Kunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kesken käydään vuosittain kehittämiskeskustelu ja tarpeen mukaan erillisiä viranomaisneuvotteluja.

Samankaltaiset tiedostot
KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

KAAVOITUSKATSAUS 2018

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Hinnerjoen osayleiskaava

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS 2018

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Ristolan asemakaavan muutos

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Katinhännän asemakaavan muutos

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

KAAVOITUSKATSAUS 2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2017

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

KAAVOITUSKATSAUS 2016

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoli ttinen ohjelma

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS, kaavaehdotus

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVOITUSKATSAUS 2007

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

KAAVOITUSKATSAUS 2011

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

Transkriptio:

1 EURAN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa selvitys Euran kunnassa ja Satakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa pyritään selostamaan kaava-asioiden käsittelyvaiheet ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteutukseen. 1. Kaavoitusorganisaatio, kaavoituksen suoritus Euran kunnan kaavoitustyötä johtaa kunnanhallitus. Hallintosäännön mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviä ovat maankäytön suunnittelu, kaavoitus, maapolitiikka ja asuntotuotannon edistäminen Kunnanhallitus valmistelee yleis- ja asemakaavat, antaa lausuntoja maakunta- ja muista kaavoista sekä valmistelee maankäyttösopimukset sekä kunnan maapolitiikkaan kuuluvat asiat. Kunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kesken käydään vuosittain kehittämiskeskustelu ja tarpeen mukaan erillisiä viranomaisneuvotteluja. Kunnan kaavoittaja vastaa kaavoitukseen liittyvästä esisuunnittelusta, erilaisten selvitysten laadinnasta, suunnitteluttamisesta, hallinnollisesta valmistelusta ja yhteydenpidosta eri viranomaisiin. Kaavoitustyön vastuuhenkilönä toimii kunnan tekninen johtaja (kunnan kaavoittaja MRL 20 ). Kunnalla ei ole omaa kaavojen laadintaorganisaatiota. Laadintatyö hankitaan ostopalveluina konsulttitoimistoilta. 2. Kaavoitukseen vaikuttaminen Kaavoitustyössä pyritään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa laatimaan suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kuntalaiset ja paikkakunnalla toimivat yhteisöt voivat vaikuttaa omaan elinympäristöönsä tekemällä aloitteita, osallistumalla kaavoitusta koskevaan keskusteluun yleisesti ja tuomalla julki mielipiteitään yksittäisissä esittely- ja neuvottelutilaisuuksissa. Vireillä oleviin kaavoihin voi nähtävilläoloaikana esittää mielipiteensä lausuntoina tai huomautuksina. 3. Maakuntakaava Maakuntakaavan laatimisesta vastaa Satakuntaliitto.

Maakuntakaava käsittää tarpeellisiin tutkimuksiin ja selvityksiin perustuvan yleispiirteisen suunnitelman alueiden käyttämiseksi ja yhdyskuntarakenteen periaatteiksi. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä muussa alueiden käytön järjestämisessä. Maakuntakaavan hyväksyy maakunnan liitto (Satakuntaliitto) ja vahvistaa ympäristöministeriö. Satakunnan maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä 30.11.2011 ja se on saanut lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä 13.3.2013. 2 4. Vaihemaakuntakaava Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 1 osoitetaan tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvat alueet. Satakunnan maakuntavaltuusto hyväksyi Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 joulukuussa 2013, jonka jälkeen vaihemaakuntakaava saatettiin ympäristöministeriön vahvistettavaksi. 3.12.2014 ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1. Vahvistamispäätöksen yhteydessä kaavasta tehdyt valitukset hylättiin. Satakunnan maakuntahallitus päätti 24.11.2014 käynnistää Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 laatimisen. Satakunnan maakuntahallitus päätti 15.12.2016 hyväksyä Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineiston ja asettaa aineiston nähtäville. Satakuntaliiton maakuntahallitus on päättänyt (MH 22.1.2018) hyväksyä Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotuksen ja lähettää kaavan lausuntokierrokselle. Tavoitteena on, että Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 asetetaan ehdotuksena (kaksivaiheinen ehdotusmenettely) julkisesti nähtäville syksyllä 2018. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kärkiteemana on energiantuotanto: turve, bioenergia, mahdollisesti tuulivoimatuotanto ja aurinkoenergia. Muita vaihemaakuntakaavan 2 teemoja ovat soiden moninaiskäyttö (kasvuturve, soiden suojelu ja virkistyskäyttö), kauppa, maisema-alueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt Satakuntaliiton maakuntavaltuusto hyväksyi 12.3.2012 uuden maakuntasuunnitelman, Satakunnan tulevaisuuskäsikirjan 2035. Tulevaisuuskäsikirja tavoittelee hyvää elämää Satakunnassa vuonna 2035 kolmen avainteeman kautta: kannustavaa yhteisöllisyyttä, puhdasta elinvoimaa ja ihmislähtöisiä ratkaisuja. 1) kannustavaa yhteisöllisyyttä Yrittäjähenkisyys Myönteisyys Kansainvälisyys Vastuu itsestä ja toisista 2) puhdasta elinvoimaa Kärkialat biotalous ja energia Puhdas ruoka ja juomavesi Puhdas luonnonympäristö

3 3) ihmislähtöisiä ratkaisuja Yhteisten asioiden hoito Palveluiden tuotanto Asuminen ja turvallisuus Arjen yhteydet Lisätietoja maakuntasuunnitelmasta on saatavissa Satakuntaliiton kotisivuilta, osoitteesta www.satakuntaliitto.fi. Maakuntavaltuusto hyväksyi 15.12.2017 Satakunnan maakuntaohjelman 2018-2021 ja siihen sisältyvän ympäristöselostuksen. Ohjelman tavoitteena on Satakunnan kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden edistäminen. Maakuntaohjelman rooli on keskeinen aluekehittämisen linjausten ja jatkuvuuden pohjana uuden maakunnan aloittaessa työnsä vuonna 2020. Uusi maakuntaohjelma koostuu kolmesta eri toimintalinjasta: kannustavaa yhteisöllisyyttä, puhdasta elinvoimaa ja ihmislähtöisiä ratkaisuja. 5. Yleiskaavoitus Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Kiukaisten kunnan (osa)yleiskaavan on kunnanvaltuusto hyväksynyt 16.9.1991. Yleiskaava kattaa Eurakosken ja Panelian taajama-alueet sekä Harolan, Myllymaan ja Panelian asemanseudun kyläkeskukset ympäristöineen. Yleiskaava-alue kattaa n. 45 % entisen Kiukaisten kunnan pinta-alasta, eli noin 68 km² ja sen alueella asuu yli 80 % asukkaista. Euran keskustan osayleiskaavan on kunnanvaltuusto hyväksynyt 23.5.2016. 21.11.2016 kunnanhallitus määräsi osayleiskaavan tulemaan voimaan muilta paitsi valitusten alaisilta osilta. Hallinto-oikeus hylkäsi kaavasta tehdyt valitukset 18.10.2017 ja kaava on kokonaisuudessaan lainvoimainen. Euran kuntaan ei ole laadittu koko kuntaa koskevaa yleiskaavaa. Kunnanvaltuuston hyväksymiä 1. asteen yleiskaavoja (rakennuslain mukaisin oikeusvaikutuksin) ovat: - Rantojen käytön yleissuunnitelma, valtuuston hyväksymä 1980 2. asteen yleiskaavoja (rakennuslain mukaisin oikeusvaikutuksin ): - Koskeljärven rantayleiskaava, ympäristöministeriön vahvistama 1986. - Mykorantien osayleiskaava, valtuuston hyväksymä 2011 - Euran keskustan osayleiskaava, valtuuston hyväksymä 2016

4 Kunnanvaltuusto on tehnyt periaatepäätökset osayleiskaavoituksen toteuttamiseksi: - Honkilahden - Koskenkylän oyk - Hinnerjoen oyk - Mannilan oyk. Mainittujen kylien osayleiskaavatyössä otetaan huomioon vuonna 2005 valmistuneen vesihuoltotyön tarjoamat mahdollisuudet. Kaava-alueiden osalta perusselvitysaineisto on pääosin olemassa, mutta edellyttää ajantasaistamista. Kaavoitustyöt toteutetaan erikseen päätettävän kaavoitusohjelman puitteissa. Hinnerjoen keskustan osalla laadittiin vuoden 2005 aikana kyläsuunnitelma (KYLÄkyllä! hanke) sekä Hinnerjoen liikennesuunnitelma (Hinnerjoen kyläyhdistys, Tiepiiri, Euran kunta). Suunnitelmat ovat tausta- ja perusaineistoa varsinaiseen yleiskaavatyöhön. Yleiskaavan(t) hyväksyy Euran valtuusto. Vireillä olevia yleiskaavahankkeita: 6. Rakennusjärjestys Simulan alueen osayleiskaava Rakennusjärjestyksen tarkoituksena on edistää sopivaa ja hyödyllistä rakentamista ja helpottaa kaavoituksen toteutumista. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Tarkistettu Pyhäjärviseudun rakennusjärjestys on hyväksytty MRL 15 :n mukaisesti 12.12.2011 toimialueen kuntien valtuustoissa: Euran kunnanvaltuusto 57; Köyliön kunnanvaltuusto 53 ja Säkylän kunnanvaltuusto 63. Rakennusjärjestys on tullut voimaan 17.1.2012. Syksyllä 2007 Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta vahvisti menettelytapaohjeet loma-asunnon muuttamisesta vakituiseksi asunnoksi ranta-alueilla. Ohjeet täydentävät Rakennusjärjestyksen määräyksiä. 7. Asemakaavoitus Asemakaava on kunnan maankäytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä koskeva suunnitelma. Asemakaavoin tapahtuva maankäytön suunnittelu on keskeinen osa kunnan itsehallintoa ja se kuuluu kunnan paikalliseen määräysvaltaan. Asemakaavan yleisen tehtävän lisäksi siinä on huomioitava paikalliset olosuhteet, taajama- ja maisemakuva, hyvä rakentamistapa sekä olemassa olevan rakennuskannan käytön edistäminen. Vireillä olevia asemakaavahankkeita: Kauttuan asemakaavan laajennus Kiperin asemakaava (kaavaluonnos ollut nähtävillä)

5 Kauttuan metsän asemakaava 1-vaihe (kaavaehdotus on valmis hyväksyttäväksi) Mikolanmäki kortteli YK, asemakaavan muutos (kuulutettu vireille) Kiiskinmäen asemakaavan muutos ja laajennus (hyväksytty, valituksia vireillä) Kreulanrannan asemakaava (kaavaehdotus ollut uudelleen nähtävillä), alueella on tehty rakennusinventointi ja keväällä 2017 alueella tehtiin arkeologisia tutkimuksia. Pyhäjärven länsirannan ranta-asemakaavan muutos, korttelit 2 ja 3, Suurkolakoski (tullut vireille 24.4.2017) Panelian asemakaavan muutos ja laajennus, korttelit 86 ja 87 (ollut luonnoksena nähtävillä) Yhdystien (Satakunnankadun) asemakaavan muutos, korttelit 553-563 (ehdotuksena nähtävillä) Käräjämäen asemakaavan muutos, kortteli 539 (ehdotuksena nähtävillä) Kiiskinmäen asemakaavan laajennus, korttelit 974-977 (ollut luonnoksena nähtävillä) Vuonna 2018 käynnistyvät uudet kaavahankkeet: Ranta-asemakaava Auvoljärvelle Eurakoski, asemakaavan muutos kortteli 112 tontti 6 Kirkonseudun asemakaava, kortteli 351 Eurakosken asemakaava, Urheilukentäntie Euran keskustaajaman kehittäminen, Liikekeskus, Soupas ja Voippaan alue. Etelä Euran osayleiskaava (Hinnerjoki) Keskustan osayleiskaavan päivitys kaupan osalta Mykoran alueen osayleiskaavan päivitys Muut kaavamuutokset: Muista, vähäisistä ja vain välitöntä naapurustoa koskevista kaavan tarkistuksista tiedotetaan osallisille erikseen kirjeitse. Asemakaavat hyväksyy Euran kunnanvaltuusto. Merkitykseltään vähäiset kaavat hyväksyy kunnanhallitus.

6 8. Kaavoitusohjelma Vuoden 2018 aikana pyritään siihen, että seuraavat kaavat saatetaan hyväksyttäväksi: Kauttuan asemakaavan laajennus (Ojanperä) Kauttuan metsän asemakaava 1-vaihe Kiiskinmäen asemakaavan muutos ja laajennus Kreulanrannan asemakaava Panelian asemakaavan muutos ja laajennus, korttelit 86 ja 87 Yhdystien (Satakunnankadun) asemakaavan muutos, korttelit 553-563 Käräjämäen asemakaavan muutos, kortteli 539 Kiiskinmäen asemakaavan laajennus, korttelit 974-977 Keskustan osayleiskaavan päivitys kaupan osalta Muuta Vuoden 2005 alusta on toiminut Euran, (Köyliön) ja Säkylän yhteinen ympäristöhallinto. Hallinto on sijoittunut Säkylän kunnanviraston yhteyteen ja on osa Säkylän kunnan organisaatiota käsittäen rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun, ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkinnän. Euran kunta vastaa edelleenkin kaavoituksesta, mittauspalveluista sekä kaava- ja karttapalveluista. Lisätietoja Kaavoituksesta, maapolitiikasta ja rakentamisesta antavat lisätietoja: Juha Majalahti kunnanjohtaja p. 044 4224 000 Kimmo Haapanen tekninen johtaja p. 044 4224 870 Kari Ruohonen mittausteknikko p. 044 4224 876 Mika Vainio rakennustarkastaja p. 83 281 (vaihde) Seuraava kaavoituskatsaus annetaan keväällä 2019. LIITE, kaavahankkeiden sijainnin osoittava karttaliite