314 SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKKÖ Yleistä Varhaiskasvatusta ohjaavaa lainsäädäntöä on muutettu viime vuosina merkittävästi. Viimeisin muutos toteutui 1.9.2018 alkaen, kun uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) ja valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta (753/2018) tulivat voimaan. Uudessa laissa varhaiskasvatusta ohjaavan lainsäädännön irrottaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevasta lainsäädännöstä saatettiin loppusuoralle. Samalla lakia selkeytettiin muun muassa kokoamalla varhaiskasvatuksen eri osa-alueita koskevat säädökset yhteensä 14 lukuun. Lakiuudistuksessa merkittävin muutos koskee päiväkotien henkilöstöä. Henkilöstön nimikkeet uudistettiin ja kelpoisuusvaatimukset liitettiin osaksi lakia. Jatkossa päiväkodeissa työskentelee varhaiskasvatuksen opettajia, sosionomeja ja lastenhoitajia sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Päiväkodin henkilöstörakenne muuttuu vuoteen 2030 mennessä siten, että kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus. Uuden lain myötä varhaiskasvatukseen osallistuminen ei ole enää salassa pidettävä tieto. Se helpottaa muun muassa kodin ja varhaiskasvatuksen välistä viestintää. Laissa on lisäksi uusia säädöksiä koskien varhaiskasvatuksen tietovarantoa (Varda) ja siihen on liitetty yksityistä varhaiskasvatusta koskevat säädökset, joiden osalta noudatettiin aiemmin yksityisistä sosiaalipalveluista annettua lakia. Varhaiskasvatuslakiin jäi vielä sosiaali- ja terveydenhuollon säädökset palvelusetelistä. Niiden muuttaminen kytkeytyy muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapautta koskevan lainsäädännön säätämiseen. Palvelut ja toiminnan kehittäminen Palvelut Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tarjota ja kehittää varhaiskasvatusikäisten (10 kk - 6 v) lasten ja heidän perheidensä tarpeiden mukaisia, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja. Varhaiskasvatuspalvelut sisältävät myös esiopetuksen ja yksityisen hoidon tuen sekä avoimen varhaiskasvatuksen sekä lasten kotihoidon tukeen liittyvät Espoon tehtävät. Kunnan järjestämiä varhaiskasvatuspalveluja ovat kunnan omana toimintana toteutettu varhaiskasvatus päiväkodissa, ryhmäperhepäiväkodissa tai hoitajan kotona, varhaiskasvatuksen kerhotoiminta sekä ostopalveluna hankittu varhaiskasvatus. Espoon kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Espoossa ei käytetä varhaiskasvatuslain mahdollistamia rajoituksia lasten subjektiiviseen varhaiskasvatus- ja päivähoito-oikeuteen. Lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen turvataan riippumatta vanhempien työmarkkina-asemasta (15.2.2016 19). Kaupunginvaltuusto on myös päättänyt pitää kunnan päiväkodissa järjestämässä kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön ja lasten välisen suhdeluvun 3 vuotta täyttäneillä lapsilla 1:7:nä, kun säädösten mukaan se voisi olla 1:8. Ryhmien, joissa on osapäiväisiä lapsia, ryhmäkoko on enintään 24 lasta. Vanhemmat tai muut huoltajat, jotka eivät valitse kunnan järjestämää varhaiskasvatuspaikkaa, voivat saada lasten yksityisen hoidon tai kotihoidon tukea lapsensa varhaiskasvatukseen ja hoitoon. Varhaiskasvatuksen kysyntä kasvaa. Varhaiskasvatusikäisen (10 kk - 6v) suomen- ja vieraskielisen väestön määrä kasvaa vuonna 2019 väestöennusteen mukaan 199 lapsella. Koko kasvu johtuu vieraskielisten lasten määrän kasvusta. Lasten osallistumisaste varhaiskasvatukseen nousee taloussuunnitelmakauden aikana lähes 80 prosenttiin ikäluokasta. Lapsia siirtyy lasten kotihoidon tuelta ja kerhotoiminnasta kunnallisiin ja yksityisiin päiväkoteihin. Perhepäivähoidon kysyntä vähenee.
Henkilöstö Varhaiskasvatuksen perustana on henkilöstön laaja-alainen osaaminen, jolla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Henkilöstörakenteen muuttaminen uuden varhaiskasvatuslain mukaiseksi edellyttää Espoossa nykytasolla noin 700 lastenhoitajan tehtävän muuttumista vähitellen varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtäväksi vuoteen 2030 mennessä. Kunnallisissa päiväkodeissa ryhdytään muuttamaan henkilöstörakennetta jo vuodesta 2019 lukien, jotta se saadaan toteutettua siirtymäajan puitteissa. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen varahenkilöiden määrää lisätään vastaamaan kasvanutta lapsimäärää. Lisääminen toteutetaan kustannusneutraalisti siten, että se vähentää vuokratyövoiman käyttöä. Esiopetus Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Valmistavan opetuksen tarpeessa oleville esiopetusikäisille lapsille järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta. Esiopetuksen ja esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen lisäksi lapsi voi osallistua myös muuhun varhaiskasvatukseen. Esiopetusta varaudutaan järjestämään yhteensä 2 700 lapselle päiväkodeissa tai koulujen tiloissa. Avoin varhaiskasvatus Avointa varhaiskasvatusta järjestetään asukaspuistoissa ja avoimissa päiväkodeissa. Avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa järjestetään myös joissakin päiväkodeissa. Asukaspuistoissa pienille koululaisille tarjotaan mahdollisuus maksulliseen välipalaan koulujen lukuvuoden aikana. Yksityisen hoidon tuki Yksityisen hoidon tukea maksetaan perheille, jotka valitsevat lapselleen yksityisen varhaiskasvatuksen tai palkkaavat työsopimussuhteisen hoitajan hoitamaan lasta. Tuki sisältää lakisääteiset osat, hoitorahan ja tulosidonnaisen hoitolisän. Lakisääteinen yksityisen hoidon tuen hoitoraha ja hoitolisä on sidottu kansaneläkeindeksiin, niiden suuruus tarkastetaan vuosittain. Yksityisen hoidon tuet haetaan pääosin Kelalta. Espoon kaupunki rahoittaa asukkaidensa lakisääteiset tuet ja kuntalisät. Espoossa maksetaan lakisääteisten tukien lisäksi yksityisen hoidon tuen kuntalisiä seuraavasti: Korotus hoitorahaan: Varhaiskasvatus Alle 3-v. lapsi 3 6-v. lapsi Päiväkoti tai ryhmäperhepäivähoitopaikka 612 /kk 428 /kk Perhepäivähoitajan kotona tapahtuva varhaiskasv. 320 /kk 192 /kk Perheen kotiinsa palkkaama työsopimussuhteinen hoitaja lapsille 560 /kk 200 /kk Esiopetukseen liittyvä varhaiskasvatus Esiopetusikäinen lapsi Kaikki varhaiskasvatusmuodot 100 /kk Korotus tulosidonnaiseen hoitolisään: 100 /kk niille lapsille, joista maksetaan lakisääteisen tuen tulosidonnaista hoitolisää. Espoo maksaa lisäksi yksityisen hoidon tuen sisaruslisää toisesta lapsesta lukien perheille, joilla on useampi kuin yksi lapsi yksityisen palveluntuottajan järjestämässä varhaiskasvatuksessa päiväkodissa, ryhmäperhepäiväkodissa tai palveluntuottajan kotona tapahtuvassa perhepäivähoidossa. Sisaruslisä maksetaan myös perheelle, jonka edellä mainitussa yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevan lapsen sisarus on kunnallisessa tai ostopalveluna järjestetyssä varhaiskasvatuksessa. Espoo-lisien maksamisen ja yksityisten palveluntuottajien hyväksymisen ehtona on, että palveluntuottaja järjestää sekä osa-aikaista että kokoaikaista varhaiskasvatusta. Perheen palkkaaman työsopimussuhteisen hoitajan työajan tulee olla yli 20 tuntia viikossa.
Esiopetuksesta suoritettava korvaus esiopetuksen järjestämispaikaksi hyväksytyille yksityisille päiväkodeille on 510 euroa/kk/esiopetuslapsi ajalta 1.8.2019-31.5.2020. Lasten kotihoidon tuki Lasten kotihoidon tukea voivat saada vanhempien valinnan mukaan vanhempainrahakauden päätyttyä perheet, joilla on alle 3-vuotias lapsi. Tukeen kuuluu lakisääteinen kotihoidontuki ja Espoo-lisä. Ottovanhemmilla on oikeus saada kotihoidon tukea myös 3 vuotta täyttäneestä lapsesta ajanjaksolta, joka päättyy, kun vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut kaksi vuotta. Alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmat voivat saada myös ns. joustavaa hoitorahaa työaikansa palkattomaan lyhentämiseen. Pienten koululaisten (1. - 2. lk) vanhemmille työajan palkattomasta lyhentämisestä voidaan maksaa osittaista hoitorahaa. Lakisääteinen hoitoraha ja hoitolisä on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kotihoidon tuen kuntalisänä maksetaan 1.3.2019 alkaen Espoo-lisää160 euroa kuukaudessa silloin, kun perheen nuorin lapsi on vanhempainrahakauden päättyessä alle 2-vuotias. Espoo-lisän maksamisen ehdot muuttuvat varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi. 1.3.2019 alkaen Espoo-lisä maksetaan kotihoidon tuella olevasta perheen nuorimmasta lapsesta, vaikka perheen muut lapset ovat varhaiskasvatuksessa. Espoossa on lisäksi käytössä kaksi harkinnanvaraista muuta kotihoidon tuen Espoo-lisää: Niin sanottu monikkoperheille suunnattu tuki, jos perheeseen on syntynyt tai otettu ottolapseksi samanaikaisesti useampi kuin yksi lapsi. Monikkoperheille maksetaan kunnallisena lasten kotihoidon tukena 160 euroa kuukaudessa normaalin 158 arkipäivän vanhempainrahakauden jatkeeksi käytetyiltä päiviltä (enintään 60 arkipäivää). Tuki maksetaan toisesta samanaikaisesti syntyneestä tai ottolapseksi otetusta lapsesta alkaen. Ottovanhemmille maksetaan kotihoidon tuen Espoo-lisää 160 euroa kuukaudessa 3 vuotta täyttäneestä lapsesta ajanjaksolta, joka päättyy, kun vanhempainrahakauden alkamisesta on kulunut kaksi vuotta. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Varhaiskasvatuksen keskeisenä tavoitteena on edistää lasten iän ja kehitystason mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia, tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista sekä toteuttaa lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa ja mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset. Vuonna 2017 käyttöön otettu Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ohjaa toiminnan suunnittelua, toteutusta, arviointia ja kehittämistä. Varhaiskasvatussuunnitelman vakiintumista ja sen todentumista ja ohjataan ja tuetaan eri menetelmin. Vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatusikäisistä suomen- ja vieraskielisistä lapsista kasvaa. Henkilöstön kieli- ja kulttuuriosaamista lisätään osaamista kehittämällä ja pedagogista toimintaa vahvistamalla varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuriopettajien avulla. Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavaa opetusta kehitetään suomenkielisen opetuksen ja suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksiköiden yhteistyönä. Varhaiskasvatuksen kielirikasteista toimintaa lisätään ja lapset saavat kokemuksia vieraiden kielten oppimisesta muun muassa kielirikasteisessa ja kielikylpytoiminnassa. Lasten kulttuurikasvatusta kehitetään yhdessä kulttuurin tulosyksikön kanssa. Yhteistyössä suomenkielisen opetuksen ja muiden tulosyksiköiden kanssa edistetään lasten hyvinvointia, lasten kasvun, kehityksen ja elinikäisen oppimisen jatkumoita sekä eheitä oppimispolkuja varhaiskasvatuksesta opetukseen. Varhaiskasvatuksen lasta ja perhettä tukevia yhteistyörakenteita kehitetään yhdessä sosiaali- ja terveystoimen kanssa.
Hankkeiden kautta ja henkilöstön osaamista kehittämällä vahvistetaan lisäksi lasten tasavertaisia mahdollisuuksia hyödyntää oppimisessaan myös it-välineiden tuottamia virtuaalisia oppimisympäristöjä. sekä Samalla lisätään kasvattajien mahdollisuuksia käyttää sähköisiä välineitä lasten oppimisympäristöjen rikastamisessa sekä oppimisen tukemisessa valtakunnallisten normien edellyttämällä tavoilla. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelutuotteet Kunnan oman toiminnan, yksityisen hoidon tuen ja kotihoidon tuen yksikkökustannukset eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Kunnan oman toiminnan kustannukset ovat bruttokustannuksia, jolloin asiakasmaksutuloja ei ole vähennetty. Kustannuksiin sisältyvät kaikki palvelun tuottamiseen liittyvät kustannukset. Yksityisen hoidon tuen ja kotihoidon tuen kustannukset sisältävät vain asiakkaille maksettavan avustuksen sekä yksityisen varhaiskasvatuksen valvontaan ja ohjaukseen liittyvät kustannukset. Yksityisen hoidon tuen kustannukset eivät ole palvelutuotteen bruttokustannukset. Niihin eivät sisälly erilaiset maksut, joita asiakkaat maksavat suoraan palveluntuottajalle. Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen palvelut sekä lasten kielen ja kulttuurin tuen palvelut ovat oman toiminnan lisäksi tulevia kustannuksia näille kohderyhmille. Tunnusluvut Palvelutuotteet 2017-2019 TP 2017 TA 2018 2019 Varhaiskasvatus päiväkodissa oma, alle 3v. lapsi Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 35 195 36 347 38 799 6,7 % 2018-2019 muutos% 2020 2021 - suorite: Lapsia 1 965 2 020 2 080 3,0 % 2 090 2 120 - yksikkökustannus e/lapsi 17 911 17 994 18 653 3,7 % Varhaiskasvatus ja esiopetus päiväkodissa oma, 3v. täyttänyt lapsi Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 88 905 94 399 100 454 6,4 % - suorite: Lapsia 8 686 9 181 9 469 3,1 % 9 680 9 970 - yksikkökustannus e/lapsi 10 235 10 282 10 609 3,2 % Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen palvelut Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 8 412 9 011 9 372 4,0 % - suorite: Lapsia 978 1 008 1 050 4,2 % 1 141 1 162 - yksikkökustannus e/lapsi 8 601 8 939 8 926-0,1 % Lasten kielen ja kulttuurin tuen palvelut Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 427 1 279 1 312 2,6 % - suorite: Lapsia 2 722 2 940 3 120 6,1 % 3 240 3 370 - yksikkökustannus e/lapsi 157 435 420-3,4 % Yksityisen hoidon tuki päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja lapsen kotona annettavaan varhaiskasvatukseen Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 20 322 20 847 22 247 6,7 % - suorite: Lapsia 2 349 2 620 2 758 5,3 % 3 080 3 270 - yksikkökustannus e/lapsi 8 651 7 957 8 066 1,4 % Kotihoidon tuki Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 23 112 23 197 19 697-15,1 % - suorite: Lapsia 4 310 4 300 4 000-7,0 % 3 800 3 700 - yksikkökustannus e/lapsi 5 363 5 395 4 924-8,7 % Muut palvelutuotteet Palvelutuotteen kokonaiskustannukset (1 000 ) 31 564 29 806 29 898 0,3 % Muut mittarit 2017-2021 Lapset keskimäärin vuoden aikana TP 2017 TA 2018 2019 2018-2019 muutos% 2020 2021 Varhaiskasvatuksessa olevia lapsia 15 917 16 286 16 448 1,0 % 16 865 17 291 - kunnalliset päiväkodit 10 661 11 005 11 549 4,9 % 11 770 12 090 - perhepäivähoito 725 655 600-8,4 % 550 496 - kerhotoiminta 590 600 425-29,2 % 380 350 - ostopalvelut 1 616 1 596 1 116-30,1 % 1 085 1 085 - yksityisen hoidon tuki 2 325 2 430 2 758 13,5 % 3 080 3 270 Kotihoidon tuella olevia lapsia 4 450 4 350 4 000-8,0 % 3 800 3 700
Talous TP 2017 Muutettu TA 2018 TA 2019 2020 2021 Toimintatulot 24 155 20 020 20 470 20 777 21 370 Toimintamenot 205 462 214 919 221 778 227 322 233 006 Toimintakate -181 307-194 899-201 308-206 545-211 636 Varhaiskasvatuspalvelut järjestetään siten, että palvelut ovat laadukkaita ja kokonaistaloudellisesti edullisia. Tuottavuutta parannetaan pitkällä tähtäimellä palvelujen uusilla järjestämistavoilla ja kehittämällä. Päiväkotien henkilöstörakenteen muutos nostaa henkilöstökustannuksia asteittain vuoteen 2030 mennessä. Varhaiskasvatustiloja käytetään tehokkaasti ja monipuolisesti. Palvelujen kysynnän salliessa luovutaan epätarkoituksenmukaisista tiloista. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulot kasvavat 2,2 %. Varhaiskasvatuksen tulot koostuvat pääosin asiakasmaksutuloista. Menot kasvavat 3,2 % suunnitelmavuosien aikana uusien yksiköiden perustamisen ja lasten määrän kasvun myötä. Menojen kasvu suuntautuu kunnalliseen ja yksityiseen päiväkotitoimintaan. Perhepäivähoidon kysyntä vähenee ja verkostoa harvennetaan perhepäivähoitajien ja ryhmäperhepäiväkotien määrän vähenemisen myötä. Sivistystoimen esitykseen menoista ja tuloista ei sisälly 5-vuotiaiden lasten maksuttoman 20 tunnin varhaiskasvatuksen käynnistäminen. Yksityisen hoidon tuki ja kotihoidon tuki sisältävät sekä lakisääteisen tuen että kuntalisän kustannukset. Investoinnit Kivimiehen päiväkodin, ja Haukilahden päiväkodin ja avoin päiväkoti Kaislikon korvaavan uudisrakennuksen valmistuminen Tapiolan alueelle siirtyvät vuoden 2019 alkuun. Leppävaaran palvelualueelle valmistuvat loppuvuodesta 2018 myös Painiityn siirtokelpoinen päiväkoti ja Jupperin korvaava siirtokelpoinen päiväkoti, jotka otetaan käyttöön tammikuussa 2019. Vuoden 2019 aikana valmistuvat Leppävaaraan Karamäen korvaava päiväkoti ja Perkkaanpuiston korvaava siirtokelpoinen päiväkoti. Matinkylä-Olariin valmistuu Matinraitin päiväkoti ja asukaspuiston korvaava uudisrakennus sekä Friisilän korvaava siirtokelpoinen päiväkoti. Espoon keskukseen valmistuvat uusi Suviniityn ympärivuorokautinen päiväkoti ja Kirstin päiväkodin peruskorjaus elokuussa 2019. Espoonlahdessa sijaitsevan Soukankujan päiväkodin noin vuoden kestävä peruskorjaus käynnistyy alkuvuodesta. Lähes kaikkiin investointihankkeisiin liittyy tavoite luopua huonokuntoisista epätarkoituksenmukaisista tiloista. Vuonna 2020 valmistuu Vermon päiväkoti Leppävaaraan. Mankkaan päiväkodin laajennus sekä Metsolan päiväkoti valmistuvat vuonna 2021 Tapiolaan. Samana vuonna valmistuu Leppävaaran alueelle Monikon koulu ja päiväkoti ja Espoon keskuksen alueelle Tuomarilan koulun laajennus, johon tulee tilat myös kahdelle esiopetusryhmälle. Kipparin päiväkoti Espoonlahdessa peruskorjataan.