LEMPÄÄLÄN KUNTA Lempoisten asemakaavan muutos, Asemakortteli, Tampereentie 8 10 Kaavanumero 4042 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.1.2017, päivitetty 11.9.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. 1. Aloite Alueen asemakaavan muuttamisesta on laadittu asemakaavan käynnistämissopimus Asuva Oy:n ja Kiinteistö Oy Kauppatalo Kympin välillä. Käynnistämissopimus on hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 27.10.2016. Kaavamuutoksen käynnistämissopimuksen sopijapuolet ovat Lempäälän kunta, Asuva Oy ja Kiinteistö Oy Kauppatalo Kymppi. 2. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Lempäälän keskustassa rautatieaseman ja Pyhän Birgitan kirkon välisellä alueella, Asematien eteläpuolella. Suunnittelualueen koko on noin 0,9 hehtaaria. Suunnittelualueen likimääräinen rajaus kartalla MML 2017.
Alueella sijaitsee Kiinteistö Oy Kauppatalo Kympin toimisto- ja liikekiinteistö sekä kunnanvirastotalo Mainiemi, Tampereentie 8 sekä radan varren pysäköintialuetta. Alueen eteläpuolelle on asemakaavoitettu tuore Ydinkeskustakortteleiden asemakaava nro 5022/4041. Korttelialue oli mukana Ydinkeskustakortteleiden kaavaluonnoksissa, mutta rajattiin tässä yhteydessä asemakaavan ulkopuolelle. Maanomistus Suunnittelualueen kiinteistöt ovat: Osa kiinteistöstä Mainiemi 418-431-1-25, Lempäälän kunta Osa kiinteistöstä Asemanpiha 418-431-17-2, Lempäälän kunta Rohtopelto 418-431-1-201, Kiinteistö Oy Kauppatalo Kymppi Osa kiinteistöstä Aleksinvirasto 418-431-0001-0272, Aleksinvirasto Oy (katualuetta Asematie ja Lempäälän Aleksi) Lisäksi asemakaavan muutos koskee kunnan katualueita Tampereentiellä sekä Asematiellä. 3. Tavoitteet ja tausta Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa asemakaavaa niin, että se vastaa Lempäälän keskustan kehittämisen tavoitteita. Tavoitteena on kehittää aluetta keskustan osayleiskaavan sekä keskustan yleissuunnitelman pohjalta. Kaavoitustilanne Maakuntakaava PIRKANMAAN MAAKUNTAKAAVA 2040 Pirkanmaan maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan kokouksessaan 27.3.2017. Hyväksymispäätöksestä valitettiin. Pirkanmaan maakuntahallitus päätti 29.5.2017 maankäyttö- ja rakennuslain 201 :n nojalla maakuntakaavan voimaantulosta ennen kuin se oli saanut lainvoiman. Maakuntakaava tuli päätöksen mukaisesti voimaan, kun päätöksestä kuulutettiin 8.6.2017. Voimaan tullessaan Pirkanmaan maakuntakaava 2040 kumosi Pirkanmaan 1. maakuntakaavan, turvetuotantoa koskevan Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaavan, liikennettä ja logistiikkaa koskevan Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaavan sekä lisäksi entisen Kiikoisten kunnan alueen osalta Satakunnan maakuntakaavan. 2
Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi 23.5.2018 päätöksensä Pirkanmaan maakuntakaavaa 2040 koskien. Pirkanmaan maakuntahallitus on päättänyt 18.6.2018 valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-oikeuden päätöksestä. Maakuntakaavassa 2040 suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C), joka sijoittuu kaupunkiseudun keskusakselin kehittämisvyöhykkeelle (kk1). Keskustatoimintojen alueella (C) osoitetaan valtakunnan osakeskus, kaupunkitasoiset keskukset ja Tampereen ydinkaupunkiseudun alakeskukset. Merkintä sisältää niihin liittyvät keskustamaisen asumisen ja keskustahakuisten palvelu-, työpaikka- ja muiden toimintojen alueet liikennealueineen ja puistoineen. Alueen suunnittelumääräyksessä edellytetään, että suunnittelussa on otettava huomioon yhdyskuntarakenteen eheys, kaupunkikuvan omaleimaisuus, asuinympäristön laatu ja monipuolisuus, yhteydet seudullisille virkistysalueille, joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn toimintaedellytykset sekä liityntäpysäköinnin ja joukkoliikenteen vaihtopaikkojen kehittäminen. Alueen suunnittelussa on turvattava kulttuuriympäristöjen arvojen säilyminen. Alue on tiivistettävää asemanseutua (keltainen nuoliympyrä), jonka mukaisella merkinnällä osoitetaan yhdyskuntarakenteeltaan tiivistettävät alueet, jotka tukeutuvat ensisijaisesti raideliikenteeseen. Suunnittelumääräyksessä edellytetään, että alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on pyrittävä raideliikennettä tukevaan tiiviiseen yhdyskuntarakenteeseen sekä laadukkaisiin kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiin. Tiivistettävän alueen laajuus tulee tarkentaa yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Alueelle on osoitettu seudullisesti merkittävä rautatieliikenteen asema (neliömerkintä), jonka suunnittelumääräyksessä edellytetään, että alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee ottaa huomioon liityntäpysäköinnin tarpeet, saattoliikenteen ratkaisut sekä joukkoliikenteen vaihtomatkojen sujuvuus ja esteettömyys. Uusien asemien osalta yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota rataverkon toimivuuden ja kehittämismahdollisuuksien turvaamiseen. Alueelle on osoitettu merkittävästi parannettava päärata -merkintä, jolla osoitetaan henkilö- ja tavaraliikenteen kannalta merkittävät pääradat, joiden liikennetarve edellyttää radan merkittävää parantamista. Suunnittelumääräyksessä edellytetään, että yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varauduttava radan rakenteen ja turvallisuuden parantamiseen sekä tasoristeysten poistamiseen. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee erityistä huomiota kiinnittää luonto-, maisema- ja kulttuuriympäristöarvojen säilymiseen sekä ulkoilureittien ja ekologisen verkoston kannalta tärkeiden viheryhteyksien jatkuvuuden turvaamiseen. Rataosalla Tampere eteläinen maakunnan raja on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa varauduttava yhteensä neljään raiteeseen. Alueen läheisyyteen sijoittuu arkeologisen perinnön ydinaluetta (sininen palloviiva), jolla osoitetaan maakunnallisesti merkittävät laajat, yhtenäiset arkeologisen perinnön tihentymät. Suunnittelumääräyksessä edellytetään, että alueella sijaitsevien muinaisjäännösalueiden ja niiden lähialueiden maankäyttöä, rakentamista ja hoitoa suunniteltaessa on kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi otettava huomioon muinaisjäännösten suoja-alueet, maisemallinen sijainti ja mahdollinen liittyminen arvokkaisiin maisema-alueisiin ja/tai kulttuuriympäristöihin. 3
Ote maakuntakaava 2040. Osayleiskaava Suunnittelualue sisältyy Lempäälän keskustan osayleiskaavaan, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 7.9.2011. Kunnanvaltuuston päätöksestä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen 18.12.2012. Osayleiskaavan muutos tuli voimaan 28.1.2013. Keskustan osayleiskaavassa suunnittelualue on keskustatoimintojen aluetta (C), jolle saa sijoittaa keskustaan soveltuvaa asumista sekä hallinto-, toimisto-, palvelu- ja myymälätiloja sekä matkakeskuksen. Alueen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota kävelyalueen ja torin muodostamiseen sekä pysäköintijärjestelyihin. Rakennukset tulee suunnitella katutilaa ja torialuetta selkeästi rajaaviksi. Yleismääräyksessä edellytetään, että asemakaavoituksella on edistettävä monipuolista taajamakuvaa ja viihtyisyyttä. Asemakaavoituksessa on annettava selkeät määräykset arkkitehtuuriltaan korkeatasoisen alueen rakentamiseen. Näkymäakseli (nuoliviiva nä) edellyttää, että asemakaavoituksella on huolehdittava näkymäakselin luomisesta kirkon, asemarakennuksen ja Puistokadun välille. Lisäksi yleiskaavassa on osoitettu vanhan asemarakennuksen valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö merkinnällä akv. Kohteen ominaispiirteet tulee säilyttää. Rakentamisen ja ympäristönhoidon tulee sopeutua kulttuuriperintöön ja taajamakuvallisiin arvoihin. Hankkeista on pyydettävä lausunto museoviranomaisilta ja ELY-keskukselta. Yleismääräyksessä edellytetään, että suunnittelussa ja rakentamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota hulevesien hallintaan. Myös melulle herkät toiminnot on huomioitava sekä asemakaavoituksen yhteydessä selvitettävä mahdollinen liikenteen aiheuttama tärinä. Asuinrakentamisessa on huomioitava radon. 4
Ote Lempäälän keskustan osayleiskaavasta. Asemakaava Suunnittelualueella on voimassa asemakaavan nro 4024 (14.10.1986). Asemakaavassa alue on asuin, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (AL-15), puistoa (VP) ja katualuetta. Ote mustavalkoisesta asemakaavayhdistelmästä. 5
Muut suunnitelmat LEMPÄÄLÄN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA, 2015 Lempäälän keskustan yleissuunnitelma on syntynyt eri tahojen yhteistyönä havainnollistamaan kunnan tavoitteita yleiskaavatason ja asemakaavatason välille. Yleissuunnitelman laatimiseen kunnan viranhaltijoiden lisäksi osallistuivat mm. Aihio Arkkitehdit Oy, BST-Arkkitehdit Oy, Ramboll Finland Oy ja Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy. Yleissuunnitelman tavoitteena oli tutkia alueelle soveltuvaa mittakaavaa, kerrosalaa, kerroskorkeutta, asuntojen määrää, korttelirakennetta, autopaikkamäärää, palvelujen sijoittumista, liikenneratkaisua ja julkisen liikenteen reittejä. Kunnanhallitus hyväksyi Lempäälän keskusta-alueen yleissuunnitelman 9.2.2015. Kunnanhallitus päätti, että palvelut keskitetään kuntakeskustan ytimeen yleissuunnitelman mukaisesti. Rautatien haitat minimoidaan ja hyödyt optimoidaan. Olemassa olevat ja laadittavat selvitykset Suunnittelualuetta koskevat seuraavat selvitykset: KESKUSTAN SELVITYKSIÄ Liikennemeluselvitys 13.10.2015, Taratest Liikennetärinäselvitys 2.11.2015, Taratest Liikenne- ja pysäköintiselvitys 23.2.2016, Ramboll Lepakkoselvitys 2010, Pekka Rintamäki Maisema- ja viherverkkoselvitys 2013, MA-Arkkitehdit Keskustan kulttuuriympäristökohteiden inventointi 2009, KSOY Rakennetun ympäristön selvitys, 12.1.2016, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Pilaantuneen maan selvitys 2.5.2016, Pöyry Hulevesiselvitys 8.1.2016, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 4. Arvioitavat vaikutukset Asemakaavan laatimisen yhteydessä arvioidaan asemakaavan toteuttamisesta aiheutuvat vaikutukset rakennettuun ja luonnonympäristöön. Vaikutusten arviointi esitetään kaavaselostuksessa. Kaavoituksen yhteydessä arvioidaan mm. seuraavat asemakaavan vaikutukset: vaikutukset taajamakuvaan ja rakennettuun ympäristöön 6
vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja tekniseen huoltoon vaikutukset asumiseen vaikutukset virkistykseen vaikutukset palveluihin vaikutukset liikenneturvallisuuteen ja liikenteen järjestämiseen vaikutukset ympäristöön ja ympäristön häiriötekijöihin 5. Osalliset Suunnittelutyön osallisiin kuuluvat: MAANOMISTAJAT Kaava-alueen ja sen lähivaikutusalueen maanomistajat ja haltijat sekä maanomistajia edustavat järjestöt tai yritykset KUNNAN HALLINTOKUNNAT KUNNAN YHTIÖT JA LIIKELAITOKSET Lempäälän Kehitys Oy Lempäälän Vesi -liikelaitos Lempäälän Lämpö Oy VIRANOMAISET Pirkanmaan ELY-keskus Liikennevirasto Pirkanmaan liitto Pirkanmaan maakuntamuseo Pirkanmaan pelastuslaitos Seudullinen jätehuoltoviranomainen Pirkanmaan Jätehuolto Oy YRITYKSET JA YHDISTYKSET SEKÄ MUUT TAHOT VR-Yhtymä Oy Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenne Lempäälän seurakunta Lempäälän Yrittäjät ry Elenia Oy Elisa Oyj Telia-Sonera Finland Oyj Ryynikän omakotiyhdistys ry Lempäälä-Seura ry Osallisten luetteloa täydennetään tarvittaessa. Osallisia ovat kaikki, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset, joiden toimialaa suunnittelu koskee (MRL 62 ). 7
6. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Kaavoituksen vaiheista tiedottaminen Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta sekä kaavaluonnoksen ja kaavaehdotuksen nähtävilläolosta ilmoitetaan Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, kunnan verkkosivuilla ja Lempäälän kunnan virallisten kuulutusten ilmoitustaululla. Lisäksi kaava-alueen maanomistajille ja asukkaille sekä osallisluettelossa mainituille viranomaisille tiedotetaan vireilletulosta erikseen. Asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville asettamisesta tiedotetaan kirjeitse niille asemakaavoitettavan alueen kunnan tiedossa oleville maanomistajille ja maan haltijoille, joiden kotikunta on toisella paikkakunnalla. Nähtävilläolojen järjestäminen Kaava-asiakirjat pidetään nähtävillä kunnan palvelupisteessä ja kunnan verkkosivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko kaavan valmisteluvaiheen ajan, ja siihen tehdään työn kuluessa tarvittavia muutoksia ja täydennyksiä. Kaavaluonnos pidetään nähtävillä 14 30 päivän ajan. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä 30 päivän ajan. Jos kaavaehdotukseen nähtävilläolon jälkeen tehdään olennaisia muutoksia, asetetaan se korjattuna uudelleen nähtäville. Suunnittelutyön aikana järjestetään tarvittaessa yleisötilaisuus, jossa esitellään laaditut selvitykset ja suunnitelmat. Mielipiteiden ja muistutusten esittäminen Osalliset voivat jättää huomautuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Huomautus tulee tehdä ennen asemakaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. Kaavaluonnoksesta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti tai suullisesti. Kaavaehdotuksesta voi esittää kirjallisen muistutuksen sen nähtävilläoloaikana. Mielipiteisiin ja muistutuksiin annetaan perustellut vastaukset. Muistutuksen esittäjällä on oikeus saada muistutukseen kirjallinen vastine, jos hän antaa muistutuksen yhteydessä osoitetietonsa. Mielipiteet ja muistutukset voi postittaa osoitteeseen: Lempäälän kunta Yhdyskunnan palvelualue PL 36 37501 Lempäälä tai toimittaa kunnan palvelupisteeseen, osoite Tampereentie 8 tai sähköpostilla osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi. 8
Valitusoikeus Asianosaisilla ja kunnan jäsenillä on oikeus jättää Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitus kaavan hyväksymispäätöksestä. Valitus on tehtävä 30 vuorokautta kaavan hyväksymispäätöksen julkaisemisesta. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Viranomaisyhteistyö Valtion viranomaisille sekä muille osallisviranomaisille tiedotetaan kaavoituksen vireilletulosta kirjeitse. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään postitse Pirkanmaan ELY-keskukselle. Kaavoituksen alkuvaiheessa järjestetään tarvittaessa MRL:n mukainen viranomaisneuvottelu kunnan, ELY-keskuksen sekä muiden asianosaisten viranomaisten kesken. Asemakaavaluonnoksista pyydetään osallisviranomaisilta alustavat lausunnot ja asemakaavaehdotuksesta virallinen lausunto. Viranomaisten kesken järjestetään tarvittaessa työneuvotteluja. Kaavaehdotuksesta järjestetään viranomaisneuvottelu kun lausunnot ja muistutukset on saatu. 7. Kaavoitusta koskevat päätökset ja sopimukset Kunnanhallitus on päättänyt asemakaavan laatimisesta 13.6.2016 179. Asemakaavan muutoksen laatimiseen liittyy maankäyttösopimus. 8. Alustava aikataulu Alla on esitetty kaavoituksen arvioitu aikataulu. Asemakaavaluonnos voidaan tarvittaessa asettaa uudelleen nähtäville. Myös asemakaavaehdotus voidaan palauttaa valmisteluun nähtävilläolon jälkeen, jos ilmenee tarvetta tehdä siihen merkittäviä muutoksia. Ajankohta Kaavoituksen vaihe 15.2.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen ja nähtäville asettaminen Syksy 2018 Kaavaluonnoksen tai luonnosvaihtoehtojen laatiminen Syksy 2018 Kaavaluonnoksen tai luonnosvaihtoehtojen nähtävilläolo Syksy-Talvi 2018 Vastineiden antaminen kaavaluonnoksesta esitettyihin lausuntoihin ja mielipiteisiin, kaavaluonnoksen tarkentaminen kaavaehdotukseksi Talvi-kevät 2019 Kaavaehdotuksen nähtävilläolo Talvi-kevät 2019 Vastineiden antaminen kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin, mahdolliset vähäiset tarkistukset kaavakarttaan Kevät-kesä 2019 Kaavan hyväksymiskäsittely 9
9. Asemakaavaan suunnittelijat Lempäälän kunta, yhdyskunnan palvelualue Tampereentie 8 PL 36, 37501 Lempäälä kaavoitusarkkitehti Maija Villanen puh. 040 133 7764 sähköposti: maija.villanen@lempaala.fi Lempäälässä - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Teija Mäkelä ma. kaavoituspäällikkö 10