LEMPÄÄLÄN KUNNAN JA LEMPÄÄLÄN KEHITYS OY:N VÄLINEN OSTOPALVELUSOPIMUS 2018 1 (5) Tällä sopimuksella määritellään Lempäälän Kehitys Oy:ltä vuonna 2018 hankittavat palvelut ja niiden kustannukset sekä toiminnalle asetettavat vuositavoitteet. Tätä sopimusta koskevissa asioissa kuntaa edustaa kunnanjohtaja Heidi Rämö ja yhtiötä toimitusjohtaja Kari Löytty. Palvelujen tilaaja: Lempäälän kunta, kunnanjohtaja, myöhemmin kunta Palvelujen tuottaja: Lempäälän Kehitys Oy, myöhemmin yhtiö Yhtiössä olevat resurssit 4 henkeä: - toimitusjohtaja - toimistosihteeri - asiakkuuspäällikkö - yhteysjohtaja OSTOPALVELUSOPIMUKSEN PIIRIIN KUULUVAT PALVELUKOKONAISUUDET Kunkin palvelukokonaisuuden kohdalta määritellään tärkeimmät toimenpiteet, tavoitteet ja maksettava korvaus. 1. KUNNAN ELINKEINOTOIMEN JOHTAMINEN JA SEUDULLINEN ELINKEINOYHTEISTYÖ Elinkeinotoimen johtaminen sisältää a) Lempäälän kunnan elinkeinojohtajan tehtävät sekä b) osallistumisen Tampereen seudun elinkeinoyhteistyöhön ja kehittämiseen Business Tampereen (entinen Tredea) sekä seudun kuntien kanssa. : a) Kunnan elinkeinojohtajan tehtävät toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kuntakonsernin kanssa. Yhtiön toimitusjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Hän myös esittelee tarvittaessa elinkeinoasioita kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksissa. Toimitusjohtaja vastaa Elinkeinopoliittisessa yhteistyöryhmässä käsiteltävien asioiden valmistelusta yhteistyössä kunnanjohtajan ja puheenjohtajan kanssa. Elinkeinostrategian jalkauttaminen koko kuntaorganisaatioon on tärkeä tavoite. Aktiivisella elinkeinopolitiikalla ja vuorovaikutuksella ennakoidaan parhaiten yritysten tulevat tarpeet ja toteutetaan sujuvat palveluprosessit. b) Seudullista elinkeinoyhteistyötä pyritään kehittämään siten, että siitä olisi aiempaa enemmän konkreettista ja mitattavaa hyötyä yrityksille ja kunnille. Huolehdimme siitä, että Lempäälä on laadukkaasti ja positiivisesti esillä seudullisessa markkinoinnissa ja seudun kehittämisessä. Olemme aktiivisia myös seudun ulkopuolisissa kehittämishankkeessa. Tärkeä seudullinen tavoite on lentokentän kehittäminen ja matkustajamäärän lisääminen. Elinkeinotoimen johtamisesta ja palvelujen tuottamisesta yhtiölle maksettava korvaus elinkeinotoimen johtaminen ja palvelujen tuottamisesta maksettava korvaus on 2018 yhteensä 413 310 euroa, joka sisältää Business Tampereelle maksettavan korvauksen 232 444 euroa, Business Tampereen osuus laskutetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Elinkeinotoimen johtamisesta ja palveluista maksettava vuosikorvaus on 180 866 euroa ja se maksetaan seuraavasti: 60 866 euroa 30.1.2018, 60 000 euroa 31.5.2018 ja 60 000 euroa 30.9.2018.
2 (5) 2. YRITYSALUEIDEN KEHITTÄMINEN JA MARKKINOINTI Kehitämme ja myymme aktiivisesti Marjamäen yritysaluetta monikanavaisen markkinoinnin ja suorien kontaktien avulla. Yhtiön keskeisenä tavoitteena on työpaikkojen ja myyntitulojen hankkiminen Lempäälään. Tavoitteena on kasvattaa kunnan nykyistä yritystonttien kaavavarantoa, sujuvoittaa yritystonttien kaavoitusta ja palveluprosessia. Lempäälän kunnan yhdyskuntapalveluihin rekrytoidaan elinkeinokaavoittaja, joka yhdessä rakennusvalvonnan ja Lempäälän Kehityksen kanssa muodostavat Lupa Palvella Y-3 tiimin. Huolehdimme siitä, että tiimin toiminta käynnistyy mahdollisimman nopeasti. Käynnistämme vuoden 2018 aikana uuden yritysalueen kehittämisen moottoritien ja liittymien läheisyyteen yhdessä kunnan yhdyskuntapalvelujen kanssa. Tämä edellyttää tavoitteellista maanhankintaa. Lisäämme yrityskontakteja ja Marjamäen tunnettuutta osallistumalla tapahtumiin, mm. Alihankintamessuille Lempäälän omalla osastolla. Teemme yhteistyötä Ideaparkin ja Realparkin kanssa Marjamäen kehittämiseksi. Olemme mukana kehittämässä energiatehokasta Marjamäen yritysaluetta. Autamme yrityksiä löytämään toimitilat Lempäälästä hyödyntämällä ylläpitämäämme tontti- ja toimitilarekisteriä sekä kontaktejamme toimitiloja tarjoaviin tahoihin. Ohjaamme toimitiloja tarvitsevia ja toimitilojen rakentamista harkitsevia tahoja yhteistyöhön. Yritysalueiden kehittämisestä ja markkinoinnista sekä tonttien myynnistä yhtiölle maksettava korvaus Maksettava vuosikorvaus on yhteensä 172 175 euroa ja se maksetaan seuraavasti: 60 175 euroa 30.1.2018, 56 000 euroa 31.5.2018 ja 56 000 euroa 30.9.2018. 3. LEMPÄÄLÄN KUNTAKESKUKSEN VETOVOIMAN KEHITTÄMINEN Tavoitteena on hankkia ulkopuolista rahoitusta kuntakeskuksen kehittämiseen ja huolehtia kuntakeskuksen viihtyisyydestä ja vetovoimasta yhteistyössä yritysten ja kuntakeskuksen kehittämisryhmän kanssa. Vuoden 2018 haasteisiin kuuluu myös kuntakeskuksen ja Sääksjärven toritoiminnan kehittäminen. Lisäksi koordinoidaan ympäristöministeriön asemaseutujen asemaviikot-kampanjaa Lempäälän osalta. Osallistumme kuntakeskuksen kehittämisen työryhmän, viestintäryhmän ja NovaLempäälä-ryhmän työskentelyyn. Keskeisimmät tavoitteet ja toimenpiteet: - Yritysten houkuttelu kuntakeskukseen - Kuntakeskuksen ja Sääksjärven toritoiminnan kehittäminen - Ulkopuolisen rahoituksen hankinta - Kuntakeskuksen viihtyvyyden ja vetovoiman kehittäminen Palveluista maksettava korvaus Vuosikorvaus yhtiölle kuntakeskuksen vetovoiman kehittämisestä on 12 000 euroa, joka maksetaan 30.1.2018.
3 (5) 4. ELINKEINOVIESTINTÄ, MATKAILUN EDISTÄMINEN JA KEHITYSHANKKEIDEN VALMISTELU Tavoitteena on lisätä Lempäälän elinvoimaa ja houkuttelevuutta sekä yrittäjien ja sijoittajien että asukkaiden ja matkailijoiden keskuudessa. Lisäksi tavoitteena on valmistella ja toteuttaa strategianmukaisia kehittämishankkeita, joihin haetaan ulkopuolista rahoitusta. Elinkeinotoimen viestinnässä tavoitteena on mahdollisimman ajantasaisen tiedon välittäminen. Pääkanavana toimivat yrityksen omat Internet-sivut, joiden sisältöä ja saavutettavuutta kehitetään. Toteutamme BusinessLempäälä-domainin alle uusia sijoittujia ja Lempäälässä jo toimivia yrityksiä palvelevan sivuston ja käytämme hyväksi BusinessTampereen tarjoamia yhteistyöpalveluja. Käytämme myös muita sähköisen markkinoinnin kanavia, mm. VisitTampere-sivuja ja autamme lempääläläisiä yrityksiä saamaan viestinsä näihin kanaviin. Etsimme aktiivisesti uusia avauksia ja matkailullisia sekä muita vetovoimatekijöitä. Panostamme yhteistyöhön yrittäjien, kohteiden ja muiden toimijoiden kanssa. Ideaparkin alueella on meneillään voimakas kehitysvaihe. Teemme toimeenpano-ohjelman Ideaparkin alueen matkailun ja markkinointiyhteistyön kehittämiseksi. Toimimme aktiivisesti Kuokkalan museoraitin kehittämisryhmässä ja rakennamme yhteistyötä museoraitin toimijoiden kesken. Huolehdimme Kuokkalan Museoraitin, Birgitan polun, Myllyrannan tapahtumapuiston ja muiden kunnan omien matkailukohteiden markkinoinnista yhteistyössä Sivistyksen palvelualueen kanssa. Lisäämme Lempäälän matkailukohteiden, -palvelujen ja -yrittäjien näkyvyyttä sekä seudullisessa matkailutarjonnassa että matkailualan tapahtumissa mm. Matka2018-messuilla, Kotimaan matkailumessuilla 2018 sekä muissa tapahtumissa. Pidämme yllä ja laajennamme VisitLempäälä-sivuja mm. kieliversioilla. Selvitämme matkailuelinkeinon vaikuttavuutta Lempäälässä. Saatamme loppuun yleishyödyllisen kuntakeskuksen Leader-kehittämishankkeen (Koe ja viihdy rannassa). Selvitämme uusien hankkeiden käynnistämismahdollisuuksia (esim. Birgitan polku matkailutuotteeksi. Vierasvenesataman ja -laitureiden ajanmukaistaminen). Osallistumme harkinnan mukaan seudullisiin hankkeisiin, mm. Pirkanmaan matkailuhanke. Autamme yksityisiä hankehakijoita resurssien puitteissa hankkeiden valmistelussa. Palveluista maksettava korvaus Vuosikorvaus on 108 838 euroa (henkilöstö, kehityshankkeiden valmistelu, markkinointi, elinkeinoviestintä matkat, ilmoittelut, kampanjat, materiaalit), ja se maksetaan 48 838 euroa 30.1.2018, 30 000 euroa 31.5.2018 ja 30 000 euroa 30.9.2018. 5. YRITYSPALVELUT JA -PALVELUJEN KEHITTÄMINEN Lempäälän Kehitys Oy neuvoo, palvelee ja toimii aktiivisessa yhteistyössä yritysten kanssa. Tuemme uusien yritysten syntymistä ja kehittymistä mm. yhteistyöllä Ensimetrin ja ELY-keskuksen kanssa. Järjestämme kunnan ja yrittäjien kanssa yhteisiä tapahtumia ja infotilaisuuksia. Teemme yhteistyötä yrittäjäjärjestön kanssa esimerkiksi Lempäälän Yritysviestin ja Ideahuoneen toteuttamisessa. Ideaparkin ja
4 (5) kauppiaiden kanssa teemme yhteistyötä mm. huolehtimalla kauppiasyhdistyksen hallinnosta ja juoksevista asioista. Yritysrekisterin ja toimitilarekisterin päivitys ja ylläpito toteutetaan jatkuvana päivityksenä. Huolehdimme siitä, että Tietopaketin ja ylläpitämiemme rekisterien tiedot ovat oikeita ja ajan tasalla. Toteutamme Tietopaketin kirjana sekä sähköisenä versiona. Helpotamme lempääläläisten nuorten työllistymistä toteuttamalla kesätyörahakampanjan. Teemme yhteistyötä hankinta-asiamiespalvelun ja kunnan palvelualojen kanssa, mm. järjestämällä hankintamessut yrityksille. Valmistelemme hankintakalenteria hankintamessuille. Arvio vuoden 2018 yrityspalvelusta: rekistereiden ylläpito sekä päivittäminen kaikkien Lempäälässä toimivien yritysten osalta yritysneuvonta: noin 250 yritystä Ensimetrineuvonta: 130 yritysideaa / 50 uutta yritystä Palveluista maksettava korvaus: Yritysrekisterin ylläpito ja kehittäminen 2 500 euroa Tontti- ja toimitilarekisterin ylläpito ja kehittäminen 1 500 euroa Neuvonta ja yrityspalvelut (kokous-, ilmoittelu-, materiaalikulut ym.) 1000 euroa Aloittavien yritysten neuvontapalvelut ja palvelun markkinointi 1500 euroa Piippokeskuksen juhlatilan ja Hääkiven hallinnointi ja vuokraus 2 000 euroa Yllämainituista vuosikorvaus 8 500 euroa laskutetaan 31.5.2018 Tietopaketti 11 000 euroa laskutetaan 30.11.2018 Kesätyöraha tukikampanja 11 500 euroa laskutetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Toimitilojen muokkaamista ja remontointia tarkoituksenmukaisiksi jatketaan Aleksinviraston ja Vainion kiinteistön osalta, vuosikorvaus 7 000 euroa laskutetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Vuoden 2018 ostopalvelusopimuksen kokonaisarvo elinkeinopalveluiden osalta on 744 323 euroa, josta Business Tampereen osuus on 232 444 euroa. Yleisiä sopimusehtoja Kaikki hankkeiden ja palvelujen selkeästi kohdistettavat kulut laskutetaan kunnalta suoraan. 1. Sopimuksessa esitetyt laskutettavat summat ovat arvonlisäverottomia, joten laskutuksen yhteydessä niihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero 24 prosenttia. 2. Merkittävistä uusista sopimuskauden aikana tulevista tehtävistä sekä erillisistä matka-, tietoliikennetai materiaalikustannuksista sovitaan etukäteen kuten myös niiden rahoituksesta. 3. Yhtiö raportoi palvelujen toteuttamisesta toimintavuoden aikana kuntakonsernin ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi: niistä palveluista, joista laskutetaan erikseen, raportoidaan laskun yhteydessä hankkeista hankesopimuksissa ja-päätöksissä määritellyllä tavalla raportissa tulee esittää tiivis kuvaus suoritetuista toimenpiteistä ja/tai arvio tavoitteiden toteutumisesta - projekteissa raportit laaditaan ulkoisen rahoittajan hyväksymällä tavalla yhtiö toimittaa kunnalle vuosittaiset tilinpäätöstiedot arvio ostopalvelusopimuksen toteutumisesta esitetään kunnanhallitukselle kuntakonsernin ohjeistuksen mukaisesti
5 (5) Tätä sopimusta on laadittu kaksi kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. Tämä sopimus sitoo yhtiötä välittömästi ja kuntaa kun kunnanhallituksen sopimusta koskeva päätös on saanut lainvoiman. Lempäälässä / 2018 Lempäälän kunnanhallitus Lempäälän Kehitys Oy Kunnanjohtaja Heidi Rämö Toimitusjohtaja Kari Löytty