LISÄASIA N KOKOUKSEEN 18 Vesalan leirikeskuksen uudisrakentamisen hankesuunnitelman hyväksyminen Kirkkoneuvosto 3.12.2018/ 257: Kirkkoneuvosto 21.11.2018/ 225: Kirkkovaltuusto käsitteli 29.5.2018 kokouksessaan 2/2018 20 leiritoiminnan ja leirikiinteistöjen kehittämissuunnitelman ja päätti valita seurakunnan leiritoiminnan ratkaisuvaihtoehdoksi ja jatkovalmistelun pohjaksi Vesalan uudisrakennuksen. Valmistelua on käytännössä jatkettu siten, että käyttäjien kanssa on tarkennettu vuoden 2017 laadittuja huonealaltaan 1409,5 m² kahden yhtäaikaisen rippikoulu-ryhmän + päiväryhmän tilat sisältävän uuden leirikeskuksen luonnossuunnitelmia. Hankesuunnittelu on toteutettu kirkkovaltuuston hyväksymän leiritoiminnan strategisen tavoitteen mukaisesti. Hankkeen suunnitteluvaiheessa on käytetty teknisiä erikoisasiantuntijoita. Lisäksi suunnittelussa on ollut käyttäjäryhmä, jossa ovat olleet leirikeskusten työntekijät sekä rippikoulutyön edustus sekä työsuojeluvaltuutettu. Myös kirkkoherra ja hallintojohtaja ovat osallistuneet suunnittelukokouksiin. Tarkempien toiminnallisten tarkastelujen johdosta ja erikoisuunnittelussa esille tulleiden erilaisten teknisten järjestelmävaatimusten vuoksi tiloihin on tullut muutoksia niin, että leirikeskuksen kokonaishuoneala on kasvanut, ollen nyt 1971,4 m². Tärkein toiminnan tarpeiden muutoksista luonnossuunnitelmiin verrattuna on majoitustilojen määrä, joka on kasvanut yhdeksästä huoneesta kolmeentoista huoneeseen per ryhmä. Huoneet ovat joko 1-4 hengen huoneita ja varustettu niin, että kaikki huoneet voidaan käyttötilanteessa sopeuttaa tarpeeseen esimerkiksi lukittavin laivasängyin. Tavanomainen rippileiriryhmän vahvuus on noin 25 nuorta, 6-8 isosta/yövalvojaa ja 3-4 työntekijää. Tyttöjen ja poikien määrät eivät aina jakaudu huonejaon kannalta optimaalisesti ja työntekijöiden on pitkillä leireillä kohtuullista voida majoittua omassa huoneessa. Majoituskapasiteetiksi muodostuu 96. Lisääntynyt majoitustilojen määrä tarvitaan, että voidaan huomioida ryhmien erilaisuus. Molemmissa majoitussiivissä kahdeksan huonetta on esteettömyysvaatimukset täyttäviä. Keittiö on kapasiteetiltaan n. 125 hengen valmistuskeittiö. Lisääntynyt tilojen tarve on tuonut mukanaan väestönsuojan rakentamisvelvoitteen. Rakennettavaan maanpäälliseen väestönsuojaan sijoitetaan mm. sosiaali- ja varastotiloja sekä muita keittiön oheistiloja. Rakennusmateriaalivaihtoehtoja on selvitetty, joista tehdään kustannusvertailu ja selvitetään niiden tekniset rakenneratkaisut. Alustavasti puurakenteet on nähty leirikohteeseen sopivimmiksi. Mikäli puu on toteutusvaihtoehto, merkitsee se sprinklerin rakentamista. Lämmitysratkaisuksi on suunnitelmissa valittu maalämpö. Lisäksi ympäristönäkökul-
masta kohteeseen asennetaan myös aurinkopanelit. Niistä saatava hyöty voidaan käyttää muun muassa tilojen kesäajan jäähdytykseen. Hankesuunnittelu on edennyt siten, että tilaohjelma on valmistunut ja hankesuunnitelmatasoiset erikoisuunnitelmat kustannuslaskennan pohjaksi ovat viimeistelyvaiheessa. Hankesuunnitelmiin nojautuvassa Brado Oy:n tekemässä kustannusarviossa, jossa on jo varsin yksityiskohtaisesti ja laajasti pyritty huomioimaan monet tekniset ja toiminnalliset seikat, päädyttiin kustannusarvioon 6 588 000 ALV 0 %. Alustavan tilintarkastajan lausunnon mukaan rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron voi vähentää leirikeskuksen arvonlisäverolliseen käyttöön (vuokraus ulkopuoliseen käyttöön) kohdistuvalta suhteelliselta osalta. Täysimääräisenä 24 % arvonlisäveron osuus edellä mainitun kustannusarvion mukaisesti olisi 1.574.000 ja kokonaiskustannukset siis 8.131.000 (sis. alv 24 %). Kustannuslaskenta osoittaa, että hankkeen kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi keväällä tehtyyn tavoitehintalaskelmaan verrattuna. Tavoitehintalaskelman kustannusarvio oli 5,46 M (alv 24%) Merkittävin kustannuksiin vaikuttava tekijä on lisääntyneiden majoitustilojen aiheuttama kokonaishuonealan kasvu 1409,5 m² -> 1971,4 m². Tämän lisäksi kokonaisalan kasvu on tuonut väestönsuojatilojen rakentamisvelvoitteen. Suunnitellussa on tehty toiminnan kannalta vain välttämättömiä muutoksia. Muutoinkin suunnittelussa on pyritty kokonaistaloudellisesti edullisiin ja kestäviin ratkaisuvaihtoehtoihin huomioiden kuitenkin samalla mm. materiaalien ja laitteiden ylläpitokustannukset, ympäristövaikutukset sekä tilojen toiminnallisuus ja turvallisuus. Suunnitelmissa on joitain avoinna olevia kysymyksiä mm. sprinklausvaatimus sekä maapohjatutkimukset. Hankkeen kustannusarviossa mm. sprinklausjärjestelmä on kuitenkin kustannuksiin huomioitu, joten sen mahdollinen poisjääminen laskee kustannuksia joiltain osin (n.200 000 ). Lisäksi on selvitetty rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron vähennysmahdollisuuksia. Alustavan tilintarkastajan lausunnon mukaan rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron voi vähentää leirikeskuksen arvonlisäverolliseen käyttöön kohdistuvalta suhteelliselta osalta. Tämä vähentäisi lopullisia kustannuksia merkittävästi. Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnalle on esitelty suunnitelmaluonnoksia 9.11.2018 kokouksessa. Johtokunta kiinnitti huomiota ylläoleviin avoinna oleviin kysymyksiin ja esitti näkemyksen, että suunnitelmien tulisi tarkentua ennen kuin hankkeesta tulisi tehdä rakentamispäätöstä. Kokouksessa tuotiin esiin, että avoimista seikoista huolimatta suunnitelmat ovat asiantuntijoiden näkemyksen mukaan poikkeuksellisen yksityiskohtaiset hankesuunnittelun tässä vaiheessa. Kokonaisuutena tulee huomioida myös Koivuniemen leirikeskuksen ja Mutasen leirikeskuksen myynti. Alustavien myyntiarvioiden mukaan niistä saatava tuotto olisi noin 1 M. Kokonaissäästöjä syntyy myös leirikeskushenkilöstön, erityisesti keittiöhenkilökunnan vähäisemmästä tar-
peesta sekä nykyaikaisen rakennuksen pienemmistä ylläpitokustannuksista. Hanketarkastelu on osoittanut, että leiritoiminnan toiminnallisten tarpeiden mukainen leirikeskus vaatii suunnitelman mukaiset majoitus- ja oheistilat. Hyvällä suunnittelulla ja leiritoiminnan toteutuksella kyseinen kapasiteetti oheistiloineen voidaan hyödyntää sekä monipuoliseen leiritoimintaan että seurakunnan lukuisten kokousten ja tapahtumien järjestämiseen. Suunnitelmat on tehty ensisijaisesti seurakunnan oman leiritoiminnan tarpeista, mutta hyväkuntoista ja tiloiltaan monipuolista leirikeskusta voidaan tarjota myös ulkopuoliseen käyttöön oman leiritoiminnan ulkopuolella. Leirikeskushankkeen toiminnallisia ja taloudellisia vertailuja on tehty laajemmin 29.5.2018 kirkkovaltuustolle esitellyssä Leiritoiminnan ja tilojen kehittämisselvityksessä (11.4.2018), (https://www.jyvaskylanseurakunta.fi/documents/608801/33527709/88_ a_leiritoiminnan+ja+leiritilojen+kehitt%c3%a4missuunnitelma_1004.pd f/3437838a-e81f-faa0-87df-f68e1b33ba42). Kustannusarvion kohoaminen antaa aiheen selvittää onko hankkeen kokonaishuoneistoalaa joiltain osin mahdollista pienentää siten, että se ei merkittävästi aseta toiminnallisia rajoituksia siihen, että leirikeskuksessa voidaan toteuttaa kaksi rippikouluryhmän kokoista leiriä samanaikaisesti, mikä on ollut hyväksytyn leirikeskusvision mukainen tavoite. Tällöin ensisijaisesti tulisi lienee tarkastella majoitushuoneiden määrää sekä mahdollisesti kolmannen päiväryhmän käyttöön suunniteltua salitilan tarpeellisuutta. Suunnittelun aikana on kuitenkin tullut esiin, että alkuperäinen arvio huoneistoalasta ei ole ollut riittävä toiminnalliset tarpeet sekä erilaiset välttämättömät tekniset- ja huoltotilat huomioiden. Mikäli päädytään laatimaan vaihtoehtoinen suunnitelma rakennuskustannusten karsimiseksi, tulee suunnittelu toteuttaa yhtä huolellisesti kuin alkuperäinen suunnitelmakin on laadittu. Tämä edellyttää riittävää aikaa ja mm. käyttäjien kuulemista sekä teknisten asiantuntijoiden laatimia uusia suunnitelmia. Uusien suunnitelmien laatiminen tarkoittaa, että kirkkoneuvosto tekisi mahdollisen esityksen rakentamispäätöksestä kirkkovaltuustolle ylimääräisessä kokouksessa. Jatkosuunnittelua varten kirkkoneuvoston tulisi nimetä työryhmä, jossa on kirkkoneuvoston edustaja, kiinteistö- ja hautaustoimen puheenjohtaja, kirkkoherra, hallintojohtaja, kiinteistöpäällikkö sekä käyttäjien edustajina Pekka Kirjavainen, Ville Tikkanen ja Ulla Klemettinen. Kiinteistöpäällikkö kutsuu työryhmään riittävän edustuksen teknisiä suunnittelijoita. Liitteenä tilasuunnitelmat. Esitys: Kirkkoneuvosto,
1) merkitsee tiedoksi leirikeskuksen hankesuunnitelmat ja hankkeen kustannusarvion; 2) koska hankkeen kustannusarvio on kohonnut niin merkittävästi kirkkovaltuuston 29.5.2018 hyväksymän periaateratkaisun jälkeen, kirkkoneuvosto toteaa, että hankesuunnittelun valmistelua jatketaan ja laaditaan vaihtoehtoinen supistettu hankesuunnitelma. Mahdollisen rakentamispäätöstä koskevan esityksen kirkkovaltuustolle tekee kirkkoneuvosto ylimääräisessä kokouksessaan; 3) nimeää jatkosuunnittelua varten työryhmän, johon kuuluu kirkkoneuvoston edustaja, kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan puheenjohtaja, kirkkoherra, hallintojohtaja, kiinteistöpäällikkö sekä käyttäjien edustajina Pekka Kirjavainen, Ville Tikkanen ja Ulla Klemettinen. Valtuuttaa kiinteistöpäällikön kutsumaan työryhmään riittävän määrän teknisiä asiantuntijoita ja tilaamaan vaadittavan suunnittelutyön; 4) hankesuunnitelmat ja kustannuslaskelmat esitellään kirkkovaltuuston iltakoulussa Päätös: Kirkkoneuvosto, 1) merkitsi tiedoksi leirikeskuksen hankesuunnitelmat sekä Brado Oy:n kokoukseen laatiman hankeselvityksen ja hankkeen alustavan kustannusarvion 8.765.000. Kokouksessa esitelty hankeselvitys liitetään pöytäkirjan liitteeksi; 2) hyväksyi esityksen mukaan. Ylimääräinen kirkkoneuvoston kokous pidetään 3.12.2018 klo.17; 3) nimesi työryhmään jatkosuunnittelua varten kirkkoneuvoston edustajiksi Mauri Somman ja Heikki Tynkkysen. Lisäksi työryhmään nimettiin kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan pj Tapio Lampinen, kirkkoherra, hallintojohtaja, kiinteistöpäällikkö sekä käyttäjien edustajina Pekka Kirjavainen, Ville Tikkanen sekä Ulla Klemettinen; 4) totesi, että hankesuunnitelmat ja kustannuslaskelmat esitellään kirkkovaltuuston iltakoulussa. Päätösesityksen aluksi Tuulikki Väliniemi esitti, että asia tulee palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Esitystä ei kannatettu. Merkittiin, että Heikki Tynkkynen poistui asian käsittelyn aikana klo.17.17. - -
Kirkkoneuvoston 21.11.2018 kokouksen jälkeen Vesalan uudisrakennushanketta on käsitelty kirkkovaltuuston iltakoulussa Vesalassa torstaina. Lisäksi kirkkoneuvoston nimeämä työryhmä on kokoontunut 28.11 sekä 29.11 kirkkovaltuuston iltakoulun jälkeen. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaisesti on teetetty uusi hankesuunnitelma siten, että tiloja on pyritty pienentämään kustannusten karsimiseksi. Karsiminen on tehty siten, että tavoitteena on ollut kuitenkin leirikeskusstrategian mukainen leirikeskus, jossa kahden rippikoululeiri kokoisen ryhmän yhtäaikainen leirityöskentely on mahdollinen. Valtuuston iltakoulussa esiteltiin hankesuunnitelma, jonka kokonaispinta-ala oli 1510 brm2 ja saunarakennus 145 brm2. Kokonaisalaa oli pienennetty kirkkoneuvostossa 21.11.2018 esillä olleesta hankesuunnitelmasta. Säästöä on saatu mm. huoneiden määrää vähentämällä, poistamalla majoitussiipien oleskelutilat, pienentämällä ruokasali ja keittiötilaa sekä kokoushuonetilaa. Piha-alueiden pelikentät ja leikkivälineistöhankinnat oli jätetty pois. Kustannussäästöä on saatu myös toisen majoitussiiven erillisyydellä, jolloin sprinklerijärjestelmää ei tarvita. Myös sauna oli suunniteltu toteutettavaksi mahdollisesti myöhemmin. Valtuuston iltakoulun jälkeen työryhmä totesi, että hankesuunnitelmaa tuli vielä muokata siten, että saadaan molempiin majoitussiipiin 9 kpl 3-4 h huonetta ja 3 kpl 1-2 h huonetta. Tämä huonemäärä on tarpeellinen rippikoulun majoitustarpeita varten. Tavoitteena oli, että kokonaispintaala ei kasva merkittävästi. Saunarakennuksen toteutus päähankkeen yhteydessä samanaikaisesti nähtiin myös tarkoituksenmukaisena, koska saunarakennuksen takkatila on suunniteltu toimivan yhtenä pienryhmätilana, kun alkuperäisissä suunnitelmissa olleet pienryhmätilat on vastaavasti poistettu molemmista majoitussiivistä. Uusi hankesuunnitelma (Brado Oy 3.12.2018) Vesalan uudisrakennuksesta on kooltaan 1835 brm2 sisältäen 145 brm2 saunarakennuksen. Nyt laadittu hankesuunnitelma olisi leirikeskusstrategian mukainen eli mahdollistaisi kahden yhtäaikaisen rippikouluryhmän järjestämisen. Lisäksi tilat mahdollistaisivat myös kolmannen päiväkäyttöryhmän. Suunnitelmassa on tarvittava määrä majoitushuoneita, 12 kpl molemmissa siivissä. Hanke sisältää myös saunarakennuksen. Laskentamuistio luonnospiirustuksineen liitteenä (liite) Hankkeen uusi tavoitehinta on 7.091.000 (sisältää alv 24%). Ennakkoarvion mukaan hanke voisi sisältää vähennettävää arvonlisäveroa n. 30%. Rakennuskustannusten arvonlisäveron vähennys perustuu suhteelliseen osuuteen arvonlisäverollisesta ja arvonlisäverottomasta käytöstä. Palvelujen ulkoinen myynti on arvonlisäverollista. Tämän arvion mukaisesti hankkeen lopullinen kustannus vähennyksen jälkeen olisi 6.679.400.
Hanke on aikataulutettu siten, että suunnittelutyö toteutuisi vuoden 2019 aikana ja varsinainen purku- ja rakennustyö alkaisi keväällä 2020. Rakentamisaika olisi 12 kk. Hanke valmistuisi kesällä 2021. Kirkkolain 9 luvun 3 :n mukaan rakentamispäätöksen tekemiseen vaaditaan, että vähintään kaksi kolmannesta saapuvilla olevista ja enemmän kuin puolet kaikista valtuuston jäsenistä sitä kannattaa. Esitys: Kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle, että 1) Vesalan leirikeskuksen uudisrakentaminen toteutetaan liitteenä olevan hankesuunnitelman mukaisena; 2) kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta valtuutetaan jatkamaan rakennushankkeen toteutusta em. enimmäiskustannusarvion puitteissa 5.719.000 ALV 0% + arvonlisäveron osuus. Päätös: Esittelijä muutti päätösesitystään siten että kohtaa 2) täydennettiin seuraavasti: 2) kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta valtuutetaan jatkamaan rakennushankkeen toteutusta em. enimmäiskustannusarvion puitteissa 5.719.000 ALV 0% + arvonlisäveron osuus. Tällöin hankkeen kokonaiskustannus 24% alv:n mukaisesti on 7.091.000, kokonaiskustannus arvioidulla alennetulla arvonlisäverolla 6.679.400 Keskustelun aikana Tuulikki Väliniemi esitti Inkeri Tuunasen kannattamana, että päätösesitys hylätään. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: pohjaesitystä kannattavat äänestävät JAA ja Tuulikki Väliniemen esitystä kannattavat äänestävät EI. Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänesti kahdeksan (8) kirkkoneuvoston jäsentä, vastaesityksen puolesta neljä (4) jäsentä.
Jaa: Pauli Hintikka Mikko Jegoroff Raija Pekkarinen Erkki Puhalainen Raija Sipinen Juha Suonperä Maria Taivassalo Arto Viitala Ei: Mauri Sompa Hilkka Illman Inkeri Tuunanen Tuulikki Väliniemi Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksen mukaisesti kirkkoneuvosto on hyväksynyt pohjaesityksen. Tuulikki Väliniemi, Inkeri Tuunanen ja Hilkka Illman ilmoittivat jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteensä. Esitys Kirkkovaltuusto päättää, että 1) Vesalan leirikeskuksen uudisrakentaminen toteutetaan liitteenä olevan hankesuunnitelman mukaisena; 2) kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta valtuutetaan jatkamaan rakennushankkeen toteutusta em. enimmäiskustannusarvion puitteissa 5.719.000 ALV 0% + arvonlisäveron osuus. Tällöin hankkeen kokonaiskustannus 24% alv:n mukaisesti on 7.091.000, kokonaiskustannus arvioidulla alennetulla arvonlisäverolla 6.679.400 Kirkkolain 9 luvun 3 :n mukaan rakentamispäätöksen tekemiseen vaaditaan, että vähintään kaksi kolmannesta saapuvilla olevista ja enemmän kuin puolet kaikista valtuuston jäsenistä sitä kannattaa. Päätös