Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto"

Transkriptio

1 Seutuyhteistyön abc Pirkkalan valtuusto

2 NYT as TULEVAISUUDESSA Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Väestö Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Orivesi, Vesilahti, 4 462

3 Seutustrategia - Tulevaisuuden kaupunkiseutu

4 VAHVISTAMME KANSAINVÄLISTYMISTÄ JA LUOMME UUTTA OSAAMISTA JA TYÖMAHDOLLISUUKSIA. Hyvä saavutettavuus Parannamme kytkeytymistä kasvualueisiin. Edistämme suoria kvlentoyhteyksiä, nopeita junayhteyksiä sekä valtatieyhteyksiä. Edistämme myös digitaalisia yhteyksiä. Houkutteleva osaamis- ja innovaatioympäristö Hyödynnämme alueen korkeakouluyhteistyön ja tuemme ammattiosaamisen kehittymistä. Edistämme avointen innovaatioalustoja ja erilaisten organisaatioiden kohtaamista. Monipuolinen elinkeinorakenne Tuemme elinkeinorakenteen monipuolistumista ja sen kärkinä uudistuvaa teollisuutta, älykkään kaupunkiseudun ratkaisuja, elämystaloutta ja matkailua sekä terveys- ja hyvinvointitoimialaa. Aluetaloutta vahvistava yrittäjyys- ja työllisyyspolitiikka Edistämme yrittäjyyttä ja parannamme työllisyyspalveluja. Vahvistamme aluetaloutta hankinnoilla ja lisäämme innovaatioita edistäviä hankintatapoja.

5 EDISTÄMME VÄESTÖNKASVUA JA HYÖDYNNÄMME KAUPUNGISTUMISTA. KÄYTÄMME RESURSSEJA VIISAASTI JA HILLITSEMME ILMASTONMUUTOSTA. Toimiva yhdyskuntarakenne Rakennamme vahvaa yhdyskuntaa ja kasvua joukkoliikenteen ja hyvin saavutettavaan palveluverkon varaan. Kehitämme viihtyisyyttä keskustoissa ja asuinalueilla ja huomioimme arkiliikunnan, viherverkot ja vesistöt hyvinvoinnin tekijöinä. Huolehdimme päästötavoitteiden saavuttamisesta. Tunnistamme myös maaseudun mahdollisuudet. Rajaton sijoittumisalue Luomme yhtenäistä ja kansainvälisesti vetovoimaista sijoittumisympäristöä yrityksille. Tunnistamme seudun vahvuudet ja hyödynnämme niitä yritysten ja toimijoiden houkuttelussa. Tasapainoiset asuntomarkkinat Kaavoitamme riittävästi asuntoja ja edistämme laadukasta rakentamista. Vastaamme yhdessä kohtuuhintaisesta vuokraasumista ja sijoitamme sen palvelujen ja joukkoliikenneyhteyksien läheisyyteen.

6 UUDISTAMME PALVELUJA JA RAKENNAMME YHTEISÖLLISYYTTÄ ASUKKAIDEN KANSSA. Älykäs ja helppo asiointi Rakennamme digitaalista ja sujuvaa palvelukulttuuria ja siirrämme palveluja verkkoon. Avaamme palvelut ja tiedon yli organisaatiorajojen ja yhtenäistämme palvelukäytäntöjä. Hyvinvoivat kuntalaiset Tarjoamme perheille laadukkaat kasvatuksen ja koulutuksen palvelut. Edistämme asukkaiden hyvinvointia monipuolisilla vapaa-aikapalveluilla ja hyvällä infrastruktuurilla Osallistava toimintaympäristö Vahvistamme kaupunkiseutua alustana, jossa kunnat, asukkaat, yritykset ja järjestöt toimivat aktiivisesti ja kehittävät yhdessä yhteisöään.

7 Tuloksia

8 Kuntayhtymä, yhteistyörakenne

9 Seutuhallitus 2017-

10 Rakennesuunnitelma 2040 Varaudumme väestön kasvuun Tiivistämme yhdyskuntarakennetta Kehitämme keskustoja ja keskuksia Parannamme asuinympäristön laatua ja monipuolisuutta Vahvistamme elinkeinoelämän kasvua Uudistamme liikkumisen tapoja Parannamme palvelujen saavutettavuutta

11 Valtion ja kaupunkiseudun välinen MAL-yhteistyö K u n n a t Rakennesuunnitelma vuoteen 2030 Rakennesuunnitelma vuoteen 2040 V a l t i o MAL-aiesopimus MAL-aiesopimus MAL-sopimus

12 Yhteistyön pelisäännöt Avoimuus ja luottamus Yhteistyön ydin on osapuolten välinen luottamus. Kunnat kertovat avoimesti yhteistyöhön vaikuttavat tavoitteensa ja aikeensa. Yhteistyö näkyy kuntien puheissa, teoissa ja toisensa arvostamisessa. Hyöty Yhteistyöllä saadaan aikaan hyötyjä kaikille kunnille. Pienetkin onnistumiset ovat tärkeitä ja rakentavat maaperää isoille aikaansaannoksille. Hyödyt eivät välttämättä ole kaikille samanarvoisia. Aktiivisuus Seutuyhteistyöhankkeisiin osallistuvat pääsääntöisesti kaikki kunnat. Kunnat varmistavat seudullisten prosessien etenemisen organisaatioissaan. Maakuntayhteistyö Kunnat rakentavat aktiivisesti kaupunkiseudun ja maakunnan työnjakoa ja yhteistyömallia

13 Seuraa seutuyhteistyötä www. tampereenseutu.fi Sähköpostiin Seutukatsaus, sähköinen kirje 4 krt. vuodessa Seutuhallituksen asialista Työryhmien ja seutuhallituksen kokoustiedotteet Valtuutettujen seutufoorumi loppuvuosi 2017 Seutupäivä 1.6. (tai lähin arkipv)

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia. Kaupunkiseudun tonttipäivä Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Kaupunkiseudun tonttipäivä 27.4.2017 Seutuyhteistyö Seutuyhteistyö on kuntien päätöksiin perustuvaa yhteistyötä alueen kehittämiseksi Valtuustot ovat hyväksyneet

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus. Kunnanhallitusten seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus. Kunnanhallitusten seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Seutuyhteistyön strategia, toimintamalli ja tuloksellisuus Kunnanhallitusten seminaari 4.9.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen ALUE NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 1/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 1/ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta 2015-2016 pöytäkirja 1/2017 13.2.2017 Aika: 13.2.2017 klo 12.55-13.20 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoustila Pauhu, Kelloportinkatu

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutusohjelman ehdotus. Kuntajohtajat

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutusohjelman ehdotus. Kuntajohtajat Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutusohjelman ehdotus Kuntajohtajat 15.2.2017 Lähetesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot ovat hyväksyneet Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategian seutuyhteistyön

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutusohjelman luonnos, versio 2. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutusohjelman luonnos, versio 2. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutusohjelman luonnos, versio 2. Seutuhallitus 25.1.2017 18.1.2017 Lähetesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot (ovat hyväksyneet) Tulevaisuuden kaupunkiseutu

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategia, luonnos lausuntoja varten. Seutufoorumi Tampere-talo Seutujohtaja Päivi Nurminen

Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategia, luonnos lausuntoja varten. Seutufoorumi Tampere-talo Seutujohtaja Päivi Nurminen Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategia, luonnos lausuntoja varten Seutufoorumi 8.11.2016 Tampere-talo Seutujohtaja Päivi Nurminen Yhteistyön kehitys 10 v. Toimintaympäristön keskeiset muutokset Kaupungistuminen

Lisätiedot

Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla. Kuntamarkkinat Seutujohtaja Päivi Nurminen

Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla. Kuntamarkkinat Seutujohtaja Päivi Nurminen Seutuyhteistyön salaisuus Tampereenseudulla Kuntamarkkinat 11.9.2019 Seutujohtaja Päivi Nurminen 380 000 Tampereen kaupunkiseudun yhteistyö on parasta A-luokkaa Tampere Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Toteutuksen luonnostelua Seutuhallitus 14.12.2016 9.12.2016 Saatesanat Tampereen kaupunkiseudun valtuustot (ovat hyväksyneet) Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategian

Lisätiedot

TYÖOHJELMA, infra 2017-

TYÖOHJELMA, infra 2017- TYÖOHJELMA, infra 2017- PÄÄTTÄJÄ- JA SIDOSRYHMÄKYSELY KUNNALLISHALLITUSTEN TYÖPAJA ASIANTUNTIJATYÖPAJA TYÖRYHMÄT INFRATYÖRYHMÄN KEHITTÄMISPÄIVÄ 29.9. infra 24.11. Seutuhallituksen pj. Anna-Kaisa Ikonen:

Lisätiedot

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi

Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi Seutustrategia-asiakirjan valmistelu, alustavia tulkintoja sh:n keskustelun 28.9 pohjaksi 21.9.2016 21.9.2016 Strategiaprosessi Seutuyhteistyön strategiset ohjausvälineet, Sh.25.5 Strategia +10 v Kasvulle

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen

Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Tampereen kaupunkiseudun näkemys liikenneverkkojen kehittämiseen Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä, LVM 5.10.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Lisätiedot

Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja

Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja Päättäjien strategiaviestit työryhmille Pormestari Anna-Kaisa Ikonen Asiantuntijoiden seutustrategiatyöpaja 25.8.2016 Toimintaympäristömme muuttuu Tampereen kaupunkiseutu on kasvanut 10 vuoden aikana 40

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Seutufoorumi 27.11.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö Lähtökohtia Rakennesuunnitelmalle 2040 Seutustrategia 2020 Vetovoimainen Tampereen

Lisätiedot

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014.

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. MAL-sidosryhmäfoorumi 2.10.2015 Kasvukäytävän pohjoinen keskus Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. 1. Varaudumme väestön kasvuun 2. Tiivistämme yhdyskuntarakennetta 3. Kehitämme keskustoja ja

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Keskustelutilaisuus 4.11.2014, Ympäristöministeriö Päivi Nurminen, seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu

Lisätiedot

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Onnistumisia seutuyhteistyössä. Tampereen kaupunkiseudulla. Oulu Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Onnistumisia seutuyhteistyössä Tampereen kaupunkiseudulla Oulu 2.3.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Aiheita 1. Yhteistyön rakenne 2. Aikaansaannoksia 3. Kaupunkiseutujen yhteistyön

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 2.11.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategia Luonnos, seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategia Luonnos, seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu strategia Luonnos, seutuhallitus 26.10.2016 18.10.2016 Seutustrategian elementit Osa 1. STRATEGIA, valtuustot hyväksyvät Yhteistyön missio ja visio Strategian pääviestit ja

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella

Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Voiko kuntarajoja sivuuttaa? MAL-suunnittelu 8 kunnan alueella Kotkan-Haminan seutufoorumi 4.5.2016 Kimmo Kurunmäki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä www.tampereenseutu.fi www.tampereenseutu2040.fi

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 Kasvu tiivistyy sisäänpäin tultaessa Vuonna 2014 kaupunkiseudun väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4 500 vuonna 2013), mikä vastaa keskimääräistä kasvua 2000-luvulla.

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Kuntamarkkinat 14.9.2011 Seutujohtaja Päivi Nurminen Lähtökohdat Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 357 044 asukasta Kasvu 1,2 % Kasvun kärki kehyksellä

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

ESISELVITYS SEUDULLISEN SÄHKÖISEN PALVELUVERKKO- JA KARTTA - HANKKEEN KÄYNNISTÄMISESTÄ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Dimenteq Oy, 18.12.

ESISELVITYS SEUDULLISEN SÄHKÖISEN PALVELUVERKKO- JA KARTTA - HANKKEEN KÄYNNISTÄMISESTÄ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Dimenteq Oy, 18.12. DIMENTEQ OY ÖRNINKATU 15 24100 SALO FINLAND WWW.DIMENTEQ.FI ESISELVITYS SEUDULLISEN SÄHKÖISEN PALVELUVERKKO- JA KARTTA - HANKKEEN KÄYNNISTÄMISESTÄ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Dimenteq Oy, 18.12.2011

Lisätiedot

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011

Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa. Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelman 2030 toteuttaminen kunnissa Aulikki Graf 7.6.2011 Rakennesuunnitelma Rakennesuunnitelman tavoitekokonaisuus: Väestön kasvuun varaudutaan Yhdyskuntarakennetta tiivistetään Keskustoja

Lisätiedot

1 Ylöjärven kaupunki

1 Ylöjärven kaupunki 1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu

Tulevaisuuden kaupunkiseutu Tulevaisuuden kaupunkiseutu Hyvinvointiympäristön kehittämisohjelma 2017-2020 Siilovapaa, monialainen kehittämisohjelma. Uusi MAL Hyvinvoiva kuntalainen + hyvinvointia rakentava elinympäristö = elinvoima

Lisätiedot

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne. Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Kaupunkiseudun MAL3-sopimuksen valmistelutilanne Seutufoorumi 3.11.2015 Päivi Nurminen Esitykseni Sopimusmenettelyn lähtökohdat Kaupunkiseudun tavoitteet MAL3-kierrokselle Tavoitteista toimenpiteisiin

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen

Seutuhallituksen kokous Seutusihteeri Pohjonen Vuoden 2016 toiminnan toteutuminen 71 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2017, EHDOTUS Seutusihteeri Pohjonen 28.4.2016 Seutuyhteistyön vuosisuunnittelua ohjaavat seutustrategia, rakennesuunnitelma 2040 ja MAL3-sopimus. Vuonna 2010 hyväksytty seutustrategia

Lisätiedot

Seutuhallitus vastaa kuntayhtymän viestinnästä ja tiedottamisesta. Seutuhallitus hyväksyy viestintäperiaatteet.

Seutuhallitus vastaa kuntayhtymän viestinnästä ja tiedottamisesta. Seutuhallitus hyväksyy viestintäperiaatteet. Viestintäperiaatteet 1. Viestinnän tavoitteet 2. Seutuviestinnän kokonaisuus 3. Perusviestit 4. Viestinnän vastuut ja roolit 5. Kohderyhmät 6. Tapa puhua 7. Viestinnän kanavat 8. Häiriötilanteen viestintä

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 7/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT MUISTIO 7/ Aika: Keskiviikko 23.11.2016 klo 13:00-14:25 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokouskeskus Pellava, kokoustila Liekki, Kelloportinkatu 1 B, Tampere Osallistujat: Anttonen Kaisu ympäristöjohtaja Tampere,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 4/2015 20.2.2015

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 4/2015 20.2.2015 Aika: 20.2.2015 klo 8.08-9.30 Paikka: Seututoimiston kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä

Rohkeasti aikaansa edellä Älykkään teknologian llmastonmuutos ja luonnonvarojen Ääripäiden korostuminen Jyväskylä on ja kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki 1. Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI

Lisätiedot

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 90 000 asukkaan väestönkasvuun;

Lisätiedot

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013 Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus Seurantaryhmän 1. kokous , Helsinki

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus Seurantaryhmän 1. kokous , Helsinki Maankäytön, asumisen ja liikenteen (mal) aiesopimus 2011-2012 Seurantaryhmän 1. kokous 7.2.2012, Helsinki Tampereen kaupunkiseutu, 360 600 as., 8 kuntaa Tampere Kangasala Lempäälä Pirkkala Orivesi Nokia

Lisätiedot

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014

MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 MAL- SEURANTARAPORTTI 2014 Seutuhallitus 27.5.2015 Väestö, maanhankinta, kaavoitus, asuntotuotanto, liikkuminen Väestön kasvuun varautuminen Vuonna 2014 väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto

Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (MAL3) Lähetekeskustelu Sh ja Kjk 27.5.2015, työpajan yhteenveto Työpajan 27.5 teemat 1. Sopimusmenettelyn tavoitteet 2. Sopimuksen teemat ja

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa vahvistettava

Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa vahvistettava TIEDOTE 5.9.2016 Tampereen kaupunkiseudun elinvoimaa vahvistettava Maakuntauudistuksen toteutuessa Pirkanmaan ja koko Suomen etu on, että Tampereen kaupunkiseudun elinvoimakehitystä ei jarruteta hallinnollisin

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 16.4.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa

MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa MAL-verkoston pilotointi TEMin KOKO-ohjelmassa Seutujohtaja Päivi Nurminen 11.11.2009 Verkostoidea Verkostoisäntä Kaupunkiseutujen MAL-rooli MAL = maankäyttö + asuminen + liikenne Kaupunkiseutujen vastuulla

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2018

KUNTAYHTYMÄN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2018 KUNTAYHTYMÄN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2018 Jäsenkunnat hyväksyivät keväällä 2017 Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategian ja sen toteutusohjelman, jotka ohjaavat tavoitteiden asettamista vuodelle 2018.

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä Pro Rautatie seminaari 29.11.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

Rajaton seutu työpaja Synteesi- ja ohjelmointipaja

Rajaton seutu työpaja Synteesi- ja ohjelmointipaja Rajaton seutu työpaja 4 30.5.2018 Synteesi- ja ohjelmointipaja Pajassa 30.5. 10-10:45 1. Edellisessä työpajassa sovittua ja pajojen välissä esiin noussutta asiaa 2. Tiivistelmä analyyseistä sekä niistä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 4/2011 13.6.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 4/2011 13.6.2011 AIKA MAANANTAI 13.6.2011 KLO 12.05 14.00 PAIKKA KOKOUSHUONE KARUSELLI, VANHA KIRJASTOTALO KESKUSTORI 4, 1. KRS. OSALLISTUJAT Viitasaari Leena päivähoidon johtaja Tampere, pj. Aalto Ropo Anni päivähoidon

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2011 19.8.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU PÄIVÄHOIDON TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/2011 19.8.2011 AIKA PERJANTAI 19.8.2011 KLO 12.00 14.05 PAIKKA KOKOUSHUONE KARUSELLI, VANHA KIRJASTOTALO KESKUSTORI 4, 1. KRS. OSALLISTUJAT Viitasaari Leena päivähoidon johtaja Tampere, pj. Aalto Ropo Anni päivähoidon

Lisätiedot

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra

Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra LIITE 1 Seudun kestävän rakenteen kehittymisen kannalta keskeinen infra 1. Raitiotien laajeneminen Tampereelta Pirkkalan, Ylöjärven ja Kangasalan suuntiin - Valtio osallistuu vuosina 2019-2020 tapahtuvaan

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä

Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä Julkiset palvelut diginä kansalaisille ja yrityksille 2023 yhdessä tekemällä 27.9.2019 Kuntien digitalisaation yhteishankkeiden työpaja Marjukka Saarijärvi LÄHTÖKOHTA Ihmisiä ei velvoiteta käyttämään julkisia

Lisätiedot

TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TIEDOSTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA 23.8.2019 1 jotta me kaikki voisimme hyvin MISSIO Edistämme väestön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta, ehkäisemme sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä kehitämme

Lisätiedot

Mikä on rakennesuunnitelma?

Mikä on rakennesuunnitelma? Kimmo Kurunmäki, Seutufoorumi 13.11.2014 Mikä on rakennesuunnitelma? Kaupunkiseudun ydinalueita koskeva strateginen suunnitelma, jossa kuvataan maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluverkon tavoitteellinen

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma. Asuntopoliittinen ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Ilmastostrategia. Seutuhallituksen kokous 24.2.2010 Kuntajohtajakokous

Rakennesuunnitelma. Asuntopoliittinen ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Ilmastostrategia. Seutuhallituksen kokous 24.2.2010 Kuntajohtajakokous Rakennesuunnitelma Asuntopoliittinen ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Ilmastostrategia Seutuhallituksen kokous 24.2.2010 Kuntajohtajakokous Auli Heinävä seutuarkkitehti ma. Strategiahankkeet menossa

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus

Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 105/10.00.00.00/2012 41 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus 2016-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttoliike. 6.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttoliike Muuttoliike 2013 Muuttovoitto kasvanut, mutta muuttaminen vähentynyt Tampere sai vuonna 2013 muuttovoittoa yhteensä 2 366 henkilöä. Muuttovoitto kasvoi selvästi vuodesta 2012,

Lisätiedot

Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa

Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa Seudun kehittämisen keihäänkärjet esiin: Vaikutusten arviointi Tampereen kaupunkiseudun MAL-suunnittelussa Liikenne ja maankäyttö 2019 Tapani Touru Liikennejärjestelmäpäällikkö Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 5/ Aika: 14.6.2017 klo 13-14.30 Paikka: Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B Osallistujat: Ennen kokousta klo 12.00 alkaen on mahdollisuus ruokailuun ravintola Rootelissa Tampereen

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja alueidenkäytön suunnittelu 22.3.2011. Rakennusneuvos Aulis Tynkkynen Ympäristöministeriö

Ilmastonmuutos ja alueidenkäytön suunnittelu 22.3.2011. Rakennusneuvos Aulis Tynkkynen Ympäristöministeriö Ilmastonmuutos ja alueidenkäytön suunnittelu 22.3.2011 Rakennusneuvos Aulis Tynkkynen Ympäristöministeriö ILMASTONMUUTOS Kansallinen ilmastostrategia 2001 ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNTA JA HILLINTÄ ILMASTONMUUTOKSEEN

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

Tampere suurkaupunki

Tampere suurkaupunki Tampere suurkaupunki Teemme yhdessä Suomen parasta ja houkuttelevinta, pohjoismaista suurkaupunkia Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala Tampereen kaupunki Alue- ja paikallishallintopäivät 17. 18.8.2016 Kaupunkiseudun

Lisätiedot

TYÖSKENTELY MISSIO

TYÖSKENTELY MISSIO TYÖSKENTELY MISSIO MISSIO- Seutuyhteistyön perustehtävä-tiivistetty KOOSTE: Huolehtia yhteistyöllä elinvoimaisuudesta ja edunvalvonnasta (MALPE) niin, että asukkaat ja yritykset voivat hyvin - >säteily

Lisätiedot

Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko

Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko Digitalisaatio puristaa - Muuttuuko kunta? Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala @JarkkoOksala #SmartTampere Tietohallinto Tampereen kaupunkiseudulla Toiminnan volyymit Työasemia 25 000 (Seutu) Mobiililaitteita

Lisätiedot

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen

MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta. Seutujohtaja Päivi Nurminen MAL2-aiesopimuksen toteuttaminen ja seuranta Seutujohtaja Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 365 000 asukasta Tampereen kaupunkiseudun lähtökohdat Toinen sopimuskausi MAL1 sopimuksen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2018

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2018 Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2018 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 20.12.2018 klo 13.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Roine, Kelloportinkatu 1 B Tampereella 28.11.2018

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot

Viherrakenteen yleissuunnitelma, työsuunnitelma. Tampere Kangasala Orivesi Ylöjärvi Nokia Pirkkala Lempäälä Vesilahti

Viherrakenteen yleissuunnitelma, työsuunnitelma. Tampere Kangasala Orivesi Ylöjärvi Nokia Pirkkala Lempäälä Vesilahti Viherrakenteen yleissuunnitelma, työsuunnitelma Tampere Kangasala Orivesi Ylöjärvi Nokia Pirkkala Lempäälä Vesilahti 1 Sisällys 1. Lähtökohdat... 3 2. Sisältö... 4 2.1. Ekologia... 4 2.2. Virkistys...

Lisätiedot

KUNTIEN RAAKAMAAHANKINNAN SEURANTA

KUNTIEN RAAKAMAAHANKINNAN SEURANTA Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä KUNTIEN RAAKAMAAHANKINNAN SEURANTA vuosi 2013 Ari Kilpi maanhankintapäällikkö Tampereen kaupunki T A M P E R E E N K A U P U N K I Ari Kilpi 20.8.2014 1 Raakamaan käsitteestä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Nokian kaupungin LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Kaupunginjohtajan asettama työryhmä Tuomas Erkkilä (pj.) Marjatta Ainasoja, Sisko Nevala, Aila Vaimare Terttu Haataja, Kaisa Kirkko-Jaakkola,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN INFRAPALVELUJEN DIGITALISAATIO. Lassi Hursti

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN INFRAPALVELUJEN DIGITALISAATIO. Lassi Hursti TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN INFRAPALVELUJEN DIGITALISAATIO Lassi Hursti Taustaa ja tavoitteet Kaupunkiseudun infratyöryhmä päätti 22.2.2018 käynnistää selvityksen kaupunkiseudun infrapalvelujen digitalisaatiosta.

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot