LASTENPSYKIATRINA NEUVOLASSA Yleislääketieteen ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, erityistason perheterapeutti, psykoterapeutti Viiden viimeisen vuoden ajan toimin Eksoten eli Etelä-Karjalan sh-piirin neuvolan ylilääkärinä Aluksi hallinnollisten tehtävien ohella tein preventiivistä työtä neuvolassa, lastenneuvolassa ikäkausitarkastuksia, mutta myös äitiysneuvolatyötä Toiveeni mukaisesti hallintotehtäviä vähennettiin ja se mahdollisti kliinisen lääkärintyön lisäämisen Näin pystyin entistä enemmän tapaamaan lapsia ja perheitä, joilla oli pulmia ja haasteita elämässään Reima Santala
PREVENTIIVISTÄ LASTENPSYKIATRIAA Työnkuvaani yhdistettiin myös Varhaisen vuorovaikutuksen yksikön (VVY) lääkärin tehtäviä VVY oli Eksotessa osa Lasten- ja nuorten talon toimintaa ja lastenpsykiatrista erikoissairaanhoitoa Osallistuin tiimin työhön ja tarvittaessa tapasin perheitä siellä yhdessä VVY-työntekijöiden kanssa Neuvolassa tapasin samoja vauvaperheitä ikäkausitarkastuksissa väljällä aikataululla (60min) Vauvaperheiden kannalta järjestely oli joustava ja lisäsi turvallisuutta ja luottamusta saman lääkärin tapaaminen toi työskentelyyn myös synergiahyötyä kummassakin yksikössä Reima Santala
ERIKOISLÄÄKÄRIPALVELUT PERHEKESKUKSESSA E S I M E R K K I L O H J A N P E R H E K E S K U K S E S T A L T, L A S T E N N E U R O L O G I A N J A Y L E I S L Ä Ä K E T I E T E E N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I N I K I L I N D B L O M E S P O O N S E L L O S A L I S S A 2 3. 5. 2 0 1 8
ERIKOISLÄÄKÄRIYDEN ERITYISPIIRTEITÄ PERHEKESKUKSESSA Ei ole tyypillistä erikoissairaanhoitoa Merkittäviltä osin ns. väliinputoajien hoitoa (kts. seuraava dia) Erikoislääkärin osaaminenkaan ei voi siksi olla pelkästään omaa ydintä Laajennuksia tietotaitoon, monialaisuutta Oman erikoisalansa yleiserikoislääkäri + aimo annos sosiaalipediatriaa, nuorisopsykiatriaa, lastenpsykiatriaa, pediatriaa, yleislääketiedettä ja lastenneurologiaa Myös asennoituminen työhön poikkeaa erikoissairaanhoidosta Vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu Oma kiinnostus perustason työtä kohtaan olennaisen tärkeää
VÄLIINPUTOAJAT ERIKOISLÄÄKÄREIDEN POTILAINA Merkittävä osa syrjäytymisriskissä olevista, koulunsa kanssa kamppailevista ja perheidensä syövereissä mankeloituvista lapsista ja nuorista ei, varsinkaan alkuvaiheessa, täytä erikoissairaanhoitoon lähettämisen kriteereitä Silti toimenpidesuunnitelman hahmottelemiseksi tarvitaan usein jo suhteellisen varhain asioihin puuttumaan kykenevän vankan asiantuntijalääkärin kokonaisvyyhtiä jäsentävä arvio (erikoislääkäri) PEKE erikoislääkäri voi yksinkertaistaa koko prosessia perhekeskeisesti ja lisätä siihen samalla taloudellista ja logistista tehokkuutta Kunkin erikoislääkärin osaaminen, persoona ja kiinnostuksen kohteet määrittelevät lopullisen työnkuvan suhteessa muihin työryhmän työntekijöihin
VÄLIINPUTOAJAT, KEITÄ HE OVAT Perhekeskusten erikoislääkäreiden keskeisin asiakaskunta Lievät ja keskivaikeat Tunne-elämän ja säätelyn häiriöt Käytösongelmat ASD spektri ADHD, myös vahva käytös/uhmakomponentti Oppimisvaikeudet lukihäiriöstä kehitysvammoihin Laajat päänsärkyselvittelyt, eritoten murrosikäisillä Erilaiset neuropsykiatriset vyyhdit ryyditettyinä lapsen käytösongelmilla, perheen huono-osaisuudella ja erilaisilla kriiseillä
YHTEENVETO 1 Perhekeskusten erikoislääkärit eivät ole pienten sairaalatyyppisten erikoislääkäripoliklinikoiden pyörittäjiä, vaan kädet savessa laajoihin ongelmavyyhteihin sukeltamaan valmiita olevia, oikein resursoituja ja koulutettuja, ennakointikykyisiä, motivoituneita, matalan kynnyksen osaajia Vahvimmillaan moniammatillisen työn tiivistäjänä ja jäsentäjänä Perhekeskuksissa tulisi olla ainakin yksi kokoaikainen laaja-alainen erikoislääkäri, joka hallitsee kokonaisuuden, on kiinnostunut + YT-kyky
YHTEENVETO 2 Osa-aikainen edustus muiltakin erikoisaloilta suositeltavaa, varsinkin, jos kyseessä isompi keskus Erikoislääkäriä kuuntelevat monet muutoin resistentit ja motivoitumattomat perheet Parhaimmillaan erikoislääkäri on merkittävä lisätuki koko perheelle ja perhekeskukselle Kallis, siksi oheisrajapintoihin, työoloihin ja avustavan henkilökunnan saatavuuteen kannattaa panostaa!
Jussi Mertsola
Jussi Mertsola