MITEN VANHUKSISTA PUHUTAAN?

MITEN VANHUKSISTA PUHUTAAN? Tarkastelussa ikääntyneiden representaatiot ihmislähtöisen kunnan teksteissä Jennamaria Lehtola JOHDANTO Tarkastelen kandidaatintutkielmassani, miten ikääntyneistä puhutaan kunnassa, joka on ottanut ihmislähtöisyyden koko kuntaa koskevaksi strategiaksi. Tutkielmani aihe kumpuaa Jyväskylän yliopiston kielten ja viestintätieteiden laitoksella tehtävästä tutkimusprojektista, jossa pyritään vahvistamaan ikääntyneiden omaa ääntä. Laitoksen tutkimusprojekti on osa tutkimuskohteena olevan kunnan laajempaa kehitystyötä. Teema on ajankohtainen, koska asiakaslähtöisyys on myös meneillään olevan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen yksi kantavista ajatuksista (STM 2017). Samoin nk. vanhuspalvelulaki (Finlex 28.12.2012/980) painottaa ikääntyneiden itsemääräämisoikeutta. Ikääntyneiden mahdollisuus itsenäiseen elämään on kirjattu myös kansainvälisen tason tavoitteisiin esimerkiksi Euroopan unionissa 1 ja Maailman terveysjärjestö WHO:ssa 2. Länsimaalaisissa yhteiskunnissa väestö ikääntyy vauhdilla. Suomessakin suurin osa nk. suurista ikäluokista on jo eläkkeellä. Väestön ikääntyminen yhdessä niukkenevien resurssien kanssa on johtanut siihen, että vastuuta pyritään siirtämään julkiselta sektorilta yksilölle ja perheille. Anttosen ja Soinnun (2006:115) mukaan tämä näkyy vanhuspalveluissa siten, että 1 Euroopan unionin perusoikeuskirja 25. artikla: Ikääntyneiden henkilöiden oikeudet 2 Maailman terveysjärjestö WHO: Ageing and life course

painopistettä ollaan siirtämässä laitoshoidosta kotihoitoon. Kuitenkin kotona asuminen mahdollisimman pitkään on usein myös ikääntyneiden itsensä toive. Yksilön vastuun korostumisessa on sekä hyviä että ongelmallisia puolia. Parhaimmillaan se lisää ikääntyneiden päätösvaltaa omassa elämässään, mutta huonoimmassa tapauksessa yksilö saattaa jäädä ilman tarvitsemaan apua ja tukea. Aiempi tutkimus (kts. esim. Ylänne 2012, Fealy 2012 ja Nilsson 2008) osoittaa, että ikääntyneistä puhuttaessa näkemys aktiivisesta ja itsenäisestä toimijasta puuttuu. Ikääntyneet nähdään useimmiten heikentyneen toimintakyvyn kautta tai muuten yhteiskunnasta ulkopuolisina. Tässä tutkielmassa olenkin halunnut selvittää, miten ihmislähtöisyyden strategia vaikuttaa kielenkäyttöön. REPRESENTAATIO MILLAISIA MIELIKUVIA KIELI RAKENTAA? Tutkielmani analyyttisenä työkaluna käytän representaation käsitettä. Representaatio tarkoittaa asioiden esittämistä ja kuvaamista. Esimerkiksi sanavalinnoilla voimme päättää, miten kuvaamme jotakin asiaa tai vaikkapa ihmisryhmää. Faircloughin (1997:136) mukaan kielenkäyttö ei vain kuvasta todellisuutta, vaan myös tuottaa sitä. Emme siis kielen avulla vain kerro, millainen jokin asia on, vaan kielenkäytöllä myös annamme asioille merkityksiä ja luomme mielleyhtymiä. Kielenkäyttäjä tekee aina valintoja. Kielenkäytöllä voimme joko toistaa olemassa olevia käsityksiä tai muokata ja uudistaa niitä (Pietikäinen & Mäntynen 2009:62). Käyttämällä kieltä luovalla tavalla, voimme ravistella totuttuja käsityksiä. Samoin valitsemalla yhden tavan, tulemme samalla sulkeneeksi pois toisen tavan sanoa sama asia. Kielenkäyttö siis kertoo, mitä pidetään tärkeänä nostaa esiin ja mitä jätetään sanomatta. Näin kielenkäyttö tulee paljastaneeksi esimerkiksi arvoja ja asenteita. Tarkastelen kandidaatintutkielmassani, mitä nimityksiä ikääntyneistä käytetään ja mitä nämä nimitykset kertovat siitä, millaisena ikääntyneet nähdään. Minua kiinnostaa lähtökohtaisesti,

nähdäänkö ikääntyneet esimerkiksi heikentyneen toimintakyvyn ja avun tarvitsemisen kautta vai kenties aktiivisina ja itsenäisinä yksilöinä. KRIITTINEN DISKURSSINTUTKIMUS ITSESTÄÄNSELVYYKSIEN KYSEENALAISTAMISTA Diskurssi käsitteenä voidaan määritellä eri tieteenaloilla eri tavoin. Kielentutkimuksessa on tavallista jakaa diskurssi yleiseen ja erityiseen määritelmään. Pietikäisen ja Mäntysen (2009) mukaan yleisellä diskurssin käsitteellä tarkoitetaan suhtautumistapaa, jossa kielenkäyttö nähdään osana muuta sosiaalista toimintaa. Erityinen diskurssin käsite puolestaan tarkoittaa kielenkäytön vakiintunutta kokonaisuutta, jossa merkityksiä luodaan jostain tietystä näkökulmasta käsin. (Pietikäinen & Mäntynen 2009:26-28.) Kielellä siis tehdään asioita ja kielenkäytöllä on sekä ehtoja että seurauksia, kuten muullakin sosiaalisella toiminnalla. Vanhuspalvelujen näkökulmasta voidaan kielenkäyttöä tarkastella esimerkiksi sen suhteen, puhutaanko vanhuspalveluista julkisen sektorin resurssien näkökulmasta vai ehkäpä ihmisarvoisen elämän näkökulmasta. Kriittinen diskurssintutkimus on lähestymistapa, joka pyrkii puuttumaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Esimerkiksi van Dijk (2008) kuvailee, että kriittisen näkemyksen mukaan kieli ei ole neutraalia, vaan välittää arvoja ja asenteita. Tällöin tarkastelun kohteeksi tulee myös se, mitä tekstissä oletetaan epäsuorasti tai mitä tekstissä ei sanota. Kriittisen diskurssintutkimuksen tavoitteena on usein yhteiskunnallinen muutos ja siksi tutkimuksessa hyödynnetään myös yhteiskuntatieteitä. (van Dijk 2008:6-7.) Kriittinen diskurssintutkimus ei pyri vain kuvaamaan kielenkäyttöä. Kriittinen lähestymistapa asettuu esimerkiksi alistettujen tai marginaalissa olevien ryhmien puolelle ja on avoimesti kantaaottavaa (van Dijk 2008:6). Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tutkimus olisi tieteellistä. Kriittisen lähestymistavan avulla voidaan esimerkiksi kyseenalaistaa vallalla olevia näkemyksiä tai itsestäänselvyyksiä ja tarjota vaihtoehtoisia tulkintoja (Solin 2012:558).

Hyödynnän tutkielmassani Norman Faircloughin (1992, 1995, 2001) mallia, jossa kielenkäyttö nähdään kolmen ulottuvuuden kautta. Kieltä tarkeastellaan ensinnäkin tekstuaalisten piirteiden, kuten sanaston, kieliopin ja rakenteen kautta. Kielenkäyttöä tarkastellaan myös osana yhteiskunnan sosiokulttuurisia käytäntöjä, esimerkiksi sen kautta, mitä seurauksia kielenkäytöllä on. Näiden tasojen välittäjänä toimivat diskursiiviset käytänteet. Niillä tarkoitetaan tekstien tuottamisen ja kuluttamisen prosesseja. Tällöin tarkastellaan esimerkiksi kuka tekstin on kirjoittanut, missä se on julkaistu, mikä on tekstin genre ja millaiselle kohderyhmälle se on suunniteltu. AINEISTO JA ANALYYSIMENETELMÄ Aineistona tutkielmassani on ihmislähtöistä kehitystyötä tekevän kunnan blogi ja nettisivut. Kunta on kaksikielinen. Tutkielmani kuuluu ruotsin kielen oppiaineeseen, joten analysoin tekstien ruotsinkielisiä versioita. Tekstit koostuvat 13 blogijulkaisusta sekä kahdesta nettisivujen osiosta, jotka käsittelivät vanhuspalveluita. Blogijulkaisut sisältävät raportteja, lehdistötiedotteita, kunnanjohtajan kirjoituksia, työpajan tuloksia sekä strategia- ja laatudokumentteja. Tekstit on julkaistu helmi-joulukuun 2016 aikana ja ne ovat verkossa julkisesti saatavilla. Aiempi tutkimus ikääntyneiden tai ikääntymisen representaatioista on keskittynyt vuorovaikutuksen tai mediatekstien tutkimiseen. Halusin kiinnittää huomiota hallinnollisiin teksteihin, koska viranomaisten kielenkäyttö toimii esikuvana toimialan yrityksille ja työntekijöille. Informaatio-ohjauksella luodaan esimerkiksi laatukriteerit ja siksi on tärkeää tutkia, minkälaisia arvoja viranomaisten kielenkäyttö välittää. Tutkielmani konteksti on ainutlaatuinen, sillä kunnassa on otettu kielenkäyttö tietoisen tarkastelun kohteeksi. Analyysi eteni siten, että alleviivasin aineistosta kaikki esiintymät, joissa nimettiin ikääntyneet. Keräsin nämä esiintymät Excel-tiedostoon siten, että niissä oli mukana virketason konteksti. Sen jälkeen lisäsin taulukkoon tiedon, oliko esiintymä lauseessa

subjektina vai objektina, yksiköllisenä vai monikollisena sekä oliko lause aktiivissa vai passiivissa. Tällaisen korpuksen eli aineistokokoelman rakentaminen mahdollisti sen, että pystyin järjestämään tekstimassaa erilaisten kriteerien mukaan ja tekemään aineistosta erilaisia hakuja. Diskursiivisten käytänteiden osalta tarkastelin esimerkiksi kuka tekstit on kirjoittanut, mikä merkitys blogilla on tekstien julkaisukanavana ja miten tekstit puhuttelevat lukijaansa. Sosiokulttuuristen käytänteiden osalta tarkastelin yhteiskunnallista ja kulttuurista kontekstia eli sitä aikaa, jossa elämme sekä siihen liittyviä talouden ja politiikan suuntauksia. Kaikkien kolmen ulottuvuuden analysoimisen tuloksena pystyin erottamaan aineistosta neljä erilaista diskurssia, jotka esittelen tarkemmin seuraavassa luvussa. TULOKSET MITEN VANHUKSISTA PUHUTAAN? Analyysin tuloksen aineistosta hahmottui neljä erilaista puhetapaa. Nämä ovat niitä merkitysten luomisen kokonaisuuksia, joita kutsutaan diskursseiksi. Ensimmäinen diskurssi käsittelee osallisuutta ja tässä ikääntyneet nähdään kuntalaisina. Heitä ei siis määritellä iän kautta, vaan sen kautta, että he asuvat kunnassa ja osallistuvat kunnan toimintaan. Esiin nousevia teemoja ovat esimerkiksi demokraattinen osallistuminen kunnan päätöksentekoon sekä eri sukupolvien väliset kohtaamiset. Kaikenikäiset kuntalaiset nähdään luonnollisena osana yhteisöä. Toinen diskurssi käsittelee puolestaan palveluntuotantoa. Tässä diskurssissa korostuu kunnan rooli palveluntuottajana ja ikääntyneiden rooli asiakkaina. Tässä yhteydessä kiinnitetään myös eniten huomiota ihmislähtöisyyteen ja palvelujen laatuun. Palveludiskurssissa ikääntyneet nähdään yksilöllisinä asiakkaina, jotka hankkivat tai saavat erilaisia palveluja ja osallistuvat palvelujen sisällön määrittelemiseen. Lähtökohtana on, että asiakkaan itsenäistä selviytymistä tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Tämä diskurssi heijastelee eniten uudeksi julkisjohtamiseksi kutsuttua hallinnon suuntausta, jossa julkista sektoria on alettu johtaa liikeelämästä tuttujen oppien mukaisesti.

Kolmas diskurssi käsittelee hoivaa ja ikääntyneet nähdään tuen tarvitsijoina. Tämä käsitys on aiemman tutkimuksen perusteella ollut se stereotyyppinen käsitys ikääntyneistä. Esiin nousevia teemoja ovat esimerkiksi ikääntyneen toimintakyky, hoivan tarve ja kotipalvelut. Tässä kunnassa nämä tarpeet kyllä tunnustetaan, mutta tämä diskurssi on silti aineistossa heikoin. Todennäköisesti tämä on juuri se käsitys, josta tietoisella kehitystyöllä pyritään eroon. Hoivan tarpeen sijaan puhutaan ikääntyneen itsenäisen selviytymisen tukemisesta. Lisäksi toimintakyvystä puhuttaessa huomioidaan fyysisen terveyden lisäksi myös psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Neljäs ja viimeinen diskurssi esittää ikääntyneet aktiivisina senioreina. Tässä nousee esiin juuri se itsenäisen toimijan diskurssi, joka on aiemmasta tutkimuksesta puuttunut. Ikääntyneet nähdään terveinä yksilöinä, joilla on moderni ja aktiivinen elämän. Esiin nousevia teemoja ovat esimerkiksi liikunta ja teknologian hyödyntäminen. Ikääntyneitä kehotetaan osallistumaan vapaaehtoistoimintaan ja koulutus nähdään edelleen mielekkäänä osana seniorien elämää. POHDINTA Yksilön itsemääräämisoikeutta pidetään yleisesti tavoittelemisen arvoisena. Yksilön vastuun kasvaminen voi kuitenkin johtaa sosiaaliseen tai alueelliseen eriarvoisuuteen (Van Aerschot 2015:93-94). Heikoimmista huolehtiminen on yksi yhteiskunnan perustehtävistä. Esimerkiksi Pirhonen ja Pulkki (2016:260) puhuvatkin sen puolesta, että hoivan ja avun tarve tulisi tunnustaa. Lisäksi Zechner ja Valokivi (2009) esittävät, että yksilöllä on toimijuutta, vaikka hänen toimintakykynsä olisikin heikentynyt. Yksilöä voidaan siis tukea ilman että hänen autonomiaansa heikennetään. Ihmisryhmistä puhuminen voi olla ongelmallista. Kun haluamme esimerkiksi parantaa ikääntyneiden asemaa yhteiskunnassa, joudumme määrittelemään mitä tarkoitamme ikääntyneiden ryhmällä. Silloin esimerkiksi eläkeläisistä puhuminen sulkee keskustelun

ulkopuolelle ne ikääntyneet, jotka ovat yhä työelämässä. Puhuessa tulemme siis liittäneeksi ihmisryhmiin tiettyjä ominaisuuksia. Ongelmana onkin, miten puhua eri ihmisryhmistä stereotypisoimatta kyseisiä ryhmiä. Tämän kandidaatintutkielman tulokset ovat yhteneväiset aiemman tutkimuksen kanssa. Uutta on kuitenkin aktiivisen toimijan diskurssi, joka nousee aineistosta esiin. Kandidaatintutkielman tuloksia ei voida yleistää, koska kontekstina on kunta, jossa kielenkäyttö on otettu tietoisen kehitystyön kohteeksi. Tulokset antavat kuitenkin aihetta sen varovaisen johtopäätöksen vetämiseen, että kriittisellä kielenkäytön tarkastelulla ja tietoisella kehitystyöllä on mahdollista nostaa esiin sellaisia diskursseja, jotka ovat olleet aiemmin yhteiskunnassa näkymättömiä. Meneillään oleva sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus tarjoaa runsaasti jatkotutkimusmahdollisuuksia esimerkiksi viranomaisten kielenkäyttöön ja informaatioohjaukseen liittyen. Myös kielelliset oikeudet ja yhdenvertaisuus ovat rakenneuudistuksessa olennaisia teemoja. Kriittinen diskurssintutkimus erityisesti tarjoaa mahdollisuuksia marginaaliryhmien äänen vahvistamiseen. Kielitietoisuuden lisääminen on ajankohtainen teema myös koulutuksen parissa. LÄHTEET Anttonen, A. & Sointu, L. (2006). Hoivapolitiikka muutoksessa. Julkinen vastuu pienten lasten ja ikääntyneiden hoivasta 12:ssa Euroopan maassa. Helsinki: Stakes. Dijk, T. A. van (2008). Discourse and power. New York: Palgrave Macmillan. Euroopan unioni (2012). Perusoikeuskirja. http://eur-lex.europa.eu/legal-content/fi/txt/pdf/? uri=celex:12012p/txt&from=fi Fairclough, N. (1992). Discourse and social change. Cambridge: Polity. Fairclough, N. (1995). Critical discourse analysis: the critical study of language. London: Longman. Fairclough, N. (1997). Miten media puhuu. Tampere: Vastapaino. Fairclough, N. (2001). Language and Power. England: Pearson Education Ltd Fealy, G. ym. (2012). Constructing ageing and age identities: a case study of newspaper discourses. Ageing and Society 32 (1), s. 85-102.

Finlex 28.12.2012/980. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980 Maailman terveysjärjestö WHO (2017). Ageing and life course. http://www.who.int/ageing/en/ Nilsson, M. (2008). Våra äldre: om konstruktioner av äldre i offentligheten. Linköping: Linköpings universitet. Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. (2009). Kurssi kohti diskurssia. Tampere: Vastapaino. Pirhonen, J. & Pulkki, J. (2016). Sosiaali- ja terveydenhuollon perusarvojen jäljillä avuntarpeen ja riippuvuuden tunnustaminen vanhuspalveluissa. Janus. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 24 (3), s. 251 264. Solin, A. (2012). Kriittinen diskurssintutkimus. Teoksessa: V. Heikkinen (toim.), Genreanalyysi: Genrelajitutkimuksen käsikirja. Helsinki: Gaudeamus, s. 558-563. STM. Sosiaali- ja terveysministeriö (2017). Sote-uudistuksen tavoitteet. http://alueuudistus.fi/soteuudistus/tavoitteet Van Aerschot, L. (2015). Vanhusten hoiva ja eriarvoisuus - omaiset ja raha oleellisia avun järjestämisessä. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 23 (1), s. 93-98. Ylänne, V. (toim.) (2012). Representing ageing: images and identities. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Zechner, M. & Valokivi, H. (2009). Hoivan tarve ja vanhan ihmisen toimintakyky. Teoksessa: A. Anttonen, H. Valokivi & M. Zechner (toim.), Hoiva. Tutkimus, politiikka ja arki. Tampere: Vastapaino, s. 154-175.