YRITYSMUODOT JA YRITTÄJÄN VASTUU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YRITYSMUODOT JA YRITTÄJÄN VASTUU"

Transkriptio

1 YRITYSMUODOT JA YRITTÄJÄN VASTUU

2 YHTIÖMUODOT Yleisimmät yhtiömuodot ovat: Yksityisliike (Tmi) Avoin yhtiö (Ay) Kommandiittiyhtiö (Ky) Osakeyhtiö (Oy) Osakeyhtiö eroaa muista yhtiömuodoista siinä, että yhtiön omistajien vastuu on rajattua. Muissa yhtiömuodoissa omistajat vastaavat yhtiön velvoitteista omalla henkilökohtaisella omaisuudellaan. Yhtiömuotojen perusasiat on hyvä tuntea myös niiden yhtiömuotojen osalta, joita ei itsellä ole. Varsinkin PK-sektorilla sopimuskumppaneina voi olla eri yhtiömuotoja.

3 OSAKEYHTIÖ Osakeyhtiö on omistajistaan erillinen oikeushenkilö, joka syntyy rekisteröimällä. Yhtiöjärjestys on osakeyhtiön säännöt, jotka sitovat yhtiötä, sen johtoa ja osakkeenomistajia. Osakeyhtiöstä eivät osakkeenomistajat saa vapaasti nostaa varoja. Varoja voidaan nostaa: Palkkana Osinkojen jakaminen yhtiön voittovaroista Jakamalla varoja vapaan oman pääoman rahastosta (svop-rahasto) Omien osakkeiden ostaminen yhtiölle Alentamalla osakepääomaa

4 OSAKEYHTIÖ Mikäli osakeyhtiössä on useampia osakkeenomistajia on usein järkevää tehdä osakkeenomistajien keskinäinen osakassopimus. Osakassopimus sitoo vain niitä osakkeenomistajia, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Osakassopimuksen sisältö riippuu paljolti yhtiön toiminnasta ja osakkeenomistajien rooleista yhtiössä. Tyypillisiä osakassopimuksessa sovittavia asioita ovat mm. Yhtiön päätöksentekoon liittyvät asiat. Yhtiön rahoittaminen. Osakkaiden työskentely yhtiössä. Osakkeiden luovuttaminen. Yhtiön toiminnassa tehtyjen keksintöjen ja muiden aineettomien oikeuksien jakautuminen keksijän ja yhtiön välillä.

5 YRITTÄJÄN VASTUUASEMA OSAKEYHTIÖSSÄ Yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Aiheuttamalla huolellisuusvelvoitteen vastaisesti toimimalla tai muuten osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla yhtiölle vahinkoa, voi yhtiön johto olla henkilökohtaisessa korvausvastuussa. Yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan vastuun muodostuminen ei edellytä lainkaan osakkeiden omistamista. Tällöin myös ns. ulkopuoliset hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja voivat olla vahingonkorvausvastuussa. Hallituksen varajäsenet ovat vastuussa ainoastaan toimiessaan hallituksen jäsenen sijassa. Yhtiön johdon korvausvastuu voi realisoitua esim. konkurssissa tai yleensäkin tilanteissa, joissa on syntynyt taloudellista vahinkoa ulkopuolisille tahoille, esim. velkojille.

6 YRITTÄJÄN VASTUUASEMA OSAKEYHTIÖSSÄ Yhtiön johdon (hallitus ja toimitusjohtaja) on vastuunsa välttääkseen erityisesti kiinnitettävä huomiota huolelliseen toimintaan. Tehdyt päätökset tulisivat perustua huolelliseen harkintaan ja taustaselvityksiin. Laajakantoiset päätökset tulisi tehdä yhtiön hallituksen toimesta ja kokouksista tulisi laatia pöytäkirjat. Pöytäkirjat ovat todisteena tehdyistä päätöksistä ja niiden perusteluista. Myös pienissä osakeyhtiössä, joissa ei välttämättä ole kuin yksi osakkeenomistaja, joka toimii yhtiön hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä, tulisi laatia keskeisistä päätöksistään hallituksen kokouksen pöytäkirjat. Esim. lainan ottaminen, investointipäätökset ja yrityskaupat.

7 YRITTÄJÄN VASTUUASEMA OSAKEYHTIÖSSÄ Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että hallitus vastaa yhtiön organisaation rakentamisesta ja riittävien resurssien varaamisesta. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

8 YRITTÄJÄN VASTUUASEMA OSAKEYHTIÖSSÄ Varainhoidon valvonta on laaja käsite. Se tarkoittaa mm. yhtiön sopimusten valvontaa sekä maksuvalmiuden ja kannattavuuden seurantaa. Hallituksella on myös velvollisuus toimia aktiivisesti riskien minimoimiseksi, jos se havaitsee merkittäviä yhtiötä uhkaavia riskejä. Hallituksen kokouksissa on siis hyvä käsitellä kaikki merkittävät yhtiötä koskevat asiat ja tehdä niistä kirjalliset pöytäkirjat.

9 YRITTÄJÄN VASTUUASEMA OSAKEYHTIÖSSÄ Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siis yhtiön päivittäisen toiminnan johtamisesta hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtaja vastaa käytännössä kirjanpidon tekemisestä ja yhtiön varainhoidosta. Hallituksen tehtävä on valvoa ja ohjeistaa toimitusjohtajaa.

10 YRITTÄJÄN VASTUUASEMA OSAKEYHTIÖSSÄ Toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi. Toimitusjohtajalla on itsenäinen velvollisuus antaa hallitukselle olennaiset tiedot, jotta hallitus voi tehdä asianmukaisia päätöksiä ja valvoa yhtiön toimintaa. Hallituksella on myös oikeus velvoittaa toimitusjohtaja asioiden selvittämiseen ja tietojen antamiseen hallitukselle. Hallitus toimiikin usein toimitusjohtajalta saatavan informaation varassa.

11 BUSINESS JUDGEMENT RULE Yhtiön johto ei ole vahingonkorvausautomaatti. Riskit kuuluvat liiketoimintaan ja usein päätökset joudutaan tekemään puutteellisen tiedon varassa. Korvausvastuuta ei pääsääntöisesti synny, jos: Päätöksiä tehtäessä pyritään vilpittömästi yhtiön edun toteuttamiseen. Päätökset perustuvat huolelliseen harkintaan ja päätösten pohjaksi on hankittu kaikki tieto, joka on järkevällä tavalla ja järkevin kustannuksin ollut saatavilla. Mitä suurempi riski otetaan, niin sitä suurempi on tuotto-odotuksenkin oltava.

12 OMAN PÄÄOMAN PYSYVYYS Osakeyhtiölain mukaan jos yhtiön hallitus havaitsee, että yhtiön oma pääoma on negatiivinen on hallituksen tehtävä viipymättä osakepääoman menettämisestä rekisteri-ilmoitus. Ilmoitus rekisteröidään kaupparekisteriin. Merkinnän tekeminen ei estä merkintää tehnyttä yritystä toimimasta, mutta sillä voi olla vaikutusta esimerkiksi rahoituksen saantiin. Johdon laiminlyödessä kaupparekisterimerkinnän tekemisen ja tästä syystä velkojalle tai muulle taholle aiheutuu menetyksiä, voi yhtiön johto olla henkilökohtaisessa korvausvastuussa. Rekisterimerkintä voidaan poistaa, kun oma pääoma on palautunut siten, että se on puolet osakepääomasta.

13 HENKILÖYHTIÖT Avoimessa yhtiössä on kaksi tai useampia yhtiömiehiä. Kommandiittiyhtiössä on vähintään yksi vastuunalainen yhtiömies ja vähintään yksi äänetön yhtiömies. Muut yhtiömiehet vastaavat yhtiön sitoumuksista omalla omaisuudellaan paitsi kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies sijoittamallaan summalla. Kommandiittiyhtiön äänettömän yhtiömiehen rooli on samansuuntainen kuin osakeyhtiön osakkeenomistajan.

14 HENKILÖYHTIÖT Yhtiösopimus on pakollinen avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiesten välinen sopimus. Yhtiösopimuksessa on mainittava ainakin Toiminimi Toimiala Kotipaikka Yhtiömiehet Yhtiösopimuksessa mainitaan siis myös yhtiömiehet. Osakeyhtiön osakkeenomistajia ei vastaavalla tavalla rekisteröidä. Osakeyhtiössä rekisteröidään yhtiön johtoon kuuluvat henkilöt. Osakeyhtiön on kyllä pidettävä osakasluetteloa, josta käy ilmi osakkeenomistajat, mutta tätä ei rekisteröidä kaupparekisterin.

15 HENKILÖYHTIÖT Yhtiömiesten vastuu on solidaarista ja ensisijaista. Yhtiömies vastaa omasta osuudestaan yhtiön velkoihin, mutta myös kaikkien muiden yhtiömiesten osuudesta. Velkojan ei tarvitse ensin kääntyä yhtiön puoleen. Velkojan ei myöskään tarvitse kääntyä kaikkien yhtiömiesten puoleen. Velkoja voi periä velkansa suoraan yhdeltä yhtiömieheltä. Henkilöyhtiön konkurssissakin velkoja voi kääntyä suoraan yhden tai useamman yhtiömiehen puoleen.

16 HENKILÖYHTIÖT Ostaessaan yhtiöosuuden tulee yhtiömies vastuuseen myös niistä veloista, joita yhtiöllä on jo ollut hänen liittyessä yhtiöön. Myydessään yhtiöosuuden yhtiömies vastaa myös niistä veloista, jotka syntyvät hänen yhtiöstä eroamisensa jälkeen, siihen saakka kunnes hänen eronsa on merkitty kaupparekisteriin ja kuulutettu. Yhtiömiehellä on riski joutua myöhemminkin vastaamaan yhtiön veloista (ks. KKO 1993:158).

17 KKO 1993:158 Kommandiittiyhtiön oli tehnyt viiden vuoden määräaikaisen vuokrasopimuksen liikehuoneistosta vuonna Yhtiön vastuunalainen yhtiömies A oli eronnut yhtiöstä vuonna A joutui vastaamaan vuokrasopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä vuokranantajaa kohtaan yhtiön purkautuessa vuonna Vastuu syntyi vaikka A ei ollut vastuussa yhtiön purkautumisesta, eikä ollut edes yhtiömiehenä enää tuolloin. A oli solmiessaan määräaikaisen vuokrasopimuksen ollessaan vastuunalaisena yhtiömiehenä velvoittautunut vastaamaan henkilökohtaisesti vuokrasopimuksesta. Koska vuokranantajalla ei ollut mahdollisuutta irtisanoa määräaikaista vuokrasopimusta A irtisanoutuessa yhtiöstä, oli vuokranantajalla oikeus hakea korvausta A:lta.

18 HENKILÖYHTIÖT Yhtiömiehen joutuessa suorittamaan velkaa yli oman osuutensa, on hänellä oikeus periä erotus takaisin vain yhtiöltä, ei muilta yhtiömiehiltä. Tämä ns. regressio-oikeus toista yhtiömiestä kohtaan syntyy ainoastaan yhtiön purkautuessa tai yhtiömiehen erotessa yhtiöstä. Regressio-oikeudesta kannattaa siis sopia yhtiösopimuksessa. Yhtiömiehet eivät voi keskenään sopia velkojaa sitovasti niin, että jokainen vastuunalainen yhtiömies vastaisi vain pääluvun mukaisella osuudella yhtiön veloista. Tällainen yhtiömiesten keskeinen sopimus ei olisi pätevä velkojaa kohtaan.

19 HENKILÖYHTIÖT Velkoja voi myös vapauttaa yhden tai useamman yhtiömiehen vastuusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita velan anteeksiantoa. Yhtiö sekä muut yhtiömiehet ovat edelleen velasta vastuussa. Yhtiösopimuksessa tulisi sopia, että yhtiömies ei saa tehdä erillistä sopimusta velkojan kanssa yhtiömiehen vapauttamiseksi vastuusta. Velkojan vapauttaessa yhdenkin yhtiömiehen vastuustaan, voi takaaja sitä vastoin vapautua vastuustaan kokonaan.

20 YKSITYISLIIKE Yksityisliike (ammatin- tai liikkeenharjoittaja) on rakenteeltaan yksinkertaisin yritystoiminnan muoto. Tällöin luonnollinen henkilö harjoittaa elinkeinotoimintaa liikeyrityksen muodossa. Yksityisliike ei ole itsenäinen oikeushenkilö. Yksityisliikkeen omistaja edustaa liikettä ja tekee sitä koskevat sitoumukset. Yrittäjä vastaa henkilökohtaisesti tekemistään sitoumuksista. Yritysvarallisuus voidaan toki erottaa kirjanpidolla hänen henkilökohtaisesta varallisuudestaan. Tästä huolimatta yksityisliikkeen omistaja vastaa sekä yritysvarallisuudellaan että henkilökohtaisella varallisuudellaan liikkeen sitoumuksista.

21 YKSITYISLIIKE Yksityisliikkeen omistaja vastaa yritysvarallisuudellaan myös yksityishenkilöinä ottamistaan veloista. Velkojien näkökulmasta ei olekaan väliä kuuluuko yrittäjän omaisuus yritys- vai henkilökohtaiseen varallisuuteen. Yksityinen elinkeinonharjoittaja ei voi maksaa itselleen, puolisolleen eikä alle 14- vuotiaalle lapselleen verotuksessa vähennyskelpoista palkkaa. Varat nostetaan yksityisnostoina. Yksityisliikkeen omistaja voi nostaa vapaasti elinkeinotoiminnan varoja käyttöönsä, ilman välittömiä veroseurauksia. Yksityisliikkeen omistajaa verotetaan yritystoiminnan tuloksesta. Verot maksetaan ansio- ja pääomatuloina.

YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT Yrityksen perustaminen Yrityksen perustamisen vaiheet Oma tahto ja halu Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Yritysmuodon valinta Yritystoiminnan luvanvaraisuuden

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen Yritysmuodot T:mi OY KY AY OSK Yritysmuoto, eli yhtiömuoto on oikeudellinen muoto, jolla harjoitetaan yritystoimintaa. Suomessa yhtiön pitää rekisteröityä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään

Lisätiedot

Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava

Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Sisällys 1. Yhteisöoikeus 2. Asunto-osakeyhtiö 3. Kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU YRITTÄJÄJURIIDIIKKA 4.4.2007 YRITYKSEN PERUSTAMINEN. Kaija Kess Asianajaja, varatuomari

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU YRITTÄJÄJURIIDIIKKA 4.4.2007 YRITYKSEN PERUSTAMINEN. Kaija Kess Asianajaja, varatuomari HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU YRITTÄJÄJURIIDIIKKA 4.4.2007 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Kaija Kess Asianajaja, varatuomari Sisältö: Yritysmuodot Yksityisliike Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen startti-info

Aloittavan yrityksen startti-info Aloittavan yrityksen startti-info 30.3.2017 Sisältö Yritysesittely Rantalainen & Wahlsten Oy Yritysmuodot Verotus ja arvonlisäverotus Taloushallinnon järjestäminen Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Lisätiedot

ilmoittautuminen rekistereihin

ilmoittautuminen rekistereihin Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen

Lisätiedot

HETKY seminaari. Asianajaja, osakas Katia Duncker 12.6.2012

HETKY seminaari. Asianajaja, osakas Katia Duncker 12.6.2012 HETKY seminaari Asianajaja, osakas Katia Duncker 12.6.2012 Eri yritysmuodot Yritystoiminnan muodon valintaan vaikuttaa monesti verotukselliset syyt Eri yritysmuotoja ovat Yksityinen elinkeinonharjoittaja

Lisätiedot

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ulla Huovinen HAAGA-HELIA amk ulla.huovinen@haaga-helia.fi Työsuhteessa vai yrittäjänä? Työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä Vaikuttaa

Lisätiedot

Yritysinfo 19.5.2014. Haaga-Helia. Yritysneuvoja Hannele Kostiainen YritysHelsinki

Yritysinfo 19.5.2014. Haaga-Helia. Yritysneuvoja Hannele Kostiainen YritysHelsinki Yritysinfo 19.5.2014 Haaga-Helia Yritysneuvoja Hannele Kostiainen YritysHelsinki Luennon aiheet YritysHelsingin palvelut Yrityksen perustamisen vaiheet Sähköinen liiketoimintasuunnitelma Yritysmuodot YritysHelsinki?

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon

Lisätiedot

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Vastuunalainen yhtiömies

Lisätiedot

YRITYKSEN PERUSTAMINEN

YRITYKSEN PERUSTAMINEN YRITYKSEN PERUSTAMINEN Yrityksen perustamisen lähtökohta Yhtiömuodot Suojaus Talouden hoitaminen, rahoitus, kirjanpito Lainsäädäntö, verotus Hankinta, tuotanto ja markkinointi (tuotekehitys) Henkilöstön

Lisätiedot

Yrittäminen ja yritysmuodot

Yrittäminen ja yritysmuodot Yrittäminen ja yritysmuodot Oma nimesi Tutkielma x.xx.20xx Sisällys 1 Yrittäminen... 1 1.1 Yritysrakenne Suomessa... 1 1.2 Mitä yrittäjältä vaaditaan... 2 2 Yritysidea... 2 3 Yritysmuodon valinta... 3

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

Y H T I ÖSOPIMUS START UP RAHASTO JOENSUU KY

Y H T I ÖSOPIMUS START UP RAHASTO JOENSUU KY Y H T I ÖSOPIMUS START UP RAHASTO JOENSUU KY 1. OSAPUOLET 1.1 Vastuunalainen yhtiömies [Hallinnointiyhtiö], y-tunnus [ ] 1.2 Äänettömät yhtiömiehet Äänetön yhtiömies Y-tunnus Joensuun kaupunki 2. YHTIÖN

Lisätiedot

MAATILAYRITYKSEN OSAKEYHTIÖIT- TÄMINEN. ProAgria Etelä-Suomi ry Simo Solala yritys- ja talousasiantuntija 050 595 1059 simo.solala@proagria.

MAATILAYRITYKSEN OSAKEYHTIÖIT- TÄMINEN. ProAgria Etelä-Suomi ry Simo Solala yritys- ja talousasiantuntija 050 595 1059 simo.solala@proagria. MAATILAYRITYKSEN OSAKEYHTIÖIT- TÄMINEN ProAgria Etelä-Suomi ry Simo Solala yritys- ja talousasiantuntija 050 595 1059 simo.solala@proagria.fi Yksityinen maatalouden harjoittaja Harjoittaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

REKISTERIIN MERKITTÄVISTÄ YRITYKSISTÄ JA YHTEISÖISTÄ

REKISTERIIN MERKITTÄVISTÄ YRITYKSISTÄ JA YHTEISÖISTÄ MÄÄRÄYS OHJE Päivämäärä Nro 23.10.2007 AKE 92/2007 Sisältöalue Ajoneuvojen rekisteröinti Toimivallan säädösperusta Laki Ajoneuvohallintokeskuksesta 2 Kohderyhmät Rekisteröintitehtävien suorittajat Voimassaoloaika

Lisätiedot

Kommandiittiyhtiö, jossa 1 vastuunalainen ja 1 äänetön yhtiömies. Kommandiittiyhtiö, jossa 2 vastuunalaista yhtiömiestä ja 1 äänetön yhtiömies

Kommandiittiyhtiö, jossa 1 vastuunalainen ja 1 äänetön yhtiömies. Kommandiittiyhtiö, jossa 2 vastuunalaista yhtiömiestä ja 1 äänetön yhtiömies Yritystulkki 10: YHTIÖSOPIMUKSIA Sivu 1 (10) 14.5.2008 YHTIÖSOPIMUSMALLEJA Seuraavassa on yhtiösopimusmalleja eri yhtiömuodoille. Sopimusmalleja voidaan täydentää suoraan lomakepohjaan, ja tulostaa sen

Lisätiedot

4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema. 1. Yleistä. 2. Valta ja oikeus edustaa yhtiötä

4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema. 1. Yleistä. 2. Valta ja oikeus edustaa yhtiötä 4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema Antti Hannula Asianajaja, MBA, Senior Partner Asianajotoimisto Aldea Oy antti.hannula@aldea.fi 1. Yleistä Usein yhtiöissä pohditaan missä asioissa toimitusjohtajalla

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 Yhteiskunnallinen yritys ja muut yritysmuodot Henkilöyhtiöt Toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiöt Normaali osakeyhtiö Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

2. Osakeyhtiön purkamisen verokohtelu yhtiön ja sen osakkaan verotuksessa?

2. Osakeyhtiön purkamisen verokohtelu yhtiön ja sen osakkaan verotuksessa? Yritysverotus Erikoistumisjakso Kuulustelu 15.12.2016 osakkeenomistajat tekevät sijoitukset SVOP-rahastoon muussa kuin osakeomistuksen Yritysverotus Erikoistumisjakso Kuulustelu 24.11.2016 1. Mitä tarkoitetaan

Lisätiedot

Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter

Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter Minustako yrittäjä? Prizztech Oy Yhteispalvelupiste Enter Alkavan yrittäjän neuvonta Luottamuksellista ja maksutonta Yhteistyö Satakunnan TE-toimiston & Lounais-Suomen verotoimiston kanssa Tavoite: Mahdollisimman

Lisätiedot

MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS. Suunnittelu ja toteutus

MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS. Suunnittelu ja toteutus MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS Suunnittelu ja toteutus MAATILAN SUKUPOLVENVAIHDOS Ei normitilaa eikä sukupolvenvaihdosta Sukupolvenvaihdoksen kohde on maatilayritys, johon liittyy yksittäisen yrittäjäperheiden

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

YRITYSMUODOT JA YRITTÄJYYS

YRITYSMUODOT JA YRITTÄJYYS Jarmo Kulhelm 1 YRITYSMUODOT JA YRITTÄJYYS Suomessa vallitsee elinkeinonvapaus, joka tarkoittaa jokaisen Suomen kansalaisen periaatteellista oikeutta harjoittaa vapaasti elinkeinoa tai ammattia (poikkeuksena

Lisätiedot

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskauppatilaisuus, Vantaa 5.10.2016 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

Rekisteriin merkittävistä yrityksistä ja yhteisöistä

Rekisteriin merkittävistä yrityksistä ja yhteisöistä Ohje 1 (5) Antopäivä: 13.2.2013 Voimaantulopäivä: 13.2.2013 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa ohjeen AKE 92/2007 Soveltamisala: Katsastustoimipaikkojen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa elinkeinoverolain mukaan?

2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa elinkeinoverolain mukaan? Kuulustelu 24.11.2016 1. Mitä tarkoitetaan työperäisellä osingolla ja miten sitä käsitellään osingon maksavan osakeyhtiön ja osingonsaajan verotuksessa? 2. Miten käyttöomaisuushyödykkeet vähennetään verotuksessa

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Yritysmuodot. 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta. Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta. Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot 1. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Erot eri yritysmuodoissa omistajien vastuu yrityksen

Lisätiedot

Yrityksen myyntiin varautuminen taloudellisesti

Yrityksen myyntiin varautuminen taloudellisesti Yrityksen myyntiin varautuminen taloudellisesti Mikkelin Laskenta Oy 4.6.2019 Jokainen yritys on arvokas jokainen toimiva yritys on arvokas, koska on osoittanut olevansa tarpeellinen sillä on siis itseisarvo

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu

Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Omistajanvaihdostilaisuus Tuusula 20.9.2017 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

Kunta- ja maakuntaomisteisten yhtiöiden hallitusten rooli ja vastuu

Kunta- ja maakuntaomisteisten yhtiöiden hallitusten rooli ja vastuu 24.9.2018 Page 1 Kunta- ja maakuntaomisteisten yhtiöiden hallitusten rooli ja vastuu Vesa Haapamäki kaupunginjohtaja Virtain kaupunki Virtain kaupunki Perustamisvuosi 1868 Kauppala 1974 Kaupunki 1977 Pinta-ala

Lisätiedot

Yritysmuodon valintaan

Yritysmuodon valintaan Yritysmuodon valintaan vaikuttavista tekijöistä Sisällysluettelo Yritysmuodon valintaan vaikuttavista tekijöistä...3 Ei valmista patenttiratkaisua...3 Yritysmuodon valintaan vaikuttavia tekijöitä...3 Henkilöluku...3

Lisätiedot

Miten Perustaa Toiminimi

Miten Perustaa Toiminimi Miten Perustaa Toiminimi 1 / 7 2 / 7 3 / 7 Miten Perustaa Toiminimi Miten toiminimi perustetaan helposti? Tässä artikkelissa kerromme sinulle toiminimen perustamisesta niin kansantajuisesti kuin vain on

Lisätiedot

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 Minustako yrittäjä? Yrittäjän tärkein voimavara on vahva ammattitaito Yrittäjällä on motivaatiota, pitkäjännitteisyyttä ja halua menestyä ei lannistu ensimmäisistä

Lisätiedot

YRITYSJÄRJESTELYT. RJESTELYT Hämeenlinna 4.4.2007 Asianajaja, varatuomari Kaija Kess

YRITYSJÄRJESTELYT. RJESTELYT Hämeenlinna 4.4.2007 Asianajaja, varatuomari Kaija Kess YRITYSJÄRJESTELYT RJESTELYT Hämeenlinna 4.4.2007 Asianajaja, varatuomari Kaija Kess YRITYSJÄRJESTELYT RJESTELYT Yritysmuodon muutokset Yrityskaupat Yritysmuodon muutokset Yleensä osa yritysjärjestelykokonaisuutta

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Hallituspartneripäivät Oulussa 12.9.2014 Mitä hallituksen huolellisuusvelvoite tarkoittaa?

Hallituspartneripäivät Oulussa 12.9.2014 Mitä hallituksen huolellisuusvelvoite tarkoittaa? Hallituspartneripäivät Oulussa 12.9.2014 Mitä hallituksen huolellisuusvelvoite tarkoittaa? KHT Jari Karppinen Hallituksen työskentelyä ohjaavat yleisperiaatteet osakeyhtiölain näkökulmasta Sivu 2 Osakeyhtiölain

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ 5.9.2017 2 SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Y-tunnus: 0167870-2),

Lisätiedot

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn?

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Esite keskeisimmistä asioista, jotka vaikuttavat yrittäjän mahdollisuuteen saada velkajärjestely. Samat ehdot ja ohjeet koskevat sekä pää että sivutoimisia

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

Aktiivista omistajuutta vai varallisuutta kasvattavaa varainhoitoa - uuden säätiölain mahdollisuudet

Aktiivista omistajuutta vai varallisuutta kasvattavaa varainhoitoa - uuden säätiölain mahdollisuudet Aktiivista omistajuutta vai varallisuutta kasvattavaa varainhoitoa - uuden säätiölain mahdollisuudet - Juha Viertola Oikeustieteen lisensiaatti 12.1. SÄÄTIÖN VARAT ON SIJOITETTAVA VARMALLA JA TULOA TUOTTAVALLA

Lisätiedot

Ajanko Ajank ht h ais t t ais a t juridiikas juridiik t as a t ja verotuksesta Va V r a a r tuomari a Marja Blomqvist Blomqvis

Ajanko Ajank ht h ais t t ais a t juridiikas juridiik t as a t ja verotuksesta Va V r a a r tuomari a Marja Blomqvist Blomqvis Ajankohtaista juridiikasta ja verotuksesta Varatuomari Marja Blomqvist Kuluttajariitalautakunta 19.3.2013 Bordercollien pentu s. 25.2.11, myyty 29.4.11 1000 eurolla Lopetettu 26.5.11 perinnöllisen TNS

Lisätiedot

TILINTARKASTUSSYMPOSIUM

TILINTARKASTUSSYMPOSIUM TILINTARKASTUSSYMPOSIUM Osakeyhtiölainsäädännön keskeiset muutokset tilintarkastajan näkökulma professori, Veikko Vahtera Tampereen yliopisto veikko.vahtera@tuni.fi 12.6.2019 2 Ajankohtaiset osakeyhtiölain

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

Lainan nro: LAINAHAKEMUS. Saap...2016. A. R. Winterin rahaston lainahakemus. Lainan hakijat. Nimi: Henk.tunnus: S-posti:

Lainan nro: LAINAHAKEMUS. Saap...2016. A. R. Winterin rahaston lainahakemus. Lainan hakijat. Nimi: Henk.tunnus: S-posti: LAINAHAKEMUS Saap...2016 Lainan nro: A. R. Winterin rahaston lainahakemus Lainan hakijat Tiedot hakijasta: Tilan tai toimipaikan nimi: RNo tai y-tunnus: Toiminnan laatu: Lainan tarkoitus (käytä tarvittaessa

Lisätiedot

Liiketalouden koulutusohjelma / taloushallinto. YHTIÖMUOTOON JA TILITOIMISTOPALVELUIHIN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Case Tmi Kari Bäckman

Liiketalouden koulutusohjelma / taloushallinto. YHTIÖMUOTOON JA TILITOIMISTOPALVELUIHIN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Case Tmi Kari Bäckman KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma / taloushallinto Mikko Raussi YHTIÖMUOTOON JA TILITOIMISTOPALVELUIHIN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Case Tmi Kari Bäckman Opinnäytetyö 2015 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa

Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa Vantaan yrityskonttori Aviapolis Toimimme osoitteessa Äyritie 20, 01510 Vantaa 1 Asiakasvastuullisilla on käytössä laaja verkosto: Nordea Rahoitus Sijoitusasiantuntijat Nordea Markets Vakuutusasiantuntijat

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Toimitusjohtajasopimukset 4.11.2008

Toimitusjohtajasopimukset 4.11.2008 Toimitusjohtajasopimukset 4.11.2008 Toimitusjohtaja Toimitusjohtajan yleiset tehtävät Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (yleistoimivalta).

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe

Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto Määritelmä Jäsenmäärä ja pääoma edeltä käsin määräämättömät, voi vaihdella Tarkoituksena on tukea jäsenten taloudenpitoa tai elinkeinotoimintaa

Lisätiedot

Toiminimen ja henkilöyhtiöiden verokysymykset - keskeiset periaatteet Anne Roininen RSM Finland Oy

Toiminimen ja henkilöyhtiöiden verokysymykset - keskeiset periaatteet Anne Roininen RSM Finland Oy Toiminimen ja henkilöyhtiöiden verokysymykset - keskeiset periaatteet 22.11.2016 --- Anne Roininen RSM Finland Oy Ennen koulutusta 1. Mitä tiedän aiheesta etukäteen? 2. Mitä haluan oppia koulutuksessa?

Lisätiedot

Kunnalliset osakeyhtiöt

Kunnalliset osakeyhtiöt Kunnalliset osakeyhtiöt 12.10.2017 Kaupungin tytäryhtiöt Pietarsaaren Yrityskiinteistöt Oy Pietarsaaren Energia Oy Alerte Ab Oy Pietarsaaren Satama Oy Fastighets Ab Bodgärdet Kiinteistö Oy Jakobstads Gamla

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

Yksityistalouden järjestäminen saneerauksen rinnalla. Yrityksen maksukyky ja strateginen johtaminen 29.1.2010 Asianajaja Pekka Lindberg

Yksityistalouden järjestäminen saneerauksen rinnalla. Yrityksen maksukyky ja strateginen johtaminen 29.1.2010 Asianajaja Pekka Lindberg Yksityistalouden järjestäminen saneerauksen rinnalla Yrityksen maksukyky ja strateginen johtaminen 29.1.2010 Asianajaja Pekka Lindberg Esimerkkitapaus Perhe-oy toimitusjohtajana toiminut perheen äiti oli

Lisätiedot

Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet

Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet Metsän yhteisomistusmuodot - ongelmat ja kehittämistarpeet Marjut Vierimaa Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishankkeen ohjausryhmän kokous 25.1.2010, MMM Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Laki. osuuskuntalain 5 luvun 5 :n muuttamisesta

Laki. osuuskuntalain 5 luvun 5 :n muuttamisesta Liite 1 Rinnakkaistekstit 2. osuuskuntalain 5 luvun 5 :n muuttamisesta muutetaan 28 päivänä joulukuuta 2001 annetun osuuskuntalain (1488/2001) 5 luvun 5 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 890/2002,

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

YRITYS- JÄRJESTELYT. Raimo Immonen

YRITYS- JÄRJESTELYT. Raimo Immonen YRITYS- JÄRJESTELYT Raimo Immonen TALENTUM Helsinki 2011 Esipuhe... V Lyhenteet... XIII 1 JOHDANTO... 1 1.1 Yritysjärjestelytilanteiden jäsentäminen mitä ovat yritysjärjestelyt?... 1 1.2 Teoksen rakenne

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018 OSAKKEENOMISTAJAN YKSIMIELINEN PÄÄTÖS Tämä päätös on osakeyhtiölain 5 luvun 1 :n mukainen yhtiön osakkeenomistajan tekemä yksimielinen päätös. Osakkeenomistaja: Järvenpään kaupunki (y-tunnus 0126541-4),

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA Saimaan Tukipalvelut Oy 2 (6) 1 Jakautuminen Saimaan Tukipalvelut Oy (jäljempänä Jakautuva Yhtiö ) jakautuu siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 Evli Pankki Oyj:n hallitus (hallitus) on 13.2.2014 päättänyt Evli Pankki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 6.3.2013 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta.

1. Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Käsämän vesiosuuskunta ja kotipaikka Liperin kunta. Y-tunnus 0580 061-3 1 Hyväksytty osuuskunnan kokouksessa 24.6.2015 ja esitetään hyväksyttäväksi osuuskunnan ylimääräisessä kokouksessa 3.11.2015. KÄSÄMÄN VESIOSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1. Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

KOMMANDIITTI- VAI OSAKEYHTIÖ? Case Moto-Miksu Ky

KOMMANDIITTI- VAI OSAKEYHTIÖ? Case Moto-Miksu Ky Johanna Teittinen KOMMANDIITTI- VAI OSAKEYHTIÖ? Case Moto-Miksu Ky Opinnäytetyö Liiketalous 2017 Tekijä Tutkinto Aika Johanna Teittinen Tradenomi (AMK) Joulukuu 2017 Opinnäytetyön nimi Kommandiitti- vai

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2014

Määräykset ja ohjeet 3/2014 Määräykset ja ohjeet 3/2014 Toimiluvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Dnro FIVA 2/01.00/2013 Antopäivä 6.3.2014 Voimaantulopäivä 15.4.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko suosittaa franchising-yrittäjilleen alla olevan mukaista vakuutusturvaa. Harmaalla merkityt kohdat

Lisätiedot

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus

Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Ilkka Kajas Tax Partner PwC Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yleistä Varojen jako Yritysjärjestelyt Uusi osakeyhtiölaki ja verotus Yrityksen liiketoiminnan kannalta tietty

Lisätiedot

YRITYKSEN LAKIASIAT 2018

YRITYKSEN LAKIASIAT 2018 YRITYKSEN LAKIASIAT 2018 YRITYKSEN SOPIMUKSET Sopimuksin sovitaan osapuolten välisistä suoritteista, velvoitteista ja vastuista. Yrityksen kannattavuus on sidoksissa sen tekemiin sopimuksiin. Hyvät sopimukset

Lisätiedot

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että: SULAUTUMISSUUNNITELMA Yhteisöpalvelut Oy, jäljempänä "Sulautuva Yhtiö", (Y-tunnus 2443672-2) ja Varainhoito Oyj, jäljempänä "Vastaanottava Yhtiö", (Y-tunnus 1918955-2) hallitukset ovat laatineet seuraavan

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi

Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi tilintarkastajat yhtiön johto yhtiökokous hallintoneuvosto hallitus toimitusjohtaja yhtiöoikeudellinen

Lisätiedot