KAUPPAOIKEUS 26.4.2010 - ARVIOINTIPERUSTEET 1 (Villa) Tapauksessa on ollut kyse hallituksen kelpoisuudesta ja toimivallasta suhteessa yhtiön toiminnan tarkoitukseen sekä huolellisuusvelvoitteen rikkomisesta mahdollisesti seuraavasta vahingonkorvausvastuusta suhteessa yhtiöön. Pisteitä on saanut muun muassa seuraavien asioiden käsittelystä. (Alla oleva ei ole siinä mielessä absoluuttinen mallivastaus, vaan täysiin pisteisiin on hyvinkin voinut päästä huomattavasti lyhyemmällä vastauksella, jos siinä on käsitelty samoja asioita. Tässä kysyttyä on avattu laajasti opetuksellisessa tarkoituksessa). -------------- Osakeyhtiölain (624/2006) 6 luvun 2 :n mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Myös pantin antaminen voi kuulua tähän tehtävään perustuvan hallituksen kelpoisuuden ja toimivallan piiriin. Sitoutuminen vastuuseen muusta kuin yhtiön omasta velasta tai vakuuden antaminen tällaisesta vieraasta velasta on kuitenkin yleensä erilaisessa asemassa kuin yhtiön omaan rahoitukseen liittyvä panttaus, jolleivät mainitunlaiset toimet ole osa yhtiön toimialan mukaista liiketoimintaa. Silti vierasta velkaa koskeva vastuusitoumuskin voi toisinaan palvella yhtiön omaa liiketoimintaa siten, että toimeen ryhtyminen yhtiön puolesta saattaa olla hallitukselle lain mukaan kuuluvan kelpoisuuden ja toimivallan puitteissa. Asia kuitenkin muuttuu oikeudellisesti erilaisin perustein arvioitavaksi, jos esimerkiksi panttaukseen liittyvät olosuhteet ovat sellaiset, että toimeen ryhtyminen rikkoo laissa yhtiön noudatettavaksi säädettyä kieltoa. Tällöin ei ole enää kysymys vain siitä, mihin hallituksella on oikeus ryhtyä yhtiön puolesta yhtiön toimielimenä, vaan siitä, mihin yhtiöllä ylipäänsä on oikeus ryhtyä ja mitä seuraa siitä, että tietty oikeustoimi on tehty vastoin yhtiön noudatettavana olevaa kieltoa. Nyt kysytyssä asiassa on tältä kannalta arvioitava erityisesti panttauksen suhdetta osakeyhtiölain 13 luvussa säädettyihin, yhtiön varojen käyttöä koskeviin kieltoihin ja rajoituksiin. Tämä johtuu siitä, että pantti on annettu yhtiön osakkeista pääosan omistaneen B:n velasta tilanteessa, jossa B on ollut heikossa taloudellisessa tilanteessa. Osakeyhtiön tarkoituksena on, jollei yhtiöjärjestyksessä ole määrätty toisin, voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Yhtiön varojen käyttö johonkin tarkoitukseen edellyttää yleensä, että yhtiö saa jossakin muodossa vastikkeen omille suorituksilleen. Yhtiön taloudelliseen asemaan nähden merkittävät vastikkeettomat suoritukset yhtiön varoista eivät yleensä ole sopusoinnussa yhtiön tarkoituksen kanssa, jollei voida olettaa niiden tuottavan yhtiölle sellaista epäsuoraa hyötyä, joka tekisi suoritukset yhtiön liiketoiminnallisten etujen kannalta perustelluiksi. Osakeyhtiölain 13 luvun 8 :ssä säädetään lisäksi nimenomaisesti, että yhtiön varojen lahjoittaminen on sallittua vain yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen ja silloinkin ainoastaan, jos lahjoituksen määrää käyttötarkoitukseen sekä yhtiön tilaan ja muihin olosuhteisiin katsoen voidaan pitää vähäisenä. Muunlaisten lahjoitusten osalta päätösvalta kuuluu yhtiökokoukselle. Hallituksella on oikeus käyttää yhtiön varoja sanottuun tarkoitukseen vain, jos kyse on yhtiön tilaan nähden vähäisistä määristä. Kuten osakeyhtiölain 13 luvun 1 :n 3 momentista ilmenee, muiden kuin mainitun luvun 1 :n mukaan määräytyvien jakokelpoisten varojen siirtäminen yhtiöltä osakkeenomistajille on kielletty. Varojenjakoa koskevien säännösten päätarkoituksena on turvata yhtiön pääoman pysyvyyttä yhtiön
velkojien suojaamiseksi. Näin ollen laissa tarkoitettuna varojen jakamisena ei ole perusteltua pitää pelkästään toimia, joilla - muuten kuin liiketoiminnallisin perustein - luovutetaan yhtiön omaisuutta sellaisin tavoin tai ehdoin, jotka välittömästi vähentävät yhtiön varallisuutta. Varojenjakoa koskevien rajoitusten alaisiksi tulee lukea myös sellaiset toimet, joilla yhtiöstä siirtyy varallisuutta osakkeenomistajan hyväksi niin, että se epäsuorasti merkitsee yhtiön varallisuusaseman heikkenemistä pääoman pysyvyyttä koskevaa sääntelyä loukkaavalla tavalla. Myös sivullisen kanssa tehdyn oikeustoimen, kuten vieraasta velasta annetun pantin osalta on kiinnitettävä huomio toimen tosiasialliseen luonteeseen tekoajankohdan olosuhteissa, kun arvioidaan, onko kysymyksessä sellainen vastikkeeton yhtiön varojen käyttö, jota osakeyhtiölaki ei yhtiölle salli. Osakeyhtiölaki kieltää yhtiön varojen vastikkeettoman siirtämisen muille kuin osakkeenomistajille, jollei siihen ole yhtiön liiketoiminnasta johtuvaa taloudellista perustetta tai kysymys ole erikseen sallitusta lahjoituksesta yleishyödylliseen tarkoitukseen. Edellä lausutun perusteella toimi, joka siihen ryhdyttäessä vallitsevissa olosuhteissa merkitsee yhtiön varojen käyttämistä osakkeenomistajan velkojen kattamiseen, voi olla kiellettyä varojen jakamista. Lain sallimana ei myöskään voida pitää yhtiön omaisuuden panttaamista osakkeenomistajan velasta tilanteessa, jossa velallisen taloudellinen asema huomioon ottaen on varsin todennäköistä, että pantattava omaisuus menetetään velallisen panttivelkojan hyväksi velan tullessa maksettavaksi asetetun vakuuden arvosta. Tällainen toimi merkitsee, että osakkeenomistajan velkoja saa saatavalleen suorituksen yhtiön varoista, sekä samalla sitä, että velallisena olevan osakkeenomistajan saama velka tulee katetuksi yhtiön varoin. Tämä olisi OYL 1 luvun 2 :n 1 momentista ja OYL 1 luvun 3 :n 2 momentista johdettavien sääntöjen vastaista. Yhtiön hallituksella ei ole oikeutta ryhtyä toimeen, jolla yhtiön varoja käytetään osakeyhtiölakiin sisältyvien, velkojien suojaamiseen tähtäävien säännösten mukaan kielletyllä tavalla. Niin yhtiön hallitus kuin oikeustoimen toisena osapuolena oleva ovat velvollisia tuntemaan yhtiön varojen käyttöä koskevat, osakeyhtiölakiin perustuvat kiellot ja rajoitukset. Toisaalta kun oikeustoimen kuuluminen tällaisen kiellon piiriin johtuu oikeustoimen tosiasiallisesta luonteesta niissä olosuhteissa, joissa se on tehty, on merkitystä myös kuitenkin annettava toisen osapuolen tietoisuudelle niistä seikoista, jotka tekevät toimesta kielletyn (ks. OYL 6 luvun 28 :n 1 momentin 3 kohta). Johdon jäsenten vastuu suuntautuu yhtäältä yhtiöön (OYL 22 luvun 1 :n 1 momentti), toisaalta osakkeenomistajiin ja muihin henkilöihin (OYL 22 luvun 1 :n 2 momentti). Hallituksen jäsenen on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään 1 luvun 8 :ssä säädetyn huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle. Yhtiöön nähden johto vastaa siis OYL 1 luvun 8 :ssä tarkoitettua huolellisuusvelvollisuuttaan rikkomalla aiheuttamastaan vahingosta. Johdon yhtiöön suuntautuvan, OYL 22 luvun 1 :n 1 momentissa viitatun huolellisuusvelvollisuuden perusta on päämies agenttisuhteessa yhtiön ja sen johdon välillä. vastuun tarkempaa sisältöä arvioitaessa on huomattava, että johdolla on velvollisuus huolellisesti toimien edistää yhtiön etua eli noudattaa sekä huolellisuus- että lojaliteettivelvollisuutta. Yhtiön etu on johdettavissa osakkeenomistajien eduksi, koska osakeyhtiön ensisijainen tarkoitus on voiton tuottaminen osakkeenomistajille, ellei yhtiöjärjestyksestä muuta ilmene. Ottaen huomioon OYL 1 luvun 7 :n yhdenvertaisuusperiaate, tämä tarkoittaa velvollisuutta edistää yhtiön kaikkien osakkeenomistajien yhteistä etua, joka osakeyhtiön tarkoitus huomioon ottaen on siis, ellei yhtiöjärjestyksessä ole muuta määrätty, voiton tuominen osakkeenomistajille, toisin sanoen osakkeenomistajien sijoituksen valistunut arvon maksimointi. Se, että johdon toiminnasta aiheutuu yhtiölle tappioita, ei pelkästään
osoita, että OYL 1 luvun 8 :n huolellisuusvelvollisuutta on rikottu. Johdon huolellisuusvelvollisuutta modifioi niin sanottu liiketoimintapäätösperiaate eli business judgment rule, jonka mukaan johto ei ole rikkonut huolellisuusvelvollisuuttaan, jos johdon päätökset perustuvat olosuhteisiin nähden asianmukaiseen harkintaan ja selvitykseen ja jos taas ei, vastuu voi realisoitua. 2 (Oesch) Haarmann - Mansala s. 46 ja 101. 3 (Vesala) 1) Kilpailunrajoituslaki (erit. 4 ) ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kilpailuartiklat (erit. 101 artikla). Jälkimmäinen tunnettiin ennen Lissabonin sopimusta EY:n perustamissopimuksena (erit. 81 artikla), joka on myös vielä hyväksytty vastauksena. 2) Kilpailunrajoituslain 4 ja EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artikla kattavat myös sellaiset yritysten valise yhteistyön muodot, jotka eivät muodosta sopimusoikeudellisesti sitovaa (tai varsinkaan kirjallista) sopimusta. 3) Keskeinen ongelma 4 ja 101 artiklan kannalta on A:n ja B:n yhteistyö, jolla ne Z:taa painostamalla ja sen kanssa sopimalla sulkevat C:n pois Suomen markkinoilta. Tämä A:n ja B:n kilpailevien yritysten yhteistyö erottaa tilanteen mm. siitä, että Z päättäisi itsenäisesti olla myymättä C:lle Liettuan myyntipisteestään ja siitä, että Z:n jakelusopimuksissaan sopisi kahdenkeskisesti A:n tai B:n kanssa, ettei se myy tuotteitaan muille jälleenmyyjille Suomen alueella tai edellyttää tuotteiden jälleenmyyjiltä tiettyjen vaatimusten täyttämistä (selektiivinen jakelu). Tapausta on lisäksi voinut arvioida myös muista näkökulmista (mm. A:n ja B: yhteinen määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, Z:n sopimukset vertikaaliset A:n ja B:n kanssa sopimukset). 4) Tapauksessa voisi vedota tehokkuuspuolustukseen (5 ja 101(3) artikla), mutta A:n ja B:n välinen yhteistyö ei todennäköisesti täyttäisi poikkeuksen edellytyksiä, mm. koska C:n vapaamatkustuksen aiheuttamaan ongelmaan (A:n ja B:n mahdollisesti C:n vapaamatkustuksen vuoksi epäoptimaalisen pienet kannustimet markkinoida Z:n tuotteita) todennäköisesti olisi vähemmän kilpailua rajoittava vaihtoehto (mm. selektiivinen jakelujärjestelmä). Lisäksi ei ole selvää, että lisääntynyt A:n ja B:n Z:n tuotteita koskeva neuvonta ja markkinointipanostus kompensoi kuluttajien todennäköisesti kohonneista hinnoista seuraavan haitan. 4 (Viitanen) Tapauksessa on kysymys terveysväittämien käytöstä markkinoinnissa. Nykyään tämän tyyppistä markkinointia sääntelee erityisesti uusi sopimatonta markkinointia koskeva KSL 2:3:n yleislauseke. Sen mukaan markkinointi a)ei saa olla huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastainen b)eikä se saa olla omiaan vääristämään kuluttajan taloudellista käyttäytymistä. Huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimusten vastaisuus: Kuten HE:stä ilmenee, tämän kohdan osalta voidaan hyödyntää vanhaa oikeuskäytäntöä.
Perinteisesti terveysväittämien eli tietyn hyödykkeen terveyttä edistävien tai sairautta poistavien väitteiden esittäminen on ollut meillä sallittua. Ne rinnastetaan kuitenkin tosiasiaväitteisiin, jotka elinkeinonharjoittajan on pystyttävä vaadittaessa näyttämään toteen. Elinkeinonharjoittaja ei voi täyttää tätä näyttövelvollisuuttaan pelkästään ns. tyytyväisten asiakkaiden lausumien perusteella, vaan näytön tulee olla tieteellistä. Siten markkinoinnin lainmukaisuuden arvioinnissa ei ole revelanttia se, onko Zikanderista ollut jotain apua ilmoituksissa esiintyvän entisen laulajan lihasvaivoihin. Siten sellaisten terveysväittämien esittäminen markkinoinnissa, joiden tueksi elinkeinonharjoittajalla ei ole esittää riittävää tieteellistä näyttöä, ja joissa tämä näyttövelvollisuus yritetään kiertää ns. tyytyväisten asiakkaiden kirjeillä, katsotaan varsin todennäköisesti huolellisen ammtinharjoittamisen vaatimuksen vastaiseksi. Taloudellista käyttäytymistä vääristävä vaikutus: KSL 2:3:n mukaan taloudellisen käyttäytymisen vääristymistä arvioitaessa olennaista on sen vaikutus markkinoinnin kohteena olevien kuluttajien käyttäytymiseen. Pykälän 3 momentti sisältää erityisen ns. heikkoja kuluttajia koskevan suojasäännöksen ( jotka ikänsä, vammansa tai herkkäuskoisuutensa vuoksi ovat erityisen alttiita vaikuttamiselle ). Terveysväittämien voidaan katsoa kohdistuvan erityisesti erilaisista sairauksista kärsiviin ihmisiin, joiden arviointikykyä toiveet parantumisesta usein olennaisesti heikentävät. Sen vuoksi vaikutuskynnys täyttyy tällaisen markkinoinnin osalta selvästi helpommin kuin muun tyyppisen markkinoinnin osalta. Tapausta saattoi periaatteessa lähestyä myös KSL 2:6:n perusteella. Sehän kieltää mm. sellaisen totuudenvastaisen tai harhaanjohtavan markkinoinnin, joka kohdistuu hyödykkeen käytön vaikutuksiin. Markkinointidirektiivin liitteen 1 ns. mustan listan kohdan 17 mukaan sopimattomana voidaan aina pitää sellaista perätöntä väitettä, jonka mukaan tietty tuote voi parantaa sairauksia, toimintahäiriöitä tai epämuodostumia. Mikäli listan 17 kohta (implementoitu myös Suomen lainsäädäntöön asetuksella) tulee tapauksessa sovellettavaksi, ei menettelyn taloudellista käyttäytymistä vääristävän vaikutuksen täyttymistä tarvitse enää pohtia, sillä mustalla listalla mainitut markkinointiväitteet täyttävät tuon edellytyksen automaattisesti. Ks. myös oppikirja s. 944-949 ja HE 32/2008 s. 6-8 ja 21-23. Huom! Yllättävän moni vastaaja tuntuu elävän siinä luulossa, että lakikirjatentissä riittää kun avaa lakikirjan oikeasta kohdasta, siteeraa paria pykälää ja kommentoi niitä muutamalla lauseella. Todellisuudessa lakikirjatentin ajatus on siinä, että opiskelijoiden lukuresursseja vapautetaan lakipykälien ulkoa oppimisesta tenttikirjallisuuteen tutustumiseen. Sen vuoksi lakikirjatentissä ei pelkästä oikeiden pykälien löytämisestä saa kuin korkeintaan kuin pari pistettä (eikä välttämättä aina niitäkään, jos pykäläviittaukset on merkitty väärin (esim. KSL 2:3:n sijasta KSL 3 tai KSL 3:3). Sitä suuremmat pistemäärät edellyttävät tenttikirjallisuudessa mainittujen seikkojen
muistamista ja kykyä soveltaa niitä kyseiseen oikeustapaukseen. Lisäksi oli varsin hämmentävää havaita, että lähes 10 opiskelijaa ei tenttiin valmistautuessaan ollut edes huomannut, että KSL 2 lukua oli radikaalisti uudistettu vuonna 2008!