m m m. A ASETTAMISPÄÄTÖS, MUUTOS 27.9.2017 1(6) MMM016:00/2016 HALLINNONALAN M ETA II -HANKKEEN JATKAMINEN Toimikausi Tausta Maa-ja metsätalousministeriö (MMM) on tänään päättänyt jatkaa Meta II -hanketta, jonka tavoitteena on uudistaa usean viraston yhteiskäytössä olevan ICTtuotantoympäristö ja siihen liittyvä sovelluskehitysympäristö. Hanke on käynnistynyt 15.4.2016. Jatkaminen liittyy päätettyyn sovellusten vaiheistettuun käyttöönottoon. Hankkeen toimikausi on 15.4.2016-31.5.2018. Osa MMM:n hallinnonalan virastojen tietojärjestelmistä ja niiden kehittäminen nojautuvat vahvasti yhteisesti ylläpidettyyn ja kehitettyyn ICT-tuotantoympäristöön. Laajimmin tämä ympäristö on käytössä maatalous-ja elintarviketurvallisuushallinnossa. Ympäristö koostuu tietoverkoista, palvelimista, ohjelmistoista lisensseineen, sovelluksista sekä palveluista ja sovituista toimintamalleista, joilla kokonaisuus pidetään toimivana. Tämän tuotantoympäristön rinnalla toimii teknisesti yhteensopiva sovellusten testaus- ja kehitysympäristö. Tietoverkoista, palvelimista ja erilaisista perusohjelmistoista muodostuvaa kokonaisuutta kutsutaan myös perustietotekniseksi alustaksi. Tässä päätöksessä tuotantoympäristöstä käytetään lyhennettä Meta -ympäristö. Hankkeen tavoitteena on siirtyä nykyisestä tuotanto- ja sovelluskehitysympäristöstä (Meta I) uuteen tuotanto-ja sovelluskehitysympäristöön (Meta II). Maanmittauslaitoksen yhteydessä toimiva tietotekniikan palvelukeskus Mitpa huolehtii nykyisen ympäristön hallittavuudesta ja yhteentoimivuudesta sekä kehittää sovelluksia ja ratkaisuja MMM:n toimialan tukena. Järjestelmät on rakennettu yhteentoimiviksi käyttäen yhteistä teknologia-alustaa, yhteiskäyttöisiä tietovarantoja sekä yhteisiä ratkaisuja, mistä syystä monet järjestelmät ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Kuva 1. Yhteinen teknologia-alusta nykytilassa (Meta I) A MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ' JORO- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET A MINiSTRY OF AGRICULTURE AND FORESTRY PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO (Helsinki). PB 30, 00023 STATSRADET (Helsingfors) * PO Box 30, FI-00023 GOVERNMENT, Finland (Helsinki). puh. 0295 16 001 faksi (09) 160 54202 * tfn 0295 1 6 001 - fax (09) 160 54202 * tel. +358 295 16 001 * fax +358 9 1 60 54202
2(6) Nykyinen tuotantoympäristö ja siihen liittyvät tietoliikennepalvelut on hankittu hallinnonalan yhteishankintana. Näihin liittyvät sopimukset ovat päättymässä, mistä syystä hallinnonalalla on ryhdytty toimenpiteisiin siirtymiseksi uuteen tuotantoympäristöön (Meta II). Periaatteessa Valtorin tulisi huolehtia perustietoteknisten palveluiden tuottamisesta ja kehittämisestä, mutta EU-lainsäädännöstä johtuvien ns. maksajavirastovaatimusten takia Meta-ympäristöä ei ole toistaiseksi pystytty siirtämään Valtorin vastuulle (ns. poikkeama). Edellytyksiä siirron tekemiseksi ja poikkeaman purkamiseksi selvitettiin yhteistyössä Valtorin ja VM:n kanssa keväällä 2016 ja poikkeamaa jatkettiin vuoden 2017 loppuun saakka. Siirtoa Valtorille on tarkasteltava uudelleen syksyllä 2017 valtioneuvoston ratkaisun mukaisesti. Valtori on osallistunut Meta II - hankkeeseen asiantuntijana. Mahdollinen alustan teknisen hallintavastuun siirtyminen Valtorille jossakin vaiheessa ei vaikuta tämän hankkeen toteuttamiseen. Meta II -hankkeen tarkoituksena on suunnitella ja ohjata tuotantoympäristön siirto nykyisestä ympäristöstä uuteen ympäristöön (Meta I -> Meta II). Koska kyseessä olevat konesali- ja kapasiteettipalvelut on kilpailutettu Hanselin toimesta, erillistä kilpailuttamista ei ole tarvittu, vaan hankkeessa on edetty suoraan suunnitteluvaiheen kautta toteutusvaiheeseen. Hanselin kilpailuttama toimittaja Tieto Oyj on sama kuin nykyisen tuotantoympäristön toimittaja. MMM tilasi esisuunnitteluprojektin Tieto Oyj:Itä jo ennen hankkeen aloittamista loppuvuodesta 2015. Lisäksi Tieto Oyj:Itä on tilattu useita prosessiin kuuluvia uuden ympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, toteuttamiseen ja käyttöönottoon liittyviä osaprojekteja. Vastaavasti Mitpa on osallistunut tukipalveluita tuottamalla siirron valmistellun ja toteuttamiseen sekä sovellusten yhteensovittamiseen. Prosessin aikana aikaisemmin Mitpan tuottama sovelluskehitysympäristö on päätetty siirtää uuden rakennettavan ympäristön yhteyteen. Hanke on edennyt sinänsä hyvin, mutta keväällä ja kesällä 2017 hankkeessa todettiin, että päätetty aikataulu (elo-syyskuun vaihde 2017) ei riitä ympäristöjen ja sovelluskokonaisuuden jatkuvuuden kannalta turvalliselle siirrolle. Uusi tekninen ympäristö on käytännössä valmis, mutta laajaa sovelluskokonaisuutta ei ole saatu vielä sovitettua kokonaan uuteen ympäristöön ja riittävästi testattua. Tarvittava sovellusten sovitus-ja testaustyön määrä on ylittänyt ennakkoarviot merkittävästi. Tästä syystä hankkeen ohjausryhmä päätti, että hankkeessa siirrytään vaiheistettuun käyttöönottoon siten, että uudesta ympäristöstä otetaan ensin elo-syyskuussa käyttöön osa uusista teknisistä palveluista (tietokantaympäristöjä) ja sovellukset siirretään vaiheittain helmikuuhun 2018 mennessä. Hankkeen kokonaisaikataulun venymisen ja vaiheistettuun käyttöönottoon siirtymisen vuoksi hanketta on jatkettava 31.5.2018 saakka. Aikataulun venymisen, vaiheistetun käyttöönoton ja ennakoitua suuremman työmäärän takia myös hankkeen kustannukset kasvavat. Samalla käyttöönottoon liittyvät riskit ja vaikutukset virastojen liiketoimintaan kuitenkin merkittävästi pienenevät. Vanha ympäristö on käytettävissä siihen saakka kunnes siirto on saatu kokonaan onnistuneesti tehtyä. Tehtävät Hankkeen lopullisena tavoitteena on ottaa hallitusti käyttöön uusi usean viraston ja ministeriön yhteiskäytössä oleva tuotanto-ja sovelluskehitysympäristö (Meta II), joka pohjautuu Hanselin toteuttamaan konesali- ja kapasiteettipalveluiden kilpailutukseen vuosille 2013-2019. Hankkeen tehtävänä on tuottaa hallinta- ja toimintamalli sopimuksen kohteena olevalle teknologiaympäristölle. Hankkeessa noudetaan käyttöönoton osalta Hansel-puitesopimuksen mukaista toimintamallia.
3(6) Hankkeen tuotokset ovat: Ympäristön arkkitehtuurin kuvaukset, Alustapalvelut ja käyttöönotettu ympäristö, Ympäristön dokumentaatio, Uuden toimintaympäristön mukainen sovelluskehityksen ympäristö ja menetelmät, Hallinta- ja toimintamallit, jotka kuvaavat toimijoiden roolit ja Tarvittavat sopimukset Hankkeen ohjausmalli Strateginen ohjausryhmä Tehtävät: Päättää hankkeen linjauksista ja suunnasta, suunnitelmien hyväksyminen Hankkeen etenemisen seuranta Mahdollisten hanketason ristiriitojen yms. selvittäminen Hankkeen kustannusten seuranta Kokoonpano: Minna-Mari Kaila, osastopäällikkö puheenjohtaja, MMM/RO Taina Aaltonen, apulaisosastopäällikkö jäsen, varapuheenjohtaja, MMM/RO Juha S. Niemelä, ylijohtaja jäsen, MMM/LVO varajäsen kalatalousneuvos Risto Lampinen Pentti Lähteenoja, ylijohtaja jäsen, MMM/HSO varajäsen johtaja Raimo Vajavaara Matti Aho, pääjohtaja jäsen, Elintarviketurvallisuusvirasto Johanna Laiho-Kauranne, tilastojohtaja jäsen, Luonnonvarakeskus varajäsen Esa Katajamäki, päällikkö varajäsen Anna Louhivaara, päällikkö Marja Rantala, ylijohtaja Oikarinen Antti-Jussi, ylijohtaja jäsen, Maanmittauslaitos jäsen, Maaseutuvirasto varajäsen Tuija Riukulehto, osastonjohtaja Ohjausryhmän kokoukset pidetään hankkeen etenemisen edellyttämässä aikataulussa, vähintään kahden kuukauden välein. Hankepäällikkö toimii ohjausryhmän sihteerinä.
4(6) Hankkeen johtoryhmä Tehtävät: Hankkeen johtoryhmän tehtävänä on huolehtia koko hankkeen ja osaprojektien toteutumisesta suunnitelmien ja ohjausryhmän linjausten mukaisesti sekä seurata hankeen riskejä ja resurssien käyttöä. Ryhmän toiminnasta huolehtii käytännössä hankepäällikkö. Johtoryhmä raportoi strategiselle ohjausryhmälle suunnitelman/tarpeiden mukaisesti. Päätöksenteko ohjausryhmän linjausten puitteissa Mahdollisten muutosesitysten valmistelu ohjausryhmälle esiteltäväksi Projektien etenemisen seuranta Projektien välisten ristiriitojen yms. selvittäminen Projektien budjetin ja välillisten vaikutusten seuranta (esim. sovellusten muutostarpeet tms.) Kokoonpano: Antti Vertanen, tietohallintojohtaja puheenjohtaja, MMM/HSO Juha Palonen, neuvotteleva virkamies jäsen, MMM/Ruokaosasto Ari Mannonen, erityisasiantuntija jäsen, MMM/Luonnonvaraosasto varajäsenenä RO:n edustaja Pasi Valli, neuvotteleva virkamies jäsen, MMM/Hallinto- ja suunnitteluosasto varapuheenjohtaja Johanna Knekt, tietohallintojohtaja jäsen, Elintarviketurvallisuusvirasto Anna Louhivaara, päällikkö jäsen, Luonnonvarakeskus varajäsen Hanna Kastikainen, johtava asiantuntija Jenni Mielikäinen, johtaja Juha Antila, tietohallintojohtaja jäsen, Maanmittauslaitos jäsen, Maaseutuvirasto varajäsen Tuija Riukulehto, osastonjohtaja Hankkeen johtoryhmä kokoontuu tarpeen mukaan ja vähintään valmistelemaan ohjausryhmän kokoukset. Hankepäällikkö toimii myös hankkeen johtoryhmän sihteerinä. Johtoryhmässä ovat pysyvinä asiantuntijoina hankkeeseen kuuluvien projektien projektipäälliköt (vastuutahot). Heidän tehtävänään on huolehtia projektien tilanteen ajantasaisesti raportoinnista johtoryhmälle. Tiedon ja Valtorin edustajat osallistuvat johtoryhmän työskentelyyn asiantuntijoina pääsääntöisesti mutta aina erikseen kutsuttuna.
5(6) Hankepäällikkö, MMM:n hanketiimi Hankepäällikkö seuraa koko hankkeen ja sen toteutusprojektien etenemistä ja huolehtii ohjaus- ja johtoryhmien käytännön toiminnasta. Hankepäällikön tukena toimii MMM:n asiantuntijoiden muodostama tiimi. Hankepäällikkönä toimii tietohallinnon erityisasiantuntija Jaana Merta (MMM/RO). Projektit Valmisteluprojektit ovat päättyneet, toteutusprojektit ovat päättymässä ja hankkeessa on käytännössä siirrytty käyttöönottovaiheeseen. Hanke etenee siten, että käynnissä olevat osaprojektit (teknisen alustan toteutus, sovellusten yhteensovitus ja testaus, sovelluskehitysympäristön siirto, toimintamallien ja sopimusten valmistelu) jatkavat siihen saakka, että johto-ja ohjausryhmä päättävät niiden päättämisestä. Lisäksi käynnistetään tai liitetään johonkin nykyiseen uusi osaprojekti, jonka puitteissa suunnitellaan ja toteutetaan sovellusten vaiheittainen siirto uuteen tuotantoympäristöön. Aikataulu Hankkeen loppuvaiheen aikataulu on seuraava: jatketaan teknisen alustan viimeistelyä syys- ja lokakuussa (mm. QA-ympäristö) täsmennetään työjakoa käytännön operointitehtävissä (ns. toimintamallin jalkautus) loka- ja marraskuussa yhteistyössä toimittajan kanssa valmistellaan sovellusten vaiheistetun siirron tarkennettu suunnitelma syys- lokakuussa käynnistetään sovellusten vaiheittainen siirto virastojen hyväksymän aikataulun mukaisesti lokakuussa, tavoitteena saada siirrot valmiiksi helmikuussa 2018 seurataan vaiheittaisen siirron etenemistä sekä uuden ympäristön hallintamallin toimivuutta (johtoryhmä) keväälle 2018 saakka Kustannusten jakautuminen Siirtoprojektin kustannusten jaosta sovitaan strategisessa johtoryhmässä. Kustannusten jako noudattaa seuraavia periaatteita: Kukin hallinnonalan osapuoli vastaa oman hanke/projektihenkilöstönsä kustannuksista mukaan lukien mahdolliset matkustus-, työväline-, yms. kustannukset. Työ tehdään virkatyönä. Tieto Oyj:n kustannukset maksetaan MMM:n määrärahoista (tuottavuusraha) varausten puitteissa. Mitpan tähän hankkeeseen liittyvien palveluiden kustannukset maksetaan MMM:n määrärahoista (tuottavuusraha) varausten puitteissa siltä osin, kun työ/palvelu ei sisälly palvelusopimuksiin.
6(6) Valterin osallistumisen mahdollista kustannuksista ja niiden maksamisesta sovitaan erikseen MMM:n ja Valterin kesken. Mahdolliset kertaluonteiset investointikustannukset katetaan ensisijaisesti MMM:n määrärahoista (tuottavuusraha) varausten puitteissa. Strateginen ohjausryhmä ratkaisee miten varattua tuottavuusrahaa käytetään tai miten toimitaan tilanteessa, jos varattu rahoitus ei riitä. Pääperiaate on, että virastot ja ministeriö osallistuvat mahdollisiin varaukset ylittäviin kustannuksiin nykyisen ympäristön käytön suhteessa. Kansliapäällikkö (sij.) Lainsäädäntöneuvos JAKELU MMM/Osastot Elintarviketurvallisuusvirasto Luonnonvarakeskus Maanmittauslaitos Maaseutuvirasto