ERIARVOISUUS JA SOSIAALITYÖ Abstraktikirja XVII Valtakunnalliset sosiaalityön tutkimuksen päivät 12. 13.2.2015 Turun yliopistossa
Sisällys Aluksi 1 Keynote-puheenvuorot 2 Työryhmät 3 1. Vertaistoiminta ja palveluiden käyttäjien osallisuus 6 2. Ympäristö ja sosiaalityö 13 3. Laitos ja eriarvoisuus 16 4. Eriarvoisuuden arviointi (peruttu) 5. Tunnustaminen ja eriarvoisuus 24 6. Sukupuolistunut eriarvoisuus ja sukupuolisensitiivinen sosiaalityö 33 7. Globaalin sosiaalityön käsitteellistäminen: teoriaa, empiriaa, käytäntöjä, näkökulmia 40 8. Eriarvoisuutta estävä, toimintakykyinen lastensuojelu - edellytyksiä etsimässä 46 9. Vaikuttavuus, kustannusvaikuttavuus ja johtaminen uudistuvassa 53 sosiaali- ja terveydenhuollossa 10. Perheen sisäinen väkivalta sosiaalityön näkökulmasta 63 11. Lastensuojelu ja eriarvoisuus 67 12. Köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen 75
Aluksi Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vastustaminen ja heikoimman puolelle asettuminen on aina muodostanut sosiaalityön yhden keskeisen ytimen ja eettisen periaatteen. Eriarvoisuuden lisääntymisen on todettu vaikuttavan yhteiskunnan eheyteen ja sosiaaliseen koheesioon. Keskustelu eriarvoisuudesta on lisääntynyt 2000-luvun aikana niin kansainvälisesti kuin kansallisesti. Tutkimusten mukaan kasvavat tuloerot lisäävät sosiaali- ja terveysongelmia. Koettu eriarvoisuus lisää hyvinvointiongelmien riskiä. Tänä vuonna päivillä tarkastellaan sosiaalityön merkitystä eriarvoisuuden lieventäjänä ja ehkäisijänä. Päivät koostuvat yleisesitelmistä ja työryhmistä. Pääpuhujiksi ovat lupautuneet professori Daniel R. Meyer (University of Wisconsin-Madison), professori Sven Hessle (Stockholm University), FT, erikoistutkija Reija Paananen (THL) ja VTT, yliopistonlehtori Jarkko Rasinkangas (Turun yliopisto). Pääpuhujien abstraktit jaetaan ilmoittautumisen yhteydessä. 1
Keynote-puheenvuorot KEYNOTE 1: Professor Daniel R. Meyer: Family complexity: Implications for inequality KEYNOTE 2: FT, erikoistutkija Reija Paananen: Lasten ja nuorten hyvinvoinnin eriytyminen ja ongelmien ylisukupolvisuus. Kansallinen syntymäkohortti 1987. KEYNOTE 3: Professor Sven Hessle: Child, Family and the External World establishing policies in a dialogue with increased migration. KEYNOTE 4: VTT Jarkko Rasinkangas: Eriarvoisuus ja alueellinen eriytyminen 2
Työryhmät 1. Vertaistoiminta ja palveluiden käyttäjien osallisuus Työryhmäkoordinaattorit: Eero Pirttijärvi, Sovatek & Elina Virokannas, JYU & Helena Virokannas, A-klinikkasäätiö torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 sh 399, Publicum 2. Ympäristö ja sosiaalityö Työryhmäkoordinaattorit: Aila-Leena Matthies, Kati Närhi, Satu Ranta-Tyrkkö ja Irene Roivainen torstai 15.30-17.30 sh 471, Publicum 3. Laitos ja eriarvoisuus Työryhmäkoordinaattorit: YTT, ma. yliopistonlehtori Taru Kekoni, Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Kuopion kampus YTT, FM ma. yliopistonlehtori Merja Tarvainen, Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Kuopion kampus torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 sh 150, Publicum 4. Eriarvoisuuden arviointi Työryhmäkoordinaattori: VTM, tohtorikoulutettava Tuula Kaitsaari Peruttu 3
5. Tunnustaminen ja eriarvoisuus Työryhmäkoordinaattorit: Riikka Korkiamäki ja Kati Turtiainen torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30, Pub 269, Publicum 6. Sukupuolistunut eriarvoisuus ja sukupuolisensitiivinen sosiaalityö Työryhmäkoordinaattorit: VTT Harry Lunabba ja VTM Maija Jäppinen Helsingin yliopistosta. torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 KH441, Educarium 7. Globaalin sosiaalityön käsitteellistäminen: teoriaa, empiriaa, käytäntöjä, näkökulmia Työryhmäkoordinaattorit: VTT, Tutkija Marja Katisko, Diakonia-ammattikorkeakoulu, VTT, Yliopettaja Elsa Keskitalo, Diakonia-ammattikorkeakoulu torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 sh368, Publicum 8. Eriarvoisuutta estävä, toimintakykyinen lastensuojelu - edellytyksiä etsimässä Työryhmäkoordinaattorit: Tarja Heino, Rika Rajala, Päivi Petrelius torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30.11.30 ARWI2 LS Valtio-oppi 9. Vaikuttavuus, kustannusvaikuttavuus ja johtaminen uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa Työryhmäkoordinaattorit: YTT Sirpa Kannasoja, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto YTM Kaisa Haapakoski, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 Pub 1, Publicum 4
10. Perheen sisäinen väkivalta sosiaalityön näkökulmasta Työryhmäkoordinaattorit: Prof. Merja Laitinen, Lapin yliopisto ja prof. Leo Nyqvist Turun yliopisto torstai 15.30-17.30, sh6, Calonia 11. Lastensuojelu ja eriarvoisuus Työryhmäkoordinaattori: Yliopisto-opettaja Anne-Mari Jaakola, Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 sh499, Publicum 12. Köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen Työryhmäkoordinaattorit: Projektitutkija Lauri Mäkinen, Turun yliopisto Professori Veli-Matti Ritakallio, Turun yliopisto torstai 15.30-17.30 ja perjantai 9.30-11.30 sh209, Publicum 5
1. Vertaistoiminta ja palveluiden käyttäjien osallisuus Työryhmäkoordinaattorit: Eero Pirttijärvi, Sovatek & Elina Virokannas, JYU & Helena Virokannas, A-klinikkasäätiö elina.t.virokannas@jyu.fi, helena.virokannas@a-klinikka.fi, eero.pirttijarvi@sovatek.fi Työryhmässä käsitellään vertais- ja kansalaistoimintaa, kokemusasiantuntijuutta ja palveluiden käyttäjien osallisuutta koskevaa tutkimusta. Vertaisuus perustuu samankaltaisia elämäntilanteita jakavien ihmisten vapaaehtoiseen keskinäiseen toimintaan, jonka pohjalla on kokemukseen perustuva ymmärrys ja tuki. Toiminta voi olla spontaania palvelujärjestelmän ulkopuolella tapahtuvaa solidaarisuutta ja yhteisten etujen ajoa tai se voi nivoutua osaksi sosiaali- ja terveyspalveluita. Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien keskuudessa vertaistoiminnan ja -tuen hyödyntämisellä on Suomessa vuosikymmenten perinteet mutta empiirinen tutkimus erityisesti vertaistoiminnan toteutumisesta ja/tai palveluiden käyttäjien osallisuudesta käytännön tasolla on niukkaa. Työryhmään tarjottavat esitykset voivat käsitellä vertaistoiminnan ja osallisuuden ulottuvuuksia ja merkityksiä niin yksilölle, ryhmälle kuin yhteiskunnalle useanlaisista näkökulmista. Esityksissä voidaan käsitellä yhtä hyvin ammattilaisten ja vertaisten / palveluiden käyttäjien yhteistoimintaa niin ammattilaisten kuin vertaistenkin näkökulmasta kuin analysoida terminologiaa ja käsitellä ilmiötä kriittisesti. Esityksiä voi tarjota myös vertaistuen toimintamuodoista tai kehittämisprojekteista koskevasta tutkimuksesta. Työryhmän abstraktit Torstai 12.2. Entiset ja nykyiset huumeidenkäyttäjät kansalaistoimijoina. Osis-hankkeen vertaisten ja Käyttäjäyhdistys Suomen Lumme ry:n aktiivien kokemuksia osallistumisesta ja vaikuttamisesta. Johanna Lohikivi, Helsingin yliopisto / Huumetyön vertaistoiminnan osaamiskeskus Osis johanna.lohikivi@helsinki.fi Huumeidenkäyttäjien kansalaistoimintaa ei ole vielä juurikaan tutkittu Suomessa. Useimmissa tutkimuksissa huumeidenkäyttäjät ovat esiintyneet erilaisten päihdepalveluiden asiakkaina ja toimenpiteiden kohteina, huono-osaisina kansalaisina, rikollisina ja joskus myös jännittävän alakulttuurin edustajina. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on antaa entisille ja nykyisille huumeidenkäyttäjille ääni kansalaistoimijoina, jotka haluavat auttaa muita ihmisiä, vähentää huumehaittoja ja päästä vaikuttamaan omiin asioihinsa. Olen haastatellut Huumetyön vertaistoiminnan osaamiskeskus Osiksen vertaisia ja Käyttäjäyhdistys Suomen Lumme ry:n aktiiveja luodakseni ymmärrystä siitä, millaisia kansalaistoimijoita entiset ja nykyiset huumeidenkäyttäjät ovat ja millaisia kokemuksia heillä on osallistumisesta ja vaikuttamisesta. 6
Keväällä 2013 toteuttamiini haastatteluihin osallistui yhteensä kahdeksan vertaista, joista kolme kuului myös Lumme ry:n aktiiveihin. Osa vertaisista eli vielä päihdemaailmassa ja osa heistä oli päihdekuntoutujia. Haastateltavat löytyivät Osis-hankkeen työntekijöiden avulla. Aineistonkeruumenetelmäni sijoittui puolistrukturoidun haastattelun ja teemahaastattelun välimaastoon. Analyysimenetelmänäni käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Halukkaat vertaiset osallistuivat laatimani haastattelurungon tarkastamiseen ja arvioivat myös tutkimustuloksia erillisissä tapaamisissa. Saadakseni riittävästi taustatietoa Suomen Lumme ry:n toiminnasta haastattelin erikseen yhdistyksen puheenjohtajaa. Vertaisille ja Lumme-aktiiveille kansalaistoiminnasta oli tullut tärkeä osa elämää ja omaa identiteettiä. Kokemukset siitä, että voi olla hyödyksi muille, käyttää omaa asiantuntemustaan ja ponnistella jonkin yhteisen hyvän edistämiseksi oli vertaisille ja Lumme-aktiiveille hyvin tärkeä. Nämä kokemukset olivat tuoneet uutta merkitystä heidän elämäänsä ja tarjosivat heille myös uusia tapoja rakentaa identiteettiään ja määritellä itsensä yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi. Vertaiset keskittyivät ennen kaikkea toisten käyttäjien yksilökohtaiseen auttamiseen, mutta samalla he yrittivät myös vähentää huumeidenkäyttäjiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja lisätä käyttäjien tietoisuutta omista oikeuksistaan sekä huumeidenkäyttöön liittyvistä terveysriskeistä ja niiden ennaltaehkäisemisestä. Lumme-aktiivit pyrkivät vaikuttamaan huumeidenkäyttäjien mahdollisuuksiin saada oikeanlaista tukea ja ihmisarvoista kohtelua osallistumalla mahdollisuuksiensa mukaan päihdepalvelujärjestelmän kehittämiseen ja lisäämällä tietoisuutta huumeidenkäyttäjien ongelmista, tarpeista ja oikeuksista. Huumeidenkäyttäjien marginaalinen asema yhteiskunnassa, syrjintä, huonoosaisuus ja vaikeat elämäntilanteet sekä viileä asenneilmapiiri asettivat omat haasteensa kansalaistoiminnalle. Vertaisten ja Lumme-aktiivien puheissa korostuivat kuitenkin onnistumisen kokemukset ja luottamus Osis-hankkeen ja Lumme ry:n mahdollisuuksiin tuoda muutosta käyttäjien elämään. He olivat kehitelleet erilaisia strategioita, joiden avulla he luovivat haastavassa toimintaympäristössä. Avainsanat: huumeidenkäyttäjät, kansalaistoiminta, huumehaittojen vähentäminen, vertaistoiminta ja käyttäjäyhdistykset Vertaisuus ja osallisuus marginaalin murtajana Tuuli Paukkunen, yhteiskuntatieteiden kandidaatti, tuuli.k.paukkunen@student.jyu.fi Tutkin pro-gradu -tutkielmassani opioidiriippuvaisten korvaushoidossa olevien kokemuksia marginaalisuudesta. Keräsin tutkielman aineiston yhdeksältä opiaattikorvaushoidon asiakkaalta vertaistukeen perustuvasta päiväkeskuksesta käsin. Tutkielma toi esiin, että huumeriippuvuudesta irrottautuvan on vaikea löytää elämäänsä uudenlaista yhteisöllisyyttä, uusia sosiaalisia suhteita ja päihteettömiä ympäristöjä. Vertaistukitoimintaan osallistuvat haastateltavat kokivat vertaistuen positiivisena voimavarana korvaushoidossa olevan elämässä. Tulkitsin haastatteluaineistoa käyttäen G.H. Meadin teoriaa minuuden rakentumisesta sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. Tästä näkökulmasta tulkittuna vertaistuen voima perustuu sellaisen 7
sosiaalisen tilan mahdollistamiseen, jossa päihderiippuvainen voi toimia ilman ihmisten luontaisesti tuottamaa vertailuasetelmaa toisiinsa nähden. Vertaistuen piirissä ihminen voi toimia ilman riippuvuuteen yhdistyviä negatiivisia ennakkokäsityksiä toimiessaan samassa tilanteessa olevien kanssa. Huumeidenkäyttö määrittyy yhteiskunnassa tuomittavana, niin moraalisesti kuin lain puitteissa. Tietoisuus tästä heijastuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kesken mikä muokkaa kokijan minäkuvaa. Tämän vuoksi vertaistuki muodostaa toimintatilan, jossa riippuvaisen on mahdollisuus jakaa elämäänsä koskevia asioita vapaammin, ilman marginaalista statusta. Tilanne on erilainen kuin ryhmissä, joissa huumeidenkäyttöön ja sen elämismaailmaan liittyvä tieto herättäisi oletettavasti negatiivisen vastareaktion ja vaikuttaisi näin käytävään sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Tutkielmassa toi esiin että päihderiippuvuudesta on tullut osa yksilön minäkuvaa. Vertaisryhmässä, toisin kuin usein muualla toimiessaan, yksilön ei tarvitse jatkuvasti salata yhtä osaa minuudestaan. Kun ryhmällä on taustallaan kokemuksia huumeidenkäytöstä, he käsitteellistävät sitä samalla tavoin. Tämä antaa minuuden ilmaisulle vapaamman tilan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kyseisen ryhmän kesken. Vertaistukitoiminnan kautta huumeriippuvaiselle tarjoutuu mahdollisuus sosiaalisen vuorovaikutukseen, joka vahvistaa yksilön huumeetonta identiteettiä, tiedostaen kuitenkin tämän taustan olemassa olon. Vastaavasti yksilölle avautuu harvinainen sosiaalinen tila, jossa toimia huumeetonta identiteettiä vahvistaen, menneisyyttään ja tilannettaan salaamatta ja peittelemättä. Väsynyt vertainen"tee-se-itse-hyvinvointivaltiossa" Anna Leppo, anna.leppo(at)helsinki.fi & Riikka Perälä, riikka.perala(at)helsinki.fi Sosiaalitieteiden kansainvälisissä keskusteluissa on puhuttu viime vuosina muun muassa vertaistukiyhteiskunnasta (peer-work society) ja tee-se-itse hyvinvointivaltiosta (do-it-yourself welfare state), kun on pyritty kuvaamaan kehityskulkua, jossa julkinen valta siirtää vastuuta hyvinvoinnin hallinnasta yhä enemmän kansalaisille itselleen ja heitä lähellä toimiville erilaisille vertaistoimijoille ja -tahoille. Tässä esitelmässä tarkastelemme etnografisen tutkimusaineiston avulla vertaistuen toteutumista suomalaisessa päihdehuollossa, tarkemmin sanottuna haittoja vähentävässä opioidikorvaushoidossa, jossa palveluiden järjestämisestä vastuussa olevat kunnat ovat ladanneet vertaistuelle yhä suurempia odotuksia huumehoidossa olevien elämänlaadun parantamisesta aiempaa suuremman yhteiskunnallisen osallisuuden luomiseen. Haittoja vähentävä korvaushoito on suunnattu huumeita käyttäville henkilöille, joiden kohdalla asiantuntijat eivät pidä huumeiden käytön lopettamista realistisena vaihtoehtona ainakaan hoidon aloittamishetkellä. Kuntouttamisen sijasta tavoite on vähentää huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja (rikollisuus, asunnottomuus, tartuntataudit, infektiot jne.) tiiviissä valvonnassa toteutettavan lääkehoidon ja hoitoon liitetyn vertaistuen avulla. Hoito on kunnille selvästi halvempaa kuin lääkehoitoa ja psykososiaalista kuntoutusta yhdistelevä kuntouttava korvaushoito, ja tällä hetkellä sen asiakasmäärät ovat olleet jatkuvassa nousussa. Pohdimme esitelmässä, mitkä ovat vertaistyön mahdollisuudet ja rajat tilanteessa, joissa monilla vertaistukea ja -apua tarvitsevista ihmisistä on vaikeita psykososiaalisia, terveydellisiä ja elämänhallinnallisia ongelmia ja ammattiapua ei ole aina saatavilla riittävästi. Tarkastelemme kysymystä yhden tapausesimerkin kautta, analysoiden etenkin siinä esiintyvää vertaisen väsymistä ja 8
tähän johtaneita erilaisia syitä. Aineisto kerättiin havainnoimalla Etelä-Suomessa sijaitsevaa haittoja vähentävää korvaushoitoa toteuttavaa klinikkaa yhteensä 6 kuukauden ajan. Vertaistyötä koskevien havaintojemme lisäksi pohdimme esitelmässä, miten vertaistyö muuttaa yksityisen ja julkisen vastuun välistä suhdetta vallitsevassa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa tilanteessa, jossa niukkuus pakottaa kunnat karsimaan monista palveluistaan. Löytyykö ratkaisu vertaistyöstä, ja jos löytyy, niin minkälainen ratkaisu on kyseessä? Onnen naiset a group for women with a background of drug addiction. Susan Simola, VTM, HUS/Auroran Sairaala/Infektio.pkl Susan.simola@hus.fi I work as a public health social worker in the Department of Infectious Diseases in Aurora hospital which is part of The University Central Hospital of Helsinki, HUS. Part of my work takes me to the day centre for active drug users wth hiv. I have worked at the centre since it opened in 2000 and was involved in the planning of it. The roots of this present research can be traced back 15 years ago when there was an outbreak of hiv amongst IDUs in Finland. During this 15 year time span, this cohort has been researched and studied from medical, epidemiological and social perspectives. The present research revolves around a group of women all with a background of drug addiction. The idea of turning this group activity into participatory action research just happened and seemed the natural thing to do as this research method of observation, planning, and action and reflection infact helps us in going forward. Everybody is an active participant and the attraction of PAR is that you don t know how it is going to evolve and new dimensions appear all the time. It is an exciting and powerful experience. Participation in our research means a chance for vulnerable persons who are normally excluded from participating, to participate. Hopefully through participation and dialogue, new or dormant skills will be rekindled and through peer support new knowledge and experiences may lead to initiating change in the lives of these women. The idea of forming a club for women came from two former drug users They asked me whether I thought that women still using drugs would be interested in taking part in a peer support group. We decided that I as facilitator and another worker would coordinate the meetings and be there as support and background figures for the two women. The group is open to any woman with hiv and a history of drug use who wants to take part, active users, those on substitution treatment and also for those who have left drugs completely. This research is in the early stages and the time span is open at the moment. We started the group and process of action research in May 2014 and will continue this year with cycles of planning, action, observation and reflection. This study includes: 9
retrospective data on the first 15 years an overview of the literature a theorectical framework drawing on theories on critical thinking, postmodern perspectives and reflective practice as a means of emancipation blended research methods critical analysis Perjantai 13.2. Nuorten aikuisten osallistuminen hyvinvointipalvelujen kehittämiseen - kokemuksia palvelunkäyttäjän näkökulmasta Tuomo Kokkonen ja Kati Närhi Esitys perustuu artikkelikäsikirjoitukseen joka reflektoi PalKO-tutkimushankkeen (2011-2014) havaintoja ja päätelmiä nuorten sosiaali- ja työvoimapalveluiden palvelunkäyttäjien osallisuudesta. Artikkelikäsikirjoituksen laatiminen on tapahtunut yhteistoiminnallisessa kirjoitusprosessissa kahden tutkimushankkeen kanssa yhteistyötä tehneen sosiaalipalveluiden käyttäjän kanssa. Palveluidenkäyttäjien tekstit kumpuavat heidän omista kokemuksistaan joita jäsennämme tutkimustulosten näkökulmasta. Palveluiden käyttäjien kirjoitukset kertovat asioiden hoitamisen vaikeuksista suhteessa palvelujärjestelmään. Kokemuksia leimaavat palvelujärjestelmän byrokraattisuus ja monimutkaisuus. Tämän myötä tuen saaminen vaikeutuu ja viivästyy ja syntyy myös väliinputoamisen tilanteita muun muassa opiskelijan ja työttömän statuksen välille. Kaikkein eniten palvelujärjestelmän toiminnan epätarkoituksenmukaisuus haavoittaa palveluiden käyttäjää silloin kun hän esimerkiksi mielenterveysongelman vuoksi on hauraassa elämäntilanteessa ja kykenemätön ajamaan asiaansa määrätietoisesti. Tutkimuksen näkökulmasta palveluiden käyttäjien kokemukset näyttäytyvät selviytymistarinoilta joiden jännite kumpuaa paitsi sosiaalisista ongelmista ja vaikeista elämäntilanteista niin myös epäsymmetrisistä valtasuhteista palveluidenkäyttäjän ja palvelujärjestelmän välillä. Olemme tutkimushankkeessamme pyrkineet välttämään syrjäytymisen käsitteistöä, mutta palveluidenkäyttäjien kokemusten perusteella voidaan väittää, että pahimmillaan palvelujärjestelmän tuottama osattomuus ja oman elämän hallinnan vaikeudet samaistuvat syrjäytymiseen. 10
Voimauttavan valokuvan työpajat omaishoitajien vertaistoiminnassa Maija-Liisa Pulkkinen YTM, Jyväskylän yliopisto, Sosiaalityön erikoistumisopinnot Maija-liisa.pulkkinen@veteli.fi Omaishoitajuus on jatkuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sen tiedetään säästävän kuntien menoja todella merkittävästi. Omaishoitajien tukemiseen on kiinnitetty huomiota sekä julkisella sektorilla että kolmannella sektorilla. Sitovaa ja vaativaa omaishoitotyötä tekeville on säädetty laissa kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa. Tällä on tarkoitus auttaa omaishoitajia jaksamaan vaativassa tehtävässään. Useiden selvitysten mukaan vain pieni määrä omaishoitajia käyttää tätä vapaamahdollisuutta ja käyttämättömyyteen on hyvin monenlaisia syitä. Yhtenä syynä on omaishoitajista itsestään lähtevät asiat eli he eivät ehkä näe itse mahdollista uupumistaan ja vapaan tarvetta, vaan kuukaudesta toiseen jättävät vapaansa pitämättä. Omaishoidon jatkuvuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että omaishoitaja ei uuvuta itseään, vaan rohkaistuu näkemään myös omat tarpeensa ja pitämään huolta itsestään. Yhtenä tärkeänä tukimuotona omaishoitajille on vertaistuki, joka voi sisältää sekä keskustelua että toiminnallisia menetelmiä yhdessä toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tässä esityksessä tarkastellaan Voimauttava valokuva- menetelmän käyttöä omaishoitajien vertaistoiminnassa. Voimauttava valokuva on sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka on kehittänyt Miina Savolainen. Menetelmässä jäsennetään elämäntarinaa, tehdään näkyväksi identiteetin eri puolia sekä erilaisia rooleja, ihmissuhteita ja yhteistä historiaa. Tärkeää on, että kuvattava löytää itse merkityksen asioille, joita kuvan avulla haluaa tuoda näkyväksi. Voimauttavan valokuvan kuvattava henkilö ei ole kohde, vaan päähenkilö. Tutkimuksen kohderyhmänä on kuusitoista Voimauttavan valokuvan työpajaan osallistunutta omaishoitajaa. Työpajoissa omaishoitajat kokosivat kuvistaan kansion, johon he kuvien lisäksi valitsivat erilaisia runoja ja mietelauseita sanoittamaan omia tunteitaan. Kokemuksia kuvaava aineisto on kerätty narratiivista haastattelua käyttäen. Haastatteluissa omaishoitajat kertovat, miksi halusivat osallistua valokuvatyöpajoihin, millainen kokemus työpaja oli ja miten he mahdollisesti näkevät itsensä prosessin jälkeen. Palvelumuotoilu osallistamisen keinona asiakkaat päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittäjinä Tapio Häyhtiö, YTT, toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Henna Kyhä, KT, projektisuunnittelija, Satakunnan sairaanhoitopiiri Kaisu-Leena Raikisto, johtava sosiaalityöntekijä, Satakunnan sairaanhoitopiiri Paperissa analysoidaan asiakasosallisuutta palveluiden kehittämisessä tarkastelemalla erityisesti Länsi- Suomen Kaste-alueella käynnissä olevan Palvelumuotoilulla parempia palveluja riskiryhmille - hankkeen Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämisosiota. Tuomme esille rakenteellisen kehittämisprosessin, jossa on hyödynnetty asiakkaita osallistavaa palvelumuotoilua ja yhteiskehittämisen periaatteita. Tarkastelemme asiakkaiden osallistumista, roolia, 11
vaikutusmahdollisuuksia sekä asiakaslähtöisen kehittämisprosessin muotoutumista päihde- ja mielenterveyspalveluiden rakenteiden kehittämistyössä. Palvelumuotoilu hankkeen kehittämistyön keskeisenä lähtökohtana on tarve kehittää sosiaali- ja terveyspalveluja asiakaslähtöisesti. Hankkeen laajana tavoitteena on asiakkaiden hyötyminen käyttämistään palveluista nykytilannetta paremmin. Hankkeen avulla halutaan parantaa palveluja erilaisille asiakasryhmille nykyistä paremmin soveltuviksi. Hankkeessa kehitetään osallisuutta edistäviä työmuotoja erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluissa. Tutkimuksessa hyödynnetään tapaustutkimuksellista tutkimusotetta, jossa hankkeesta kerätään aineistoa erilaisin tavoin. Tutkimusaineistona ovat niin kehittämisosioon osallistuneiden henkilöiden haastattelut, hankeraportit, -suunnitelmat, -kuvaukset ja tuotokset. Tutkimme Satakunnan sairaanhoitopiirin hankeosiossa toteutettuja asiakaskehittämisen tapoja. Asiakaskehittämistä eritellään sekä teoreettisesti että empiirisesti. Analyysissä tuodaan esille työntekijöiden ja asiakkaiden vuorovaikutussuhteita ja vaikuttamista palveluiden kehittämiseen sekä eritellään sosiaali- terveyspalveluiden kehittämisen osallisuus-käsityksiä. Asiakasosallisuutta tutkitaan osallistavan hallintokulttuurin näkökulmasta. Lisäksi tutkitaan, miten palvelumuotoilulla voidaan edistää asiakkaiden osallisuutta palveluiden kehittämiseen. Palvelumuotoilu-käsite on syntynyt vastaamaan palvelun tuottavan organisaation ja sen kohderyhmän vuorovaikutukseen liittyviin haasteisiin. Palvelumuotoilu tuo käyttäjälähtöisen näkökulman ja työkalun palvelujen kehittämiseen. Siinä painotetaan asiakkaiden tarpeiden, haaveiden ja toiveiden ymmärtämistä palvelun suhteen. Palvelumuotoilun keskeisenä tavoitteena on osallistaa prosessiin kaikki palvelussa mukana olevat osapuolet asiakassegmentit ja muut palvelun tuotantoon osallistuvat tahot ja sitouttaa heidät yhteistoimintaan jo palvelun suunnitteluvaiheessa. 12
2. Ympäristö ja sosiaalityö/ Environment and Social Work Työryhmäkoordinaattorit: Työryhmäkoordinaattorit/Coordinators: Aila-Leena Matthies, aila-leena.matthies@chydenius.fi Kati Närhi, kati.narhi@jyu.fi Satu Ranta-Tyrkkö, satu.ranta-tyrkko@uta.fi Irene Roivainen, irene.roivainen@uta.fi Työryhmässä vertaillaan ja pohditaan erilaisia ekologisia kysymyksiä, käsitteitä ja käytäntöjä sosiaalityössä. Työryhmän tavoitteena on syventää sosiaalityön tietopohjaa ympäristön ja sosiaalityön välisistä yhteyksistä. Työryhmään toivotaan esityksiä ekologista tematiikkaa tavalla tai toisella sivuavista käsitteellisistä ja empiirisistä tutkimuksista tai käytännön hankkeista. Kiinnostavia ovat myös analyysit siitä miten suomalaisessa yksilökohtaisessa sosiaalityössä voidaan huomioida asiakkaiden elinympäristö ja elinolot nykyistä laajemmin. Ryhmään otetaan vastaan papereita suomeksi ja englanniksi ja ryhmä jaetaan tarpeen mukaan kahteen ryhmään esityksissä käytetyn kielen perusteella. Ryhmään otetaan vastaan papereita suomeksi ja englanniksi ja ryhmä jaetaan tarpeen mukaan kahteen ryhmään esityksissä käytetyn kielen perusteella. Environment and social work Session concentrates on comparing and discussing various ecological questions, concepts and practices in social work. Aim is to deepen social work knowledge on the relationship between the environment and social work. We welcome conceptual, empirical and practical papers concerning eco-social, environmental and ecological social work. Also analyses of how living environment and living conditions are taken into account in case work are interesting. Esityksen kieli voi olla suomi tai englanti. Työryhmä jaetaan tarvittaessa kahteen osaan esitysten kielen perusteella. The language of the presentation can be Finnish or English. If needed, session will be divided in two parts based on the language used in the presentations. Työryhmä kokoontuu torstaina 12.2.2015 klo 15.30 17.30. Kaksi ensimmäistä esitystä pidetään suomeksi ja kaksi viimeistä englanniksi. Kukin esitys kestää 20 min. + keskustelu 10 min. The working group meets on Thursday 12th of February 2015 at 15.30-17.30. The first two presentations are in Finnish and the last two in English. All presentations last 20 minutes + discussion 10 minutes. 13
Työryhmän abstraktit Sosiaalisesti kestävää kehitystä - kestävästi kehittävää sosiaalityötä Tuula Kotimäki, YTM, johtava sosiaalityöntekijä, Kouvolan kaupunki, tuula.kotimaki(at)kouvola.fi Tietoisuus ympäristömuutoksista sekä -riskeistä on kasvanut ja laajentunut koko maailman kattavaksi. Ihmisen ja luonnon välinen yhteys sekä ympäristötekijöiden liittyminen hyvinvointiin tiedostetaan ja ne ovat kirjattuna kestävän kehityksen mukaisiin visioihin. Silti tutkijoiden mukaan päätösten ja toiminnan tasolla ratkaisut ovat edelleen lyhytnäköisiä ja usein kovin kestämättömällä pohjalla. Pro gradu-tutkielmassani tarkastelin kuinka ympäristötekijöiden ja niihin liittyvän toiminnan vaikutukset kohdentuvat hyvinvointiin. Kartoitin tieteellisiin artikkeleihin perustuvan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla ympäristön sosiaalisten vaikutusten arviointia. Lisäksi kartoitin sosiaalityön näyttäytymistä aineiston artikkeleissa. Tarkastelin aihetta yhdistämällä ekososiaalisen sosiaalityön systeemiteoreettisen ja ekokriittisen näkökulman. Systeemiteorian mukaisesti pidän ihmisten ja ympäristön tarkastelua erillisinä mahdottomana, koska kaikki osasysteemit liittyvät kokonaisuudessa jollakin tavalla toisiinsa. Ekokriittisen lähestymistavan mukaisesti pidän ekosysteemin huomioimisen välttämättömänä ja kyseenalaistan jatkuvan kasvun mahdollisuuden. Tutkielmani aineisto muodostui 39 vertaisarvioidusta, tieteellisissä aikakausilehdissä julkaistusta, tutkimusartikkelista tai konferenssijulkaisusta. Eri tieteenalojen tutkimusartikkeleista koostuva aineisto osoitti sosiaalisen liittymisen koko yhteiskuntaan ja maailmaan. Tarkastelun näkökulmien ja aihealueiden moninaisuus ja toisaalta yhdistettävyys ilmaisivat ympäristötekijöiden laaja-alaisen tarkastelun tarpeen. Tulokset osoittivat, että poliittisen päätöksenteon pohjaksi tarvitaan erityisesti tietoa ympäristömuutosten kohdentumisesta sekä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista tuossa kohdentumisessa. Tutkielmassa ilmeni ympäristön sosiaalisten vaikutusten oikeudenmukaisuuteen liittyvä tarve osallisuudesta ja huoli heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuudesta osallisuuteen. Toisaalta, tulokset osoittivat sosiaalisesti kestävän kehityksen määrittelyn, mittareiden ja arvioinnin kehittämisen sekä hyvinvoinnin laaja-alaisen ymmärryksen edistämisen tarpeen. Koska sosiaalityön leikkauspinta läpäisee koko yhteiskunnan ja ympäristön, voisi kysyä olisiko sosiaalityöllä laaja-alaisen vaikuttavuuden luontaisena ymmärtäjänä mahdollisuuksia kehittää ja edistää kokonaisvaltaista vaikuttavuustietoa. On mielenkiintoista pohtia, millaiseksi voi käytännössä määrittyä sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön rooli kestävän kehityksen yhteiskuntapolitiikan toteuttajana. 14
Addamsista ja Richmondista vihreän sosiaalityön eri sävyihin. Ympäristösosiaalityön nykysuuntaukset historian valossa. Aila-Leena Matthies, YTT, professori, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, aila-leena.matthies(at)chydenius.fi Kati Närhi, YTT, professori, Jyväskylän yliopisto, kati.narhi(at)jyu.fi Esitys jatkaa kirjoittajien pitkäaikaista ekososiaalisen sosiaalityön käsite- ja teoriahistorian tutkimusta. Puheenvuorossa jäsennetään kansainvälisessä ympäristön ja sosiaalityön yhteyksiä tarkastelevassa nykykeskustelussa esiintyvää kuutta käsitettä: ecosocial approach, deep ecological social work, ecospiritual social work, green social work, environmental social work ja social ecological social work. Näitä suuntauksia tarkastellaan suhteessa sosiaalityön pioneerien Mary Richmondin ja Jane Addamsin jäsennyksiin sosiaalityön ympäristökäsitteestä. Lisäksi esitys päivittää kirjoittajien aikaisempaa ekososiaalisen lähestymistavan viitekehystä, jonka keskeisiä ulottuvuuksia ovat systeemiteoreettinen ja ekokriittinen näkökulma. Lopuksi pohditaan ekososiaalisen nykykeskustelun merkitystä sosiaalityön käytännöille. The Case of Flood in Bosnia-Herzegovina: A Vigor for Another Social Work? Gorana Panić, PhD student in Social work, University of Jyväskylä, Kokkola University Consortium Chydenius, gorana.panic(at)chydenius.fi This presentation is part of my ongoing action research dissertation. It explores recent flood in Bosnia- Herzegovina (B&H), and examine the roles of social work profession in natural disaster as a case study of social work profession at the crossroad. In mid-may 2014 the worst flood in 120 years hit B&H. It is estimated that flood have affected 1, 5 million people and have caused 1, 3 billion of economic damage. The flood in B&H likewise, the flood that followed Hurricane Katrina in New Orleans in 2005, have demonstrated that socio-economic inequalities matters even more in extreme circumstances. Moreover, floods across B&H highlighted the devastating consequences of postsocialist transition. B&H authorities at different levels of governance have failed in disaster prevention and response. Citizens across the country have demonstrated great level of solidarity and selforganization. Yet, renewed solidarity and awaken self-organization were partly expressions of bitter notion that citizens ought to rely on their own social networks. What roles social work profession took in these extreme circumstances, among state's action and citizens' action? Data such as participant observations, interviews and focus group has been collected during the first three weeks of the flood. Whether the flood could potentially invigorate transition of social work in B&H to Eco-social paradigm and critical perspectives? The value of this study is in diagnosing the existing professional response as an empirical case of a more universal situation in social work, as well in highlighting the possibilities for another social work. 15
Mining industry and its ramifications in Northern Odisha, India impressions and observations Satu Ranta-Tyrkkö, YTT, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto, satu.ranta-tyrkko(at)uta.fi In my presentation, I would like to present a state of the art summary of my ongoing postdoctoral research project The Consequences of The Mining Industry for Disadvantaged Groups in Northern Finland and Northern Odisha. In particular, I would like to share and reflect upon my observations from two recent trips to Eastern India, among other things by trying to illustrate with photographs the particular features of the region as well as the presence and impacts of mining industry there. I will illustrate my observation with photographs. In so doing, I am interested how my photographs open up to a Finnish audience. Moreover, my aim is to address the empirical and theoretical challenges - as well as possibilities - present in a multisited research project like mine, in which the different localities focused at (Northern Finland and Eastern India) are very different from each other on several aspects. 3. Laitos ja eriarvoisuus Työryhmäkoordinaattorit: YTT, ma. yliopistonlehtori Taru Kekoni, Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Kuopion kampus YTT, FM ma. yliopistonlehtori Merja Tarvainen, Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, Kuopion kampus (merja.tarvainen@uef.fi) Millaista on elämä laitoksessa? Miten laitos asuinympäristönä ja siten elämänmenoa jäsentävänä, rytmittävänä ja raamittavana käytäntönä, instituutiona ja käsitteenä liittyy eriarvoisuuteen? Työryhmässä keskustellaan laitoksesta yhteiskunnallisena käytäntönä, instituutiona ja ilmiönä. Laitos on monien hoivan ja rajoittamisen käytäntöjen, politiikkojen ja eettisten kysymysten areena. Historiallisesti laitos kytkeytyy sosiaalisten normien ja poikkeavuuden sekä erilaisuuden määrittelyyn ilmentäen niihin reagoimisen yhteiskunnallisia käytäntöjä. Laitostutkimuksessa valta erilaisin ulottuvuuksin on ollut eräs avainkäsite. Tämä kytkeytyy monin tavoin yhteiskunnallisten arvojen ja eriarvoisuuden muotoutumiseen. Tässä ajassa ajankohtainen teema ja diskurssi on deinstitutionalisaatio eli laitosten purkaminen, jota on perusteltu erilaisin arvo- ja argumentaatiolähtökohdin. Yhtäältä laitosten purkamisen on nähty linkittyvän itsemääräämisoikeuden ja muiden olennaisten toimijuuden elementtien sosiaaliseen vahvistamiseen. Toisaalta diskurssi on liitetty uusliberalistiseen painotukseen, jossa esimerkiksi julkinen palvelutuotanto on rajattu. Yhteiskunnallisena käytäntönä laitos heijastelee monia oikeudenmukaisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen liittyviä käytäntöjä, jotka voivat kytkeytyä eriarvoisuuden kysymyksiin ja ilmiöihin. Kutsummekin keskustelemaan laitosten merkityksestä eriarvoisuuden näkökulmista. Työryhmään ovat tervetulleita kaikki tavalla tai toisella laitostematiikkaan liittyvät puheenvuorot. 16
Työryhmän abstraktit Torstai 12.2. Sijoitettujen nuorten tupakanpolttoon puuttuminen lastensuojelulaitoksessa - Ammattikasvattajan moraalinen järkeily ja hallinnan pyrkimys Terja Söderlund, VTM, Ylä-Savon SOTEkuntayhtymä, terja.soderlund@hotmail.com Tekeillä olevassa lisensiaatintutkimuksessani pyrin selvittämään minkälaista moraalista järkeilyä lastensuojelulaitoksen johtaja harjoittaa johtaessaan kasvatuksellisia toimenpiteitä, joilla henkilökunta puuttuu lastensuojelulaitokseen sijoitettujen nuorten tupakanpolttoon. Moraalisella järkeilyllä tarkoitetaan moraalista järjestystä luovia arviointeja ja kuvausta. Tutkimus lähestyy moraalista järkeilyä etnometodologian ja kategoria-analyysin näkökulmasta, jonka mukaan instituutiot rakentuvat toiminnassaan. Tupakkalain (1976, 2010, 1 luku 1 ) tavoitteena on saada tupakanpoltto kokonaan loppumaan Suomesta. Tutkimusongelmassani keskeinen kysymys on; minkälaisin käytännöin tupakannoin vähentäminen toteutuu sijaishuollossa. Tupakanpolton rajoittaminen tulee lakien ja viranomaisohjeistuksen mukaan tapahtua tavanomaisen elämän kohtuullisin kasvatuskeinoin. Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa on, miten toimijatasolla järkeillään tavanomaisen elämän kohtuulliset kasvatuskeinot lastensuojelulaitoksen kontekstissa. Tutkimusta varten haastattelen lastensuojelulaitoksen johtajia sekä sosiaalityöntekijöitä ja analysoin haastattelut kategoria-analyysin avulla. Analyysissä keskeinen näkökulma on, miten tupakanpoltosta ja siihen puuttumisesta puhutaan haastatteluissa ongelmana. Tutkin tupakointiin liittyviä käytänteitä valtasuhteissa tukeutuen Michel Foucaultin normalisoivan hallinnan käsitteistöön. Valtasuhteiden analysoiminen on Foucault n mukaan välttämätöntä selvitettäessä miten ihmiset objektivoidaan subjekteiksi. Nuorten tupakanpolton vähentäminen ja savuttomuuden kulttuuriin pyrkiminen on helppo nähdä myönteisenä ja tärkeänä asiana. Käytännöt, joilla tähän tavoitteeseen pyritään, vaativat kuitenkin tarkkaa selvittämistä ja pohdintaa. Lastensuojelun sijaishuollon toimintaympäristössä, ammatillisen kasvatuksen ja professionaalisen vallan käytön tunkeutuessa perheen yksityiselle alueelle, on erityisen tärkeätä selvittää, minkälaisin käytäntein työtä tehdään. Käytänteiden auki purkamisen avulla voidaan myös pohtia, mitä seurauksia erilaisilla käytänteillä voi olla; sen lisäksi tai sen sijaan että saavutettaisiin tavoiteltu Savuton Suomi vuonna 2040. Tavoitteeni on saada tutkimus tehtyä vuoden 2016 aikana. Olen tehnyt yhden haastattelun ja etsin parhaillaan uusia haastateltavia. 17
Huostaanotto ja muutokset lasten elämässä huostassa olevien lasten näkökulma Riitta Laakso, yliopistotutkija, YTT, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto riitta.laakso@uta.fi Huostaanotto on lastensuojelun viimesijainen ja väliaikainen toimenpide, jonka tavoitteena on turvata lapsen kasvu ja kehitys. Huostaanotto tuo lapsen elämään monia muutoksia, vaikka huostaanotto näyttääkin olevan vain harvoin lapselle ensimmäinen siirtymä pois kodista sijaishuoltopaikkaan. Siitä, millaisia muutoksia lasten elämään huostaanotosta seuraa, tiedämme tutkimusten pohjalta varsin vähän. Suomalaisessa huostaanottotutkimuksessa (esim. Helavirta ym. 2014) huostaanoton seurauksia on tutkittu ajallisesti pidemmän etäisyyden päästä: viisi vuotta huostaanoton jälkeen sosiaalityöntekijöiden arvioinnin pohjalta, ja eri tilastojen tietoja yhdistämällä tilanteessa, jossa huostassa olleet ovat jo aikuisia. Myös lasten ja nuorten kokemuksia on tarkasteltu tutkimuksissa usein huostaanoton loputtua, jälkikäteen muisteltuna. Huostaanotto sekä huostassa pito toimintana, jonka yhteydessä voidaan käyttää rajoittamistoimenpiteitä, herättää monia eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä suojelun ja kontrollin suhteesta, lasten ja nuorten oikeuksista ja osallisuudesta, mahdollisuuksien tasa-arvosta ja arvostavasta kohtelusta. Esityksessäni tarkastelen huostaanoton välittömiä seurauksia eli sitä, mitä muutoksia huostaanotto tuo lasten ja nuorten elämään: muutoksia lasten arjessa ja lapsille tärkeissä ihmissuhteissa sekä lapsuuden ja nuoruuden instituutioissa. Eriarvoisuuden teemaa pohdin esityksessäni lasten ja nuorten kokemusten herättämien kysymysten pohjalta. Puheenvuoroni perustuu huostassa olevien 17 lapsen ja nuoren haastatteluun. Haastattelut toteutettiin tilanteessa, jossa huostaanottopäätöksestä oli kulunut noin puoli vuotta. Lapset ja nuoret elivät arkeaan haastatteluhetkellä joko sijaisperheissä, ammatillisessa perhekodissa tai laitoksissa. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Tampereen yliopistossa käynnissä olevaa Lastensuojelun huostaanotot interventiona tutkimushanketta (2013 2015). Helavirta, Susanna & Laakso, Riitta & Pösö, Tarja (2014) Huostaanoton kuva suomalaisen tutkimuksen valossa. Janus 22 (3), 288 298. Lastensuojelun erityisyksikköön sijoitettujen lasten varhaisten riskitekijöiden kasautuminen, psykiatrisen ja neuropsykiatrisen oirehdinnan laaja-alaisuus sekä perheen toimintakyky: intensiivihoitojakson jälkeen kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmien vertailu Timo Pasanen ym. Psykologi FT, Helsingin Diakonissalaitos, Lapsi- ja perhetyö timo.pasanen@hdl.fi Tutkimuksessa selvitettiin lastensuojelun erityisyksikköön sijoitettujen lasten varhaisten riskitekijöiden, lapsen psykiatrisen ja neuropsykiatrisen oirehdinnan ja perheen toimintakyvyn yhteyttä hoitojakson jälkeiseen perheen yhdistymiseen. Tutkimusotokseksi valittiin kaikilta Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidon osastoilta kaikki ne 7 12 -vuotiaat suomea äidinkielenään puhuvat lapset ja heidän perheet, joiden hoito alkoi välillä 1/2007 3/2009. Yhteensä osallistujia oli 30 lasta, joista poikia oli 24 ja tyttöjä 6. Tutkimuksessa verrattiin hoitojakson jälkeen kotiin palaavien 18
(N=12) ja sijaishuollossa jatkavien lasten (N=18) ryhmiä. Lasten ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden kasautumista tarkasteltiin vanhempien haastatteluiden perusteella. Lasten psykiatrisen ja neuropsykiatrisen oirehdinnan laaja-alaisuutta tarkasteltiin lasten tai nuorisopsykiatrin kirjoittaman hoitoyhteenvedon perusteella, vanhempien, omahoitajien ja opettajien täyttämien kyselylomakevastausten (CBCL ja TRF) perusteella ja lapsille tehtyjen laajojen neuropsykologisten tutkimusten ja opettajien täyttämän keskittymiskyselyn tulosten perusteella. Perheen toimintakykyä hoidon alussa ja seurantavaiheessa (11 kk) arvioitiin perhearviointimenetelmällä. Kotiin palaavat ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmät erosivat keskimäärin vain vähän toisistaan kysyttyjen riskitekijöiden suhteen. Lasten taustalla oli huolestuttavan voimakas ylisukupolvisten, prenataalisten ja varhaisten riskitekijöiden kasautuminen ja lisäksi yleensä hyvin vaikea ja monin tavoin traumatisoiva elämäntilanne. Intensiivihoitoon sijoitettujen lasten oirekuva oli laaja-alainen ja erityisesti sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmän psykiatrinen ja neuropsykiatrinen oirehdinta oli voimakasta. Heillä esiintyi myös enemmän laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Hoitojakson jälkeistä perheen yhdistymistä näytti osaltaan selittävän perheen toimintakyky hoidon alkaessa sekä perheen vanhemmuuden ja kiintymyssuhteen vahvistuminen hoidon aikana. Yhteenvetona voi todeta, että riittävän varhainen puuttuminen lasten laaja-alaisiin oiremuotoihin olisi tärkeää, koska niiden kuntouttaminen on hidasta ja ne muodostavat voimakkaan riskitekijän myöhemmin ilmenevien mielenterveyden ongelmien ja rikollisen käyttäytymisen kasautumiselle. Kokonaisvaltainen perheen sitouttaminen ja lapsen hoitoprosessiin tiiviisti nivoutuva perhetyö ja terapia sekä moninainen kuntouttaminen ovat tärkeä osa intensiivihoidon tyyppistä vaativahoitoisten lasten hoitoprosessia. Avainsanat: lastensuojelun erityisyksikkö, psykiatrisen ja neuropsykiatrisen oirehdinnan laajaalaisuus, perheen yhdistyminen Katoaako sosiaalinen? Psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijöiden terapiasuuntautuneisuus ja laitoshoitopotilaan sosiaaliset oikeudet Leena Leinonen, YTM, yliopisto-opettaja. Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos leena.leinonen@uef.fi Terveydenhuollon kontekstissa tehtävä työ on aina luonteeltaan hoidollista. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon moniammatillisissa toimintaympäristöissä myös sosiaalityötä tehdään usein terapeuttisesta viitekehyksestä käsin, jonka vuoksi osa mielenterveyssosiaalityöntekijöistä on lisäkouluttautunut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) laillistamiksi psyko- tai perheterapeuteiksi. Terapiakoulutus ja terapeuttina toimiminen muokkaavat sosiaalityöntekijän ammatillista identiteettiä monin tavoin. Mielenterveysongelmilla on todettu olevan selkeä yhteys yksilön elinoloihin ja elämänhallinnan ongelmiin, jotka ovat perinteisesti kuuluneet sosiaalityön keskeiseen tehtäväkenttään. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon sosiaalityöntekijöiden haastavana tehtävänä on tukea potilaiden ja heidän lähipiirinsä elämänhallintaa ja yhteiskunnallista osallisuutta ohjaamalla heitä esimerkiksi tarvittavien tukipalveluiden ja sosiaalietuisuuksien piiriin. Eettisesti kestävän mielenterveyssosiaalityön lähtökohtana on asiakkaan kokonaisvaltaisen elämänhallinnan tukeminen ja sosiaalisten oikeuksien ajaminen. 19
Esityksessäni tarkastelen väitöstutkimukseni alustavien tulosten kautta sosiaalityöntekijöiden terapiakoulutuksen ja terapeuttina toimimisen vaikutusta psykiatrisen sosiaalityön ideologisiin lähtökohtiin ja käytännön työhön. Pyrin tekemään näkyväksi mielenterveyssosiaalityössä tärkeän sosiaalisen erityisasiantuntijuuden ja varsinaisen terapiatyöskentelyn välistä rajapintaa ja siinä ilmenevää problematiikkaa. Terapeutiksi itsensä määrittelevien sosiaalityöntekijöiden asiakaskunta voi olla vaarassa jäädä sosiaalityön interventioiden piiristä, mikäli sosiaalityöntekijät keskittyvät puhtaasti asiakkaiden mielensisäisiin prosesseihin sosiaalisen näkökulman kustannuksella. Terapeutin identiteetin omaksuneet sosiaalityöntekijät lyövät työssään laimin sosiaalityön sosiaalipoliittisista lähtökohdista nousevaa perustehtävää: asiakkaan sosiaalisten oikeuksien ajamista ja arjen sujuvuuden turvaamista niin laitoshoitojaksolla kuin kotiutumisen jälkeenkin. Perjantai 13.2. Vankien yhteiskuntasuhde penologisessa ajattelussa Suomessa Mari Suonio, YTM, Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos, mari.suonio(a)uef.fi Penologia tarkastelee rangaistusten sisältöjä, tarkoitusta ja toimeenpanoa. Se voidaan määritellä rankaisemisen teorioiden kokonaisuudeksi, joka pyrkii ymmärtämään rankaisun filosofista ja käytännöllistä perustaa. Penologia ei pyri selittämään ainoastaan rankaisua tai tekojen rangaistavuutta, vaan myös kokonaisvaltaista inhimillistä tukea rangaistuksen aikana. Vankien yhteiskuntasuhteessa merkittävää on, kuinka vallankäytön näkökulmasta kontrolli toteutuu ja kuinka se määrittelee vankien yhteiskuntasuhdetta vallan, kontrollin ja tuen kautta. Silloin kun vallankäyttö todellistuu suhteessa vankiin vallannäyttönä, rangaistu ilmentää ja määrittelee myös yhteiskuntasuhdetta. Tutkimuksessani vankien yhteiskuntasuhde tarkoittaa vankilan vallankäytön tekoja ja interventioita suhteessa vankiin (instituution sisäinen), vuorovaikutusta vankien ja vankilajärjestelmän välillä (sisäinen) ja vuorovaikutusta ja interventioita vankien ja vankilan ulkopuolisen yhteiskunnan välillä (ulkoinen). Työryhmäesitykseni perustuu tekeillä olevaan väitöskirjatutkimukseeni, jonka tutkimuskysymyksenä on kuinka vankien yhteiskuntasuhde on ymmärretty penologiassa vankeinhoitoreformin valmistelusta 1860-luvulta alkaen 2000-luvun vankeinhoidon uudistamiseen saakka Suomessa ja millaisia muutoksia ymmärryksessä ja luonnehdinnoissa on tapahtunut tarkasteltavana ajanjaksona? Työryhmäesityksessä tarkastelen vankien yhteiskuntasuhdetta ja sen muutosta suhteessa penologian muutokseen. Nykyisellään penologian muutos tarkoittaa uutta penologiaa, joka on nähty riskitekijöiden hallintana ja tietynlaisena identifioimisena. Kuitenkin muutos tarkoittaa myös siirtymistä kommunikatiivisempien rangaistusten muotoihin ja desistanssi-paradigmaan. Erityisenä näkökulmana esityksessä pohdin rangaistusajan yhteiskuntasuhteen merkitystä yhteiskuntaan integroitumisessa. 20
Monikulttuurisuuden vanki Sanna Kohvakka, YTM, sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen opiskelija johtava sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajapalvelut, Vantaan kaupunki sanna.kohvakka@kolumbus.fi Vankiloissa on monikulttuurisia vankeja vuosi vuodelta enemmän. Kuitenkaan rikosseuraamusalan tasa-arvokäsityksistä ei ole käyty laaja keskustelua eikä palveluiden suunnittelussa ole käytännössä otettu esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia huomioon erityisryhmänä. Rikosseuraamuslaitos on tosin valmistellut yhdenvertaisuuslain (2004/21) velvoittamana yhdenvertaisuussuunnitelman ja tehnyt selvityksen etnisestä yhdenvertaisuudesta vankiloissa (Huhta 2010, 3). Lain mukaan viranomaisten velvollisuutena on sellaisten olosuhteiden muuttaminen, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista (2004/21 4). Millaista yhdenvertaisen työn rikosseuraamusalalla tulisi olla ja millaisiin asioihin siinä tulisi keskittyä? Mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa, jos se otetaan tosissaan? Rikosseuraamuslaitoksessa tehdyn selvityksen mukaan toiminnan mallina vankiloissa on hyvin pitkälti periaate, että kaikkia on kohdeltava samalla tavalla. Vankiloissa nähtiin jopa uhkana se, että vangin oman, valtaväestöstä poikkeavan kulttuurin korostaminen vaikeuttaa vangin integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisaalta vankiloissa myös toivottiin tutkimusta ja ohjetta siitä, mitä pitäisi tehdä ja kehittää (Huhta 2010, 10). Aniksen (2008, 14) mukaan myös suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa on kiinnitetty varsin vähän huomiota kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Syyksi hän arvelee vahvan kytkennän universalismin periaatteeseen. Ilman koulutusta monikulttuurisuudesta työntekijät joutuvat käytännön tilanteissa ratkaisemaan lähestymistapansa yksin eli keskustelua tarvitaan. Miten erilaisuutta pitää ottaa huomioon? Entä mikä tekee vankilasta kokonaisuutena monikulttuurisen (ei vain erityisryhmille suunnatun työn)? Entä mitä on rasisminvastainen työ (mm. Dominelli 2008)? Alkuvaiheessa olevan lisensiaattityöni tavoitteena on taustoittaa monikulttuurisuutta ja rasisminvastaista työtä vankiloissa integroivan / systemaattisen kirjallisuuskatsauksen muodossa. Tärkeinä teemoina tässä pidän vankien omaa osallisuutta, keskinäistä vertaistukea ja henkilökohtaista valtaistumista oman tulevaisuuden rakentamiseksi. Lähteet: Dominelli, Lena (2008) Anti-Racist Social Work, 3.painos, Palgrave Macmillan Anis, Merja (2008) Sosiaalityö ja maahanmuuttajat - Lastensuojelun ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat, Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 47/2008 Huhta, Helena (2010) Selvitys etnisestä yhdenvertaisuudesta vankiloissa 2010. Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 3/2010 21