Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Samankaltaiset tiedostot
Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet


Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Aspa-säätiö. Mikä on tärkeää asumisessa tukea tarvitsevien palveluissa vuonna 2020? Yhteenveto tuloksista 2016 Fountain Park Oy

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Miten jaksamme työelämässä?

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

Työkyky työuran lopussa julkisella sektorilla

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Työhyvinvointi ja johtaminen

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.

Valtuutetut: hyvinvointi, terveys ja elinvoima tärkeimmät kunnan ja maakunnan yhteistyöalueet

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

4event yrityksenä. Perustamisvuosi Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

TEM KULUTTAJAPOLIITTISEN OHJELMAN VUOSILLE VALMISTELU Kansalaisten ja asiantuntijoiden ajatusten samankaltaisuudet ja erot

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Hyvinvointia työstä Tiina Rajala. Työterveyslaitos

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

VANTAAN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI, SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS Lasten ja nuorten sujuva arki perusopetuksen kehittäminen

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen Eurosafety-messut

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset

Osuva-loppuseminaari

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

Työnilon julistus Liisa Hakala Johtaja STM / Työsuojeluosasto/ Toimintapolitiikkayksikkö

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategiaasiakirjan valmistelutilanne

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen

Tulosyhteenveto kansalaisten ajatuksista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä ihmisten

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

TYÖHYVINVOINTI KOLMANNELLA SEKTORILLA. Selvityksen päätulokset Pekka Kaunismaa & Kimmo Lind

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Pidempiä työuria työkaarimallin avulla. Päivi Lanttola,VM Työelämän risteyksissä teematilaisuus ikäjohtamisesta työuran eri vaiheissa 30.1.

KULJETUSYRITTÄJIEN ASENTEET TYÖURIEN PIDENTÄMISEEN

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Vetovoimaa sote-alan työpaikoille Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni

Nuoret mukana! - demokratiatapahtuma

KONECRANES YRITYSVASTUU SIDOSRYHMÄDIALOGI Tulokset lyhyesti

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

työkyvyttömyyseläkkeistä

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Sosiaali- ja terveysministeriö

Työhyvinvointikyselyn tulokset. Pirjo Saari Mela

TYÖURAN PIDENTÄMISEN KEINOPAKKI

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

Mikä on tärkeää ammatillisen koulutuksen kehittämisessä? AmKesu-aluetilaisuuksien ryhmätöiden yhteenveto. (marraskuun 2015 tilaisuudet)

Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Yksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

Anu Valtari PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Tutkimuksen tavoitteet

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

Työhyvinvointi ja johtaminen

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

Työn ja yksityiselämän tasapaino - ristiriitaa vai energiaa?

Tutkimuksen tavoitteet

Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

TTK kouluttaa. / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki

Transkriptio:

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park

Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää vaikuttajilta ja työntekijöiltä mitkä asiat ovat tärkeimpiä jotta työssä jatkettaisiin pitkään ja mihin asioihin Suomessa pitäisi keskittyä, jotta työurat pitenisivät. Kutsu osallistumaan: Vaikuttajat s-postilla ja työntekijät keva.fi & SoMe, järjestöt ja työpaikkojen Intrat Vaikuttajat (mm.): kuntien, valtion ja kirkon johto, ministeriöt, eduskunta, eläkeala, työmarkkinaosapuolet, asiantuntijat, media Osallistuneet: 4 978 henkilöä Käytetty aika: 24 minuuttia/osallistuja Vastaukset: yhteensä 14 520 ideaa, perustelua ja ehdotusta Toteutusajankohta: verkkoaivoriihi auki alkukesästä, analyysi kesä-syksy 2013 Vaikuttajien kysymys: Mihin asioihin Suomessa pitäisi keskittyä, jotta työurat pitenisivät? Työntekijöiden kysymys: Mitkä asiat ovat Sinulle tärkeitä, jotta jatkaisit työssä pitkään? Pauli Forma

Prosessi kutsusta tuloksiin 1 Kutsu sähköpostitse (vaikuttajat) ja Keva.fi sekä kuntien ja järjestöjen sivustot (työntekijät) 2 Taustamuuttujien selvittäminen 3 Mitkä asiat ovat Sinulle tärkeitä, jotta jatkaisit työssä pitkään? (työntekijät) 4. Mihin asioihin Suomessa pitäisi keskittyä, jotta työurat pitenisivät? (vaikuttajat) 5. Mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä? 6. Perustelu: Kerro mitä tekemällä tämä asia saataisiin käytäntöön? 7. Mitä juuri Kevan pitäisi tehdä työurien pidentämiseksi? 8. Raportti Raportti 3

Osallistumisia yhteensä 4978 Työntekijöitä on reilu enemmistö kaikista vastaajista. Ikäluokan 50-59 näkemykset korostuvat. 4000 3786 4000 3655 2500 3500 3000 3500 3000 2000 1975 2500 2500 1500 2000 2000 1500 1000 500 1181 1500 1000 500 885 1000 500 164 490 938 661 306 0 Työntekijöitä Asiantuntijoita 0 Mies Nainen 0 Alle 29 30-39 40-49 50-59 60-62 63-8.10.2013 4

Korkeakoulu 43 % Työntekijävastaajista lähes kaikki toimivat työelämässä Työntekijöiden ikäjakauma on saman suuntainen koko aineiston kanssa. Koulutustaso Perusaste 5 % Ammatilline n koulutus 52 % En 83 % Eläkkeen hakemistilanne Esimiesasemassa Kyllä 17 % 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Työntekijöiden ikä Alle 29 30-39 40-49 50-59 60-62 63- Muu tilanne 2 % Työmarkkina-asema On hakenut eläkettä, eläke on käsittelyssä tai saanut myöntävän päätöksen 3 % Ei ole hakenut eläkettä 96 % On hakenut eläkettä ja saanut hylkäävän päätöksen 1 % Eläkkeellä 1 % Olen työssä 97 % 8.10.2013 5

Mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä jotta työssä jatkettaisiin pitkään? Mihin Suomessa pitäisi keskittyä jotta työurat pitenisivät? Tärkeimmät asiat työurien pidentämiseksi liittyvät ilmapiiriin, työyhteisön sisäiseen yhteistyöhön ja asenteisiin Kuvion sininen palkki kertoo, kuinka monta kertaa ko. asia on mainittu aineistossa, vihreä palkki sen arvioidun tärkeyden. 6.5.2013 6

Mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä jotta työssä jatkettaisiin pitkään? Mihin Suomessa pitäisi keskittyä jotta työurat pitenisivät? Perhe jakaa näkemyksiä eniten samanmielisimmin ajatellaan yhteistyön tärkeydestä Yhteistyö työpaikalla Työyhteisön ilmapiiri Harrastukset ja vapaa-aika Henkinen hyvinvointi ja työntekijän arvostus Asenteelliset seikat Työterveys, työkyky & työhyvinvointi Johtaminen Työn koettu mielekkyys ja merkitys Työn kuormitus ja työaikojen joustavuus Ammattitaito ja koulutus Työyhteisön avoimuus ja tiedonkulku Työympäristö ja -puitteet Työkalut ja - välineet Oma vastuu Nuorten työllistyminen ja työuran aikaistaminen Palkka ja raha Perhe Mitä suurempi pallo, sitä enemmän aiheesta on puhuttu. Pystyakseli kuvaa asioiden koettua tärkeyttä ja vaaka-akseli erimielisyyttä niiden tärkeydestä. 6.5.2013 7 Työ - ja eläkejärjestelmän muuttaminen

Työntekijät: Mitkä asiat ovat Sinulle tärkeitä, jotta jatkaisit työssä pitkään? Vaikuttajat: Mihin asioihin Suomessa pitäisi keskittyä, jotta työurat pitenisivät? Osallistujaryhmien näkemyseroja 1/2 Yhteistyö on tärkeää sekä työntekijöille ja vaikuttajille vaikuttajat näkevät asenteellisiin seikkoihin vaikuttamisen kuitenkin tärkeimmäksi Työntekijöille tärkeää jotta työssä jatkettaisiin pitkään on työyhteisön ilmapiiri ja yhteistyö työpaikalla ristiriitaisin teema on perhe Vaikuttajien mielestä Suomessa on tärkeää keskittyä työurien pidentämiseksi asenteellisiin seikkoihin vaikuttamiseen ja yhteistyöhön työpaikalla ristiriitaisin asia on työurien pidentäminen alkupäästä 6.5.2013 8

Työntekijät: Mitkä asiat ovat Sinulle tärkeitä, jotta jatkaisit työssä pitkään? Vaikuttajat: Mihin asioihin Suomessa pitäisi keskittyä, jotta työurat pitenisivät? Osallistujaryhmien näkemyseroja 2/2 Ilmapiiri ja yhteistyö ovat tärkeimmät seikat niin nuorille kuin ikääntyneillekin vapaa-ajan tärkeys nousee nuorilla erityispiirteenä. Alle 29 vuotiaiden mielestä tärkeintä, jotta työssä jatkettaisiin pitkään on työyhteisön ilmapiiri, vapaa-aika ja työyhteisön yhteistyö Yli 60 vuotiaiden mielestä tärkeintä jotta työssä jatkettaisiin pitkään on asenteellisiin seikkoihin puuttuminen, työpaikan ilmapiiri ja työyhteisön yhteistyö ristiriitaisin asia on perhe 6.5.2013 9

Yhteenveto Tärkeimmät asiat joihin Suomessa tulisi keskittyä niin työurat pitenisivät Työyhteisön ilmapiiri Yhteistyö työpaikalla Työterveys, henkinen hyvinvointi ja johtaminen Asenteelliset seikat Harrastukset ja vapaa-aika Kenen tulisi ottaa haaste vastaan? Organisaatioiden johto, henkilöstö, työterveys ja ammattiliitot yhteistyönä Puolueet, työnantajat, ammattiliitot, koulutoimi, valtion instituutiot sekä media ja mielipidevaikuttajat Työterveys ja työnantajat yhteistyössä harrastus- ja urheiluseurojen sekä kolmannen sektorin kanssa Lainsäädäntö ja veroporkkanat sekä koulutukselliset toimenpiteet 6.5.2013 10

Työntekijöille tärkeintä on työyhteisön ilmapiiri ja yhteistyö työpaikalla Kuvion sininen palkki kertoo, kuinka monta kertaa ko. asia on mainittu aineistossa, vihreä palkki sen arvioidun tärkeyden. 6.5.2013 11

Työntekijöiden mielestä ristiriitaisinta on perhe Mitä suurempi pallo, sitä enemmän aiheesta on puhuttu. Pystyakseli kuvaa asioiden koettua tärkeyttä ja vaaka-akseli erimielisyyttä niiden tärkeydestä. 6.5.2013 12

Vaikuttajille tärkeintä on asenteellisiin seikkoihin vaikuttaminen ja yhteistyö työpaikalla Kuvion sininen palkki kertoo, kuinka monta kertaa ko. asia on mainittu aineistossa, vihreä palkki sen arvioidun tärkeyden. 6.5.2013 13

Vaikuttajien mielestä ristiriitaisinta on työurien pidentäminen alkupäästä nuoret työllistämällä Mitä suurempi pallo, sitä enemmän aiheesta on puhuttu. Pystyakseli kuvaa asioiden koettua tärkeyttä ja vaaka-akseli erimielisyyttä niiden tärkeydestä. 6.5.2013 14

Nuoret arvostavat työyhteisön ilmapiiriä, vapaa-aikaa ja yhteistyötä (alle 29 v). Otoksen pieni koko huomioitava (194 vastaajaa). Kuvion sininen palkki kertoo, kuinka monta kertaa ko. asia on mainittu aineistossa, vihreä palkki sen arvioidun tärkeyden. 6.5.2013 15

Ikääntyneemmät työntekijät arvostavat asenteellisia seikkoja, ilmapiiriä ja yhteistyötä (yli 60 v) Otoksen koko 967 vastaajaa. Kuvion sininen palkki kertoo, kuinka monta kertaa ko. asia on mainittu aineistossa, vihreä palkki sen arvioidun tärkeyden. 6.5.2013 16

Ikääntyneiden kohdalla mielestä ristiriitaisinta on perhe (yli 60 v) Mitä suurempi pallo, sitä enemmän aiheesta on puhuttu. Pystyakseli kuvaa asioiden koettua tärkeyttä ja vaaka-akseli erimielisyyttä niiden tärkeydestä. 6.5.2013 17