäsentä: Korpimaa Antti, Ahonen Antti, Vainio Jarmo, Rahkio Marjatta. Tilaajajohtajan päätösehdotuksen puolesta äänesti Teija Arvidsson. Puheenjohtaja totesi, että lautakunnan päätökseksi tuli puheenjohtajan ehdotus: 8/1 ja 4 tyhjää. Merkittiin pöytäkirjaan, että Hanna Kökkö poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Päätös: Puheenjohtaja totesi, että valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta palautetaan 14.2.2012 valmistelun suorittaneiden valmistelijoiden uudelleen valmisteltavaksi. ---- ELALA 20.2.2012 7 Valmistelijat/lisätiedot tilaajajohtaja Jukka Lindberg puh. 03 6212325, tilaajapäällikkö Liisa Lepola puh. 03 6212015 ja tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki puh. 03 6212382. Ikäihmisten liikunnan kansallisessa toimenpideohjelmassa (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:30) on todettu seuraavasti: Ikäihmisten väestöosuuden kasvu on tosiasia ja haaste sosiaali- ja terveydenhuollolle sekä liikuntatoiminnalle. Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle sekä toisaalta eliniän ja yli 75-vuotiaiden ihmisten suhteellisen

osuuden kasvu lisää painetta liikunnallisen elämäntavan tukemiseen sekä kotona asumisen vahvistamiseen. Säännöllinen liikunta edistää kaiken ikäisten ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Ikäihmisille se on elinehto. Suomalaiset ikäihmiset liikkuvat arjen toiminnoissa sekä omaehtoisen liikuntaharrastusten parissa. Noin viidennes eläkeikäisistä ei tästä huolimatta harrasta lainkaan säännöllistä liikuntaa ja vain muutama prosentti täyttää sekä kestävyys- että lihaskuntosuosituksen. Iäkkäiden ihmisten väliset erot liikkumisessa ovat suuret. Joukossa on niin aktiivisia veteraaniurheilijoita ja arkiliikkujia kuin hoivapalveluluja tarvitsevia ihmisiä. Väestörakenteen muuttuessa ja talouspaineiden alla päättäjien ja toimijoiden tulisi huomioida liikunnan merkitys terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Liikunta on todettu tutkimuksissa toimivaksi ja kustannustehokkaaksi keinoksi ennaltaehkäistä ikäihmisten toimintakyvyn heikkenemistä. Liikkuminen on myös luontaista ja usein mieluista toimintaa ikäihmisille. Suuri osa ikäihmisistä harrastaa liikuntaa itsenäisesti. Ohjattua liikuntaa tarvitaan etenkin terveytensä kannalta liian vähän liikkuville ja liikuntaan tottumattomille iäkkäille. Ongelmana on se, ettei tälle ryhmälle ole riittävästi tarjolla liikuntaneuvontaa ja ryhmiä. Usein ei myöskään tiedetä, kenen vastuulla paikallisen toiminnan koordinointi ja järjestäminen kuuluvat. Hämeenlinnan kaupungilla on tarjota runsaasti ns. kaikille suunnattuja liikuntapalveluja, kuten esim. ladut, reitit, uimahallit, sisäliikuntatilat, ohjatut liikuntaryhmät. Kaiken ikäisille liikuntaa aktiivisesti harrastaville on mahdollisuuksia kaupungissamme runsaasti. Todennäköisesti tulevaisuudessa kunnan resurssit palvelujen järjestämiseen niukkenevat. Taloudellisesti tiukassa tilanteessa on tärkeää kohdentaa resurssit oikein sekä yksilön kannalta että yhteiskunnan kannalta. Kaikille kaupunkilaisille tarjottavien liikuntapalvelujen määrästä ja laadusta tulee jatkossakin huolehtia. Taloudellisesti on kuitenkin järkevää kohdentaa resursseja niitä eniten tarvitseville. Liikuntapalvelujen omat toimintatavat eivät useinkaan tavoita vähän liikkuvia ja sen vuoksi liikuntapalvelut tekevät yhteistyötä eri organisaatioiden/yhteisöjen kanssa sekä kaupunkiorganisaation sisällä että sen ulkopuolella. Tästä esimerkkinä on mm. voimaa vanhuuteen hanke. Hämeenlinnassa on yli 70-vuotiaita 9734 henkilöä. Näistä vuonna 2011 seniorikortin osti 637 henkilöä. Tammikuun 2012 loppuun mennessä kortin ostaneita oli 550 henkilöä. 69-vuotiaita kaupungissamme on 871 henkilöä, 68-vuotiaita 533 henkilöä, 67-vuotiaita 726 henkilöä, 66-vuotiaita 743 henkilöä. Hämeenlinnan uimahalleissa on käytössä myös eläkeläishinta, joka on tarkoitettu kaikille eläkeläisille. 68- vuotiaana käytännössä melkein kaikki ovat eläkkeellä. Seniorikortin ikärajaa on järkevää laskea kahdella vuodella eli 68-vuoteen. Joissakin kaupungeissa on käytössä samantyyppinen seniorikortti kuin Hämeenlinnassa. Jyväskylässä seniorikortin ikäraja on 70-vuotta; kortilla ei kuitenkaan pääse esim. ohjattuihin ryhmiin, kuten Hämeenlinnassa.

Oulussa kortin ikäraja on 70 vuotta. Porissa ja Kouvolassa ei ole käytössä ko. korttia. Eri kaupungeissa on kortin hinta ja sisältö myös hyvin erilainen. Seniorikortissa on mukana myös yksityisiä yrityksiä, jotka ovat tällä hetkellä sitoutuneet 70-vuoden ikärajaan. Ikärajan muutos tulee toteuttaa siten, että yrityksiltä tiedustellaan heidän halukkuuttaan sitoutua uuteen ikärajaan. Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy, jota kaupunki avustaa, omistaa Hämeenlinnan uimahallit. Jos seniorikortin ikärajaa lasketaan, tulojen menetys tulee korvata Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:lle. On arvioitu, että tulojen menetys Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:lle on n. 30 000 euroa, jos seniorikortin ikärajaa lasketaan kahdella vuodella eli 68-vuoteen. Muutos otetaan huomioon vuoden 2013 tilausbudjetin valmistelussa. Liikunnan edistäminen on tärkeää. Resurssien rajallisuudesta johtuen se on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa kohdennetuin toimenpitein, riskiryhmien liikunnan edistämiseen sellaisilla toimenpiteillä, joiden vaikuttavuus on todettu suureksi. Tilaajajohtajan ehdotus: Elämänlaatulautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun, koska valmistelu on velvoitettu tekemään yhteistyössä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan kanssa ja terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta palautti asian valmisteluun 14.2.2012 kokouksessaan. Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi ehdotuksen. TETOLA 7.3.2012 35 - Valmistelijat/lisätiedot tilaajajohtaja Jukka Lindberg puh. 03 6212325, tilaajapäällikkö Liisa Lepola puh. 03 6212015 ja tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki puh. 03 6212382. Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnassa sekä elämänlaatulautakunnassa asian käsittelyn yhteydessä keskusteltiin liikuntapalvelujen kohdistamisen tärkeydestä. Hämeenlinnassa on tällä hetkellä kohtuullisen hyvät yleiset liikuntapalvelut. Joulukuussa toteutettu asukaskysely tukee myös tätä asiaa. Nykyiset liikuntapalvelujen toimintamuodot eivät pääosin tue niiden asukkaiden liikkumista, jotka eivät jo tällä hetkellä liiku. Uudet toimintamuodot tulee keskittää niille henkilöille, jotka eivät liiku oman terveytensä kannalta riittävästi. Tämä tarkoittaa kohdennettuja liikuntamuotoja esim. ryhmiä ylipainoisille, tuki- ja liikuntaelinsairaille, henkilöille, joilla on kakkostyypin diabetes jne. Tämä tarkoittaa myös yhteistyön kehittämistä edelleen liikuntapalvelujen ja terveydenhoidon välillä. Seniorikortin ikärajan lasku ei tavoita niitä asukkaita, jotka eivät liiku jo nyt, vaan heitä tulee aktivoida liikkumaan uusilla toimintatavoilla. Tilaajaylilääkärin ehdotus: Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta esittää valtuustolle, että seniorikortin ikäraja pidetään 70-

vuodessa. Lisäksi vuoden 2012 aikana selvitetään kohdennettujen liikuntaryhmien aloitus vuoden 2013 alusta sekä yhteistyön kehittäminen liikuntapalvelujen ja terveydenhuollon välillä. Päätös: Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. ------ ELALA 19.3.2012 18 Valmistelijat/lisätiedot: tilaajajohtaja Jukka Lindberg puh.03 6212325, tilaajapäällikkö Liisa Lepola puh. 036212015 ja tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki puh. 03 6212382. Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnassa sekä elämänlaatulautakunnassa asian käsittelyn yhteydessä keskusteltiin liikuntapalvelujen kohdistamisen tärkeydestä. Hämeenlinnassa on tällä hetkellä kohtuullisen hyvät yleiset liikuntapalvelut. Joulukuussa toteutettu asukaskysely tukee myös tätä asiaa. Nykyiset liikuntapalvelujen toimintamuodot eivät pääosin tue niiden asukkaiden liikkumista, jotka eivät jo tällä hetkellä liiku. Uudet toimintamuodot tulee keskittää niille henkilöille, jotka eivät liiku oman terveytensä kannalta riittävästi. Tämä tarkoittaa kohdennettuja liikuntamuotoja esim. ryhmiä ylipainoisille, tuki- ja liikuntaelinsairaille, henkilöille, joilla on kakkostyypin diabetes jne. Tämä tarkoittaa myös yhteistyön kehittämistä edelleen liikuntapalvelujen ja terveydenhoidon välillä. Seniorikortin ikärajan lasku ei tavoita niitä asukkaita, jotka eivät liiku jo nyt, vaan heitä tulee aktivoida liikkumaan uusilla toimintatavoilla. Tilaajajohtajan ehdotus: Elämänlaatulautakunta esittää valtuustolle, että seniorikortin ikäraja pidetään 70-vuodessa. Lisäksi vuoden 2012 aikana selvitetään kohdennettujen liikuntaryhmien aloitus vuoden 2013 alusta sekä yhteistyön kehittäminen liikuntapalvelujen ja terveydenhuollon välillä. Päätös: Elämänlaatulautakunta hyväksyi ehdotuksen. KH 25.11.2013 18 Päivitys 2013: Yhteistyöryhmä on toiminnassa liikuntapalvelujen, terveyspalvelujen sekä järjestöjen liikuntapalvelujen yhteistyön kehittämiseksi ja uusien toimintatapojen löytämiseksi. Kenakkalan ehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto 1. päättää terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan ja elämänlaatulautakunnan antamien selvitysten perusteella, että seniorikortin ikäraja pidetään edelleen 70- vuodessa, 2. toteaa, että seniorien liikuntapalvelujen yhteistyötä ja kehittämistä jatketaan eri muodoissaan,

3. toteaa, ettei aloitteen katsota antavan aihetta enempiin toimenpiteisiin. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. Lisätietoja antavat tilaajajohtaja Jukka Lindberg, p. 03 621 2325, tilaajapäällikkö Liisa Lepola, p. 03 621 2015 ja tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki, p. 03 621 2382. KV 9.12.2013 9 Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.